Vapaa kuvaus

Aloituksia

96

Kommenttia

1743

  1. Luonnontieteellinen kuva ei oikein sovellu mihinkään maliin. Luonnontieteellisen ajattelun mukaan se on AINOA varman tiedon hankinnan muoto. Vain sen hankkima tieto on TEORIAA.

    Kaikki muu on HYPOTEESIA, osa vääräksi todistamatonta, osa jo vääräksi todistettua, osa hypoteesia josta ei voi sanoa mitään, koska ei ole olemassa edes mahdollista kuvitella menetelmää, kuinka se todistettaisiin. Tällainen hypoteesi on luonnontieteen kielellä 'mieletön', esimerkiksi multimaailmahypoteesit tai Jumalan olemassaolo. 🌹👀
  2. "Palstan innokkain psykologian lyttääjä onkin siis oikeasti tarmokas psykologisti."

    Tarkoittanee minua. Koska olen ihminen, minulla on samankaltainen tunne-elämä kuin muillakin ihmisillä, mutta sillä ei ole todistearvoa, koska se vie pääasiassa harhaan. Se on EVOLUTIIVISESTI syntynyt ja on evolutiivisesti HYÖDYLLINEN, mutta ei TOTUUDEN mukainen.

    Mitä ei luonnontieteellisin menetelmin ole havaittu varmaksi TODEKSI, ei sitä ole. On joitakin psykologisia havaintoja, jotka ovat yleisinhimillisiä, esimerkiksi ihmisen edelleen voimakas taipumus maagiseen ajatteluun, pars pro toto, osa edustaa kokonaisuutta.

    Tästä on osoituksena esimerkiksi muistoesineiden keruu, valokuvat, kirkon pyhät kuvat ja muu rekvisiitta. Usein olen tuonut esille, kuinka miehille naisen sukupuolielimien näkeminen tuottaa suurta mielihyvää, koska ne edustavat naisen koko kauneutta ja koko naissukupuolen kauneutta ja lopulta KAIKKEIN suurinta kauneutta, mitä mies on koskaan nähnyt.

    Eivät nämä ole 'tosia', vaan vain kertovat, kuinka evoluution mukana syntynyt ihmismieli toimii.

    Myös sekä psykologismissa että perinteellisessä common sense -ajattelussa oleva metodologinen VIRHE, että VAJAASTI todistetuista, eli lievästi korreloivista päätelmistä tehdään DEDUKTIIVISIA päätelmiä, on evoluution luoma HYÖDYLLINEN AJATUSVIRHE, mutta se ei ole TOSI.

    Kun vertaamme evoluution hyödyllisyyspohjalta syntyneitä oppeja, luonnontieteitten varmalta totuuspohjalta syntyneeseen luonnontieteelliseen ajatteluun, pitäisi olla selvä, kumpi on TOSI. 🌹👀
  3. Tietysti tunnen kuin kuka tahansa, mutta en siinä mielessä, miten PSYKOLOGISTIT samaa sanaa käyttävät. Maailmasta ei olisi muka muuta tietoa kuin HENKILÖKOHTAISET tuntemukset.

    Luonnontieteellinen orientaatio taas edellyttää, että maailmakuva nojautuu tieteelliseen tietoon ja tutkimukseen, jossa henkilökohtaisilla tuntemuksilla ei ole mitään osaa.

    Tapahtumat eivät ole ennaltamäärättyjä, mutta jälkikäteen on perusteltua syytä sanoa, ettei toisin voinut käydä, koska historian AINUT tapahtumienkulku osoittautui olevan, mikä oli.

    Mikään ei ole ENNALTA määrättyä, mutta tapahtuu vain yhdellä ainoalla tavalla, jonka voimme tietää vain JÄLKIKÄTEEN. Maailma toimii kuin kone, kausaalisesti ja spontaanisti.

    Olen osa näitä prosesseja, mutta kolmatta vaihtoehtoa ei ole, YLIMINÄÄ joka voisi ITSE päättää, kuinka ITSE menettelee. Ei ole kuin varhaiskantaisessa kuvitelmassa, jota edelleen jotkut suosivat, mutta eivät luonnontieteilijät. 🌹👀