- Voisi luulla, että ymmärrys käytökseen olisi helpompaa. Mutta arki voisi kuitenkin tuottaa pettymyksen, koska ilmiö on yksilöllisesti ajoittaista. Sattuuko tunne sitten samaan hetkeen? Pitäisikä toisen olla valmiimpi vastaamaan toisen tunteeseen? Menisivätkö tunteen kohtaukset synkronisesti? Vai olisiko kuitenkin parempi niin, että toisella on yliseksuaalinen oireyhtymä ja toinen, partneri, on se, joka osaa mukautua tilanteeseen ymmärryksestä ja hyväksynnän pohjalta. Eli oireesta kärsivä ei jää yksin tunteensa kanssa ja toinen voi iloita saavansa usein ruumillistä hyväilyä ja mielenkiintoa osalleen. - Tähän mennessä en ole rikkonut yhteistä liittoamme ja en ole viennyt tunteen riivaamana seksuaalista tarvetta muualle.
- Meidän länsimainen kulttuuri on ollut viimeistään 60-luvun rakkauden vallankumouksen jälkeen todella vapaamielinen. Aina vain enemmäisessä määrin. - Siitä huolimatta tämä alastomana olemisen tahto on valtaosaisesti hyväksyttävämpää naispuolisten kohdalla, vai? Nainen, joka liikkuu ilman rihmankiertämää on jossain määrin hyväksyttävämpi näky. Niin- ei se alaston mies ole kuin ihan tietyissä oloissa mielenkiintoinen. Joka se on erinomaisen atleettinen tai kokoaisolemukseltaan sopusuhtainen. Ja toki missä ja milloin on ratkaisevaa. Ja ei, ei se alaston mies ole todellakaan niinkään erinomainen näky. - Huomattavasti aikojen alussa , varhaisantiikissa ilmeisesti alastonta vartaloa ei ehkä erityisesti huomioitu niin omituisena. Ja olihan ne Kreikan olympialaisetkin sellaisia, että urheilijat eivät olleet vaatettu. . Mutta ajat sitten muuttuivat ja keskiajalla alettiin jo alastomuutta tietyissä olosuhteessa pitää rangaistavana. Niin, että herkästi sitä olisi jo joutunut paholaisen riivaamana joutunut roviolle? Suhtautuminen alastomuuteen on toki vapautunut. Edelleen kuitenkin sillä on paikkansa ja aikansa. Sen tähden täyttä vapautta olemiseen ei ole. Yleisesti.
- Hei. Miksi ajattelet minunlaiseni olevan sopiva?