demeter1

Vapaa kuvaus

Aloituksia

0

Kommenttia

7611

  1. Kiitos SkillaN. Käväisin ketjussa eilen todetakseni ynnämuun tapaan, ettei minullakaan ole mitään sanottavaa, en pääse samalle aaltopituudelle muiden kanssa. Tai ehkä en vain tahdo olla mukana tarinassa, joka elää omaa elämäänsä, etenee muiden ruotimisen ja yleisen viisastelun hengessä.
    Siitä hyvästä minustakin sitten taidetaan tehdä fariseus, jos joku nyt tätä rekattujen jahtia jatkaa..))
    Makriinalla olikin tuosta jahdista vastaansanomaton analyysi, kirjoitus eilen klo 00.34, kiitos siitä. Tuskin sitä tämä omat oikeutensa tunteva väki luki tai ainakaan sisäisti.

    Oikeudettomia olemme me, jotka ilkeämme täällä samalla rekkarilla kirjoittaa, kertoa omasta elämästämme, olla ystävällisiä muille ja vielä toivoa sopuisampaa ilmapiiriä.

    Tässä ilmapiirissä tuntuu suorastaan tyhmältä alkaa rupatella entiseen tapaan: vertainen vertaiselle, joten annetaan olla.

    Parempaa huomista kuitenkin kaikille, vai onko se jo riittävän hyvä ?
    demeter1
  2. Miten hieno kuvaus yhteisöllisyydestä ja lähimmäisyydestä, Ramoona ! Sodanjälkeisessä Suomessa niitä vielä löytyi. Oltiin tasa-arvoisia, jaettiin niukkuutta, tarvittiin jokaisen panosta yhteisen hyvän rakentamisessa.
    Keskinäistä kilpailua paremmuudesta ei ollut, ainakaan minun muistoissani. Jos joku sattui ylvästelemään omilla taidoillaan, häntä pidettiin "vähän outona", hänelle taidettiin naureskellakin takanapäin.
    Muistelimme myös, meidän isovanhempien kesken, että vaikka meillä ei lapsena ollut nykyisen kaltaisia virikkeitä eikä maksullisia elämyksiä tarjolla, meillä ei ollut koskaan tylsää, mitä nykylapset helposti valittavat, jos tavara- tai elämystarjonta tökkii...))

    Minäkin olen yrittänyt tuota samaa yhteisöllisyyden henkeä varjella olemalla mukana erilaisissa yleishyödyllisissä hankkeissa. Niitähän riittää. Diakoniatyö on ollut helppo valinta: toimipiste lähellä, vapaus valita itselle sopiva työmuoto. Vahvaa tunnustuksellisuutta ei vaadita, eikä byrokratia ole niin raskas kuin jossakin muualla.

    Korona tyrehdytti ikävästi noitakin toimintoja ja tuntuu, että ne hakevat taas muotoaan ja tekijöitään. Tarve on tietysti suunnaton, mutta kysyntä ja tarjonta eivät tunnetusti aina kohtaa... Voi myös käydä niin kuin meidän Itä-Helsingin rouva jossakin ketjussa kuvasi: joutuu hyväksikäytetyksi...
    Tuo vaihtotalous sensijaan on mainio idea ja se taitaa toimiakin aika hyvin kun nämä uudet viestimet palvelevat sen toteuttamisessa.

    Ja auttamishalua ihmisillä kuitenkin tuntuu olevan, se on nähty, ja niin kauan kuin sitä on, emme ole hukassa. Yhdessä olemme enemmän, ihminen on ihmisen toivo...
  3. No voi, Ano 11.49. Ei olisi pitänyt tuotakaan kirjoittaa kun siitä taas riemu repesi. Viittaan jatkoon.
    Ja juuri nuo kaksi lausetta sitten skarppasit kirjoituksestani. Pettynyt olen, itseeni.
  4. Wienin filharmoonikkojen konsertti on aina juhlistanut minunkin uudenvuodenpäivääni, vaikka musiikin kuuntelu on viime vuosina siirtynyt kevyemmän puolelle. Taantumaa ?

    Sekä Sauli Niinistö että Joe Biden ovat ottaneet esille tuon keskinäisen kunnioituksen - puhuneet lähinnä sen puutteesta - ja toivoneet sitä takaisin keskinäiseen kanssakäymiseen.

    Sitkeässä se vastakkainasettelu kuitenkin tuntuu olevan meissä, nuorissakin. Vähän olisin valmis syyttämään siitä markkinataloutta, jossa keskinäinen kilpailu on sisäänkirjoitettu. Kyllähän se teorissa jättää yksilölle valinnanvapauden, mutta virta vie usein sinne, missä luvataan aineellista hyvää, menestystä ja vaikutusvaltaa.

    Kyllä kai se toiveikkuuden ylläpitäminen on kokopäivätyötä, minulle ainakin, ja silloin täytyy oppia näkemään myös ne pienet edistysaskelet, hyvät työt, mitä täällä kuitenkin tehdään joka päivä ja huomata myös se, mitä itse voi tehdä toisen ja yhteisen hyvän eteen.
    Muistelen sinun Ramoona joskus kirjoittaneen isoäidistäsi (?), joka katsoi, että ellei ihminen muuhun yllä, kädet hän voi aina laittaa ristiin. Toivoa hyvää, lähettää vaikka sen enkelin toisten avuksi..))
  5. Mielenkiintoinen näkökulma Ano 13.41. Vähän jeesustelulta kuulostaa: "Antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät".
    Mutta entäs jos he tietävät ja mielellään esittelevät rekisterinsä laajuutta ? ..))
  6. Niin, Paloma. "Maailma ei ole miesten tai naisten. Se on pintaliitäjien" totesi Helena Anhava joskus runossaan.
    Mutta pintaliitoonkin tarvitaan vahvat siivet (=vahva puolustusjärjestelmä) ja sitä ei marginaaleissa elävällä minimalistilla välttämättä ole..))

    Hyvinpä listasit nuo meidän päivittäiset huolenaiheet, ei vähä mitään ! Ennusteestasi olen yhtä mieltä: todellisuuspako jatkuu ja voimistuu. Päihteet ja viihde lääkkeeksi vai ?

    Oliskin kiva kuulla, miten itse kukin tuon oman ahdistuksensa kanssa pärjää. Miten säilyttää toiveikkuutensa, joka nyt kuitenkin pitäisi säilyttää jopa siirtää tuleville sukupolville. Ainakin se on nähty meidän ikäpolven päätehtävänä.

    Sauli Niinistö kannusti puheessaan muistamaan, että pahemmastakin (?) olemme kansakuntana selvinneet ja tottahan sekin on.
  7. Jaha, tuo vastaus liittyi siis Paloman viestiin eilen klo 18.17. Eipä tule enää toistoa siitä alkuun. Kehitys kehittyy...
  8. Oli se (vaikeeta), toteuttaa nuo ehdotukset. Äläpäs puhu minun puolestani..))
    Kun tässä vasta alkaa havahtua siihen, että vuosi on vaihtunut.
    Ja kun mitään siirtymäriittiä en itse enää harrasta, niin entisillä mennään. Ja siinäkin tuntuu välillä oievan liikaa. En jaksanut/viitsinyt edes seurata vuodenvaihtumista telkkarista, ikkunasta katselin hetken raketteja ja pamauksia nyt oli pakko kuunnella.

    Vähän selailin Pirkko Muikku-Wernerin kirjaa "Ilkeilyn kahdet kasvot", mutta huomasin sitten, ettei siitä ainakaan ensi selaamisella mitään viisastenkiveä löytynyt. Toki kokemuksia ja viisasta analysointia, mutta sitähän nyt en tehty täälläkin..))
    Ehkä en jatka kirjaa vaan tartun heti uusiin. Milka Hakkaraisen molemmat kirjat haen kirjastoautolta huomenna. Löytyivät ilmeisesti hyllystä, kun vasta ne tilasin.

    Että jännitystä tarjolla heti vuoden alkuun..)) Tilinpäätös vuodesta 2022 ja vuoden 2023 suunnitelmat tehdään myöhemmin. Vai tehdäänkö ? Sunnitelmilla kun on taipumus väistyä arjen tapahtumisen alta...
  9. Kun ketjussa oli välillä hiljaista, SkillaN, uskoin, että aistit silti hiljaisuudesta sen hyvän tahdon ja kannustuksen hengen, mitä ainakin minulta löytyy tätä ketjua kohtaan, vaikka en aina tänne kirjoittaisikaan. Uskon etten olen ainoa, joka näin kokee..))

    Nytkin rupattelu kulkee hyvässä hengessä. Vai saako omasta havainnostaan kertoa ?
    Varovaiseksi tulee, kun on oppinut, miten helposti tuo tahaton tai tahallinen väärintulkinta tapahtuu.
    Minustakin on todella mukava, että Mkr kirjoittaa taas tänne. Hänessä on sellaista auktoriteettia, mitä ei voi korvata.
    Ramoona kertoi tuosta ystävän menetyksestä. Liippasi läheltä minuakin ja varmasti montaa muutakin. Suruviestejä tulee tämän tästä ja jokainen niistä vaatii oman suremisensa, näin ainakin minulla.
    Surua - vai onko se huolta ? - aiheuttavat myös nämä ikätoverit, jotka eivät enää löydä elämästä mitään kiinnostavaa. Jotenkin tahtoisi heitäkin kannatella, mutta aina ei voima - eikä taitokaan - riitä siihen. Vai vaatiiko siinä itseltään liikaa ?
    Kälyni kertoi naapuristaan, jolla oli diagnosoitu syvä masennus. Käly tunsi itsensä voimattomaksi, kun ne tavalliset piristämisyritykset eivät onnistuneet. Onneksi tämä naapuri sanoi itse, että hänelle riittää kun saa olla hetken toisen ihmisen seurassa, ei tarvitse edes puhua. Läsnäolo on arvokasta, vaikka sitä ei ehkä aina osata arvostaa.

    Liekko ja Eliaana ovat onnekkaita, saavat ja osaavat olla hiljaisuudessa, itsensä kanssa.
    Kaikki eivät osaa, eivätkä viihdy.
    Takavuosina puhuttiinkin tuosta: että ihmiset eivät enää kestä hiljaisuutta. Vanhin velikin kertoi aktiivivuosistaan, että kun hän oli lapsuudenkodissa yötä, hänen oli pakko laittaa vanhanajan herätyskello tikittämään, että tuli edes jotakin ääntä..)) Nyt saattaa jo olla toisin, kun ikää on tullut lisää.
    Minulle hiljaisuus on elinehto, on aina ollut, vaikka olenkin aina ollut ihmisistä kiinnostunut. Kai se keskitie: seuraa ja hiljaisuutta sopii useimmille meistä.
    Ja kirjoittelu, tännekin, oikeastaan sisältää nuo molemmat. Jonkinlainen etuoikeus tämäkin on, senhän toinen kirjoittaja jo tuolla totesikin...

    Hyvää vuoden 2023 ensimmäistä päivää !
    demeter1
  10. Aivan, Ano 9.52. Pitäisköhön taas laittaa sitaatti: "Olen aina ollut valmis oppimaan. En vain välitä tulla opetetuksi"..)) (Winston Churshill) ?

    Mutta ihan totta. Kyllä se oppiminen tai oppimattomuus on monesta asiasta kiinni ja esteet oppimiselle löytyvät yleensä sieltä korvien välistä, minkä nöyränä tunnustan.

    Toisaalta ylimielisyyteen ei kenelläkään pitäisi olla aihetta kun tiedetään, miten paljon meillä kaikilla on elämisen aikana kertynyttä tietotaitoa. Yhdellä yhtä, toisella toista.
  11. Voi kauhistus ! Näin siinä käy kun kopioi ja liittää ja tekee välillä ties mitä. Anteeksi nyt tämä sekoilu. Jättäkää huomiotta..))
  12. Aamupäivää ! Kyllä teki tiukkaa pysyä pystyssä eilisellä asiointireissulla. Tapani mukaan ahnehdin liikaa tapahtumia samalle päivälle. Onneksi bussi tuli apuun kun yritin taivaltaa kantamukseni tuon kahden kilsan matkan kotiin. Reppu ja laukku, 5-6 kiloa lisää painoa kannettavaksi.
    Kotiin tullessa sitten näin, että aura oli jättänyt huolto-osuudellenl ähes puolen metrin korkuisen lumivallin - painavaa suojalunta tietysti - ja niinpä uuvutin itseni lopullisesti. Esille otettu joulurekvisiitta odottaa nyt käsittelyä ja viimeiset joulutervehdykset myös. Yksi suruviestikin mahtui joukkoon.
    Yksi ohjelmaton päivä joulunviettoon nyt jäi ja esitin nuorille perheille tarjouksen "tulla käymään" ellei muuta ohjelmaa ole. Tarjoilu on sitten sitä, mitä pakastimesta löytyy. Onnettomasti pyörivä mikroni lakkasi pyörimästä joten uunin varassa sitten pitkälti ollaan.

    Uskon silti, että löydän riittävästi aikaa hiljentymiseen ja onhan meitä yksineläviä paljon, voi ottaa yhteyttä jos seuraa kaipaa. Ja mittava kirjapinokin odottaa lukijaansa. Viimeksi lainasin Pirkko Muikku-Wernerin kirjan "Ilkeilyn kahdet kasvot"..)) Ihan lisätäkseni ymmärrystäni tuon " ajan ilmiön" kohdalla..))

    Oikein hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille palstalaisille,
    demeter1
  13. Viisaasti puhut, Ano 00186. Itsetutkiskelu, itsetuntemus on verraton apu melkein missä ihmissuhteessa tahansa ja aidon vuorovaikutuksen edellytys. Näin ainakin itse koen.
  14. Kiva kuulla, Paloma. Kuten sanottu, oma mielialani ei ollut sopiva lukemiseen ja toisen
    kerran luettuani saatoin kyllä aavistella, että isompiakin teemoja putkahtaa jatkossa esille.
    Ja ajankuvaahan tuo alkukin peilasi hyvin - vaikka ei välttämättä omaa elämänpiiriäni..))

    Laitoin heti tilaukseen tuon Milka Hakkaraisen. Humoristinen ote ei mielestäni ole merkki pinnallisuudesta, pikemminkin älykkyydestä ja omavoimaisuuden puuttumisesta...
  15. Huomentapäivää ! Yhtä sananvapauden juhlaa näyttää taas vietetyn - Paloman joulusadun äärellä...

    Täytyy myöntää, että minäkin olin alkuun äimän käkenä, kun en oikein osannut sijoittaa "satua" minkäänlaiseen kehykseen. Oliko kyseessä "totta ja tarua" - tajunnanvirtaa
    vai jonkinlainen pelinavaus isomman aiheen kehittelyssä.
    Kyllähän se tarinan edetessä tuli selväksi. Dekkarin synnyttelystä oli kyse.

    Dekkari on varmasti hyvä valinta: viihdettä kai suuri osa ihmisistä kaipaa, ei kovin syvällisiä ja rankkoja aiheita - näin olen ymmärtänyt - ja jos mukaan sisällyttää globaalin ulottuvuuden, naisasiaa ja rentoa irrottelua niin johan siinä ainakin moderni naisihminen viihtyy, hänessä on kai tartuntapintaa tällaiselle hypetykselle ?

    Minulle, arvokonservatiiville, tuo hypetys iski tajuntaan niin rankkana, että muut tarinan elementit hautautuivat sen alle. "Vika" oli siis lukijassa..))

    Ajankohtakin osui minulle huonosti. Olin juuri lopettanut Mikko Välttilän kirjan "Mitä meistä jää" ja elin sen luomissa maailmanlopun tunnelmissa ja vähän jähmeä kun olen, virityksestä toiseen siirtyminen ei minulle ole ihan vaivatonta.

    Eli mitä tällä nyt tahdon sanoa on kai se, että kirjoittajan ja lukijan suhde on mielestäni vastavuoroinen, eikä mitään hengentuotetta tulisi oikeastaan arvioida sen perusteella, pystyykö itse juuri sillä hetkellä virittymään kirjoittajan aaltopituudelle, löytämään tekstistä sellaista mikä ruokkii omaa tajuntaa.

    Keskeneräistä työtä ei kai muutenkaan pitäisi arvioida ja olihan tuossa jo ainakin yksi draama muhimassa: kahden "signorinan" kesken esiintyi näkemysero maahanmuutosta - jos oikein ymmärsin.

    Pikkuisen tarinaa lukiessa tuli hengästynyt olo: niin paljon sisällöstä tuotiin esille vain lyhyin viittauksin. Bilettäminen ja messu tuntuivat mainintoina samanarvoisilta..))

    Tulin myös ajatelleeksi dekkaria kirjavalintana. Riittääkö siinä sujuvuus, viihteellisyys ja koukuttavuus vai sisällytetäänkö siihen enemmän, vaikka yhteiskunnallinen ulotuuvuus?
    Käsittääkseni ruotsalaisdekkareista ainakin Henning Mankell tekee näin.
    Anna Holt taas mainitaan dekkaristina, joka kuvaa henkilöitään uskottavasti, psykologinen ulottuvuus on läsnä.
    Niin, että paljon mahdollisuuksia on dekkaristikirjailijallakin valittavana. Kuten meillä lukijoillakin. Meillähän se valta on: ottaa tai jättää...

    Oikeastaan vähän surettaa tämä epätasa-arvo mikä vallitsee kirjoittajan ja lukijan välillä: kirjoittajaa saadaan lyödä kuin vierasta sikaa ja onhan meillä traagisia esimerkkejäkin tästä: Aleksis Kiven teilaaja August Ahlqvist ja Timo K Mukan kohtelelu tulevat ainakin ensimmäisenä mieleen.
    Eipä siis ihme, että monet kirjailijat "pysyvät piilossa" eivätkä edes lue arvosteluja. Miki Liukkonen taisi jopa puolustautua kritiikkiä vastaan, mutta sitä pidettiin ymmärtääkseni pahana kulttuuripiireissä.
    Eettisesti ajatellen tuntuisi kohtuulliselta, että ellei itsellä ole näyttöä siitä, että pystyy tuottamaan parempaa tekstiä kuin se, jota arvostelee, voisi ehkä pitää pienempää suuta.
    Tällaista linjaa yritän ainakin itse toteuttaa...
  16. Huomenta ! Luin heti eilisaamuna SkillaNin raportin ja pääsin mukaan "rääppiäisiin"..))
    Käytetäänköhän tuota sanaa joka puolella Suomea ?

    Yhtä ystävyyden juhlaa sitten vietettiin samalla ! Kyllähän tuollainen ystävien määrä on yhtä iso saavutus kuin 85 vuoden ikäkin..))

    Toinen kirjoittaja totesikin, että juhlien järjestäminen on taitolaji. Niin minustakin. Ramoonan tapaan minäkään en vietä omia merkkipäiviäni. 50- ja 60-vuotispäivät vietin, kun vietimme niitä yhdessä kaksikymmentä vuotta vanhemman serkkuni kanssa ja hänestä tuli juhlan päätähti.

    SkillaN otti puheeksi dementoitumisen. Kyllähän se jossain muodossa tulee useampien kohdattavaksi, ellei oman sairastumisen niin sitten jonkun läheisen tai tutun kautta.
    Itsekin sain vähän aikaa sitten suruviestin: kymmenen vuotta Alzheimeria sairastunut puolison suvun jäsen "pääsi pois". Näin tuntuu luvalliselta sanoa, kun hän oli jo monet vuodet ollut täysin tavoittamattomissa, ei tuntenut edes omaa puolisoaan.

    Toinen tuttu sairastaa Lewvyn kappaletautia, muistisairaus sekin, ja hänen kohdallaan se tuntuu erityisen julmalta: vaikuttajan paikalla ollut, loistava seuramies vajoaa vähä vähältä sinne, minne muilla ei ole pääsyä.
    Ainoa lohtu minkä läheiset voivat itselleen antaa on kai se, että jossakin sairauden vaiheessa sairastunut ei enää kärsi. Näin ainakin tahtoo uskoa ja nähdä.

    Makriina tuolla muistuttikin meitä siitä, että me jotka olemme täällä, pystymme lukemaan ja kirjoittamaan, olemme onnekkaita, "valiojoukkoa".
    Sen kun aina muistaisi, ei ylpeänä vaan kiitollisena.

    Eilinen päivä meni minullakin ystävyyttä viljellen. Sain heti aamusta kutsun tulla juustokakulle. Neljä tuntia siinä vierähti ja vaikka olemme tunteneet puolen vuosisataa aina löytyy uusia keskustelun aiheita, jakamisen iloa. Välillä nauretaan, välillä itketään.
    Kyllä ystävät, ystävyys, on ainakin minulle yksi elämän parhaista lahjoista.

    Kotikirkossa kävin illalla laulamassa kauneimmat joululaulut. Sielläkin oli lämmin tunnelma, iloisia kohtaamisia.
    Kyllä joulunajassa on taikaa, siltikin, vaikka puitteita on omalla kohdallani riisuttu: vieläkään ei ole joulurekvisiittaa otettu esille, eikä valmisteltu joulua entiseen tapaan...

    Leppoisaa oloa ja mukavaa joulunodotusta kaikille,
    demeter1
  17. Niinpä, Ano 00046. Tuota "me vanhat" olemme tykönämme ihmetelleet: miten omat äitimme kaiken ehtivät. Nyt on modernit asunnot, kodinkoneet, pakastimet ja valmisruuat apuna, mutta aina vaan on kuormaa...
    Olen itse ajatellut, että tätä aikaa ei voi verrata entiseen. Silloin kaikki oli yksinkertaisempaa ja selkeämpää. Tänä päivänä kuorma on toisenlaista ja senverran mitä siitä ymmärrän, helpolla ei nytkään päästä...
  18. Tuota työnjakoa minäkin olen odotellut, Ano 00043 ja onhan se osin jo tapahtunutkin, mutta kyllä ne "koollekutsujat" ovat edelleenkin isovanhemmat.

    Jospa tänä vuonna ottaisi asian puheeksi, keksittäisiin uusi pitopaikka. Tietysti se on vähän tiloistakin kiinni. Meillä isovanhemmilla sattuu kuitenkin olemaan isommat asunnot ja myös muuta elämän varella kertynyttä tarpeistoa isojen pitojen järjestelyyn.
    Me kai myös tykätään pitojen järjestämisestä ja mielellään tarjotaan nuoremmille, jotka elävät ruuhkavuosiaan, vapautus niistä.
  19. Minulta peruuntui odotettu tapaaminen: pojan perhe potee flunssaa, oikein kuumeen kanssa.
    Niinpä tässä toimittelen pikku askareita ja hankin ruokakauppaan lähtöä, ihan vain liikkuakseni.
    "Nimi on enne", sanotaan, ja SkillaNin kohdalla se varmasti pitää paikkansa. Joulun ajassa on taikaa, näin ainakin itse koen, sellaista ylimaallista iloa ja lämpöä, mikä ei riipu siitä millaiset ovat ulkoiset puitteet.
    Joskus vain tuntuu siltä, että kaupallisuus ja "ajan henki" ovat omiaan häivyttämään tuota tunnelmaa, mutta toivottavasti olen väärässä.

    Minäkin iloitsin siitä, että Makriina pistäytyi tervehtimässä ja todella toivon, että hän palaisi.
    Hän on kuitenkin näitä "ankkuri-ihmisiä" (Mika Aaltolan ilmaisu), joita tahtoo seurata ja "kuunnella" .
    Kiva kuulla brinkkala, että silmäsi on "korjattavissa". Kyllä kaihileikkaus kirkastaa kummasti maisemaa, vielä tulet hämmästelemään sitä värien runsautta, mitä elämä sen jälkeen tarjoaa..)) Mutta hyvä että olet "seurannassa" ja leikkaus tulee sitten kun on sen aika.

    Mulla on tuttu, joka aina toppuuttelee puhetta kun vaivoista aletaan kertoa. Minä olen kyllä ollut painokkaasti eri mieltä. Vanhuus kaikkine "luonnollisine" muutoksineenkin on senverran rankka matka, ettei sitä yksin tehdä ja olisi mielestäni aika " tyhmää" uskotella itselleen ja muille, ettei tässä mitään ja samalla sulkea itsensä siltä avulta, minkä vertaisuus voi tässä elämänvaiheessa tarjota.
    "Vertaistuki" kalskahtaa vähän siltä kuin tunnustaisi olevansa luuseri. Minusta se sisältää tarjouksen ystävyydestä ja kertoo pikemminkin ihmisen varallisuudesta, toisen arvostamisesta ja itsearvostuksesta myös. Että minulle kelpaa ja minä kelpaan.

    Tietysti jotkut voivat olla niin onnekkaita, että pääsevät vähemmällä joko luonteensa tai hyvän terveytensä ansiosta, mutta ainakaan minun tuntemani "tervaskannot" eivät itseään mainosta vaan ovat hekin jakamassa, antamassa panoksensa yhteiseen hyvään.

    SkillaNin raporttia minäkin odottelen huomenissa..))
    demeter1
  20. No johan se päivitys tuli sieltä, Paloma... Minkähänlaisen kommentien ryöpyn se saa osakseen ? Vai joko pajatso tyhjeni...))

    Mielenkiinnolla ainakin minä luen kuvaustasi ja enemmän kuin "lajien runsaus" minuun tekee vaikutuksen tuo yhteisöllisyys, mikä viestistä välittyy. Että rakennetaan juhla yhdessä, kaikki läheiset mukana.

    Ruotsissa asuva vanhin veljeni totesi joskus, että "vieraalla maalla" asuessa perhesuhteet tiivistyvät, oppii millainen voimavara oma perhe ja suku on ja myös niin, että omista pidetään huolta "hyvinä ja pahoina päivinä"...
    21. 76 / 381
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt