Vapaa kuvaus

Aloituksia

195

Kommenttia

3469

  1. Nollakorko oli tarpeen globalisaation buustivaiheessa kun halvan työn maista tuli tavaraa kulutusmaihin kasapäin, mutta samaan aikaan kulutusmaissa palkat eivät nousseet vaan pikemminkin alenivat. Kysyntää piti tukea nollakoroilla ja miinuskoroillakin jotta globaaliyhtiöt saisivat kamansa kaupaksi ja rahat kotiin. Valtiot, joiden talouden toimivuuteen ja kasvuun luotettiin saattoivat saada lainaa naurettavalla korolla joten totta kai velkaa kannatti ottaa.

    Suomikin onnistui pääsemään Sipilän hallituksen uhrautuvan työn ansiosta sijoittajien suosimalsi valtioksi joskin myöhässä muihin pohjoismaihin verrattuna. Suomelle jäi lepsun ja epäkansallisen taloudenpidon seurauksena riippakiveksi korkea työttömyys ja velkaantumisastekin on ollut jo valmiiksi muita pohjoismaita korkeampi.

    Nyt on sitten sotaa sun muuta kriisiä ja globaalitalous on kääntynyt päälaelleen - tai normaaliasentoon, miten sen nyt kukin näkee. Nyt inflaatio laukkaa ja korkoja nostellaan. Velat kaatuvat valtioiden päälle. Retuperällä olevat EU-maat ovat taas anteliaan Suomen kukkarolla vaikka Suomi on itsekin korvia myöten veloissa.

    Ei kyllä todellakaan hyvältä näytä - varsinkaan jos Suomessa on hallitus, joka harjoittaa vasemmistopopulistista politiikkaa ja/tai jakaa taas hövelisti rahaa EU:n kriisimaille, joita sentään on entistä vähemmän. Jotkut ovat ottaneet opikseen. Suomesta saattaa sen sijaan tällä menolla tulla uusi kriisimaa EU:hun.
  2. Kokoomus ajaa tiukimmin ökyrikkaiden asioita, toiseksi tiukimmin varakkaiden asioita, kolmanneksi tiukimmin hyvätuloisten asioita ja sitten ikäänkuin vasemmalla kädellä keskituloisten asioita. Hyvätuloisia on Suomessa melko paljon ja keskituloisia paljon, mutta viimeksi mainittujen asioita pitäisi ainakin periaatteessa muidenkin puolueiden kuin kokoomuksen ajaa. Miksi sitten kokoomus kerää isoimman potin? Syynä on ihmisten identiteetti. Ihmiset haluavat kuulua mieluummin ylempiin kuin alempiin yhteiskuntaluokkiin. Se saa ihmiset tuntemaan itsensä paremmiksi. On kiva katsella muita ihmisiä alaviistoon.

    Siis vaikka asialliset perusteet viittaisivatkin enemmän perussuomalaisiin tai demareihin niin monet ihmiset äänestävät mieluummin kokoomusta koska se on heistä hienompaa.

    Toinen syy on tämä "liberaalius", joka sekin viittaa identiteettiin. Persujen kannatuksen nousua on yritetty padota heittelemällä persujen päälle lokaa. Varsinkin monille nirppanokkaisille naisille on ollut vaikea äänestää semmoista likaista ja haisevaa puoluetta, jota kaikki hienot ihmiset hyljeksivät. Loanheiton teho on kuitenkin heikkenemässä kun käytännön elämän tarpeet nousevat vahvemmin esiin. Yhä useammat ihmiset alkavat myös ajatella asioita itse. Ei olla enää talutusnuorassa. Monet naisetkin alkavat ajatella, että mikä persuissa muka on vikaa, hehän tuntuvat ajavan ihan oikeita käytännönläheisiä ja ihmisläheisiä asioita.

    Persuilla on siis potentiaalia nousta jopa kokoomuksen ohi. Esteenä on kuitenkin vielä tämä "liberaalien" viimeinen puolustusmuuri - äärittäminen ja eristäminen. "Liberaalit" puolueet äärittävät ja eristävät yhteisvoimin persuja, mukana on myös kokoomus. Kun viimeinen puolustusmuuri murtuu niin se muuttaa suomalaista politiikkaa. Kokoomuksessa on jo toiminut pieni persumyönteinen ryhmä, jota "liberaalit" kokoomuslaiset pyrkivät puhdistamaan ulos. Demarit puolestaan todennäköisesti reivaavat linjaansa persujen suuntaan, mutta yrittävät silti säilytää valtansa persuja äärittämällä ja eristämällä. Mahtaneeko onnistua kun perusteet äärittämiselle ja eristämiselle muuttuvat aina vain ontommiksi ja tekopyhemmiksi?
  3. Olen kirjoitellut monta kriittistä kommenttia EU-integraatiosta. Yhdessä asiassa olen kuitenkin täysin päinvastaista mieltä Ilkkapisteen kanssa. Jos Suomen kansan enemmistö joskus tulee siihen johtopäätökseen, että kansallisen itsenäisyyden säilyttämiseksi on pakko erota EU:sta niin Natoon kuuluminen on itsenäisyyden säilymisen ehdoton edellytys. Nato ei määräile jäsenvaltioitaan, sen tehtävä on selkeästi rajattu. Nato on puolustusliitto, jossa jäsenmaat yhdessä ja solidaarisesti puolustautuvat itsenäisyytensä uhkaajia vastaan. Jos EU:sta erotaan kuulumatta Natoon niin pudotaan tyhjän päälle, mikä nykytilanteessa tarkoittaisi käytännössä alistumista Venäjän imperiumin ylivaltaan ja näin ollen itsenäisyyden menetystä.

    Venäjän aloittama sota Euroopassa on ainakin väliaikaisesti muuttanut EU:ta niin, että integraation tilalle on tullut itsenäisten kansallisvaltioiden keskinäinen solidaarisuus. Se on mielestäni aivan valtavan hieno juttu, jonka pitäisi jatkua. Kaikki valtiot ehkä yhtä lukuunottamatta ovat solidaarisuuden takana - jopa integraatiota kannattavien sisojen EU-maiden johtajat, joskin vähän kakistellen ja ehkä pitkin hampainkin. Suomem ja Ruotsin Nato-hakemus on ollut hyvä solidaarisuustesti. Nyt ovat kaikki EU-maat yhtä lukuunottamatta läpäisseet tämän solidaarisuustestin. Mielestäni se yksi eli Unkari pitäisi panna tiukan valinnan eteen. Joko maa kannattaa kaikilta jäsenmailta vaadittavia velvoitteita tai lähtee EU:sta.

    Naton tavoin EU:ssa pitäisi tarkasti rajata toisaalta jäsenmaiden velvoitteet ja toisaalta unionin tehtävät ja valta. EU:n tehtävä olisi puolustaa demokratiaa ja olennaisimpia demokratiaan kuuluvia arvoja kuten oikeusvaltiota, Jäsenmaiden pitäisi sitoutua näihin demokratian olennaisimpiin arvoihin ja instituutioihin. Niille jäsenmaille, jotka eivät halua täyttää näitä velvoitteitaan pitäisi näyttää ovea. Keskinäisen solidaarisuuden ja demokratian puolustamisen ohella EU;n tehtäviin pitäisi kuulua vapaaehtoisen yhteistyön organisointi - siis VAPAAEHTOISEN. Näihin vapaaehtoisiin yhteistyömuotoihin voi kuulua mitä vain, Europolia, ESAa, Schengeniä ja yhteisvaluutta euroakin. Kaikki ovat hyviä projekteja, mutta ei niihin pidä eikä tarvitse pakottaa.

    EU on hyvä asia, mutta EU:n integroiminen imperiumiksi on paha asia. Jos integraatiopolitiikasta, vallan keskittämisestä luovutaan niin itsenäisillä kansallisvaltioilla ei ole mitään syytä vastustaa unionia - pikemminkin sitä on syytä pontevasti kannattaa. Nykytilanteessa asioiden tärkeysjärjestys on mielestäni sellainen, että EU-vastaisuuden voi toistaiseksi hyllyttää ja keskittyä yhteiseen kamppailuun Venäjän agressiivista imperialismia vastaan.
  4. Kaikkia puolueita kiinnostaa oma kannatus. Se kannatushan tulee kansalta. Näin demokratiassa pitääkin tottakai olla. Aloittaja voisi suuressa viisaudessaan kertoa, että millainen on semmoinen systeemi, jossa puolueiden ei tarvitse hankkia kansan kannatusta?

    Persut ovat asialinjalla. Aate on kansallismielisyys ja isaänmaallisuus. Ei niitäkään kuitenkaan millään kiihkolla roihuteta. Entisillä työväenpuolueilla, nykyisillä globalismia suitsuttavilla "liberaaleilla" puolueilla aatteen paloa ja kiihkoa sen sijaan löytyy. Se on saanut nämä ylikansallista valtaa korostavat puolueet kiihkoilemaan isänmaallisuutta vastaan: "olma maa ensin -ajattelu on haitallista". Ihan normaalia suomalaista maltillista kansallismielisyyttä ja isänmaallisuutta kannattavat persut on haluttu leimata rasisteiksi, fasisteiksi ja natseiksi. Kun polttomerkki on persuihin isketty niin sitten on voitu äärittää ja eristää puolue demokraattisesta vallankäytöstä ja monopolisoida valta "liberaaleille".

    Kun joudun todennäköisesti turhaan odottamaan aloittajan vastausta kysymykseeni, että millainen on valtio, jossa puolueiden ei tarvitse välittää kansan kannatuksesta niin vastaan itse, että sellainen on esimerkiksi valtio, missä pitää hankkia mahtavan imperiumin itsevaltaisen diktaattorin kannatus. Sellainen valtio ei kuitenkaan ole itsenäinen demokraattinen kansallisvaltio vaan alistettu vasallivaltio, jossa valtaa käyttää nukkediktaattori tai nukkehallitus.
  5. Jollei joku nyt ole asiaa huomannut niin kerrottakoon, että Amerikan Yhdysvallat on vapaa ja demokraattinen maa, siellä saa olla asioista ihan mitä vaan mieltä ja niin myös ollaan. Ihmisiä on jenkkilässä kaikenlaisia ja kaikenvärisiä, joka lähtöön heitä löytyy. Ei siis ole yhtään vaikeaa löytää USAn medioista (niitäkin on todella joka lähtöön) sellaisia ajatuksia, joista itse tykkää. Suomestakin löytyy vaikka näiltä palstoilta monta, jotka ovat venäjämielisiä ja putinistisia ihan omasta halustaan veikkei heille siitä maksettaisikaan. Niin on Jenkkilässäkin.

    Oman maan arvostelijoitakin ja jopa vihaajiakin jenkkilästä löytyy, ei oman maan vihaaminen ole semmosta, jota on vain suomalaisilla. Amerikanvihaajat ottavat usein ajatuksia professorilta nimeltä Noam Chomsky. Chomskyn alaa on varsinaisesti kielitiede, missä hän on varsin arvostettukin, mutta lisäksi hän on myös varsinainen ajatusten Missisippi, joka ottaa kantaa ihan kaikkeen, on filosofi, historioitsija, psykologi, sosiologi, valtiotieteilijä ja poliitikko.

    Chomsky tunnetaan oman maansa politiikan tiukkana kriitikkona ja jos hänen varsin taitavasti esittämiinsä ajatuksiin uskoo niin alkaa pitää USA:ta maailman pahisvaltioiden ykkösenä. Mikään huuhaasofi Chomsky ei silti ole, kyllä häneltä aitoa tietoa löytyy joten häneen voi kyllä viisaampikin uskoa.
  6. Venäjä ei tee massiivista suoraa hyökkäystä Suomeen ainakaan vähään aikaan, sen suhteen voidaan olla ihan rauhassa. Venäjällä on nyt niin kiinni Ukrainassa, että se on joutunut vähentämään joukkojaan Suomen lähialueilta noin 80%.

    Venäjä kyllä yrittää häiritä elämänmenoa Suomessa ja aiheuttaa epävakautta. Terrori-iskutkin ovat mahdollisia. Lähinnä kuitenkin yeitetään pelotella ja luoda uhkaa jotta propaganda alkaisi tehota. Trollipropagandalla yritetään hajottaa yhteiskuntaa. Kaikkea, mikä jakaa suomalaisia yritetään hyödyntää.

    Polarisaatiovihaa lietsotaan. Sehän näkyy selvästi näillä palstoillakin. Kun persut ja vihervassarit sättivät toisiaan niin siinäkin trolleilla voi olla näppinsä pelissä. Suomalaisten luottamusta omaan yhteiskuntaan pyritään horjuttamaan. Venäjän propagandalle on ollut paha takaisku kun polarisaatiokuilun molemmin puolin on oltu yhtä mieltä Venäjän hyökkäysestä Ukrainaan ja tarpeesta liittyä Natoon.

    Vaikka Suomeen kohdistuva suora uhka on siirtynyt etäiseen tulevaisuuteen niin Venäjän yleinen uhka Euroopalle vaikuttaa Suomeenkin. Suomi on onnistunut välttämään energiariippuvuuden Venäjästä aika hyvin, mutta jotkut muut EU-maat ovat suurissa vaikeuksissa, ennenkaikkea Saksa, mutta myös Italia ja Unkari. Eurooppaan kohdistuvat uhat vaikuttavat Suomeenkin.

    Suomi on erittäin tehokas ja toimiva yhteiskunta. Suomi kyllä pärjää kunhan se ei anna repiä itseään hajalle. Toimiva ja pärjäävä Suomi on vahvistus sekä EU:lle että Natolle, jotka suojaavat Suomea Venäjän uhkaa vastaan.