OikeistoSosDem

![]()
Aloituksia
1930
Kommenttia
24816
Hallitukselle tiedonannoksi.
Suomen kansalta. Menneisyys on Itä ja YYA-sopimus. Tulevaisuus on Länsi ja NATO. Joten alkakaa nyt jo helvetissä hoitama734Hienoa.Idiootille keskustelunaihetta.
http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Politiikka/Arvot,-missio,-visio/Keskustan-periaatteet Anna palaa.1134Venäjä on.
Kansainvälisen yhteisön rikollinen. Ja Putin sen Fasistijohtaja joka pitäisi saada tuomioistuimen eteen!534Kun on seurannut keskustelua Sipilägaten tiimoilta
On pakko kysyä. Miksi te Kepulaiset olette noin helvetin yksinkertaisia?234Palstan Ryssänkiimaiset.
Aivan kiihkoissaan Putinista ja Trumpista. Minä en olisi kauhean innoissani.Putin haluaa tehdä Trumpista sätkynukkensa.734Markkinataloudessa markkinoiden
On annettava toimia täysin vapaasti. Yhteiskunnan säätelytoimenpiteet vain sotkevat asioita. Markkinataloudessa mitään l034Mitä mieltä nimimerkki
"Pystyyn Kuollut" on hallituksen kuolinkampailusta. On tämä yhtä juhlaa. Saadaan pitkästä aikaa hajoitusvaalit ja niiden034On mielenkiintoista
Että jos aivan aiheellisesti ja perustellusti kritisoi hyvinvointivaltion toimintaa niin leimataan äärioikeistolaiseksi034Kyllä tästä hyvä tulee
Seuraavalla vaalikaudella Kokoomuksen ja Keskustan jatkaessa päästään kokonaan eroon tästä hyvinvointivaltiosta. Työelä034- 134
- 1734
Georgian ja Michiganin vaalit
Menevät ilmeisesti uusiksi vaalivilppiepäilyjen vuoksi. Paradoksaalista että Georgia oli sisällissodan aikaan demokraatt4534- 334
EU:sta eroamisen ja eurosta luopumisen
Vaatiminen on vastuutonta veneenkeikuttamista. Nämä EU:vastaiset voimat kaikkialla Euroopassa pelaavat suoraan niin tied033Jostain syystä maailmalla
Ranskan ympäriajon mäkikirikilpailun johtajan paitaa ei luulla "kukkamekoksi*". Mutta maailmalla ei olekaan kepulaisia.233Väitän että
SDP:lle ja Kokoomukselle vuosina 1945-1962 osoitetuilla CIA-dollareila turvattiin maamme itsenäisyys vuosien 1945-1962 "133Maalaisliitosta ja Kekkosesta
Maalataan synkkä kuva kommunistien ja NL:n myötäilijänä Lasse Lehtisen uudessa kirjassa Tannerista. Kekkoskultin vaalija033Seuraava Kokoomusvetoinen hallitus
Tulee toteuttamaan mm sosiaaliturvan vastikkeellisuuden. Ihanaa.1233Pekosen esitys
800 euron perustulosta on ihan ok kunhan siihen sisällytetään arkipäivisin 3-4 tunnin työvelvoite. Jos terveistä ja työk133Urho Kekkonen
Takinkääntöä ja opportunismia Jatkosodan aikaiselta Rovaniemeltä lähtien.533