Suomi24 Keskustelut | wilma.dunder

Minä olen 17 tyttö, ja kärsin myös masennuksesta ja viiltelin aivan huimasti vielä viime vuonna. Se auttaa aikansa, mutta sen jälkeen mä aina tunnen oloni huonommaks, kun näkee ne arvet.. Ja mun iskä näki ne myös. Se kysy, että josko haluaisin puhua koulupsykologille, ja mä tartuin siihen kaksinkäsin, koska mä olin jo oikeesti lipsumassa itteni kanssa.
Siinä tuli noin kahden kuukauden ajan käytyä, ja ai että, kun olisin aiemmin älynny sen! Niin ihana tunne, kun sain vapaasti kertoa sille, miltä tuntu ja mitä tein ittelleni, eikä se tuominnu, vaan neuvo miten voin suunnata parempaan.

Kannattaa ihan oikeasti käydä teidän koulupsykologilla, heillä on vaitiolovelvollisuus eli ne ei voi sinun jutuista muille kertia (edes kotiin) ellet halua.,
Itse soitin joka session jälkeen äidille ja kerroin mitä oltiin puhuttu ja sovittu, ja mun vanhemmat autto pitää näitä sopimuksia.

En mä silti mikään "täysin parantunu" ole, edelleen sattuu lipsahuksia, mutta ei pahoja.

Kannatan siis avoimesti puhumista, koska siinä ei ole mitään häpeän aihetta. Sä olet vahva, kun et ole luovuttanu, vaan kysyt jopa apua täällä.
Tää on sun eka iso askel kohti parempaa. Ehkä sä voit kohta jo alkaa puhua siitä koulupsykalle, mä ymmärrän että vanhemmille voi olla tosi rankkaa puhua.

Toivotan sulle onnea sun matkaan, joka tulee onnistumaan, koska sä olet selviytyjä. Pysy vahvana! ♥♥♥05.04.2014 12:07