- Veijo on hyvä mies ja rakastaa Johannaa vilpittömästi ja auttaa aina taloudellisesti kuten miehen kuuluukin.
- Maisa kyllä kieltämättä on kaunis, vielä kauniimpi oli nuorempana ja muistutti kovasti isoäitiänsä Irmaa.
- Jokainen avioliitossa oleva mies pettää, miksi ei siis nainenkin saisi tehdä samaa.
- Mitä te turhaan Maisaa syytätte, yhtä syyllisiä ne miehetkin ovat jotka ovat lähteneet tuohon. Maisa osaa samanlaisen pelin minkä miehet ovat osanneet kautta aikojen. Eli pannaan nainen paksuksi eikä paskaakaan välitetä seurauksista.
- Elämänkoulussa
- Kyllä ihmettelen suuresti tuota Saarikkoa, on niin obesitaskin, että miten vielä kolmas lapsi?
- Kovasti muistuttaa tämä nyksä entistä vaimoa. Mieshän ottaa aina eksäänsä muistuttavan uuden naisen.
- Miksiköhän tästä pariskunnasta tai siis entisestä pariskunnasta jatkuvasti kirjoitetaan niin paljon, en tajua. Minulla ei ole mitään heitä kumpaakaan vastaan, ihmettelen vaan.
- Maran ja Eskon ei olisi pitänyt alunperinkään erota. Pettäminen on aviorikos jonka Jumala tuomitsee. Toivottavasti palaisivat vielä yhteen, se olisi ihanaa.
- Ei saisi tuomita ennen aikojaan. Ranskassakin naiset juovat 2 litraa punaviiniä päivässä eivätkä edes humallu, minäkin juon täällä Suomessa enkä edes humallu, sitäpaitsi sehän on terveellisempää kuin vetää vaikkapa kahvia 2 litraa, syödä pullaa, sipsejä ja hampurilaisia. Tuksu on mielestäni oikea uskovainen, mitä nyt olen seurannut hänen elämäänsä. On nyt mennyt harhapolulle ja langennut ja josta pääsee aina nousemaan. Se on hyvä neuvo Jeesukselta, että joka teistä on syntinen - heittäköön ensimmäisen kiven.
- Jospa minä nyt vaikka haluan tulla uskoon, niin mistä minä tiedän mitä jumalaa pitää palveleman. Saanko minä uskovaisena käydä vessassa useamman kerran päivässä ja vaihtaa jopa huonekalujen paikkaa ilman että joudun siitä edesvastuuseen seurakunnan johtajalle. Onko pakko introverttina osallistua kokouksiin. Mitä jos ei ole rahaa kolehtiin.
- Paavo Järvisen mukaan tupakan poltosta joutuu helvettiin ja Tapio Nousiaisen mukaan viinaryyppykin johtaa kadotukseen.
- Sanotaan, että armo riittää kun tulee uskoon. Miksi sitten kuiteskin pitää koko ajan olla tekemässä jotain ja suorittamassa lähestulkoon pakolla jotain hyviä tekoja että muka pääsisi taivaaseen. Se ei ole armoa enää, se on suorittamista. Onko usko siis pelkkää suorittamista?