nyt aletaan olla lähellä se on vahva tunne sisälläni..
elän omaa ehjää elämääni eteenpäin hyvillä mielin selvinneenä mutta sivusta joudun seuraamaan narsistin käytöstä tietyn yhteisön takia.
matka tähän omaan itseeni on ollut pitkä ja raskas ja toivoin aina silloin kun viimeisen kerran pakenin narsistin viereltä että aika näyttäisi totuuden kaikelle ja nyt palasia on kerrallaan mennyt paikoilleen ja valheellisuutta paljastunut.
oman exäni kohdalla olen jo miettinyt psykopaatin merkkejäkin koska niin taitavasti hän todella rakentaa kaiken ja olen nähnyt että todella tekee kaiken ettei paljastuisi.
olen päättänyt vaieta ja olla hiljaa ja purra hammasta.
minua on mustamaalattu ja kerrottu tietyille kuinka hullu olen.
mutta en välitä koska jos lähden kertomaan omaa tarinaani, lähdehän se on sekin narsistille.
ja vaikeneminen on tavallaan anteeksiantoni tuolle pahalle ja mahdollisuuteni nyt jatkaa muuttuneena jos niin haluaa tai pystyy.
suhteemme sisälsi valhetta pettämistä yms ja ahdisti itseäni se turvaton olo kun aina tiesi että toinen "saalistaa" mutta käänsi kaiken aina mustasukkaisuudekseni ja vainoharhaisuudekseni raivon voimalla.
olin hankala hänen mielestä.
helpotus on nyt suuri kun hän on uuden kanssa (tuttu ihminen) ja toimii samanlailla hänenkin kanssaan ja yrittää nakittaa minua nyt yhdeksi lähteekseen.
nyt kun näki tämän niin kirkastui kummasti.
paljastumista toivon kokonaisuudessaan siksikin että olisi varmasti täysin vapaa itse ja ne valheet mitkä hän on minusta väritellyt ihmisille niin kaikki poistuisi.
edelleen luotan aikaan tässä.
nyt nykytilanteessaan tiedän että uusi suhde ja nainen ei tule pitämään mitään sisällään jos mies tyrii tai mokaa.
narsistin paljastuminen toiveena
15
304
Vastaukset
- Entinen lähde
Yksi narsistin peloista on se, että entinen lähde pystyy elämään hänen jälkeensä ns. normaalia parisuhdetta. Huomasin sen itse siinä vaiheessa, kun menin asiasta exälleni kertomaan. Hänellä oli jo silloin uusi lähde, mutta koko ajan piti myös minuun yhteyttä. Jatkoin yhteydenpitoa, koska halusin nähdä, mitä hän entisten lähteiden kanssa pelaa. Minua oli myös syytetty mustasukkaisuudesta ja toisen mustamaalaamisesta, kun otin puheeksi hänen entisten lähteiden yhteydenotot. Tällä toiminnalla sain itselleni mielenrauhan.
- vapaa.
"Yksi narsistin peloista on se, että entinen lähde pystyy elämään hänen jälkeensä ns. normaalia parisuhdetta."
Juuri näin. Pääsin aikanaan eroon aidosta narsistista. Hän oli ollut jo melko kauan uudessa parisuhteessa kun itse vasta toivuin ja löysin uuden naisen. Sen jälkeen narsisti yritti aloittaa vielä yhteydenpidon jota en enää hyväksynyt, onneksi. Edelleen hän on samalla paikkakunnalla asuvana jatkanut sitkeätä "saalistusta" minua kohtaan selän takana vuosien ajan ja eniten ihmiset ihmettelevät sitä että miksi hän ikinä edes oli minun kanssani ja miksi hänelle on tärkeää se mitä minulle kuuluu. Niin se kääntyy narsistia itseään vastaan koko homma kun päästätte ihan kokonaan irti.
- Psykopatia ei ole
"oman exäni kohdalla olen jo miettinyt psykopaatin merkkejäkin koska niin taitavasti hän todella rakentaa kaiken ja olen nähnyt että todella tekee kaiken ettei paljastuisi"
Psykopatia ei ole mikään korkean taidokkuuden lähde, vaan ihan vain puute ja vamma kuten narsismikin. Nuo ihmiset vain joutuvat toimimaan tietyillä tavoilla vammojensa vuoksi.
Itse tajusin heti kun luin psykopatian oirelistan, että oma narsistini täytti senkin... ihan kohta kohdalta. Kuvittelin aiemmin, että ehkä narsistini ei ole edes narsisti, kun hänessä oli tietynlaista kömpelyyttä ja vajetta... toisaalta. Kun luin listan psykopatian oireista, tajusin epätavallisen puutteellisuuden ja kömpelyyden johtuvan siitä.
Cleckleyn luettelo psykopatian piirteistä:
1.Pinnallinen viehätysvoima ja älykkyys
2.Harhaluulojen ja muiden irrationaalisten ajattelun merkkien puuttuminen
3.Hermostuneisuuden tai psykoneuroottisten oireiden puuttuminen
4.Epäluotettavuus
5.Valheellisuus ja epärehellisyys
6.Katumuksen ja häpeän puuttuminen
7.Epäsosiaalinen käyttäytyminen, joka on heikosti motivoitunutta
8.Huono arvostelukyky ja kyvyttömyys oppia kokemuksista
9.Patologinen itsekeskeisyys ja kyvyttömyys rakastaa
10.Yleinen tunneköyhyys
11.Oivalluskyvyn spesifi puute
12.Välinpitämättömyys interpersoonallisissa suhteissa
13.Outo ja luotaantyöntävä käyttäytyminen juopuneena ja joskus muulloinkin
14.Tekee harvoin itsemurhan
15.Sukupuolielämä on persoonatonta, triviaalia ja heikosti integroitunutta
16.Elämän suunnitelmattomuus
Robert Hare on laatinut Hervey Cleckleyn kuvauksen pohjalta oman 20-kohtaisen piirreluettelonsa.
Haren 20-kohtainen piirreluettelo
1.Lipevyys ja pinnallinen viehätysvoima
2.Vahvalta vaikuttava omanarvontunto
3.Stimulaation tarve ja taipumus ikävystymiseen
4.Patologinen valehtelu
5.Petkuttaminen ja manipulointi
6.Katumuksen ja syyllisyydentunteen puuttuminen
7.Tunteiden pinnallisuus
8.Kovuus ja tunteettomuus, empatian puuttuminen
9.Loismainen elämäntyyli
10.Heikko käyttäytymisen kontrolli
11.Promiskuiteetti (sukupuolinen holtittomuus tai valikoimaton sukupuoliyhteys eri partnerien kanssa)
12.Varhaiset käyttäytymisongelmat
13.Realististen pitkän tähtäimen päämäärien puuttuminen
14.Impulsiivisuus
15.Vastuuttomuus
16.Kyvyttömyys ottaa vastuuta omasta käyttäytymisestä
17.Useita lyhytaikaisia avo- tai aviosuhteita
18.Nuorisorikollisuus
19.Ehdonalaisen vapauden peruutus
20.Monipuolinen rikollisuus - Minun mielestäni
"paljastumista toivon kokonaisuudessaan siksikin että olisi varmasti täysin vapaa itse ja ne valheet mitkä hän on minusta väritellyt ihmisille niin kaikki poistuisi.
edelleen luotan aikaan tässä."
Minun mielestäni narsisti ei voi mitenkään erikoisesti "paljastua" suurille joukoille... Yhdelle ihmiselle hyvinkin voi "paljastua". Minä olen tuntenut narsisti-psykopaattini ihan nuoruudesta ja nyt häntä tapaillut vuosia. Tätä aihetta olen tutkinut ja pohtinut pari vuotta.
Mutta näin hyvä näköala narsismiin on vain harvalla. Tästä syystä ei narsistilla ole pelkoa laajamittaisesta "paljastumisesta". Narsismihan persoonallisuushäiriönä on nimenomaan laaja-alainen.
Yksittäiset seikat voivat paljastua ja paljastuvatkin. Lähipiiri voi pitää tyyppiä tietyiltä osin huijaavana pellenä. Piirit, joissa hän liikkuu eniten, ovat kuitenkin sellaisia, että niihin hän kelpaa sellaisena kuin on... Syystä piireissä paljon alkoholismia ja ongelmia... Joita narsisti muka välillä ikään kuin maksuksi olemassaolonsa oikeudesta kuuntelee ja sitten niille nyökyttelee ja näyttelee empaattista. Tuosta hyvästä häntä pidetään jopa "ihanana" ja "hyvänä tyyppinä".
Totuus jotenkin narsistin luonteenlaadusta, esim. hänen halpamaisesta tyylistään, näyttäytyy ns. kunnon ihmisille ennen pitkää tietenkin... Ja kun itse olen ns. kunnollinen ihminen, täytyy olla melkoinen venkula, jos näitä asioita ei näe ajan kanssakaan.- Lisään vielä: tark
Lisään vielä: tarkoitin niin, että narsisti voi "paljastua" vain niille, jotka tietävät narsismista riittävästi, että tajuavat mistä on kyse, jos joku narsistiksi osoittautuu.
Yleensä narsistin voi kait tarkimmin havaita ainoastaan aivan lähi-ihminen/ihmiset. Ja silloinkin sitten vaatii asiaan perehtymistä, että voi ymmärtää edes suurinpiirtein minkälaisesta ongelmasta on kyse.
Minäkin tietenkin pidän kiinni siitä, että törmäsin umpisairaaseen mieheen ja tästä olen omalla tavallani lähipiiriäni hieman valistanut.
- päästä irti
Todelliset narsistin uhrit eivät välitä noin kovasti siitä miten toisella nykyään menee. Todelliset narsistin uhrit keskittyvät uuteen elämäänsä ja ovat vapautuneita siitä ettei sitä narsistia tarvitse enää miettiä. Kyllä ne on ne narsistit itse jotka kyttäävät toisen elämää sivusta ja toivovat toiselle pahaa jotta saisi itselleen sopivan selityksen.
Päätelmä: olet itse ollut se narsisti ja "saalistat" edelleen, ehkä käytät siinä hyödyksi myös sen tietyn yhteisön jäseniä- tasapainossa?
Vaan miten siinä aina käykään, kun pilkka sattuu omaan nilkkaan. Miten narsisti ehtii elää omaa elämäänsä, kun niin paljon aikaa menee toisen ihmisen kyttäämiseen?
- Kieltääkö pitäisi?
Eikö narsistin uhrilla ole oikeutta tuntea vihaa ja katkeruutta kokemistaan vääryyksistä?
Kieltääkö pitäisi? kirjoitti:
Eikö narsistin uhrilla ole oikeutta tuntea vihaa ja katkeruutta kokemistaan vääryyksistä?
"Eikö narsistin uhrilla ole oikeutta tuntea vihaa ja katkeruutta kokemistaan vääryyksistä?"
On kyllä, mutta ns. toipuakseen/jatkakseen elämäänsä on siitäkin päästävä irti, ettei muutu itse sen "narsistin kaltaiseksi", (ilkeäksi, vihaiseksi, katkeraksi, kateelliseksi yms.)
Jää elämään siitä vihasta, katkeroituu, ei unohda koskaan kärsimiään vääryyksiä, elättelee kostoa, toivoo sille narsistille tapahtuvan pahaa jne...
Tässä linkistä asiaa, johon mielipiteeni perustuu...
"Suremisen emotionaalinen prosessi koostuu monista vaiheista.
Ensin me olemme ällistyneitä, shokissa, elottomia ja liikkumattomia. Me leikimme kuollutta, jotta välttyisimme kohtaamasta sisäisiä hirviöitämme. Me olemme tuskamme luuduttamia, pelkojemme ja vaiteliaisuuden jäykistämiä. Sitten me olemme raivoisia, närkästyneitä, kapinoivia ja vihamielisiä. Sitten me hyväksymme. Sitten me itkemme. Ja sitten - jotkut meistä - oppivat antamaan anteeksi ja tuntemaan myötätuntoa. Ja tätä kutsutaan paranemiseksi.
Kaikki vaiheet ovat ehdottoman välttämättömiä ja sinulle hyväksi. On pahaksi olla raivoamatta takaisin, olla syyttämättä niitä jotka syyttivät meitä, kieltää, teeskennellä ja pakoilla. Mutta on yhtä pahaksi meille, jos juutumme raivoomme. Pysyväisluontoinen sureminen on oman väärinkohtelumme jatkamista toisella tavoin.
Jos me loputtomiin elämme uudestaan riipaisevia kokemuksiamme, me tahtomattamme toimimme kiusaajamme kanssa yhteistyössä ja ikuistamme hänen pahat tekonsa. Lähtemällä me tuhoamme kiusaajamme ja minimoimme hänen merkityksensä elämässämme. Rakastamalla ja luottamalle uudestaan me kumoamme sen, mitä meille tehtiin. Anteeksiantaminen ei ole koskaan unohtamista. Mutta muistaminen ei välttämättä ole uudelleen elämistä"
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Survive.html- mielipide.
Kieltääkö pitäisi? kirjoitti:
Eikö narsistin uhrilla ole oikeutta tuntea vihaa ja katkeruutta kokemistaan vääryyksistä?
Todelliset narsistin uhrit tietävät että kosto, viha ja katkeruus ei auta. Ainoastaan täydellinen irti päästäminen ja etäisyyden ottaminen auttaa jatkamaan elämää.
Aloittaja on sen sijaan jonkinlainen psykopaattinen narsisti joka himoaa uhriaan joka häneltä on joskus karannut. - Irti päästäminen
mielipide. kirjoitti:
Todelliset narsistin uhrit tietävät että kosto, viha ja katkeruus ei auta. Ainoastaan täydellinen irti päästäminen ja etäisyyden ottaminen auttaa jatkamaan elämää.
Aloittaja on sen sijaan jonkinlainen psykopaattinen narsisti joka himoaa uhriaan joka häneltä on joskus karannut.Irti päästäminen ja etäisyyden ottaminen ovat yksi vaihe. Suru on surua, vaikka se seuraisi siitä, että on joutunut narsistin uhriksi ja menettäminen on menettämistä, vaikka olisikin menettänyt narsistin.
Tietenkään ei heti pysty tavoittamaan tapahtunutta kokonaisuutena, vaan seuraa erilaista tietämättömyyttä ja kieltämistä. Tuossa vaiheessa ei paljoa auta, jos huudetaan että anna hänelle anteeksi, kun uhri ei tiedä eikä ymmärrä että MITÄ.
"Henkisesti terveissä ihmisissä kieltäminen muuttuu pian raivoksi." -Sam Vaknin.
Linkki aiheeseen löytyy alempaa...
Viha ja raivo on se, mitä täällä palstalla ymmärretään kaikkein heikommin. Ihan tuomitsematta, mutta tutustukaa aiheeseen. Viha ja raivo on osa tervettä surutyötä. yhteenlaskutoimitus kirjoitti:
"Eikö narsistin uhrilla ole oikeutta tuntea vihaa ja katkeruutta kokemistaan vääryyksistä?"
On kyllä, mutta ns. toipuakseen/jatkakseen elämäänsä on siitäkin päästävä irti, ettei muutu itse sen "narsistin kaltaiseksi", (ilkeäksi, vihaiseksi, katkeraksi, kateelliseksi yms.)
Jää elämään siitä vihasta, katkeroituu, ei unohda koskaan kärsimiään vääryyksiä, elättelee kostoa, toivoo sille narsistille tapahtuvan pahaa jne...
Tässä linkistä asiaa, johon mielipiteeni perustuu...
"Suremisen emotionaalinen prosessi koostuu monista vaiheista.
Ensin me olemme ällistyneitä, shokissa, elottomia ja liikkumattomia. Me leikimme kuollutta, jotta välttyisimme kohtaamasta sisäisiä hirviöitämme. Me olemme tuskamme luuduttamia, pelkojemme ja vaiteliaisuuden jäykistämiä. Sitten me olemme raivoisia, närkästyneitä, kapinoivia ja vihamielisiä. Sitten me hyväksymme. Sitten me itkemme. Ja sitten - jotkut meistä - oppivat antamaan anteeksi ja tuntemaan myötätuntoa. Ja tätä kutsutaan paranemiseksi.
Kaikki vaiheet ovat ehdottoman välttämättömiä ja sinulle hyväksi. On pahaksi olla raivoamatta takaisin, olla syyttämättä niitä jotka syyttivät meitä, kieltää, teeskennellä ja pakoilla. Mutta on yhtä pahaksi meille, jos juutumme raivoomme. Pysyväisluontoinen sureminen on oman väärinkohtelumme jatkamista toisella tavoin.
Jos me loputtomiin elämme uudestaan riipaisevia kokemuksiamme, me tahtomattamme toimimme kiusaajamme kanssa yhteistyössä ja ikuistamme hänen pahat tekonsa. Lähtemällä me tuhoamme kiusaajamme ja minimoimme hänen merkityksensä elämässämme. Rakastamalla ja luottamalle uudestaan me kumoamme sen, mitä meille tehtiin. Anteeksiantaminen ei ole koskaan unohtamista. Mutta muistaminen ei välttämättä ole uudelleen elämistä"
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Survive.html"Eikö narsistin uhrilla ole oikeutta tuntea vihaa ja katkeruutta kokemistaan vääryyksistä? "
Vielä sananen tuohon oikeutukseen liittyen, niin tosiaan tietyllä lailla on oikeus tuntea vihaa ja katkeruutta kokemistaan vääryyksistä/siitä miten on tullut kohdelluksi, mutta se taas on eri asia kuin se, että jos kokee olevansa oikeutettu itsekin käyttäytymään ihan miten tahtoo sen vihan ja katkeruuden vallassa vain siitä syystä että MINUA on kohdeltu huonosti/olen kokenut vääryyttä...
Mielestäni narsisti juurkin kokee oikeudekseen kohdella ihmisiä miten sattuu/loukata koska hän kompensoi sillä omaa vajavuuden, ulkopuolisuuden. tunnevajeen, alistuvuuden tunteitaan...ts. tuntee itsensä ulkopuoliseksi, arvottomaksi, kelpaamattomaksi omana itsenään...
Tämä lainaus vajavuuden tunnelukosta
"Esitttäen ihmisille muuta kuin todella olen ja samalla pelkää paljastumista. Kokee muiden sanomiset herkästi arvosteluna ja kritiikkinä, jolloin vajavuuden tunteesi saattaa saada suuttumaan. "
Minkä uskoisin monenkin tunnistavan nimenomaan narsistiin liittyvänä, vaikka hän itse ei sitä tiedosta vaan esiintyy mielisuusti ns. itseriittoisena, suurena ja kauniina...
Tässä tuo oiketuksen tunnelukon kuvaus, jonka pohjalta mieliteeni olen muodostanut...
"OIKEUTUS
Pidät itseäsi erityisenä ja oikeutettuna tavanomaisesta poikkeaviin toimintatapoihin. Omat tarpeesi ovat sinulle tärkeämpiä kuin toisten. Olet vaativa ja kontrolloiva muita kohtaan, ja haluat että asiat menevät niin kuin sinä haluat. Sinun on vaikea hyväksyä vastustusta, kun haluat jotain. Haluat varmistua siitä että saat kaiken mitä haluat, miten haluat ja koska haluat. Tylsistyt ja pitkästyt helposti, ja sinusta saattaa tuntua etteivät rutiinitehtävät ole sinua varten - sinun ei pitäisi joutua tekemään niitä. Saatat rikkoa lakia tai sääntöjä - vaikkapa hurjastelemalla liikenteessä, huijaamalla liiketoimissa tai verotuksessa - koska uskot että sinulla on siihen oikeus. Oikeutuksen tunnelukon kanssa on hyvä olla ja et siksi ehkä näe omaa käyttäytymistäsi ongelmallisena, mutta läheisesi pitävät. Ennen pitkää tunnelukkosi kuitenkin saattaa sinut vaikeuksiin. Saatat hankkiutua suhteeseen alistuvan kumppanin kanssa, jota voit dominoida ja kohdella huonosti. Oikeutuksen tunnelukko on useimmiten kompensaatiota toista tunnelukkoa - vajavuuden, tunnevajeen, ulkopuolisuuden tai alistumisen tunnelukkoa - vastaan. "
http://www.tunnelukkosi.fi/tunnelukot/#Label11
- luovu vihasta
"narsistin paljastuminen toiveena"
Itse entisenä uhrina en toivo narsistille hyvää enkä pahaa.
"nyt aletaan olla lähellä"
Narsistinen ilmaisu.
"sivusta joudun seuraamaan"
Vain narsisti kyttäilee.
"psykopaatin merkkejäkin"
Niitä tulee esiin itsestäsi tekstin perusteella.
"olen päättänyt vaieta ja olla hiljaa"
Silti et voi antaa toisen jatkaa. Tyypillistä narsistille.
"mahdollisuuteni nyt jatkaa muuttuneena"
Muuttuneena mistä? Mitä pakenet itsessäsi?
"toimii samanlailla hänenkin kanssaan"
Olet stalkkaaja ja todennäköisesti valehtelet. Tyypillistä narsistille.
"siksikin että olisi varmasti täysin vapaa itse"
Olet sitä kun jätät toisen rauhaan, myös selän takana. - Tämä linkki
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq68.html
Tämä linkki sisältää nimenomaan Vakninin toteamuksen siitä, miten
"Henkisesti terveissä ihmisissä kieltäminen muuttuu pian raivoksi. Raivoa on muutamia tyyppejä. Raivo voi olla keskitettyä ja suunnattua narsistia kohtaan, muita menetykseen osallistuneita - kuten narsistin rakastajaa - kohtaan, tai tiettyjä olosuhteita kohtaan. Se voi olla itseen suunnattua - mikä johtaa usein masennukseen, itsemurha-ajatuksiin, itsen vahingoittamiseen ja joissakin tapauksissa itsemurhaan." - SamVaknin
Jos ei joku uhri ei ole kokenut raivoa tuossa kohtaa, niin hän ei luultavasti osaa suhtautua tuohonkaan ajatukseen, että raivon ja vihan kieltäminen itsessään voi johtaa sairaaseen tukahduttamisyritykseen ja kehoitan lukemaan viimeisen lauseen.
Kaikkein pahinta ja vaarallisinta raivo on, kun se kohdistuu yhdistettynä muihin tuhoisiin tuntemuksiin itseen... yleensä. Itse on se, joka siinä on lähinnä ja ulottuvilla.
Joten kehoittaisin suorastaan: tunne mitä haluat. Sinulla on oikeus vihata niitä, jotka ovat sinulle tuskan aiheuttaneet. Terveessä ihmisessä viha kestää aikansa... Itse olen raivonnut ja haukkunut narsistin lyttyyn aikoinani. Tukahduttamisyritykset kukkaishattutädeiltä tuntuivat lapsellisilta eikä sellaisilla ole voimaa.
Kunhan viha ja raivo ei karkaa lapasesta niin, että aiheuttaa mitää todellista oikeaa tuhoa, jolla on vakavat seuraukset.
Terve ihminen nimenomaan reagoi noin."Henkisesti terveissä ihmisissä kieltäminen muuttuu pian raivoksi"
Kyllä, mutta pikkusen torsoksi jätit tuon juttusi, ikäänkuin halusit korostaa pelkästään tuon raivoamisen terveyttä...
Etkä siirtynyt asiassa eteenpäin...
"Raivo antaa tilaa surulle. Se on ansaan joutuneen eläimen surua, eksistentiaalista pelkoa sekoittuneena akuuttiin masennukseen. Siihen kuuluu huonovointisuus (kykenemättömyys iloita, olla optimistinen tai odottava), kykenemättömyys mielihyvän kokemiseen ja elämän tarkoituksen menetys. Se on halvaannuttava kokemus, joka hidastaa koko ihmisen ja verhoaa kaiken sattumanvaraisuuden harmaaseen vaippaan. Kaikki näyttää merkityksettömältä ja tyhjältä.
Tämä puolestaan antaa tilaa vähittäiselle hyväksynnälle, uudistuneelle energialle ja aktiivisuuden puuskille. Narsisti on poissa sekä fyysisesti että mentaalisesti. Hänen vanavetensä jättämä tyhjyys vielä sattuu, ja pahoitteluun ja toivoon liittyviä kipuja on vielä jäljellä.
Mutta kokonaisuutena narsisti on muuttunut kertomukseksi, symboliksi, yhdeksi elämänkokemukseksi, tai (ikävystyttäväksi) kliseeksi. Hänen haamunsa ei ole enää läsnä kaikkialla, eikä hänen entinen uhrinsa enää elättele harhakuvia suhteen yksipuolisesta ja tuhoavasta luonteesta, eikä sen uudelleen heräämisen mahdollisuudesta tai toivottavuudesta."
Kopiointi on samasta linkistä...
Mitä muuten tulee tuohon raivoon, niin sitä ei välttämättä tarvitse kohdistaa, eikä mielestäni ole edes viisastakaan kohdistaa siihen välttämättä narsistiin, olettikin jos on kokemusta sen narsistin väkivaltaisuudesta...
Enkä tiedä muutenkaan mitä järkeä siinä on, jos jollain tasolla tiedostaa mitä se nph tarkoittaa, niin ymmärtää myös, että se "raivoamainen" on narsistille sitä lähdettä/huomiota ja jos siihen raivoamiseen ny liitty vielä esim. henkilön ulkoisen olemuksen yms. pilkaamista (sitä taannoin arvostelemaani moukkamaisuutta) niin liikutaan jo samalla tasolla sen narsistin kanssa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5051455- 641156
- 61862
- 61835
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18807Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101746- 72714
- 30697
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49691- 63685