Vapaa kuvaus

Aloituksia

124

Kommenttia

1188

  1. Rauhan tervehdys.

    Oletteko lukeneet Ristin Voittoa, jossa isossa artikkelissa Matti Kankaanniemi esittelee preterismiä täyttymyksen teologiana ja liittoteologiana? Kovasti tätä nyt ajetaan sisälle seurakuntiin kuin käärmettä pyssyyn.

    Siunauksin, MM.
  2. "Ja sinä, ihmislapsi, käännä kasvosi kansasi tyttäriä vastaan, jotka joutuvat hurmoksiin oman sydämensä voimasta, ja ennusta heitä vastaan." — Hesekielin kirja 13:17

    Jos Mooseksen lain aikaan ei saanut suvaita vääriä profeettoja, mutta silloin kyseessä oli vain Vanhan testamentin varjokuvallinen laki, jota varjeltiin puhtaana näin, niin eikö nyt sitä enemmän ole syytä "ennustaa heitä vastaan"?

    On tapahtumia, tänäkin kesänä oli Suomessa, joista ei ollut syytä varoittaa ja joitakin jopa pystyi suosittelemaan, mutta tästä minun täytyy varoittaa. Tämä on eksytystä.

    Aikamme tarvitsee todellisia Jumalan miehiä seurakunta kaitsemaan, mutta valitettavasti ajassamme on paljon vössyköitä, joista ei ole vartijoiksi pahoja vastaan eikä sen enempää paimeniksi sielunhoitoon, sillä on erittäin vaikea saada audienssia ja silloinkin suhtautuminen on kuin KELA:n toimistossa asioisi.

    Jyväskylässäkin eräs noista seitsemästä tilaisuuden takana olevista seurakunnista totesi, että he lähettävät masentuneet ulkopuolisiin mielenterveyspalveluihin. Kukapa nyt masentunutta jaksaisi kuunnella?! Emme taida osata enää itkeä itkevin kanssa, sen enempää kuin iloita iloitsevienkaan kanssa, vaan aitoja paimenen sydämen omaavia on hyvin vähän.

    Herra Jeesus armahda, että paimenet ensiksi tekisivät totista parannusta, vahvistuisivat Herran väkevyyden voimasta ja ottaisit ristin joka päivä, taistellen syntiä ja perkelettä vastaan evankeliumin voimallisin asein eivätkä antaisi maailman saastutuksen turmella itseänsä. Siunaa kaikkia seurakunnan paimenia, jotka sinä olet asettanut ja vahvista heitä, mutta pahat heitä pois. Anna meille parempia johtajia, kuin ansaitsemme. Herra Jeesus, sinun nimessäsi pyydämme, joka olet seurakunnan Pää. Kunnia Jumalalle korkeuksissa. Aamen.

    "Ja katso, Herra kulki ohitse, ja suuri ja raju myrsky, joka halkoi vuoret ja särki kalliot, kävi Herran edellä; mutta ei Herra ollut myrskyssä." — 1. Kuningasten kirja 19:11

    PS. Koska taustalla on Seinäjoen eksyttävissä Sateet Lähetä -illoissa käynyt Susette Hattingh ynnä samassa seurakunnassa juurensa omaava Herätyksen tuli -seurakunta, niin asian ymmärtämiseksi voit kuunnella tämän verrattain laaja-alaisen katsauksen:
    OSA 1 - https://www.youtube.com/watch?v=NFkgGTZcEoc
    OSA 2 - https://www.youtube.com/watch?v=riALzy_HgVI

    Siunauksin, MM.
  3. THERIANIT KIELLETTIIN KOULUSSA OULUSSA

    Shamanismissa outojen ja vieraiden henkien viettelemänä ihmiset päästelivät eläinääniä, animalismissa yritettiin sulautua eläimiin ja nyt tämä ilmiö on tullut meille, joka ei ole suinkaan niin vaaratonta kuin äkkinäinen ajattelisi.

    "– Pienten oppilaiden on hankala tehdä ero välitunti- ja tuntikäyttäytymisen välillä. Se on sellaista, että tunnillakin konttaillaan, mau’utaan ja miu’utaan tai haukutaan, rehtori kertoo."

    Artikkelissa kerrotaan, että tässä voi "olla leikin sijaan jonkinlaisesta identiteetistä. Siitä voi toki olla monta mieltä, voiko vaikkapa tokaluokkalainen aidosti ideintifioitua ketuksi", mutta miksi he näin tekevät? Koska heillä on pakallisuudesta tuleva uskonnollinen ajatus jälleensyntymästä, kuten artikkelissa mainitaan karhuksi pukeutuva aikuinen nainen, joka aidosti luulee olleensa karhu edeltävässä elämässä.

    "Ihmislasten tähden se niin on, jotta Jumala heitä koettelisi ja he tulisivat näkemään, että he omassa olossaan ovat eläimiä." — Saarnaajan kirja 3:18

    Pakanallisuudessa, jossa ihminen on omissa oloissaan ilman Jumalaa, riivaajat saavat täyttää ihmisten päät pimeillä opeillaan, todellakin lähestytään eläintä käytökseltään ja nyt se tulee meillekin jälkikristilliseen Suomeen. Viidakkorummutkin taitavat jo löytyä.

    Mutta emme ole eläimiä, vaan Jumalan kuvaksi luotuja ihmisiä. Joka ainoa meistä on ihminen.

    Tässä on samanlaisesta pakanallisesta harhasta kysymys, kun sukupuolenvaihtajissa, jotka kuvittelevat riivaajien valheiden takia ja yrittävät sitten muuttua sellaiseksi löytääkseen itsensä, mutta sinä et ole Elvis etkä edes Napoleon vaikka miten pukeutuisit tai käyttäyisit!

    Et löydä itseäsi ja identiteettisiä näin, vaan sen kadottamalla Kristuksen ristin kautta, sillä Jeesukselle Kristuksella on paljon anteeksiantamusta, uusi sydän ja iankaikkinen elämä. Aamen.

    "Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen." — Jeesus Kristus (Matt. 10:39)

    Kuinka löytää todellinen elämä?
    https://www.youtube.com/watch?v=yHtVICy-Or4

    Siunauksin, MM.
  4. Rauhan tervehdys.

    Patmos on tuuliviiri, joka kääntyy siihen suuntaan kuin ajanvirta (ja rahavirta) vie.

    1980-luvulla puhuttiin eksytyksistä, 1990-luvulla hypättiin torontolaisuuteen, 2000-luvulla puhuttiin kirkollisuudesta, 2010-luvulla käännyttiin kalvinismiin ja nyt näyttää etenkin Ahvion puheissa olevan usein katolinen kirkko esillä. Kaikki väärät tiet vievät Roomaan.

    Patmos tuli myös aikanaan nimenomaisesti tunnetusti herätyskirjallisuudesta, joista useimmat olivat profeetallisia kirjoja eskatologiasta. Kalvinistinen preterismi on taas täysin päinvastaista tähän.

    Nyt viimeisimpänä on matka Italiaan Roomaan, jossa oppaana toimii katolinen Emil Anton. Tämä on aika erikoista, kun vielä joitakin aikoja sitten Patmos julisti paavin kirkon olevan antikristus. Niinpä heidän omat sanasa heidät tuomitsevat.
    https://www.patmos.fi/artikkelit/apostolien-jalanjaljissa-italiaan-radio-patmoksen-kuuntelijamatka-30-11-7-12-2024/

    Siunauksin, MM.
  5. Aamen.
  6. Rauhan tervehdys.

    Käytännössä helluntaiherätyksessä puheet olivat lähes kaikki tervehenkisiä aina pitkälle 1990-luvulle asti, kunnes 1990-luvulla Iso Kirja aloitti uudenlaisen opetuslinjan akateemisten pastorien toimesta, joka sitten n. 10 vuoden viiveellä alkoi näkymään seurakunnissa kuihtumisena, viihdekristillisyytenä ja pyhityksen sekä ristin kadottamisena.

    Oikeastaan ainoat harhaopit tulivat sitä ennen ulkomaalaisilta vierailijoilta, joita oli kuitenkin verrattain harvoin nykypäivään verrattuna eikä harhaopit sinällään päässeet liikkeen sisälle, vaan erityivät vielä 1980-luvulla omiksi liikkeiksi kuten uskon sana- ja ylistys-liikkeet. Esimerkiksi Rainer Mäkilän ja David Sterlingin toiminta ei nauttinut tuolloin helluntaiherätyksen hyväksyntää.

    Helluntaikirkko 2000-luvun alussa muutti sitten vielä lisää tätä, niin että aloiteltiin tavoitella "määriä laadun sijaan", jolloin otettiin uskon sana liike sisälle eli menestysteologit opit ja opettajat. Kerran vääräksi tuomittu David Sterling otettiin mukaan helluntaikirkkoon.

    Ja näin olemme tulleet nykypäivään, jossa siivoillaan viimeisiä herätyksen ajan oppeja, toimintamalleja ja jopa virkanimiä kuten evankelistat ja saarnaajat ovat pyyhitty listoilta pois. On tullut kirkollistumisen ja maallistumisen aika, ja täytyy todeta että tänä päivänä jos näkee oikein maailmallisen haisevan viihdekristillisen tilaisuuden, sen arvaa helluntailaiseksi tilaisuudeksi.

    Helluntailaisuudesta on tullut nimenäkin jo niin huono, että jotkut helluntaiseurakunnat ovat vaihtaneet helluntai-nimen pois, kuten Kurikassa ja Jyväskylässä pari mainitakseni. Ei ole enää helluntaiherätystä, on helluntaikirkko.

    "Sillä siellä on poisviskattuna sankarien kilpi, Saulin kilpi, öljyllä voitelematonna." — 2. Samauelin kirja 1:21

    Tästä olen vuosia sitten puhunut puheen: Helluntai - Kuinka herätys loppuu?
    https://www.youtube.com/watch?v=r0o2HQi3HPc

    Siunauksin, MM.