- En ole ihan noin tarkkaa kirjaa pitänyt, mutta onko tuolla 4 viikolla siis mikä merkitys?
Neljän viikon sosialisti? :-D - Varmaankin juuri noin.
- Wikistä:
“Keväällä 2011 puolue sai suuren eduskuntavaalivoiton, jota Timo Soini kutsui vaalivalvojaisissa ”jytkyksi”[21]. Perussuomalaisten kansanedustajien määrä kasvoi edellisiin vaaleihin verrattuna viidestä 39 edustajaan, mutta puolue jäi oppositioon, koska se ei voinut hyväksyä Kataisen hallituksen kaavailemia EU-tukipaketteja. Vuonna 2015 Perussuomalaiset meni ensimmäistä kertaa hallitukseen: se sai Sipilän hallituksesta neljä ministerinpaikkaa. Vuonna 2017 Perussuomalaiset joutui lähtemään hallituksesta, koska muut hallituspuolueet eivät halunneet jatkaa yhteistyötä Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa.”
Miksi perussuomalaisten vaali slogan ei voisi olla “Äänestä meidät taas oppositioon, koska emme pysty olemaan kenenkään kanssa hallituksessa.”
Perussuomalaisten pitäisi saada 101 kansanedustajaa, koska heillä pitäisi olla hallitus joka koostuu vain heistä. Tämä ei liene realistinen tavoite, joten he ovat aina oppositiossa. Kuka haluaa äänestää puoluetta, jolla ei ole todellista valtaa vaikuttaa koskaan.
Jotain on pakko muuttua Perussuomalaisten aatteissa, jotta se voisi menestyä. Muuten se on vain kupla. - Mä ainakin tykkään Marinin punaisesta mekosta. Se on niin Dee Marinlainen :-D