OikeistoSosDem

![]()
Aloituksia
1930
Kommenttia
24816
- 1123
Koska hallitus ottaa kantaa
NATO-jäsenyyden puolesta. Asia on liian tärkeä poliittiselle vastuunpakoilulle kansanäänestyksen muodossa. Ja mikä on Ke3723- 023
Käytiin Pohjanmaalla
Vaimon kanssa. Heitin isännille vähän huulta tukiais-Suomesta. Meinasivat tulla silmille. Siinä vaiheessa Vaimo pisti au4223- 1223
Sinisilmäisimpienkin pitäisi jo käsittää.
Että Rysssä käy häikäilemätöntä informaatiosotaa Fasistijohtaja Putinin johdolla. Suomettumisen ajan unihiekka pois silm423Tuleva hajoitusvaalien jälkeinen hallitus.
Tulee todennäköisesti olemaan SDP-Kokoomus-RKP-Perussuomalaiset. Toinen vaihtoehto olisi ollut: SDP-Kokoomus-Vasemmistol023Hyvä että hallituksella
On hyvät suhteet ja toimiva vuoropuhelu NATO:n jäsenmaa Viron kanssa!423Tupailloissa.
Satraapit kiihottavat vähän yksitotista Kepuväkeä palkansaajia ja Demareita vastaan.323Kepulaiset ovat uskomattomia valehtelemaan.
Että Maalaisliitto-Keskusta ei puolueena olisi ollut rähmällään. Ja että K-linja ei olisiollut myös puolueen virallinen023Palstaa kun lukee.
Pakko tulla siihen johtopäätökseen että Kepulaisilla on kaksi aivosolua joista vain toinen on käytössä.623Nyt annan kiitosta Marinille
Siitä että SDP ei lähtenyt tähän hulluuteen että EU päättäisi yksityisten metsänomistajien metsien käytöstä.1223Työ kutsuu
Onnistuneen aktiivimallin kannustimen myötä yhä useampia. Tämä on erittäin hyvä asia huoltosuhteellemme. Vielä on syytä722Hyvinvointivaltion ongelma
On se että siltä loppuvat rahat sen keskittyessä heikkojen ja sairaiden huolehtimisen sijaan Keskiluokan tulonsiirtoihin322Minua suututtaa
Että näissäkin vaaleissa NATO-kysymys vaietaan kuoliaaksi. Suomettumisen ajan itsesensuuri elää ja voi hyvin.022Mitä hallitus aikoo tehdä?
Työajalla tapahtuvaan vetelehtimiseen poliittisissa mielenilmauksissa.322Meillä ei ole jakovaraa
Lisättäväksi yhtään enempää universaalin sosiaaliturvan hapatuksiin. Sen sijaan meidän on luotava residuaalisia ja selek1022Veronmaksajan olen huolissani
Siitä että Sipilän hallituksen tiukan talouskurin jälkeen Rinteen hallituksessa ollaan kuin hollituvassa haaskaten rahoj322Mitä on hyvinvointi
Onko se sitä että totälitäristisiä piirteitä omaava aparaatti kontrolloi ja paapoo kansalaisia. Vai onko se sitä että va322Vastausta ei sitten koskaan tullut
Että miksi Persut olivat 2015 hyväksymässä sinänsä epäonnistunutta turvapaikkapolitiikkaa. Eipä yllättänyt.2622