Äitinä olemisen ihme.

Joskus talvella oli luppoaikaa ja ehdin miettiä, pitäisikö viimeinkin alkaa kasvaa aikuiseksi? Ja millaista olisi olla aikuinen?
Sitten totesin, ei kannata, se on myöhäistä, olenhan jo 60 ikäinen nuori.

Ikipilke-silmäkulmissa kirjoitti:

Joskus talvella oli luppoaikaa ja ehdin miettiä, pitäisikö viimeinkin alkaa kasvaa aikuiseksi? Ja millaista olisi olla aikuinen?
Sitten totesin, ei kannata, se on myöhäistä, olenhan jo 60 ikäinen nuori.

Lue lisää

No tuossa on kehittynyttä järkeä, eli olet sivuuttanut epäolennaisen, kannustava kommentti ikäkaudelle................

kawe kirjoitti:

No tuossa on kehittynyttä järkeä, eli olet sivuuttanut epäolennaisen, kannustava kommentti ikäkaudelle................

Kawe, jos oikein tarkkaan luet ja tulkitset tekstin oikein poika on kirjoittanut kirjeen kaikella rakkaudella äidilleen.
Äitinä oleminen ei ole helppoa, on pidettävä kiinni ohjaksista. Äidit eivät ole kuten ei mummonakaan pullantuoksuista mussukoita. Ongelmat yleensä selviävät äiti/lapsisuhteessa, jossakin aikuistumisen vaiheessa.

Ikipilke-silmäkulmissa kirjoitti:

Joskus talvella oli luppoaikaa ja ehdin miettiä, pitäisikö viimeinkin alkaa kasvaa aikuiseksi? Ja millaista olisi olla aikuinen?
Sitten totesin, ei kannata, se on myöhäistä, olenhan jo 60 ikäinen nuori.

Lue lisää

Minäkin olen 60 vuotta nuori. Mutta olen kuitenkin jo aivan aikuisten oikeasti aikuinen, koska lapsen ja teinin kuosissa en millään enää voi olla.

Mielestäni on inhottavaa, jos aikuiseksi itseään kutsuva ei tiedä velvollisuuksiaan, vastuitaan, paikkaansa omassa ja läheistensä elämässä, omaa arvoaan eikä muidenkaan eikä riittävää määrää tietoa perusasioista, esim. oman terveytensä hoitamisesta ja ylläpitämisestä ole olemassakaan.

Tämän ikäisen on hyvä tajuta myös omat oikeutensa, jotta ei tule kushetetuksi tässä katalassa muoalimassa. Aikuisuus ei tarkoita pelkästään ikää vaan myös muun laisia asioita, kehitysastetta.

Voi lapsiparkaa. Taidan tehdä lastensuojeluilmoituksen. Se täytyy ottaa huostaan.

Lapsien-eduksi kirjoitti:

Voi lapsiparkaa. Taidan tehdä lastensuojeluilmoituksen. Se täytyy ottaa huostaan.

Ihan vapaasti saat tehdä.
Onks sulla muuten kaikki ihan kotona?

Nitta@ , että olemme samalla aaltopituudella. Meillä lie suurinpiirtein saman ikäiset lapset ja heidän nuoruutensa vielä hyvin lähimuistissa ; ) Kirjoittaja esittää äiti/lapsisuhteen hyvin aidosti tämän päivän nuorten tyyliin, kaikella rakkaudellaan.

Lähetin tekstin esikoiselle, hän oli syömässä Mikkelissä matkallaan Hesaan. Hän tykkäsi tekstistä. Kyllä sieltä itsekukin löytää yhtymäkohtia, jopa omaan teini-ikäänsä vaikka kuinka ollaan yli kuuskymppisiä ja minäkin jo lähellä seitentäkymppiä.

Meillä on hyvin läheiset välit poikieni kanssa.

Kirjoitus ei kuitenkaan ollut kummankaan poikani tekstiä. Mutta teksti on hyvä. Avautumisessa oli paljon yhtymäkohtia, joita itse kahden pojan aikuiseksi kasvattajana olen saanut kuulla ja kokeakin jos en silloin kun asiat ovat ajankohtaisia, mutta jälkeen päin yhteisillä turpakäräjillä.

Esikoiseni loma lähenee loppua ja hänen vaimonsa aloittaa työt jo maanantaina joten jouduin luovuttamaan heidät Hesaan. Lupasivat piipahtaa uudestaan ehkä joskus elokuussa.

"Mihin hän silloin matkusti ja minkä ikäinen oli?"
Varmaan kirkonkylälle ostamaan korppiksen unohtamaa maitoa ja saunakaljaa.
Olisiko jo 40 ikäinen.

1x2-oikein kirjoitti:

"Mihin hän silloin matkusti ja minkä ikäinen oli?"
Varmaan kirkonkylälle ostamaan korppiksen unohtamaa maitoa ja saunakaljaa.
Olisiko jo 40 ikäinen.

Esikoiseni on 31-vuotias ja kuopus 25-vuotias.

korppis kirjoitti:

Meillä on hyvin läheiset välit poikieni kanssa.

Kirjoitus ei kuitenkaan ollut kummankaan poikani tekstiä. Mutta teksti on hyvä. Avautumisessa oli paljon yhtymäkohtia, joita itse kahden pojan aikuiseksi kasvattajana olen saanut kuulla ja kokeakin jos en silloin kun asiat ovat ajankohtaisia, mutta jälkeen päin yhteisillä turpakäräjillä.

Esikoiseni loma lähenee loppua ja hänen vaimonsa aloittaa työt jo maanantaina joten jouduin luovuttamaan heidät Hesaan. Lupasivat piipahtaa uudestaan ehkä joskus elokuussa.

Lue lisää

No nyt ymmärrän vähän paremmin. Luulin ensin, että teksti oli poikasi sinulle lähettämä. Tekstihän äkkiseltään vaikuttaa lapsen kirjoittamalta, mutta tarkemmin lukien ei sitten kuitenkaan. Lähinnä tulee mieleen sellaiset varta vasten väkerretyt mukahauskat, mukaoivaltavat 'kiertokirje' tekeleet.

Äiti-poika suhde meillä on ollut jo vuosia kahden aikuisen tasavertainen suhde. Läheisyys näkyy kai selvimmin mutkattomana, avoimena ja suorana vuoropuheluna, mitä nyt minä joskus saatan vähän pidättäytyä hössöttämästä.

1x2-oikein kirjoitti:

"Mihin hän silloin matkusti ja minkä ikäinen oli?"
Varmaan kirkonkylälle ostamaan korppiksen unohtamaa maitoa ja saunakaljaa.
Olisiko jo 40 ikäinen.

Kunhan pääsi taas omaa äidinrakkauttaan ja hyvyyttään mainostamaan.
muuten ei pysy tapetilla.

bessie- kirjoitti:

No nyt ymmärrän vähän paremmin. Luulin ensin, että teksti oli poikasi sinulle lähettämä. Tekstihän äkkiseltään vaikuttaa lapsen kirjoittamalta, mutta tarkemmin lukien ei sitten kuitenkaan. Lähinnä tulee mieleen sellaiset varta vasten väkerretyt mukahauskat, mukaoivaltavat 'kiertokirje' tekeleet.

Äiti-poika suhde meillä on ollut jo vuosia kahden aikuisen tasavertainen suhde. Läheisyys näkyy kai selvimmin mutkattomana, avoimena ja suorana vuoropuheluna, mitä nyt minä joskus saatan vähän pidättäytyä hössöttämästä.

Lue lisää

Aloituksen tarkoitus on, pohtia rehellisesti sitä tosiasiaa, että lapset määrätyssä iässä ja joskus jopa aikuisenakin ajattelevat hyvin kriittisesti jopa ilkeästi äideistään/isistään. Huomasin esim. leikinlaskun esikoiseni kaveriporukassa facebooksivuilla, että ei näitä vanhuksia kestä näin lomalla kuin korkeintaan viikon. Kyse ei kuitenkaan ole jokaisessa lauseessani minusta tai lapsistani. Uskallan kuitenkin sanoa, että kovin oli tuttua tekstiä, lukuunottamatta sitä, että lapseni ovat aina olleet ylpeitä minusta, eivät ole kävelleet toista puolta katua kuten ystävättäreni tytär.

Ongelmahan on iänajan ollut olemassa. Pikkuveljeni mm. murrosiässä häpesi äitiäni. Äitini oli pullantuoksuinen mummelin näköinen. Koulun vanhempainkokouksen jälkeen opettaja oli sanonut veljelleni, mummisi oli mukana eikö äitisi päässyt.

Minä en voi sovittaa itseeni kuin yhden kohdan:
"Äiti näyttää vanhalta ja väsyneeltä. Sen kannattaisi vähän relata. Ja sen vaatteetkin on niin out. " ..))
Teksti oli kai nyt jonkun murrosikäisen tilitys. Millainen rasavili sitten olikin kun noin vauhkoksi äidin teki ?
Uskon, että monet lapset tahtovat vielä aikuisenakin suojella vanhempiaan, eivät halua sanoa pahasti, mutta sitten kaveriporukassa kertovat sen, mitä mättää, eikä se tietenkään sulje pois kiintymystä.
Äidin ja pojan suhteessa äiti menettää minusta valta-asemansa silloin kun poika elää parisuhteessa. "Ensimmäinen nainen" onkin nyt puoliso, ei äiti. Sama pätee tietysti tyttäriin.
Ystäväni maalla kertoi pojastaan, joka avioliitostaan huolimatta piti äitiä uskottunaan. Hän yritti monin tavoin osoittaa pojalle, että entinen läheisyys tuli nyt purkaa ja sijoittaa vaimoon. Uskon hänen lopulta onnistuneenkin.

Tuohon Gibranin tekstiin pystyn hyvin asettamaan ajatukseni äitiydestä ja ihanteeni on aina ollut muumimamma, joka ei tehnyt eroa omien ja vieraiden lasten välillä. Kaikki ovat "itseänsä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia"...

de-meter kirjoitti:

Minä en voi sovittaa itseeni kuin yhden kohdan:
"Äiti näyttää vanhalta ja väsyneeltä. Sen kannattaisi vähän relata. Ja sen vaatteetkin on niin out. " ..))
Teksti oli kai nyt jonkun murrosikäisen tilitys. Millainen rasavili sitten olikin kun noin vauhkoksi äidin teki ?
Uskon, että monet lapset tahtovat vielä aikuisenakin suojella vanhempiaan, eivät halua sanoa pahasti, mutta sitten kaveriporukassa kertovat sen, mitä mättää, eikä se tietenkään sulje pois kiintymystä.
Äidin ja pojan suhteessa äiti menettää minusta valta-asemansa silloin kun poika elää parisuhteessa. "Ensimmäinen nainen" onkin nyt puoliso, ei äiti. Sama pätee tietysti tyttäriin.
Ystäväni maalla kertoi pojastaan, joka avioliitostaan huolimatta piti äitiä uskottunaan. Hän yritti monin tavoin osoittaa pojalle, että entinen läheisyys tuli nyt purkaa ja sijoittaa vaimoon. Uskon hänen lopulta onnistuneenkin.

Tuohon Gibranin tekstiin pystyn hyvin asettamaan ajatukseni äitiydestä ja ihanteeni on aina ollut muumimamma, joka ei tehnyt eroa omien ja vieraiden lasten välillä. Kaikki ovat "itseänsä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia"...

Lue lisää

"de-meter"

Lukiessani tätä ketjua en ihmettele.
Olen jo vuosi-kymmeniä sitten ymmärtänyt, miksi naiset eivät ymmärrä miehiä
koskaan ihan oikein.
Pojilla ja tytöillä on pakko olla äiti.
Näyttää olevan ihqu-nannaa tässäkin ketjussa sanailla toisten äitien kanssa
saavutuksistaan.

"Hän yritti monin tavoin osoittaa pojalle, että entinen läheisyys tuli nyt
purkaa ja sijoittaa vaimoon"

Sinähän kirjoitat vieläkin kuin yrittäisit keksiä iki-liikkujaa.
Älä yritä, et sinä kaverista kertonut :)

"Älä häpeä lastesi virheitä, he eivät ymmärrä tekevänsä niitä sinun aikanasi"

H.

de-meter kirjoitti:

Minä en voi sovittaa itseeni kuin yhden kohdan:
"Äiti näyttää vanhalta ja väsyneeltä. Sen kannattaisi vähän relata. Ja sen vaatteetkin on niin out. " ..))
Teksti oli kai nyt jonkun murrosikäisen tilitys. Millainen rasavili sitten olikin kun noin vauhkoksi äidin teki ?
Uskon, että monet lapset tahtovat vielä aikuisenakin suojella vanhempiaan, eivät halua sanoa pahasti, mutta sitten kaveriporukassa kertovat sen, mitä mättää, eikä se tietenkään sulje pois kiintymystä.
Äidin ja pojan suhteessa äiti menettää minusta valta-asemansa silloin kun poika elää parisuhteessa. "Ensimmäinen nainen" onkin nyt puoliso, ei äiti. Sama pätee tietysti tyttäriin.
Ystäväni maalla kertoi pojastaan, joka avioliitostaan huolimatta piti äitiä uskottunaan. Hän yritti monin tavoin osoittaa pojalle, että entinen läheisyys tuli nyt purkaa ja sijoittaa vaimoon. Uskon hänen lopulta onnistuneenkin.

Tuohon Gibranin tekstiin pystyn hyvin asettamaan ajatukseni äitiydestä ja ihanteeni on aina ollut muumimamma, joka ei tehnyt eroa omien ja vieraiden lasten välillä. Kaikki ovat "itseänsä kaipaavan elämän tyttäriä ja poikia"...

Lue lisää

Sinä aloit analysoimaan tilannetta:

Millainen rasavili sitten olikin kun noin vauhkoksi äidin teki ?

Kuten jo kirjoitin tunsin monta yksityiskohtaa. Kerran siivoojaparka kirjoitti pikasiivouksesta kun hänelle tulee vieraita, hän sopii ajan ja siivoaan nopeasti asuntonsa. Kaikki sopi kuopuksen käyttäytymiseen. Joten vastasin. Juuri noin tekee kuopukseni kun kuulee minun tulevan kylään (vieläkin).

Lisäksi jos en kuule kuopuksesta viikkoon laitan viestin. Olen myös huolestunut kun esikoinen ja miniä matkustaa ulkomaille. Olemme sopineet, että he laittavat aina matkojen jälkeen viestin onnellisesti perillä. Saman viestin sain eilen illallakin heiltä kun he olivat kotona Helsingissä.

Ihan normijuttuja äidin ja lasten suhteissa ainakin minusta.

Riippuvuussuhteet ovat erikseen, mutta molemmat poikani avustavat minua niin taloudellisesti kuin työllään kesämökin kunnostuksessa sillä heille tämä paikka joskus jää ja on hyvä, että se pysyy hyvässä kunnossa.

korppis kirjoitti:

Aloituksen tarkoitus on, pohtia rehellisesti sitä tosiasiaa, että lapset määrätyssä iässä ja joskus jopa aikuisenakin ajattelevat hyvin kriittisesti jopa ilkeästi äideistään/isistään. Huomasin esim. leikinlaskun esikoiseni kaveriporukassa facebooksivuilla, että ei näitä vanhuksia kestä näin lomalla kuin korkeintaan viikon. Kyse ei kuitenkaan ole jokaisessa lauseessani minusta tai lapsistani. Uskallan kuitenkin sanoa, että kovin oli tuttua tekstiä, lukuunottamatta sitä, että lapseni ovat aina olleet ylpeitä minusta, eivät ole kävelleet toista puolta katua kuten ystävättäreni tytär.

Ongelmahan on iänajan ollut olemassa. Pikkuveljeni mm. murrosiässä häpesi äitiäni. Äitini oli pullantuoksuinen mummelin näköinen. Koulun vanhempainkokouksen jälkeen opettaja oli sanonut veljelleni, mummisi oli mukana eikö äitisi päässyt.

Lue lisää

Omat vanhemmat voivat joskus olla jotenkin noloja murrosikäisten mielestä, varmaan minäkin olen ollut, vaikka mitään sellaista muistikuvaa en mieleeni nyt saakaan.

Siitä olen varma, ettei poikani ole koskaan hävennyt minua, puhumattakaan että olisi ajatellut minusta jotenkin kriittisesti tai ilkeästi.

Mielestäni välimme ovat juuri tällaisena parhaat mahdolliset. Ei johtuisi mieleenikään ruveta halailemaan häntä erotilanteissa, esim. lentokentälle viedessä. Johan hän huolestuisi, että mistä moinen, ja voisi epäillä jotain fyysistä sairautta. Jos taas jonkun tuollaisen tekstin kuin aloituksessa hänelle lähettäisin, niin hän ilmeisesti huolestuisi henkisestä tilastani, tai vähintäänkin hölmistyisi perusteellisesti että mikä tämä juttu oikein on.

hunksz kirjoitti:

"de-meter"

Lukiessani tätä ketjua en ihmettele.
Olen jo vuosi-kymmeniä sitten ymmärtänyt, miksi naiset eivät ymmärrä miehiä
koskaan ihan oikein.
Pojilla ja tytöillä on pakko olla äiti.
Näyttää olevan ihqu-nannaa tässäkin ketjussa sanailla toisten äitien kanssa
saavutuksistaan.

"Hän yritti monin tavoin osoittaa pojalle, että entinen läheisyys tuli nyt
purkaa ja sijoittaa vaimoon"

Sinähän kirjoitat vieläkin kuin yrittäisit keksiä iki-liikkujaa.
Älä yritä, et sinä kaverista kertonut :)

"Älä häpeä lastesi virheitä, he eivät ymmärrä tekevänsä niitä sinun aikanasi"

H.

Lue lisää

Noinko luulet, hunksi, että itsestäni kirjoitin..))
En nyt sentään, mutta kai siinä jokin intuitio pelasi, kun ystävä minulle asiaa tilitti.

bessie- kirjoitti:

Omat vanhemmat voivat joskus olla jotenkin noloja murrosikäisten mielestä, varmaan minäkin olen ollut, vaikka mitään sellaista muistikuvaa en mieleeni nyt saakaan.

Siitä olen varma, ettei poikani ole koskaan hävennyt minua, puhumattakaan että olisi ajatellut minusta jotenkin kriittisesti tai ilkeästi.

Mielestäni välimme ovat juuri tällaisena parhaat mahdolliset. Ei johtuisi mieleenikään ruveta halailemaan häntä erotilanteissa, esim. lentokentälle viedessä. Johan hän huolestuisi, että mistä moinen, ja voisi epäillä jotain fyysistä sairautta. Jos taas jonkun tuollaisen tekstin kuin aloituksessa hänelle lähettäisin, niin hän ilmeisesti huolestuisi henkisestä tilastani, tai vähintäänkin hölmistyisi perusteellisesti että mikä tämä juttu oikein on.

Lue lisää

Minä olen sisäistynyt hollantilaiset tervehtimis- ja eroamisrituaalit. Haleja ja suukkoja, niillä on yllättäviä vaikutuksia sellaisiin ihmisiin, joka eivät ole niihin tottuneet.

Minulla on tapana halata ja suukotella lasteni ja läheisten sukulaisten ja tuttujen kanssa.

Mitä sitten tarkoittaneekin osasitko tai etkö osannut kasvattaa. Äidin tehtävän veit omalta osaltasi siten kuinka tunsit oikeaksi, lapset vaan eivät osanneet antaa kasvatuksellesi arvoa.

En minä ymmärtänyt äitiäni aina en varsinkaan kun hän vanheni ja alkoi kertomaan omituisia juttuja, jotka liittyivät hänen alkavaan dementiaan. Kapinoin nuorempanakin vaikka hän oli ihana ja suvaitsevainen, ottaen huomioon oman luonteeni rajuuden.

Nyt jos saisin takaisin äitini, käsittelisin häntä silkkihanskoin, niin hyvä äiti hän oli. Sitä vaan ei aina tajua kun se on itsestään selviö.

Aloituksen poika sanoi. "Äitiä ei tule hirveän usein mietittyä. Äiti on vaan äiti. Se on jotenkin selviö".

Ei lapsia voi vaatia huolehtimaan vanhemmistaan, eikä heitä kasvateta näitä varten vaan elämää varten, - huolehtivat sit jos haluavat sitten joskus huolehtia, siihen on tyytyminen.

Pirrepäs kirjoitti:

Ei lapsia voi vaatia huolehtimaan vanhemmistaan, eikä heitä kasvateta näitä varten vaan elämää varten, - huolehtivat sit jos haluavat sitten joskus huolehtia, siihen on tyytyminen.

Lue lisää

Vastauksestasi heijastuu asemasi omaishoitajana. Apu on hyväksi omaishoitajan jaksamisen kannalta. Useinhan omaishoitaja vierii samaan hautaan kuin hoidettavansa.

korppis kirjoitti:

Vastauksestasi heijastuu asemasi omaishoitajana. Apu on hyväksi omaishoitajan jaksamisen kannalta. Useinhan omaishoitaja vierii samaan hautaan kuin hoidettavansa.

En oikein usko, olen aina ajatellut ettei lapsia ei voi velvoittaa hoitamaan vanhempiaan, mutta tietysti toivon etteivät he unohda meitä. Kirjallisella hoitotestamentilla olen kohdaltani määritellyt loppusijoituksestani ja mahdollisista turhista hoidoista.

Lueskelin ketjua ja mietin sitä "taulua", jonka sain lapseltani. Se oli "Lapsen kymmenen käskyä vanhemmilleen", mutta siinä oli jotenkin samanlaisia teemoja, kuin tuossa "siilin" huoneentaulussa.

Korppiksen kirjoituksesta ja tunteesta, kun lomalainen lähtee lapsuuskodista, tuli elävästi mieleeni oma ikäväni, kun lapseni lähti lomailta, mutta myös se tunne, kun itse lähdin vanhempieni luota, sillä vietimme siellä kaikki kesälomamme. Äidilläni oli tapana sanoa;"lähtö on sitten itkua vaille valmis" ja itkuhan siinä usein tuli.

Eilen katselin taivaalta sellaisia kumpupoutapilviä ja silloin aina muistan, kun olimme lapseni kanssa Luukin uimarannalla ja katselimme niiden muodostamia kuvioita ja mitä kumpikin näki niistä?

Aivan tässä turhaan heti aamusta herkistyy.

Mainitsemani "käskyt" löytyy Googlesta, mutta en kopioi niitä tänne.

Ei se Profeetta ihan väärässä ollut.
Minäkin olen häntä siteerannut monta kertaa . Etenkin sitä kohtaa missä sanotaan että että voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi.
Kun vain aina muistaisi sen.
Joskus on vaikeaa kun ajatusmaailmat eivät kohtaa ja ilman muuta jokainen pitää niitä omia ajatuksiaan "oikeina".

Paloma.se.co kirjoitti:

Ei se Profeetta ihan väärässä ollut.
Minäkin olen häntä siteerannut monta kertaa . Etenkin sitä kohtaa missä sanotaan että että voit antaa heille rakkautesi, mutta et ajatuksiasi.
Kun vain aina muistaisi sen.
Joskus on vaikeaa kun ajatusmaailmat eivät kohtaa ja ilman muuta jokainen pitää niitä omia ajatuksiaan "oikeina".

Lue lisää

Kirjoitit:
"Joskus on vaikeaa kun ajatusmaailmat eivät kohtaa ja ilman muuta jokainen pitää niitä omia ajatuksiaan "oikeina"."

Sanoppa muuta. Onneksi on vielä pieni mahdollisuus opetella muuttamaan itseään ja ajatuspintymiä.

niin hyvin menee loppuelämä,,,,




--------------

" siilimuori "

kiitos kiitos kiitos,
niin totta ja viisaita ovat huoneentaulun sanat vielä lähes sadan vuodenki päästä,
oli lohdullista lukea,
silloinkin vanhemmat joutuivat kokemaan sen totuuden, " lapset on laina vain "
on yksilöllistä kuinka jälkeläiset kehittyy aikuisuuteen,
joistaki kehittyy empaattisia sympaattisia huolehtijoita,
jotkut porskuttaa huipulla kiireelisen työelämän viemänä,
jotkut vaan haluaa unohtaa juurensa, omat vanhempansa ehkä elämän kovien koettelemusten seurauksena,
elämä ei kohtele kaikkia sillkihansikkain,
elämä on taistekua, kovaa työtä jokaisella leipänsä eteen,

Niin totta. Samasta sisarusparvesta saattaa kehkeytyä niin erilaisia porskuttajia ja sitä myötä elämänkohtaloita. Vanhempienkin kuuluu elää omaa elämäänsä eikä uhriutua, kirjoitettiin jossain.

Tuskinpa aiheetta alkaa syyttelemään. Lapsihan voi ymmärtää äidin antamat ohjeet moittimisiksi.

Olisi varmaan pitänyt kirjoittaa päiväkirjaan ajatuksia äidistä silloin kun itse vielä asui kotona, silloin kun muutti pois kotoa, sai ensimmäisen lapsensa ja nyt kun äiti alkaa itse olla huolehditavan asemassa. Olisi ollut kiva vertailla, mitkä asiat nosevat eniten pintaan ja mistä näkökulmasta.

siilimuori kirjoitti:

Olisi varmaan pitänyt kirjoittaa päiväkirjaan ajatuksia äidistä silloin kun itse vielä asui kotona, silloin kun muutti pois kotoa, sai ensimmäisen lapsensa ja nyt kun äiti alkaa itse olla huolehditavan asemassa. Olisi ollut kiva vertailla, mitkä asiat nosevat eniten pintaan ja mistä näkökulmasta.

Lue lisää

Meillä se jossain välissä kääntyi automaattisesti niin, että ne ovat nyt lapset, jotka huolehtivat minusta ja se tuntuu mukavalta.
Vähitellen se vaan alkoi mennä niin. Ensimmäisen kerran kun kuulin vierestäni jostain minua alempaa: "varo, auto", kun olin ylittämässä tietä, niin se oli kuin musiikkia korvilleni. Vielä sitä sen jälkeen huolehti vuosikaudet heistä, mutta ihan mielelläni annoin heille vastuun omasta elämästään (ja ihan mielellään vaikka minunkin) ja mahdollisimman aikaisin.
Silloin autan vieläkin ja mielelläni, kun pyydetään, mutta en tyrkytä itseäni heille neuvonantajaksi, jos ei minulta kysytä neuvoa.

Olen sanonut lapsilleni jo aikoja aikoja sitten, että jos olette huomanneet tai mielestänne kokeneet ettemme osanneet kasvattaa teitä oikein, niin korjatkaa se omien lastenne kasvatuksessa, vaikka - onhan se maailmakin jo muuttunut siitä kuin heitä kasvatimme tai paremminkin kun he meijän vaikutuspiirissä kasvoivat. Ei he kyllä ole meitä kovin kritisoineetkaan koskaan, enkä usko tuota etteivät uskalla, minusta ovat mieluummin hienotunteisia. Keskenään kai ovat asioita puineet

Korppis, täytynee täsmentää että minä sain tuon taulun lapseltani ;).
Muita lapsilta saamiani palautteita en koe tarpeelliseksi alkaa täällä palstalle avaamaan. Ne ovat vain minulle ja niin henkilökohtaisia <3,

Pirrepäs kirjoitti:

Olen sanonut lapsilleni jo aikoja aikoja sitten, että jos olette huomanneet tai mielestänne kokeneet ettemme osanneet kasvattaa teitä oikein, niin korjatkaa se omien lastenne kasvatuksessa, vaikka - onhan se maailmakin jo muuttunut siitä kuin heitä kasvatimme tai paremminkin kun he meijän vaikutuspiirissä kasvoivat. Ei he kyllä ole meitä kovin kritisoineetkaan koskaan, enkä usko tuota etteivät uskalla, minusta ovat mieluummin hienotunteisia. Keskenään kai ovat asioita puineet

Lue lisää

Yksi varteenotettava asia puitaessa suhdetta lapsiimme on funtsia eroja minkälaista on kasvaminen aikuisuuteen yksinhuoltajaperheessä tai avioliitossa.
Avioliitossa on kaksi kasvattajaa ja voi olla, että kasvatusmenetelmät ovat puolisoiden kesken ristiriidassa. Jos näin on mielipide-erot heijastuvat lapsiin. Lapset eivät voi tai uskalla kyseenalaistaa kumman vanhemman mielipide painaa enempi. Usein kuitenkin tällaisissa tilanteissa lapsi valitsee vanhemman, joka on enempi lähellä hänen etuaan ja silloin syntyy poterot. Tehdään näin, mutta isälle ei kerrota. Tämä taas erään ystävättäreni kertomaa, ei kokemaani.
Yksinhuoltajan perheessä kuten omassani on vain yksi pomo.

Huomasin, että päiväys ei sovi syntymäpäivääni, mutta liekö ollut myöhästynyt muistaminen.

Lukaise se Googlen kautta, "Lapsen kymmenen käskyä.." Siinä se kymmenes satutti minuun.

Minä en koskaan arvostellut vanhempiani, ainakaan ääneen. Toisaalta minullakin on tunne, että olisinpa silloin ymmärtänyt paremmin, että heitä pitäisi myös kiittää useammin.

Sen verran vanhanaikainen olen, että vaikeuksista huolimatta lapsilla täytyi olla koti, isä ja äiti, jotka ovat edelleen. Lastenhuoneetkin ovat edelleen vain heitä varten ja voit vain arvailla, mikä vaatteidenvaihto siellä joskus käy?

Onneksi minulla on myös lapsenlapsia ja nyt muistan aina pistää huulipunaa, koska kerran lapsukainen sanoi, että nyt sinä mummi olet kaunis??

Ainahan minä olen, kuten sinäkin?:)))

Kristiina23 kirjoitti:

Lukaise se Googlen kautta, "Lapsen kymmenen käskyä.." Siinä se kymmenes satutti minuun.

Minä en koskaan arvostellut vanhempiani, ainakaan ääneen. Toisaalta minullakin on tunne, että olisinpa silloin ymmärtänyt paremmin, että heitä pitäisi myös kiittää useammin.

Sen verran vanhanaikainen olen, että vaikeuksista huolimatta lapsilla täytyi olla koti, isä ja äiti, jotka ovat edelleen. Lastenhuoneetkin ovat edelleen vain heitä varten ja voit vain arvailla, mikä vaatteidenvaihto siellä joskus käy?

Onneksi minulla on myös lapsenlapsia ja nyt muistan aina pistää huulipunaa, koska kerran lapsukainen sanoi, että nyt sinä mummi olet kaunis??

Ainahan minä olen, kuten sinäkin?:)))

Lue lisää

Lapsen kymmenen käskyä vanhemmille

1. Minä olen vasta lapsi,
ja olen olemassa sinun kauttasi,
älä hylkää minua, sillä minulla ei ole muita vanhempia.

2. Älä turhaan moiti minua,
sillä mitä enemmän minua moitit,
sitä vähemmän sanasi minulle merkitsevät.

3. Muista pyhittää aikaa myös minulle,
sillä miten käytät aikasi,niin jaat sydämeni,
jollet sinä rakasta minua, minusta ei tule ihmistä.

4. Kunnioita poikaasi ja tytärtäsi,
jotta oppisin kunnioittamaan elämää,
sekä itsessäni, että muissa olennoissa.

5. Älä tapa tunteitani,
ajatuksiani tai yrityksiäni, vähättelemällä,
olemalla välinpitämätön, uhkailemalla
tai pilkkaamalla,
sillä minun pienet asiani ovat minulle suuria,
etkä sinäkään osannut lapsena kaikkea.

6. Älä tee aviorikosta, sillä minä kärsin siitä.

7. Älä varasta elämääni
asettamalla kannettavaksi sinun
täyttymättömiä toiveitasi,
kaunojasi tai pettymyksiäsi,
sillä minun on tehtävä omat erehdykseni.

8. Älä anna väärää todistusta
todellisuudesta tyrkyttämällä minulle
omaa katsomustasi,
sillä minun tulee saada uskoa,
vaikka sinä et uskoisi ja toivoa ,
vaikka sinä et toivoisi.
Varsin pian minä tulen huomaamaan,
että sinä et ole kaikkitietävä,
eikä se vähennä sinun arvoasi,
jos olet antanut minulle mahdollisuuden.

9. Älä himoitse asioita,
jotka eivät ole sen arvoisia,
sillä sinun halusi eivät voi olla
vaikuttamatta minun elämääni.

10. Älä anna minulle kaikkea mitä
haluan, sillä vapaamielisyytesi
on usein välinpitämättömyyttä,
anteliaisuutesi huonoa omaa tuntoa,
suvaitsevaisuutesi ihanteittesi
sortumisesta syntynyttä
voimattomuutta,
taipuvaisuutesi mielipiteettömyyttä
sekä joustavuutesi periaatteettomuutta
ja mukavuudenhalua.

Teksti: Tapio Ahokallio,
kirkon lapsityön viikonvihkonen 1996

Kopioin tekstin, sillä teksti kuuluu juuri tähän ketjuun se on asian ydin.

Hau hau olen valkoihoinen "Komie", uros, etsin itselleni hoitopaikkaa. Talutushihnaa en tarvitse :D Kävelen omin jaloin.

Viatonsivullinen, noin meilläkin koen olevan, lapseni ovat enempi nuorempia ystäviä, en puutu heidän elämäänsä, neuvon jos jotain kysyvä..hyvin harvoin enää kysyvätkään. Poikamme kirjoitti vastauksen neuvomis viestiini, että : Äiti, kaikki viisaus ei ole siinä osoitteessa" , kylläpä nauratti kun viestin sain

Pirrepäs kirjoitti:

Viatonsivullinen, noin meilläkin koen olevan, lapseni ovat enempi nuorempia ystäviä, en puutu heidän elämäänsä, neuvon jos jotain kysyvä..hyvin harvoin enää kysyvätkään. Poikamme kirjoitti vastauksen neuvomis viestiini, että : Äiti, kaikki viisaus ei ole siinä osoitteessa" , kylläpä nauratti kun viestin sain

Lue lisää

Ps. Ymmärsin ettei kannata enää heittäytyä viisaammaksi.

Olittako te jossain asuntolassa?

Minä lähdin ensimmäisen kerran kotoa noin 17-vuotiaana. Olin kesän Tampereella.

19-vuotiaana muutin sinne Ruotsiin, siellä olin kolme vuotta. Olihan se kieltämättä äidille kova pala kun ei ollut näitä kännyköitäkään ja minä huitelin maailmalla. Kun palasin takaisin Suomeen, aloin opiskelemaan ja asuin kotona.
Tunsin äidin onnellisuuden kun palasin kotiin.

Sain mielestäni elää hyvin vapaasti. Tottakait äitini huolehti ja varoitti, mutta hän luotti minuun. Siksi kai sain enempi oikeuksia kuin vanhempi sisareni, jota varjeltiin ja vahdittiin. Hän avioitui siinä ja siinä 18-vuotiaana.

Olen joskus ajatellut, että olisinko avioitunut nuorenpana jos minun menojani olisi syynätty samaan malliin kuin sisareni.

En ole kysynyt siskoltani pakeniko hän holhousta, ei ehkä.

Minun poikani muutti heti 18-vuotta täytettyään opiskelija-asuntoihin. Se oli hyvä ratkaisu omillaan asuessaan he oppivat vastuuta. vai lienevätkö paenneet Heta hirmuista ; )

siilimuori kirjoitti:

Olittako te jossain asuntolassa?

Ei, kun asuttiin ihan keskenään. Vanhemmat siskot asuivat vuoden koulun asuntolassa, eivätkä oikein viihtyneet sen asuntolan tarkkaan ruudutetun aikataulun kanssa. Sitten he asuivat vuoden vuokralla joittenkin kavereittensa kanssa koulun ulkopuolella.
Kun tuli aika myös minun ja pikkuveljeni mennä samaan kouluun, niin isä rakensi edellisenä kesänä heinäntekojen välillä meille oman mökin olettaen (ja aivan oikeutetusti), että mekään ei viihdyttäisi missään laitoksessa. Me oltiin hanslankareina aina kaksi ja kaksi. Toiset kaksi ja kaksi olivat äidin apuna kotona.
Syksyllä isä täytti mökin kellarin perunoilla, lantuilla, porkkanoilla, kaalilla, mehuilla, hilloilla ja muilla säilykkeillä ..., niin paljon kuin vanhan ruumisauton (aikaisemman ambulanssin) perään mahtui kotoa tuotua ruokatavaraa. Leipäpaketti tuli aina kun tarvis vaati, äidin leipomaa ruisleipää. Taisivat lähettää voinkin kotonta, muistaakseni. Rahaa meille lähetettiin kerran viikossa. Jos oikein muistan, niin se oli 20 markkaa viikko. Ei se paljon ollut ainakaan, mutta ei me niin kovin paljon oikeastaan kaupasta tarvittukaan mitään.
Aika rohkeita vanhempani olivat, kun luottivat meidät asumaan keskenään sen ikäisinä. Ja kyllä me verrattain ihmisiksi elettiin siitä vapaudesta huolimatta.

ent.siivoojaparka kirjoitti:

Ei, kun asuttiin ihan keskenään. Vanhemmat siskot asuivat vuoden koulun asuntolassa, eivätkä oikein viihtyneet sen asuntolan tarkkaan ruudutetun aikataulun kanssa. Sitten he asuivat vuoden vuokralla joittenkin kavereittensa kanssa koulun ulkopuolella.
Kun tuli aika myös minun ja pikkuveljeni mennä samaan kouluun, niin isä rakensi edellisenä kesänä heinäntekojen välillä meille oman mökin olettaen (ja aivan oikeutetusti), että mekään ei viihdyttäisi missään laitoksessa. Me oltiin hanslankareina aina kaksi ja kaksi. Toiset kaksi ja kaksi olivat äidin apuna kotona.
Syksyllä isä täytti mökin kellarin perunoilla, lantuilla, porkkanoilla, kaalilla, mehuilla, hilloilla ja muilla säilykkeillä ..., niin paljon kuin vanhan ruumisauton (aikaisemman ambulanssin) perään mahtui kotoa tuotua ruokatavaraa. Leipäpaketti tuli aina kun tarvis vaati, äidin leipomaa ruisleipää. Taisivat lähettää voinkin kotonta, muistaakseni. Rahaa meille lähetettiin kerran viikossa. Jos oikein muistan, niin se oli 20 markkaa viikko. Ei se paljon ollut ainakaan, mutta ei me niin kovin paljon oikeastaan kaupasta tarvittukaan mitään.
Aika rohkeita vanhempani olivat, kun luottivat meidät asumaan keskenään sen ikäisinä. Ja kyllä me verrattain ihmisiksi elettiin siitä vapaudesta huolimatta.

Lue lisää

No aikamoinen luottamusoisoitus vanhemmilta laittaa hurvattomat päineen.
Minä jäin ittekseen asumaan 17-vuotiaana ja yksin kun muu perhe muutti muualle. Ei ois äiti jättäny mut laitoin sen verta hanttiin et jätän koulun kesken jos on pakko lähteä mukaan. Ja hyvin pärjäsin. Koulun loppuun äitee maksoi vuokrat ja avasi ruokatilin lähikauppaan, mutta sen jälkeen pärjäsin omillani. Eikä nälkäkään aina ollut harvinainen vieras kun tulot olivat niin pienet, mutta silloin ei ollut tapana sossuun mennä eikä ylpeys antanut periksi kotoa pyytää.

Vähän minuakin tuo otsikko vieroitti. Ikään kuin se kutsuisi hehkuttamaan äitiyden onnea. Jatkossa tuli kuitenkin muutakin.
Aloittaja täsmensi aloitusta. Jos ymmärsin, hänen pointtinsa oli pohtia sitä, miten eri tavalla yhteinen taival nähdään jälkeenpäin.
Aika tuttua taitaa kaikille olla se, että saman perheen jäsenet näkevät oman lapsuutensa eri tavalla, riippuen siitä missä vaiheessa elämäänsä ovat.
"Kolmas ikä" on yleensä vanhemmille armollinen, kuten tästäkin ketjusta näkee.
Meillä kaikilla on jo ollut hyvät vanhemmat..))

de-meter kirjoitti:

Vähän minuakin tuo otsikko vieroitti. Ikään kuin se kutsuisi hehkuttamaan äitiyden onnea. Jatkossa tuli kuitenkin muutakin.
Aloittaja täsmensi aloitusta. Jos ymmärsin, hänen pointtinsa oli pohtia sitä, miten eri tavalla yhteinen taival nähdään jälkeenpäin.
Aika tuttua taitaa kaikille olla se, että saman perheen jäsenet näkevät oman lapsuutensa eri tavalla, riippuen siitä missä vaiheessa elämäänsä ovat.
"Kolmas ikä" on yleensä vanhemmille armollinen, kuten tästäkin ketjusta näkee.
Meillä kaikilla on jo ollut hyvät vanhemmat..))

Lue lisää

Olette oikeassa sattui pieni virhe. Aoituksen otsikon kuului olla Äitinä olemisen "ihanuus" ja ihanuus suluissa.. Joka olisi ehkä paremmin kuvannut aihetta. Kirjoitin vahingossa ihme.

Korppis1 kirjoitti:

Olette oikeassa sattui pieni virhe. Aoituksen otsikon kuului olla Äitinä olemisen "ihanuus" ja ihanuus suluissa.. Joka olisi ehkä paremmin kuvannut aihetta. Kirjoitin vahingossa ihme.

Lue lisää

PS. Miten ne vanhemmat hyviksi muuttui? Hehän olivat niitä viiskytluvun hirmuja. Isät eivät puhuneet vaan joivat päntiönään ja äidit lakaisivat ongelmat maton alle. Kakarat olivat nurkassa hiljaa.

de-meter kirjoitti:

Vähän minuakin tuo otsikko vieroitti. Ikään kuin se kutsuisi hehkuttamaan äitiyden onnea. Jatkossa tuli kuitenkin muutakin.
Aloittaja täsmensi aloitusta. Jos ymmärsin, hänen pointtinsa oli pohtia sitä, miten eri tavalla yhteinen taival nähdään jälkeenpäin.
Aika tuttua taitaa kaikille olla se, että saman perheen jäsenet näkevät oman lapsuutensa eri tavalla, riippuen siitä missä vaiheessa elämäänsä ovat.
"Kolmas ikä" on yleensä vanhemmille armollinen, kuten tästäkin ketjusta näkee.
Meillä kaikilla on jo ollut hyvät vanhemmat..))

Lue lisää

Äitinä oleminen oli velvollisuus, mutta mummina se on ihanaa ja joskus ihmeellistä. En halua nyt tarkentaa lapsettomia, kuten veljeni ja siskoni ovat, koska siskolleni se on kova pala edelleen. Veljeni on jo kuollut.

Siskoni muistaa aina mainita, että minulla on niiiin ihanaa, kun on lapsia ja niin tavallaan onkin, mutta on heistä joskus ollut vaivaakin silloin pienenä, siis tarkoitan sitä huolenpitoa. Hän olisi ollut kuitenkin parempi äiti, kuin minä.

Tuossa osuit oikeaan, että ainakin minä ja siskoni muistamme kaikki lapsuuden ajat ihan eritavalla. Hassua, että joskus jompikumpi paiskaa puhelimen kiinni, kun muistelemme niitä aikoja. Hän muistaa aina väärin! Minä tiedä, mitä tapahtui!?:))

Jaa! En taidakkaan kirjoittaa enää lisää.

Korppis1 kirjoitti:

PS. Miten ne vanhemmat hyviksi muuttui? Hehän olivat niitä viiskytluvun hirmuja. Isät eivät puhuneet vaan joivat päntiönään ja äidit lakaisivat ongelmat maton alle. Kakarat olivat nurkassa hiljaa.

Lue lisää

Jaa, ehkä noiden kuvausten kirjoittajalla oli elämässään sellainen vaihe, että vanhemmuus/lapsuus näkyi tuon kaltaisena. Kyllä se siitä vielä paranee..))

Kristiina23 kirjoitti:

Äitinä oleminen oli velvollisuus, mutta mummina se on ihanaa ja joskus ihmeellistä. En halua nyt tarkentaa lapsettomia, kuten veljeni ja siskoni ovat, koska siskolleni se on kova pala edelleen. Veljeni on jo kuollut.

Siskoni muistaa aina mainita, että minulla on niiiin ihanaa, kun on lapsia ja niin tavallaan onkin, mutta on heistä joskus ollut vaivaakin silloin pienenä, siis tarkoitan sitä huolenpitoa. Hän olisi ollut kuitenkin parempi äiti, kuin minä.

Tuossa osuit oikeaan, että ainakin minä ja siskoni muistamme kaikki lapsuuden ajat ihan eritavalla. Hassua, että joskus jompikumpi paiskaa puhelimen kiinni, kun muistelemme niitä aikoja. Hän muistaa aina väärin! Minä tiedä, mitä tapahtui!?:))

Jaa! En taidakkaan kirjoittaa enää lisää.

Lue lisää

Allekirjoitan tuon, Kristiina23. Ihanaa ja ihmeellistä, enimmäkseen. Isovanhempana vastuu ei paina samalla tavalla ja tuntuu, että nyt osaisi olla "hyvä äiti". Isovanhemmuuden kautta voi kuitenkin korjata omia jälkiään: olla rennompi ja kärsivällisempi lapsenlasten kanssa.

Kristiina23 kirjoitti:

Äitinä oleminen oli velvollisuus, mutta mummina se on ihanaa ja joskus ihmeellistä. En halua nyt tarkentaa lapsettomia, kuten veljeni ja siskoni ovat, koska siskolleni se on kova pala edelleen. Veljeni on jo kuollut.

Siskoni muistaa aina mainita, että minulla on niiiin ihanaa, kun on lapsia ja niin tavallaan onkin, mutta on heistä joskus ollut vaivaakin silloin pienenä, siis tarkoitan sitä huolenpitoa. Hän olisi ollut kuitenkin parempi äiti, kuin minä.

Tuossa osuit oikeaan, että ainakin minä ja siskoni muistamme kaikki lapsuuden ajat ihan eritavalla. Hassua, että joskus jompikumpi paiskaa puhelimen kiinni, kun muistelemme niitä aikoja. Hän muistaa aina väärin! Minä tiedä, mitä tapahtui!?:))

Jaa! En taidakkaan kirjoittaa enää lisää.

Lue lisää

Tuon allekirjoitan minäkin.
Samoin sen että kun alkaa siskojen ja veljien kanssa muistelemaan lapsuutta niin voi olla hyvinkin erilaisia käsityksiä miten se nyt olikaan. Vanhemmatkin kun ovat vainihmisiä ja heillä oli useinkinerilainen suhtatuminen lapsiin, vaikka aina vakuuteltiin että "kaikki lapset ovat minulle samanarvoisia". Jokainen ihmissuhde on erilainen ja perustuu henkilöiden väliseen kemiaan; jopa vanhempien ja lasten välinen suhde. Omat muistot lapsuudesta ja vanhemmista värityyvät usein tämän henkilökemian pohjalta. Myös ikäero vaikuttaa muistojenerilaisuuteen: me olemme tavallaan kuin kahta eri sarjaa: vanhemmat sisarukset muistavat alkoholia väärinkäyttäneen, ankaran ja kriittisen isän; nuoremmat muistavat sairauksien murtaman, lempeän ja sovinnollisen isän.

de-meter kirjoitti:

Allekirjoitan tuon, Kristiina23. Ihanaa ja ihmeellistä, enimmäkseen. Isovanhempana vastuu ei paina samalla tavalla ja tuntuu, että nyt osaisi olla "hyvä äiti". Isovanhemmuuden kautta voi kuitenkin korjata omia jälkiään: olla rennompi ja kärsivällisempi lapsenlasten kanssa.

Lue lisää

Ja mikä parasta, voi omalle lapselleenkin vielä antaa ohjeita, että lapsukaisia ei herätetä kovalla äänellä, vaan hellästi herätellä ja on ottanut opikseen.:)) Siksi lapsellani on nyt tapana, silloin kun on aikaa, ottaa nämä "kakaransa" pienokaiset viereensä ja ...

Minä en oikein ymmärtänyt tuota korppiksen kirjoitusta, vaikka itse itselleen vastasikin, että mitä hän tarkoitti? Ainakaan minun isäni ei juonut päntiönään, eikä äitini ainakaan lakaissut mitään mattojen alle. Päinvastoin, että hän opetti, että lattioita luututessa on kynnyksetkin pestävä, että ei sulhasten housunpuntit likaannu.:))

Paloma.se.co kirjoitti:

Tuon allekirjoitan minäkin.
Samoin sen että kun alkaa siskojen ja veljien kanssa muistelemaan lapsuutta niin voi olla hyvinkin erilaisia käsityksiä miten se nyt olikaan. Vanhemmatkin kun ovat vainihmisiä ja heillä oli useinkinerilainen suhtatuminen lapsiin, vaikka aina vakuuteltiin että "kaikki lapset ovat minulle samanarvoisia". Jokainen ihmissuhde on erilainen ja perustuu henkilöiden väliseen kemiaan; jopa vanhempien ja lasten välinen suhde. Omat muistot lapsuudesta ja vanhemmista värityyvät usein tämän henkilökemian pohjalta. Myös ikäero vaikuttaa muistojenerilaisuuteen: me olemme tavallaan kuin kahta eri sarjaa: vanhemmat sisarukset muistavat alkoholia väärinkäyttäneen, ankaran ja kriittisen isän; nuoremmat muistavat sairauksien murtaman, lempeän ja sovinnollisen isän.

Lue lisää

Meillä(siskoni kanssa) ei tule koskaan erimielisyyttä siitä, mitä vanhempamme olivat, koska he olivat hyviä, mutta siitä, mitä teimme silloin nuorina Hesassa yhdessä asuesamme ja sitä ennenkin, kun olimme siellä maalla. Hän tottavieköön muistaa kaiken väärin!:)))

No, se on totta, että hän joskus joutui "pelastamaan" minut jostain tuplatrefeistä ja siitä hän on edelleen vihainen, kun hän oli jossain ja minä vakoilin häntä sellaisella "juorupeilillä" katsoakseni, kenen kanssa hän tulee? Kerran minä ilviö tein myös sellaisen lumen siloituksen pihaan siellä maalla, että näkisin, tuleeko hän yksin vai kaksin? Voi meitä! Oli ne aikoja kuitenkin, joita voimme muistella sovinollakin. Harmi tunnustaa, mutta joskus muistan minäkin väärin ja on kiva, kun muisti palautuu, tai sitten ei!:))

Paloma.se.co kirjoitti:

Tuon allekirjoitan minäkin.
Samoin sen että kun alkaa siskojen ja veljien kanssa muistelemaan lapsuutta niin voi olla hyvinkin erilaisia käsityksiä miten se nyt olikaan. Vanhemmatkin kun ovat vainihmisiä ja heillä oli useinkinerilainen suhtatuminen lapsiin, vaikka aina vakuuteltiin että "kaikki lapset ovat minulle samanarvoisia". Jokainen ihmissuhde on erilainen ja perustuu henkilöiden väliseen kemiaan; jopa vanhempien ja lasten välinen suhde. Omat muistot lapsuudesta ja vanhemmista värityyvät usein tämän henkilökemian pohjalta. Myös ikäero vaikuttaa muistojenerilaisuuteen: me olemme tavallaan kuin kahta eri sarjaa: vanhemmat sisarukset muistavat alkoholia väärinkäyttäneen, ankaran ja kriittisen isän; nuoremmat muistavat sairauksien murtaman, lempeän ja sovinnollisen isän.

Lue lisää

Henkilökemia on varmasti merkittävä tekijä perheen tunnesuhteiden muodostumisessa. Joskus vanhempi suosii, joskus hylkii sitä lasta, joka muistuttaa häntä itseään ja vasta aikuisena on alkanut nähdä miten paljon tuo kaikki on vaikuttanut omiin sosiaalisiin suhteisiin, puolison valintaan omiin lapsiinkin. "Vanhempien pahat teot siirtyvän lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen", mutta niin siirtyvät hyvätkin. Jatkumolla ollaan...

Kristiina23 kirjoitti:

Ja mikä parasta, voi omalle lapselleenkin vielä antaa ohjeita, että lapsukaisia ei herätetä kovalla äänellä, vaan hellästi herätellä ja on ottanut opikseen.:)) Siksi lapsellani on nyt tapana, silloin kun on aikaa, ottaa nämä "kakaransa" pienokaiset viereensä ja ...

Minä en oikein ymmärtänyt tuota korppiksen kirjoitusta, vaikka itse itselleen vastasikin, että mitä hän tarkoitti? Ainakaan minun isäni ei juonut päntiönään, eikä äitini ainakaan lakaissut mitään mattojen alle. Päinvastoin, että hän opetti, että lattioita luututessa on kynnyksetkin pestävä, että ei sulhasten housunpuntit likaannu.:))

Lue lisää

"Minä en oikein ymmärtänyt tuota korppiksen kirjoitusta, vaikka itse itselleen vastasikin, että mitä hän tarkoitti"
Uskon, että korppis viittasi täällä käytyyn keskusteluun 50-luvun henkisestä ilmapiiristä ja - kasvatuksesta. Virkeä keskustelu...

de-meter kirjoitti:

"Minä en oikein ymmärtänyt tuota korppiksen kirjoitusta, vaikka itse itselleen vastasikin, että mitä hän tarkoitti"
Uskon, että korppis viittasi täällä käytyyn keskusteluun 50-luvun henkisestä ilmapiiristä ja - kasvatuksesta. Virkeä keskustelu...

Lue lisää

joo,
korpiksella on ilmeisesti ollu vaikeeta omien himu-vanhempiensa kanssa,
-- mun vanhemmat oli loistavia ihania ihmisiä, ne olisi antaneet vaikka silmän päästään jos olisin sitä tarvinnu,
mutta itteä en voi kehua, olin lellitty kiukkunen minä itte ihminen, siitä huolimatta vanhempani jaksoivat mua rakastaa ylikaiken,
olivat suurena apuna omille lapsillenikin kun he olivat pieniä,
rahaa antoivat sen mikä heiltä liikeni nuoren perheen avustukseen,
olihan meillä asuntovelkaa, ja molemmat työelämässä pienellä palkalla,
en voi kuin suuresti kiittää omia vanhempia viiskyt-kuuskyt luvulla,
kun oli suurilapsilauma ja asuntovelkaa, samoin pitää kiittää puolisoni sukulaisia myös, he muisti myös aina pienellä rahasummalla kun tiesivät lapsiperheen perheen tarpeet,
--- joten kun omat jälkeläiset perusti perheet, sama avunanto tuli automaattisesti perintönä, se oli maailman ihaninta aikaa kun lapsenlapset oli pieniä, me vanhukset saimme hoivata heitä usein viikonloppuisin,
nyt kaikki tuo on jo historiaa,
puolisoni nukkuu nurmenalla,
yksinäni ikävissäni kirjoittelen joskus näille foorumeille ihania muistoja,
-- kummasti elämä pyyhkii pois kaikki kriisivaiheet elämästä,
muistaa vain hyvät ihanat ajat ja suuren rakkauden jonka sai kokea,
-- näin on hyvä,

Kirjoituksestasi tuli sellainen vaikutelma, että olet sovussa eletyn elämän ja itsesi kanssa ja osaat olla kiitollinen vanhemmillesi ja muille läheisille siitä mitä olet heiltä saanut. Olet myös itse auttanut muita, vastavuoroisuus on toiminut.
Sellainen on minustakin hyvä elämä.

ihanuus-ihme-ja-vaikeus kirjoitti:

joo,
korpiksella on ilmeisesti ollu vaikeeta omien himu-vanhempiensa kanssa,
-- mun vanhemmat oli loistavia ihania ihmisiä, ne olisi antaneet vaikka silmän päästään jos olisin sitä tarvinnu,
mutta itteä en voi kehua, olin lellitty kiukkunen minä itte ihminen, siitä huolimatta vanhempani jaksoivat mua rakastaa ylikaiken,
olivat suurena apuna omille lapsillenikin kun he olivat pieniä,
rahaa antoivat sen mikä heiltä liikeni nuoren perheen avustukseen,
olihan meillä asuntovelkaa, ja molemmat työelämässä pienellä palkalla,
en voi kuin suuresti kiittää omia vanhempia viiskyt-kuuskyt luvulla,
kun oli suurilapsilauma ja asuntovelkaa, samoin pitää kiittää puolisoni sukulaisia myös, he muisti myös aina pienellä rahasummalla kun tiesivät lapsiperheen perheen tarpeet,
--- joten kun omat jälkeläiset perusti perheet, sama avunanto tuli automaattisesti perintönä, se oli maailman ihaninta aikaa kun lapsenlapset oli pieniä, me vanhukset saimme hoivata heitä usein viikonloppuisin,
nyt kaikki tuo on jo historiaa,
puolisoni nukkuu nurmenalla,
yksinäni ikävissäni kirjoittelen joskus näille foorumeille ihania muistoja,
-- kummasti elämä pyyhkii pois kaikki kriisivaiheet elämästä,
muistaa vain hyvät ihanat ajat ja suuren rakkauden jonka sai kokea,
-- näin on hyvä,

Lue lisää

Mistä olet saanut käsityksen, että vanhempani olivat hirmuvanhempia?

Samaa olen usein ajatellut. Yksikään nainen ei voi aavistaa mitä on tulla äidiksi, ei lähellekään, ennen kun lapsi on sylissä. Sitten vasta asia alkaa aukeamaan, näkymät ovat sitten hyvin yksilölliset.
Kokemus on kyllä hyvin suuri. Miehelle kokemus on myös erittäin suuri. Isäksi tulo.