- Hallituksen mitättömistä työllisyystoimista on marmatettu jo yli puoli vuotta. Samalla on Marinia moitittu, ettei hoida mitään muuta kuin koronaa.
Tottakai nuo marmattelijat eli media, talousasiantuntijat, EK ja kokoomus saivat hyvän mielen itselleen.
Maalaiselle tuli mieleen tilanne, jossa vuoden 2018 viljasatoa verrataan vuoden 2021 viljasadon ennusteeseen. Ja käytetään tätä poliittisen uhon välineenä.
Jos nyt jo työllisyystoimia on tehty enemmän kuin Sipilän hallituksen aikana, voisivat puheitaan hävetä.
Ja loppupeleissä onnistunut koronaepidemian hoito lisää sekin mahdollisuuksia talouskasvuun ja työllisyyden kasvuun. - Meillä on mahdollisuus valita oma reittimme ulos tästä koronapaniikista. Amerikkalaiset voisivat säästää neuvonsa omaan käyttöön. Siellä ollaan myöhässä melkein kaikessa.
Kiitos kuitenkinTrumpin, että keskeytti 11.3. lennot Euroopasta USA:aan. Poislukien Britannia, jonka laittoi myöhemmin listalle.
Meillä kriisitietoisuus nousi tappiin. Noina hektisen piinaavina vuorokausina löysivät presidentti ja hallitus yhteisen sävelen ja kilpajuoksu koronaa pakoon alkoi.
Mökeille ja Lapin laduille lähdettiin ennenkuin saimme suositukset sellaisen välttämiseen.