- Niin ajattelin, mutta jos joku ennen sitä osaisi vastata, että osaisin sanoa mummolle, joka kyselee, miten jatko menee....
- Osaisko joku auttaa?
- Tääl on ollu pitkään hiljasta, mut kysyisin silti vielä. Nyt kun näyttää, että tapaan yhen säätöni, ja se tapaaminen on eka kerta ja muuta, voin olla aika sekasin 1.12 soittotunnilla (tapaaminen on 2.12,eli seuraavana päivänä). Aattelin kertoo opelle syyn. Haluisin myös lisätä siihen "mut tää ei sit oo mitään seurustelu hommaa, kun mun tunteet ensinnäkin on ihan sotkussa, kun on jo valmiiks yks ihastus. Ja toisekseen, tää on vaan tapaaminen, en tiedä kohtaako kemiat." Koska oon ennenkin kertonut seurustelu hommeleistani hälle. Mut onko toi vähän liian riskialtista tai ns. Tulella leikkimistä, jos ope on aavistanutkin ihastumiseni, niin voiko tossa yhteydessä se tulla ilmi?
- Tuli viel mieleen, kun leikittelin ajatuksilla. Entä jos tunnustan ja ope sanoo, et hälläkin on tunteita mua kohtaan, vaikkei sais. Sit alkais salasuhde. Mitä sit kantsis tehdä? Ei varmaan kertoo hirveesti ympäriinsä sitä.... Mut saisinko edes lähimmille ystäville kertoa? Mähän siis olisin onneni kukkuloilla, mut silti tietäisin et se on väärin. Mut en varmaan silti pystyis tekee mitään. Poliisille en menis kantelee! En ikinä! Mut oishan se ihanaa💞
- Yleensä lomat joo helpottaa just etäisyyden takia. Toisaalta, joskus jos ei oo tekemistä jään miettii opee, kun normi elämäni on silleen, et joudun koko ajan mennä, enkä ehdi miettiä juurikaan mitään. Täs nyt toissa (2020) kesänä oli hetki, kun yritin keksiä pakosti, et miten näkis open, mut sain sen pois.
Kerran viikossa. Joka keskiviikko. Toki loma nyt ens vk, mut noin nii kuin yleensä.
Joo! Kyl se autto! - Arvasin, et vitsillä laitoit. Joo, ei kellekään ehdotella oikeesti sellasta.
Mäkin oon pikkasen kömpelö, et ymmärrän sua! (ja välillä otan somessa jutut aika suoraan/tosissaan....) - Ei haittaa, vaikka oli tauko!
Nojoo. Toi voi olla totta, et kun säännöllisesti nähdään. Mut onhan aina syys-, hiihto-, joulu-ja kesälomat. Kesäloma on pisin ja sen aikana luulis tunteiden hiipuvan....
Hyvin onneks! Ei ollutkaan duotuntia, kuin luulin. Duopari oli muistanut väärän päivän/ajan. Mut silti meni hyvin,vaikka olinkin koko tunnin yksin. Kyllä tuli taas mieleen vähän asioita ja huomasin joskus katsovani open rintoja, mut sain kyllä äkkiä ajatukset onneks pois, mut kyl ne uusiutu ja tuli tasaisesti läpi tunnin. Siin vaihees, kun ope lähti luokasta pois, otin vihkon ja kirjoitin seuraavaa:
"Miranda (nimi muutettu) on niin ihana ja kaunis ja.... Kaikkea! ❤️ En kestä!", eli tosta voi vähän päätellä tunteitani taas. Loppu tunnista kerroin myös, et taisin ottaa vähän liikaa läksyjä, et alan stressaan ja sain kuulla lohdutusta ja muuta sellasta. Onneks nyt on syysloma ja ehkä voi unohtaa asian hetkeks. (toisaalta en osaa. Aivot käsittelee asiaa kumminkin).
Vähän haittaa itteä jääryys. Joo, tiedän. On normaalia joskus, mut ei aina ja koko ajan! Kun tulee tietyissä kohdissa aina (esim jos on hankala paikka nii en suostu edes yrittää. Kieltäydyn vaan.) - Tiiän. Luin ton vitsinä ja yritin jatkaa sitä.
Niin yritän säilyttää, jos vaan pystyn - Tarkoitatko tällä sitä mitä luulen? Otathan tässä huomioon, että kyseessä on nainen....
- Kyl mä sen tiesin. Ja on joo, myös pientä hämmennystä.
Mut miks tää ei oo menny ohi kahdessa vuodessakaan vielä?
Niin aattelin viel toistaiseksi tehdä. Rauhassa. Kyllä selviin ainakin jouluun asti tunneista.
Mä aina tykkään miettiä monta vaihtoehtoa asioille. Toki se voi liittyy siihen et mulla on vähän asperger piirteisyyttä ja sen takia tykkään noudattaa suunnitelmia ja niistä poikkeeminen aiheuttaa stressiä hieman. Siks mä teen yleensä monia suunnitelmia ja varasuunnitelmia, että sit on mietittynä joku toiminta tapa, eikä tartte stressaamalla keksiä uutta.
Kiva! Pakko sanoo, et kyl ootan tän päivän tuntia.... Ootan aika innolla. Tärisen taas innosta täällä ja tuntuu et punastunkin hieman.
Ja viel yhteen kommenttiini siitä, kun kirjotin, että olen joskus myös uhmakas ja jäärä tunneilla, nii en kertonut kaikkea. Osaa ope sanoo mulle vastaankin! Yleensä saadaan sit pieni väittely aikaseks... Siinä vaiheessa tunteet on sekasorrossa, koska tykkään väittelystä, tiedän, et ope ei ota sitä pahalla (oon kieltäytynyt soittaa jo lapsesta asti. Sillon olin tosissani, nyt se on lähinnä vitsiä), mut silti pää sanoo, et turha väittely jonka vois lopettaa. Eli oisko vinkkejä miten sais jääryyden loppuu? Kun se taitaa lähinnä olla, kun oon joskus yrittänyt saada open suuttumaan, eikä onnistunut, nii yritän kai edelleen. Vaikka kuinka se on meidän vitsi, mut silti. (kun tosiaan lapsena kieltäytyminen oli joka viikkosta. Nyt ehkä kerran kahteen kuuhun.) - Onneks ymmärrät!
Odotan aina innolla tuntia, ja välillä lasken päiviä.... Siinä nimittäin taas tulee se, et haluun nähä erään ja kuulla äänensä ja ja ja..... Voisin syitä keksii lisääkin....
Yritän kuunnella itseäni vaikka se onkin hankalaa.
Joo.
Kiitos! Ja kääntöpuoli on aivan liian totta. Kuten oot kai kommenteistanikin huomannut.
Jep!
Ja toivon kans ite. Oon valmis tekee töitä, nii silloin saan tutkinnon kyl valmiiks.
Ope varmaan tietäis joo paperi asiat, mut yritän nyt eka kokeilla viel, et pidän vaihdon vikana oljenkortena vasta.
Jep... Ja varsinkin tosiaan ongelma ois, miten asian selitän opelle. Kun ennen oon sanonut, et hän on ihana ja vaikka mitä muuta, nii miten selittäisin vaihdon....
Luultavasti meen huomenna avoimin mielin ja kokeilen miltä tuntuu. Kyllä mä selviin. Onneks huomenna on vaan 30min oma tunti ja sit 30min duotunti. Eli tulee viel toinen soittaja tunnille, eli en oo yksin. - Kiva!
Yleensä on aika kiire kun meen (koska autoni on romu) Melkeen myöhästyn vaikka kuinka ajoissa lähtisin. Mut siis fiilis on yleensä rauhallinen. Ihastumis asiaa en kelaa viel siin vaiheessa. Vasta kun nään open, nii tunteet alkaa vyöryy.
No siis. Nyt asiat on muuttunut ja huomisesta tulee EHKÄ helppo päivä. Kun saan purkaa tunteita tästä illasta, kun pääsin kuoroon! (oon pitkään odottanut.) Mut alku pelko huomisesta oli se, kun tarinaan kirjoitin suutelua ja vähän enemmänkin, niin pelkäsin jos ne yrittää tulla totuuteen.
Ymmärsin kyl mitä meinasit.
Tutkinto on sinälleen tärkee, et oon soittanut jo sen 10v, enkä päässy juuri puusta pitkälle.... Täs vaan ois sit paperisodat edessä, kun vaikka asun isommassa kaupungissa (jossa kyseisen open lisäks on toinenkin), mun kirjat on viereisessä pienemmässä kaupungissa ja siellä on vaan tää yks ope. Et miten kirjallisesti sit vaihto pitäis tehdä? Ja mitä mä opelle sanoisin näin monen vuoden jälkeen, et haluun vaihtaa? Kun siin ainakin kai totuuden joutuisin sanoo. Ymmärtäisin paremmin jos ois ongelmia nykyisen open kans, mut kun ei ole!
Ei tää kuvio ahdista. Ei sinnepäinkään. Alan vaan olla väsynyt tähän ihastukseen. Tiedän, ettei tunteita voi hallita, mut sanoin silti asian kuten on. Siks mä tän ketjun perustin, et saisin ihastuksen tunteeseen hellittämis keinoja.
En heitä, mut paperisota on vähän hankala yhtälö tässä.
Okei.
Yleensä vaan yritän tehä jotain (esim. Kuunnella musaa ja viittoo, kirjoittaa sanoja japanin kielisistä lauluista. Mitä nyt päähän putkahtaa) alussa, ennekuin pääsen rakennukseen sisälle. Siinä nimittäin haen rauhallisuutta tunnille. Sit kun ope tulee... Tunteet räjähtää. Mut pakotan yleensä rauhottuu itteni ja meen kiltisti sisälle ja luokkaan. Sit sekalaisia tunteita, riippuu edellis viikosta (kun alussa käydään äkkiä viikko kuulumiset läpi). Sit ruvetaan soittaa ja välillä on iloa ja jännitystä. Joskus (vähintään 2-3krt/tunti) en ollenkaan keskity kun ajatukset ottaa vallan. Eli tunteita laidasta laitaan. Joskus tulee myös pientä uhmakkuutta. En tiedä, mistä se kumpuaa. Esim. Etten suostu soittaa jotain paikkaa tai en suostu ottaa nuottii esille..... Ja sitäkään en osaa hallita. Yleensä jos oon nukkunu huonosti, tulee enemmän uhmakkuutta. Sen jälkeen toki vaan nauretaan. Loppu tunneista aina yritän ostaa minuutteja, et saan jäädä viel hetkeks. Esim. Keksin jonkun tärkeen asian viime viikosta vielä tai en ymmärtänyt kappaleesta jotain kohtaa. Lopulta kun lähden, melkeen hypin ja tärisen. Tärinää satunnaisesti esiintyy myös kesken tunnin. - Hyvä! Jatkan siis tarinoita ja tunteiden miettimistä.
Ehkä sit yritän muuttaa ajatuksia ja sanoo, ettei oo mitään väärää käyny.
Onneksi. Mulla taas kun oon enemmän miettinyt asioita nii ajatukset villiintynyt. Miten pystyn rauhassa mennä huomenna tunnille? (kun eilen tuli tarinaan vaikka ja mitä. Et halua tietää.) mut onneks ne ei satuta ketään! (vaikka toikin on valhe. Kyl ne tavallaan mua satuttaa. Kun ajatuksilla kun pelleilen sellasella asialla jota en voi totuuteen saada. Se vähän sattuu.)
Jep. Onneks on kohta jo tutkinto.
Yritän hillitä ja olla rauhallinen. Koska kuten sanottu, en halua riskeerata sitä suhdetta. Vaikka opetus ehkä vois jatkuu tai sit tääl kaupungissa on myös toinen ope kyseiselle instrumentille, joten tutkinnon saisin joka tapauksessa suoritettua, mutta silti haluisin pysyy kyseisellä opella ja ystävyyttä en haluu rikkoo. Siks yritän viel toistaiseksi hillitä itseeni ja toivoa et tunteet hiipuu aikanaan.
Täl hetkel ois aika pakottava tunne kertoo tai kysyy, et onko aavistanut asian, mut kyllä pysyn viel hiljaa. Ehtii vuosien varrella puhuu jos niikseen tulee.
Pitäiskö mennä ennustajalle, osaisiko kertoo miten riskit menee täs asiassa? Teoriassa kaikki vois jatkuu normaalina, mutten uskalla siihen luottaa.
Mä tykkään kieritellä ja pyöritellä asioita kaikilta kanteilta! - Hyvä. Mä oon pelännyt et se on sairasta kirjoittaa niitä tarinoita... Ehkä sit jatkan, koska ne kuitenkin omalla tavallaan auttaa.
Hyvä tääkin! Nettiä selailemalla vaan sain eri kuvan ja siks huolestuin. Mut jos kyläilyssä ois pahaa ja sopimatonta, nii kai ope ois siinä vaiheessa ollut se, joka ois sanonu ei? (koska ekan kyläilyn aikaan olin 16,täyttämässä 17v, eli multa ei viel voinu olettaa aikuismaista käytöstä ja tietoa, mikä on soveliasta ja mikä ei....)
Arvuuttelun päälle tää joo aika pitkälti pohjaantuu...
Kyl mä välillä oon oppinut opee tulkitsee ja tiedän että itse olen ihan luettavissa..... (paitsi nyt koronan takii hyvä, kun on maskit, nii ei nää jos hymyilen liikaa tai muuta vastaavaa.)
Luultavasti joo, jos on aavistanut, niin on hiljaa just sen takii, ettei suhde vaarannu. Ja että joskus saisin tutkinnon läpikin.
Ei haluu nolata, vaikka oonkin nolannut itseni tavallaan hänen silmissään.... (pyysin anteeks kisojen jälkeen et häpäsin hänet, kun en pärjännyt kisoissa....... Olin 17,5v sillon.)
Tiedän, et on paljon mahdollisuuksia. Ja ajatuksia oonkin pyöritellyt sen kohta 2v.
Onko varma, ettei ajatukset haavota ketään?
Joo. Niin puhuttiin!
Pystyn ainakin vielä olee näin, mutten tiedä kuinka kauan..... Ja varmaan ihan soittotunti on tarpeeks rauhallinen paikka (yksilötunnit).
Riskit on aina olemassa, mut pelottaa jos pahin tapahtuu.
Kiitos, että sanot, et järkevästi pohdin asioita! :) - Kiitos tiedosta!
Yleensä kirjoitan joko paperille tai puhelimen muistioon. (ja paperihan tuotti jo ongelman, kuten kerroin aiemmin.) Onko siis varma, et noita tarinoita ei tartte hillitä, vaikka tosiaan tuntuu, et ruokin tunteita?
Hyvä, ettet näe niissä kyläilyssä ongelmia. Mä vaan kun oon lueskellut nettiä, niin oon saanu käsityksen, et se ois suosimista tai jotain, jos käydään kylässä tai muuta.
Mä välillä tuskastun itseeni, kun mietin kaiken pahimman kautta, mutta itsesuojeluna voin joo sanoo, et menee.
Hyvä! Ja kun tunteet on laantunut, voin jopa nauraa asialle. Ehkä.
En mä oo tarkoituksella vihjaillu! Mut joo. Varmasti on jo huomannut ihastukseni. Mä oon aika avoin. Silloinkin kun kerroin, et oon bi (liitty yhteen kappaleeseen jota soitettiin, koska itkin taukoomatta ja kerroin totuuden, eli lauloin sitä musta ja entisestä tyttöystävästäni.) nii ope vaan sano "Jotain sellasta oon jo aavistanutkin". Eli ton perusteella varmasti osaan sanoa, et oon jääny kiinni jo. Täs oon viel enemmän luettavissa kun tos tapauksessa.
Mä taidan vaan täl hetkel toivoo, et jos ope tietää asiasta, ottais puheeks sen. Inhottava epätietoisuus mulla....
Mäkin uskon, että on vastaavia tullu vastaan, mut luultavasti juu käsitellyt ne ammattimaisesti.
Musta tuntuu, etten osaa olla rauhallinen. Tyyliin pyydän asiaa anteeks ja muuta..........
Voi olla. Tai sit ei vaan haluu nolata mua? Tai sit tietää, et jos asia paljastuu, mä vetäydyn kuoreen ja pysyn pois tunneilta ainakin kuukauden? (toki tääkin menee siihen, et mua hävettäisi vaan asia niin paljon)
Jos mä nyt yritän asiaa miettiä, niin oot oikeessa, et ope ottais asian hyvin ja keskustelis hienotunteisesti. Jos jatkan mietteitä, niin voisin väittää, että kyllä vois välit olla samanlaiset kuin ennenkin. En voi toki 100 varma olla.
Hyvä, ettet käsittänyt väärin! Tykkään paljon keskustella muiden kanssa ja pompotella eri vaihtoehtoja. - Totta. Kyllä mullekin joku löytyy aikanaan.
Eli mä oon älykäs. Hämmentävää, kun veli aina mollannut ja sanonut et hän on meistä fiksumpi, kun kävi lukionkin. (mä amis pohjalla vielä).
Myös runojen kirjoitus on mukavaa. Sitä alottelin jo 4luokalla. Tarinat alko kai kutosel tai seiskalla.
Totta. Ja lisäks kanien kans pelleily. (omistan siis 5,5kania.) ja tanssiinkin puran aika paljon kaikkee.
Jep. Harvinaisen pitkä. Kaikki jotka aloitti mun kanssa, on jo lopettanut. (toki kaikki ei edes yrittänyt saada tutkintoja läpi). Ollaan opittu tuntee toisemme, koska yleensä tunnin eka vartti kulutetaan vaan jutellen. (mulla siis 45min tunnit, ei 30min, eli ehditään myös soittaa riittävästi.) Niin. Eikä ihan koko ystävyytemme edes perustu täysin musiikin ympärille. Tässä kaks kesää (2018 ja - 19) teetin kaneillani pennut ja kunhan ne oli tarpeeks isoja (noin 5-7vk iässä) soiton ope tuli kattoo pentuja lapsensa kanssa. Älä nyt kivitä! Ne vierailut oli ihan perus kahvittelua ja kanien ihailua.
Huudan kuitenkin päälle ja ajatuksille, vaikka tiedän, ettei pitäis, koska ihan normia ja kun pysyy vaan ajatuksissa. Mä jopa satunnaisesti kirjoitan tarinaa jossa ollaan open kans yhdessä ja välillä tehdäänkin jotain... Kuvittelen et käsittelen tunteita siinä, mut taidan vaan ruokkia niitä kirjoittaessa.
Kyllä, henkistä kiusaa on välillä paljonkin, mut niistä aina selviin, yleensä miettimällä, millasta elämä ois ilman kyseistä henkilöä. Koska jos tekisin jotain, kaikki rikkoontuis. Sillä aika hyvin saan pään rauhoitettua. Vielä. Toistaiseksi.
Tiedän, et kertomattomuus on parasta mitä voin tehdä täs tilanteessa.
Miks ystävyys on myöhemmin vaakalaudalla? Eiks se oo jo parempi jos tunteiden laannuttua kerron, nii eihän sen sillon pitäis vaikuttaa?
Eniten mä vaan nyt haluisin kertoo sen takii, et nään reaktionsa. Kun mä tiedän, että oon paljastanut jo mahdollisesti itseni (lahjat, kehut, kaikki perus kama....), nii saisin selvyyden, et oonko ollu avoin kirja. Ja jos, kuinka kauan? Ja jos kauan, miks ope ei oo sanonu mitään? Ja jos nyt sanois nii voisko jatkaa viel, kuin mitään ei ois tapahtunut? Mutta älä käsitä väärin. Pointtisi ovat hyviä, enkä aio kertoo vielä, vaikka mieli tekiskin. - Tiiän! Ja oma äitikin meni uudelleen naimisiin tänä vuonna vaikka onkin jo 54v.
Mä oon aika ujo. Tykkään sekä läheisyydestä että omasta tilasta ja rauhasta.
Mä aika useasti mietin kaikkien kannalta ratkaisujani. Ja koska olen hienotunteinen, en halua satuttaa ketään!
Oon mää joo keränny mielikuvituksella voimavaroja ja kirjoittanut tarinoitakin. (ykskin keskeneränen tarina on päälle 400 sivuu pitkä.) ja hieman tarvii sävellyksessäkin joo improo ja muuta. Varsinkin kun soitin ei ole perus viulu tai piano. Ja yhtä soitinta soitan. Oon kokeillut myös piirtämistä ja maalaamista, muttei tunnu omalta jutultani.
Lapsena kulutin paljon äänikirjoja, nyttemmin jäänyt, kun ei jaksa keskittyä. Helpompi laittaa tubesta musiikkia tai jotain kun teen palapelii, ruokaa, lenkkeilen tai ajan.
On kyllä. Ainakin jo viitisen vuotta ollu jo. Vaikka aluks en niin paljon välittänytkään (vaikka oma-aloitteisesti rupesin soittaa, kukaan ei pakottanut), kunhan sain innostuksen, nii nykyään soitan melkeen päivittäin. Toki siitä on ollut myös stressiä, kuten kerroin aiemmin, mut yleensä on voimauttavaa.
Varsinkin, kun tosiaan tunnetaan pitkältä ajalta, nii ope tietää, et joskus oon erittäin herkkä ja tietää myös että välitän hänestä paljon. (ja nyt siis puhun ystävä mielessä välittämisestä. Sen sentään osaan erottaa ihastuksesta, vaikka tunteet onkin aika sekasotkussa)
Kiitos mielipiteestäsi! Ehkä siis oon viel hiljaa. Mikä ois sit Hyvä aika kertoo? Just ennen tutkintoo, sen jälkeen vai vuosia myöhemmin? En tiedä, millaisena pystyn pitää asiat. Ei suoranaisesti pahaa oloa tuota, lähinnä surua. Kun ennen sanoin et tunteet kiellettyjä ja mietin et pahin ois just ystävyyden rikkoutuminen. Eniten täs pahaa oloo tuottaa ne mun intiimimmät mietinnät, kun en pysty hallita niitä. Tiedän. En voi ajatuksille mitään ja kunhan ei tuu totuuteen niin hyvä, mut silti.... Kun joskus mieli kaavaili totuuteen myös pusun lisäks hyväilyä.... Eikä edes kaverin keksimänä. Nii tulee pahaa oloo siitä, et oon sairas kun mietin sellasta ja et jo jotain teen, nii pakottaisin kai samalla häntä pettää miestään, vaikkei oiskaan mukana virallisesti mun teoissa.... Joo. Tiedän. Kuulostaa siltä mitä on. Tunteet ja ajatukset sekasotkussa. - Hyvä sit, etten oo hirveen harvinainen tapaus. Onneks mä olin ihastuessani "jo" 17 täyttämässä 18v. (ja ope siis päälle 20v mua vanhempi) nii tollon nuorempana mä pelkäsin iham hirveesti asiaa...
Nojaa. On mua sanottu fiksuks. Ja ainakin kielellisesti oon yli keskiarvon. - Joo, ton oon saanu oppia. Mut onneks varmaan on viel tulos jotain hyvää. Tiedän, et some ja tv vääristää asioita. Kumpa ne yksinäiset kohtaa toisensa. Mut tiedän, ettei niin aina käy.
Jep.... Oon siis ero lapsi. Joten Hyvä puhuu eroista. (toki olin vasta 1,5v äitin ja iskän erotessa mut kuitenkin)
Ihana kuulla! Ja varmaan pidän silti sitä linjaa yllä. En halua rikkoa tai vaikeuttaa omia tai muiden suhteita tai mitään muutakaan.
Terapeuttista. Kerrotko lisää? Hämmentää ja kiinnostaa.
En pysty lukea. Lukihäiriö, zoomausvika ja ilmeisesti myös joku häikkä silmissä joka tullu antibiooteista. Silmälääkärillä käyty ja sanottu, ettei kukaan pysty tehä mulle lukulaseja että nään. Yritän opetella lukee, mut täl hetkel viel tarttee olla isoo tekstiä. Lasten osastolla viel käyn......... E-kirjoita en tiedä, en ole kokeillut, oisko ne helpompia.
Hyvä! Ja joo, aika pitkään jo oon soittanut ja kisoissakin käynyt. Ja kyllä! Kiinnostaa edelleen! Oon soittanut iloon ja suruun. Kkn soitan, unohdan ajan ja paikan. Keskityn vaan kuuntelee ja meen mukaan.
Mäkin oletan, että osais reagoida hyvin (eikä naurais mulle tai loukkais) mut silti pelottaa kertoo. Kumpaan sä kannustaisit? Kertomiseen vai vielä hiljaa olemiseen? - Joo. Toki se oli luottamuksen kannalta paha suhde, koska suhteen loppumisen jälkeen kuulin, et Matilda (Nimi muutettu) on säätänyt Jonin kanssa jo, kun seurusteltiin ja oltiin kihloissa.... Meni luotto kokonaan rakkauteen. Mut se ei tähän nyt kuulu. Toki oon miettinyt et onko toi luottamus ongelma johtanut siihen, et ihastuin sellaiseen, jota en voi saada, nii en ainakaan joudu pettyy uusiks....
Kiitos, että sanot, et oon ollu kypsä, kun oon suhtautunut noin asiaan. Mä kun oon välillä pelänny et ylidramatisoin/yli reagoin asiaan.... Totta. Ei vaarannukkaan. Se on myös syy, miks oon yrittänyt olla aika etäällä nyt hetken. (en toki oo näyttänyt sitä. Oon esittänyt normaalia, mä kun oon esittänyt kaikkee muuta mitä oon, 13v, nii osaan esittää myös normaalia). Kaveri on kans sanonu, et ajatukset on eri asia, kuin toteutus.
Kiitos, että sain varmistuksen ajatuksilleni, etten mitään tee. Joo. Myönnän. On kutkuttavaa miettiä kaverin kanssa (ja yksinkin) asiaa ja toteutusta ja reaktioo. Mut tiedän, että se ainakin rikkoo ystävyyden. (vaikka oonkin opee oppinut täs 10 vuodessa tuntee, nii sen tiedän, ettei pystyis jatkaa ton jälkeen enää ystävyyttä. Opetusta ehkä viel pystyis jatkaa, varsinkin kun oon loppu suoralla, mutta muuta ei. Tosin oonkin suunnitellut, et vasta tutkinnon jälkeen pussaisin. Esim. Heti kun oon kuullu tuomareiden puheet, nii viimeekskin oli hetki tutkinnon jälkeen, kun oltiin viel luokas open kans kahdestaan, nii sillon voisin kokeilla.....) Ja tiedän, juu, et oon aikuinen ja itse päätän, mut kiva silti kuulla muidenkin mielipidettä asiasta.
Luultavasti suhtautuisikin aikuismaisesti ja varmasti on aikaisemminkin ollut tilanne että oppilas on häneen ollut ihastunut (kun kuitenkin pari kymmentä vuotta opettajan uraa hällä takana), nii varmaan asia menis ihan hyvin.
Tiedän, ettei siihen ystävyys välttist lopu, mutta tykkään varautua kaikkeen ja yleensä mietinkin kaiken pahimman kautta.....
Nojoo. Toi on totta.