- Kissasi on ahdistunut, kun hänet vapaudesta taas tuotiin vankeuteen. Se on niin suuri muutos kissalle, että käytös on tuollaista. Myös uusi ihminen talossa eli poikakaverisi on lisänä kaikkeen tähän.
Kissat ovat yllättävän herkkiä muutoksille. Melko pienistäkin asioista niiden psyyke heittää häränpyllyä ja epätoivottua käytöstä ilmaantuu.
Edellinen kirjoittaja on siinä oikeassa, että myös pissanäyte kannattaa varalta tutkituttaa. Mutta saat varautua taas pitkään totutteluun ennen kuin kissasi on taas normaali, siihen menee kuukausia. Sisäkissa on helppo opettaa ulkokissaksi, mutta ulkokissan opettaminen sisäkissaksi on suorastaan järkyttävän vaikeaa. - Meidän Leksa on myös hulvaton kollipoika. Ei semmoista pakkasta etteikö herra mene ulos tekemään tarpeensa ja kyttäämään päästäisiä ja hiiriä. Olen ajatellut, että varmaankin itse tietää milloin tarkenee ja milloin pitää tulla sisälle. Meidän herralla onkin kaunis ja tuuhea talviturkki eikä tunnu edes tassuja palelevan. Mutta antaapas pojan nauttia talviulkoilusta, näyttää katti pysyvän henkisesti ja ruumiillisesti virkeämpänä, kun ei tarvitse pelkästään sisäkissana kököttää.