Vapaa kuvaus

Aloituksia

12

Kommenttia

8510

  1. Israelilaiset = yhteisnimi kaikille Israelin heimoille, myös koko kansalle ja sen ensimmäiselle kuningaskunnalle jonka kuninkaat kuuluivat Juudan heimoon. Kun valtakunta jakaantui Israelin ja Juudan kuningaskuntiin vain Juudan kuninkaat enää kuuluivat Davidin sukuun. Israelin viimeinen kuningas ei todennäköisesti kuulunut Israelin kansaankaan.

    Pohjoiset heimot pääosin sulautuivat pakkosiirtojen ajalla muihin jo omilla alueillaan joille vietiin paljon muiden kansojen pakkosiirrettyjä toisin kuin myöhemmin tuhoutuneen Juudan kuningaskunnan alueelle . Juudasta Babylonia siirsi pois vähemmän väestöä kuin Assyyria Israelista.
    Jeesuksen aikaan kansan jako siksi meni niin että erikseen olivat vain kohen ja levi joilla oli eritystehtävä ja jotka siksi varmimmin olivat säilyttäneet tiedon suvustaan, kaikkia muita nimitettiin israelilaisiksi jako nytkin on kohen, levi,israel.
    Paavali oli "todellinen israelilainen " vaikka perheellä oli perimätieto Binjaminin sukuun kuulumisesta, kansa mihin kuului oli siis varma vaikka omat muinaiset heimot olivat saattaneet unohtua.
    Jeesus uskoi olevansa luvattu messias joten hänen piti ainakin itse uskoa kuuluvansa Davidin sukuun, kuuluiko, on asia erikseen. Hepr. raamatussa luvattu messias hän ei ainakaan ollut, mutta erään uuden uskonnon jumalolento hänestä sen sijaan tuli.