Koska hallitus ottaa kantaa

NATO-jäsenyyden puolesta. Asia on liian tärkeä poliittiselle vastuunpakoilulle kansanäänestyksen muodossa. Ja mikä on Keskustan kanta asiaan.

37

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • natokiimaapinat

      Se typeryys enää puuttuukin.

      • glx

        Kyllä Nato on sen verran suuri asia, että kyllä neuvoa antava kansanäänestys on paikallaan. Se ei ole syy vastustaa kansanäänestystä, että kansan enemmistö vastustaa tällä hetkellä Nato jäsenyyttä. Olihan meillä Eu:stakin kansanäänestys, ja olisi saanut olla Eurostakin. Tosin itsekään en tällä hetkellä tietäisi kuinka äänestäisin jos äänestys Natosta tulisi pikaisesti, mutta ei sitä heti ole tulossa. Puolueista ainoastaan Kokoomus ja Rkp ovat ainoat Natomyönteiset puolueet Suomessa. Tosin Keskustassa ja Perussuomalaisissa on piilo Natomyönteisyyttä. Kovinta Natovastustus on Sosialidemokraateissa ja Vasemmistoliitossa. Ja kun seuraavassa eduskunnassa Sdp saattaa olla taas suurin puolue, niin Nato asia ei ainakaan etene päin vastoin.

      • glx kirjoitti:

        Kansanäänestys on sopiva yhteiskunnan kannalta toisarvoisiin yksilön valintoja koskeviin kysymyksiin. SDP:n puoluekokouksessa 2017 on odotettavissa imperiumin vastaisku. SDP:n NATO-kanta hoituu kyllä.

      • mitä_sekoilet
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Eihän nato itse koskaan nyt edes ota täysjäsenekseen sellaista valtiota jonka kansalaisten enemmistö vastustaa naton tuota täysjäsenyyttä.

      • EiNatolle

        EU-jäsenyys oli siis mielestäsi yhteiskunnan kannalta toisarvoinen yksilön valintoja koskeva kysymys.

        Varsin tuossa luin natojäsenyydestä ja sen hakemisesta.
        Viides artiklakin on ihan, miten se tulkitaan. Vaikka ihan asiantuntija piti olla vastaamassa eräässäkin koosteessa, johon oli valkattu kymmenen kansalaisten tärkeimmäksi kokemaa kysymystä aiheesta. Viidennen artiklan velvoittavuus oli ykkösenä. Kovin venyvä käsite kyseinen artikla tuntuu olevan.

        En jatka enempää, voit keskustella yksiksesi, ellei joku muu innostu aiheesta.

        Linkki kuitenkin lopuksi, jossa yksi henkilö esittää omia mielipiteitään.
        Kyseisen henkilön mielipiteillä luulisi olevan jotain painoarvoakin keskustelussa natojäsenyydestä.
        http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/Hägglund_Nato-24540

      • sanahelinää
        mitä_sekoilet kirjoitti:

        Eihän nato itse koskaan nyt edes ota täysjäsenekseen sellaista valtiota jonka kansalaisten enemmistö vastustaa naton tuota täysjäsenyyttä.

        "Nato ei vaadi kansanäänestystä, mutta jäsenyyden kannatuksen pitää olla peruskirjan mukaan "merkittävää" jäseneksi hakevassa maassa. Se ei ota kantaa, millä tavalla kansan tuki mitataan."

        Noin sanoo joku, jonka nimeä en muista. Eli venyy ja paukkuu niin kuin jenkkipurukumi tuokin käsite, kansan tuki (tai vastahankaisuus).

      • glx
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kansanäänestys on sopiva yhteiskunnan kannalta toisarvoisiin yksilön valintoja koskeviin kysymyksiin. SDP:n puoluekokouksessa 2017 on odotettavissa imperiumin vastaisku. SDP:n NATO-kanta hoituu kyllä.

        Niin kyllä Sdp:n natokanta hoituu seuraavassa puoluekokouksessa. Se tulee säilymään vähintään yhtä kielteisenä kuin tähänkin asti.

      • EiNatolle kirjoitti:

        EU-jäsenyys oli siis mielestäsi yhteiskunnan kannalta toisarvoinen yksilön valintoja koskeva kysymys.

        Varsin tuossa luin natojäsenyydestä ja sen hakemisesta.
        Viides artiklakin on ihan, miten se tulkitaan. Vaikka ihan asiantuntija piti olla vastaamassa eräässäkin koosteessa, johon oli valkattu kymmenen kansalaisten tärkeimmäksi kokemaa kysymystä aiheesta. Viidennen artiklan velvoittavuus oli ykkösenä. Kovin venyvä käsite kyseinen artikla tuntuu olevan.

        En jatka enempää, voit keskustella yksiksesi, ellei joku muu innostu aiheesta.

        Linkki kuitenkin lopuksi, jossa yksi henkilö esittää omia mielipiteitään.
        Kyseisen henkilön mielipiteillä luulisi olevan jotain painoarvoakin keskustelussa natojäsenyydestä.
        http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/Hägglund_Nato-24540

        Ei tietenkään ollut. Siksi siitä ei olisi kansanäänestystä pitänytkään järjestää. Onneksi lopputulos oli oikea.

      • sanahelinää kirjoitti:

        "Nato ei vaadi kansanäänestystä, mutta jäsenyyden kannatuksen pitää olla peruskirjan mukaan "merkittävää" jäseneksi hakevassa maassa. Se ei ota kantaa, millä tavalla kansan tuki mitataan."

        Noin sanoo joku, jonka nimeä en muista. Eli venyy ja paukkuu niin kuin jenkkipurukumi tuokin käsite, kansan tuki (tai vastahankaisuus).

        Miten se nyt NATO:a kiinnostaisi millä tavalla kansan ääni huomioidaan. Edustuksellinen demokratia on kansan äänen kuulemista varten.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Miten se nyt NATO:a kiinnostaisi millä tavalla kansan ääni huomioidaan. Edustuksellinen demokratia on kansan äänen kuulemista varten.

        Lasse Lehtiseltä hyvä kannanotto asiaan:
        http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/lehtinen ja nato-20121

    • Huiiooo

      Ei sinun elinaikanaan.

      • 2vjpvvkn

        Asiat tuppaa tapahtumaan nopeasti, jos niikseen tulee.
        Paavo Väyrynenkään ei 1988 väitöskirjassaan ennakoinut Neuvostoliiton romahtamista. Pikemminkin päinvastoin.
        2vjpvvkn=2 vuotta jälkeen Paavo Väyrysen väitöskirjan.

    • apukouluvajakit

      Leirille nämäunatokima-apinat! Ajavat Suomentuhoksi..

      • tuollatavallajuuri

        Valitsit sitten oivan nimimerkinkin: Se sopii erittäin hyvin kuvaamaan tuotostasi, jonka laitoit viestisi sisällöksi. Toivottavasti helpotti.

      • omataivot
        tuollatavallajuuri kirjoitti:

        Valitsit sitten oivan nimimerkinkin: Se sopii erittäin hyvin kuvaamaan tuotostasi, jonka laitoit viestisi sisällöksi. Toivottavasti helpotti.

        Kukaan täyspäinen ei ole natokiimaset!

    • Lkmh

      Kai tämä aloittaja kurillaan kysymyksensä heitti, provona;).

      Johan tuon kaikki muistamme kun edellisellä kerralla oli tarpeetonta kansaa äänestyttää, rahaliitosta.

      Tarviiko vieläkin jollekin kertoa miksi kansanäänestys on niin tärkeä?

      En sellaiseen ryhtyisi koska jos joku ei asiaa edelleenkään ymmärrä on ajanhukkaamista valistaa siitä enempää.

      Oli leikkimielinen provo tai ei, tuollaisella ajattelulla varustettuja löytyy.

      Kyse on muusta kuin ajattelusta, sellaisena kuin sen käsitämme. Läheltä liippaa uskonnollista ajattelutapaa.

      • Provona mutta tosissani.

      • Lkmh

        Ok, mutta kunhan pohdit asiaa niin paljon että itsekin epäilet kantaasi. Silloin olet lähellä hyvää lopputulosta. Sillä ei ole väliä millaiseen Nato käsitykseen päädyt:).

    • asijantuntija

      Hallitus ei voi jättää kansan kantaa huomiotta. Sillä Nato vaatii, että jäsenyydellä on kansan enemmistön kannatus.

      • Kansan enemmistön kannatus toteutuu edustuksellisessa demokratiassa.

      • olet_väärässä
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kansan enemmistön kannatus toteutuu edustuksellisessa demokratiassa.

        "Kansan enemmistön kannatus toteutuu edustuksellisessa demokratiassa."

        Ei toteudu, koska se ns. nukkuvien puolue on Suomen suurin puolue.

      • olet_väärässä kirjoitti:

        "Kansan enemmistön kannatus toteutuu edustuksellisessa demokratiassa."

        Ei toteudu, koska se ns. nukkuvien puolue on Suomen suurin puolue.

        Nukkuvien kantaa kun ei oteta huomioon edustuksellisessa demokratiassa.

      • mitä_sekoilet
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Nukkuvien kantaa kun ei oteta huomioon edustuksellisessa demokratiassa.

        Minkälaista demokratiaa nyt se sitten muka on jos kaikkien kansalaisten kantaa ei oteta lainkaan huomioon?

      • KaupKesk
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Nukkuvien kantaa kun ei oteta huomioon edustuksellisessa demokratiassa.

        Laitetaan ensin tämä maa pienoiselle kasvu uralle, ja nuo yhteiskunta sopimukset päätökseen. Paljon tärkeämpää on saada nuo vasemmisto sossut-kommarit normaaleiksi ihmisiksi. Että mikä on sovittu, se myös pitää, ettei heti alettais lakkoileen. Vaikka muste ei ole ehtinyt kuivumaan, sopimuksen kirjoituksesta.
        Tämä on vasureilla ollut vuosikymmeniä kestänyt törkeys, mikä pitää poistaa. Sillä ennen noita lähes parisatta laitonta lakkoa vuodessa, vasureilla ole mitään mahdollisuutta mihinkään hallituksiin. Mikä tärkeintä SAKn hallituksista täytyy poistaa kommarit, siis Arhimäen komukat. Tilalle Keskusta Perssut ja Vihreet, näin saadaan sekin pimeyden ruhtinaan järjestö. Hieman päivän valoakin kestäväksi.

      • sivustavastaan

        Edustuksellista demokratiaa. Nukkuvien puolueella ei ole parlamentissa yhtään edustajaa.
        Kannattaa äänestää.

      • KaupKesk kirjoitti:

        Laitetaan ensin tämä maa pienoiselle kasvu uralle, ja nuo yhteiskunta sopimukset päätökseen. Paljon tärkeämpää on saada nuo vasemmisto sossut-kommarit normaaleiksi ihmisiksi. Että mikä on sovittu, se myös pitää, ettei heti alettais lakkoileen. Vaikka muste ei ole ehtinyt kuivumaan, sopimuksen kirjoituksesta.
        Tämä on vasureilla ollut vuosikymmeniä kestänyt törkeys, mikä pitää poistaa. Sillä ennen noita lähes parisatta laitonta lakkoa vuodessa, vasureilla ole mitään mahdollisuutta mihinkään hallituksiin. Mikä tärkeintä SAKn hallituksista täytyy poistaa kommarit, siis Arhimäen komukat. Tilalle Keskusta Perssut ja Vihreet, näin saadaan sekin pimeyden ruhtinaan järjestö. Hieman päivän valoakin kestäväksi.

        Koska SDP ei tunnu laittavan tikkua ristiin asian eteen. Ryhtyköön hallitus asian vaatimiin toimiin kilpailukykypaketin aikaansaamiseksi koska sillä on tämä edustuksellisen demokratian mandaatti!

    • En mitään sekoile. Jotta edustuksellisessa demokratiassa saa äänensä kuuluviin täytyy äänestää. Kansalaisten kanta on niiden jotka ovat äänestäneet.

      • asia_täysin_selvä

        Eli nyt tuo mainitsemasi edistyksellinen demokratia ei olekaan lainkaan sitä oikeanlaista rehellistä demokratiaa joka ottaa aina kaikki kansalaisten mielipiteet huomioon.

      • Joka tapuksessa voimme päättää asiasta itse. Toisin kuin Varsovan liiton jäsenyydestä 1948-1990 josta Ryssä päätti puolestamme. Siis asiallisesti ottaen Varsovan liiton jäsenyydestä.

      • asia_täysin_selvä kirjoitti:

        Eli nyt tuo mainitsemasi edistyksellinen demokratia ei olekaan lainkaan sitä oikeanlaista rehellistä demokratiaa joka ottaa aina kaikki kansalaisten mielipiteet huomioon.

        Nimenomaan sitä se on. Kansaliset voivat tuoda mielipiteensä julki äänestämällä edustajansa. Mielestäni tässä ei ole mitään epäselvää.

      • pikku_muistutus
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Joka tapuksessa voimme päättää asiasta itse. Toisin kuin Varsovan liiton jäsenyydestä 1948-1990 josta Ryssä päätti puolestamme. Siis asiallisesti ottaen Varsovan liiton jäsenyydestä.

        Kyllähän nyt myös Suomessakin tehtiin aikoinaan erilaisia Suomea koskevia virallisia tärkeitä päätöksiä sen jälkeen kun oltiin ensin kumminkin kysytty mitä mieltä Kremlissä olevat päättäjät on kyseisen asian suhteen.

      • pikku_muistutus kirjoitti:

        Kyllähän nyt myös Suomessakin tehtiin aikoinaan erilaisia Suomea koskevia virallisia tärkeitä päätöksiä sen jälkeen kun oltiin ensin kumminkin kysytty mitä mieltä Kremlissä olevat päättäjät on kyseisen asian suhteen.

        Tätä kutsuttiin rähmälläänoloksi Ryssän edessä. Jonka rähmälläänolon vaikutus näkyy mm. NATO-keskustelussa.

      • taas_sekoilet
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Tätä kutsuttiin rähmälläänoloksi Ryssän edessä. Jonka rähmälläänolon vaikutus näkyy mm. NATO-keskustelussa.

        "Tätä kutsuttiin rähmälläänoloksi Ryssän edessä."

        Jokainenhan voi nyt kutsua tuota aikaa miksi haluaa. Mutta tosiasiahan on se että Suomi nousi tuna kyseisenä aikana juuri NL:n avulla hyvinvointibaltioksi. Joka nyt sitten täysveristen porvarihallitusten toimesta on tuhottu vallan kokonaan.

        "Jonka rähmälläänolon vaikutus näkyy mm. NATO-keskustelussa."

        Enemmistöhän suomalaista ihmisistä vastustaa nyt tuota Suomen naton täysjäsenyyttä.

        Joten kyllä nyt kun me elämme tässä mainitsemassasi edistyksellisessä demokraattisessa valtiossa nimeltä Suomi pitää suomalaisten kansalaisten enemmistön mielipidettä todellakin kunnioittaa myös valtioneuvoston puolelta, ja olla nyt sitten liittymättä minkäänlaiseen sotilasliittoon.

      • taas_sekoilet kirjoitti:

        Enemmistöhallituksen tarvitsee nauttia ainoastaan Eduskunnan luottamusta. Tästä käytännöstä tosin oli poikkeamia dikatatuurin aikana 1956-1981.

      • naurattaa_pirusti
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Enemmistöhallituksen tarvitsee nauttia ainoastaan Eduskunnan luottamusta. Tästä käytännöstä tosin oli poikkeamia dikatatuurin aikana 1956-1981.

        Ja nyt sitten Suomi on sinun mielestäsi sitten vielä muka demokraattinen valtio.:-))

      • naurattaa_pirusti kirjoitti:

        Ja nyt sitten Suomi on sinun mielestäsi sitten vielä muka demokraattinen valtio.:-))

        Toimiva länsidemokratia. Kyllä.

    • kielijenkkiperseessä

      Suomessa jo liikaa akuankkaa opiskelleita tolloja!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      185
      1559
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      204
      1481
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      44
      1144
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      44
      846
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      720
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      711
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      710
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      691
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      20
      646
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe