=DW=
Kuuntelin juuri uutisista tilannetta. Suomi on kovasti kansainvälisten lehtien ja muun uutisoinnin keskiössä, aiheesta. Syy Soinin ulkoministerin rooli hallituksessa ja hänen puolueensa eurooppa vastaisuus. Eli Suomi on pahiksen roolissa tekemässä likaisen työn myös muutamien muiden maiden puolesta.
Jää nähtäväksi tuleeko Kreikkaan uudet vaalit, auttaako sekään, tilanne on todella vaikea.
Meillä on myös selkeä kriisi hallituksen sisällä, Soini voi päästä jälleen hallitusvastuusta, kun sanoutuu irti hallitusohjelmasta ja PS lähtee hallituksesta. Saa nähdä kuinka pitkälle hän on valmis menemään.