demeter1

Vapaa kuvaus

Aloituksia

0

Kommenttia

7607

  1. Kiitos Ano. Enpä olisi osannut tuollaistakaan infoa puiden kaadosta etsiä ja löytää . Auttaa minua myös budjetoinnissa. Säästit minulta paljon aikaa ja vaivaa - ehkä rahaakin..))
    Kiitos, kiitos !
  2. Minulle puut merkitsevät paljon. Jos ne kärsivät, minäkin kärsin..)) Maalle mennessä oli silmänruuaksi tarjolla todella hyvinvoivaa metsää ja kun se vaihtui istutusmetsäksi, mieli madaltui samantien: kilometrikaupalla tuota tulitikkumetsää, sekin kuivaa ja kituliasta, eihän se palvele edes metsataloutta.
    Lapsuudenkotini pihalta kaadettiin aikanaan kaksi isoa kuusta. Tultiin varovaiseksi kun paikkakunnalle sattunut trombi vei naapurista kuistin, vaurioitti päärakennustakin.

    Nyt kun katselin paikan puustoa "sillä silmällä" oli pakko nähdä että peräti kuusi kalliolle kasvanutta ja kuivunutta mäntyä on pakko kaataa. Samoin vanha, salamanleimaama koivu.

    Tein kyllä naapurin kanssa hyvä diilin: hän lupasi kaataa puut ja hoitaa roippeet pois pihalta, jos saa puut itselleen. Oli kyllä win-win- kauppa, molemmat hyötyivät.

    Täällä missä nyt asun, on sama homma edessä. Puita on liikaa tontilla, mutta täällä en usko pääseväni noin edullisesti. Naapuri jo keväällä katseli "metsääni" ja kysyi miksi en harvenna sitä kun kuitenkin tarvitsen puuta saunan ja takan lämmitykseen (säästellen niitä käytän. pienhiukkaisten vuoksi..)) Valitin varattomuuttani, veikkaan että muutaman puun kaato klapeiksi asti maksaa helposti kymppitonnin... Kun lehtipuita on suurin osa, haravointiakin riittää omiksi tarpeiksi, syksyllä.
    Minusta metsän ja puiden vaikutuksesta ihmismieleen on tutkimustietoakin, mutta uskon että "metsäsuomalaisella" on luontaisesti erityinen suhde metsään, puihin, ja onhan metsä pitkään ollut myös meidän taloutemme kulmakivi.
  3. Minäkin luin (joskus keväällä) tuon Tuulaliina Variksen kirjan "Sattunut syntymään". Olen aina pitänyt hänen kirjoistaan, niin tästäkin. Samaan kiinnitin minäkin huomioni: kauniisti ja ymmärtävästi käsitteli kirjassa entistä puolisoaan, Pentti Saarikoskea - jolle eivät omat lapsetkaan juuri armoa antaneet..))
    Hyvin tuosta ajankuvasta voi itseään ja omaa lapsuuttaan peilata, vaikka se erilainen olikin.
    "Vaikea, mutta ymmärretty lapsuus", minulla..)) Kuulemma sekin antaa riittävän hyvät eväät elämälle ja ymmärryksen kasvaessa selviää vuosi vuodelta paremmin. Näin sanovat.

    En muista kerroinko täällä jo Trevor Noahin kirjasta Laiton lapsi. Ehdottomasti paras lukuelämys tämän kevään kirjoista. Kertoi Noahin omasta lapsuudesta ja nuoruudesta Etelä-Afrikassa ja kasvusta tunnetuksi koomikoksi ja näyttelijäksi. Noah kirjoittaa rankoista aiheista kevyesti, lukijaa säästäen...
    Pauliina Vanhatalo on näistä nuorista kirjailijoista sellainen, jolta olen lukenut paljon. Keskivaikea vuosi, oman masennuskauden kuvaus, ja nyt tämä: Toinen elämä.
    Sopii mielestäni näinkin vanhan lukemiseksi, jos yleensä tykkää kasvu- ja selviytymistarinoista. Tunne-elämän kriisejähän tuntevalle ihmiselle pakkaa tulla tämän tästä..))

    Kun kävin lapsuudenkodissani huomasin, että siellä(kin) minulla on paljon kirjoja, sellaisia, joita voi lukea toiseenkin kertaan. Matkalukemiseksi otin Kari Suomalaisen "Ihmisen ääni" - Maarit Niiniluodon haastatteluista koottu kirja, joka hyvin valottaa Kari Suomalaisen persoonaa ja hänen omintakeista, konstailematonta ajatteluaan.

    Kirjapiirissä meillä oli viimeksi käsittelyssä Johanna Elomaan kirja Prinsessan pako. Kertoi siis paljon julkisuuttakin saaneen Dubain prinsessa Latifan pakoyrityksestä, jossa suomalainen Tiina Jauhiainen oli osallisena. Kultaiseen häkkiinsä Latifa joutui palaamaan, enkä ainakaan itse ole nähnyt uutisia hänestä sen jälkeen.
    Vino pino kesälukemista odottaa hiljaista hetkeä: Jarkko Tontti, Antti Tuuri, Sara Osman, Abdulrazak Gurnah...Onneksi laina-aika on pidenntty kesäksi ja voihan lainoja uusiakin.

    Laiskat lukevat, sanoi toinen kirjoittaja...)) En nyt niinkään sanoisi: tänäänkin kipitetty kaupalle, 4 km, kasteltu kasvit, laitettu ruokaa ja mitä vielä ehtiikään. Lukeminen edustaa minulle lepoa ja vapaa-aikaa, jonka katson ansainneeni...
  4. Kiitos palautteesta Ano 14.27. Vähän arkailin kirjoittaa tuota "matkakertomusta" kun myös minulle käy noin kuin kuvasit: mieli herkistyy eikä oikein tahdo päästä "asialinjalle", haavoittumattomuuden tilaan.
    Kotipaikan hautausmaa on minullekin pyhä paikka: monta tuntia siellä menee omaisia ja tuttuja etsiessä ja "tavatessa".
    Ja totta, vainajat tulevat hautausmaalla lähelle, kuin olisivat kanssamme yhä, eri muodossa vain. Ja kotipaikka, synnyinkoti ottaa aina syliinsä sieltä lähteneen - jos vain itse avaa sille sydämensä.
    Mutta näin se on pakko nähdä kuin sanot: kaikkeen tottuu (kun on pakko).
    Mutta lujille se välillä ottaa...
  5. Tuollaisen kokemuksen jälkeen, mitä kuvasit Ano 18.46, on varmasti helppo tuntea, että usko on lahja eikä sitä tarvitse epäillä.
    Itseäni on lohduttanut se, että aika moni hengenmies katsoo, että usko ja epäily kuuluvat yhteen, eivät sulje toisiaan pois ja aika moni meistä taitaa joutua esittämään Luojalleen pyynnön:
    "Pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään", kuten Pekka Simojoen koskettavassa laulussa pyydetään.
  6. Niin, mutta Vuorisaarnassa taidettiin kuitenkin julistaa autuaiksi myös murheelliset...
    Niin että lupa on annettu ja lohdutus luvattu.
  7. Onneksi olkoon, Ano 16.32. Meidän suvussa on vain yksi lääkäri, mutta hyvä sekin...
    Palveluammatti parhaasta päästä eikä tarvitse epäillä, ettei olisi tarpeellinen.
  8. Aika jännä syntymäpäivä ja -aika sinulla, keskiyö (Ano 14.33). Mulla on lapsuudenystävä, jolla oli kaksoisveli. Tyttökaverini syntyi juuri ennen puolta yötä ja veljensä sen jälkeen - eli eri päivinä syntyivät kaksoset.
    Veli sai aiheen vitsailla: naiset aina ensin..))
    Kyllä usko, uskonnollinen vakaumus, jos sellainen on, taitaa olla niitä asioita, jotka antavat mielenrauhaa ja mielen tyyneyttä myös tässä elämänvaiheessa kun omat voimat hupenevat, eikä ole enää mistä pitää kiinni. Onnelliset he, joilla on luottamus korkeimpaan, vaikka se "yksinkertainen" lapsen usko.
  9. Niin, pitäisi kai ajatella vain sitä miltä ne kuulostavat vaikka äänteellisesti, mutta kun ei niille mielikuvillekaan mitään voi...
    Raamatullisetkin nimet olivat yhteen aikaan muotia. Yhdessä päiväkotiryhmässä oli niitä kolme: Luukas, Markus ja Johannes - Matteusta ei ollut, eikä Juudasta..))
  10. Olet oikeassa, Ano 12.12. Kyllä itse vähän tunnen myötuntoa, jos pikkutyttö on nimeltään Hilma (kuten 1885 syntynyt tätini)...
    Ja Roope pojannimenä vie kyllä heti ajatukset Rosvo-Roopeen...Eikä se Eemelikään nyt niin häävi ole...
  11. Mun mielestä Ville muutti vintille kun talo paloi..))
  12. Kiitos muistutuksista ja kannustuksesta, Ano 12.32 . Hyvät neuvot ovat kullan arvoisia..))

    Mulla on kyllä pyörälaukku ja otan tuon parin kilsan matkan pysäkille liikuntasuoritteena, kun istumista kuitenkin tulee. Funtsaan kyllä tuota taksia, katsotaan nyt. Minusta se alin taksa on meillä 12 euroa, joten ei paha. Evästäkin on: hedelmiä, kuivahedelmiä ja pähkinöitä.
    Ja kyllä: 1,5 kilsaa päivän päätteeksi, ylämäkeäkin vielä, vie kyllä varmasti viimeisetkin voimain rippeet...
    Kahville en ehdi minnekään mutta eniten risoo se, että joudumme seuraavana aamuna heräämään ilman aamukahvia - kun sähkömiehet tulevat laittamaan sähköt päälle milloin tulevat, ja ilman aamupuuroakin jäädään..)) Puuhella savuttaa talven jäljiltä, ei sitä arvaa käyttää.

    Niin, että kyllä tässä jonkinlainen eloonjäämiskamppailu taitaa olla tiedossa..)) Siis tällaiselle cityihmiselle joka on mennyt mukavuudenhalun ansaan. Ei ole pitänyt erätaitojaan yllä.
  13. Kiitos, Ano 11.41. Kyllä minuakin jännittää. Ei taida uni tulla ensi yönä..))

    Taksi oli meidänkin pakko tilata kun viimeksi reissu tehtiin. Satanen suuntaansa, (matka 60 kilometriä).
    Nyt yritän nuukailla: bussimatka Onnibussilla 4,20 (170 km), jatkoyhteys 24.20. (125 km).
    Melkoinen säästö aikaisempaan verrattuna.

    Saattaahan olla, että tämä on minullekin viimeinen kerta kun "haastan" itseäni ja matkanteon rasitus menee yli voimien.
    Minulla taitaa olla vain meneillään sellainen vanhaksi suostumisen vaihe ja silloin sitä vielä tahtoo yrittää - ehkä enemmän kuin olisi viisastakaan...
  14. Minäkin olen sunnuntailapsi. Onnellisuutta povattiin, arpaonnea ja muutakin. Äidillä oli noista viikonpäivistä jonkinlainen "ennustekin", mutta olen sen hukannut.

    Googlaamalla löysin (lähes) samansisältöisen version:

    Maanantain lapsi on kaunis piltti

    Tiistain lapsi on kovin kiltti

    Keskiviikon lapsi murheita saa

    Torstain lapsi pois matkustaa.

    Perjantain lapsi on aulis ja hellä.

    Lauantain lapsi saa työskennellä.

    Ja se joka syntyy sunnuntaina,

    on soma ja hyvä ja iloinen aina!"

    Meidän kuudesta lapsesta kolme syntyi sunnuntaina, yksi tiistaina, yksi torstaina ja yksi lauantaina. Ainakin meidän torstailapsi muutti Ruosiin ja asuu siellä. Lauantailapsen voi kyllä nähdä työnarkomaanina ja tiistailapsi on aina ollut "kovin kiltti"..))
    "Kyllä kansa tietää" - etenkin se vanha kansa..))
  15. Minäkin muistan kuulleeni, että joku viranomainen (?) valvoo, ettei lapsen nimeksi hyväksytä ihan mitä tahansa. Hyvä niin, minustakin, vaikka sanotaan ettei nimi miestä pahenna (ellei mies nimeä), mutta silti.
    Kun oma etunimeni oli harvinainen, päätin, että omien lasteni nimet ovatkin sitten yleisiä.
    Niinpä vanhemman pojan luokalla oli kolme samannimistä poikaa ja nuoremman nimi taas on klassinen, aina "muodissa". Kai sitä nimeä valitessa ajattelee sitäkin, että se olisi helppo kantaa.
  16. Kiitos Ano 11.09. En tiedä onko minustakaan (tuommoisen matkan tekijäksi) mutta yrittänyttä ei laiteta, sanotaan.
    Kiva tietää, että on seuraajia..)) Eipä niitä mummoilla juuri ole. Mutta onneksi on ne toiset mummot...
  17. Kiitos sinulle, Ano 22.08, mukavasta alusta päivälle - siis sunnuntaipäivälle, niinhän se on ?
    Itse en edes yritä pitää päivistä lukua. Tarvittaessa tarkistan kellosta tai telkkarista.

    Sait Ano minutkin muistamaan, että kyllä niitä miehiä täälläkin riittää. Pakkaavat vain olla
    niitä maksullisia..))

    Rohkenin nyt tulla tähän pitempään ketjuun, kun toisessa leimattiin pahanilmanlinnuksi ja syyttivät ketjun pilaamisesta..)) Katsotaan nyt huolitaanko tänne.

    Näin se ihminen muuttuu vanhetessa. Minut on aikaisemmin nähty rauhanrakentajana ja sovittelijana, täällä olen muuttunut riidankylväjäksi, pahanilmanlinnuksi ja rasistiksi..))
    Paha minä !
    Voinnista kysyttiin. Kiitos kysymästä. Ehdin jo jossakin kehaista säryttömyyttäni mutta sitten tuli näitä pitkiä asiointireissuja ja niiden jälkeen podin kyllä jalkasärkyä, siitähän monet ovat kertoneet, joku teki sen syistä hyvän yhteenvedonkin. Saattoi tietysti olla "normaalia" liikunnan jälkeistä palautumissärkyä mutta kyllä otti päähän.
    Eipä niistä kiukutella kannattaisi, mutta kun täällä nyt tuntuisi olevan "lupa puhua" niin puhun sitten...
    Olen tässä valmistautumassa omalle "maratonille", matkalle lapsuudenmaisemiin: 2 km kävelyä bussipysäkille, 2 tuntia istumista bussissa, odotus ja bussi vaihto, 40 minuuttia bussissa istumista, bussin vaihto, istumista puolitoista tuntia, perillä kävelyä kapsäkkien kanssa 1,5 km. Kuuden tunnin sessio yhteensä. Mitenkähän mummo pärjää ? Pitäkää peukkuja.

    Perillä on sitten kylmä vastaanotto, veikkaan 12 astetta, sähkö ja vesi katkaistu.
    Nykyään kehotetaan menemään oman mukavuusaelueen ulkopuolelle, mutta rajansa kaikella. Onneksi minulla on nuorempi kaveri seurana, tulossa toisesta suunnasta.
  18. Mikä moka ! Naimahan tuosta listasta jäi puuttumaan. Nimet olivat siis: Anna, Aina, Naima, Rauha, Ensi, Lempi, Ville...
    No. Minä en välitä . Ei Villekään välittänyt.
  19. Minäkin tunsin perheen, jonka lasten nimet olivat: Anna, Aina, Rauha, Ensi, Lempi, Ville...))

    Perheen isän nimi oli Toivo. Kun hän sitten menehtyi, perheestä tuli toivoton, alkuun, kunnes Lempi-tytär toi perheeseeni miehen, jonka nimi oli Onni. Onni ei kuitenkaan kestänyt siinä perheessä. Hänen jälkeensä perheeseen tuli Jouko. Hänestä ei tykätty, perhe totesi vain: joukossa tyhmyys tiivistyy ja Jouko sai häipyä...

    Lempi oli kuitenkin ehtinyt saada pojan, jonka nimeksi laitettiin Taisto. Hänestä tuli Oiva poika ja kun hän sai pojan, pojan nimeksi laitettiin Voitto. Ja niin perheen tarina jatkuu...
  20. Niin taisi käydä minullekin. Paloma..)) Olisi tietysti pitänyt tajuta, että tuollainen aihe herättää liikaa kielteisinä pidettyjä tunteita, ei niitä tahdota käsitellä, vaikka ne olisivat osa yhteiskunnallista keskustelua ja senkin vuoksi ajankohtaisia.

    Mutta luvattiinhan tuolla jo "märehtijöille" oma palstansa, jonne kaikki pahanilmanlinnut voivat kokoontua pohtimaan omiaan..))

    Itse en sinne enää ennätä, eikä minulla aiheesta olisi enempää sanottavaakaan.

    Mutta kiitos kuitenkin niille keskustelijoille, jotka eivät aihetta kaihtaneet. Aina tuntuu hyvältä nähdä, että on muitakin samansuuntaisesti ajattelevia, ei ole yksin.
    21. 59 / 381
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt