Vapaa kuvaus

Aloituksia

12

Kommenttia

8510

  1. Benjamin oli yksi Israelin heimoista.
  2. "Turhat" säädökset joiden mukaan toraa voi noudattaa ja joita muuten Jeesuskin noudatti puuttuvat ryhmiltä jotka jossain vaiheessa ovat itse julistautuneet juutalaisiksi kristinuskon tekstien innoittamina.
    Bar mitzva tarkoittaa että että poika on 13 vuoden ja yhden päivän iässä itse kypsä ja valmis noudattaman toraa ja hän voi kuulua myös minjaniin, mutta tuon iän saavuttamiseen liittyy nykyään juhliminen jota ei aiemmin ollut. Jeesus ei siis tosiaan viettänyt barmitzvaa vaikka jotkut kristityt niin luulevat.

    Chanukaa kyllä juhlittiin jo toisen temppelin ajan lopulla ja UT mainitsee juhlan myös.
    Juutalaisuuden perusta on, että on yksi Jumala joka kaiken luoja ja valinnut Israelin tämän todistajaksi. Todistustehtävää ei voi puhdistaa pois vaikka kristinusko sitä kaikin keinoin on yrittänyt, ei ole niin pahaa asiaa etteivät kristinuskoiset sitä ole voineet juutalaisille tehdä.
    Jumala on yksi ei ole poikaa, eikä saa rukoilla tai palvoa ketään muuta kuin JHWHea ei Jeesusta eikä Krishnaa .
    Miten muuten noudattaa sabattia ilman suullista lakia, tai rituaalipuhtautta? Minkälainen "juutalainen" ryhmä voi sekoittaa oppineet ja kohanit? Ekumeeniset kirkolliskokoukset muistaakseni väittelivät kolminaisuudesta ym uuden uskonnon sekavista opeista, te niitä kirkolliskokouksia tarvitsitte. Ekumenia kuuluu kristinuskoon hajalla kun uskontona ja kirkkoina olette. Me muut uskonnot emme kuulu ekumenian piiriin vaan lähetystyön jotta luopuisimme vääristä uskonnoistamme ja alkaisimme Jeesus jumalanne palvojiksi.
  3. Etiopiassakin puhutaan myös seemiläisiä kieliä meidän tekstimme on kirjoitettu vanhimmat kokonaan hepreaksi myöhemmät jo osin arameaksi. Vanhimpien kirjaimisto on ollut paleoheprea mutta eksiliin aikaan otettiin käyttöön uusi kirjaimisto joka pohjautui aramean kirjaimiin ja on se jolla juutalaiset pyhät kirjoitukset on kirjoitettu ainakin 2500 vuotta niin Israelin maassa kuin diasporassa.
    Israelin kansa on pakkosiirtojen jälkeen jakaantunut näin: kohen, levi ja Israel siis kohamin ja levijim ovat erikseen koska heillä yhä on omat tehtävänsä , kaikki muut ovat israelia koska heimojako loppui. Jos Etiopian "kohenit" hämmästyivät että on rabbeja mutta ei kohanim, he ovat melkoisen tietämättömiä, eihän kohenien linja koskaan sammu, molempia on ja joskus he ovat yksi ja sama henkilö, olivat jo Jeesuksen aikaan.