Vapaa kuvaus

Aloituksia

133

Kommenttia

4798

  1. Odottelen chattia
  2. Mielenkiintoni UFOihin on samaa luokkaa kuin vaikkapa Loch Nessin hirviöön. Olisi kiva tietää asioita ja toivon edellä mainittuja olevan jossain muodossa olemassa. Minulla itselläni ei kuitenkaan ole mahdollisuutta selvittää niiden olemassaoloa muuten kuin Youtubea seuraamalla.

    Epäilemättä moni yhteisö olisi sopivasta maksusta hyvinkin halukas kertomaan minulle mitä ihmeellisimpiä ja mielikuvituksellisempia totuuksia ja tosiasioita maailmasta ja ihmisen tietoisuuden reunoilla tapahtuvasta toiminnasta. Jostain syystä tämä tieto on kuitenkin varattu vain valituille ja sovitun maksun suorittajille.

    Filosofisesti en usko tiedon ja totuuden olevan luonteeltaan salaista. Toki tietoa ja totuutta voidaan yrittää salailla, mutta tieto tahtoo vapaaksi kuten tekee myös totuus.

    Minä kuvailisin totuutta parhaiten tajunnantilana joka ei jätä sijaa epäilykselle. Tieto puolestaan voi olla valhetta, totuutta taikka sekä että. Kaikki mitä ihminen ottaa aisteillaan vastaan on tietoa.

    Ihmiset eivät halua epäillä, he haluavat tietää ja uskoa. Monet ovat valmiita maksamaan, että pääsevät epäilyistään. Kohdistuivat epäilyt mihin tahansa.

    Tässä piilee niin sanottujen karismaattisten johtajien lumous. Heidän kykynsä tuoda sanomansa esille on niin vakuuttavaa, että rationaalinenkin henkilö saattaa langeta lumoukseen. Kun joku ilmaisee ydintä myöten palavaa uskoa johonkin asiaan, vahvistaa se myös kuulijan horjuvaa vakaumusta.

    Jos jollakulla tällaista kykyä on, voi hän käyttää sitä uskomansa asian esiin tuomiseen, mutta myös kuulijoidensa manipuloimiseen taloudellisen hyödyn taikka muun edun saamiseksi.

    Joillekin totuus on vain vakuuttavin äänenpainoin tehty esitys, jotkut vaativat totuudelta enemmän.
  3. Asiakaspalvelu ja muut esiintymistilanteet eivät ole ihmiselle samanlaista kanssakäymistä kuin läheisten ja hyvin tuttujensa kanssa oleminen.

    Asiakaspalvelu ja esiintyminen ovat näyttelemistä. Ihminen esittää tällöin roolia jotain tarkoitusta varten.

    Kun esimerkiksi lääkärit ja muut asiantuntijat antavat lausuntoja yleisölle taikka potilailleen, ottavat he asiantuntijan roolin, jossa ovat oppineet viestinsä antamaan.

    Asiantuntija saattaa helposti haluta kiinnittää huomion itse asiaan eikä niinkään tapaan jolla asia kerrotaan. Tästä syystä insinööreillekin opetetaan nykyään viestintää. Kaikki eivät ole insinöörejä ja vaikka olisivatkin, ei viestinnän silti tarvitse olla tylsää.

    Asiantuntijoiden ydinosaamisalue on kuitenkin itse asia eikä sen esiin tuominen. Tästä syystä asiantuntijan älykkyys ei välttämättä ole millään tavalla verrannollinen asioiden hankalan esittämisen kanssa. Tämä pätee tietysti myös toisinkinpäin. Heikko kyky esittää ajatuksiaan muille, ei millään tavalla kerro viestijän korkeasta älykkyydestä. Näyttelijät ja muut tunteekkaasti elehtivät voivat olla aivan yhtä älykkäitä kuin kuka tahansa atomeja halkova suuruudenhullu Outolempi.

    Tunteita osoittamalla vedotaan viestin vastaanottajan tunteisiin. Asiantuntija luottaa viestinsä painoon sellaisenaan, tunteisiin vetoamista ei tarvita. Toisilla aloilla kuten vaikkapa näyttelelemisen, politiikan ja huijaamisen aloilla ovat viestin vastaanottajan tunteet usein viestin tarkoitus. Vastaanottajan halutaan tuntevan tietyllä tavalla ja toimivan näiden tunteiden vaikutuksesta.

    Voidaan siis todeta, että tunteita ilmaisevat esiintyjät huijaavat yleisöään aivan yhtä paljon kuin esiintyjät, jotka eivät tunteita esityksessäään ilmaise. Riippuu pitkälti viestin vastaanottajasta, mistä tavasta hän enemmän pitää.
  4. Unet ovat pitkälti toiveita.

    Mikä siinä miehessä kiehtoo?

    Oletko vailla jotain?

    Minulle unesi kertoo kaipauksesta jonnekin muualle ja parempien miesten pariin.
  5. Monesti kun ihmisiä on hypnotisoitu taikka suggeroitu muilla tavoilla ja heitä on pyydetty uneksumaan naisen sukupuolielimistä, he kertovat herättyään nähneensä unia rasioista ja muista säilytys-, kanto- ja varastotiloista.

    Reppu ja kaappi voivat merkitä unennäkijälle tietysti muutakin. Kaappiin voidaan kätkeä ja piilottaa. Reppuun voidaan säilöä ja kantaa muutakin kuin "lapsia".

    Jostain syystä kiinnität huomiota vuodenaikaan, talveen. Yleisesti ottaen kaikki on vaikeampaa talvella kuin vaikkapa kesällä, joskaan kesällä ei käydä koulua.

    Kaverit availivat kaappejaan. Voisiko tämä viitata salaisuuksien tai luottamustellisten asioiden kertomiseen? Kaapeilla on luonnollisesti myös muukin seksuaalisuuteen liittyvä tarkoitus, ei mennä kuitenkaan siihen. Tyttö ja reppu voisi viitata raskauteen. Oli ikään kuin epätietoista, että kuka oli tytön siunattuun tilaan saattanut. Todistaja voisi auttaa kun syytöksiä esitetään.

    Pieni ovi ja menninkäisperhe. Selkeästi perhe oli jotain mihin et kuulu. He olivat iloisia kuin appivanhemmat yleensä ovat. Et halunnut osallistua heihin, koska muistit jopa pappasi varoitukset ja kiellot. He voisivat kuitenkin olla jopa kaukaista sukua sinulle eivätkä luovu sinusta helpolla.

    Voisiko tutustuminen menninkäisiin viittaa johonkin tuttavuuteen tosielämässä?

    Lastenleluautomaatista löytyi sormukset. Ymmärrämme kaikki tämän merkityksen parisuhteelle. Jatkossa sormus murenee ja kerrotaan, ettei sormus ole lelu vaan tärkeä ja arvokas asia.

    Unessa hyökätään menninkäiskylään ja neitsyys viedään.

    Hautajaisosiossa seksin ja kuoleman (pelon) yhteys tulee varsin selkeästi esille.

    Mielenkiintoinen rakennelma kerta kaikkiaan.

    Yllä olevasta voimme poimia ajatuksia, jotka liittyvät suhteeseen, jonka sopivuudesta unennäkijä on epävarma. Unessa on myös ajatuksia ja pelkoja sukupuoliyhteydestä ja raskaaksi saattamisesta sen seurauksena. Kaiken kaikkiaan unessa esiintyvät ajatukset ja tunteet kysyvät ja peräänkuuluttavat hyväksymistä. Mitä hyväksymiseen tulee, on unennäkijä itse epävarma, siis hyväksyykö hän itse asian.

    Asiaan ei välttämättä sinänsä liity raskautta tai muutakaan lieveilmiötä. Sanoisin, että unessa on kyse tunteista ja haluista, jotka unennäkijä saattaa kokea epätoivottaviksi.

    Kiitos pitkän unikertomuksen jakamisesta.
  6. Ihmiset toimivat suuremmassa joukossa yleensä pienissä ryhmissä taikka yksinään. Jos oma olo pikkuryhmässä on epävarma, on kätevää vahvistaa sekä itseään että ryhmäänsä mollaamalla jotakuta ryhmään kuulumatonta. Kuka tahansa ei mollauksen kohteeksi kelpaa vaan hänet valitaan tästä suuremmasta joukosta, jonka sisällä ryhmä toimii. Näin ryhmä voi jatkuvasti kohdata mollauksensa kohteen ja ryhmä saa yhteisiä ajatuksia ja arvoja. Yhteenkuuluvaisuuden tunne kasvaa ryhmän sisällä kuten myös tunne omasta turvalllisuudesta.

    Tämänkaltainen käytös eli kiusaaminen on yleistä peruskoulun yläluokilla. Murrosiässä ollaan epävarmoja omasta kehityksestä ja tulevaisuudesta kaikkine muutoksineen. Monet asiat pelottavat ja ryhmä antaa turvaa. Yhteenkuuluvuutta täytyy kuitenkin vahvistaa ja helpoiten se tapahtuu jonkin joukkoon sopimattoman yksilön mielenterveyden kustannuksella.

    Kiusaaminen ei kuitenkaan rajoitu pelkästään peruskouluun vaan sitä tapahtuu myös työelämässä. Luonnollisesti kiusaaminen ei ole tässä vaiheessa yhtä avointa kuin peruskoulussa. Halveksiva asenne uhria kohtaan on kuitenkin sama iästä riippumatta. Naureskelu, ivaaminen ja suoritusten väheksyntä ovat tunnusmerkinomaisia vaikka itse kiusaamistoimet saattavat vaihdella huomattavasti pienestä hymystä aina suoranaiseen pahoinpitelyyn asti.

    Itse en ole missään koulussa peruskoulun jälkeen taikka työelämässä havainnut kiusaamista. Olenkin nyt suorastaan järkyttynyt, että yliopisto-opiskelijat alentuvat luolamiestasoiseen käytökseen. Olen elänyt harhaluulossa, että kiusaajat jäävät huonoine itsetuntoineen yhdeksänneltä luokalta sosiaalihuollon asiakkaiksi ja heitä työllistää lähinnä työvoimapoliittinen tempputeollisuus.

    Toivon todella, ettei kukaan jätä yhtään kysymystä esittämättä näiden terroristien pelossa. Professorien yhtenä velvollisuutena on opettaa ja voidaan sanoa, että opiskelijan (moraalinen-)velvollisuus on oppia. Halveksivalla luolamiesasenteella opiskelutovereihinsa suhtautuvat aiheuttavat suoranaista vahinkoa niin opetukselle kuin oppimisellekin.

    Oikeastaan ainoa keino puuttua kiusaamiseen on osoittaa tukea kiusatulle. Tosin tällaisissa tapauksissa kiusattu ei välttämättä tiedä olevansa kiusattu ja asian esille tuominen voisi olla kiusallisempaa kuin asia itsessään.

    Jos kuitenkin kysymysten esittäjiä halveksutaan, tulisi entistä useampien alkaa kysymään asioita luennoilla, ihan vain periaatteesta, ihan vain selvittääkseen asioita kaikille monessakin mielessä.