Vapaa kuvaus

Aloituksia

21

Kommenttia

4456

  1. "Sensijaan tuosta, että ensisijaisena lähteenä toimiva ihminen olisi välttämättä narsistin uhri, heitän kommenttini nurin."

    No itse voisin ajatella, että kaikki huomio jota narsisti saa keneltä/mistä tahansa on ensisijaista lähdettä...

    "Ensisijainen Narsistinen Lähde vahvistaa narsistin suureellisia fantasioita ja vahvistaa hänen Väärää Itseään, ja siten sallii hänen säädellä hänen heittelevää omanarvontunnettaan. Narsistinen Lähde sisältää informaatiota joka liittyy hänen Väärän Itsensä "oikeellisuuteen", sen kalibrointiin, sen vahvuuteen ja sen oikeaan toimivuuteen. Narsistinen Lähde määrittelee hänen Väärän Itsensä rajat, säätelee sen sisältöä ja korvaa joitakin toimintoja jotka tavallisesti kuuluvat Oikealle, toimivalle Minälle."

    "Saadakseen jatkuvaa mielenkiintoa, narsisti projisoi muihin ihmisiin kuvitteellisen näkemyksen itsestään. Tämä tunnetaan nimellä Väärä Minä. Väärä Minä on kaikkea sitä mitä narsisti ei ole: kaikkitietävä, kaikkeen kykenevä, hurmaava, älykäs, rikas tai oikeissa piireissä oleva.

    Tuo toissijainen lähde on sitten hieman eri juttu...

    "Miesten/naisten seura ja "bisneksen hoitaminen" ovat kaksi tärkeintä Toissijaista Narsistista Lähdettä (TNL). Narsisti erehtyy pitämään narsistisia tarpeitaan tunteina. Hänelle, esimerkiksi nais/mies-TNL:een tavoittelu on sitä mitä muut sanovat "rakkaudeksi".

    Kun narsisti käyttää lähdettään, hänen kumppaninsa palvelee häntä hiljaisena (ja ihailevana) narsistin "suurten hetkien ja saavutusten" todistajana. Narsistin nais/miesystävä "varastoi" narsistin "suuruutta" ja "kunniakasta menneisyyttä". Kun Narsistinen Lähde on vähissä, hän "purkaa" tätä varastoitua lähdettä (muistuttamalla narsistia suurista hetkistä - usein pelkällä olemassaolollaan), ja siten auttaa narsistia säätelemään omanarvontunnettaan.

    Kaikki TNL:t suorittavat tätä toimintoa - Narsistisen Lähteen varastoimista ja purkamista - olivatpa ne naisia, miehiä, esineitä tai instituutioita. Narsistin työtoverit, johtajat, kollegat, naapurit ja ystävät ovat potentiaalisia TNL:itä. He kaikki ovat todistaneet narsistin menneitä saavutuksia ja voivat muistuttaa häntä niistä kun hänen uusi lähteensä on vähissä."
  2. "Mielestäni narsistille ensisijaisena lähteenä toimivaa henkilöä ei voi mitenkään ulkoistaa, ettäkö hän ei jossain mittakaavassa (huom! j o s s a i n) olisi narsistin uhri"

    Niin mitä sitten tarkoittaakin ns. ensisijainen lähde, käsittääkseni se tarkoittaa pelkkää huomion antamista kenen tahansa henkilön toimesta, eikä sillä ole väliä onko huomio positiivista vaiko negatiivista...

    että tavallaan mekin kiistakumppanit toimimme toisen toisemme ns. ensisijaisena lähteenä/annamme/saamme huomiota toinen toisiltamme...

    Mitä tulee tuohon, onko ensijainen lähde=huomion antaja/saaja uhri, niin olen käsittäväni, että ainakin sinä olet monesti yrittänyt asettua ns. uhrin rooliin suhteessa minuun, ikäänkuin kokisit olevasi pakotettu vastaamaan/antamaan huomota=lähde minulle ja sitä kautta uhritunut, ja joskus jopa yrität saada sympatiaa muilta kirjoittajilta, tyyliin lukekaa kaikki ilkeä yhteenlaskutoimitus kiusaa minua...

    Kun taas itse en koe asiaa samoin, vastaan/annan huomiota sinulle oman valintani mukaan, koska mielestäni usein tarjoat hyvän näkökulman tähän aiheeseen, kuten nyt tässäkin itsekukin voi pohtia mitä se ensisijainen lähde tarkoittaa...

    "Ensisijainen Narsistinen Lähde (ENL) on huomio - sekä julkisesti (kuuluisuus, pahamaineisuus, julkisuus hyvässä tai pahassa) että yksityisesti (palvonta, ihailu, suosio, pelko, vastemielisyys). On tärkeä ymmärtää että mikä tahansa huomio - positiivinen tai negatiivinen - on Ensisijainen Narsistinen Lähde. Pahamaineisuus on yhtä hyvä kuin positiivinen kuuluisuus.

    Narsistille hänen "saavutuksensa" voivat olla kuviteltuja, keksittyjä tai näennäisiä niin kauan kuin muut uskovat niihin. Vaikutelma on tärkeämpi kuin sisältö. Se mikä merkitsee, ei ole totuus vaan miltä ne vaikuttavat.

    Ensisijainen Narsistinen Lähde sisältää - kuuluisuuden (hyvä tai paha) lisäksi - mystiikkaa (kun narsistia pidetään mysteerisenä), seksiä ja siitä saatua maskuliinisuuden, feminiinisyyden tai viriiliyden tuntua, vaurauden heijastamista ja vallan läheisyyttä (raha/tieto/kontaktit) - kaikki itsessään mysteerisiä ja kunnioitusta herättäviä."

    Tässä kun mietin, että annathan sinä toki huomiota/lähdettä sille narsistipsykopaatillesikin, jopa tällä palstalla, mutta tiedä sitten jos hän ei käy lukemassa täällä niin onko sillä merkitystä, vaikka miten kehuisit tai kertoilisit hänen kauheuksitaan...

    Mutta ajattelisin, jos reality elämässä uskot hänen juttuihinsa ja kerrot niitä etteenpäin/olet yhteyksissä hänen naisiinsa /annat hänestä vaikutelmia(hyvä seksissä/tuhansia naisia, vaarallinen) muillekkin yms. ja yksityisesti palvot tai pelkäät häntä niin toki toimit kelpo ensisijainena lähteenä/huomion antajana...

    Mutta jos koet itsesi olevan pakotettu antamaan huomiota hänelle, niin voisin ajatella että olet enemmänkin omien valintojesi uhri, asia on toki eri jos hän esim. väkivallalla uhaten pakottaa sinua kehumaan/ihailemaan tai vaihtoehtoisesti pelkäämään itseään...

    http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/NarSupply.html
  3. "Käsittääkseni täällä palstallakin on kokeneiden aikuisten keskusteluissa oltu lähinnä sitä mieltä, että narsistia voi tapailla vaaratta, kunhan tiedostaa narsismin luonteen riittävän syvästi. Esim. sinä et voisi koskaan tapailla narsistia, olet aivan liian sinisilmäinen. "

    Tsih, ny jo naurattaakin tuo sinun..."kokeneiden aikuisten keskusteluissa oltu lähinnä sitä mieltä, että narsistia voi tapailla vaaratta, kunhan tiedostaa narsismin luonteen riittävän syvästi."

    Olen huomannut kyllä että sinun lisäksesi joku muukin on puhunut "narsistin kouluttamisesta"...että sinun lisäksesi tulee mieleen toinenkin "kokenut aikuinen"

    Noh, tuo on sinun mielipiteesi, minä taas yhtyyn tähän mielipiteeseen...

    "Jotta yksilö voisi säilyttää mielenterveytensä - hänen on jätettävä narsisti. Hänen on mentävä eteenpäin."

    http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Survive.html

    Mutta kukin tyylillään, mutta jos ja kun ikäänkuin itse omasta halustaan on tietoisesti narsistin kanssa niin en pitäisi häntä ns. narsistin uhrina vaan enemmänkin itsensä ja omien valintojensa uhrina...

    Mitä tulee tuohon viittaukseesi minuun "en voisi"

    niin korjaan sen muotoon, että itse en halua oman itseni tähden tietoisesti tapailla sellaista ihmistä jonka olen tiedostanut ns. paksunahkaiseksi narsistiksi...

    Mutta ymmärrän kyllä, että jos se narsisti on perheenjäsen, sukulainen, lasten vanhempi jne. niin joskus on pakko vaikka ei halua, että heitä kohtaan tunnen myötätuntoa...

    ja jollain tasolla ymmärrän heitäkin ja tunnen myötätuntoa heitäkin kohtaan, jotka eivät osaa ns. normaaleissa ihmissuhteissa vaan tarvitsevat juurkin tuollaista narsistin tarjoamaa draamaa/vuoristorataa/jännitystä yms. tunteakseen olevansa elossa...

    "Jotkut sanovat viihtyvänsä narsistien kanssa, ja että he huolehtivat mielellään heidän tarpeistaan ja alistuvat heidän ailahteluihinsa, koska heidät on ohjelmoitu siihen varhaisessa lapsuudessa. He kokevat elävänsä, hehkuvansa ja olevansa olemassa ainoastaan narsistin kanssa. Narsistin läsnä ollessa maailma hehkuu väreissä ja vaipuu hänen poistuessaan harmauteen."

    Ajattelisin sen liittyvän johonkin sellaiseen, etteivät he katso ansaitsevansa rakastavaa kumppania/aidosti läheisiä ihmissuhteita eivätkä kykene sellaisiin joistain sellaisista menneisyyden asioista jotka ovat niin kipeitä kohdata, että valitsee ikäänkuin varmuuden vuoksi "huonon" kumppanin ettei joudu pettymään...

    Myös narsisti kokee käsittääkseni aina itsensä uhriksi, joten on joskus vaikea mieltää kuka on uhri ja kuka narsisti...asiaa pohdittiin jo tuossa alempana ketjussa "voiko narsisti olla uhri"

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/11673969

    Jossa myös hyvä linkki pohdittavaksi ns. uhrisyndroomasta

    http://www.insead.edu/facultyresearch/research/doc.cfm?did=50114
  4. "Pelon taustalla häpeäntunne?"

    Niin otsikkoa mukaellen, nph:n liitettynä vihan taustalla pelko ja pelon taustalla pelko ns. paljastumisesta ja häpeän kohtaamisesta, jonka vältteleminen sitten johtaa ns. muihin oireisiin/keinoihin millä tuota häpeää voi yrittää vältellä...

    1. Häpeämättömyys
    -Narsistille häpeä on niin sietämätön tunne, että hän on kehittänyt keinot olla kokematta sitä lainkaan. Psykologit kutsuvat tätä häpeän ohittamiseksi. Ulospäin se vaikuttaa häpeämättömyydeltä tai omantunnon puuttumiselta ja käytkeytyy kieltämisen, kylmyyden, syyttelyn tai raivon suojamuurin taakse.

    2. Maaginen ajattelu
    -Tarve välttää häpeää hinnalla millä hyvänsä tuottaa jatkuvia ongelmia narsistille, koska elämässä tulee tämän tästä eteen nöyryyttäviä kokemuksia, joita ei voi kohdata tyynesti. Aina joku on parempi, älykkäämpi, kauniimpi, menestyvämpi, mitä milloinkin. Narsistia ei kuitenkaan lohduta se, ettei kukaan ole täydellinen, koska hän näkee itsensä poikkeuksena tästä luonnonlaista. Hänen täytyy löytää keino pönkittää itsetuntoaan pitääkseen karut tosiasiat loitolla. Tähän tarvitaan usein aimo annos vääristelyä ja ja harhakuvitelmia, ts. maagista ajattelua.

    3.Ylimielisyys
    -Ylimielisyyden naamion taakse kätkeytyy kuitenkin hauras itsetunto, joka ei koskaan tyydy olemaan hyvä tai edes erittäin hyvä – jos narsisti ei ole parempi kuin, hän on arvoton. Jos jonkun toisen osakkeet nousevat, narsistille se merkitsee aina sitä, että hänen osakkeensa laskevat. Ja kääntäen, jos hänen itsetuntonsa horjuu, hän voi vahvistaa sitä vähättelemällä, halventamalla tai nöyryyttämällä jotakuta toista.

    4. Kateus
    -Narsistin tarve säilyttää ylemmyydentunteensa joutuu koville aina kun jollakulla toisella näyttää olevan jotain sellaista, mitä häneltä itseltään puuttuu. …Hän valitsee halveksunnan. "Mikä tuokin muka luulee olevansa?" Halveksivan kommentin jälkeen seuraa pitkä ja usein hyvinkin ilkeä luettelo toisen virheistä. Narsisti pyrkii yleensä täysin tiedostamattaan mustamaalaamaan toista niin, että hän itse vie jälleen voiton vertailussa. Narsisti saattaa olla tietoinen halveksunnan tunteesta, mutta kateutta hän ei missään nimessä myönnä tuntevansa. Sen myöntäminen olisi huonommuuden tunnustamista, ja siihen yksikään kunnon narsisti ei ikinä sorru.

    http://narsismia.wordpress.com/2007/05/08/narsismin-seitseman-syntia/
  5. I"tse et siis, ylt, mitenkään mene pitkällä minun alueellani tuossa... etkä niissä kohdin, jossa pohdiskelet minun empatiani puutteita? "

    Niin tuo lainauksesi jossa käskin sinun kuvitella itsesi narsisti/psykopaattisi asemaan...

    Lliitty aiempaan keskusteluun, jossa ilmaisit itse selkeästi, että otat hänet seksiin, kun sinusta tuntuu siltä, vaikka ihmisenä hänellä ei ole sinulle mitään merkitystä...

    Että hieman olet irrottaanut tuon asiayhteydestään...

    Joka liittyy juurkin tuohon mainisemaasi empatiaan, kykyyn asettua toisen ihmisen asemaan...

    Mikä ei suinkaan tarkoita että kuvittelee itselleen tuntemattomien ihmisten elämäntilanteita vaan empatia perustuu siihen mitä toinen kertoo/ siihen, että ventovieraan kokemus on hyvin samankaltainen kuin itse koettu, esim. itse tunnen myötätuntoa kaikkia alkoholistien puolisoita kohtaan oman kokemukseni perusteella...

    Että edelleen ajatteles ny jos tilanne olisi toisinpäin, toinen ihminen ottaisi sinut seksiin aina kun hänestä itsestään tuntuu siltä, vaikka ihmisenä et merkisikään hänelle mitään...

    Miltä se sinusta tuntuisi...

    Että tuo sinua hiertävä kohta, että teet noin on ihan sinun omaa kerrontaasi, kun taas tuo sinun vanhemmuutttani/lapsiani koskeva kommentoitisi on pelkkää pahansuopuutta, eikä sillä ole ns. todellisuuspohjaa tällä palstalla/ koskee asiaa josta sinulla ei ole mitään tietoa/saati omakohtaista kokemusta...

    Etten mielestäni rikkonut rajojasi kun otin kantaa asiaan joka on jokaisen luettavissa täällä...kun taas sinä kommentoit/teit päätelmiäsi vanhemmuudestani/lapsistani ihan oman loukkaantumisesi pohjalta tietämättä oikeasti asiasta mitään...

    Tässä kun mietin tätä omaa reagointiani, mistä syystä reagoin mihinkin, niin esim. tuo sinun "otan hänet seksiin , vaikka ihmisenä ei merkitse mitään" on juurkin minun kokemukseni liittyen menneeseen ännä suhteeseeni/se sanottiin minulle/tehtiin selväksi hyvin suoraan...

    Mitä tulee noihin ilkeämielisiin vihjailuihin liittyen lapsiini, niin niihin reagoin osin samasta syystä, kuten jo mainitsin ännäkin harrasti sellaista, kuin myös toisaalta lapseni ovat minulle niin rakkaita/olen ylpeä heistä että kyllä se pikkusen tuntuu pahalta kun joku tuntematonkin haluaa ikäänkuin heidätkin sotkea kiistelyihin minun kanssani netin keskustelupalstalla...

    Kuten jo totesin, he ovat erillisiä ihmisiä, jo aikuisia, elävät omaa elämäänsä...eivätkä ny sillä tavoin ole mielestäni vapaa riistaa, ventovieraiden ruodittavaksi, vaikka yhteenlaskutoimituksena kirjoittavan henkilön lapsia ovatkin...

    Että tietyllä lailla voit arvostella minua, mutta mieluusti jätä muut perheenjäseneni pois, sillä heillä ei ole osaa ei arpaa sinun ja minun välisisissa keskusteluissa, että mieluusti jotain rajaa sentäs...
  6. "Miksi muuten selittäisit aikuisille ihmisille tuollaisia tietoja, hyvä esimerkki tuosta mikä koski "normaalia"?"

    Kuule kun net on ihan minun omaa pohdintaani/omia mielipiteitäni, eivät mitään tietoja sen paremmin kuin absoluuttisia totuuksiakaan...

    "vihjailet täysin asiattomin kirjoituksin sopivan niiltä ja näiltä ominaisuuksiltaan narsistin raameihin."

    Niin monestihan täällä on muistettu siitäkin, että lukijalla on vastuu siitä miten hän toisen kirjoitukset ottaa ja niihin reagoi...

    No sinä otit ne itseesi kohdistuvaksi vihjailuksi joka sitten sai sinut reagoimaan hyökkäämäällä minun vanhemmuuttani kohtaan...

    Mutta joo, myönsit kuvitelleesi millainen olen sinun mielestäsi vanhempana , että siltä osin asia on okoo, mutta mikset ottaessasi vanhemmuuteni keskusteluun mukaan ilmaissut asiaa tähän tapaan kuin tässä nyt teet...

    "Niin olen ajatellut, että kirjoituksesi kumpuavat siitä ajatuksesta, että ikään kuin jatkaisit neuvomista kun omat lapsesi ovat lehahtaneet pesästä"

    Joka kuullostaa ja on asiayhteydeltään hyvin erilainen kuin alkuperäinen komennttisi...

    "Noinko luikerrellen kasvattelit lapsiasikin itsellesikään ei ollut myöskään hyvällä ja pahalla eroa... rajatonta meininkiä... antaa palaa..?

    No, jossain kohtaa muut puuttuvat peliin. Joskus ikävä kyllä viranomaisesta tulee lopulta nuoren aikuisenkin lähin omainen, jos peliä ei saada vihellettyä ajoissa poikki."

    Että tuosta "korjatusta versiostasi" ny voisin päätellä, että ilmeisesti hieman enemmän pohdit nimenomaan tuota rajattomuutta, että se voi tarkoittaa muutakin kuin antaa palaa meininkiä...

    Se voi tarkoittaa myös jotain sellaista, että luulee tietävänsä esim. millainen joku ärsyttävä palstakirjoittaja on vanhempana/millaisia hänen lapsensa jne...

    Mutta tässä tapauksessa ny ilmeisesti sitten oli kyse vain siitä että koit minun kohdistavan kirjoittajapersoonaasi ikäviä vihjailuja ja loukkaannuit ja ajattelit "kostaa" sitten ilkeillä vihjailuilla koskien vanhemmuuttani/lapsiani...
  7. "ja edelleen jatkan omilla ajatuksillasi.."

    Sen verran tekee mieli korjata ettei tuo allaoleva lainaus ole minun ajatukseni vaan ihan kopioitu lause, linkkikin löytyy ja liittyy juurkin aiheeseen narsistin rajattomuus, jonka otit esille...

    ""Hänellä ei ole terveitä rajoja tai käsitystä, missä minä loppuu ja sinä alkaa, vaan hän uskoo tietävänsä toisen ajatukset. "

    Jonka pohjalta kehoitin sinua miettimään kenestä sinä kulloinkin puhut, kun kirjoitat/puhut jopa itsellesi tuntemattomista ihmisistä..., jolla ny viittaan esim. tähän kohtaan...

    "itsellesikään ei ollut myöskään hyvällä ja pahalla eroa... rajatonta meininkiä... antaa palaa..?",

    jossa ikäänkuin olit tietävinäsi että perheessäni oli rajatonta meininkiä tyyliin antaa palaa..."

    Että minun mielestäni sinä ny kyllä astut sellaiselle alueelle, josta oikeasti et tiedä mitään, mutta jostain syystä koet tarvetta "olla tietävinäsi"...

    Okei ymmärrän kyllä, että se voi myös johtua pelkästä halusta loukata ja valitsit keinoksi ottaa mukaan myös ihmisiä(lapseni) jotka ovat minulle rakkaita...

    Noh, tuo loukkauksesi, vihjailusi minusta vanhempana ei ny sinällään saanut minussa aikaan muunlaisia tunteita kuin jonkinlaisen inhon sekaisen hämmästyksen siitä, että kuka/millainen ihminen ja mistä syystä kokee tarvetta tuollaiseen...

    Otin asian esille taas kerran juurkin siitä syystä, että myös ännäksi kutsumallani henkilöllä oli tuollainen tarve, vihjailla ilkeästi jopa lapsistani, vaikka hänkään ei oikeasti heitä todellisuudessa tuntenut...

    Että tavallaan kiinnostaa tuo, että mistä syystä...ännäksi kutsumani henkilön syyn olen ymmärtänyt olevan juurkin sen, mistä syystä kutsun häntä ännäksi ja täälläkin aiheesta keskustelen...

    Mutta haluaisin vastauksen miksi joku ihminen joka profiloituu itseäni vanhemmaksi naiseksi nimimerkkinään "kaikualoitus" kirjoittavaksi henkilöksi kokee tuollaista tarvetta...
  8. Mitä taas tuohon tulee...

    "Yritätkö nyt tuolla kaikella hyväksyttää ja silmille tulleet paskat ja ne paskat, jotka narsistit kakovat uhriensa ylle?"

    Niin vastaan että en yritä, mutta on eri asia tuomita teot kuin ihminen, kuten tuossa olikin..."Inhimillinen tekijä löytyy jokaisen teon, jokaisen ihmisen taustalta."

    Narsistiin liitettynä tuo inhimillinen tekijä on juurkin hänen persoonallissushäiriönsä ja ne tekijät jotka ovat sen saaneet aikaan...joista voisin ajatella, että taustalla saattaa olla jopa yli sukupolvien ulottuvia syitä, vrt. ihmiset synnit/pahat teot kertautuvat aina kolmanteen/neljänteen sukupolveen...

    Kun kaikki vaikuttaa kaikkeen, silläkin millainen oma lapsuus on ollut on vaikutusta siihen, millainen vanhempi hän mahdollisesti itse on kuin siihenkin millaisia hänen aikuisia taas hänen lapsistaan kasvaa jne...

    Kuten jo jossain muualla keskusteltiin niin vihakin sitä ihmistä kohtaan on oikeutettua jossain kohtaa, itsekin olen monesti jopa sylkenyt hänen nimensä päälle, mutta siitäkin pitäisi päästä eroon...mikä sekään ei tarkoita tekojen hyväksymistä...

    Mutta se vihastakin irtipäästäminen siitä ihmisestä mahdollistaa sen, että tapahtuneen/ikävän kokemuksen kykenee asettamaan osaksi mennyttä elämää, eikä ole enää tarvetta ns. kantaa sitä ihmistä mukanaan...vaan sen ihmisen/narsistinkin voi jättää rauhassa elämään omaa elämäänsä ilman sen kummempaa tarvetta ottaa selvää/kuvitella miten se ihminen elää jne... ihan samoin kuin jotkut muutkin menneisyytemme ihmiset...

    Ns. pahoja asioita tapahtuu uskoisin kaikille ihmisille, joku joutuu onnettomuuteen/työttömäksi, puoliso pettää/kuolee, ihminen sairastuu/menettää liikuntakykynsä jne...

    Noista kaikista on mahdollisuus ajan kanssa selvitä tavalla tai toisella ilman että jää loputtomiin suremaan/harmittelemaan...tunnen moniakin ihmisiä jotka ovat kokeneet suuriakin menetyksiä ja kaikesta huolimatta jatkaneet elämäänsä ja elävät niinkuin elämää eletään, ovat onnellisiakin, nauravat jne.

    Ettei se yksi tietty kokemus ole määrittänyt heidän koko loppuelämäänsä, sillä tavoin, että kerran uhriuduttuaan pitäisi siihen roliin ikäänkuin jämähtää ja kuljettaa sitä vastoinkäymistä aina mukanaan...

    Että ne silmille tulleet paskatkin voi ja saa pyyhkiä/pestä pois ja jatkaa elämäänsä/selvitä...

    "Jos me loputtomiin elämme uudestaan riipaisevia kokemuksiamme, me tahtomattamme toimimme kiusaajamme kanssa yhteistyössä ja ikuistamme hänen pahat tekonsa. Lähtemällä me tuhoamme kiusaajamme ja minimoimme hänen merkityksensä elämässämme. Rakastamalla ja luottamalle uudestaan me kumoamme sen, mitä meille tehtiin. Anteeksiantaminen ei ole koskaan unohtamista. Mutta muistaminen ei välttämättä ole uudelleen elämistä."

    http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Survive.html

    Uudelleen elämisen itse käsitän niin, että jos me vielä vuosien jälkeenkin reagoimme kokemiimme asioihin ns. tunteen tasolla, ikäänkuin se narsiti olisi yhä elämässämme ja kokisimme ne teot yhä uudelleen ja uudelleen joka kerta kun niitä ajattelemme...
  9. "Että kun nyt kerran kirjoitetaan niin kirjoitetaan kunnolla."

    Juu näköjään oikein innostuit ja olipa "noissa sinun" jotain jota tekee mieli kommentoidakkin...nimittäin tuota sinun esille ottamaasi rajattomuutta, joka liitetään tämän palstan aiheeseen narsismiin ja nimenomaan siihen "pahaan" narsismiin...

    7. Rajattomuus
    - Narsisti kärsii syvällekäyvästä vauriosta minätunteen kehittymisessä. Tämä vika estää häntä tajuamasta, että hänellä on rajansa ja että toiset ovat erillisiä eivätkä hänen itsensä jatkeita. Joko toiset ovat olemassa täyttääkseen hänen tarpeensa tai heitä ei ole olemassa ensinkään. Jos ihminen tarjoaa narsistille tilaisuuden jonkin tarpeen tyydytykseen, narsisti kohtelee tätä oman itsensä osana ja olettaa toisen ilman muuta täyttävän hänen odotuksensa. Narsistin mielessä hänen itsensä ja toisen välillä ei ole rajaa. ...Narsisti on usein aivan tietämätön siitä, milloin hän rikkoo toisten henkilökohtaisia rajoja. Hän lukee muiden postia ja päiväkirjoja, ei kunnioita suljettuja kylpyhuoneen tai makuuhuoneen ovea, penkoo käsilaukkuja ja lompakoita, "lainaa" toisten vaatteita, hygieniavälineitä ja muita tavaroita, kuuntelee salaa keskusteluja, tekee tunkeilevia kysymyksiä, kertoo mielipiteensä pyytämättä, varastaa ideoita, paljastaa salaisuuksia tai halaa, suukottelee ja muilla tavoin koskettelee toista tämän vastustelusta piittamaatta. Kun narsistia syytetään näistä loukkauksista, hän usein ärtyy tai menee täysin ymmälleen"

    http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=11836.40;wap2

    Kun nyt noita sun vuodatuksiasi luin, niin silmiin pisti erityisesti tämä kohta...

    "Noinko luikerrellen kasvattelit lapsiasikin... itsellesikään ei ollut myöskään hyvällä ja pahalla eroa... rajatonta meininkiä... antaa palaa..?

    No, jossain kohtaa muut puuttuvat peliin. Joskus ikävä kyllä viranomaisesta tulee lopulta nuoren aikuisenkin lähin omainen, jos peliä ei saada vihellettyä ajoissa poikki."

    Että kenestä/kenen rajoista/rajattomuudesta sinä nyt tuossa puhut, ikäänkuin minun/yhteenlaskutoimituksen ja hänen lapsiensa...

    Että mietis ny, tuo mielipide on jälleen kerran sinun pääsi sisältöä, sinun omaa ajatteluasi ikäänkuin tietäisit itsellesi tuntemattomattomista ihmisistä jopa sen millaisia he ovat/miten he elävät ja missä heidän rajansa ovat/eivät ole...

    "Tämä vika estää häntä tajuamasta, että hänellä on rajansa ja että toiset ovat erillisiä eivätkä hänen itsensä jatkeita."

    Että tavallaan et voi sovittaa omia määreitäsi/määritellä toisia jopa tuntemattomia ihmisiä, ikäänkuin et käsittäisi ettet oikeasti voi määritellä toisen ihmisen/saati tuntemattomien ihmisten rajoja...

    Otit arvosteluusi vieläpä mukaan jopa lapseni, jotka taas ovat minuun nähden ihan erillisiä nykyisin jo aikuisia ihmisiä, että vaikka yhteenlaskutoimitus ja hänen mielipiteensä ärsyttävät niin mielestäni on kyllä jonkinlaista rajattomuutta vetää ikäänkuin heitäkin mukaan johonkin palstakirjoitteluun...

    Tietyllä lailla olen useastikin kritisoinut sinun tapaasi ajatella ikäänkuin toisen päällä, laittaa jopa sanoja suuhun, luulet ikäänkuin tietäväsi toisen ajatukset/senkin millainen hän sisimmältää on... jonka vuoksi heitän sinulle pohdittavaksi myös tämän lauseen...

    "Hänellä ei ole terveitä rajoja tai käsitystä, missä minä loppuu ja sinä alkaa, vaan hän uskoo tietävänsä toisen ajatukset. "

    Jonka pohjalta voit miettiä kenestä sinä kulloinkin puhut, kun puhut/kirjoitat jopa itsellesi tuntemattomista ihmisistä...

    http://www.naistenkartano.com/artikkelit/ihmissuhteet/terve-ja-epaterve-narsismi-ihmis/
  10. "Ja koska käsityksesi normaalista on laajempi kuin useimman muun, niin silloin et narsistiakaan pysty niin epänormaaliksi ajattelemaan kuin hän useimman muun mielestä on."

    Niin käsitteet normaali ja epänormaalikin ovat hyvin abstrakteja käsitteitä joista itsekullakin on sitten omat käsityksensä/määrityksensä...

    Itse ajattelen, että se pahakin narsismi on ihmisessä oleva inhimillenen piirre, heikkous synti, miksi kukakin sitä sitten haluaa kutsua...

    Ihan tässä en ny ehdi kovin syvällisesti omin sanoin ajatusmaailmaani kuvaamaan, joten turvaudun mielestäni ns. ikiaikaisiin viisauksiin..."Homo sum, humani nil a me alienum puto" - "Olen ihminen, eikä mikään inhimillinen ole minulle vierasta".

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Terentius

    Mitä sitten tarkoitan sanalla inhimillinen, niin siihen lainaan "Inhimillinen tekijä" television "mainoslausetta" ohjelmastaan...

    "Inhimillinen tekijä haastaa keskustelijat pohtimaan elämän ratkaisemattomia arvoituksia, joihin ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Inhimillinen tekijä tarjoaa vaativalle katsojalle tilaisuuden etsiä omaa inhimillistä tekijäänsä - ja muita lieventäviä asianhaaroja. Inhimillinen tekijä löytyy jokaisen teon, jokaisen ihmisen taustalta."

    Jonka pohjalta myös miettiä noita määreitä kuka/mikä on normaalia kenenkäkin mielestä ja mikä on normaalin mitta, kehen/mihin me vertaamme sanoessamme, että joku ihminen on epänormaali, kun käsittääkseni pahuutta, julmuutta, empatiakyvyttömyyttä, narsisteja/psykopaattejakin on ollut maailman sivu...

    Että tietyllä lailla nuokin negatiiviset asiat kuuluvat osana ihmisenä olemiseen ja olen sitä mieltä, että itsekukin on jossain kohtaa/joissain tilanteissa ollut empatiakyvytön...

    http://areena.yle.fi/tv/2140677
  11. "uskoako vaiko ei ja omalta osaltani jo vastasinkin, että vaikka tavallaan asian ymmärtääkin ja hyväksyy olemassa olevana tosiasiana, niin mieli ei aina siltikään tahdo aina uskoa, että sellaisia ihmisiä on..."

    Niin palaan vielä tähän kohtaan..."olemassa olevana tosiasiana" jolla viittaan omaan kokemukseeni silloisesta tuttavuudesta ännäksi kutsumaani henkilöön...

    Että "tämä kaikki täällä" ajatukseni/pohdintani ännäksi kutsumastani henkilöstä perustuu ihan kokemukseeni ja erinäsiin asiohin, esim. usein täällä mainitsemaani sposti kyhäelmään, kuin siihen miten hän ylipäätään puhui naisista, rakkaudesta/kohteli heitä (useita naisia saman aikaisesti)

    jolloin se on ollut tuon ajanjakson jolloin minä oli mukana tuossa kuviossa osa minun todellisuuttani, mutta hyväksyn kyllä sen, että jollain muulla ihmisellä on voinut olla/voi olla ihan toisenlainen kokemus ko. henkilöstä/suhteesta häneen..

    Viittaan tällä ny tähän...

    "Mitä, jos yhteenlaskutoimitus saisi todellakin tietää, että parjaamansa mies on aivan eri ihminen tuon toisen kanssa?."

    ettei tuo "toisen kokemus" ny muuta minun mennyttä kokemustani ja siihen liittyviä asioita miksikään, kun se on sitten hänen kokemuksensa/tarinansa/hänen todellisuuttaan ei minun...

    Että joiltain osin voin yhtyä ännäksi kutsumani henkilön muinaiseen lauseen, että se mitä ei tiedä, ei satuta...joka liittyi siihen, että esim. pettää voi kunhan siitä ei jää kiinni jolloin se todellisuus paljastuisi ja sen toisenkin kokemus eri ihmisestä voisi muuttua vallan toisenlaiseksi...














    Kummankin kokemus on todellista kokijalle itselleen...
  12. "Kiinnitin huomiota aivan samaan asiaan. "

    niin sinulle luonne vastaan, että minun näkökulmastani ny kiinnitit huomioon ihan eri asiaan...tuossa edellinen oli sitä mieltä, etten usko narsisteja olevan olemassa...

    Sinä taas tunnut olevan sitä mieltä, että yhteenlaskutoimitus syyttä suotta puhuu ännäksi kutsumaansa henkilöä narsistiksi...

    Että joo, kovin ristiriitaista teilläkin, yksi mollaa kun mieleni ei tahdo uskoa, toinen mollaa että ylipäätään keskutelen ännästäni ns. narsistina, koska hänen mielestään ännä oli perusmies jota ärsytettiin liikaa...

    Että koittakaa ny päättää...

    No joo, tää on taas tätä, palstalla on hiljaista niin jostainhan sitä täytyy jutun juurta keksiä jos ei muusta niin yhteenlaskutoimituksesta ja hänen ännäksi kutsumasta henkilöstä, kun ei itsestä/omista asioista aiheeseen liittyen löydy puhuttavaa...

    "Eteenpäin nyt pitäisi jo mennä, sillä johan siitä on aikaa."

    Niin siitä on jo aikaa, että aina kun ännäksi kutsumaani henkilöön jossin asia yhteydessä palaan, puhun ns. silloin vallinneesta tilanteesta, en tästä päivästä/tämän hetkisestä tilanteesta josta en tiedä mitäään...

    Mutta tuohon lauseesi liittyen, niin mietippäs sinä kuka sitten oletkin, että miksi yhteenlaskutoimitus ja hänen ännänsä on tullut sinulle niin läheisiksi ja tärkeiksi...

    kehoitat minua menemään etenpäin , samalla kun itse ärsyynnyt siitä että jos yhteenlaskutoimitus viittaa jossain asia yhteydessä ännään...kun omasta näkökulmastani katsoen voin nykyään keskustella, viitata tuohon ännään ilman joutuisin sinun laillasi jonkinlaisen tunnekuohun valtaan...

    Sanot, että "En edes usko, että ännä oli mikään narsisti", mitä merkitystä sillä, että onko ännä narsisti vaiko ei, on sinulle...
  13. "Eikö narsistin uhrilla ole oikeutta tuntea vihaa ja katkeruutta kokemistaan vääryyksistä? "

    Vielä sananen tuohon oikeutukseen liittyen, niin tosiaan tietyllä lailla on oikeus tuntea vihaa ja katkeruutta kokemistaan vääryyksistä/siitä miten on tullut kohdelluksi, mutta se taas on eri asia kuin se, että jos kokee olevansa oikeutettu itsekin käyttäytymään ihan miten tahtoo sen vihan ja katkeruuden vallassa vain siitä syystä että MINUA on kohdeltu huonosti/olen kokenut vääryyttä...

    Mielestäni narsisti juurkin kokee oikeudekseen kohdella ihmisiä miten sattuu/loukata koska hän kompensoi sillä omaa vajavuuden, ulkopuolisuuden. tunnevajeen, alistuvuuden tunteitaan...ts. tuntee itsensä ulkopuoliseksi, arvottomaksi, kelpaamattomaksi omana itsenään...

    Tämä lainaus vajavuuden tunnelukosta

    "Esitttäen ihmisille muuta kuin todella olen ja samalla pelkää paljastumista. Kokee muiden sanomiset herkästi arvosteluna ja kritiikkinä, jolloin vajavuuden tunteesi saattaa saada suuttumaan. "

    Minkä uskoisin monenkin tunnistavan nimenomaan narsistiin liittyvänä, vaikka hän itse ei sitä tiedosta vaan esiintyy mielisuusti ns. itseriittoisena, suurena ja kauniina...

    Tässä tuo oiketuksen tunnelukon kuvaus, jonka pohjalta mieliteeni olen muodostanut...

    "OIKEUTUS

    Pidät itseäsi erityisenä ja oikeutettuna tavanomaisesta poikkeaviin toimintatapoihin. Omat tarpeesi ovat sinulle tärkeämpiä kuin toisten. Olet vaativa ja kontrolloiva muita kohtaan, ja haluat että asiat menevät niin kuin sinä haluat. Sinun on vaikea hyväksyä vastustusta, kun haluat jotain. Haluat varmistua siitä että saat kaiken mitä haluat, miten haluat ja koska haluat. Tylsistyt ja pitkästyt helposti, ja sinusta saattaa tuntua etteivät rutiinitehtävät ole sinua varten - sinun ei pitäisi joutua tekemään niitä. Saatat rikkoa lakia tai sääntöjä - vaikkapa hurjastelemalla liikenteessä, huijaamalla liiketoimissa tai verotuksessa - koska uskot että sinulla on siihen oikeus. Oikeutuksen tunnelukon kanssa on hyvä olla ja et siksi ehkä näe omaa käyttäytymistäsi ongelmallisena, mutta läheisesi pitävät. Ennen pitkää tunnelukkosi kuitenkin saattaa sinut vaikeuksiin. Saatat hankkiutua suhteeseen alistuvan kumppanin kanssa, jota voit dominoida ja kohdella huonosti. Oikeutuksen tunnelukko on useimmiten kompensaatiota toista tunnelukkoa - vajavuuden, tunnevajeen, ulkopuolisuuden tai alistumisen tunnelukkoa - vastaan. "

    http://www.tunnelukkosi.fi/tunnelukot/#Label11