- Siinä onkin eroja, kuten juuri mainitsemasi työtulot, asumisen hinnat, autonhankinta.
Mitä etelämpänä asut ja lähempänä kaupunkien ydin keskustaa niin vaikka esimerkkinä nuoret jotka ovat ostaneet ensiasunnon se on yleensä kerrostalo kaksio kun taas mennää pohjoisemmaksi Suomea niin pikku paikkakunnilla nuoret parit ostavat 70- 80-luvun vanhoja pankinjohtajien tiilitaloja.
Nuoret parit ostavat joko uudemman Volkswagenin tai sitten sen 10-vuotta vanhan BMW.
Se on ihan hyvä ostaa vaikka vähän vanhempi laatuauto, ovathan ne turvallisempia kun että ostaisi jonkun 80-luvun corollan.
Maailma muuttuu kovaa vauhtia, sen perässä on vain yritettävä pysyä kiini, koska maailman muutos ei odota jos matkasta tippuu pois. - No jos vähäsen auto autofriikkinä jatkaisi tätä BMW aihetta.
Työt kun aikoinaan tuttava perheen firmassa aloitin niin löysin ilmaislehdestä nimi taisi olla auto pokkari jota sai ruokakaupan aulasta ottaa ilmaiseksi. Sieltä sitten kävi silmään 90-luvun puolenvälin mallia oleva Saksalainen "edustusluokan" lippulaiva, Siinä oli nahkapenkkiä, aurinkoverhoa, autopuhelin, kaikki toiminnot sähköllä, ja tietenkin black edition.
Auto tuusulassa, liikkeessä ja ampasin sinne seuraavana päivänä. Auto oli tuotu kaksi vuotta aikaisemmin Suomeen Saksasta ja ollut vanhemmalla herras henkilöllä tuon kaksi vuotta Suomessa. Ostin auton, tai no hankin sen rahoituksella. Auto lähti matkaan. Sillä minä sitten tyytyväisesti ajelin harrastuksiin, töihin, kotio, vanhempien mökille jne... Auton vanhoja papereita oli kiva lukea kansiosta, muistan vielä että se oli uutena ollut Saksassa Ruhrin alueen jonkun teollisuus pohatan auto.
Sillä autolla minä sitten yritin niin kuin vähän huijata itseäni että minäkin ajaisin tässä "uudehkolla" edustusluokan premium autolla. Vaikka se oli siihen aikaan 10-11 vuotta vanha auto. No asiaan kymmenen vuotta vanha BMW "premium" auto on mielestäni silloin kymmenen vuotta vanha premium BMW merkkinen... kulunut paljon ajettu ja vanha malliltaan. Eli vanha auto, mutta hyvin pidettynä varmasti kelpo ajettava.
Monet ovat tietysti muuttaneet edullisemman hinnan vuoksi vähän kauemmaksi pääkaupunkiseudulta, esimerkkinä asunnon hinta edullisempi tai vuokra edullisempi.
Sitten on myös tapauksia jotka ovat kauemmaksi muuttanut jotta olisi mahdollisuus asua vähän isommassa neliömäärässä, sitten on myös tapauksia jotka haluavat asua omakotitalossa niin se on sitten pitänyt hankkia jostain muualta kun helsngistä hinnan vuoksi, syitä on monia.
Nuorena kun minä säästin enkä tajunnut sijoittamisesta mitään, säästin vain että sitä rahaa kerty säästöön ja sitähän kerty.
Siihen aikaan omaksuin sanan sijoittamisen että se kuuluu noille tyypeille jotka asuvat Espoon suvisaaristossa, tai näille Suomalaisille virvoitusjuoma suvuille, tai entisille mahtaville Suomalaisille aatelissuvuille, pidin asiaa niin että noi sijoitushommat kuuluvat vaan eliitti joukoille. Elokuvatkin tarjosivat mallia ketkä ovat "sijoittajia" (1987 Wall Street Rahan Ja Vallan Katu - Michael Douglas)
Ja monet Suomalaiset omaksuvat edelleen tuon saman tavan mitä minkäkin joskus aikoinaan ajattelin.
Mun asia mitä yritän sanoa EI ole se että nyt kun sijoitat joka kuukausi 10€ osakesäästötilille vuosia, niin sinulla olisi jonain päivänä sijoituksista ostaa talo Espoon Westendissä ja hankkia 100,000€ arvoinen amg Mersu..
Mun asia oli sellaiselle henkilöille jotka elävät kädestä suuhun jolla ei ole mitään säästöjä kertynyt ja nämä henkilöt todennäköisesti ajelevat nyt tällä "kymmenen vuotta vanhalla BMW:eellä.
Entäpäs jos joku kaunis aamu tämä 10-vuotiaan BMW vaihdelaatikko menee vikatilaan? auto ei liiku ja töihin pitäis mennä. Viet sen korjaamolle sieltä tulee kustannusarvio tuomio joka on 3000 € - 5000 € sitä sitten päässä miettiin että ei ole tuollaisia summia varaa laittaa autoon kun kaikki tulot on se että ne tulee ja menee... tälläisiä tapauksia on Suomessa kuin muuallakin tuhansia tapauksia. No mietit siinä että täytyypä ottaa joku laina tai jotain?
Sitten takaisin siihen asiaan kannustan ehdottomasti ihmisiä säästämään oli autoa tai ei koska pahan päivän varalle on hyvä olla säästössä 2kk palkka ainakin.
10€ on hyvä aloittaa vaikka säästäminen tähän uuteen osakesäästötiliin jos sijoittaminen kiinnostaa. Vauraudella tarkoitan sitä että sillä omalla säästämisellä jota kerrytät ajan kanssa niin pidemmän päälle se luo sinulle itsellesi sitä vaurautta että on sitä rahaa takana joko säästöissä tai osa sijoitettuna osakkeissa. Sinä luot itse sen vaurauden sillä omalla säästämisellä etkä niillä pienellä kurssien nousuilla/osingoilla.
ps: jos nyt ette aloittasi sitä säästämistä 10€ aloittakaa mielummin 40€ kiitos :)
...mutta jos ette pysty aloittaa sillä 40€ niin aloittakaa nyt sitten sillä kuuluisalla 10€ kiitos. - Auto on huonoin sijoitus mitä voi tehdä. Esimerkkinä kymmenen vuotta vanha BMW ajettuna 180 000tkm tai enemmän, menet ostamaan tälläisen liikkeestä 17.000€ tuossa hinnassa on ilmaa 3000 - 4000€ ajat toiselle puolelle katua ja kysyt paljonko hyvitätte tästä BMWeestä he sanovat 12.500 - 13.000€ menetit siinä välissä noin 4000€ tai sitten ajat kolmisen vuotta autolla ja menet liikkeeseen siitä ei hyvitetä enää kuin 4900€- 5900€
Auton arvo tippuu nopeammin kun pörssikauppa ja tuollaisen premium auton arvo lähtee nopeasti aina laskuun se ei nouse koskaan.
Itse aloitin säästämisen 12-vuotiaana säästin ensinmmäisen summan joka oli 50mk laitoin sen sillloiseen postipankin säästöpossuun. kesät olin kesätöissä ja säästin jopa ajokortti rahat itse. Sitä mukaan kun säästöpossu täytty vein possun säästöpankkiin tyhjenettväksi. Parhaat rahat tuli kesätöissä Ala aste koulussa oli vähän hapuilua mutta ylä asteella zemppasin itseni. 9lk todistuksessa oli 8 - 9 numeroita sieltä lukioon lopuksi kävin Helsingin kauppakorkeakoulun. Sieltä päästyäni aloitin työt tuttava perheen firmassa, tienasin hyvin vuosien saatossa laitoin aina säästöön joka kuukauden palkasta vaimoni kanssa säästötilille, osuudet olivat luokkaa 250 - 400€ molemmilla.
Säästettiin huomattava summa. Asuimme aluksi Helsingin ulkopuolella ja säästimme vuokrassa, Ennen omistusasuntoa.
2007 aloin yrittäjäksi. 2008 finanssikriisin aikaan aloitin pörssikaupan, sijoitimme noin puolet säästöistä pörssiin, nykyisin meillä molemmilla on kattava osakesalkku.
Olen useamman vuoden nostanut vuosipalkkaa firmasta ja laittanut osan säästöön ja osan osakkeisiin/rahastoihin.
Helsingissä ja Helsingin yhdin keskustassa vuokrat ovat noussut pilviin että monella työssäkäyvällä ei ole varaa asua Helsingin ydinkeskustassa vaikka työt olisivat siellä, he tulevat pitkin uuttamaata Helsinkiin töihin. Monet asuvat ratavarsien kaupungeissa ja jotkut tulevat autolla kauempaa jopa Lahdesta.
Sama juttu on esimerkkinä Lontoossa ihmiset tulevat pitkin maaseutua Lontooseen töihin koska Lontoon ydin alueella on mahdoton asua verrattuna mitä palkkaa saa.
Tämä on niin yleistä monissa maissa ja niin on myös Suomessa.
Hinnat nousee asumisessa mutta palkat eivät nouse.
Nykyistä asuntovelkaa on vielä minulla mutta senkin olemme maksanut pois ennen 45 ikää.
Miljoona euron summakin lähtee 1centistä. Se miten saavutat 1.000.000€ onkin jo toinen juttu.
Pointti on se jokaisella on mahdollisuus alkaa säästämään ja sitä myöden vaurastua. Aloitatko 10€ 20€ 50€ 100€ 200€ se on ihan sinusta kiini millä summalla aloitat Minä aloitin säästämisen 12-vuotiaana ja lähtö summa oli 50 markkaa. Minä olen saannut omaisuutta kerättyä yrittäjänä ja säästämisellä ja se on vaatinut paljon töitä.
Ja olen sijoittanut huomattavia summia.
Kysymys kuuluukin mitä olet itse valmis muuttamaan elämässäsi jotta voit aloittaa säästämisen jos et ole vielä säästänyt mitään. Oletko valmis luopumaan jostain jotta voit enemmän säästää itsellesi kuukaudessa? Se on ihan sinusta kiini mitä muutoksia olet valmis tekemään.
Jos sinulla on kiinnostusta sijoittamiseen tutustu asiaan ja opi miten kaupankäynti toimii ennen kuin edes olet aloittanut sijottaimsen, näin se tulee sinulle helpommaksi kun tiedät miten systeemi toimii.