- Syy miksi Suomessa ei ole tarpeeksi lapsia on hallituksien perhepolitiikka.Suomessa ei ole kannustettu hankkimaan lapsia.Esim.kun lapsivähennys poistettiin verotuksessa vaikutti se osaltaan ja muutenkin lapsilisät on aivan liian pieniä suhteessa kuluihin.Syy on hallituksien jo 80-luvulta lähtien kiristetty lapsiperheiden verotus sekä muiden kulujen lisäys.Eikö tämä Rinne uskalla myöntää että myös sdp on osasyyllinen tähän tilanteeseen.Toki on niin että vaikka meillä olisi tarpeeksi lapsia niin silti tänne otetaan pakolaisia maleksimaan ja kuluttamaan verorahoja.
- En tiedä missä on mutta totuus on että nuoret ja terveet lähtevät pakolaiseksi ja yrittävät sitten myöhemmin saada koko suvun tänne tai eurooppaan.Eli kustannukset vasta alkavat siinä vaiheessa.Asun Turun seudulla ja kuulemma lääkäriasema Mehiläisessä oli tällä viikolla kauhea määrä asiakkaita jonossa,siis valtion piikkiin tulotarkastus.Nämä kulut on pakko ottaa jostakin vaikka eläkeläisiltä??