- Ei ole todellakaan näin. Maksan tietenkin papereista. Käsittäkseni Kemell tarkoituksella salaa osakkaiden nimiä. Etteivät saa tietoonsa itsensä ja hallituksen tekemisiä.
- Täsmäytys keskustelun aloitukseen.
En ole uskonnon uhri siinä mielessä, että koskaan minuun pystyisivät ideologisella kannalla vaikuttamaan. Olen sen verran vahva henkilö että mikään henkinen painostus tai aivopesu ei kohdallani onnistu eikä ole koskaan onnistunut. Haluan vaan tuoda esille myös tämän puolen asiasta.
Jatkuva kieroilu, salailu sekä kyvyttömyys vastata teoistaan esitetyihin kysynyksiin tuntuu olevan pikemmin sääntö kuin poikkeus Sleyn ja Lutherin kirkon edustajien keskuudessa.
Olen valtion kirkon kannattaja. Siitäkin voin tosin olla montaa mieltä. En ole kuitenkaan mitään negatiivista kohtelua Heidän taholtaan saanut. Työeläkkeellä olen ollut noin 6 vuotta. Tyhmäänhän tämä arvostelu on, mutta toisaalta hyvää taistelua vanhuuden dementiaa vastaan. - Tiedoitustilaisuudessa pyysin tietoja kilpailutuksesta. Niitä en ole kuitenkaan vielä saanut kahteen viikkoon. Kysynkin miksi asioita pitää salailla? Tätä salailua ja kieroilua on vuosien varrella tapahtunut paljon. Se, että joudun yleisesti näitä tuomaan esille on, että kirkko pyrkii myös kaikella tavalla estämään arvosteluja ja kysymyksiäni. Todella valitettavaa!
Voinko tästä tehdä sen johtopäätöksen että Sley ja Lutherin kirkko rahoittavat toimintaana osakkeen omistajien ja asukkaiden kukkarolla.
Onko tämä tyypillistä toimintaa tällaisten kirkkokuntien keskuudessa?