demeter1

Vapaa kuvaus

Aloituksia

0

Kommenttia

7611

  1. Samaa kohtaa minäkin jäin miettimään, Ano 26.10. Olisko taustalla ajatus, että vanhempi on vastuussa "lapsistaan" elämänsä loppuun saakka ?
    Ei kai sentään enää ?
  2. Aivan, Eliaana. Onneksi noiden harjoitusten teho on jo todettu virallisen lääketieteenkin puolella, näin olen ymmärtänyt.
    Ei enää pidetä huuhaana eikä mielikuvitukseen, mielen voimaan, enää suhtauduta väheksyvästi.
  3. Kun itse erosin, Ano 14.52, jouduin jopa oman sukuni hylkäämäksi. Ainoa puolustajani oli eroamassa oleva puoliso..))
    Kun oikein ryöpytettiin, haluttiin pahasti loukata, valistettiin, että lapsilta menee 40 vuotta ennenkuin he toipuvat vanhempien avioerosta. Siihen kyllä totesin, että minulta on mennyt yli 40 vuotta, enkä ole vieläkään toipunut vanhempien avioliitosta.

    On kyllä tutkimustietoa siitäkin, että lapset, avioeron(kin) kokeneena voivat selviytyä tulevasta jopa paremmin kuin muodollisesti eheässä perheessä eläneet. Jos lapsia on huomiotu perheessä, uskoisin että heitä huomioidaan silloinkin kun perhe hajoaa.
  4. Minusta noin on tehty (siirretty vanhempien vastuita yhteiskunnalle) -70-luvusta alkaen, Ano 14.56.
    Ja siitä näyttäisi nyt olevan seurauksena levottomia, erityishuomiota vaativia lapsia, joiden kasvattajat uupuvat, eikä uutta väkeä päiväkoteihin saada. Tästä on kyllä uutisoitu.

    Lasten ja nuorten mielenterveyshäiriöt ovat lisääntyneet, lastensuojelu on kriisissä, eikä sinnekään saada väkeä. Ymmärtääkseni sitä "pientä erilaista apua" tarvitaan yhteiskunnalta aika paljon ja kun sitä on "oikeus" vaatia niin sitä sitten vaaditaankin.

    Näitä johtopäätöksiä olen siis tehnyt kokemani, näkemäni, kuulemani ja lukemani perusteella.
    Totta kai on olemassa vanhempia, jotka hoitavat vanhemmuutensa moitteettomasti, mutta mielestäni yhä enemmän heitä, jotka eivät niin tee, syystä tai toisesta.
  5. Kiitos palautteestasi. Ano 13.53. Ano11.58 kirjoitti tuolla, että joskus elämä voi yllättää, voi löytää, vaikka ei etsi..)) Ja silloin tietysti tarvitaan sitä rohkeutta, mihin moni kirjoittaja onkin viitannut.
    Jokin isompi voima ja tarkoitus tuntuisi minunkin suhteissani olleen mukana, minun ei ole tarvinnut tehdä mitään..))
  6. Samoja kysymyksiä olen itsekin mielessäni pyöritellyt, Ano 13.25. "Koti, perhe, on yhteiskunnan sydän" , todettiin ennen.
    Kun perheen vastuita siirrettiin yhteiskunnalle, maksumiehiksi jäivät mielestäni lapset.
    Tulos on nähtävissä nyt.
    Pari kirjoittajaa muistutti vihkivalasta, jossa painotetaan tahdon tärkeyttä. Pelkän tunteen varassa liitto ei taida kestää, tunteet kun tulevat ja menevät.
  7. En ole ihan tuota mieltä, Ano 12.23. Rikki mennyt voi eheytyä, mutta rainioille rakentaminen vaatii paljon työtä, eikä lopputulos välttämättä sittenkään vastaa sitä ihannetta, mikä itsellä joskus oli. "Ei mies (tai nainen) vaihtaen parane", sanoi vanha kansa.

    Ajattelen, että kaikesta voi silti oppia, itsestään, toisesta ja yhdessä elämisen vaikeudesta.

    Kyky rakastaa meillä on mielestäni kaikilla, ellemme halua sitä haavoittuvuuden pelossa hylätä.

    Ano 11.51 listasikin noita kohteita rakkaudelle, niistä ei ole pulaa. Lainaan myös mielelläni Tsehovia :"Mitä siitä jos minua ei rakasteta, minä rakastan".
    Ei kohde, vaan asenne, kuten Ano 11.51 kirjoittikin..))
  8. Tuon suuntaisesti minäkin rakkaudesta ajattelen, Ano 11.51. Ehkä siksi minunkin kohdalleni on tullut useampia ihmisiä, joita voin sanoa rakastaneeni.
    Silti ihanteeni olisi ollut tuo "yksi aito kohde", ellei muuten niin lasten vuoksi. Onneksi "lapset" eivät ole jääneet lapsettomiksi, vaan ovat perustaneet perheet, mitä pidän merkkinä siitä,
    ettei avioero ole heitä pysyvästi vaurioittanut, eikä ole vienyt luottamusta siihen, että perhe voi toimia ja liitto kestää.
  9. Niinpä, Ano 10.53. Onkohan kyseessä se vanhuudenpelko, jota yrittää torjua vakuuttamalla ettei vanhuus tule omalle kohdalle, ainakaan siinä muodossa kuin sen toisessa näkee ?

    Minunkin lapsenlapset ovat yrittäneet tivata, eikö minulla ole tylsää..)) Kun mummolassa ei ole sellaisia härpäkkeitä, mihin ovat tottuneet, eikä mummolla ole tarjolla kuin vanhoja leikkikaluja ja kirjoja. Vie aina aikansa, ennenkuin "rauhoittuvat", tottuvat vallitsevaan hiljaisuuteen, alkavat jutella, kysellä ja kuunnella. Miten pitkään, se jää nähtäväksi koska tuntuu siltä, että yhä nuorempina lapset tulevat imaistuksi digimaailmaan, nopeiden ja vaihtuvien elämysten pariin.
  10. Eikös me kaikki jo eletä siinä "hitauden kulttuurissa" (Merete Mazzarella)?
    Ainakin minun on pakko suostua siihen ja yritän suhtautua hitauteen kuin se olisi etuoikeus..))
    Torstain ikävän (lääkinnällisen) toimenpiteen jälkeen alan pikkuhiljaa päästä raiteilleni. Sain operaatiossa vahvan kipulääkkeen, mikä ei kyllä poistanut kipua, mutta aiheutti jonkinlaisen euforian, ylivireystilan, vei yöunet ja teki tavallista(kin) puheliaammaksi.

    Kivalta tuntui tähän aamuun asettuminen: puoli tuntia juoksumatolla (tai siis kävelymatolla minun kohdallani), kahvit, tuoremehu (rypäle/karpalo), hedelmät ja Vaasan ruisleipä, päällysteenä milloin mitäkin.
    Vihreä on viime aikoina jäänyt vähemmälle kun tuorekurkku, jääsalaatti, tomaatitkin, ovat mielestäni olleet turhan mauttomia. Näin nirsoksi sitä on oppinut - vai onko kyse siitä, ettei "tyhjästä" tahdo maksaa pyydettyä hintaa. Entisestäänkin ovat kallistuneet nämä tuotetuotteet, ainakin tuossa lähikaupassani.

    Ramoonan eräästä viestistä sain itselleni idean: aion vastakin "pyhittää lepopäivän".
    Viettää sunnuntaina "tekemättä mitään". Ainakin minua on pitkään kiusannut se,
    että arki ja pyhä eivät erotu toisistaan. Kaupatkin ovat aina auki. Tuohon lähelle avattiin uusi Alepa, joka on avoinna ympäri vuorokauden.

    Hyvää lepopäivää kaikille..))
  11. Matti Paavilaisella on runo, joka kuvaa mielestäni hyvin tuota uskollisuutta ja puolustaa myös vanhan oikeutta olla vanha niin kuin se häneltä luontuu:

    "Keinustoolissa mää istun.
    Ja mää sanoin niille, etten mää ny ennää välitä.
    Nyt mummo kampaajalle ja sitten jyttäämään, nää sano,
    ymmärtämättömät.
    En mää nyt ennää välitä, mää sanoin,
    mää oon ollu aikanani kans jyttäämässä, ku Lauri viel eli
    ja oltiin kans nuorii.
    En mää ny ennää sielt mittää hae.

    Ja se o kans yhtä perkelettä,
    ettei sais keinustoolisa rauhasa sitä muistaa,
    minkä tahtoo vierä mukanans.
    Ei noi semmottis mitään ymmärtäs kummiskaa.
    Ne tullee vaan aamulla silmät koorasa ja sannoo, et ahah,
    mummo viel kuttoo sentäs.

    Kuron kait, kait mää ny sen verran viel kuron,
    ku leipänsä erestä tarvitteeki.
    Kuron mää, ja menkööt toiset jyttäämään,
    ne joil o nuoremmat kintut.

    Niin lapsekasta, että nyt he vie mun leffaan
    ja konserttiin kans ja
    komeljanttareja kattoon ja sirkusta.
    Kait maar ne veis mut vaikka seksijuhliinsakin,
    ettei niiren tarttis tuntea vastuuta omasta elämästään.
    Sen tähren ne mua hoosaa.
    Sen tähren mää sanon, että paatte vaan elläin itte."
  12. Jouduin "olosuhteiden pakosta" jättämään pyöräilyn kahdeksi vuodeksi ja kuten tiedetään "vuosi vanhan vanhentaa". Mitä tekeekään kaksi ? Nyt jännittää, miten käy yritykselle, kun kevät koittaa.
    Täällä pääkaupunkiseudulla pyöräily on senkin vuoksi riskialtista, että vaikka verkosto on hyvä, pyörätiellä on monenlaista liikkujaa: kävelijöitä, juoksijoita, potkulautailijoita ja lapsia (!). Viimeksi mainitut ovat sillä tavalla riski, että ovat nopeita ja arvaamattomia.

    Kerran jouduinkin tilanteeseen, jossa neljä tyttöä ajeli rinnakkain ja kun pyysin tietä, yksi heistä kääntyi suoraan eteeni ja nurinhan siinä menin. Toisella kertaa pikkupoika ajeli täysillä tunnelissa vastaan ja juuri ehdin tehdä väistöliikkeen - muuten olisi pelti rytissyt.
    Ties miten olisi pikkumiehelle käynyt.
    Tuota tasapainoa pyöräily tosiaan kysyy, keskivartalon lihaksetkin pitää olla kunnossa.

    Toinen poikani pyöräilee paljon, pitkiäkin matkoja, ja hänen kuvauksistaan ymmärrän, miten paljon uutta ympäristötietoa voi pyöräillen tavoittaa. Autottoman elämä arvartuisi kummasti..))
  13. Samaa vakuutti läheiseni perhe menetettyään 25-vuotiaan poikansa, liekko. Enää ei pelännyt kuolemaa, eikä elämää, joka kuitenkin myöhemmin yritti korvata heille menetystä rakkaiden lastenlasten muodossa. Heistä osasivat iloita enemmän kuin kukaan.
  14. Aika samansuuntaisia olivat nämä vastaukset, olennainen oli yhteistä.
    Yksi vastaus kiinnitti huomiota: mielikuvituksen osuus selviytymisessä. Samasta puhui Victor E Frankl kun kuvasi omaa selviytymistään keskitysleiriltä.
  15. Meidän kirjapiirissä oli käsittelyssä Antti Malisen ja Tuomo Tammisen teos: Jälleenrakentajien lapset. Se kyllä osoitti todeksi kaiken tuon, mitä artikkelissakin on todettu, Ano 14.26: sodalla on pitkä varjo ja myös me sodan jälkeen syntyneet saatamme olla sodan vaurioittamia.
    Eikä ollut tajolla minkäänlaista traumaterapiaa. Viina taisi olla ainoa itsehoitolääke silloin ?
  16. 50000 ei kuulosta paljolta, ainakaan (lähes) unettoman yön jälkeen..)) Ainakin minulla mielensisältö on vilkkaimmillaan juuri silloin, kun portinvartijat ovat vapaalla.
    Eli päiväsaikaan on helpompi ohjailla liikennettä omassa päässä, painaa jarruakin.

    Viime yö oli siitä loistava esimerkki. Viikko oli ollut tapahtumarikas ja tutut rutiinit saivat väistyä. Kun vielä illalla katsoin Sofien valinnan, se oli selvästi liikaa. Olin tietysti nähnyt elokuvan aikaisemminkin, mutta silti " se meni tunteisiin" - kuten nykyisin sanotaan. Kun päähenkilö joutui valitsemaan kumman kahdesta pienestä lapsestaan antaa tuhottavaksi, voi kuvitella, että pahempaa ei äidille voi tapahtua.

    Kun vielä samanaikaisesti Putinista on annettu pidätysmääräys 16 000 ukrainalaislapsen kaappauksesta, ei voi edes todeta, että onneksi tuollaista ei enää tapahdu.

    Päähenkilöiden kaksoisitsemurhan jälkeen kolmas päähenkilö, heidän ystävänsä, koki kuitenkin mielestäni katharsiksen, tunnepohjaisen vapautumisen ja hyväksymisen ystäviensä ratkaisun kohdalla.

    Tahdon yleisemminkin uskoa, että vapautuminen ylivoimaisesta kuormasta on mahdollinen silloin kun ihminen laskee aseensa, myöntää avuttomuutensa ja suostuu siihen prosessiin, millä oma psyyke pyrkii tasapainon palauttamiseen.

    Makriina muistutti meitä talvisodan päättymisen ajankohdasta. Vaikka sodalla oli uhrinsa, sittenkin moni siitä selvisi ja pystyi jatkamaan elämäänsä, rakentamaan uutta.
    Sauli Niinistö nosti puheessaan esille sen, miten koko maailma on pystynyt yhdistämään voimansa Ukrainan auttamiseksi. Hyvän ja pahan taistelussa hyvä taitaa sittenkin voittaa...
  17. Kiitos palautteestasi, Ano 17.00. "Parempi laiha sopu, kuin lihava riita", sanottiin ennen ja kun ei itse ole kovin kilpailuhenkinen tuota linjaa on aika helppo noudattaa.
  18. Oliko tuo minulle, Ano 15.04 ? Oli tai ei, vastaan, koska tuollaisia luonnehdintoja on esitetty minusta ennenkin.
    Suuntaa ei ole, mutta yritän etsiä sitä..)) Olemalla avoin, "kuuntelmalla" eri mielipiteitä, eri näkemyksiä. Jos se on mielinkielin oloa, niin yritä kestää. Luontaisesta ystävällisyydestäni en myöskään aio luopua. Pahoittelen, jos se aiheuttaa sinulle epämukavuutta.
  19. Minä en ainakaan etsi (Ano 10.51) ystäviä, mutta arvostan ystävällisyyttä..)) Ja kokemukseni mukaan pitkä yhteinen historia tekee sen, ettei ihan suoralta kädeltä tule lytätyksi, kun entinen palstahistoria on tiedossa, hyvässä ja pahassa. Ehkä tuttuus on minulle turvallisuuskysymys, kuten Anoille on anonyymiys. Ja anonyyminä katson itsekin olevani mukana..))

    Eikä se tietenkään ole näin kategorista, Anojen keskuudessa on monia kirjoittajia, joiden tietämys ja elämänviisaus ovat sellaisia, että niistä olen voinut oppia paljon. Arvostus tulee palstakäyttäytymisesta ja viestin sisällöstä ei siitä, kirjoittaako nikillä vai ilman.

    Olen kyllä monesti pohtinut tuota samalla nimimerkillä kirjoittamista ja sitä, että se saattaa - ainakin joistakin palautteista päätellen - rajata muiden osallistumista, muodostaa sen paheksutun "sisäpiirin". Mutta kun se rekattuna kirjoittaminenkin on sääntöjen mukaan sallittua niin taidan jatkaa samalla linjalla..))

    Koen myös, että tunnistettavana on alttiina arvostelulle ja saattaa olla, että sen vuoksi yrittää punnita sanansa niin, ettei (tarpeettomasti) aiheuta pahaa mieltä toiselle eikä "pilaa sitä palstan ilmapiiriä"..))
  20. Tulipas tuo vastaus nyt kauas kohteestaan. Kiitos kaikille palautteista !
    21. 68 / 381
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt