Vapaa kuvaus

Aloituksia

47

Kommenttia

6570

  1. Nuo psykosomaattiset oireilut lienevät jokaisellekin tuttua, ihan luonnollisenakin asiana.
    Kellä ottaa liika jännitys vatsasta, kellä särkee päätä jne...

    Nykyään jo sentään tunnustetaan se tosiasia, että ihminen on psykofyysissosiaalinen kokonaisuus.
    Aina ei asiaan ole kiinnitetty huomiota.

    Loppuunpalaminen syntyy juuri siitä, kun ihminen ei kuuntele kehonsa viestejä, vaan on kiire..kiire...
    Sitten tulee hetki, kun elimistö pysäyttää kiireen.

    Nykyään ylimedikalisoidaan asioita. Alakuloa ei eroteta sairaudesta nimeltä masennus.
    Kerran näin Japanilaisen dokumentin telkusta, missä määrättiin jo 16-vuotiaille pojille potenssilääkkeitä. Surkeaa.

    Hieman tuossa parveketta siivoilin, pientä liikuntaa tarvii harrastaa,
    Lämmin oli päivä ajankohtaan nähden ja valoakin jo piisaa pidempään.

    Tuo mainitsemasi joogaterapian ohje on hyvä.
    En ole joogassa käynyt, mutta muistan tuon samantapaisen asian sellaisessa muodossa, että palaa mielikuvissasi sitä polkua takaisin, siihen mistä kaikki alkoi.
    Mitä silloin tapahtui, voi löytää vihjeitä alkusyihin.

    Mitä näihin vanhuuden kremppoihin tulee, sanotaan, että ihmiskeho alkaa kulua ja kuihtua, solujen uusiutuminen hidastuu, keho ikäänkuin valmistautuu lähtemään elämästä.
  2. Kaunista päivää.

    Niinpä se pahempikin päivä tuli.
    8päivä olin pojantyttärentyttärensynttäreillä ja sieltä menin veljelle, jossa jo Väinö oli.
    Illalla tuli huono olo ja simahdin sohvalle, en pystynyt pitämään silmiä auki.
    En jaksanut lähteä kotiin seuraavana päivänä.
    Seuraavan vääntäydyin tien päälle, tunsin kuinka kuumettakin oli noussut.
    Olihan sitä 39,3.
    Keskiviikkona mietin, että huomenna, jos vielä kurja olo, soitan kiirevastaanotolle, jos saisi troppia.

    Paljon näkee kerrottavan, kuinka vanhoja ihmisiä, ei hoideta ja kohtelukin väliin ylimielistä.
    Niimpä ajattelin kertoa oman kokemukseni.

    Soitin torstaiaamuna klo8, heti kun vastaanotto aukesi. 3vartin päästä makasin petillä monitoorissa kiinni.
    Hoitaja sanoi, että pulssi on 170 ja crp (tulehdusarvo) 200.
    Hetken päästä lääkäri tuli sanomaan, että sinä lähdet Acutaan, hoitaja tilaa ambulanssin.
    Eka kerta siinä kyydissä.
    Perillä heti verikokeen ottaja ja koronatestin ottaja. No positiivinen se.
    Sitten kyöräsivät eristyshuoneeseen (hyvä, oma rauha).
    Seuraavana päivänä minut siirrettiin sydänsairaalan puolelle alkuun myös eristykseen.
    7 päivän aikana, joka aamu ja ilta verenpaine, pulssi, happisaturaatio. Joka aamu liuta verikokeita.
    3kertaa EKG, 3 kertaa sydämen ultra. Kerran vatsanalueen CT.
    Happi oli saatavilla, pistin vaan viikset naamalle ja pyysin hoitajaa avaamaan ´hanan.´´
    Alkuun crp jatkoi nousuaan, saavuttaen 390-luvun. Sitten alkoi antibioottitippa purra ja arvo alkoi laskea.
    Sydänlihaksessa tulehdusta. Flimmeri jäi nyt rytmiksi, ainakin toistaiseksi, koska se toimi ihan hyvin, enkä edes tunne sitä.

    Niinpä 7 päivässä mummu nousi, kuin Fenikslintu tuhkasta.
    Varmaankin auttoi, kun oli koronarokotus taustalla ja aika hyvä peruskunto. (Kiitos niitten ´´miestentöitten,´´)
    Joka käänteessä hoitajat muistuttivat, että jos jotain oiretta tulee tai jotain tarvii, niin soita heti kelloo.

    Enhän minä mitään etukäteen sanonut väelleni. Laitoin viestin, että tänne vietiin, hoitakaa Väinö. No Väinö tietysti hoidettiin.
    Sain motkotukset miniältä ja pojantyttäreltä, että tommosta et enää tee, ettet ilmota mitään , että oot kipee.

    Väinö oli ensin hämillään, kun tulin. katseli kysyvästi pää kallellaan. Menin kelataksilla veljen luo, missä Väinö oli ja pojantytär tuli meidät viemään kotiin.
    Kun Väinö tajusi, että kaikki onkin kuten ennen, ei siitä jalkojen hieromisesta ja naukumisesta meinannut tulla loppua.
    Tiiviisti nukkui vieressä koko yön.
  3. Meilläpäin puuta-heinää = puhuu puppua, tietääkö itsekään mistä puhuu.