- Lakiosaan on perillisellä aina oikeus. Mutta jos kävisi niin, että testamentin tekijä keksii omasta päästään väitteen, esim huonosta elämäntyylistä (=ei lakiosaakaan) ja onneton rintaperillinen hyväksyy, niin voidaan olla hyvin lähellä sitä tilannetta, että lakiosakin lähtee.
Varatuomari - KKO:2016:68:
"hyväksyttyään B:n testamentin menettänyt oikeutensa vedota esittämäänsä testamentin tehottomuusperusteeseen."
"Olennainen merkitys on annettava myös sille, miten testamentin saaja on perustellusti voinut hyväksymisen ymmärtää."
Hyväksyjän tietoisuus ratkaiseva, jos on ollut tietoinen kaikista seikoista, jolla voisi testamentin haastaa, menettää oikeudet haastaa testamentti kokonaan.
Perinnöttämäksi voidaan tehdä vain tietyillä, aika tiukoilla perusteilla.
Jos testaattori väittää, että perillinen on viettänyt aika huonoa elämää ja on vielä siinä sivussa loukannut syvästi, tai tehnyt jopa rikoksia ja tekee perillisensä perittömäksi, voi hyvinkin käydä niin, että menettää oikeutensa vaatia lakiosaa kun hyväksyy testamentin.
Vaikka perilinen ei ole tehnyt, kuten testaattori väittää.
Varatuomari - Irroitin tämän kysymyksen edellisestä ketjusta. Alkuperäiselle kysymyksen esittäjälle:
Pääsääntö: Testamentti tulee oikeisvoimaiseksi hyväksyjää kohtaan. Toki itse testamentin pitää olla oikein laadittu.
Varatuomari - Huomenta,
Perukirjoitus on viimeinen veroilmoitus suhteessa verottajaan ja antaa dataa velkojille. Siinä oleva ilmoitus luopumisesta on tehokas.
Patalappu tai lyijykynä yms vähäarvoinen esine pesästä on yhdentekevää näytöllisesti, koska luopumisella on yleensä pari tarkoitusta:
a) perintö menee lapsille tai
b) pesä on ylivelkainen
b) kohta on kiinnostava. Esimerkki: velkaa 150.000 euroa, Omaisuutta tilillä 30.000 ja tavanomainen irtaimisto (vaikka se lyijykynä) Jos jakaa 30.000 euroa, saa vastata veloista.
Tavanomainen irtaimisto...? Ketä kiinnostaa. - Moi,
Arvelinkin kieliasusta tätä... :)