Mika Salminen (THL) harhautti jälleen meidät suomalaiset!

Amerikkalaistutkimusten mukaan koronarajoituksien purkaminen on käsittämätöntä tyhmyyttä tässä vaiheessa juuri alkanutta epidemiaa.
Korona tulee kestämään ainakin kaksi vuotta ja varmasti paljon pidempäänkin, jollei rokotus pelasta.

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/6bdd8888-80c9-4b99-9377-0cb3d77b4b54

THL:n tulisi keskittyä löytämään johtava asiantuntija jatkuvasti epäonnistuvan Mika Salmisen tilalle.
63924031
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 639

Vanhimmat

Mika Salminen on omasta mielestään tarkoittavinaan talouden kannalta hyvää, kun ikään kuin rohkeasti kehoittaa poistamaan rajoituksia. Valitettavasti herra Salminen ei tunne kovin hyvin edes oman tonttinsa asioita puhumattakaan taloudesta.
Nyt valitettavasti näistä Salmisen ohjeistuksista tuntuu syntyvän jatkuvaa sekaannusta ja polemiikkia. Varmaan mies pitäisi laittaa vaihtoon.

6Äänestä
  • Suomessa tälläisiin virkoihin palkataan(palkitaan) hyviä veljiä, eikä niitä kenellä on paras pätevyys. Siinä syy kaikkeen.

    6Äänestä

  • IL: "Yhdysvaltalaistutkijat: Pandemia voi jatkua vielä kaksi vuotta
    tarjosi selvityksessään kolme erilaista skenaariota pandemian jatkumisesta. Ryhmä uskoo taudin leviämisen lakkaavan vasta kun 60-70 prosenttia väestöstä on saanut tartunnan."

    Ainoa vaihtoehto on ottaa Suomessakin järki käteen ja tartunta/immuniteettistrategian sijaan, jota Ruotsikin harrastaa sijaan ottaa käyttöön tukahdutusstrategia kuten Uusi-Seelanti ja Australia sekä Aasian maat. Niissä alkaa olla 0-kuolleisuusluvut, kokonaiskuolleisuuskin hyvin alhainen ja tartutusluvut hyvin alhaalla, osassa nollissa. Suomessa vuoden-kahden immuniteetin hakeminen ja rajoitusten löysääminen sekä nostaminen epidemian laskiessa ja taas noustessa nostaa kuolleisuusluvun tuhansiin tai kymmeniin tuhansiin. Nyt järki käteen!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa tälläisiin virkoihin palkataan(palkitaan) hyviä veljiä, eikä niitä kenellä on paras pätevyys. Siinä syy kaikkeen.

    (Kusipää) kansa palkitsee hänet kun hän asettuu kansanedustajaehdokkaaksi, saa 100000 ääntä.🤪🤮

    3Äänestä

    Ai jaa että virkaan pääsyn kriteerinä on
    että olisi Kokoomuksen taikka Perussuomalaisten
    jäsen että olisi tarpeeksi pätevä.

    Ota huomioon että päähallituspuolue Sosialidemokraatit
    ovat nytten kirkkaasti gallupsuosikki.

    Kokoomus varsinkin rämpii nyt suossa.

    Äänestä

  • Uskokaa pois, että maat jotka tukahduttavat epidemian ja pitävät muualta tulleet tartuttajat ja tartuntaketjut vähissä tiukkojen maahantulorajoitusten ja maahantulijoiden vartioitujen pakkokaranteenien avulla tulevat pääsemään lähes normaaliin arkeen paljon Suomea ja muita maita nopeammin, jossa epidemiaa ei haluta tukahduttaa, vaan pitää tartunnat terveydenhuollon kantokyvyssä ja pumpata rajoituksia ylös ja alas epidemian noustessa rajoituksia lisäämällä, ja taas tartuntamäärien laskiessa rajoituksia poistaessa liian nopeasti että epidemia tukahtuu maasta. Ulkomaanliikenteen avaus Virosta ja Ukrainasta ties mistä muualta, pitää uudet tartuntaketjut käynnissä ja epidemian maassamme useita vuosia kun tai jos laimasuojaa edes tulee. Talous kärsii aaltomaisista rajoituksista, eivätkä ihmiset uskalla käyttää palveluja, erityisesti 2 miljoonaa riskiryhmiin kuuluvaa suomalaista. Australiassa, Uudessa-Seelannissa ym. maissa, jotka tukahduttavat koronavirusepidemian palvelut ovat auki, niitä uskalletaan käyttää ja talous normalisoituu. Kangassuojaimet ulkona on näin alissa varotoimi, ja jos tarkoista maahantulotoimista huolimatta maihin pääsee uusia tartuntaketjuja, väliaikaiset kangasmaskipakot estävät tartuntaketjujen leviämiset. Suomi, Ruotsi ym. kansan tartuttamiseen ja sitä kautta laumaimmuniteettia hakevat maat kärvistelevät talouden kurimuksessa. Olisi kerralla pitänyt hoitaa asiat kunnolla, ei lepsuilla ihmisten vapauden ja vapaan maasta-maahan liikkuvuuden takia. Tyhmyydestä sakotetaan.

    2Äänestä

  • Vai pitäisikö ottaa Amerikasta mallia se jos jokin olisi järjen köyhyyttä kyllä me suomalaiset olemme varmasti Salmisen johdolla oikealla tiellä

    Äänestä

  • Koronatartuntojen määrä painui Australiassa lähes olemattomiin – menestystä selitetään varhaisten toimien strategialla -- yhtä kuin Aasian maissa ja Uudessa-Seelannissa käytetyllä epidemian tukahduttamisstrategialla !
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006494323.html
    "Etelä-Australian osavaltion johtava terveysviranomainen julisti osavaltion jo ”maailman turvallisimmaksi paikaksi”.

    Australia kuuluu naapurimaansa Uuden-Seelannin ohella niihin maihin, jotka näyttävät pärjänneen koronaviruksen vastaisessa taistelussa poikkeuksellisen hyvin. Tilanne näyttää niin hyvältä, että maan hallitus ilmoitti Reutersin mukaan perjantaina aikaistavansa viikolla päätöksiään siitä, kuinka epidemian vuoksi asetettuja rajoitteita puretaan.

    Noin 25 miljoonan asukkaan Australiassa oli perjantaihin mennessä tilastoitu 6 767 vahvistettua koronavirustartuntaa, joista 93 on johtanut potilaan kuolemaan. Vielä kuukausi sitten maassa todettiin päivittäin satoja uusia tartuntoja, mutta nyt koko maan määrät ovat pysytelleet useimpina päivinä alle 20:ssa."

    Pitäisikö Suomenkin harkita tätä ja jättää koulujen, ravintoloiden ja Viron-Ukrainan ym. rajojen aukaisu kesälomakauden jälkeiseksi ajaksi, kun 2,5 - 3 kuukauden kesälomakausi luonnollinen sulkutoimi nykyisten rajoitusten lisänä tukahduttaa KOKO epidemian Suomesta.

    Sen jälkeen tarkalla rajavalvonnalla ja tulijoiden vartioiduilla pakkokaranteeneilla uudet tartuntaketjut pidetään maasta pois.

    Kaikille kansalaisille hankitaan kestokäyttöiset pestävät kangasmaskit joita käytetään mikäli uusia tartuntaketjuja pääsisi maahan karanteenitoimista huolimatta.

    Suomi saadaan auki ja talous toimimaan, toisin kuin nykyisellä THL:n mallilla jossa rajoitukset aukaistaan liian aikaisin, jotta epidemia pysyy elossa ja muka tuottaa hiljaa leviämällä laumasuojan 1-3 vuoden sisällä.

    Jatkuvaa rajoitusten höllentämistä ja tiukentamista, joka tukahduttaa taloutta ja pelottaa ihmiset käyttämästä palveluita. Suomessahan on noin 2 miljoonaa riskiryhmään kuuluvaa kuluttajaa jotka kykkivät sisällä 1-3 vuotta, mikäli epidemiaa ei tukahduteta.

    Valtionvelka kasvaa pilviin tämän hirttäytyneen talouden takia, jossa hirttoköyttä välillä hieman löystetään ja välillä kiristetään, niin että hirtettävä kituu mahdollisimman pitkään.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    IL: "Yhdysvaltalaistutkijat: Pandemia voi jatkua vielä kaksi vuotta
    tarjosi selvityksessään kolme erilaista skenaariota pandemian jatkumisesta. Ryhmä uskoo taudin leviämisen lakkaavan vasta kun 60-70 prosenttia väestöstä on saanut tartunnan."

    Ainoa vaihtoehto on ottaa Suomessakin järki käteen ja tartunta/immuniteettistrategian sijaan, jota Ruotsikin harrastaa sijaan ottaa käyttöön tukahdutusstrategia kuten Uusi-Seelanti ja Australia sekä Aasian maat. Niissä alkaa olla 0-kuolleisuusluvut, kokonaiskuolleisuuskin hyvin alhainen ja tartutusluvut hyvin alhaalla, osassa nollissa. Suomessa vuoden-kahden immuniteetin hakeminen ja rajoitusten löysääminen sekä nostaminen epidemian laskiessa ja taas noustessa nostaa kuolleisuusluvun tuhansiin tai kymmeniin tuhansiin. Nyt järki käteen!

    Ja niille jotka kuvittelevat että THL:n Mika Salmisen, HUS:in infektiotautien yliläälärin Asko Järvisen, HUS:in lasten infektiolääkäri Harri Saxénin ja joidenkin muiden hallitusta ohjeistavien ja mediassa paistattelevien asiantuntijoiden koronaepidemian strategia olisi ainut asiantuntijapiireissä hyväksytty, kannattaa lukea muiden tukahduttamismallia kannattavien ajatuksia, jotka ovat pitkälti yhteneviä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa käytettävän strategian kanssa.

    Päätös koulujen ja ravintoloiden avaamisesta tehdään epävarmoilla ennusteilla – Kukaan ei tiedä, kuinka tarttuva ja tappava korona todella on 28.4.2020
    https://yle.fi/uutiset/3-11321713
    "THL:n kuolleisuuslukua arvostellaan yhä liian matalaksi. Vasta-ainetutkimus voi tuoda pian selvyyttä kiistaan tartuntojen yleisyydestä ja kuolleisuudesta."

    Jos Suomi ei pysäytä koronavirusta, suomalaistutkijoiden uusi epidemiamalli ennustaa synkkää loppuvuotta: "Tauti ryöstäytyy käsistä" 16.4.2020
    https://yle.fi/uutiset/3-11308052

    Uusi laskelma Aalto-yliopiston tutkijoilta: Husin tehohoitopaikat voivat täyttyä jo lähiviikkoina, jos ihmiset eivät noudata rajoituksia. 27.3.2020
    https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006455499.html

    Asiantuntija: Poliittiset päätökset voivat kääntää epidemian suunnan ja koronahuipun ajankohdan täysin: "Jos rajoituksia kiristetään kuukaudeksi, tämä voisi olla nopeasti ohi" 26.4.2020
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/asiantuntija-poliittiset-paatokset-voivat-kaantaa-epidemian-suunnan-ja-koronahuipun-ajankohdan-taysin-jos-rajoituksia-kiristetaan-kuukaudeksi-tama-voisi-olla-nopeasti-ohi/7801860

    1Äänestä

  • "CIDRAP:n johtama ryhmä käytti Imperial College Londonin sekä Washingtonin yliopiston raportteja ja tietoja aiemmista pandemioista torstaina julkaistun selvityksessä, jolla pyrittiin tekemään ennusteita koronapandemiasta.

    – Olen jo kauan sanonut, että kun yrität ymmärtää tartuntataudin kehittymistä, on luotettava historiaan ja esimerkkeihin, kertoi Lipsitch CNN:lle.

    Lipsitch muistutti, että pandemiainfektioilla ei ole tapana hyytyä kesäisin toisin kuin kausiluonteisella flunssalla.

    Selvityksen mukaan pidemmän itämisjakson, oireettomamman leviämisen ja korkeamman R0-luvun vuoksi COVID-19 vaikuttaa leviävän helpommin kuin flunssan. R0-luku on kunkin potilaan tartuttamien muiden ihmisten keskimääräinen lukumäärä. Selvityksessä todetaan, että korkeampi R0-luku tarkoittaa, että useamman ihmisen on saatava tartunta ja tultava immuuniksi jotta pandemia päättyisi.

    Selvityksessä sanotaan, että hallitusten olisi lakattava kertomasta ihmisille pandemian voisi olla päättymässä ja sen sijaan alkaisivat valmistella kansalaisia pitkään jatkuvaan tilanteeseen."

    Leviää helpommin kuin flunssa huh, huh!

    Äänestä

  • Osa poliitikoistakin ihmettelee THL:n ja HUSin tartutuspuheita:

    ”Emme kai me ehdoin tahdoin halua teho-osastoille potilaita?” – Kansanedustaja hämmästyi HUSin ylilääkärin kannanotosta
    https://www.talouselama.fi/uutiset/te/eb861453-ac04-4898-a18d-e7fe3e39a564
    Tiettyjen terveysviranomaisten ja asiantuntijoiden esiin tuoma ajatus koronavirusepidemian tarkoituksellisesta vauhdittamisesta leviämisvauhdin juuri hidastuttua ihmetyttää kansanedustaja Mari Rantasta.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    (Kusipää) kansa palkitsee hänet kun hän asettuu kansanedustajaehdokkaaksi, saa 100000 ääntä.🤪🤮

    Onneksi kukaan ei ole kusipäisempi kuin me lieksalaiset kaikenkieltäjät ja skinhedid.
    Meidän hengenheimolaisiamme ovat vain tosipunaiset persijahtaajat

    Onhan mies professori, sinä et varmaan ainakaan paljon pätevämpi tunnu olevan kirjoituksesi perusteella???

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai jaa että virkaan pääsyn kriteerinä on
    että olisi Kokoomuksen taikka Perussuomalaisten
    jäsen että olisi tarpeeksi pätevä.

    Ota huomioon että päähallituspuolue Sosialidemokraatit
    ovat nytten kirkkaasti gallupsuosikki.

    Kokoomus varsinkin rämpii nyt suossa.

    Tarkoitit varmaan että anonyymi on kusipää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronatartuntojen määrä painui Australiassa lähes olemattomiin – menestystä selitetään varhaisten toimien strategialla -- yhtä kuin Aasian maissa ja Uudessa-Seelannissa käytetyllä epidemian tukahduttamisstrategialla !
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006494323.html
    "Etelä-Australian osavaltion johtava terveysviranomainen julisti osavaltion jo ”maailman turvallisimmaksi paikaksi”.

    Australia kuuluu naapurimaansa Uuden-Seelannin ohella niihin maihin, jotka näyttävät pärjänneen koronaviruksen vastaisessa taistelussa poikkeuksellisen hyvin. Tilanne näyttää niin hyvältä, että maan hallitus ilmoitti Reutersin mukaan perjantaina aikaistavansa viikolla päätöksiään siitä, kuinka epidemian vuoksi asetettuja rajoitteita puretaan.

    Noin 25 miljoonan asukkaan Australiassa oli perjantaihin mennessä tilastoitu 6 767 vahvistettua koronavirustartuntaa, joista 93 on johtanut potilaan kuolemaan. Vielä kuukausi sitten maassa todettiin päivittäin satoja uusia tartuntoja, mutta nyt koko maan määrät ovat pysytelleet useimpina päivinä alle 20:ssa."

    Pitäisikö Suomenkin harkita tätä ja jättää koulujen, ravintoloiden ja Viron-Ukrainan ym. rajojen aukaisu kesälomakauden jälkeiseksi ajaksi, kun 2,5 - 3 kuukauden kesälomakausi luonnollinen sulkutoimi nykyisten rajoitusten lisänä tukahduttaa KOKO epidemian Suomesta.

    Sen jälkeen tarkalla rajavalvonnalla ja tulijoiden vartioiduilla pakkokaranteeneilla uudet tartuntaketjut pidetään maasta pois.

    Kaikille kansalaisille hankitaan kestokäyttöiset pestävät kangasmaskit joita käytetään mikäli uusia tartuntaketjuja pääsisi maahan karanteenitoimista huolimatta.

    Suomi saadaan auki ja talous toimimaan, toisin kuin nykyisellä THL:n mallilla jossa rajoitukset aukaistaan liian aikaisin, jotta epidemia pysyy elossa ja muka tuottaa hiljaa leviämällä laumasuojan 1-3 vuoden sisällä.

    Jatkuvaa rajoitusten höllentämistä ja tiukentamista, joka tukahduttaa taloutta ja pelottaa ihmiset käyttämästä palveluita. Suomessahan on noin 2 miljoonaa riskiryhmään kuuluvaa kuluttajaa jotka kykkivät sisällä 1-3 vuotta, mikäli epidemiaa ei tukahduteta.

    Valtionvelka kasvaa pilviin tämän hirttäytyneen talouden takia, jossa hirttoköyttä välillä hieman löystetään ja välillä kiristetään, niin että hirtettävä kituu mahdollisimman pitkään.

    Minä yhä edelleen peräänkuulutan henkilön omaa toimintaa ja vanhempien vastuuta pestä käsiä, pysyä kaukana vieraista ihmisistä, joista et mitään tiedä ja maskien käyttöä julkisissa liikennevälineissä ja kaupassa. Näillä jo päästään pitkälle. Haastavin opetettava käsienpesuun on varmaan pienet lapset, mutta sitten he oppivatkin sen loppuiäkseen, joten vanhemmilta viitseliäisyyttä. Toinen vaikea ryhmä on varmaan hui-hai-miespioliset henkilöt, jotka viis veisaavat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "CIDRAP:n johtama ryhmä käytti Imperial College Londonin sekä Washingtonin yliopiston raportteja ja tietoja aiemmista pandemioista torstaina julkaistun selvityksessä, jolla pyrittiin tekemään ennusteita koronapandemiasta.

    – Olen jo kauan sanonut, että kun yrität ymmärtää tartuntataudin kehittymistä, on luotettava historiaan ja esimerkkeihin, kertoi Lipsitch CNN:lle.

    Lipsitch muistutti, että pandemiainfektioilla ei ole tapana hyytyä kesäisin toisin kuin kausiluonteisella flunssalla.

    Selvityksen mukaan pidemmän itämisjakson, oireettomamman leviämisen ja korkeamman R0-luvun vuoksi COVID-19 vaikuttaa leviävän helpommin kuin flunssan. R0-luku on kunkin potilaan tartuttamien muiden ihmisten keskimääräinen lukumäärä. Selvityksessä todetaan, että korkeampi R0-luku tarkoittaa, että useamman ihmisen on saatava tartunta ja tultava immuuniksi jotta pandemia päättyisi.

    Selvityksessä sanotaan, että hallitusten olisi lakattava kertomasta ihmisille pandemian voisi olla päättymässä ja sen sijaan alkaisivat valmistella kansalaisia pitkään jatkuvaan tilanteeseen."

    Leviää helpommin kuin flunssa huh, huh!

    miksei kukaan tee kokeita siitä, mitä lisääntynyt käsihygienia, välttely, maskien käyttö todella saisi aikaan. Joku ison kaupungin kaupunginosan, jossa on eniten tartuntoja, vaikka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja niille jotka kuvittelevat että THL:n Mika Salmisen, HUS:in infektiotautien yliläälärin Asko Järvisen, HUS:in lasten infektiolääkäri Harri Saxénin ja joidenkin muiden hallitusta ohjeistavien ja mediassa paistattelevien asiantuntijoiden koronaepidemian strategia olisi ainut asiantuntijapiireissä hyväksytty, kannattaa lukea muiden tukahduttamismallia kannattavien ajatuksia, jotka ovat pitkälti yhteneviä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa käytettävän strategian kanssa.

    Päätös koulujen ja ravintoloiden avaamisesta tehdään epävarmoilla ennusteilla – Kukaan ei tiedä, kuinka tarttuva ja tappava korona todella on 28.4.2020
    https://yle.fi/uutiset/3-11321713
    "THL:n kuolleisuuslukua arvostellaan yhä liian matalaksi. Vasta-ainetutkimus voi tuoda pian selvyyttä kiistaan tartuntojen yleisyydestä ja kuolleisuudesta."

    Jos Suomi ei pysäytä koronavirusta, suomalaistutkijoiden uusi epidemiamalli ennustaa synkkää loppuvuotta: "Tauti ryöstäytyy käsistä" 16.4.2020
    https://yle.fi/uutiset/3-11308052

    Uusi laskelma Aalto-yliopiston tutkijoilta: Husin tehohoitopaikat voivat täyttyä jo lähiviikkoina, jos ihmiset eivät noudata rajoituksia. 27.3.2020
    https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006455499.html

    Asiantuntija: Poliittiset päätökset voivat kääntää epidemian suunnan ja koronahuipun ajankohdan täysin: "Jos rajoituksia kiristetään kuukaudeksi, tämä voisi olla nopeasti ohi" 26.4.2020
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/asiantuntija-poliittiset-paatokset-voivat-kaantaa-epidemian-suunnan-ja-koronahuipun-ajankohdan-taysin-jos-rajoituksia-kiristetaan-kuukaudeksi-tama-voisi-olla-nopeasti-ohi/7801860

    Suomessa kuolee JOKA PÄIVÄ keskimäärin noin 140 ihmistä eri syihin. Yleensä kuollaan vanhempana kuin nuorempana. Ei kuitenkaan aina. Korona ei tässä suhteessa muuta mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa kuolee JOKA PÄIVÄ keskimäärin noin 140 ihmistä eri syihin. Yleensä kuollaan vanhempana kuin nuorempana. Ei kuitenkaan aina. Korona ei tässä suhteessa muuta mitään.

    Tällaisia kommentteja ei voi muuta kuin ihmetellä, sillä ne ovat täyttä whataboutismia.

    Varmaan jos olisi kyse ebolan kaltaisesta tappajataudista niin vähättelisit silloinkin kuolinlukuja ja viruksen vaarallisuutta.

    Ps. Muistutetaan nyt vielä että korona tappaa 30 kertaa enemmän prosentuaalisesti kuin normi kausi-influenssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    IL: "Yhdysvaltalaistutkijat: Pandemia voi jatkua vielä kaksi vuotta
    tarjosi selvityksessään kolme erilaista skenaariota pandemian jatkumisesta. Ryhmä uskoo taudin leviämisen lakkaavan vasta kun 60-70 prosenttia väestöstä on saanut tartunnan."

    Ainoa vaihtoehto on ottaa Suomessakin järki käteen ja tartunta/immuniteettistrategian sijaan, jota Ruotsikin harrastaa sijaan ottaa käyttöön tukahdutusstrategia kuten Uusi-Seelanti ja Australia sekä Aasian maat. Niissä alkaa olla 0-kuolleisuusluvut, kokonaiskuolleisuuskin hyvin alhainen ja tartutusluvut hyvin alhaalla, osassa nollissa. Suomessa vuoden-kahden immuniteetin hakeminen ja rajoitusten löysääminen sekä nostaminen epidemian laskiessa ja taas noustessa nostaa kuolleisuusluvun tuhansiin tai kymmeniin tuhansiin. Nyt järki käteen!

    Ruotsinmallin+kiinalaisen+hoitamattajättämisessä+on+osoittautunut+tunnetusti+huonoksi.+Suuresta+kuolleiden+lukumäärästä+huolimatta,+tästä+luvusta+unohdetaan+aktiivisesti+koronasta+vammautuneet+jotka+tarvitsevat+dialyysi+ym+hoitoa,+edes+Tukholman+koronapestä+ei+ole+saatu+kuin+10-20%+immuniteetti+väestössä.Espanjantautiin+kuoli+kymmeniä+miljoonia+aikana+jolloin+ihmisiä+oli+neljännes+nykyisestä,+tarvitaanko+kiinantaudissa+ottaa+revanssi+kokeeksi,+ettei+talous+”kärsisi”?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai jaa että virkaan pääsyn kriteerinä on
    että olisi Kokoomuksen taikka Perussuomalaisten
    jäsen että olisi tarpeeksi pätevä.

    Ota huomioon että päähallituspuolue Sosialidemokraatit
    ovat nytten kirkkaasti gallupsuosikki.

    Kokoomus varsinkin rämpii nyt suossa.

    Virhevasukki ratsastaa vaikka kotonalla valheensa pitimiksi. Mikä on talvella vasemmiston ja keskustan kannatus, kun viimeisen turhan kouluviikon takia räjäytetään koronapommi kesäksi isovanhempien keskuuteen? Kuolleet eivät äänestä, varsinkaan demareita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai pitäisikö ottaa Amerikasta mallia se jos jokin olisi järjen köyhyyttä kyllä me suomalaiset olemme varmasti Salmisen johdolla oikealla tiellä

    Vai venäjänmallia jossa ongelmat kielletään ja valehdellaan musta punaiseksi, vai oliko se valkoiseksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa kuolee JOKA PÄIVÄ keskimäärin noin 140 ihmistä eri syihin. Yleensä kuollaan vanhempana kuin nuorempana. Ei kuitenkaan aina. Korona ei tässä suhteessa muuta mitään.

    Korona on tullut uutena lisänä joka tappaa myös.
    Miksi suomi ei voisi ottaa mallia vaikkapa Uudesta-Seellannista?
    Siellä vaikuttavat osaavan hommat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronatartuntojen määrä painui Australiassa lähes olemattomiin – menestystä selitetään varhaisten toimien strategialla -- yhtä kuin Aasian maissa ja Uudessa-Seelannissa käytetyllä epidemian tukahduttamisstrategialla !
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006494323.html
    "Etelä-Australian osavaltion johtava terveysviranomainen julisti osavaltion jo ”maailman turvallisimmaksi paikaksi”.

    Australia kuuluu naapurimaansa Uuden-Seelannin ohella niihin maihin, jotka näyttävät pärjänneen koronaviruksen vastaisessa taistelussa poikkeuksellisen hyvin. Tilanne näyttää niin hyvältä, että maan hallitus ilmoitti Reutersin mukaan perjantaina aikaistavansa viikolla päätöksiään siitä, kuinka epidemian vuoksi asetettuja rajoitteita puretaan.

    Noin 25 miljoonan asukkaan Australiassa oli perjantaihin mennessä tilastoitu 6 767 vahvistettua koronavirustartuntaa, joista 93 on johtanut potilaan kuolemaan. Vielä kuukausi sitten maassa todettiin päivittäin satoja uusia tartuntoja, mutta nyt koko maan määrät ovat pysytelleet useimpina päivinä alle 20:ssa."

    Pitäisikö Suomenkin harkita tätä ja jättää koulujen, ravintoloiden ja Viron-Ukrainan ym. rajojen aukaisu kesälomakauden jälkeiseksi ajaksi, kun 2,5 - 3 kuukauden kesälomakausi luonnollinen sulkutoimi nykyisten rajoitusten lisänä tukahduttaa KOKO epidemian Suomesta.

    Sen jälkeen tarkalla rajavalvonnalla ja tulijoiden vartioiduilla pakkokaranteeneilla uudet tartuntaketjut pidetään maasta pois.

    Kaikille kansalaisille hankitaan kestokäyttöiset pestävät kangasmaskit joita käytetään mikäli uusia tartuntaketjuja pääsisi maahan karanteenitoimista huolimatta.

    Suomi saadaan auki ja talous toimimaan, toisin kuin nykyisellä THL:n mallilla jossa rajoitukset aukaistaan liian aikaisin, jotta epidemia pysyy elossa ja muka tuottaa hiljaa leviämällä laumasuojan 1-3 vuoden sisällä.

    Jatkuvaa rajoitusten höllentämistä ja tiukentamista, joka tukahduttaa taloutta ja pelottaa ihmiset käyttämästä palveluita. Suomessahan on noin 2 miljoonaa riskiryhmään kuuluvaa kuluttajaa jotka kykkivät sisällä 1-3 vuotta, mikäli epidemiaa ei tukahduteta.

    Valtionvelka kasvaa pilviin tämän hirttäytyneen talouden takia, jossa hirttoköyttä välillä hieman löystetään ja välillä kiristetään, niin että hirtettävä kituu mahdollisimman pitkään.

    Noin se pitäisi tehdä, kun olemme jo näin pitkällä koronakaranteenissa, mutta ei. Huulipunahullutus päättää tänään uusista valtiollisista sabotaasista Koronan edistämiseksi. Koulujen avaaminen viikoksi ennen kesälomia on järjetön ratkaisu.

    Äänestä

  • Pierulieksasta kirjoitti:

    Onneksi kukaan ei ole kusipäisempi kuin me lieksalaiset kaikenkieltäjät ja skinhedid.
    Meidän hengenheimolaisiamme ovat vain tosipunaiset persijahtaajat

    Punikki olisit voinut kirjoottaa skinheadin ilman aatakin tai muuten järkevästi, mutta ei Pietarin trollitehtaalla ole koulutettu? Virhevasukit ovat loisluokka länsimaissa ja itädiktatuureissa käytännössä kiellettyjä terroristeja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitit varmaan että anonyymi on kusipää.

    Virtsapää! Muista netiketti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa kuolee JOKA PÄIVÄ keskimäärin noin 140 ihmistä eri syihin. Yleensä kuollaan vanhempana kuin nuorempana. Ei kuitenkaan aina. Korona ei tässä suhteessa muuta mitään.

    Oletko jo aivokuollut kun tuollaista luulet?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai venäjänmallia jossa ongelmat kielletään ja valehdellaan musta punaiseksi, vai oliko se valkoiseksi?

    Kummasti venäläiset on laitettu lomalle jo moneksiko viikoksi. Siinä on sulkua kerrakseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai jaa että virkaan pääsyn kriteerinä on
    että olisi Kokoomuksen taikka Perussuomalaisten
    jäsen että olisi tarpeeksi pätevä.

    Ota huomioon että päähallituspuolue Sosialidemokraatit
    ovat nytten kirkkaasti gallupsuosikki.

    Kokoomus varsinkin rämpii nyt suossa.

    No pahempaan möläytykseen kuin Li teki Vappuna ei pysty kyllä edes itse mestari, Donald Tramp.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin se pitäisi tehdä, kun olemme jo näin pitkällä koronakaranteenissa, mutta ei. Huulipunahullutus päättää tänään uusista valtiollisista sabotaasista Koronan edistämiseksi. Koulujen avaaminen viikoksi ennen kesälomia on järjetön ratkaisu.

    THL ja HUS kokoomuslääkärit ja Hetemäen Exit-työryhmä ne ajavat sulkuja ja rajoituksia auki. Hetemäki on kokoomusporvari joka Sipilän, Orpon ja Soinin PersKeKo/SinKeKo-porvarihallituksessa valehteli kokomustaa lumivalkeaksi kun väitti bisnes-SOTE:n tuovan muka 4,5 mrd euron säästöt vaikka samaan aikaan asiantuntijat päätyivät yleisesti yli 3 mrd euron lisäkuluihin. Miksi tämä verenimijä on laitettu nyt koronatyöryhmään kun kokoomuslaisena ajaa puhtaasti liike-elämän asiaa kansanterveyden ja kansalaisten sijaan? Uskomatonta. Marin, Harakka, Kiuru, Andersson jne. miksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskokaa pois, että maat jotka tukahduttavat epidemian ja pitävät muualta tulleet tartuttajat ja tartuntaketjut vähissä tiukkojen maahantulorajoitusten ja maahantulijoiden vartioitujen pakkokaranteenien avulla tulevat pääsemään lähes normaaliin arkeen paljon Suomea ja muita maita nopeammin, jossa epidemiaa ei haluta tukahduttaa, vaan pitää tartunnat terveydenhuollon kantokyvyssä ja pumpata rajoituksia ylös ja alas epidemian noustessa rajoituksia lisäämällä, ja taas tartuntamäärien laskiessa rajoituksia poistaessa liian nopeasti että epidemia tukahtuu maasta. Ulkomaanliikenteen avaus Virosta ja Ukrainasta ties mistä muualta, pitää uudet tartuntaketjut käynnissä ja epidemian maassamme useita vuosia kun tai jos laimasuojaa edes tulee. Talous kärsii aaltomaisista rajoituksista, eivätkä ihmiset uskalla käyttää palveluja, erityisesti 2 miljoonaa riskiryhmiin kuuluvaa suomalaista. Australiassa, Uudessa-Seelannissa ym. maissa, jotka tukahduttavat koronavirusepidemian palvelut ovat auki, niitä uskalletaan käyttää ja talous normalisoituu. Kangassuojaimet ulkona on näin alissa varotoimi, ja jos tarkoista maahantulotoimista huolimatta maihin pääsee uusia tartuntaketjuja, väliaikaiset kangasmaskipakot estävät tartuntaketjujen leviämiset. Suomi, Ruotsi ym. kansan tartuttamiseen ja sitä kautta laumaimmuniteettia hakevat maat kärvistelevät talouden kurimuksessa. Olisi kerralla pitänyt hoitaa asiat kunnolla, ei lepsuilla ihmisten vapauden ja vapaan maasta-maahan liikkuvuuden takia. Tyhmyydestä sakotetaan.

    Vain ffp3 maskit voivat suojata tartunnalta. Miksi suomalaiset eivät vaadi niitä kaikkien ostettavaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    (Kusipää) kansa palkitsee hänet kun hän asettuu kansanedustajaehdokkaaksi, saa 100000 ääntä.🤪🤮

    "(Kusipää) kansa palkitsee hänet kun hän asettuu kansanedustajaehdokkaaksi, saa 100000 ääntä.🤪🤮"

    Suomessa on aina tällaiset mulkut päässyt poliitikoiksi ja saanut hyvät palkkiot ja bonukset päälle.

    Eero

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai jaa että virkaan pääsyn kriteerinä on
    että olisi Kokoomuksen taikka Perussuomalaisten
    jäsen että olisi tarpeeksi pätevä.

    Ota huomioon että päähallituspuolue Sosialidemokraatit
    ovat nytten kirkkaasti gallupsuosikki.

    Kokoomus varsinkin rämpii nyt suossa.

    "Ai jaa että virkaan pääsyn kriteerinä on
    että olisi Kokoomuksen taikka Perussuomalaisten
    jäsen että olisi tarpeeksi pätevä.

    Ota huomioon että päähallituspuolue Sosialidemokraatit
    ovat nytten kirkkaasti gallupsuosikki.

    Kokoomus varsinkin rämpii nyt suossa."

    Jätetään nyt se politikointi väliin! Ei pitäisi olla puoluekirjan väristä kiinni!

    Eero

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä yhä edelleen peräänkuulutan henkilön omaa toimintaa ja vanhempien vastuuta pestä käsiä, pysyä kaukana vieraista ihmisistä, joista et mitään tiedä ja maskien käyttöä julkisissa liikennevälineissä ja kaupassa. Näillä jo päästään pitkälle. Haastavin opetettava käsienpesuun on varmaan pienet lapset, mutta sitten he oppivatkin sen loppuiäkseen, joten vanhemmilta viitseliäisyyttä. Toinen vaikea ryhmä on varmaan hui-hai-miespioliset henkilöt, jotka viis veisaavat.

    "Toinen vaikea ryhmä on varmaan hui-hai-miespioliset henkilöt, jotka viis veisaavat."

    Miten niin vain miespuoliset? Tää on taas tätä sukupulirasismia!!!!

    Eero M

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Punikki olisit voinut kirjoottaa skinheadin ilman aatakin tai muuten järkevästi, mutta ei Pietarin trollitehtaalla ole koulutettu? Virhevasukit ovat loisluokka länsimaissa ja itädiktatuureissa käytännössä kiellettyjä terroristeja.

    Mikä on virhevasukki entä loisluokka, nämä persuja äänestävät edustavat kyllä ylivoimaisesti tyhmintä kansanosaa tässä maassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskokaa pois, että maat jotka tukahduttavat epidemian ja pitävät muualta tulleet tartuttajat ja tartuntaketjut vähissä tiukkojen maahantulorajoitusten ja maahantulijoiden vartioitujen pakkokaranteenien avulla tulevat pääsemään lähes normaaliin arkeen paljon Suomea ja muita maita nopeammin, jossa epidemiaa ei haluta tukahduttaa, vaan pitää tartunnat terveydenhuollon kantokyvyssä ja pumpata rajoituksia ylös ja alas epidemian noustessa rajoituksia lisäämällä, ja taas tartuntamäärien laskiessa rajoituksia poistaessa liian nopeasti että epidemia tukahtuu maasta. Ulkomaanliikenteen avaus Virosta ja Ukrainasta ties mistä muualta, pitää uudet tartuntaketjut käynnissä ja epidemian maassamme useita vuosia kun tai jos laimasuojaa edes tulee. Talous kärsii aaltomaisista rajoituksista, eivätkä ihmiset uskalla käyttää palveluja, erityisesti 2 miljoonaa riskiryhmiin kuuluvaa suomalaista. Australiassa, Uudessa-Seelannissa ym. maissa, jotka tukahduttavat koronavirusepidemian palvelut ovat auki, niitä uskalletaan käyttää ja talous normalisoituu. Kangassuojaimet ulkona on näin alissa varotoimi, ja jos tarkoista maahantulotoimista huolimatta maihin pääsee uusia tartuntaketjuja, väliaikaiset kangasmaskipakot estävät tartuntaketjujen leviämiset. Suomi, Ruotsi ym. kansan tartuttamiseen ja sitä kautta laumaimmuniteettia hakevat maat kärvistelevät talouden kurimuksessa. Olisi kerralla pitänyt hoitaa asiat kunnolla, ei lepsuilla ihmisten vapauden ja vapaan maasta-maahan liikkuvuuden takia. Tyhmyydestä sakotetaan.

    Aivan+samaa+mieltä+yllä++olevan+kirjoittajan+kanssa.+THL+ei+uskonut+aluksi+WHOta+Koronaviruksen+vaarallisuudesta+vaan+vertasi+sitä+julkisesti+televisiossa+kausiflunssaan.+Salminen+toi+lukuisia+kertoja+esille+televisiossa,+että+ei+ymmärrä+WHOta+eikä+testauksen+tärkeyttä.+Suomen+pandemiastrategia+alkaa+lähentyä+Ruotsia+kun+meidän+pitäisi+toimia+kuten+Saksa.+THL+olettaa+virheellisesti,+että+Koronaan+tulee+immuniteetti,+kun+sen+on+sairastanut.+Tästä+ei+kuitenkaan+ole+WHOn+24.5+2020+mitään+näyttöä+vielä.+Vanhoihin+lieväoireisiin+eri+Koronaviruksiinkaan+ei+tullut+pysyvää+immuniteettia+ja+sama+henkilö+pystyi+sairastamaan+sen+kaksi+kertaa+talven+aikana.+Eli+THLn+ja+Ruotsin+Tegnelin+laumaimmuniteettistrategia+on+pelkkää+huuhaaata.+Lisäksi+WHOn+arvio+Koronan+tapauskoulleisuudesta+on+3,4+%+ja+THL:n+vain+0,2%.+Kiinassa+Wuhanin+maakunnassa+toteutunut+tapauskuolleisuus+oli+5,8+%.Herää+vain+kysymys,+että+voiko+olla+enempää+pihalla+kuin+Suomen+THL?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa kuolee JOKA PÄIVÄ keskimäärin noin 140 ihmistä eri syihin. Yleensä kuollaan vanhempana kuin nuorempana. Ei kuitenkaan aina. Korona ei tässä suhteessa muuta mitään.

    Korona kuolleisuus tulee kaiken muun päälle.
    Miksi vähättelet?
    Nuoret miehet tuppaa olemaan kaikkein ”tyhmimpiä” kun kuvitellaan olevansa kuolemattomia.

    Kaikille ffp3-maskit ja yhteiskunta toimimaan normaalisti. Kriisi loppuu siihen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan+samaa+mieltä+yllä++olevan+kirjoittajan+kanssa.+THL+ei+uskonut+aluksi+WHOta+Koronaviruksen+vaarallisuudesta+vaan+vertasi+sitä+julkisesti+televisiossa+kausiflunssaan.+Salminen+toi+lukuisia+kertoja+esille+televisiossa,+että+ei+ymmärrä+WHOta+eikä+testauksen+tärkeyttä.+Suomen+pandemiastrategia+alkaa+lähentyä+Ruotsia+kun+meidän+pitäisi+toimia+kuten+Saksa.+THL+olettaa+virheellisesti,+että+Koronaan+tulee+immuniteetti,+kun+sen+on+sairastanut.+Tästä+ei+kuitenkaan+ole+WHOn+24.5+2020+mitään+näyttöä+vielä.+Vanhoihin+lieväoireisiin+eri+Koronaviruksiinkaan+ei+tullut+pysyvää+immuniteettia+ja+sama+henkilö+pystyi+sairastamaan+sen+kaksi+kertaa+talven+aikana.+Eli+THLn+ja+Ruotsin+Tegnelin+laumaimmuniteettistrategia+on+pelkkää+huuhaaata.+Lisäksi+WHOn+arvio+Koronan+tapauskoulleisuudesta+on+3,4+%+ja+THL:n+vain+0,2%.+Kiinassa+Wuhanin+maakunnassa+toteutunut+tapauskuolleisuus+oli+5,8+%.Herää+vain+kysymys,+että+voiko+olla+enempää+pihalla+kuin+Suomen+THL?

    Tuo+"koronakuolleisuus"+on+täyttä+puppua,+koska+missään+ei+ole+testattu+kaikkia+ihmisiä.+Wuhanissa+on+ehkä+testattu+muutama+prosentti+sairastuneista+ja+loput+ovat+sairastaneet+sen+kotonaan,+osa+jopa+ilmoittamatta+asiasta+kenellekään.+Todellinen+kuolleisuus+on+reippaasti+alle+0,5%+ja+tuo+THL:n+0,2%+lienee+aika+lähellä+oikeaa.+Esimerkiksi+Islannisssa+kuolleisuus+on+0,6%+ja+valtaosa+on+parantunut.+Ja+edes+Islannissa+ei+ole+testattu+kaikkia,+kuten+ei+missään+maassa+koko+maailmassa.Ja+tuo+tutkimus+on+jo+todistettu+valheeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronatartuntojen määrä painui Australiassa lähes olemattomiin – menestystä selitetään varhaisten toimien strategialla -- yhtä kuin Aasian maissa ja Uudessa-Seelannissa käytetyllä epidemian tukahduttamisstrategialla !
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006494323.html
    "Etelä-Australian osavaltion johtava terveysviranomainen julisti osavaltion jo ”maailman turvallisimmaksi paikaksi”.

    Australia kuuluu naapurimaansa Uuden-Seelannin ohella niihin maihin, jotka näyttävät pärjänneen koronaviruksen vastaisessa taistelussa poikkeuksellisen hyvin. Tilanne näyttää niin hyvältä, että maan hallitus ilmoitti Reutersin mukaan perjantaina aikaistavansa viikolla päätöksiään siitä, kuinka epidemian vuoksi asetettuja rajoitteita puretaan.

    Noin 25 miljoonan asukkaan Australiassa oli perjantaihin mennessä tilastoitu 6 767 vahvistettua koronavirustartuntaa, joista 93 on johtanut potilaan kuolemaan. Vielä kuukausi sitten maassa todettiin päivittäin satoja uusia tartuntoja, mutta nyt koko maan määrät ovat pysytelleet useimpina päivinä alle 20:ssa."

    Pitäisikö Suomenkin harkita tätä ja jättää koulujen, ravintoloiden ja Viron-Ukrainan ym. rajojen aukaisu kesälomakauden jälkeiseksi ajaksi, kun 2,5 - 3 kuukauden kesälomakausi luonnollinen sulkutoimi nykyisten rajoitusten lisänä tukahduttaa KOKO epidemian Suomesta.

    Sen jälkeen tarkalla rajavalvonnalla ja tulijoiden vartioiduilla pakkokaranteeneilla uudet tartuntaketjut pidetään maasta pois.

    Kaikille kansalaisille hankitaan kestokäyttöiset pestävät kangasmaskit joita käytetään mikäli uusia tartuntaketjuja pääsisi maahan karanteenitoimista huolimatta.

    Suomi saadaan auki ja talous toimimaan, toisin kuin nykyisellä THL:n mallilla jossa rajoitukset aukaistaan liian aikaisin, jotta epidemia pysyy elossa ja muka tuottaa hiljaa leviämällä laumasuojan 1-3 vuoden sisällä.

    Jatkuvaa rajoitusten höllentämistä ja tiukentamista, joka tukahduttaa taloutta ja pelottaa ihmiset käyttämästä palveluita. Suomessahan on noin 2 miljoonaa riskiryhmään kuuluvaa kuluttajaa jotka kykkivät sisällä 1-3 vuotta, mikäli epidemiaa ei tukahduteta.

    Valtionvelka kasvaa pilviin tämän hirttäytyneen talouden takia, jossa hirttoköyttä välillä hieman löystetään ja välillä kiristetään, niin että hirtettävä kituu mahdollisimman pitkään.

    Eli lopetetaan paitsi suomalaisten matkustelu ulkomaille pariksi vuodeksi ja sama aika estetään turistien ja liikeasioita hoitamaan tulevien ihmisten liikkuminen Suomeen.

    Millä lainsäädännöllä sellainen toteutetaan?

    Tauti ei ole häviämässä maailmalta pariin vuoteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai jaa että virkaan pääsyn kriteerinä on
    että olisi Kokoomuksen taikka Perussuomalaisten
    jäsen että olisi tarpeeksi pätevä.

    Ota huomioon että päähallituspuolue Sosialidemokraatit
    ovat nytten kirkkaasti gallupsuosikki.

    Kokoomus varsinkin rämpii nyt suossa.

    Poliitikka on politikointia ja heillä ei ole mitään tarkoitusta, eikä lakikaan vaadi, tekemään sitä mitä he sanovat. Voivat esimerkiksi pysäyttää Suomen talouden ja velkaannuttaa ihmiset kun eivät voi maksaa lainojaan kun tulot pienenevät.

    Keskuspankit luovat rahaa tyhjästä ja vaativat vielä Suomeltakin korkorahaa velan päälle. Tämän takia velkarahaa on olemassa enemmän kuin on rahaa olemassa.

    Täm'än luodun (tarkoitan että taloudellinen kurimus on luotu, ei edes ole kausiinfluenssaa kovin kummoisempi ja luvut ovat vääristyneet kun esim USAssa riittää että epäili esim syöpäpotilaan kuolleen syövän sijasta koronaan mutta se vain unohtui testata hihih) pandemian vaikutukset ovat keskuspankeille suotuisat ja veronmaksajille valmiiksi maksamattomissa oleva vain lisääntyy mitä pidempää poliitikot pyörittävät apinasirkusta kuin kommunismi pyöritti neuvostoliittoa. Suomi nousuun eikä laskuun kiitos. Arvonstan Suomen vapautta ja rehellisyyttä, mutta sillä tarkoitan vain suurinta osaa ihmisiä täällä enkä poliitikkoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osa poliitikoistakin ihmettelee THL:n ja HUSin tartutuspuheita:

    ”Emme kai me ehdoin tahdoin halua teho-osastoille potilaita?” – Kansanedustaja hämmästyi HUSin ylilääkärin kannanotosta
    https://www.talouselama.fi/uutiset/te/eb861453-ac04-4898-a18d-e7fe3e39a564
    Tiettyjen terveysviranomaisten ja asiantuntijoiden esiin tuoma ajatus koronavirusepidemian tarkoituksellisesta vauhdittamisesta leviämisvauhdin juuri hidastuttua ihmetyttää kansanedustaja Mari Rantasta.

    Fiksuja ihmisiä, haluavat meille kaikille immuniteetin ja tietävät sairaalakapasiteetin. Virukset eivät ole eläviä, ne ovat elottomia organismeja. Virukset eivät häviä mihinkään maailmasta, onhan meidän DNAmmekin viraalia.

    Pitäisikö loppuelämämme pelätä joka ikistä virusta joka tulee vastaan? Olisiko se pelonlietsontaa jolla valtiot voivat ottaa vapauksia itselleen?

    Miksi muuten 5G verkot on pykätty hirveällä vauhdilla ylös koronapandemian aikaan niissä maissa joissa vaikuttaa joko Federal Reserve keskuspankki tai Maailman keskuspankki/IMF? ne tietenkin omistavat niin paljon varallisuutta niistä maista ja HEILLÄ on sanavaltaa ja he ajavat asioita poliitikkojemme takana.

    Sen takia meillä on "demokratia" (jossa poliitikkojen ei tarvitse tehdä mitään mitä he ovat luvanneet vaan voivat laillisesti valehdella)
    Sen takia Sveitsissä on suora demokratia ja kansalla on valtaa. Jos Sveitsissä poliitikot hölmöilevät niin sitten kansa äänestää uudet vaalit ja sen sanoo laki joka on kansan puolella. Sveitsissä ollaan meitä edellä poliittisesti (suora demokratia), teknologisesti (Zugin piilaakso ja Bitcoin kylä, Monero kehittäjiä), korkea hyvinvointi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa tälläisiin virkoihin palkataan(palkitaan) hyviä veljiä, eikä niitä kenellä on paras pätevyys. Siinä syy kaikkeen.

    Juuri+niin.Valtion+työpaikat+ovat+suojatyöpaikkoja.+Saisivat+kilpailuttaa+ne+vuosittain+samoin+kuin+perunatkin++jotka+sitten+kouluihin+tulivat+aiemmin+puolasta.Saataisiinko+siis+parempia+virkamiehiä+puolasta+vai+tulisivatkohan+he+virosta+hehhe.Meidän+demokratialla+jossa+poliitikot+voivat+luvata+ummet+ja+lammet+ja+valehdella+niin+että+tuntuu+niin+mitä+luulette+onko+hyvä+järjestelmä?Nämä+samat+ihmiset+tulevat+leikkaamaan+eläkkeesi+ja+nostamaan+veroja+jotta+voivat+maksaa+keskuspankkien+luoman+leikkirahan+heille+takaisin.Leikkirahalla+tarkoitan:Keskuspankki+(FED,+Maailman+pankki,+IMF)+luo+rahaa+tyhjästä+ja+vaatii+rahalle+korkoa+valtioilta.+Raha+kiertää+kuin+rahanpesussa+esimerkiksi+suomen+tapauksessa+ECBn+ja+sitten+Suomen+keskuspankin+kautta.+Keskuspankeilla+on+yksityisiä+omistajia+muun+muassa+Rotschildin+suvusta,+jotka+ovat+häikäilemättömästi+velkaannuttaneet+puoli+maapalloa+eivätkä+monetkaan+sitä+ymmärrä.Kannattaa+siis+varautua+valuuttainflaatioon+tämän+hölmöilyn+seurauksena+ja+harkita+kiinteätä+omaisuutta,+bitcoinia,+moneroa+ja+maksaa+velkoja+pois.Ja+jos+Suomi+aloittaa+pakkopiikitykset+niin+ei+kannata+olla+ensimmäisten+vuosien+aikana+koekaniinina.+VAERS+rokote+sivuvaikutustenilmoitusjärjestelmä+toimii+huonosti+sillä+arviolta+vain+1-10%+rokote+kuolemista+ja+sivuvaikutuksista+raportoidaan.Autoimmuunitaudit+kestävät+vuosia+kehittyä.+Pisimmät+rokotetutkimukset+oikealla+plasebolla+(ei+siis+alumiini,+elohopea,+thimersal+hermomyrkyillä+varustettuna)+on+tehty+30-90+päivän+ajan.+Sinä+aikana+ei+huomata+vaikutusta+aivojen+terveydelle+että+miten+kertyvä+elohopea+ja+sen+kanssa+reaktion+kehittävä+alumiini+toimivat+aivoveriesteen+heikommalla+puolella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vain ffp3 maskit voivat suojata tartunnalta. Miksi suomalaiset eivät vaadi niitä kaikkien ostettavaksi.

    Maskin käyttäminen voitaisiin suositella ja esim. julkisissa liikennevälineissä se olisi pakollinen. Tässä olisi yksi hyvä konsti Koronan torjumiseen. Samalla julkiset tulisivat jälleen käyttöön. Nyt vain harva uskaltautuu bussiin, raitsikkaan, tai metroon. Samalla liikennettä harjoittavien yritysten tappiot saataisiin kuriin.
    Kaupassa käydessä kaupan henkilökunta kiittää niitä, jotka käyttävät maskia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aivan+samaa+mieltä+yllä++olevan+kirjoittajan+kanssa.+THL+ei+uskonut+aluksi+WHOta+Koronaviruksen+vaarallisuudesta+vaan+vertasi+sitä+julkisesti+televisiossa+kausiflunssaan.+Salminen+toi+lukuisia+kertoja+esille+televisiossa,+että+ei+ymmärrä+WHOta+eikä+testauksen+tärkeyttä.+Suomen+pandemiastrategia+alkaa+lähentyä+Ruotsia+kun+meidän+pitäisi+toimia+kuten+Saksa.+THL+olettaa+virheellisesti,+että+Koronaan+tulee+immuniteetti,+kun+sen+on+sairastanut.+Tästä+ei+kuitenkaan+ole+WHOn+24.5+2020+mitään+näyttöä+vielä.+Vanhoihin+lieväoireisiin+eri+Koronaviruksiinkaan+ei+tullut+pysyvää+immuniteettia+ja+sama+henkilö+pystyi+sairastamaan+sen+kaksi+kertaa+talven+aikana.+Eli+THLn+ja+Ruotsin+Tegnelin+laumaimmuniteettistrategia+on+pelkkää+huuhaaata.+Lisäksi+WHOn+arvio+Koronan+tapauskoulleisuudesta+on+3,4+%+ja+THL:n+vain+0,2%.+Kiinassa+Wuhanin+maakunnassa+toteutunut+tapauskuolleisuus+oli+5,8+%.Herää+vain+kysymys,+että+voiko+olla+enempää+pihalla+kuin+Suomen+THL?

    Viime kädessä maan hallitus on vastuussa toimenpiteistä. Eli ei auta, jos selittää, että asiantuntijat ovat väärässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maskin käyttäminen voitaisiin suositella ja esim. julkisissa liikennevälineissä se olisi pakollinen. Tässä olisi yksi hyvä konsti Koronan torjumiseen. Samalla julkiset tulisivat jälleen käyttöön. Nyt vain harva uskaltautuu bussiin, raitsikkaan, tai metroon. Samalla liikennettä harjoittavien yritysten tappiot saataisiin kuriin.
    Kaupassa käydessä kaupan henkilökunta kiittää niitä, jotka käyttävät maskia.

    Kannatan! Ei maskissa ole mitään häpeämistä. Päin vastoin, Se auttaa elinkeinoelämän avaamisessa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo+"koronakuolleisuus"+on+täyttä+puppua,+koska+missään+ei+ole+testattu+kaikkia+ihmisiä.+Wuhanissa+on+ehkä+testattu+muutama+prosentti+sairastuneista+ja+loput+ovat+sairastaneet+sen+kotonaan,+osa+jopa+ilmoittamatta+asiasta+kenellekään.+Todellinen+kuolleisuus+on+reippaasti+alle+0,5%+ja+tuo+THL:n+0,2%+lienee+aika+lähellä+oikeaa.+Esimerkiksi+Islannisssa+kuolleisuus+on+0,6%+ja+valtaosa+on+parantunut.+Ja+edes+Islannissa+ei+ole+testattu+kaikkia,+kuten+ei+missään+maassa+koko+maailmassa.Ja+tuo+tutkimus+on+jo+todistettu+valheeksi.

    Höpöti+höpöti+neiti+trolli.New+Yorkissa+on+testailtu+ja+niiden+lukujen+mukaan+kuolleisuus+tautiin+on+3%+luokkaa.+Siihen+joukkoon+mahtuu+jo+muutama+vähän+nuorempikin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    THL ja HUS kokoomuslääkärit ja Hetemäen Exit-työryhmä ne ajavat sulkuja ja rajoituksia auki. Hetemäki on kokoomusporvari joka Sipilän, Orpon ja Soinin PersKeKo/SinKeKo-porvarihallituksessa valehteli kokomustaa lumivalkeaksi kun väitti bisnes-SOTE:n tuovan muka 4,5 mrd euron säästöt vaikka samaan aikaan asiantuntijat päätyivät yleisesti yli 3 mrd euron lisäkuluihin. Miksi tämä verenimijä on laitettu nyt koronatyöryhmään kun kokoomuslaisena ajaa puhtaasti liike-elämän asiaa kansanterveyden ja kansalaisten sijaan? Uskomatonta. Marin, Harakka, Kiuru, Andersson jne. miksi?

    Hetemäki on liero - EK:n ja Kokoomuksen bulvaani.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    miksei kukaan tee kokeita siitä, mitä lisääntynyt käsihygienia, välttely, maskien käyttö todella saisi aikaan. Joku ison kaupungin kaupunginosan, jossa on eniten tartuntoja, vaikka.

    Maskien pitää olla ffp3-maskeja, jotta ne suojaisivat käyttäjäänsä. Niitä pitää saada kohtuu hinnalla kaikille halukkaille. Kansalaisten pitäisi vaatia. Vastuu käyttämisestä jääköön jokaiselle itselleen kuin myös mahdollinen hoidotta jääminen, jos epidemia yltyy maskien käyttämättömyyden takia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsinmallin+kiinalaisen+hoitamattajättämisessä+on+osoittautunut+tunnetusti+huonoksi.+Suuresta+kuolleiden+lukumäärästä+huolimatta,+tästä+luvusta+unohdetaan+aktiivisesti+koronasta+vammautuneet+jotka+tarvitsevat+dialyysi+ym+hoitoa,+edes+Tukholman+koronapestä+ei+ole+saatu+kuin+10-20%+immuniteetti+väestössä.Espanjantautiin+kuoli+kymmeniä+miljoonia+aikana+jolloin+ihmisiä+oli+neljännes+nykyisestä,+tarvitaanko+kiinantaudissa+ottaa+revanssi+kokeeksi,+ettei+talous+”kärsisi”?

    Kyllä se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa...sopii vaan Ruotsalaisia arvostella, mutta he vetävät aina pidemmän korren. Ennen ja aina. Suomalaiset kateelliset vain haluavat arvostella naapuria, vaikka oma pesä on paskottu nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli lopetetaan paitsi suomalaisten matkustelu ulkomaille pariksi vuodeksi ja sama aika estetään turistien ja liikeasioita hoitamaan tulevien ihmisten liikkuminen Suomeen.

    Millä lainsäädännöllä sellainen toteutetaan?

    Tauti ei ole häviämässä maailmalta pariin vuoteen.

    Hysteria on ainoa, mikä Suomessa on hyvin hoidettu, se kuvastuu kaikesta.
    Ruotsi mallaa miten pitää mennä, koska eivät maskit auta, voitte katsoa maskipakolliset maat!
    Selittäjiä aina löytyy ja ne puhuvat aina sinne omaan mustaan pussiin.
    Todellisia herrasmiehiä ei löydy näistä selittäjistä kuinka paljon olisi säästetty henkiä jne...
    Mitään pohjaa ei ole näyttää, jos olisi pelattu toiseen malliin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kannatan! Ei maskissa ole mitään häpeämistä. Päin vastoin, Se auttaa elinkeinoelämän avaamisessa.

    Kyllä - maskien myynti on tosi hyvä ja turha bisness!
    Niitten käyttö on täysin turhaa, siitä on jo näyttöä. Se on vain ihmisten rauhoittamista ettei hysteria tulisi liian rajuksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa kuolee JOKA PÄIVÄ keskimäärin noin 140 ihmistä eri syihin. Yleensä kuollaan vanhempana kuin nuorempana. Ei kuitenkaan aina. Korona ei tässä suhteessa muuta mitään.

    Joo kuolema tulee tavalla tai toisella. Ei tiedä milloin kuolee ja kuinka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai jaa että virkaan pääsyn kriteerinä on
    että olisi Kokoomuksen taikka Perussuomalaisten
    jäsen että olisi tarpeeksi pätevä.

    Ota huomioon että päähallituspuolue Sosialidemokraatit
    ovat nytten kirkkaasti gallupsuosikki.

    Kokoomus varsinkin rämpii nyt suossa.

    Sosialidemokraatit ovat hölmöilleet yhdessä vihreiden kanssa hallituksessa.
    Kohta tulee noutajat.
    Toisaalta joku valemedia syöttää jatkuvasti hallitusta tukevaa puppua.

    Äänestä

  • Anonyyminä esiintyminen ei osoita sanojensa takana seisomisen kykyä. Piilosta on helppo räksyttää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa tälläisiin virkoihin palkataan(palkitaan) hyviä veljiä, eikä niitä kenellä on paras pätevyys. Siinä syy kaikkeen.

    Ja uutta entistä paremmin palkattua virkaa odotellessa ei nyt isommin kannata nykyiseen paneutuakaan, etenkään jos ei ole edes minkäänlaisia edellytyksiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai jaa että virkaan pääsyn kriteerinä on
    että olisi Kokoomuksen taikka Perussuomalaisten
    jäsen että olisi tarpeeksi pätevä.

    Ota huomioon että päähallituspuolue Sosialidemokraatit
    ovat nytten kirkkaasti gallupsuosikki.

    Kokoomus varsinkin rämpii nyt suossa.

    Kuinka tuo virkanimityskommentti taas persuihin ja kenekään kannatukseen viittaa.
    Mutta kun asia tuli esille, niin täytyy sanoa, että yhtä luotettavia ovat kannatusmittaukset kuin hyvävelisisko virkanimityksetkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronatartuntojen määrä painui Australiassa lähes olemattomiin – menestystä selitetään varhaisten toimien strategialla -- yhtä kuin Aasian maissa ja Uudessa-Seelannissa käytetyllä epidemian tukahduttamisstrategialla !
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006494323.html
    "Etelä-Australian osavaltion johtava terveysviranomainen julisti osavaltion jo ”maailman turvallisimmaksi paikaksi”.

    Australia kuuluu naapurimaansa Uuden-Seelannin ohella niihin maihin, jotka näyttävät pärjänneen koronaviruksen vastaisessa taistelussa poikkeuksellisen hyvin. Tilanne näyttää niin hyvältä, että maan hallitus ilmoitti Reutersin mukaan perjantaina aikaistavansa viikolla päätöksiään siitä, kuinka epidemian vuoksi asetettuja rajoitteita puretaan.

    Noin 25 miljoonan asukkaan Australiassa oli perjantaihin mennessä tilastoitu 6 767 vahvistettua koronavirustartuntaa, joista 93 on johtanut potilaan kuolemaan. Vielä kuukausi sitten maassa todettiin päivittäin satoja uusia tartuntoja, mutta nyt koko maan määrät ovat pysytelleet useimpina päivinä alle 20:ssa."

    Pitäisikö Suomenkin harkita tätä ja jättää koulujen, ravintoloiden ja Viron-Ukrainan ym. rajojen aukaisu kesälomakauden jälkeiseksi ajaksi, kun 2,5 - 3 kuukauden kesälomakausi luonnollinen sulkutoimi nykyisten rajoitusten lisänä tukahduttaa KOKO epidemian Suomesta.

    Sen jälkeen tarkalla rajavalvonnalla ja tulijoiden vartioiduilla pakkokaranteeneilla uudet tartuntaketjut pidetään maasta pois.

    Kaikille kansalaisille hankitaan kestokäyttöiset pestävät kangasmaskit joita käytetään mikäli uusia tartuntaketjuja pääsisi maahan karanteenitoimista huolimatta.

    Suomi saadaan auki ja talous toimimaan, toisin kuin nykyisellä THL:n mallilla jossa rajoitukset aukaistaan liian aikaisin, jotta epidemia pysyy elossa ja muka tuottaa hiljaa leviämällä laumasuojan 1-3 vuoden sisällä.

    Jatkuvaa rajoitusten höllentämistä ja tiukentamista, joka tukahduttaa taloutta ja pelottaa ihmiset käyttämästä palveluita. Suomessahan on noin 2 miljoonaa riskiryhmään kuuluvaa kuluttajaa jotka kykkivät sisällä 1-3 vuotta, mikäli epidemiaa ei tukahduteta.

    Valtionvelka kasvaa pilviin tämän hirttäytyneen talouden takia, jossa hirttoköyttä välillä hieman löystetään ja välillä kiristetään, niin että hirtettävä kituu mahdollisimman pitkään.

    Australia meni ja teki tästä spektaakkelin, sitähän meillä ei käsien pesua lukuunottamatta haluttu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osa poliitikoistakin ihmettelee THL:n ja HUSin tartutuspuheita:

    ”Emme kai me ehdoin tahdoin halua teho-osastoille potilaita?” – Kansanedustaja hämmästyi HUSin ylilääkärin kannanotosta
    https://www.talouselama.fi/uutiset/te/eb861453-ac04-4898-a18d-e7fe3e39a564
    Tiettyjen terveysviranomaisten ja asiantuntijoiden esiin tuoma ajatus koronavirusepidemian tarkoituksellisesta vauhdittamisesta leviämisvauhdin juuri hidastuttua ihmetyttää kansanedustaja Mari Rantasta.

    Ehkäpä tuota tartuttamista ja vauhdittamista olisi syytä testata ensin pienemmissä suljetuissa piireissä, kuten vaikka HUS:ssa ja THL:ssä.
    Syntyisi tosielämä-mallinnukset samoin tein, eikä tarvisisisi edes oletella.
    Nythän näitä mallinnuksia on tehty pääosin suojeltujen vanhusten hoitokodeissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronatartuntojen määrä painui Australiassa lähes olemattomiin – menestystä selitetään varhaisten toimien strategialla -- yhtä kuin Aasian maissa ja Uudessa-Seelannissa käytetyllä epidemian tukahduttamisstrategialla !
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006494323.html
    "Etelä-Australian osavaltion johtava terveysviranomainen julisti osavaltion jo ”maailman turvallisimmaksi paikaksi”.

    Australia kuuluu naapurimaansa Uuden-Seelannin ohella niihin maihin, jotka näyttävät pärjänneen koronaviruksen vastaisessa taistelussa poikkeuksellisen hyvin. Tilanne näyttää niin hyvältä, että maan hallitus ilmoitti Reutersin mukaan perjantaina aikaistavansa viikolla päätöksiään siitä, kuinka epidemian vuoksi asetettuja rajoitteita puretaan.

    Noin 25 miljoonan asukkaan Australiassa oli perjantaihin mennessä tilastoitu 6 767 vahvistettua koronavirustartuntaa, joista 93 on johtanut potilaan kuolemaan. Vielä kuukausi sitten maassa todettiin päivittäin satoja uusia tartuntoja, mutta nyt koko maan määrät ovat pysytelleet useimpina päivinä alle 20:ssa."

    Pitäisikö Suomenkin harkita tätä ja jättää koulujen, ravintoloiden ja Viron-Ukrainan ym. rajojen aukaisu kesälomakauden jälkeiseksi ajaksi, kun 2,5 - 3 kuukauden kesälomakausi luonnollinen sulkutoimi nykyisten rajoitusten lisänä tukahduttaa KOKO epidemian Suomesta.

    Sen jälkeen tarkalla rajavalvonnalla ja tulijoiden vartioiduilla pakkokaranteeneilla uudet tartuntaketjut pidetään maasta pois.

    Kaikille kansalaisille hankitaan kestokäyttöiset pestävät kangasmaskit joita käytetään mikäli uusia tartuntaketjuja pääsisi maahan karanteenitoimista huolimatta.

    Suomi saadaan auki ja talous toimimaan, toisin kuin nykyisellä THL:n mallilla jossa rajoitukset aukaistaan liian aikaisin, jotta epidemia pysyy elossa ja muka tuottaa hiljaa leviämällä laumasuojan 1-3 vuoden sisällä.

    Jatkuvaa rajoitusten höllentämistä ja tiukentamista, joka tukahduttaa taloutta ja pelottaa ihmiset käyttämästä palveluita. Suomessahan on noin 2 miljoonaa riskiryhmään kuuluvaa kuluttajaa jotka kykkivät sisällä 1-3 vuotta, mikäli epidemiaa ei tukahduteta.

    Valtionvelka kasvaa pilviin tämän hirttäytyneen talouden takia, jossa hirttoköyttä välillä hieman löystetään ja välillä kiristetään, niin että hirtettävä kituu mahdollisimman pitkään.

    Olipa viisaasti kirjoitettu! ilo lukea! Mitä ihmeen "hyvä veli"-puupäitä meiillä toimii asiantuntijoina., kun he eivät ota mallia Australiasta, Uudesta-Seelannista jne., jotka saivat tiukoilla toimilla ja rajoituksilla epidemian tukahdutettua.

    Luulisi Suomellakin olevan eristäytyneen asemansa, tottelevaisen kansan ja pienen väkilukunsa ansiosta erinomaiset mahdollisuudet epidemian tukahduttamiseen. Meillä ovat rajoitustoimet niin hyvin auttaneet, että vielä, kun olisi tehty vähän kovempia kiristyksiä, niin epidemia olisi hiipunut kokonaan, tukahtunut. Nyt tämä on todella niinkuin löyhässä hirressä kiikkumista ja kestää paljon pitempään ja tulee kalliimmaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsinmallin+kiinalaisen+hoitamattajättämisessä+on+osoittautunut+tunnetusti+huonoksi.+Suuresta+kuolleiden+lukumäärästä+huolimatta,+tästä+luvusta+unohdetaan+aktiivisesti+koronasta+vammautuneet+jotka+tarvitsevat+dialyysi+ym+hoitoa,+edes+Tukholman+koronapestä+ei+ole+saatu+kuin+10-20%+immuniteetti+väestössä.Espanjantautiin+kuoli+kymmeniä+miljoonia+aikana+jolloin+ihmisiä+oli+neljännes+nykyisestä,+tarvitaanko+kiinantaudissa+ottaa+revanssi+kokeeksi,+ettei+talous+”kärsisi”?

    Taannoin telkkarista tulleessa dokumentissa kerrottiin Espanjan taudin vaatineen jopa 140 miljoonaa uhria.

    Tämä meneillään oleva pandemia muistuttaa oireiltaan Espanjan tautia, onhan kyseessä samantyyppinen corona virus, eli on raportoitu keuhkojen vuotavan verta jne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronatartuntojen määrä painui Australiassa lähes olemattomiin – menestystä selitetään varhaisten toimien strategialla -- yhtä kuin Aasian maissa ja Uudessa-Seelannissa käytetyllä epidemian tukahduttamisstrategialla !
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006494323.html
    "Etelä-Australian osavaltion johtava terveysviranomainen julisti osavaltion jo ”maailman turvallisimmaksi paikaksi”.

    Australia kuuluu naapurimaansa Uuden-Seelannin ohella niihin maihin, jotka näyttävät pärjänneen koronaviruksen vastaisessa taistelussa poikkeuksellisen hyvin. Tilanne näyttää niin hyvältä, että maan hallitus ilmoitti Reutersin mukaan perjantaina aikaistavansa viikolla päätöksiään siitä, kuinka epidemian vuoksi asetettuja rajoitteita puretaan.

    Noin 25 miljoonan asukkaan Australiassa oli perjantaihin mennessä tilastoitu 6 767 vahvistettua koronavirustartuntaa, joista 93 on johtanut potilaan kuolemaan. Vielä kuukausi sitten maassa todettiin päivittäin satoja uusia tartuntoja, mutta nyt koko maan määrät ovat pysytelleet useimpina päivinä alle 20:ssa."

    Pitäisikö Suomenkin harkita tätä ja jättää koulujen, ravintoloiden ja Viron-Ukrainan ym. rajojen aukaisu kesälomakauden jälkeiseksi ajaksi, kun 2,5 - 3 kuukauden kesälomakausi luonnollinen sulkutoimi nykyisten rajoitusten lisänä tukahduttaa KOKO epidemian Suomesta.

    Sen jälkeen tarkalla rajavalvonnalla ja tulijoiden vartioiduilla pakkokaranteeneilla uudet tartuntaketjut pidetään maasta pois.

    Kaikille kansalaisille hankitaan kestokäyttöiset pestävät kangasmaskit joita käytetään mikäli uusia tartuntaketjuja pääsisi maahan karanteenitoimista huolimatta.

    Suomi saadaan auki ja talous toimimaan, toisin kuin nykyisellä THL:n mallilla jossa rajoitukset aukaistaan liian aikaisin, jotta epidemia pysyy elossa ja muka tuottaa hiljaa leviämällä laumasuojan 1-3 vuoden sisällä.

    Jatkuvaa rajoitusten höllentämistä ja tiukentamista, joka tukahduttaa taloutta ja pelottaa ihmiset käyttämästä palveluita. Suomessahan on noin 2 miljoonaa riskiryhmään kuuluvaa kuluttajaa jotka kykkivät sisällä 1-3 vuotta, mikäli epidemiaa ei tukahduteta.

    Valtionvelka kasvaa pilviin tämän hirttäytyneen talouden takia, jossa hirttoköyttä välillä hieman löystetään ja välillä kiristetään, niin että hirtettävä kituu mahdollisimman pitkään.

    Sallitaan vain ukrainalaiskoronien tulla maahan mansikkaisäntiä tappamaan. Sehän on kuin sotaa. Viimeksi ukranalaiset yrittivät tulla Suomeen Raatten tieltä käsin mutta ei me niitä päästetty.

    Äänestä

  • Salminen on saanut virkansa hyvä veli järjestelmän ansiosta, joten hänen tietysti täytyy lausunnoissaan tehdä kuten poliitikot tahtovat!

    Sitten poliitikot kertovat noudattavansa näitä asiantuntijoiden ohjeita! Näin pyörii piiri pieni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai pitäisikö ottaa Amerikasta mallia se jos jokin olisi järjen köyhyyttä kyllä me suomalaiset olemme varmasti Salmisen johdolla oikealla tiellä

    Enpä usko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    (Kusipää) kansa palkitsee hänet kun hän asettuu kansanedustajaehdokkaaksi, saa 100000 ääntä.🤪🤮

    Pitäähän pikkuvarkaillakin olla oma elinkeino sekä sen suomat etuisuudet sekä etenemis-että bonusmahdollisuudet

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkoitit varmaan että anonyymi on kusipää.

    hmm... ja niin he menivät elonvirtaa alaspäin uiden syvällä kuohuissaan vaikka kuinka he yrittivät soutaa vastavirtaan...ja pian he vettyivät ja väsyivät ja painuivat uoman pohjaan kuin uppotukki konsanaan odottamaan uutta kevätsesonki aikaansa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Noin se pitäisi tehdä, kun olemme jo näin pitkällä koronakaranteenissa, mutta ei. Huulipunahullutus päättää tänään uusista valtiollisista sabotaasista Koronan edistämiseksi. Koulujen avaaminen viikoksi ennen kesälomia on järjetön ratkaisu.

    ...sitä vaan että Uudessa-Seelannissa on paremmat lammaspaimenet ja karjamajat sekä pitemmät päivälevotkin siksi terveemmät ja salskeammat katraat kertoili asiasta eräs Lumikki kellokaskin...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko jo aivokuollut kun tuollaista luulet?

    Eipä puuhastele aivokuollutkaan enää konttinsa parissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskokaa pois, että maat jotka tukahduttavat epidemian ja pitävät muualta tulleet tartuttajat ja tartuntaketjut vähissä tiukkojen maahantulorajoitusten ja maahantulijoiden vartioitujen pakkokaranteenien avulla tulevat pääsemään lähes normaaliin arkeen paljon Suomea ja muita maita nopeammin, jossa epidemiaa ei haluta tukahduttaa, vaan pitää tartunnat terveydenhuollon kantokyvyssä ja pumpata rajoituksia ylös ja alas epidemian noustessa rajoituksia lisäämällä, ja taas tartuntamäärien laskiessa rajoituksia poistaessa liian nopeasti että epidemia tukahtuu maasta. Ulkomaanliikenteen avaus Virosta ja Ukrainasta ties mistä muualta, pitää uudet tartuntaketjut käynnissä ja epidemian maassamme useita vuosia kun tai jos laimasuojaa edes tulee. Talous kärsii aaltomaisista rajoituksista, eivätkä ihmiset uskalla käyttää palveluja, erityisesti 2 miljoonaa riskiryhmiin kuuluvaa suomalaista. Australiassa, Uudessa-Seelannissa ym. maissa, jotka tukahduttavat koronavirusepidemian palvelut ovat auki, niitä uskalletaan käyttää ja talous normalisoituu. Kangassuojaimet ulkona on näin alissa varotoimi, ja jos tarkoista maahantulotoimista huolimatta maihin pääsee uusia tartuntaketjuja, väliaikaiset kangasmaskipakot estävät tartuntaketjujen leviämiset. Suomi, Ruotsi ym. kansan tartuttamiseen ja sitä kautta laumaimmuniteettia hakevat maat kärvistelevät talouden kurimuksessa. Olisi kerralla pitänyt hoitaa asiat kunnolla, ei lepsuilla ihmisten vapauden ja vapaan maasta-maahan liikkuvuuden takia. Tyhmyydestä sakotetaan.

    Olen samaa mieltä, että tukahduttaminen olisi hyvä asia. Mutta sen takia pitää nyt ne koulut avata että saataisiin lasten vanhemmat ja koulun henkilökunta sairastuttaa ennen syksyä. Etteivät ole töistä pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    IL: "Yhdysvaltalaistutkijat: Pandemia voi jatkua vielä kaksi vuotta
    tarjosi selvityksessään kolme erilaista skenaariota pandemian jatkumisesta. Ryhmä uskoo taudin leviämisen lakkaavan vasta kun 60-70 prosenttia väestöstä on saanut tartunnan."

    Ainoa vaihtoehto on ottaa Suomessakin järki käteen ja tartunta/immuniteettistrategian sijaan, jota Ruotsikin harrastaa sijaan ottaa käyttöön tukahdutusstrategia kuten Uusi-Seelanti ja Australia sekä Aasian maat. Niissä alkaa olla 0-kuolleisuusluvut, kokonaiskuolleisuuskin hyvin alhainen ja tartutusluvut hyvin alhaalla, osassa nollissa. Suomessa vuoden-kahden immuniteetin hakeminen ja rajoitusten löysääminen sekä nostaminen epidemian laskiessa ja taas noustessa nostaa kuolleisuusluvun tuhansiin tai kymmeniin tuhansiin. Nyt järki käteen!

    Näin juuri. Maskit käyttöön kaikissa julkisissa tapahtumissa. On PALJON pienempi vaiva ja talouteen ei mitään negatiivista vaikutusta. https://maskikauppa.fi/blogs/news/hengityssuojaimen-kaytto-suositeltavaa-jo-monissa-maissa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Virhevasukki ratsastaa vaikka kotonalla valheensa pitimiksi. Mikä on talvella vasemmiston ja keskustan kannatus, kun viimeisen turhan kouluviikon takia räjäytetään koronapommi kesäksi isovanhempien keskuuteen? Kuolleet eivät äänestä, varsinkaan demareita.

    Eihän koulujen avaaminen sitä tarkoita, että sitten loman alkaessa kiikutat lapset heti iäkkäiden vanhempiesi ja isovanhempiesi luokse. Loman alkaessa karanteeniaika 2 viikkoa ainakin pitää malttaa, ennenkuin vierailulle lähdetään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Toinen vaikea ryhmä on varmaan hui-hai-miespioliset henkilöt, jotka viis veisaavat."

    Miten niin vain miespuoliset? Tää on taas tätä sukupulirasismia!!!!

    Eero M

    Todistettavasti miehet esim käyvät vessassa, eivätkä pese käsiään sen jälkeen, joten en tunnustaudu sukupuolirasistiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa...sopii vaan Ruotsalaisia arvostella, mutta he vetävät aina pidemmän korren. Ennen ja aina. Suomalaiset kateelliset vain haluavat arvostella naapuria, vaikka oma pesä on paskottu nyt.

    Vapaa liikkuvuus Ruotsiin päin on yhä voimassa, joten suosittelen sinulle lämpimästi muuttoa. Itse en tällä hetkellä ainakaan Tukholman seudulle menisi, ehkä pohjoisempaan tarkkaan tutkittuani kunnan tautitilanteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai jaa että virkaan pääsyn kriteerinä on
    että olisi Kokoomuksen taikka Perussuomalaisten
    jäsen että olisi tarpeeksi pätevä.

    Ota huomioon että päähallituspuolue Sosialidemokraatit
    ovat nytten kirkkaasti gallupsuosikki.

    Kokoomus varsinkin rämpii nyt suossa.

    Kokoomus aa rämpiä ihan rauhassa jatkossakin. Hallituksessa viimeiset 10v, aiheuttanut veronmaksajille hirveää thoam, mm myymällä valtion (meidän veronmaksajien) omaisuutta, ja parhaansa mukaan tuhota pohjoismaista hyvinvointivaltiota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronatartuntojen määrä painui Australiassa lähes olemattomiin – menestystä selitetään varhaisten toimien strategialla -- yhtä kuin Aasian maissa ja Uudessa-Seelannissa käytetyllä epidemian tukahduttamisstrategialla !
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006494323.html
    "Etelä-Australian osavaltion johtava terveysviranomainen julisti osavaltion jo ”maailman turvallisimmaksi paikaksi”.

    Australia kuuluu naapurimaansa Uuden-Seelannin ohella niihin maihin, jotka näyttävät pärjänneen koronaviruksen vastaisessa taistelussa poikkeuksellisen hyvin. Tilanne näyttää niin hyvältä, että maan hallitus ilmoitti Reutersin mukaan perjantaina aikaistavansa viikolla päätöksiään siitä, kuinka epidemian vuoksi asetettuja rajoitteita puretaan.

    Noin 25 miljoonan asukkaan Australiassa oli perjantaihin mennessä tilastoitu 6 767 vahvistettua koronavirustartuntaa, joista 93 on johtanut potilaan kuolemaan. Vielä kuukausi sitten maassa todettiin päivittäin satoja uusia tartuntoja, mutta nyt koko maan määrät ovat pysytelleet useimpina päivinä alle 20:ssa."

    Pitäisikö Suomenkin harkita tätä ja jättää koulujen, ravintoloiden ja Viron-Ukrainan ym. rajojen aukaisu kesälomakauden jälkeiseksi ajaksi, kun 2,5 - 3 kuukauden kesälomakausi luonnollinen sulkutoimi nykyisten rajoitusten lisänä tukahduttaa KOKO epidemian Suomesta.

    Sen jälkeen tarkalla rajavalvonnalla ja tulijoiden vartioiduilla pakkokaranteeneilla uudet tartuntaketjut pidetään maasta pois.

    Kaikille kansalaisille hankitaan kestokäyttöiset pestävät kangasmaskit joita käytetään mikäli uusia tartuntaketjuja pääsisi maahan karanteenitoimista huolimatta.

    Suomi saadaan auki ja talous toimimaan, toisin kuin nykyisellä THL:n mallilla jossa rajoitukset aukaistaan liian aikaisin, jotta epidemia pysyy elossa ja muka tuottaa hiljaa leviämällä laumasuojan 1-3 vuoden sisällä.

    Jatkuvaa rajoitusten höllentämistä ja tiukentamista, joka tukahduttaa taloutta ja pelottaa ihmiset käyttämästä palveluita. Suomessahan on noin 2 miljoonaa riskiryhmään kuuluvaa kuluttajaa jotka kykkivät sisällä 1-3 vuotta, mikäli epidemiaa ei tukahduteta.

    Valtionvelka kasvaa pilviin tämän hirttäytyneen talouden takia, jossa hirttoköyttä välillä hieman löystetään ja välillä kiristetään, niin että hirtettävä kituu mahdollisimman pitkään.

    hyvin rahat säästyy kun on kotona

    Samaa mieltä! Tukahduttaminen olisi ainoa oikea keino pelastaa Suomen talous. virus tulee isolla voimalla takasin ,kun paikkoja avataan vauhdilla. virus on vielä täällä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä - maskien myynti on tosi hyvä ja turha bisness!
    Niitten käyttö on täysin turhaa, siitä on jo näyttöä. Se on vain ihmisten rauhoittamista ettei hysteria tulisi liian rajuksi.

    Totta....!!!!!!!!!, 🤘🤐🐷

    Äänestä

  • Niin tuo "sokeltaja / röhisijä " äijä on vuoroin suomen talousjohtaja ja kumminkin vetää vitun isoa palkkaa THL:n kirjoilla Kumma maa tämä suomi täällä tuon tuosta nousee, kuin ANTIKRISTUKSIA perkeleitä luotsin toimiin. Yhtä ja toista epäkurantti verorahoilla elätettäväksi. Muistellaanpa kuinka vähäpätöisenä vuosi sitten tuo äijä piti korona tautia. Kertoi Kovic 19 virus on aivan tavallinen kausi-infulenssan kaltainen eikä tarvitse olla huolissaan. Se tulee jos on tullakseen ja poistuu parissa viikossa.

    Kummallista on myös kuinka tuo virus alkoi niittää kuolemaa ensimmäiseksi kunnallisissa vanhuksien hoitolaitoksissa. Mutta esim. pääkaupunki seudun RIKKAIDEN VANHUSTEN HOITOKODEISSA . . . ei juuri ainuttakaan tartuntaa saatika kuolemaa. Tuleekin pakosta mieleen taidetaan suomessa ottaa kaikki hyöty koronasta. Ja laittaa viruksella ns. RUPUSAKKI MAAN POVEEN! Tämä voi aivan hyvin olla totta ja tätä päivää.

    Kapitalistit ovat ennenkin olleet HÄIKÄILEMÄTTÖMIÄ ! esim. keväällä 1918 pitkälle syksyyn asti. Teloittivat natsien liittolaisina ja avustamana saksasta hankituilla aseilla suomalaista kansaa osaa, kun eivät alkaneet ILMAISEKSI HEITÄ ELÄTTÄMÄÄN PERKELE!! Kapitalistit ovat KOIRIA ihmisten joukossa. Mutta samaa ne tottelevat mitä köyhä kansan osakin aikoinan . Ja kovemmin kapitalisti rojahtaen kaatuvat . . . PERRRRRR . . . KELE!!

    SON JUST NÄIN EIKÄ MELEKEIN.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa tälläisiin virkoihin palkataan(palkitaan) hyviä veljiä, eikä niitä kenellä on paras pätevyys. Siinä syy kaikkeen.

    Mikään ei suututa kuin se, että rehellisten ammattilaisten ammattinimitystä käyttää harhaanjohtavasti hyväkseen joka loisii kunnon kansalaisten kustannuksella! "Vapaamuurarit"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    (Kusipää) kansa palkitsee hänet kun hän asettuu kansanedustajaehdokkaaksi, saa 100000 ääntä.🤪🤮

    Kusipäisen
    kansanosan pitää sortaa aina heikompia. Sadistit saavat siitä nautintonsa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ai jaa että virkaan pääsyn kriteerinä on
    että olisi Kokoomuksen taikka Perussuomalaisten
    jäsen että olisi tarpeeksi pätevä.

    Ota huomioon että päähallituspuolue Sosialidemokraatit
    ovat nytten kirkkaasti gallupsuosikki.

    Kokoomus varsinkin rämpii nyt suossa.

    Kuka on tyhmin. Se joka äänestää Persustaa ja ahneita piruja
    (kokoomus).

    Äänestä

Ukko valehteli suoraan kansalle, että lapset eivät muka tartuta koronaa.

"Ruotsin idea on siis se, että nuorempi väestö sairastaa koronaviruksen, jolloin virus lakkaa leviämästä ja laumasuoja saadaan ulottumaan epidemian aikana eristettyihin riskiryhmiin. Nystedtin mukaan yhteiskunnan täydellinen pysäyttäminen ei ratkaisisi tilannetta, vaan epidemia käynnistyisi uudestaan, kun poikkeustoimet puretaan, Lapin Kansa kertoo."

Eli tuo on Suomessakin ajatuksena, kun koulut avataan. Sitä ei vain saisi kaikille kertoa hysterian vähentämiseksi.

https://www.uusisuomi.fi/uutiset/lapin-kansa-infektiolaakari-sanoi-sen-suoraan-ruotsissa-tavoitteemme-on-saavuttaa-laumaimmuniteetti/adf17714-bcec-4359-94ee-f9d1a7eb09ab

Äänestä
  • Koulut avataan Suomessa, koska lapset eivät tartuta koronavirusta – saksalainen tutkijaryhmä: ”Lapset ovat yhtä tartuttavia kuin aikuiset”

    Saksassa koulujen avaamisesta päätetään ensi viikolla – berliiniläisen yliopiston professori alustavista tutkimuksista: Koulut korona­viruksen leviämisen solmu­kohtia
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006493941.html
    Berliinin Charité-sairaalan johtava virologi Christian Drosten julkaisi Saksassa tehdyn tutkimuksen, jonka mukaan lasten kantamat virusmäärät eivät merkittävästi eroa aikuisten vastaavista.

    Suomen hallitus päätti, että koulujen lähiopetukseen palataan 14. toukokuuta. THL on kertonut, että kansainvälisten kokemusten valossa toisin kuin influenssassa, lapset eivät ole merkittävä ryhmä epidemian leviämisen kannalta.

    Maailmalla liikkuu myös tietoa koulujen merkittävästä roolista viruksen levittäjänä. Berliinin Humboldt-yliopiston mallinnusten mukaan korona tarttuisi hyvin kouluissa.

    THL:n johtaja mukaan riski siitä, että lapsi tartuttaa aikuisen, ei ole realistinen. Saksalaisen yliopistollisen sairaalan tutkijaryhmä on täysin toista mieltä.

    Iltasanomat kertoo johtaja Mika Salmisen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) sanoneen tiedotustilaisuudessa, että ”nyt on opittu, että lasten osuus [epidemian levittämisessä] on erittäin pieni. Riski siitä, että lapsi tartuttaa aikuisen, ei näytä Salmisen mukaan olevan realistinen.

    Lapset voivat olla yhtä tartuttavia kuin aikuiset

    Toista mieltä kuin Salminen on berliiniläisen Charité – Universitätsmedizin Berlin -sairaalan tutkijaryhmä.

    Tutkijat ovat analysoineet 3712 COVID-19 -potilasta sekä näiden viruskuorman sekä iän suhdetta. Suuri SARS-CoV-2 -viruskuorma tarkoittaa, että henkilö todennäköisemmin levittää tautia muihin ihmisiin.

    Viruskuormien analyysissä ei löytynyt merkittävää eroa eri ikäryhmien välillä, mukaanlukien lapset. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että viruskuormat hyvin nuorilla eivät eroa merkittävästi aikuisista.

    Tutkijat toteavat, että tulosten perusteella on varottava koulujen ja lastentarhojen rajoittamatonta avaamista, sillä lapset voivat olla yhtä tartuttavia kuin aikuiset.

    Meitä ohjaillaan auktoriteettien avulla kuin lammaslaumaa ihan Itä-Euroopan ja DDR:n tapaan, jossa joku ylhäältä kertoi toruuden. Joku katsoo silmikoissaan että taloudellisesti on kannattavampaa antaa epidemian levitä ja käydä kansa läpi, toinen ajattelee ideologisesti että maiden välisen vapaan liikkuvuuden takia epidemiaa ei kannata tukahduttaa, koska miten tänne pääsisi seuraavaan 2-3 vuoteen vapaasti naapurimaa Ruotsista saati turvapaikanhakijat rajan yli vapaasti kävellen.

    "Berliinin Charité-sairaalan johtava virologi Christian Drosten julkaisi Saksassa tehdyn tutkimuksen, jonka mukaan lasten kantamat virusmäärät eivät merkittävästi eroa aikuisten vastaavista.

    Suomen hallitus päätti, että koulujen lähiopetukseen palataan 14. toukokuuta. THL on kertonut, että kansainvälisten kokemusten valossa toisin kuin influenssassa, lapset eivät ole merkittävä ryhmä epidemian leviämisen kannalta.

    Maailmalla liikkuu myös tietoa koulujen merkittävästä roolista viruksen levittäjänä. Berliinin Humboldt-yliopiston mallinnusten mukaan korona tarttuisi hyvin kouluissa.

    THL:n johtaja mukaan riski siitä, että lapsi tartuttaa aikuisen, ei ole realistinen. Saksalaisen yliopistollisen sairaalan tutkijaryhmä on täysin toista mieltä.

    Iltasanomat kertoo johtaja Mika Salmisen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) sanoneen tiedotustilaisuudessa, että ”nyt on opittu, että lasten osuus [epidemian levittämisessä] on erittäin pieni. Riski siitä, että lapsi tartuttaa aikuisen, ei näytä Salmisen mukaan olevan realistinen.

    Lapset voivat olla yhtä tartuttavia kuin aikuiset

    Toista mieltä kuin Salminen on berliiniläisen Charité – Universitätsmedizin Berlin -sairaalan tutkijaryhmä.

    Tutkijat ovat analysoineet 3712 COVID-19 -potilasta sekä näiden viruskuorman sekä iän suhdetta. Suuri SARS-CoV-2 -viruskuorma tarkoittaa, että henkilö todennäköisemmin levittää tautia muihin ihmisiin.

    Viruskuormien analyysissä ei löytynyt merkittävää eroa eri ikäryhmien välillä, mukaanlukien lapset. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että viruskuormat hyvin nuorilla eivät eroa merkittävästi aikuisista.

    Tutkijat toteavat, että tulosten perusteella on varottava koulujen ja lastentarhojen rajoittamatonta avaamista, sillä lapset voivat olla yhtä tartuttavia kuin aikuiset."

    Meitä ohjaillaan auktoriteettien avulla kuin lammaslaumaa ihan Itä-Euroopan ja DDR:n tapaan, jossa joku ylhäältä kertoi toruuden. Joku katsoo silmikoissaan että taloudellisesti on kannattavampaa antaa epidemian levitä ja käydä kansa läpi, toinen ajattelee ideologisesti että maiden välisen vapaan liikkuvuuden takia epidemiaa ei kannata tukahduttaa, koska miten tänne pääsisi seuraavaan 2-3 vuoteen vapaasti naapurimaa Ruotsista saati turvapaikanhakijat rajan yli vapaasti kävellen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koulut avataan Suomessa, koska lapset eivät tartuta koronavirusta – saksalainen tutkijaryhmä: ”Lapset ovat yhtä tartuttavia kuin aikuiset”

    Saksassa koulujen avaamisesta päätetään ensi viikolla – berliiniläisen yliopiston professori alustavista tutkimuksista: Koulut korona­viruksen leviämisen solmu­kohtia
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006493941.html
    Berliinin Charité-sairaalan johtava virologi Christian Drosten julkaisi Saksassa tehdyn tutkimuksen, jonka mukaan lasten kantamat virusmäärät eivät merkittävästi eroa aikuisten vastaavista.

    Suomen hallitus päätti, että koulujen lähiopetukseen palataan 14. toukokuuta. THL on kertonut, että kansainvälisten kokemusten valossa toisin kuin influenssassa, lapset eivät ole merkittävä ryhmä epidemian leviämisen kannalta.

    Maailmalla liikkuu myös tietoa koulujen merkittävästä roolista viruksen levittäjänä. Berliinin Humboldt-yliopiston mallinnusten mukaan korona tarttuisi hyvin kouluissa.

    THL:n johtaja mukaan riski siitä, että lapsi tartuttaa aikuisen, ei ole realistinen. Saksalaisen yliopistollisen sairaalan tutkijaryhmä on täysin toista mieltä.

    Iltasanomat kertoo johtaja Mika Salmisen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) sanoneen tiedotustilaisuudessa, että ”nyt on opittu, että lasten osuus [epidemian levittämisessä] on erittäin pieni. Riski siitä, että lapsi tartuttaa aikuisen, ei näytä Salmisen mukaan olevan realistinen.

    Lapset voivat olla yhtä tartuttavia kuin aikuiset

    Toista mieltä kuin Salminen on berliiniläisen Charité – Universitätsmedizin Berlin -sairaalan tutkijaryhmä.

    Tutkijat ovat analysoineet 3712 COVID-19 -potilasta sekä näiden viruskuorman sekä iän suhdetta. Suuri SARS-CoV-2 -viruskuorma tarkoittaa, että henkilö todennäköisemmin levittää tautia muihin ihmisiin.

    Viruskuormien analyysissä ei löytynyt merkittävää eroa eri ikäryhmien välillä, mukaanlukien lapset. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että viruskuormat hyvin nuorilla eivät eroa merkittävästi aikuisista.

    Tutkijat toteavat, että tulosten perusteella on varottava koulujen ja lastentarhojen rajoittamatonta avaamista, sillä lapset voivat olla yhtä tartuttavia kuin aikuiset.

    Meitä ohjaillaan auktoriteettien avulla kuin lammaslaumaa ihan Itä-Euroopan ja DDR:n tapaan, jossa joku ylhäältä kertoi toruuden. Joku katsoo silmikoissaan että taloudellisesti on kannattavampaa antaa epidemian levitä ja käydä kansa läpi, toinen ajattelee ideologisesti että maiden välisen vapaan liikkuvuuden takia epidemiaa ei kannata tukahduttaa, koska miten tänne pääsisi seuraavaan 2-3 vuoteen vapaasti naapurimaa Ruotsista saati turvapaikanhakijat rajan yli vapaasti kävellen.

    Siinä on kansallinen terveys listalla vasta kakkosena tai kolmosena.

    Äläpäs viitti jauhaa paskaa, DDR ei ole ollut olemassa
    3.10.1990 lähtien, ja Berliinin muurikin murtui jo
    9.11.1989, ikävä kyllä seistyään paikoillaan 28 vuoden
    ajan, 13.8.1961 lähtien.

    Siksi toisekseen kommunistinen yhteiskuntajärjestelmä
    on täysin epäonnistunut yritelmä.

    Eduard Bernstein (Saksa) ja Per Albin Hansson (Ruotsi)
    olivat eteviä yhteiskuntateoreetikkoja, ja olivat vieläpä
    sosialidemokraatteja, eivät kommunisteja.

    Äänestä

  • Katsotaan nyt syksyllä uudelleen, mitä tämä puolen miljoonan oppilaan, opettajat ym ym lisäksi, heittäminen kahden viikon koronalinkoon kuinka paljon se lisää tartuntoja ja kuolemantapauksia / huom!

    Juuri näin! Lapset tartuttavat esimerkiksi seurakunnissa eniten flunssia vanhempiensa välityksellä kaiken ikäiseen väestöön. Se on luonnollista, mutta flunssaa helpommin tarttuvan Sars Covid-19 voittokulku on taattu lasten laittamisella kouluun viikoksi kesken karanteenin. Julma tapa vihervasemmistolaisten uudelleen valintaan, kun vanhempi ja viisaampi väki kuolee pois. Neuvostomeininkiä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Äläpäs viitti jauhaa paskaa, DDR ei ole ollut olemassa
    3.10.1990 lähtien, ja Berliinin muurikin murtui jo
    9.11.1989, ikävä kyllä seistyään paikoillaan 28 vuoden
    ajan, 13.8.1961 lähtien.

    Siksi toisekseen kommunistinen yhteiskuntajärjestelmä
    on täysin epäonnistunut yritelmä.

    Eduard Bernstein (Saksa) ja Per Albin Hansson (Ruotsi)
    olivat eteviä yhteiskuntateoreetikkoja, ja olivat vieläpä
    sosialidemokraatteja, eivät kommunisteja.

    Paskapuhuja sossuja näkyy vilisevän vielä Neukkulan romahtamisen jälkeenkin täällä verkossakin. Ei se saatananallinen sosialismi mihinkään ole kadonnut maailmasta ja sen näkee näitten vappusatasvalehtelijoiden jutuista nytkin. Uskoo ken tahtoo, kunhan saadaan viruslinko auki ennen kesälomia, ettei vain hallituksen kannatus romahtaisi koronakriisin jälkihoidon osaamattomuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin! Lapset tartuttavat esimerkiksi seurakunnissa eniten flunssia vanhempiensa välityksellä kaiken ikäiseen väestöön. Se on luonnollista, mutta flunssaa helpommin tarttuvan Sars Covid-19 voittokulku on taattu lasten laittamisella kouluun viikoksi kesken karanteenin. Julma tapa vihervasemmistolaisten uudelleen valintaan, kun vanhempi ja viisaampi väki kuolee pois. Neuvostomeininkiä?

    Suomen Sosialidemokraattisella Puolueella ja
    Neuvostoliiton Kommunistisella Puolueella
    ei ollut mitään yhteisiä intressejä vuosina 1918-1991.

    Ota tämä huomio ennen kuin alat vertaamaan
    Suomea Neuvostoliittoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juuri näin! Lapset tartuttavat esimerkiksi seurakunnissa eniten flunssia vanhempiensa välityksellä kaiken ikäiseen väestöön. Se on luonnollista, mutta flunssaa helpommin tarttuvan Sars Covid-19 voittokulku on taattu lasten laittamisella kouluun viikoksi kesken karanteenin. Julma tapa vihervasemmistolaisten uudelleen valintaan, kun vanhempi ja viisaampi väki kuolee pois. Neuvostomeininkiä?

    Olen samaa mieltä. Meitä sanelee jo kommarivaltio nyt. Siihen ollaan menossa. Kun seurataan kaikkea tätä käskytystä muutenkin niin Kiinakin voi ohjat meiltä käsiinsä ottaa. Siis tavallisella keansalaisella ei ole mitään mielipidettä. Meitä viedään kuin pässiä narussa. Herätkää ja käyttäkää aivojanne eikä pepaa.

    Äänestä

  • Se asian tekee erittäin vakavaksi, kun kansa uskoo tuohon, eikä käytä omia aivojaan ja ota selvää miten asia oikeasti on!
    Onko täällä näin manipuloitavaa väkeä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koulut avataan Suomessa, koska lapset eivät tartuta koronavirusta – saksalainen tutkijaryhmä: ”Lapset ovat yhtä tartuttavia kuin aikuiset”

    Saksassa koulujen avaamisesta päätetään ensi viikolla – berliiniläisen yliopiston professori alustavista tutkimuksista: Koulut korona­viruksen leviämisen solmu­kohtia
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006493941.html
    Berliinin Charité-sairaalan johtava virologi Christian Drosten julkaisi Saksassa tehdyn tutkimuksen, jonka mukaan lasten kantamat virusmäärät eivät merkittävästi eroa aikuisten vastaavista.

    Suomen hallitus päätti, että koulujen lähiopetukseen palataan 14. toukokuuta. THL on kertonut, että kansainvälisten kokemusten valossa toisin kuin influenssassa, lapset eivät ole merkittävä ryhmä epidemian leviämisen kannalta.

    Maailmalla liikkuu myös tietoa koulujen merkittävästä roolista viruksen levittäjänä. Berliinin Humboldt-yliopiston mallinnusten mukaan korona tarttuisi hyvin kouluissa.

    THL:n johtaja mukaan riski siitä, että lapsi tartuttaa aikuisen, ei ole realistinen. Saksalaisen yliopistollisen sairaalan tutkijaryhmä on täysin toista mieltä.

    Iltasanomat kertoo johtaja Mika Salmisen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) sanoneen tiedotustilaisuudessa, että ”nyt on opittu, että lasten osuus [epidemian levittämisessä] on erittäin pieni. Riski siitä, että lapsi tartuttaa aikuisen, ei näytä Salmisen mukaan olevan realistinen.

    Lapset voivat olla yhtä tartuttavia kuin aikuiset

    Toista mieltä kuin Salminen on berliiniläisen Charité – Universitätsmedizin Berlin -sairaalan tutkijaryhmä.

    Tutkijat ovat analysoineet 3712 COVID-19 -potilasta sekä näiden viruskuorman sekä iän suhdetta. Suuri SARS-CoV-2 -viruskuorma tarkoittaa, että henkilö todennäköisemmin levittää tautia muihin ihmisiin.

    Viruskuormien analyysissä ei löytynyt merkittävää eroa eri ikäryhmien välillä, mukaanlukien lapset. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että viruskuormat hyvin nuorilla eivät eroa merkittävästi aikuisista.

    Tutkijat toteavat, että tulosten perusteella on varottava koulujen ja lastentarhojen rajoittamatonta avaamista, sillä lapset voivat olla yhtä tartuttavia kuin aikuiset.

    Meitä ohjaillaan auktoriteettien avulla kuin lammaslaumaa ihan Itä-Euroopan ja DDR:n tapaan, jossa joku ylhäältä kertoi toruuden. Joku katsoo silmikoissaan että taloudellisesti on kannattavampaa antaa epidemian levitä ja käydä kansa läpi, toinen ajattelee ideologisesti että maiden välisen vapaan liikkuvuuden takia epidemiaa ei kannata tukahduttaa, koska miten tänne pääsisi seuraavaan 2-3 vuoteen vapaasti naapurimaa Ruotsista saati turvapaikanhakijat rajan yli vapaasti kävellen.

    Hyvä, että ihmiset lukevat ja saavat tietoa esimerkiksi eri Euroopan maista ja Australian ja Uuden Seelannin tilanteesta. Suomessa ei tiedotus ole tällä hetkellä vapaata. Lukemalla tutkimuksia ympäri maailmaa saa paremman ja monipuolisemman kuvan koronaviruksen tilanteesta ja ominaisuuksista.

    Äänestä

  • mika salminen ei ooo ollu mitenkaan mahtava

    Äänestä

Se ei ole mikään yllätys, että pandemia voi jatkua vielä 2 vuotta. Siitä on ollut pitkä ketju tälläkin palstalla:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16374470/koronakurimus-voi-jatku-viela-100-viikkoa---hinta-nyt-12-mrd--viikko!

Epidemian pitkä kesto on juuri se syy, miksi on löydettävä tapa elää koronan kanssa tavalla joka ei tuhoa kansantaloutta. Ns. "hybridistrategia" on juuri sitä, että yhteiskuntaa hallitusti avaraan ja samalla epidemiaa tukahdutetaan tunnistamalla ja katkaisemalla tartuntaketjuja ja massarajoituksilla suojataan vain riskiryhmiä.

1Äänestä

Lapset kouluun ja taas leviää korona juuri kun aletaan saamaan se kuriin.
Vaivaisen 2 viikon vuoksi koko yhteiskuntaa kohtaava katastrofi edessä ?

Äänestä
  • Ymmärsitkö yhtään mitä avauksessa kirjoitettiin? Onko sinun ehdotus, että koulut pidetään kiinni 2 vuotta? Tänää vuonna 7 täyttävät lapset aloittavat koulun vasta kun ovat 9?

    Äänestä

  • Jonkinasteista tilannetajua infektiotautien asiantuntijoiltakin odottaisi. Mutta vastaukset ilmeisesti samaa tasoa kuin tuo jo sinulle viestitetty. Ihan sama 2 viikkoa tai 2 vuotta, kunhan kohelletaan. Opettajat yrittivät valaa järkeä, mutta perille ei mennyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ymmärsitkö yhtään mitä avauksessa kirjoitettiin? Onko sinun ehdotus, että koulut pidetään kiinni 2 vuotta? Tänää vuonna 7 täyttävät lapset aloittavat koulun vasta kun ovat 9?

    EI KUKAAN TÄÄLLÄ OLE SULKEMASSA KOKO MAATA 2 vuodeksi

    Missä järki?

    Missä on maltti?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EI KUKAAN TÄÄLLÄ OLE SULKEMASSA KOKO MAATA 2 vuodeksi

    Missä järki?

    Missä on maltti?

    Maata ei tarvitsisi sulkea kuin 3 viikoksi, niin epidemia saataisiin tukahtumaan.

    Äänestä

  • Täällä palstalla on yhtä viisaita kuin ennen Esson baarin parlamentti pöydässä.

    Äänestä

  • Tätähän hallitus nyt juuri haluaa levittää taudin koko maahan ja lisää ruumiita,en ole vakuuttunut pääministerin toimista että ne ovat oikeita, ainakin häntä on jollain tasolla painostettu talouden takia, kuolevista veisataan viis kuka uskoo tähän hallitukseen tulee pettymään katkerasti kun asiat sitten 5 vuoden kuluttua hieman helpottaa taudin osalta, mutta talous ei tule helpottumaan ennenkuin hallitukseen saadaan päteviä viisaita henkilöitä hoitamaan asioita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tätähän hallitus nyt juuri haluaa levittää taudin koko maahan ja lisää ruumiita,en ole vakuuttunut pääministerin toimista että ne ovat oikeita, ainakin häntä on jollain tasolla painostettu talouden takia, kuolevista veisataan viis kuka uskoo tähän hallitukseen tulee pettymään katkerasti kun asiat sitten 5 vuoden kuluttua hieman helpottaa taudin osalta, mutta talous ei tule helpottumaan ennenkuin hallitukseen saadaan päteviä viisaita henkilöitä hoitamaan asioita.

    Täysin hullua avata kouluja ja poistaa rajoituksia. Kannattaako sitte ens vaaleissa miettiä ketä sitä äänestää.

    Äänestä

  • Teinipariskunnat pääsevät lääppimään toisiaan
    niin näin se korona leviää kulovalkean lailla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maata ei tarvitsisi sulkea kuin 3 viikoksi, niin epidemia saataisiin tukahtumaan.

    Minä olen ollut lomautettu jo 5 edellisviikkoa, nyt on
    menossa jo 6. lomautusviikko.

    huomenna 4.5. alkaa
    jo 7. lomautusviikko
    minulla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    huomenna 4.5. alkaa
    jo 7. lomautusviikko
    minulla.

    Jos tänä aikana olisi suljettu kaikki kaupat ja julkinen liikenne ja kiinnitetty huomiota siihen, miten ihmiset käyttäytyvät kaupoissa - esimerkkinä jaettu maskeja asiakkaille - epidemia alkaisi olla jo Suomessa tukahdutettu ja et olisi ollut turhaan lomautettuna. Nyt kaikki uhraukset ovat onnistuneet vain viivästyttämään epidemian puhkeamista, jonka THL aikoo nyt toteuttaa Suomessa eli päästää sen räjähtämään uuteen kasvuun.

    Tätä kituutusta rajoitusten ja puolittaisten normaaliolojen välimaastossa on nyt luvassa seuraavat pari vuotta, jos hallitus päättää pysyä THL:n valitsemassa strategiassa, eikä pyri tukahduttamaan epidemiaa nyt, kun se vielä olisi mahdollista (sen verran rajoituksilla on voitettu, että se selvästi on edelleen mahdollista).

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täysin hullua avata kouluja ja poistaa rajoituksia. Kannattaako sitte ens vaaleissa miettiä ketä sitä äänestää.

    Noinnikkäästi se tauti politikoimalla nujerretaan ja persuilla lienee paras puolueohjelma siihen tarpeeseen. Kaikki lukkojen taakse kunnes se maailmasta taltutettu, ilmoitetaan vatikaanista savuviestellä.

    Äänestä

  • Mistä ne kouluun menevät lapset saisivat sen koronan? Kotonaan viikkokausia olleista opettajistako? Turhaan pelätään. Jostakin se avaaminen on aloitettava ja jos joku sairastuu, heti tutkittava tartuttaja ja taas karanteeniin se porukka.
    Tautia ei ole kenelläkään, joka on ollut viikkoja kotona.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Teinipariskunnat pääsevät lääppimään toisiaan
    niin näin se korona leviää kulovalkean lailla.

    Sehän edellyttäisi, että sillä lääppijällä olisi korona. Miten sillä olisi, kun ollut kotona 4 viikkoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä ne kouluun menevät lapset saisivat sen koronan? Kotonaan viikkokausia olleista opettajistako? Turhaan pelätään. Jostakin se avaaminen on aloitettava ja jos joku sairastuu, heti tutkittava tartuttaja ja taas karanteeniin se porukka.
    Tautia ei ole kenelläkään, joka on ollut viikkoja kotona.

    Kaikki eivät kuitenkaan ole olleet vain kotona. Useimmista kouluista varmasti löytyy oppilaita joiden perheissä ei ole riittävän hyvin noudatettu määräyksiä. Ehkä enemmän maahanmuuttaja-alueilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä ne kouluun menevät lapset saisivat sen koronan? Kotonaan viikkokausia olleista opettajistako? Turhaan pelätään. Jostakin se avaaminen on aloitettava ja jos joku sairastuu, heti tutkittava tartuttaja ja taas karanteeniin se porukka.
    Tautia ei ole kenelläkään, joka on ollut viikkoja kotona.

    Mistä noita tartunnan saaneita tilastoihin tihkuu?

    Miksi ei näytetä tilastoissa sairastuneita ikäluokittain?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tätähän hallitus nyt juuri haluaa levittää taudin koko maahan ja lisää ruumiita,en ole vakuuttunut pääministerin toimista että ne ovat oikeita, ainakin häntä on jollain tasolla painostettu talouden takia, kuolevista veisataan viis kuka uskoo tähän hallitukseen tulee pettymään katkerasti kun asiat sitten 5 vuoden kuluttua hieman helpottaa taudin osalta, mutta talous ei tule helpottumaan ennenkuin hallitukseen saadaan päteviä viisaita henkilöitä hoitamaan asioita.

    Ketkähän nykyisistä eduskunnassa istuvista viisaista sinne uuteen hallitukseen sitten olisi sopivia, kysyn vaan, kun taaskaan ei tule ketään mieleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jonkinasteista tilannetajua infektiotautien asiantuntijoiltakin odottaisi. Mutta vastaukset ilmeisesti samaa tasoa kuin tuo jo sinulle viestitetty. Ihan sama 2 viikkoa tai 2 vuotta, kunhan kohelletaan. Opettajat yrittivät valaa järkeä, mutta perille ei mennyt.

    Lapset lääppii toisiaan, kaivaa nenäänsä ja pyllyänsä,
    ei mikään ihme että sitten bakteerit leviää yhdestä
    lapsesta toisiin lapsiin. Sairasta mutta näin se vain
    menee lapsilla ikäpolvesta toiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä ne kouluun menevät lapset saisivat sen koronan? Kotonaan viikkokausia olleista opettajistako? Turhaan pelätään. Jostakin se avaaminen on aloitettava ja jos joku sairastuu, heti tutkittava tartuttaja ja taas karanteeniin se porukka.
    Tautia ei ole kenelläkään, joka on ollut viikkoja kotona.

    Kotona 7-15 vuotiaat lapset vain turhautuvat turhan tehokkaasti,
    kun ei voi ystäviään tavata, ja uimahallit, liikuntasalit sekä Linnan-
    mäen ja Särkänniemen huvipuistot ovat kiinni nytten, ei tiedä pääseekö
    pojat ja tytöt edes pelaamaan jalkapalloa tänä kesänä joukkuetasolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ketkähän nykyisistä eduskunnassa istuvista viisaista sinne uuteen hallitukseen sitten olisi sopivia, kysyn vaan, kun taaskaan ei tule ketään mieleen.

    Unohda Kokoomus ja Perussuomalaiset tyystin,
    heistä ei ole ajamaan valtion asioita hallitukseen.

    Äänestä

  • Sossuvasukit hallituksessa, voiko siitä mitään hyvää tullakaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maata ei tarvitsisi sulkea kuin 3 viikoksi, niin epidemia saataisiin tukahtumaan.

    MAA SULJETAAN VAIN SUURIMPIEN TARTUTTAJIEN KOHDALTA KARANTEENIN AJAKSI KUTEN KOULULAISTEN, paitsi viimeiseksi turhaviikoksi kun todistukset on jo kirjoitettu ja opetus päättynyt? Miksikö, heh virvasukki opetusministerinä ei kuuntele edes alan ammattijärjestöä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täällä palstalla on yhtä viisaita kuin ennen Esson baarin parlamentti pöydässä.

    Huhhuh. Kuvittelin jo että Teboilin baarin pöydällä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi ei näytetä tilastoissa sairastuneita ikäluokittain?

    Siksi että tilastoja ei ole. Ikäluokista riippuen korona sairastetaan eri tasoilla, jolloin läheskään kaikki eivät päädy tilastoihin, vaikka monet päätyvätkin uurnaan. Yksi testi on 190€ ja montako kertaa esim verensokeriarvot testataan diabeetikolle kuukaudessa? 10-90 kertaa. Tänään ei Covid huomenna uusi testi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Unohda Kokoomus ja Perussuomalaiset tyystin,
    heistä ei ole ajamaan valtion asioita hallitukseen.

    Virheet ja vasukit ovat venäjän trollinukkeja huulipunahullutuksessa. Unohda järki ja tunnelmoi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siksi että tilastoja ei ole. Ikäluokista riippuen korona sairastetaan eri tasoilla, jolloin läheskään kaikki eivät päädy tilastoihin, vaikka monet päätyvätkin uurnaan. Yksi testi on 190€ ja montako kertaa esim verensokeriarvot testataan diabeetikolle kuukaudessa? 10-90 kertaa. Tänään ei Covid huomenna uusi testi?

    Verensokeritesti 20- 30 c eli 0.3 e jos ei kerralla mene perille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä ne kouluun menevät lapset saisivat sen koronan? Kotonaan viikkokausia olleista opettajistako? Turhaan pelätään. Jostakin se avaaminen on aloitettava ja jos joku sairastuu, heti tutkittava tartuttaja ja taas karanteeniin se porukka.
    Tautia ei ole kenelläkään, joka on ollut viikkoja kotona.

    Ei niitä tartuntaketjuja pysty jäljentämään. Höpöpuhetta. Missä olin :menin metrolla. Milloin? Klo 9-11välillä.sitten ratikalla. Milloin? No olisko ollut 12 paikkeilla. Sitten bussilla matkustin Karjalohjahaalle sieltä Koululle ja sen jälkeen metrolle. No joo. Alapas jäljentää🇫🇮

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä ne kouluun menevät lapset saisivat sen koronan? Kotonaan viikkokausia olleista opettajistako? Turhaan pelätään. Jostakin se avaaminen on aloitettava ja jos joku sairastuu, heti tutkittava tartuttaja ja taas karanteeniin se porukka.
    Tautia ei ole kenelläkään, joka on ollut viikkoja kotona.

    Hmm.. eli luulet etteivät lapset tartuta. Luulet väärin. Viides suomalainen tartunnan saaja oli lapsi joka tuli ulkomailta. Viikin tapaus, jossa lapsi tartutti harrastuskavereitaan ja niin pois päin.
    Kun lapset palaavat kouluun, todennäköisin vaihtoehto on että joku lapsista sen sinne oireettomana vie. Eivät kaikki vanhemmat ole kotona.
    Paljon on vanhempia esim. päivystyksissä, kaupoissa ja muilla aloilla töissä joissa tartunnan riski suurempi.
    Mietipäs sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kotona 7-15 vuotiaat lapset vain turhautuvat turhan tehokkaasti,
    kun ei voi ystäviään tavata, ja uimahallit, liikuntasalit sekä Linnan-
    mäen ja Särkänniemen huvipuistot ovat kiinni nytten, ei tiedä pääseekö
    pojat ja tytöt edes pelaamaan jalkapalloa tänä kesänä joukkuetasolla.

    Koronakriisi antaa mahdollisuuden rakentaa uudenlaista yhteisyyden tunnetta. Kyllähän ne lapset leikkinsä keksii. Aikuisten tehtävä on hiukan ohjata. Tehkää yhdessä kotityöt. Laitatte ruokaa. Metsäretkiä. Käsitöitä. Kaikenlaisia pelejä. Tosin voihan tulla kesäloma tylsäksi hieman. Mutta tämä viikko ennen lomaa pysytellän vielä kotona❤️

    Äänestä

  • Sitten taas vanhempi väestö karanteeniin. Tauti voi myös muuntautua niin että suuremmassa vaarassa onkin nuori sukupolvi kunhan virus pääsee nyt lapsilaumassa muhimaan. Maltetaan hetken vielä olla pois isoista lapsiryhmistä ettei kehittyisi uusia mutaatioita. Vain Hetken. Sitten alkaa kesäloma

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos tänä aikana olisi suljettu kaikki kaupat ja julkinen liikenne ja kiinnitetty huomiota siihen, miten ihmiset käyttäytyvät kaupoissa - esimerkkinä jaettu maskeja asiakkaille - epidemia alkaisi olla jo Suomessa tukahdutettu ja et olisi ollut turhaan lomautettuna. Nyt kaikki uhraukset ovat onnistuneet vain viivästyttämään epidemian puhkeamista, jonka THL aikoo nyt toteuttaa Suomessa eli päästää sen räjähtämään uuteen kasvuun.

    Tätä kituutusta rajoitusten ja puolittaisten normaaliolojen välimaastossa on nyt luvassa seuraavat pari vuotta, jos hallitus päättää pysyä THL:n valitsemassa strategiassa, eikä pyri tukahduttamaan epidemiaa nyt, kun se vielä olisi mahdollista (sen verran rajoituksilla on voitettu, että se selvästi on edelleen mahdollista).

    Ja voi olla, että muut maat eristää meidät Ruotsin kanssa, jos tartunnat jatkavat nousua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi ei näytetä tilastoissa sairastuneita ikäluokittain?

    Eikä sairaalaan otettuja ja sieltä kotiutettuja ikäluokittain?!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kotona 7-15 vuotiaat lapset vain turhautuvat turhan tehokkaasti,
    kun ei voi ystäviään tavata, ja uimahallit, liikuntasalit sekä Linnan-
    mäen ja Särkänniemen huvipuistot ovat kiinni nytten, ei tiedä pääseekö
    pojat ja tytöt edes pelaamaan jalkapalloa tänä kesänä joukkuetasolla.

    Tuo on kyllä totta, mutta koulujen avaamisen sijasta olisi pitänyt sallia tutuissa pienissä ryhmissä ulkoilu/urheilu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    MAA SULJETAAN VAIN SUURIMPIEN TARTUTTAJIEN KOHDALTA KARANTEENIN AJAKSI KUTEN KOULULAISTEN, paitsi viimeiseksi turhaviikoksi kun todistukset on jo kirjoitettu ja opetus päättynyt? Miksikö, heh virvasukki opetusministerinä ei kuuntele edes alan ammattijärjestöä!

    Astuvat sen tontille ja sitähän nää ladyt ei hyväksy!

    Äänestä

  • Niin se oli niin, että suomalaiset lapset eivät tartuta ko. virusta. Muualla maapallolla lapset tartuttavat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä noita tartunnan saaneita tilastoihin tihkuu?

    Testaamista on lisätty hyvin paljon. Kun testataan löydetään tartunnan saaneita,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronakriisi antaa mahdollisuuden rakentaa uudenlaista yhteisyyden tunnetta. Kyllähän ne lapset leikkinsä keksii. Aikuisten tehtävä on hiukan ohjata. Tehkää yhdessä kotityöt. Laitatte ruokaa. Metsäretkiä. Käsitöitä. Kaikenlaisia pelejä. Tosin voihan tulla kesäloma tylsäksi hieman. Mutta tämä viikko ennen lomaa pysytellän vielä kotona❤️

    Hienoa, että osaat löytää positiivisen puolen ja malleja tautitilanteeseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi ei näytetä tilastoissa sairastuneita ikäluokittain?

    Kun meillä on niin alkeellinen testaus.
    kokeilepas pääsetkö testaukseen jos henkeä ahdistaa.
    Tuskin pääset.

    Testaus on tärkeää, sen Australia ja Uusi- Seelanti ovat todistaneet.
    Kaikki testataan ja sen jälkeen heti karanteeniin.

    Meillä pantiin 70 heti tutkimatta karanteeniin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EI KUKAAN TÄÄLLÄ OLE SULKEMASSA KOKO MAATA 2 vuodeksi

    Missä järki?

    Missä on maltti?

    Kyllä se nyt 2 vuotta pitää olla suljettuna kun alkuun päästiin.
    Olisi se muuten melkoista vellomista ...sulje - avaa - sulje - avaa....no meneehän se suomalaisille sekin varmasti eikä lampaat hanttiin pane.
    Kaikesta olis selvitty Ruottin mallin mukkaan, eikö vain! Eikä mitään yritysten kiusaamista!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi ei näytetä tilastoissa sairastuneita ikäluokittain?

    Mitä sitä näyttämään kun kaikki kutakuinkin ikäluokasta 60-110 !
    Suurimmalta osin monisairaitakin.
    Terveistä sairastuneista ja kuolleista ei puhuta kun ei taida olla ensimmäistäkään!
    Se on ihan mitä halutaan kansalle kertoa, mutta yksipuolisesti toki ja kysyäkin voi, mutta ei vastata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitten taas vanhempi väestö karanteeniin. Tauti voi myös muuntautua niin että suuremmassa vaarassa onkin nuori sukupolvi kunhan virus pääsee nyt lapsilaumassa muhimaan. Maltetaan hetken vielä olla pois isoista lapsiryhmistä ettei kehittyisi uusia mutaatioita. Vain Hetken. Sitten alkaa kesäloma

    Meinaatko, että kaikki vanhat yhteen isoon rakennukseen karanteeniin :-()

    Äänestä

Ihmettelen että lääkärit jotka ovat vannoneet hippokrateen valan suosittavat rajoituksien purkua vaikka hyvin tietävät sen tuovan lisää kuolemaa. Ellei vanhuksia ja perussairaita pystytä turvaamaan niin minkä helvetin vuoksi itseään lääkäriksi tituleeraava päästää suustaan purku puoltoja ?

Ymmärrän että talousihmiset purkua ajaisivat.

Äänestä
  • Vanhukset ei käy koulua.

    Äänestä

  • Ehkäpä myös lääkärit kouluja käyneinä ihmisinä ymmärtävät jonkun verran talouden ja taloudellisten vaikutusten päälle. On nimittäin niin, että yhteiskunnan pitäminen suljettuna heikentää voimakkaasti elintasoa ja kansalaisten veronmaksukykyä. Se puolestaan vähentää valtion ja kuntien tuloja. Ja tulojen vähentyminen aikaansaa tarvetta karsia mm. terveyspalveluja. Ja kun terveyspalveluja karsitaan, kansalaisten terveys heikkenee. Ja kun kansalaisten terveys heikkenee, kuolemantapaustenkin määrä kasvaa.

    Siinä voi sitten miettiä sitä Hippokrateen valaa. Suosittelen opettelemaan shakin peluuta. Siinä joutuu pohtimaan useampia siirtoja eteenpäin, jos haluaa kehittyä hyväksi pelaajaksi.

    1Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Ehkäpä myös lääkärit kouluja käyneinä ihmisinä ymmärtävät jonkun verran talouden ja taloudellisten vaikutusten päälle. On nimittäin niin, että yhteiskunnan pitäminen suljettuna heikentää voimakkaasti elintasoa ja kansalaisten veronmaksukykyä. Se puolestaan vähentää valtion ja kuntien tuloja. Ja tulojen vähentyminen aikaansaa tarvetta karsia mm. terveyspalveluja. Ja kun terveyspalveluja karsitaan, kansalaisten terveys heikkenee. Ja kun kansalaisten terveys heikkenee, kuolemantapaustenkin määrä kasvaa.

    Ei ole yhteiskunta suljettu. Teollisuus toimii ja jauhaa meille vielä toistaiseksi rahaa. Samoin julkinen sektori, joka on tosin piiloutunut poteroihinsa.
    Mutta jos koronaleikkimisellä saadaan teollisuus pysähtymään ja tehtaat kiinni, ollaankin sitten oikeasti hukassa. Ja siihen suuntaan tämä koulujen avaaminen valitettavasti meitä vie. Tauti on vasta alkamassa ja suojauksien tulee toimia tehokkaasti aina siihen asti kunnes kansa on rokotettu!

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Ehkäpä myös lääkärit kouluja käyneinä ihmisinä ymmärtävät jonkun verran talouden ja taloudellisten vaikutusten päälle. On nimittäin niin, että yhteiskunnan pitäminen suljettuna heikentää voimakkaasti elintasoa ja kansalaisten veronmaksukykyä. Se puolestaan vähentää valtion ja kuntien tuloja. Ja tulojen vähentyminen aikaansaa tarvetta karsia mm. terveyspalveluja. Ja kun terveyspalveluja karsitaan, kansalaisten terveys heikkenee. Ja kun kansalaisten terveys heikkenee, kuolemantapaustenkin määrä kasvaa.

    Siinä voi sitten miettiä sitä Hippokrateen valaa. Suosittelen opettelemaan shakin peluuta. Siinä joutuu pohtimaan useampia siirtoja eteenpäin, jos haluaa kehittyä hyväksi pelaajaksi.

    Kyllähän se totuus on että ne jotka eniten haluaa rajoitusten poistamista pelkäävät vain rajoituksien jatkumisesta itselleen aiheutuvaa ansionmenetystä, asuntojen arvonlaskua tai osakesalkkujensa arvon romahtamista. Esim lääkäreillä on ollut hyvät palkat joten varmasti on sijoitettu osakkeisiinkin.

    Mielenkiintoista olisi nähdä thl heppujen ja heidän puolisoiden tai heidän omien yritysten osakekytkökset, samoin viisikon ja heidän puolisoiden kytkökset.

    Kyllä niitä vähennyksiä voi tehdä muualtakin kuin terveydenhuollosta. Mutta hallituksen ilouutinen oli heti alussa että nostivat puoluetukia ja sen perään uudet autot.Näilläkin olisi voinut tukea vähäosaisia.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Ehkäpä myös lääkärit kouluja käyneinä ihmisinä ymmärtävät jonkun verran talouden ja taloudellisten vaikutusten päälle. On nimittäin niin, että yhteiskunnan pitäminen suljettuna heikentää voimakkaasti elintasoa ja kansalaisten veronmaksukykyä. Se puolestaan vähentää valtion ja kuntien tuloja. Ja tulojen vähentyminen aikaansaa tarvetta karsia mm. terveyspalveluja. Ja kun terveyspalveluja karsitaan, kansalaisten terveys heikkenee. Ja kun kansalaisten terveys heikkenee, kuolemantapaustenkin määrä kasvaa.

    Siinä voi sitten miettiä sitä Hippokrateen valaa. Suosittelen opettelemaan shakin peluuta. Siinä joutuu pohtimaan useampia siirtoja eteenpäin, jos haluaa kehittyä hyväksi pelaajaksi.

    Kulettaakohan nämä lääkärit omat lapsensa kouluun ettei koulumatkalla sairastu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän se totuus on että ne jotka eniten haluaa rajoitusten poistamista pelkäävät vain rajoituksien jatkumisesta itselleen aiheutuvaa ansionmenetystä, asuntojen arvonlaskua tai osakesalkkujensa arvon romahtamista. Esim lääkäreillä on ollut hyvät palkat joten varmasti on sijoitettu osakkeisiinkin.

    Mielenkiintoista olisi nähdä thl heppujen ja heidän puolisoiden tai heidän omien yritysten osakekytkökset, samoin viisikon ja heidän puolisoiden kytkökset.

    Miksi kaikkia kiinnostaa vain viran ja rahojen menetys
    taikka ravintoloiden ja kahviloiden ahdinko, miksei
    ketään kiinnosta miten kukin voi psyykkisesti
    ja fyysisesti nyt karanteenin aikana, markkinakapitalismi
    on sokeuttanut meidät ihmiset, raha ja virka-asema
    ovat vain kaikkein tärkeimpiä elämässä.

    Minullakin jäänyt joitain yksittäisiä ihmissuhteita
    jäähylle tämän karanteenieristyksen takia. Alkaa
    kärsivällisyys jo loppumaan kun en pääse näkemään/
    tapaamaan näitä tiettyjä ihmisiä arjessani.

    Ne on yksityisopetuksessa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vanhukset ei käy koulua.

    He ovat käyneet koulua viimeksi 60-90 vuotta sitten,
    ottaen huomioon tämän seikan.

    Äänestä

  • Tuo hippovala on yhtä tyhjän kanssa ihmisillä jotka tehtailevat abortteja ja avioeroja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulettaakohan nämä lääkärit omat lapsensa kouluun ettei koulumatkalla sairastu.

    Köyhä tuttava käy usein julkisilla laboratoriokokeissa monisairautensa takia. Nyt on ollut busseissa tyhjää, mutta toukokuun lopun viikot muuttavat tartutustilanteen toiseksi. Kukapa köyhästä välittäisi, demarit ei ainakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllähän se totuus on että ne jotka eniten haluaa rajoitusten poistamista pelkäävät vain rajoituksien jatkumisesta itselleen aiheutuvaa ansionmenetystä, asuntojen arvonlaskua tai osakesalkkujensa arvon romahtamista. Esim lääkäreillä on ollut hyvät palkat joten varmasti on sijoitettu osakkeisiinkin.

    Mielenkiintoista olisi nähdä thl heppujen ja heidän puolisoiden tai heidän omien yritysten osakekytkökset, samoin viisikon ja heidän puolisoiden kytkökset.

    Kyllä nuokin aiat selvitetään tutkivalla journalismilla vielä aikanaan perinpohjin kun kuolonuhreja tulee lisää ( ja niitähän tulee kun rajoituksia höllätään ideoottimaisesti liian aikaisin. )

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kulettaakohan nämä lääkärit omat lapsensa kouluun ettei koulumatkalla sairastu.

    Lääkärien lapset ei mene yleiseen kouluun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi kaikkia kiinnostaa vain viran ja rahojen menetys
    taikka ravintoloiden ja kahviloiden ahdinko, miksei
    ketään kiinnosta miten kukin voi psyykkisesti
    ja fyysisesti nyt karanteenin aikana, markkinakapitalismi
    on sokeuttanut meidät ihmiset, raha ja virka-asema
    ovat vain kaikkein tärkeimpiä elämässä.

    Minullakin jäänyt joitain yksittäisiä ihmissuhteita
    jäähylle tämän karanteenieristyksen takia. Alkaa
    kärsivällisyys jo loppumaan kun en pääse näkemään/
    tapaamaan näitä tiettyjä ihmisiä arjessani.

    Jotkin ihmiset ovat petoja toisille. Ahneus on monen ihmisen ”luonne”.
    Vaikka maailmalla riehuisi Ebolan , Hivin ja lintuinfulenssan risteytys löytyy AINA muutama psyko/ sosiopaatti joka haluaa hyötyä kaaoksesta ja sekasorrosta.
    Ihminen on lopuksi julma eläin joka tappaa omia lajitovereitaan.
    On tehty tutkimus jossa monen jättiyhtiön johdossa on juurikin psyko/ sosiopaatti koska heillä ei ole omaatuntoa.

    Äänestä

  • mielipidepankki kirjoitti:

    Ehkäpä myös lääkärit kouluja käyneinä ihmisinä ymmärtävät jonkun verran talouden ja taloudellisten vaikutusten päälle. On nimittäin niin, että yhteiskunnan pitäminen suljettuna heikentää voimakkaasti elintasoa ja kansalaisten veronmaksukykyä. Se puolestaan vähentää valtion ja kuntien tuloja. Ja tulojen vähentyminen aikaansaa tarvetta karsia mm. terveyspalveluja. Ja kun terveyspalveluja karsitaan, kansalaisten terveys heikkenee. Ja kun kansalaisten terveys heikkenee, kuolemantapaustenkin määrä kasvaa.

    Siinä voi sitten miettiä sitä Hippokrateen valaa. Suosittelen opettelemaan shakin peluuta. Siinä joutuu pohtimaan useampia siirtoja eteenpäin, jos haluaa kehittyä hyväksi pelaajaksi.

    Hyvin ontuva perustelu. Erityisryhmien pitäisi kuolla pois, jotta muille jäisi varaa parempiin terveyspalveluihin?

    Äänestä

On idiootti kommentti ettei vanhukset käy koulua. Meidän lapsi jos tuo koronan koulusta niin se tarttuu lapsen äitiin joka vuorostaan tartuttaa koronan vanhuksiin. Hoitajat ja siivojat ovat moni äitejä ja kuskaavat tehokkaasti virusta kotoa töihin.

Turha edes väittää ettei lapset tartuta sillä samanlainen veri heillä suonissaan virtaa kuin aikuisilla.

Äänestä
  • Sairaanhoitajien lapset ovat jo pitkälti koulussa / päiväkodissa. Sairaanhoitajille on suojavarusteet juuri siksi että he eivät tartuta. Sairaanhoitaja käy myös kaupassa matkustaa bussilla jne.

    Äänestä

  • Tottakai lapset tartuttavat siinä missä muutkin, mutta aina kun taloudelliset syyt painottuvat realismia enemmän, paniikki iskee ja siinä käy näin. Opettajien näkemyksille viitattiin taas kintaalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tottakai lapset tartuttavat siinä missä muutkin, mutta aina kun taloudelliset syyt painottuvat realismia enemmän, paniikki iskee ja siinä käy näin. Opettajien näkemyksille viitattiin taas kintaalla.

    Taas yksi oman elämänsä Virologi, joka on hankkinut osaamisensa lukuisilla Tallinnan risteilyillä.

    Sinäkö se olet vain oman elämäsi paskanjauhaja joka viettää aikansa takku.netissä? Tutkimuksethan tukevat näkemystä, että lapset tartuttavat kuten aikuisetkin. Miksi Salminen sanoo toisin on osin arvoitus ja taloudellisia syitä epäillään.

    Äänestä

  • 1920-, 30- ja 40-luvulla syntynyt sukupolvi
    on jo elämää ja maailmaa nähneet, turhaan
    nuorempi sukupolvi edes arvostelee van-
    hempaa ikäpolvea. Kunnioitus vanhempaa
    ikäpolvea pitäisi olla itsestään selvyys kuten
    se oli Mooseksen, Jeesuksen ja Paavalin ajan
    muinaisessa Israelissa kun Raamattua koottiin
    juutalaisten ja kristittyjen pyhäkis kirjaksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas yksi oman elämänsä Virologi, joka on hankkinut osaamisensa lukuisilla Tallinnan risteilyillä.

    Tykkään reissata Tallinnassa päiväristeilyllä,
    2 kertaa tullut yövyttyäkin Tallinnassa. Varsinkin
    Tallinnan vanha kaupunki (vir. Vana linn) on ehdoton
    nähtävyys minulle kaupunginmuurineen/torneineen
    ja keskiaikaisine kirkkoineen ja taloineen, samaa kun
    ei löydy kotikaupungistani Helsinginstä, Suomenlinna
    on ainoa historiallinen nähtävyys Helsingissä.

    Toiset paikat missä tullut yövyttyä Virossa, ovat
    Pärnu ja Tapa.

    Sitä paitsi virolaiset ovat tutkitustikin suomalaisten
    heimoveljiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sairaanhoitajien lapset ovat jo pitkälti koulussa / päiväkodissa. Sairaanhoitajille on suojavarusteet juuri siksi että he eivät tartuta. Sairaanhoitaja käy myös kaupassa matkustaa bussilla jne.

    Ja kohta, muidenkin lapset ahtautuvat päivähoitoon ja kouluihin sekä niihin busseihin ???

    Äänestä

  • Toivottavasti tarttuu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tottakai lapset tartuttavat siinä missä muutkin, mutta aina kun taloudelliset syyt painottuvat realismia enemmän, paniikki iskee ja siinä käy näin. Opettajien näkemyksille viitattiin taas kintaalla.

    Jaa, että lasten kuuluu löhöillä kotona, tätä mukaan
    lisääntyy psykiatriapalvelujen tarve ja saatavuus,
    kun lapsista tulee levottomia häirikköjä turhautuessaan
    kotioloissa liian pitkän karanteenieristyksen aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sairaanhoitajien lapset ovat jo pitkälti koulussa / päiväkodissa. Sairaanhoitajille on suojavarusteet juuri siksi että he eivät tartuta. Sairaanhoitaja käy myös kaupassa matkustaa bussilla jne.

    Eli koko kansa tartuttamaan ja heikot kuolevat alta pois kuten evoluulosatu kertoo? Pois se. Nyt viedään hyvin mennyt koronakaranteeni maaliin ja arvaillaan tilanne syksyä kohti uudestaan...

    Sosialistihallituksen päätöksellä 14.5.20 korona ei ole enää riski kenellekään, joten koulut AUKI! Hyi olkoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinäkö se olet vain oman elämäsi paskanjauhaja joka viettää aikansa takku.netissä? Tutkimuksethan tukevat näkemystä, että lapset tartuttavat kuten aikuisetkin. Miksi Salminen sanoo toisin on osin arvoitus ja taloudellisia syitä epäillään.

    Takkunetissä korona on normijuttu, kun koirat voivat tartuttaa Koronan lisäksi 50 tautia ihmisiin ja kissat 80 sairautta ja loista. Oletko koira-vai kissa”ihminen”?

    Ei ole tainnut Viron porauslautoilla onnistaa, kun kovin on nuivaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1920-, 30- ja 40-luvulla syntynyt sukupolvi
    on jo elämää ja maailmaa nähneet, turhaan
    nuorempi sukupolvi edes arvostelee van-
    hempaa ikäpolvea. Kunnioitus vanhempaa
    ikäpolvea pitäisi olla itsestään selvyys kuten
    se oli Mooseksen, Jeesuksen ja Paavalin ajan
    muinaisessa Israelissa kun Raamattua koottiin
    juutalaisten ja kristittyjen pyhäkis kirjaksi.

    Hyvä huomio. Kiitos muistutuksestasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa, että lasten kuuluu löhöillä kotona, tätä mukaan
    lisääntyy psykiatriapalvelujen tarve ja saatavuus,
    kun lapsista tulee levottomia häirikköjä turhautuessaan
    kotioloissa liian pitkän karanteenieristyksen aikana.

    Eiköhän ne ongelmat ole sisäänrakennettuja ennestään, jos pari viikkoa pidempi kesäloma olisi aiheuttanut virhevasukin pennuille psyykkisiä ongelmia? Aika loogista paitsi naisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa, että lasten kuuluu löhöillä kotona, tätä mukaan
    lisääntyy psykiatriapalvelujen tarve ja saatavuus,
    kun lapsista tulee levottomia häirikköjä turhautuessaan
    kotioloissa liian pitkän karanteenieristyksen aikana.

    Meillä ei kyllä löhöile, vaan on viikot ollut etäkoulussa, ulkoillut ja harrastanut muutenkin liikuntaa ihan oma-aloitteisesti sekä askarrellut, tanssinut ja vaikka mitä🤗

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä ei kyllä löhöile, vaan on viikot ollut etäkoulussa, ulkoillut ja harrastanut muutenkin liikuntaa ihan oma-aloitteisesti sekä askarrellut, tanssinut ja vaikka mitä🤗

    Meillä on etä koulu toiminut hyvin. Opettaja on ollut kokopäivän näkö- ja kuuloyhteydessä luokkaansa. Päättäen pitää ruokatunnin 45min.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä on etä koulu toiminut hyvin. Opettaja on ollut kokopäivän näkö- ja kuuloyhteydessä luokkaansa. Päättäen pitää ruokatunnin 45min.

    Saanut syödä rauhassa nauttien, mitä ei lähikoulun ruokalassa ehdi, vaan pitää kiireellä hotkia, mitä tarjottimelle ehti kaappaan.

    Äänestä

Luitko+yhtään+tuota+linkkiä,+jonka+laitoit?+Nämä+tutkijat+uskovat+että+vain+laumaimmuniteetti+voi+pysäyttää+epidemian.+Jos+tähän+uskot,+niin+silloinhan+rajoitukset+ovat+lopulta+turhia,+kun+ainakin+60%+kansasta+joutuu+kuitenkin+sairastamaan+taudin+jotta+siitä+päästään.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos laumasuojaan halutaan yhden vuoden kuluessa, niin Suomessa tulisi olla 8000 tartuntaa JOKA IKINEN PÄIVÄ. Nyt niitä on vaivaiset 80.

    Tässä nuo teesit https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/6bdd8888-80c9-4b99-9377-0cb3d77b4b54

    Tartunnat ja testein todetut tartunnat ovat eri asia. Kun testeissä löydetään 80, niin totuus on 500-1500. Mutta totta on että mitään laumaimmuniteettia ei ole syntymässä millään järkevällä aikavälillä.

    Mutta kyse ei ollut siitä tähdätäänkö vai pitäisikö tähdätä laumaimmuniteettiin, vaan siitä että avaaja ei ymmärtänyt linkkiä jonka laittoi. Sillä jos uskoo juuri näitä tutkijoita (erimielisiä tutkijoitakin riittää joka lähtöön) niin tiukkojen rajoitteiden jatkaminen taudin katoamiseen asti on MAHDOTONTA eikä niiden purkaminen ole siis VIRHE.

    Älähän+nyt+sotke+asioita.+Toki+Mika+Salminen+THL+on+puhunut+noista+isommista+tartuntaluvuista,+kuten+paljon+muutakin+pötyä,+mutta+juuri+nyt+meneillään+oleva+vasta-ainetesti+löysi+vain+yhden+tapauksen+viidestäsadasta+näytteestä.+Sillä+perusteella+tautia+olisi+0,2%+väestötasolla.+En+tiedä+mikä+sinusta+on+virhe+ja+mitä+tavoittelet,+mutta+suomalaisen+yhteiskunnan+kannalta+koulujen+avaaminen+on+tässä+tilanteessa+suuri+virhe,+sillä+leviämään+päässyt+korona+tappaa+vientiteollisuuden+toimintamahdollisuudetn+opeasti.+Fokus+kannattaisi+pitää+nyt+vientiteollisuuden+suurissa+yksiköissä.+Ne+eivät+kestä+koronaa+henkilöstössään+oikeastaan+yhtään.

    Jos tauti oikeasti on riesanamme 2 vuotta (kuten avauksessa väitetään) niin KOSKA on oikea aika avata koulu? Tyhmin vastaus on, että ei ainakaan vielä. Mitä eroa sillä on, jos koulua käydään kolme tai neljä lukukautta koronan keskellä vai käydäänkö neljä lukukautta plus 2 viikkoa?

    Äänestä

  • Jos+halutaan+laumasuoja+Uudellemaalle,+pitäisi+siis+tartuttaa+60%+väestöstä.+Äskeisen+testauksen+mukaan,+joka+500.+uusimaalainen+on+saanut+tartunnan.+Nyt+pitää+siis+kiihdyttää+tahtia,+esimerkiksi+10.000+tartuntaa+parhaina+päivinä,+jolloin+tavoite+saavutetaan+helposti+ennen+joulua.+Samalla+kuolee+100.000++ihmistä?+Tai+vain+50.000,+eikö+niin?+Tilastot+IFR:stä+ovat+kaikkien+luettavissa,Eikö+ole+mitään+muuta+vaihtoehtoa?+Kaikissa+muissa+pandemioissa+on+ollut,+tukahduttaminen.+Mielestäni+SARS+Cov+1:een++ei+ole+rokotetta+vieläkään,+eikä+MERS:iin,+eikä+HIV:iin.+Miten+siis+onnistuimme+välttämään+nyt+ennustetun+"väistämättömän+kaikkien+sairastumisen"?+Ihan+puutaheinää+tulee+joka+päivä+uutisisissa,+onko+se+THL:n+feenikslintu+lumonnut+kaikki+täällä+Suomessa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tartunnat ja testein todetut tartunnat ovat eri asia. Kun testeissä löydetään 80, niin totuus on 500-1500. Mutta totta on että mitään laumaimmuniteettia ei ole syntymässä millään järkevällä aikavälillä.

    Mutta kyse ei ollut siitä tähdätäänkö vai pitäisikö tähdätä laumaimmuniteettiin, vaan siitä että avaaja ei ymmärtänyt linkkiä jonka laittoi. Sillä jos uskoo juuri näitä tutkijoita (erimielisiä tutkijoitakin riittää joka lähtöön) niin tiukkojen rajoitteiden jatkaminen taudin katoamiseen asti on MAHDOTONTA eikä niiden purkaminen ole siis VIRHE.

    Kyllä testaamalla otoksesta pystyy laskemaan helposti tartunnat. Uudellamaalla tehtiin näin. Testattiin siis satunnaisesti koko väestöä ja tulos on, että joka 500. on saanut tartunnan. Ei pidä vääristellä tätä asiaa yhtään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tartunnat ja testein todetut tartunnat ovat eri asia. Kun testeissä löydetään 80, niin totuus on 500-1500. Mutta totta on että mitään laumaimmuniteettia ei ole syntymässä millään järkevällä aikavälillä.

    Mutta kyse ei ollut siitä tähdätäänkö vai pitäisikö tähdätä laumaimmuniteettiin, vaan siitä että avaaja ei ymmärtänyt linkkiä jonka laittoi. Sillä jos uskoo juuri näitä tutkijoita (erimielisiä tutkijoitakin riittää joka lähtöön) niin tiukkojen rajoitteiden jatkaminen taudin katoamiseen asti on MAHDOTONTA eikä niiden purkaminen ole siis VIRHE.

    Eikö kiina juuri saanut taudin kuriin tiukoilla rajoituksilla.

    Äänestä

  • 1920-, 30- ja 40-luvulla syntyneet suomalaiset ovat
    koronapandemian vaaravyöhykkeellä, nuoremmalla
    sukupolvella koronatartunta voi olla myös oireeton.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos laumasuojaan halutaan yhden vuoden kuluessa, niin Suomessa tulisi olla 8000 tartuntaa JOKA IKINEN PÄIVÄ. Nyt niitä on vaivaiset 80.

    Tässä nuo teesit https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/6bdd8888-80c9-4b99-9377-0cb3d77b4b54

    Laumasuoja on evoluulosatuja Sars Covid 19, Sarssin ja merssin sekä mm ruton osalta. Tappavat taudit on hoidettava muulla tavoin kuin venäläisellä ruletilla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos tauti oikeasti on riesanamme 2 vuotta (kuten avauksessa väitetään) niin KOSKA on oikea aika avata koulu? Tyhmin vastaus on, että ei ainakaan vielä. Mitä eroa sillä on, jos koulua käydään kolme tai neljä lukukautta koronan keskellä vai käydäänkö neljä lukukautta plus 2 viikkoa?

    En profetoi provoosi oikeaa aikaa avata koulut, mutta kaupunkilaisjärkikin sen sanoo, että väärä aika avata koulut on viimeiset kaksi viikkoa kun todistuksetkin on jo tehty. Syksyn aikana jopa aikaisempi koulujen avaaminen olisi mielekästä pandemian mukaan.

    Kiitos kaikille opettajille toimivan etäopetuksen antamisesta!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos tauti oikeasti on riesanamme 2 vuotta (kuten avauksessa väitetään) niin KOSKA on oikea aika avata koulu? Tyhmin vastaus on, että ei ainakaan vielä. Mitä eroa sillä on, jos koulua käydään kolme tai neljä lukukautta koronan keskellä vai käydäänkö neljä lukukautta plus 2 viikkoa?

    Tyhmin vastaus on oikea. Jos nuo tartunnat saadaan laskemaan ja seuranta testaus toimimaan, niin silloin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhmin vastaus on oikea. Jos nuo tartunnat saadaan laskemaan ja seuranta testaus toimimaan, niin silloin!

    Ja tietysti pitää avata ensin vaikka kirjastot , kahvilat, museot ja urheilutoiminta. Suojaetäisyyksiä noudattaen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos laumasuojaan halutaan yhden vuoden kuluessa, niin Suomessa tulisi olla 8000 tartuntaa JOKA IKINEN PÄIVÄ. Nyt niitä on vaivaiset 80.

    Tässä nuo teesit https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/6bdd8888-80c9-4b99-9377-0cb3d77b4b54

    Tämä laumaimmuniteetti ja sen hankkiminen on nykyisen tiedon mukaan toiveajattelua. Koronan muuntuminen on niin nopeaa, että viruksesta kehittyy 3-6 kk:n aikana uusi hiukan erilainen "versio". Aikaisemman version sairastanut ei uuden käsityksen mukaan saa riittävää suojaa kyseisen ajanjakson aikana muuntuneeseen uuteen virukseen.
    Eli aiemmin taudin poteneita on sairastunut uudelleen uuteen versioon. Aiemmin luultiin, että kysymyksessä oli latentti, "kytemään" jäänyt tauti, mutta nyt ollaan sitä mieltä, että uusi versio aiheutti uuden sairastumisen. Suomessa ei vuosi riittäisi väestön immuniteetin saavuttamiseksi ilman laajamittaisia rokotuksia. Eli rokote ja sen uusiminen ajoittain näyttää olevan ratkaisu. - Ei todellakaan se, että annettaisiin taudin mennä hetkessä läpi koko väestön. Tämä tietysti tulisi ottaa huomioon yhteiskuntaa avattaessa ensimmäisen vaiheen jälkeen, joka tapahtunee touko-kesäkuun vaihteessa.

    Äänestä

Haluatko kuolla koronaan vai nälkään?
Ei yhteiskunta tuo loputtomasti leipää pöytään.

Äänestä
  • Tuo+vappusatasten+jakelu+onkin+täysin+pimeää+touhua,+mutta+niin+on+rajoitustenkin+purku.Ihmisiä+tulee+valmistella+pitkään+jatkuvaan+pandemiaan+ja+etsiä+erilaisia+ratkaisuja,+joilla+voidaan+kansakuntana+selviytyä+tästä+sairaudesta.+Esimerkiksi+koulujen+avaaminen+on+käsittämätön+päätös+tilanteessa,+jossa+suurin+osa+koululaisista+voisi+hyvin+toimia+etänä.+Pienelle+ryhmälle+koululaisia+voitaisiin+toki+pitää+koulujen+ovet+auki.Jos+tauti+päästetään+valloilleen+millä+tahansa+tyhmyydellä,+tulevat+monet+siirtymään+vapaaehtoisesti+eläkkeelle+tai+muilla+tavoin+pois+työelämästä.+Tuo+taudin+kiihdyttäminen+onkin+100%+myrkkyä!On+ymmärrettävä,+että+raskaan+teollisuuden+yksiköt+pysähtyvät+herkästi+jo+yhteenkin+henkilöstön+positiiviseen+testiin.+Yhden+tehtaan+pysähtyminen+tarkoittaa+aina+tuhansien,+jopa+10.000+tuhannen+ihmisen+lomauttamista.+Suomi+on+pidettävä+eristettynä+ja+rajoitukset+voimassa!

    Äänestä

  • Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan sortuminen tappaisi paljon enemmän kuin korona.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan sortuminen tappaisi paljon enemmän kuin korona.

    Kenenköhän ”laskuun” sinäkin kirjoittelet?
    Hyvinvointiyhteiskuntaa ei enää ole missään maailmassa. Herää jo todellisuuteen vaikka se tekee kipeää. saatana.

    Äänestä

  • Kaupunkilaiset ovat avuttomia kun haluavat
    leipänsä valmiiksi leivottuna ja viipaloituna,

    Toista se on maatiloilla missä vilja tulee
    omalta pellolta, tietävät maanviljelijät
    mistä ruoka tulee, omalta pellolta.

    Kaupunkilaiset vieraantuneet alkutuotannosta,
    eikä kaikki kaupunkilaiset edes harrasta
    leipomista kotona että saisivat itse leivottua
    leipää, pullaa ja kakkua pöytään.

    Kaupunkilaiset ovat omituista sakkia kylläkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjan sortuminen tappaisi paljon enemmän kuin korona.

    Ja tiedätkö, mistä se rahoituspohja syntyy, vai heitteletkö vain kuulemiasi hienoja sanoja paperille?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo+vappusatasten+jakelu+onkin+täysin+pimeää+touhua,+mutta+niin+on+rajoitustenkin+purku.Ihmisiä+tulee+valmistella+pitkään+jatkuvaan+pandemiaan+ja+etsiä+erilaisia+ratkaisuja,+joilla+voidaan+kansakuntana+selviytyä+tästä+sairaudesta.+Esimerkiksi+koulujen+avaaminen+on+käsittämätön+päätös+tilanteessa,+jossa+suurin+osa+koululaisista+voisi+hyvin+toimia+etänä.+Pienelle+ryhmälle+koululaisia+voitaisiin+toki+pitää+koulujen+ovet+auki.Jos+tauti+päästetään+valloilleen+millä+tahansa+tyhmyydellä,+tulevat+monet+siirtymään+vapaaehtoisesti+eläkkeelle+tai+muilla+tavoin+pois+työelämästä.+Tuo+taudin+kiihdyttäminen+onkin+100%+myrkkyä!On+ymmärrettävä,+että+raskaan+teollisuuden+yksiköt+pysähtyvät+herkästi+jo+yhteenkin+henkilöstön+positiiviseen+testiin.+Yhden+tehtaan+pysähtyminen+tarkoittaa+aina+tuhansien,+jopa+10.000+tuhannen+ihmisen+lomauttamista.+Suomi+on+pidettävä+eristettynä+ja+rajoitukset+voimassa!

    100%+järkevä+perustelu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaupunkilaiset ovat avuttomia kun haluavat
    leipänsä valmiiksi leivottuna ja viipaloituna,

    Toista se on maatiloilla missä vilja tulee
    omalta pellolta, tietävät maanviljelijät
    mistä ruoka tulee, omalta pellolta.

    Kaupunkilaiset vieraantuneet alkutuotannosta,
    eikä kaikki kaupunkilaiset edes harrasta
    leipomista kotona että saisivat itse leivottua
    leipää, pullaa ja kakkua pöytään.

    Kaupunkilaiset ovat omituista sakkia kylläkin.

    Lista jatkuu... kaupunkilaiset eivät edes pidä omistusautoja, vaan tilaavat viipaloidut leipänsä kotiinkuljetuksella sosiaalitukien varassa. Siinäpä äänestäkuntaa sosialisteille kerrakseen.

    Äänestä

  • Koulujen avaaminen ei tuo leipää pöytään!

    Äänestä

  • En koronaan haluaisi menehtyä ja nälkäkuoleman voisi välttää kalastamalla ja luonnostakin saa aika paljon ravintoa, jos osaa hyödyntää sen.

    Äänestä

Hei me ollaan teehooällästä😂😂😂
Uskomaton pulju.

Äänestä

Huomionarvoinen asia:

THL ja hallitus vetää yhtä köyttä. Kun hallitus on näkyvästi talousjärjestelmän toimivuuden puolella, myös THL:n suositukset muotoillaan sitä noudattavaksi. Hallitus yrittää ehkäistä miljardeissa mitattavia tappioita ja siinä ihmishenki valitettavasti jää toiseksi. Hallitus hyväksyy uhrit, joita eri skenaarioiden mukaan tuhansista kymeniintuhansiin. Huolestuttavaa on myös se, että hallitus esittää toista, mitä sen toiminta taas kertoo. Eri tahot ovat jo useasti sanoneet, että kaikki hallituksen ja THL:n toimet viittaa mahd. nopeaan laumasuojaan ja epidemian läpimenoon. Tästä kielii myös viruksen päästäminen vapaasti tulemaan maahan ja muodostavan useita tartuntalinjoja. Unohtamatta amatöörimäisiä virheitä, jotka tässä valossa näyttää myös tietoisesti tehdyiltä. Hallitushan viivytteli niin kauan, että oppositio ja presidenttikin hermoistui. Ja alkoi toimiin vasta maaliskuussa, kun viruksella oli jo turvallinen etumatka.

Koulujen avaamisesta mielenkiintoisia kommentteja:

"Lapset ovat tautia levittävä moottori"
- infektioylilääkäri Asko Järvinen, HUS

"Lapset eivät näytä levittävän tautia"
- johtaja Mika Salminen. THL

Äänestä
  • Laitakos linkin tekstiin josta tuo väittämäsi A Järvisen lainaus on peräisin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laitakos linkin tekstiin josta tuo väittämäsi A Järvisen lainaus on peräisin.

    Tavallisesti lapset ovat moottori, jotka levittävät tavallisia hengitystieinfektioita väestöön, Järvinen sanoo.

    Vanhempien pitää opettaa lapsilleen käsien pesun
    ja hampaiden pesun, hiusten- sekä kokovartalo-
    pesun ja kynsien leikkuun tärkeyden. Tyttölapsia
    on hyvä viedä saunaan, että oppivat olemaan
    luonnikkaasti vastakkaisen sukupuolen kanssa
    tekemisissä myöhemmällä iällä, elleivät ryhdy
    sitten lesboiksi (homous/lesbous ihan normaalia).

    Perhenudismia harrastaa maailman kansoista mitätön prosentti ja silti ihmisten lisääntyminen on pääosin luonnollista, eli tytöt eivät ”tarvitse” alastomia veljiä saati isää lisääntymisen kannalta. Sauna on sivistynyt tapa mm Ruotsissa pyyhkeen kanssa ja kohtuullisessa lämmössä.

    Muuten asiallinen kommenttisi muistuttaa perinteisistä suomalaisista arvoista ennen Ylenannin sekulaarisekoilua perversioiden mainonnassa sosialistien laariin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Laitakos linkin tekstiin josta tuo väittämäsi A Järvisen lainaus on peräisin.

    A. Järvinen näyttää namusedältä. Vaikka ei se asia tähän kuulu.

    Äänestä

  • Suomessa asiantuntijoiden mielipiteet menevät todella hyvin kovasti vastakkain ja taitaapa THL:n ajama linja jäädä tällä hetkellä vähemmistöön. THL:n väki ei ole päivittänyt käsitystään hankkimalla uusinta tietoa. Toisaalta päivittäin taudin kanssa hoitotyössä tekemisissä olevat saavat itse kokoajan uutta tietoa sekä kokemusta ja hankkivat sitä aktiivisesti. Ongelmana on vielä lisäksi painostus ja poliittiset kuviot.

    Äänestä

Nyt ollaan ytimessä. Vaikka et ymmärtänytkään tekstiä jonka linkkasit, niin kyse on juuri siitä, miten klaaraamme 18-24 kuukautta korona-aikana tekemättä kansantaloudellista itsemurhaa.

En ole ollenkaan ymmärtänyt näitä juttuja, että joku peruuntunut konsertti tms siirretään syyskuulle. Siis syyskuulle 2020. Tai kuvitelmaa että koulun aloittaminen tehtäisiin elokuussa ihan eri olosuhteissa kuin toukokuussa. Miten ihmeessä se korona katoaisi syksyyn mennessä?

Jos kaiken logiikan ja kokemuksen vastaisesti korona *pim* katoaa kesällä tai syksyllä 2020, niin siihen on helppo sopeutua. Sen sijaan jos epärealistisesti kuvittelimme että syksyllä tauti on ohi ja laskemme toimenpiteet sen varaan, niin ei hyvä heilu kun huomataan, että eipä se koronan perkule mihinkään kadonnutkaan.

1Äänestä
  • Sinulta on ilmeisesti kadonnut elämästäsi viimeiset kolme kuukautta, kun maailma on olut karanteenissa Suomen rinnalla? Päättäjät ovat onnistuneet ilmeisen hyvin tähän asti maassamme, vaikka tänään koronatartuntojen määrä alkoi jälleen kasvamaan.

    Koulut kiinni, rajat kiinni j a turpa kiinni syksyyn saakka ostaa meille lisäaikaa uuden viruksen suhteen aivan samoin kun sitä on ostettu kalliilla karanteenilla tähän saakka!

    Mutta yhden narsistisen naisen itsepäisyyden takia tämä ”opetus”ministeri laitattaa koulut auki ennen niiden päättymistä vastoin alan järjestön ohjeita! Aiemmin sosialistit edes teeskentelivät arvostavansa työntekijäjärjestöjen mielipidettä. Sitä saa mitä äänestää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinulta on ilmeisesti kadonnut elämästäsi viimeiset kolme kuukautta, kun maailma on olut karanteenissa Suomen rinnalla? Päättäjät ovat onnistuneet ilmeisen hyvin tähän asti maassamme, vaikka tänään koronatartuntojen määrä alkoi jälleen kasvamaan.

    Koulut kiinni, rajat kiinni j a turpa kiinni syksyyn saakka ostaa meille lisäaikaa uuden viruksen suhteen aivan samoin kun sitä on ostettu kalliilla karanteenilla tähän saakka!

    Mutta yhden narsistisen naisen itsepäisyyden takia tämä ”opetus”ministeri laitattaa koulut auki ennen niiden päättymistä vastoin alan järjestön ohjeita! Aiemmin sosialistit edes teeskentelivät arvostavansa työntekijäjärjestöjen mielipidettä. Sitä saa mitä äänestää.

    Kolmen kuukauden aikana saadaan paljon tietoa.....

    Äänestä

Hallitusta ohjaa edelleenkin THL:n käyrät, joiden mukaan epidemia olisi jo syyskuussa ohi. Lähinnä Mika Salminen THL toivoisi hiukan suurempaa tarttuvuutta mutta siinä kaikki. Hiukan olen huolissani hallituksen kyvystä hoitaa tämä sotku, varsinkin kun Mika Salminen edelleen johtaa orkesteria.

Äänestä
  • Ymmärrän, että tilanne on vaikea ja Mika Salmiseen varmasti yritetään vaikuttaa monesta suunnasta. Toisaalta HUS:n infektiolääkärit ovat antaneet hyviä ja järkeviä lausuntoja, joten myös heitä kannattaisi kuulla.

    Äänestä

Välillä jo näyttää että Salminen puhuu viisaita, kunnes jo seuravassa ohjelmassa latoo aivopieruja.

Äänestä
  • Siitä lähtien, kun se rohkaisi porukoita hakemaan hiihtolomillaan viruksen ympäri maailmaa olen pitänyt tuota sälliä arvaamattomana riskinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siitä lähtien, kun se rohkaisi porukoita hakemaan hiihtolomillaan viruksen ympäri maailmaa olen pitänyt tuota sälliä arvaamattomana riskinä.

    Ikinä en ollut peruskoulusta hiihtolomilla
    laskettelemassa Lapissa. Ihan kotosalla
    tuli vietettyä nuo hiihtolomat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siitä lähtien, kun se rohkaisi porukoita hakemaan hiihtolomillaan viruksen ympäri maailmaa olen pitänyt tuota sälliä arvaamattomana riskinä.

    Sitä ihmettelin minäkin, että mikä järki oli hiihtoloman viruslingossa? Syynä oli tietysti hallituksen viivyttely päätöksissään, vaikka Italiassa kuoltiin jo laumoittain koronaan. Jos päätös olisi tehty ajallaan, niin matkustuskiellon takia toiset olisivat saaneet rahansa matkoistaan ja toiset olisivat pysyneet hengissä.

    Onneksi kaasunaamarin patruunoita riittää kaupassakäyntiin vuoden tarpeisiin, kun luin tilanteen tammikuussa oikein ja ostin varastoon ajoissa!

    Äänestä

Yhteiskunnassa on pahasti vikaa jos raha menee ihmisten turvallisuuden edelle?

Äänestä

Mika on oikeassa. Isoisäni syntyi 1917 espanjalaistaudin keskelle, hänen molemmat vanhempansa kuolivat influenssaan, mutta hän selvisi siitä, adoptoitiin, kävi kiertokoulua ja armeijan. Molemmat sodat. Kas kummaa selvisi hengissä siitäkin kurimuksesta.
Nyt olen tässä, hänen 'tuotteenaan'.

Äänestä
  • Niin...?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin...?

    Tajusin heti, että tarinan opetus on, että Herra varjelee omansa. Siunausta sinulle!

    Äänestä

Muutamia faktoja.

Korona-virus ei tee poikkeusta muista virudepidemioista eli viihtyy keskuudessamme ainakin pari vuotta.
Nyt Suomeen on vasta tulossa epidemian ensimmäinen aalto.
Sitten tulee uusia aaltoja, jotka voivat olla pahempia.
Lapset levittävät virusta ja sairastavat sitä, usein lieväoireisena.

Jos valtavat joukot sairastuvat ja kuolevat, talous pysähtyy joka tapauksessa. Tällöin myös koulut pysähtyvät vaikka kahdeksi vuodeksi.
Jos maat, joihin Suomi vie, ovat epidemian vuoksi suljettuja, Suomen vienti ei vedä vaikka kaikki rajoitukset täällä puretaan.

THL:n lausunnot ovat myötäkarvaisia hallitukselle.
Jos Salminen olisi poikkiteloin STM:n johtajan tai ministerien kanssa, Salminen olisi entinen lausuntoautomaati hallitukselle. Salmisen esimies pääjohtaja jo sai julkisen pilkkausen STM: n kansliapäälliköltä mitättömässä madkiasiassa.

Vielä yksi huomio.
THL: n Salminen ei ole lääkäri, eikä häntä koske mitkään Hippokraten tai lääkärin valat, joten ei hän ole potilaiden suhteen lääkärin vastuussa.
Samoin on STM:n kansliapäällikkö ollen valtiotiet.maisteri tai ministeri Kiuru.

Äänestä
  • Niin mutta rahtiliikenteen osalta eivät useimmat maat ainakaan ole suljettuja. Ne on suljettuja vain esimerkiksi turismille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin mutta rahtiliikenteen osalta eivät useimmat maat ainakaan ole suljettuja. Ne on suljettuja vain esimerkiksi turismille.

    Rahtiliikenne voidaan valvoa tarkemmin kuin oireettomat koronapotilaat, jotka saattaisivat valitella oloaan parin kolmen viikon satamasäilytyksen jälkeen?

    Mitä THLn lausujaan tulee, niin hän vaikuttaa olevan enemmän uutistenlukijan kutsuvierasjoukon keulakuva hallituksen suotuisalla myötävaikutuksella. Sosialistihallitus ei kykene tietenkään puhumaan totta, mutta olisihan se lojaalia sirkuslippun lunastaneita kohtaan, että avattaisi päätöksien perusteita monipuolisemmin. Kaikki on politiikkaa syntymästä kuolemaan ateistin elämässä.

    Mitä tarkoitat ylimmällä rivillä? Käsittääkseni rajoitukset liittyi ihmisten liikkuvuuteen eivät rahtiliikenteeseen.

    Jaa... itse taas aiemmin vankkana PS kannattajana olen ollut tyytyväinen tähän asti... paino sanalla tähän asti, ainakin hallituksen koronalinjaan kun näin mitä massiivisia rajoituksia PS olis vallassaollessaan lähtenyt ajamaan. En ole kaikkien toimien kannalla mitä näin yhdestä listalta. Tämä kysymys jakaa ylipäätään PS kannattajia. Oma kuppikuntansa kannattaa niitä ääri-rajoituksia, eikä niille kaikille riittäisi edes ne joita PS suunnitteli tekevänsä jos olisivat olleet vallassa. Suurin osa ei ole ääri-rajoitusten kannalla PS:ssä. Osin siksi niiden kannatus on laskenut ja demarien noussut.

    Äänestä

  • Hallitus joutuu vastaamaan viime kädessä päätöksistä. Ei voi vetäytyä virkamiesten taakse, etenkään, jos näille on annettu ennalta suuntaviivat.

    Äänestä

Bill Gates:
1. Keksi ja patentoi Coronavirus
2. Valmista sille rokote, terästettynä nanoteknologialla, rfid sirulla, älypölyllä yms. joilla kommunikoidaan uuden 5G verkon kautta. Näin rokotteen ottajaa voidaan seurata realiaikaisesti, kaikista muista ominaisuuksista nyt puhumattakaan.
3. Laske virus liikkeelle ja levitä valtavalhemedian kautta paniikkia
4. Pistä maailma kiinni ja aiheuta maailmanlaajuinen korkurssiaalto
5. Odota että ihmiset on pakotettu lainaamaan rahaa kamuiltasi selviytyäkseen arkipäivästä
6. Osta kaikki kaatuneet ja maksuvaikeuksiin joutunee merkittävät yritykset halvalla
7. Laske vuoden lopussa rokotteesi myyntiin
8. Naura koko matka pankkiisi

Äänestä
  • Näinhän juuri Kiina teki. Se tämän katastrofin aikaan sai. Ettekö ymmärrä mitä tapahtuu. Nyt on kolmas maailmansota. Ilman pommikoneita ja ydinaseita. Pitävät muuta maailmaa pilkkanaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinhän juuri Kiina teki. Se tämän katastrofin aikaan sai. Ettekö ymmärrä mitä tapahtuu. Nyt on kolmas maailmansota. Ilman pommikoneita ja ydinaseita. Pitävät muuta maailmaa pilkkanaan.

    Kyllä, nyt viimeistään kannattaa huuhtoa unihiekat silmistä ja nähdä kaiken pitemmän aikaisen pissatuksen läpi. Herätkää jo tajuamaan, mitä ympärillänne tapahtuu.

    Kyllä! Ja silti löytyy suuret määrät näitä idiootteja jotka ostavat kiinatuotteita ylläpitäen täysin moraalitonta toimintaa! Suurin osa ihmisistä on lampaita jotka kävelevät perässä kyseenalaistamatta asioita tai miettimättä niiden seurauksia.

    Äänestä

  • On varmasti kamalaa olla salaliittoteoreetikko. Tervehtymistä sinulle.

    Äänestä

  • Näin homma menee hyvä, että joku herää totuuteen eikä elä valtavalhemedian meedioiden mukaan tulee kestämään 2 vuotta, Bill Gateksen ja muun illuminaatin valheeksi jo esitetty korona ja ihme , ettei poistettu . Ilmanmuuta kaikki rajoitukset pois ja syylliset kiinni, Suomi irti EU:sta, oma markka ja illuja vastaan!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinhän juuri Kiina teki. Se tämän katastrofin aikaan sai. Ettekö ymmärrä mitä tapahtuu. Nyt on kolmas maailmansota. Ilman pommikoneita ja ydinaseita. Pitävät muuta maailmaa pilkkanaan.

    Kiinalaisten tautihan tuo SARS Covid-19 on. Harjoitusversiot SARS (1) ja MERS ovat taltutettuja sukulaisia, tai prototyyppejä. Kiinalaiset olivat hyvin varustuneita totalitäärisen yhteiskuntansa ansiosta viruksen rajaamiseen sopivaksi mahdollistaen samalla viruksen tehokkaan leviämisen länsimaihin...

    Sitä epäilen että onko kiinalainen oikeasti Punainen lohikäärme, eli Saatana, että hän ryhtyisi edellämainittuun tuhotyöhön, kun se saavuttaa eurokkien hyväksikäytöllä ja omalla orjatyöllään tavoitteensa ilman virustakin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On varmasti kamalaa olla salaliittoteoreetikko. Tervehtymistä sinulle.

    Tulehan kuntoon ja ota sinäkin lääkkeesi ajallaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä! Ja silti löytyy suuret määrät näitä idiootteja jotka ostavat kiinatuotteita ylläpitäen täysin moraalitonta toimintaa! Suurin osa ihmisistä on lampaita jotka kävelevät perässä kyseenalaistamatta asioita tai miettimättä niiden seurauksia.

    Kiinalaisten väärennösten ostaminen on varastamista patenttien tekijöiltä ja samalla kansan pääomalta ja työvoimalta. Toisaalta moni pienipalkkainen jää muuten ilman, jos varakkaiden käytetyt tavarat eivät ole vaihtoehto.

    Kätevintä on olla kuluttamatta tarpeetonta, oli maahantuojana Kesko tai kuriiriposti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näinhän juuri Kiina teki. Se tämän katastrofin aikaan sai. Ettekö ymmärrä mitä tapahtuu. Nyt on kolmas maailmansota. Ilman pommikoneita ja ydinaseita. Pitävät muuta maailmaa pilkkanaan.

    Keltainen vaara ostaa nyt yrityksiä ympäri maailman,kohta ei tarvi enää valmistaa länsimaille halpoja hilavitkuttimia,kun hallitsee ja omistaa koko maailman

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, nyt viimeistään kannattaa huuhtoa unihiekat silmistä ja nähdä kaiken pitemmän aikaisen pissatuksen läpi. Herätkää jo tajuamaan, mitä ympärillänne tapahtuu.

    Aivan. Meitä hallitsee pian Kiina ja kommarivaltio. Herätkää jo Herran tähden. Päättäkää pitää Suomi oikeusvaltiona. Omavaraisena ja unohtakaa tuo kaikki hömppä mitä teille syötetään.

    Äänestä

  • Bill Gates on jotenkin mukana siinä oliko nyt ad2020 tms. henkilötunnus jutussa. Joka edustaa pedonmerkkiä jota ei pidä ottaa.

    Äänestä

testien tekoa ei kannata lopettaa tässä vaiheessa vaan tehdä mahdollisemman monta täydellistä järjettömyyttä ja hallituksemme lapsellisuutta jos ruvetaan purkamaan tässä vaiheessa < tässä näkee taas että sanna marinilta puuttuu se johtamis kyky < mitä esim joku muu olisi pitänyt yllä., aalto ei ole ohi eikä pysähdyksissä rajoitusten purku on ihan hölmöä esim ravintolat ja kahvilat kannataisi pitää auki ja sit avata kirjastot loppuvaiheessa esim kesä-heinäkuun aikana

Äänestä
  • Ei Marin yksin päätöksiä tee, kyllä niillä on myös opposition hyväksyntä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Marin yksin päätöksiä tee, kyllä niillä on myös opposition hyväksyntä!

    Sosialistivalhe! Oppositiota ei tarvita poikkeustilalain aikaisiin päätöksiin. Koulujen viruslinko on ainoastaan ja vain viherpunasosialistien päätös kepun beesatessa. Äly hoi.

    Äänestä

korona ei ole pysähdyksissä < ja testien tekoa täytyy jatkaa

Äänestä

suomeen kuningas jolla on kaikki valta säätää lait

Äänestä

Ei haittaa vituaka

Äänestä

Viestiä tulee Saksasta että lapset tartuttaa , heidän" viruskuorma "on suunnilleen samaa kuin muillakin . On vaarallista avata nyt koulut , tauti voi riistäytyä ja seurammukset on nähty jo monissa maissa.

Äänestä

Rajat kiinni eiköhän tämä epidemia ulkomailta tänne tullut?

Äänestä
  • Tietyistä maanosista ei pitäisi ottaa niin hanakasti
    pakolaisia/maahanmuuttajia Suomeen, alkaa olemaan
    ylitarjontaa muslimeista varsinkin Helsingissä.

    Äänestä

Korona ei näillä näkymin häviä. Meidän on opittava elämään sen kanssa. Yhteiskunta on avattava toimimaan normaalisti. Sisärajat on hyvä pitää kiinni henkilöliikenteeltä toistaiseksi, koska meillä on koronaa selvästi vähemmän kuin naapureilla.

Ihmisille pitäisi antaa vapaus valita itse suojautuvatko koronalta vai eivät. Tämä onnistuu, kun saadaan ffp3-maskeja kauppoihin kaikkien ostettavaksi kohtuu hinnalla. Voi suojautua pitämällä maskia ja pesemällä käsiä tai olla välittämättä asiasta. Lopputulos on tuskin nykyisiä erilaisia näkemyksiä huonompi. Saataisiin yhteiskuntarauha, kun jokainen ottaisi itse vastuun toimistaan ja seurauksista myös siitä, että kaikille ei välttämättä sairaalassa tilaa ole.

Äänestä
  • Ffp3-maskin kohtuuhinta olisi 0,1€ kappaleelta, jos kyseessä on kertakäyttötuote (tarkoittaen siis koko päivää). Jos kestotuote (tarkoittaen vuosia), niin noin 1€. Jos se on kalliimpi niin käytän sitä viis veisaamatta käyttöajasta. Kukaan ei näe, vaikka käyttäisin kertakäyttöistä ffp3-maskia koko vuoden.

    Äänestä

  • ”Korona ei näillä näkymin häviä. Meidän on opittava elämään sen kanssa. Yhteiskunta on avattava toimimaan normaalisti.”

    Mitä päässäsi liikkuu kun lauot tälläistä sontaa?

    Äänestä

Mika oletko tosissasi siitä että hyvinvointimme tärkein instituuto puijaa meitä!!!
Mee Hesperiaan ja toivo että parannut skitsofreniastasi pian!!!!! T: huh huuuuuuuh mitä lpäpyskää tääl o!
Olen ensimmäistäkertaa!

Äänestä
  • Täh? Oletko Itse viihtynyt Hesperiassa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täh? Oletko Itse viihtynyt Hesperiassa?

    Joo mielentilatutkimuksessa!!!
    Terve oon, vittu!

    Äänestä

Korona pandemia ei ole voitettu kanta Kun päästään syksyyn on tartuntoja tullut runsaasti lisää Liian aikaista aloittaa purkutoimia Aika näyttää mihin Suomi on menossa

Äänestä

Eniten tässä ärsyttää suoranainen kansalaisille valehtelu. Teot kertovat jotain ihan muuta kuin mitä tiedotustilaisuuksissa annetaan ymmärtää. Hybridi strategia on todellisuudessa laumasuoja strategia.

Ravintoloiden yms. sulkeminen ei talouden suuressa kuvassa vaikuta kuin vähän, mutta mitäs sitten, kun suurten vientiyritysten työntekijät sairastuvat lähes yhtäaikaisesti kouluista levinneen viruksen vuoksi ? Mitä syksyllä laitetaan pöytään, kun viljelijät sairastuvat tautiin kesken kylvökauden? Näihin kysymyksiin ei ole laumasuojastrategiaa ajavat juurikaan vastanneet julkisuudessa.

Taudin tukahduttamisesta on jo mailmalla onnistuneita esimerkkejä, mutta laumasuojaa ei ole suurista uhriluvuista huolimatta saavutettu vielä missään maassa. Siinä vähän mietittävää kaikille, jotka uskovat sokeasti THL:n ja hallituksen meille syöttämään muunneltuun totuuteen. Välillä tuntuu siltä, että Suomea johtaa tällä hetkellä THL:än virkamiehet eikä vaaleissa valittu hallitus

Äänestä
  • STM ja THL, jonka päätöksiä Marin selkokielellä kansalle esittää.

    Äänestä

  • Millä THL perustelee populaation immuniteetti (ns.laumasuoja) linjaa. Ei siihen ainakaan uuden tiedon mukaan ole COVID-19 kyseessä ollen ole Suomen kokoisessa valtiossa ihmispopulaation suhteen mitään perustetta.

    Äänestä

haluatko mikan paikalle???

Äänestä

Kummallista että näin selvästä asiasta pitää käydä näin pitkä keskustelu.

Tiivistettynä:

Suomea ei voi laittaa kiinni kahdeksi vuodeksi.

Rajoituksia on pakko purkaa.

Purkaminen aloitetaan sieltä missä riski on vähäisin.

Koulujen avaaminen on vähäriskistä.

Jos haluaa hyvän esimerkin niin kannattaa katsoa miten Saksa purkaa omia rajoituksia, jotka on ollut Suomen rajoituksia tiukemmat.

Äänestä
  • Kummallista että näin selvästä asiasta pitää käydä näin pitkä keskustelu.
    Vastaus; kun kaikki älykääpiöt ei tunnu ymmärtävän kuten et sinäkään.

    Tiivistettynä:

    Suomea ei voi laittaa kiinni kahdeksi vuodeksi.

    Vastaus; Ei kukaan ole laittamassakaan Suomea kiinni kahdeksi vuodeksi.

    Rajoituksia on pakko purkaa.

    Kysymys; Miksi? Siksikö että tehtaat saadaan ajettua alas epidemian levitessä?

    Purkaminen aloitetaan sieltä missä riski on vähäisin.

    Vastaus; Purkamista ei kannata aloittaa ennen kuin tauti saadaan turvallisesti aisoihin kuten Australiassa ja Uudessa Seelannissa.

    Koulujen avaaminen on vähäriskistä.

    Vastaus; Ei todellakaan ole, vaan lapset levittävät tautia aivan samoin kuin aikuiset.

    Jos haluaa hyvän esimerkin niin kannattaa katsoa miten Saksa purkaa omia rajoituksia, jotka on ollut Suomen rajoituksia tiukemmat.

    Saksa on tehnyt ennenkin suuria virheitä et taida tietää toisesta maailmansodasta mitään?

    Äänestä

Koulujen avaaminen 11 päivän takia vesitti mahdollisuuden tukahduttamiseen, elokuussa olisi enemmän tietoa viruksesta.
Saattaa olla päinvastainen tilanne tällä oppilaiden iloisella jälleennäkemisellä pienille oppilaille, kuvitellaan että palataan normaalisti kouluun mutta eipä halailla kavereita tauon jälkeen eikä opettajaa. Koko ajan muistutetaan turvavälistä ja pestään käsiä.. eristetään muista luokista. Tai ainakin näin pitäisi..
Miten ulkovaatteet.. naulakot kiinni toisissaan.. välitunnit.. hohhoijaa mitä typeryyttä.

Äänestä
  • Toivottavasti suurin osa koululaisten vanhemmista ymmärtää tilanteen ja ei päästä lapsiaan kouluun. Pelkään kyllä pahoin että harvat ajattelevat omilla aivoillaan ja tekevät sokeasti niin kuin viranomaiset sanovat.

    Äänestä

  • Ihan sama homma olisi edessä elokuussa. Parempi hoitaa nyt alta pois.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan sama homma olisi edessä elokuussa. Parempi hoitaa nyt alta pois.

    Ei se ihan sama olisi ollut jollei kouluja olisi avattu...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivottavasti suurin osa koululaisten vanhemmista ymmärtää tilanteen ja ei päästä lapsiaan kouluun. Pelkään kyllä pahoin että harvat ajattelevat omilla aivoillaan ja tekevät sokeasti niin kuin viranomaiset sanovat.

    Voi olla, meiltä ei mene yksikään.

    Äänestä

Lasse Lehtonen voisi korvata Mika Salmisen ja Asko Järvisen. Järvinen ristiriitaisilla kommenteillaan antaa vääriä neuvoja ilmeisesti edes tajuamatta itse.

Äänestä
  • Lasse Lehtonen vaikuttaa olevan tolkun mies. Voisi korvata Järvisen. Järvinen, Salminen, Varhila muu samanmielinen kilta vievät Suomen konkurssiin, kun eivät suostu siihen, että virus tukahdutettaisiin. Monella alueella Suomessa se olisi hyvinkin mahdollista. Virus olisi siten nopeasti ohi, eikä koko Suomi menisi vararikkoon.

    Järvinen Salminen kumppaneineen voitaisiin kärrätä johonkin saarelle, jossa saisivat jatkaa ihmiskokeitaan ja viruksen toinen toisiinsa levittämistä. Saisivat toistensa kanssa kokeilla, kannaako viruksen leviämistä liikaa hidastaa.

    Äänestä

poikkeustilaa tulisi jatkaa kesäkuun alkuun asti ja sitten katsoa sen jälkeen missä mennään. missään nimessä korona ei ole ohi eikä kukistettu

Äänestä

koulujen avaaminen tältä barbie-hallitukselta oli täydellinen moka < koulut jos mitkä ovat korona-pesäkkeitä

Äänestä
  • Ei ollut moka, vaan tarkoituksella tehty toimenpide taudin leviämisen nopeuttamiseksi yhteiskunnassa. Virhe on jo tapahtunut siinä, kun olemme alusta lähtien noudattaneet väärää strategiaa...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ollut moka, vaan tarkoituksella tehty toimenpide taudin leviämisen nopeuttamiseksi yhteiskunnassa. Virhe on jo tapahtunut siinä, kun olemme alusta lähtien noudattaneet väärää strategiaa...

    Valitettavasto koronaepidemiaa hoitavat ovat amatöörejä. Neuvomassa tai päättämässä ei ole yhtään lääketieteen edustajaa.
    Jos heistä joku sattuu esittämään mielipiteensä julkisesti, häneen otetaan joko yhteyttä läheltä ministeriä ja kielletään puhuminen tai muuten julkisesti ivataan kuten THL:n pääjohtaja Tervahauta, joka on lääkäri.

    Voi vain kysyä, että miksi hallituksen koronaepidemian THL-asiantuntijaksi on valittu filos.tri eikä hänen esimiehensä lääket.tri ?

    Tervahauta on varmasti oikeassa maskiasiassa, mutta hän menetti uskottavuutensa jo alkumetreillä tv-esiintymisensä perusteella.

    Tervahauta on ainakin minun mielestäni kirinyt alun huonon esiintymisensä jo kiinni eli uskalsi avata suunsa tämän maskiasian yhteydessä. Upeaa toimintaa! Varhilalta puolestaan ei, hän vaikuttaa häikäilemättömältä. Mitkähän mahtaa olla Varhilan motiivit? Amatöörimaiselta ainakin lausunnot vaikuttavat. Ehkä korruptoitunut? Omaa etuaan Varhila tavoittelee, ei kansan; laulaa niiden lauluja, joilta palkka tulee, vaikka niissä ei olisi mitään todenperäisyyttä.

    Äänestä

Nimenomaan päätettiin nopeuttaa leviämistä ettei tilanne jää junnaamaan.. tässä olisi vaan ollut vielä mahdollisuus tukahduttamiseen. Täyttä typeryyttä.

Äänestä
  • Todennäköisesti tämä epämääräinen hybridistrategia tulee olemaan pidemmän päälle kaikkien kallein ja eniten uhreja tuottava vaihtoehto. Nyt pitäisi uskaltaa muuttaa suuntaa, kun on huomattu että tauti on melko helpoin keinoin tukahdutettavissa ja sen jälkeen maan sisäset rajoitukset voitaisiin poistaa. Rajat joudutaan toki pitämään kiinni kunnes toimiva rokote on löydetty, mutta se on pieni hinta siitä että Suomen sisäinen talous pyörii ja vientiyritykset pystyvät pitämään tehtaat toiminnassa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Todennäköisesti tämä epämääräinen hybridistrategia tulee olemaan pidemmän päälle kaikkien kallein ja eniten uhreja tuottava vaihtoehto. Nyt pitäisi uskaltaa muuttaa suuntaa, kun on huomattu että tauti on melko helpoin keinoin tukahdutettavissa ja sen jälkeen maan sisäset rajoitukset voitaisiin poistaa. Rajat joudutaan toki pitämään kiinni kunnes toimiva rokote on löydetty, mutta se on pieni hinta siitä että Suomen sisäinen talous pyörii ja vientiyritykset pystyvät pitämään tehtaat toiminnassa

    Näinpä, mutta ei näissä päätöksissä ole logiikkaa mukana ollenkaan.

    Äänestä

Laumasuojaprosentti on täysin hatusta vedetty. Vuosikymmeniä sitten todetut virukset tappavat yhä ihmisiä, vaikka laumasuoja on muka olemassa. Tulkitsenkin laumasuojan niin, että sairastumisia ei tule enää niin paljon, kun moni on jo kärsinyt taudin. Virus lakkaa tavallaan herättämästä häiritsevästi huomiota.

Äänestä
  • Nyt tarvittaisiin sellainen henkilö, joka uskaltaa myöntää virheen strategiassa ja muuttaa suuntaa. Pelkään ettei nyky hallituksesta löydy sellaista johtajuutta. Piiloudutaan vain ns. asiantuntijoiden selkien taakse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt tarvittaisiin sellainen henkilö, joka uskaltaa myöntää virheen strategiassa ja muuttaa suuntaa. Pelkään ettei nyky hallituksesta löydy sellaista johtajuutta. Piiloudutaan vain ns. asiantuntijoiden selkien taakse.

    Olen menettänyt uskoni kaiken maailman asiantuntijoihin aikoja sitten, mutta poliitikkoihin en usko senkään vertaa. Aina on joku vetämässä välistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen menettänyt uskoni kaiken maailman asiantuntijoihin aikoja sitten, mutta poliitikkoihin en usko senkään vertaa. Aina on joku vetämässä välistä.

    Presidentti on ollut taudin tukahduttamisen kanalla ihan julkisesti, mutta nyt hänen mielipiteensä on näköjään hiljennetty

    Yrittäkää nyt itse jokainen vältellä tautia annettujen ohjeiden mukaan, niin sillä tämä tauti pysyy kurissa eikä laajene holtittomasti. Suomessa on vieläkin monta kuntaa, joissa tartunnat ovat alle viiden, yrittäkää muistaa se.

    Ei oikein muutakaan voi tehdä!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Presidentti on ollut taudin tukahduttamisen kanalla ihan julkisesti, mutta nyt hänen mielipiteensä on näköjään hiljennetty

    Onko "Sale" lääkäri?, parempi kuin ei kommentoisi mitään.

    Äänestä

iltalehti ei tajua että nyt ollaan suomessa eri vaiheessa kuin ameriikassa.
mutta tarkoitus on kai että lehti myy, eikä asian sisältö.

Äänestä
  • Vasta-ainetestien mukaan Suomessa koronvirusinfektion on sairastanut vasta murto-osa kansasta. Tällä tahdilla ja jopa kovemmalla epidemian läpikäynti ja mahdollinen laumasuoja saadaan 2-3 vuodwn päästä, jos laumasuojaa nyt edes saadaan, siitä ei WHO:n ja Kiinan mukaan ole merkkejä ja vaikka saataisiin, virus muuntuu eikä immuniteetti säily. Tällä nykyisellä strategialla rajoituksia höllätään ja tiukennetaan tartuntojen mukaan ja talous kärsii kun osan aikaa palvelut ovat kiinni ja osan aikaa auki puoliteholla tai lähes tyhjillään, koska ihmiset eovät uskalla niitä käyttää sairastumisen pelossa. Maassamme on 2 miljoonaa riskiryhmään kuuluvaa, ja heidän vastuulliset omaisensa, läheisensä, kotihoitajansa ym. lukuun ottaen varmaan 4 miljoonaa. Luuletko että nämä käyttävät palveluita joissa ryhmäännytään: ravintolat, yökerhot, karaokebaarit, kahvilat, elokuvateatterit, teatterit, konserttisalit, liikuntasalit jne. jne. Ei, vaan ne tulevat toimimaan puoliteholla tai lähes tyhjillään seiraavat 2-3 vuotta. Toinen malli on se että kouluja, ravintoloita, Viron ja Ukrainan liikennettä ym. ei aukaista vielä, vaan epidemian annetaan tukahtua kesän aikana, pitämällä nykyiset rajoitukset myös koulusulku, ja käyttämällä 2,5-3kk kesälomakautta niitä tehostavana lisäsulkutoimena. Epidemia tukahtuu ja tiukka maahantulorajoitustoiminta mm. valvotulla pakkokaranteenilla pitää uudet tartuntaketjut maasta poissa. Mikäli niitä jossain ilmenee, kansalle jaetaan ennakkoon kestokäyttöisiä kangasmaskeja, joita pidetään alueellisesti alueilla, joista tartuntoja löytyisi. Yksittäiset tartuntaketjut selvitetään agressiivisesti ja nopeasti sekä tukahdutetaan. Palvelut ja talous voi toimia lähes normaalisti tietenkin suurta ryhmäytymistä välttäen, ja Suomi saadaan kunnolla auki.

    Äänestä

  • Paluuta John F. Kennedyn ja Barack Obaman virkakauden
    vuosiin ei ole enään ikinä Yhdysvalloissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vasta-ainetestien mukaan Suomessa koronvirusinfektion on sairastanut vasta murto-osa kansasta. Tällä tahdilla ja jopa kovemmalla epidemian läpikäynti ja mahdollinen laumasuoja saadaan 2-3 vuodwn päästä, jos laumasuojaa nyt edes saadaan, siitä ei WHO:n ja Kiinan mukaan ole merkkejä ja vaikka saataisiin, virus muuntuu eikä immuniteetti säily. Tällä nykyisellä strategialla rajoituksia höllätään ja tiukennetaan tartuntojen mukaan ja talous kärsii kun osan aikaa palvelut ovat kiinni ja osan aikaa auki puoliteholla tai lähes tyhjillään, koska ihmiset eovät uskalla niitä käyttää sairastumisen pelossa. Maassamme on 2 miljoonaa riskiryhmään kuuluvaa, ja heidän vastuulliset omaisensa, läheisensä, kotihoitajansa ym. lukuun ottaen varmaan 4 miljoonaa. Luuletko että nämä käyttävät palveluita joissa ryhmäännytään: ravintolat, yökerhot, karaokebaarit, kahvilat, elokuvateatterit, teatterit, konserttisalit, liikuntasalit jne. jne. Ei, vaan ne tulevat toimimaan puoliteholla tai lähes tyhjillään seiraavat 2-3 vuotta. Toinen malli on se että kouluja, ravintoloita, Viron ja Ukrainan liikennettä ym. ei aukaista vielä, vaan epidemian annetaan tukahtua kesän aikana, pitämällä nykyiset rajoitukset myös koulusulku, ja käyttämällä 2,5-3kk kesälomakautta niitä tehostavana lisäsulkutoimena. Epidemia tukahtuu ja tiukka maahantulorajoitustoiminta mm. valvotulla pakkokaranteenilla pitää uudet tartuntaketjut maasta poissa. Mikäli niitä jossain ilmenee, kansalle jaetaan ennakkoon kestokäyttöisiä kangasmaskeja, joita pidetään alueellisesti alueilla, joista tartuntoja löytyisi. Yksittäiset tartuntaketjut selvitetään agressiivisesti ja nopeasti sekä tukahdutetaan. Palvelut ja talous voi toimia lähes normaalisti tietenkin suurta ryhmäytymistä välttäen, ja Suomi saadaan kunnolla auki.

    Kyllä se näin menee. Toivotaan, että turvallinen rokote saadaan pian.

    Äänestä

Mika voisi muuttaa Lieksaan kunnanlääkäriksi. Pärjäisi hyvin ihmisvihaajien kanssa

Äänestä
  • Tuossa kirjoitti varsinainen aasintuntija:
    "Jos tänä aikana olisi suljettu kaikki kaupat ja julkinen liikenne ja kiinnitetty huomiota siihen, miten ihmiset käyttäytyvät kaupoissa - esimerkkinä jaettu maskeja asiakkaille - epidemia alkaisi olla jo Suomessa tukahdutettu ja et olisi ollut turhaan lomautettuna."

    Äänestä

  • Natsi Saksassa olisi löytynyt myös hänelle sopivia virkoja

    Äänestä

  • Ei voisi, sillä Lieksassakin kunnanlääkärin pitää olla lääkäri ja Mika ei sitä ole.

    Myöskään kukaan koronan hoidosta päätöksiä tekevistä niin hallituksessa kuin STM:ssä ei voi toimia Lieksassa kunnanlääkärinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuossa kirjoitti varsinainen aasintuntija:
    "Jos tänä aikana olisi suljettu kaikki kaupat ja julkinen liikenne ja kiinnitetty huomiota siihen, miten ihmiset käyttäytyvät kaupoissa - esimerkkinä jaettu maskeja asiakkaille - epidemia alkaisi olla jo Suomessa tukahdutettu ja et olisi ollut turhaan lomautettuna."

    Juuri tuo on se taudin nopean tukahduttamisen polku. Suomessa on nyt kuitenkin valitettavasti valittu joku Mika Salmisen hybridi-malli, jossa lomautukset, rajoitukset ja sekoilu jatkuu seuraavat pari vuotta ja tarpeettomasti kuolleita tuhansittain.

    Ihmissuhteet kärsii tappion tässä touhussa, eikä
    virtuaalikontaktit videopuheluineen ole yhtikäs
    mistään kotoisin, kannatan fyysisiä kontakteja
    paljon enempi, mulla (mies) on jo ikävä
    mun naisystävää, nähty/tavattu viimeksi 12.3.2020.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei voisi, sillä Lieksassakin kunnanlääkärin pitää olla lääkäri ja Mika ei sitä ole.

    Myöskään kukaan koronan hoidosta päätöksiä tekevistä niin hallituksessa kuin STM:ssä ei voi toimia Lieksassa kunnanlääkärinä.

    Kyllä meille Lieksaan kelpaavat valelääkäritkin, olemme sen verran eristyneiotä muusta maailmasta. Emme osaa edes puhua muun maailman kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuossa kirjoitti varsinainen aasintuntija:
    "Jos tänä aikana olisi suljettu kaikki kaupat ja julkinen liikenne ja kiinnitetty huomiota siihen, miten ihmiset käyttäytyvät kaupoissa - esimerkkinä jaettu maskeja asiakkaille - epidemia alkaisi olla jo Suomessa tukahdutettu ja et olisi ollut turhaan lomautettuna."

    Aasithan taidat sinä tuntea täällä kaikkein parhaiten ja läheisimmin.

    Mitäköhän vikaa tuossa oli? Kaikki turhat kaupat kiinni, ainoastaan ruokakaupat ja apteekit auki. Koska ruokakaupoissa syntyy helposti tungosta, olisi tehtävä jotakin sen ehkäisemiseksi niin kuin monessa maassa on tehty. Esimerkiksi rajoitettu kerrallaan kauppaan otettavien asiakkaiden määrää.

    Äänestä

Mika Salminen yksin vastuussa koronaviiruksen leviämisestä suomessa .Hatrhautti punahuuli halituksen hiihtolomaviikolla lausunoilaan tauti tilanteen olevan halinassa suomessa.Koko ukko pitäisi haastaa oikeuteen harhaan johtavan tiedon levittämisessä

Äänestä

Onpa täällä paljon "asiantuntijoita" liikkeellä. Antakaa jo neuvomisen olla ja noudattakaa virallisia ohjeistuksia.

Äänestä
  • THL ja Exit-työtyhmä menee talous edellä, ei kansanterveyden tai Suomen lain mukaan. Tartuntatautilaki määrää tukahduttamaan yleisvaarallisen helposti leviävän osalla kuolemaan tai vammautumiseen johtavan tartuntatautiepidemian ja biouhan. Osa THL:n ja HUSin asiantintijoista on suositellut jopa tahallista tartuntojen lisäämistä, joka sotii suomalaisten perusoikeuksia vastaan. Talous edellä tällaisiä päätöksiä ei saa tehdä, jotka kaiken lisäksi tulevat entisestään pahentamaan Suomen talouden tilaa, koska epidemia jyllää aaltomaisesti, rajoituksia joudutaan löysäämään ja kiristämään, kuolleita tulee aaltomaisesti koko ajan lisää, eikä kansa uskalla käyttää palveluja, vaan ne toimivat puoliteholla ja yritystuet, konkurssit, lomautukset ja irtisanomiset sen kun lisääntyvät.

    Nyt pitää kesän aikana tukahduttaa epidemia ja pitää se pois maasta toukkojen maahantulorajoitusten avulla. Maan sisällä Suomi saadaan auki, talous ja palvelut sekä tuotanto pyörimään. Myös koulut saadaan kesälomakauden jälkeen taas auki ilman epidemian leviämistä koululaisten joukkokokoontumisen takia. Järki käteen hallitus!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    THL ja Exit-työtyhmä menee talous edellä, ei kansanterveyden tai Suomen lain mukaan. Tartuntatautilaki määrää tukahduttamaan yleisvaarallisen helposti leviävän osalla kuolemaan tai vammautumiseen johtavan tartuntatautiepidemian ja biouhan. Osa THL:n ja HUSin asiantintijoista on suositellut jopa tahallista tartuntojen lisäämistä, joka sotii suomalaisten perusoikeuksia vastaan. Talous edellä tällaisiä päätöksiä ei saa tehdä, jotka kaiken lisäksi tulevat entisestään pahentamaan Suomen talouden tilaa, koska epidemia jyllää aaltomaisesti, rajoituksia joudutaan löysäämään ja kiristämään, kuolleita tulee aaltomaisesti koko ajan lisää, eikä kansa uskalla käyttää palveluja, vaan ne toimivat puoliteholla ja yritystuet, konkurssit, lomautukset ja irtisanomiset sen kun lisääntyvät.

    Jos kansantalous romahtaa, romahtaa kansanterveyskin. "Terveys ensin" on populistista jargonia. Epidemiaa pitää tukahduttaa ja samalla pitää yhteiskunta käynnissä.

    Se että epidemiaa tukahdutetaan ei tarkoita, että se katoaisi minnekään ennen rokotusta.

    1Äänestä

  • Jos viralliset ohjeistukset on tilannetta pahentavia, miksi niitä pitäisi noudattaa. Esim. uutiset on vääristäviä, Tanskan tilanteesta todettiin että tartunnat laskussa mutta tartuntaluvut nousseet joskus 26.4. mutta esim. en nähnyt missään uutista siitä että 29. - 30.4. siellä oli taas yli 300 tartuntaa, koulujen avaamisesta sopiva aika kulunut.. voi itsekin seurata tilannetta eikä olla "asiantuntijoiden" armoilla.

    Äänestä

  • Elikä eristäydytään muista ihmisistä totaalisesti.

    Ei käy!

    Mulla (mies) on jo ikävä mun naisystävää,
    ei asuta saman katon alla, mutta ikävä on,
    nähnyt/tavannut hänet viimeksi 12.3.2020.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elikä eristäydytään muista ihmisistä totaalisesti.

    Ei käy!

    Mulla (mies) on jo ikävä mun naisystävää,
    ei asuta saman katon alla, mutta ikävä on,
    nähnyt/tavannut hänet viimeksi 12.3.2020.

    Mikä on rajottanut tapaamista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    THL ja Exit-työtyhmä menee talous edellä, ei kansanterveyden tai Suomen lain mukaan. Tartuntatautilaki määrää tukahduttamaan yleisvaarallisen helposti leviävän osalla kuolemaan tai vammautumiseen johtavan tartuntatautiepidemian ja biouhan. Osa THL:n ja HUSin asiantintijoista on suositellut jopa tahallista tartuntojen lisäämistä, joka sotii suomalaisten perusoikeuksia vastaan. Talous edellä tällaisiä päätöksiä ei saa tehdä, jotka kaiken lisäksi tulevat entisestään pahentamaan Suomen talouden tilaa, koska epidemia jyllää aaltomaisesti, rajoituksia joudutaan löysäämään ja kiristämään, kuolleita tulee aaltomaisesti koko ajan lisää, eikä kansa uskalla käyttää palveluja, vaan ne toimivat puoliteholla ja yritystuet, konkurssit, lomautukset ja irtisanomiset sen kun lisääntyvät.

    Nyt pitää kesän aikana tukahduttaa epidemia ja pitää se pois maasta toukkojen maahantulorajoitusten avulla. Maan sisällä Suomi saadaan auki, talous ja palvelut sekä tuotanto pyörimään. Myös koulut saadaan kesälomakauden jälkeen taas auki ilman epidemian leviämistä koululaisten joukkokokoontumisen takia. Järki käteen hallitus!

    Hyvä komentti, juuri näin!

    Äänestä

Kun politiikka sotketaan pandemiaan saadaan juuri tällaista sekametelisoppaa, joka ei edes hyvältä maistu. Jos joku todella uskoo,etteivät lapset levitä virusta siinä, missä joku muukin on hän hölmö. Uskooko nämä senkin, että näkymättömyysviittoja on olemassa ja möröt ei näe, jos menee peiton alle.

Äänestä
  • Kun Kokoomus ja Perussuomalaiset sotketaan
    tähän kuvioon, niin syntyy sekametelisoppa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun Kokoomus ja Perussuomalaiset sotketaan
    tähän kuvioon, niin syntyy sekametelisoppa.

    Älä pelkää ei NE niitä mörköjä ole, vaan sinunkin vaivaisten verolanttien puolesta huolissaan olevia.

    Äänestä

Meillä on mahdollisuus valita oma reittimme ulos tästä koronapaniikista. Amerikkalaiset voisivat säästää neuvonsa omaan käyttöön. Siellä ollaan myöhässä melkein kaikessa.
Kiitos kuitenkinTrumpin, että keskeytti 11.3. lennot Euroopasta USA:aan. Poislukien Britannia, jonka laittoi myöhemmin listalle.
Meillä kriisitietoisuus nousi tappiin. Noina hektisen piinaavina vuorokausina löysivät presidentti ja hallitus yhteisen sävelen ja kilpajuoksu koronaa pakoon alkoi.
Mökeille ja Lapin laduille lähdettiin ennenkuin saimme suositukset sellaisen välttämiseen.

Äänestä

Yhdysvallat on ihan oma lukunsa, siellä asiat ovat aina poliittisia, nyt selvästi pyrkivät saamaan kaikki pandemian seuraukset Trumpin piikkiin.

Trump kertoi jo 2 kk sitten, että Ebola lääke voisi toimia hoidoissa, ei kelvannut silloin, nyt kyseinen lääke on virallinen koronalääke, se piti vaan testata sairastuneilla jotta sastiin tutkittua faktaa.

Äänestä

Oikeuskansleri Pöysti ilmoitti myös että rajoitukset aiheuttavat niin paljon sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia että niitä on alettava purkaa. Hallituksen päätäntövaltaa poikkeusoloissa pitäisi kuulemma vähentää Ruotsin mallin mukaan.

Äänestä
  • EI. Missään tapauksessa EI Ruotsin mallin mukaisesti, koko maa alkaa olla katastrofi.

    Ainoa asia, jossa voitaisiin ja pitäisi ottaa mallia on oma valuutta. Jostain syystä kaikki se mikä toimii, ei kiinnosta ketään, mutta kaikki hulluus kuten maahanmuuttopolitiikka ja nyt hallituksen päätäntävallan vieminen kriisitilanteessa pitäisi kopioida idiooteilta.

    Äänestä

THL on Pohjois-Korean tasoa.

Äänestä
  • No ei nyt sentään. Sellaiset ovat jo valmiiksi meillä Lieksassa ja voimme heiodän kanssaan hyvin.
    Heillä ei ole mitään sditä vastaan että käymme "pamputtamassa" ihmisiä jotka ilmeisesti ajattelevat. Se on meidän lieksalaisten perintö muulle maailmalle.

    Äänestä

Koulut auki juuri siitä syystä että kokeillaan miten tarttuu lapsiin ei voi olla mitään muuta syytä avata 2 viikoksi sitten kesälomalle

Äänestä
  • Onpahan sitten pitkä kesä edessä, silloin on hyvä potea ja parannella. Kuka hoitaa lapset,jos vanhempi on hengityskoneessa ja lähisukua ei ole... hmmm...

    Äänestä

Vieläkös tämä Salminen ja Puumalainen saavat seikkailla tuolla THL:ssä?
On se vaan kumma kun miehet ovat ryvettyneet jos jonkinlaisissa sotkuissa, ja yhä ovat tuolla antamassa lausuntojaan ja suosituksiaan!

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005738377.html

Äänestä
  • Tuohan on sitä samaa huoltosuhteen parantamista eli vanhojen ihmisten tappamiseen pyrkimistä, johon nyt pyritään virusta levittämällä. THL:n mielentilat ovat vaihdelleet sen mukaan, ketä he ovat milloinkin arvelleet tautiin mahdollisesti kuolevan. Kun heille selvisi, että pääosin iäkkäitä, niin päätettiin alkaa levittämään virusta.

    Äänestä

Hyvinpä ovat osanneet Jenkit hoitaa oman kriisinsä, enempi uhreja, kuin Vietnamin sodassa.

Äänestä

Mielestäni tämä voitaisiin vielä tauti voitaisiin vielä pysäyttää Suomessa syksyyn mennessä. Laitetaan koko Suomi kiinni kolmeksi viikoksi ja ihmiset vaikka mökeilleen lomailemaan. Testataan kaikki joilla on vähänkään oireita ja heidän kontaktinsa. Tämän jälkeen voidaan palata normaaliin arkeen. Tilannehan ei hirveästi eroaisi normaalista heinäkuusta Suomessa, jolloin lähes koko Suomi on kiinni. Tähän voitaisiin käyttää kansalaisten kesälomat, niin edes palkanmaksu ei tulisi mitään taukoa. Säästyisi tuhansia henkiä ja miljoonia euroja

Äänestä

Austraaliassa ja Uusessa Seelannissa on kesä, kuten Afrikassakin ikuinen.

Siksi ei ole mitään koronaa. Siellä

Idiootit.

Äänestä
  • Ei ole Italiassa ja Espanjassakaan talvea Suomen mittapuulla mitattuna. Uudessa Seelannissa lämpötilat samaa luokkaa kuin Italiassa talvella, joka siellä on juuri alkamassa. Takaisin maantiedon tunnille...

    Äänestä

  • Jaa, miten tuo sitten selittää sen, että Brasiliassa kuolee satoja ihmisiä päivässä koronaan ja tapauksia on virallisestikin noin 100 000 (epävirallisesti paljon enemmän)? Brasiliahan on käytännössä päiväntasaajalla. Samoin koronaa on ollut Singaporessa, Thaimaassa jne. Itse asiassa koronaa on käytännössä kaikissa maailman maissa, myös tropiikissa.

    Ei ole mitään todistetta, etteikö koronaa voisi olla tropiikissa, koska tropiikin maissakin sitä esiintyy.

    Äänestä

  • Hohhoijjaa..

    Äänestä

Korona on hoitolaitosten riesa.

On totuus, etta kaytannollisest katsoen kaikki koronaan kuolleet ovat jo valmiiksi asiakkaita.

On siina haastetta, nostan hattua.

Äänestä
  • Onko tautiin miltei menehtynyt Britannian pääministeri Hoitolaitos ikäinen ? Ilman tehohoitoa olisi noutaja tullut. Jos Suomen tehohoidon paikat täyttyvät, alkaa tulla nuorempiakin uhreja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko tautiin miltei menehtynyt Britannian pääministeri Hoitolaitos ikäinen ? Ilman tehohoitoa olisi noutaja tullut. Jos Suomen tehohoidon paikat täyttyvät, alkaa tulla nuorempiakin uhreja

    Boris Johnsson kiitollisena hoitaneelle lääkärille elämänsä pelastamisesta antoi pojalleen lääkärin nimen.

    Antaisikohan Sanna Marin, jos joutuisi vastaavaan tilanteeseen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko tautiin miltei menehtynyt Britannian pääministeri Hoitolaitos ikäinen ? Ilman tehohoitoa olisi noutaja tullut. Jos Suomen tehohoidon paikat täyttyvät, alkaa tulla nuorempiakin uhreja

    Boris on viiskyt-jotain.Samanikäinen kuin enemmistö taudin saaneista suomalaisista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Boris on viiskyt-jotain.Samanikäinen kuin enemmistö taudin saaneista suomalaisista.

    Ihan sama, hän kuitenkin selviytyi taudista. Itse olen ollut monta kertaa sairaalassa erinäisten tautien takia ja pari kertaa yli viikonkin ja sillä ei ole ollut mitään merkitystä tulevalle elämälleni. En todellakaan pelkää sairaalahoitoa tai edes tehohoitoa.

    Tarkennus... Ja olen 45-vuotias ja silti ollut monta kertaa sairaalahoidossa elämäni aikana. Ei sairaalahoito ole mikään katastrofaalinen asia ja se ei merkitse mitään pitkällä tähtäimellä.

    Äänestä

  • Eihän hoitokodeissa kuolleita ole edes laskettu koronaan kuolleiksi, kun niitä ei ole testattu!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän hoitokodeissa kuolleita ole edes laskettu koronaan kuolleiksi, kun niitä ei ole testattu!

    Nykyään ne on pääosin laskettu mukaan, jopa epäilyttävät tapaukset. Etkä ole huomannut, miten kuolleitten määrä pomppasi noin viikko sitten? Se johtui pelkästään hoitokodeissa kuolleiden lisäyksestä tilastoihin. Sairaalassa on kuollut paljon vähemmän, noin puolet virallisista kuolleiden määrästä.

    Äänestä

  • Nyt et taida olla tilanteen tasalla.
    Veljeni menehtyi tähän sairauteen kaksi viikkoa sitten. Ikää hänellä oli 54v. ei siis todellakaan mikään vanhus. Hänellä oli 2 tyypin diabetes mutta sekään ei ollut pahalla tolalla ja hän harrasti liikuntaa monta kertaa viikossa. Osallistui jopa maratooniin muutamia vuosia sitten joten oli monia nuorempia paremmasda kunnossa.
    Asui Espanjassa 9 viimeistä elinvuottansa missä myös kuoli.
    En päässyt edes hautajaisiin enkä hyvästelemään häntä. Sairastuttuaan vakavaan muotoon oli hengityskoneessa vajaan viikon kunnes elimistö petti.
    R.I.P veli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkennus... Ja olen 45-vuotias ja silti ollut monta kertaa sairaalahoidossa elämäni aikana. Ei sairaalahoito ole mikään katastrofaalinen asia ja se ei merkitse mitään pitkällä tähtäimellä.

    ” Tarkennus... Ja olen 45-vuotias ja silti ollut monta kertaa sairaalahoidossa elämäni aikana. Ei sairaalahoito ole mikään katastrofaalinen asia ja se ei merkitse mitään pitkällä tähtäimellä.”

    Ihanko hengityskoneessa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ihan sama, hän kuitenkin selviytyi taudista. Itse olen ollut monta kertaa sairaalassa erinäisten tautien takia ja pari kertaa yli viikonkin ja sillä ei ole ollut mitään merkitystä tulevalle elämälleni. En todellakaan pelkää sairaalahoitoa tai edes tehohoitoa.

    Että sellainen trollaus :D

    Ei kai kukaan hoitoa pelkää, vaan sairautta ja sen jättämiä jälkitauteja, jotka joillakin selviytyneillä ovat olleet pahoja.

    Nyt ei trollilta puutu vain ään pisteet vaan kaikki muutkin. Sisältö on viesteissään silti aivan sama. Ne ovat aivan järjettömiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tarkennus... Ja olen 45-vuotias ja silti ollut monta kertaa sairaalahoidossa elämäni aikana. Ei sairaalahoito ole mikään katastrofaalinen asia ja se ei merkitse mitään pitkällä tähtäimellä.

    Ehkä nyt sitä mielensairaalan suljettua ei olisi oikein hyvä verrata tehohoitoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Tarkennus... Ja olen 45-vuotias ja silti ollut monta kertaa sairaalahoidossa elämäni aikana. Ei sairaalahoito ole mikään katastrofaalinen asia ja se ei merkitse mitään pitkällä tähtäimellä.”

    Ihanko hengityskoneessa?

    So? Joko sairaudesta selviää tai sitten ei. Vaikka olisi ollut hengityskoneessa, ei sillä ole loppuelämän kannalta mitään merkitystä. Pelkkä yksittäinen tapahtuma muiden joukossa.

    Ja nuo "jälkitaudit" ovat lähinnä lasten leikkiä. Ne eivät ole mitään sellaisia, jotka elämään merkittävästi vaikuttaa. En pelkää sairautta enkä noita mitättömiä jälkitauteja joita tuskin edes huomaa.

    Lisään... Ylipäätään jälkitaudeista kovasti puhutaan, mutta mitään näyttöä ei ole. Esimerkiksi pieni vajaus keuhkoissa ei normaalille ihmiselle paljon merkitse, lähinnä hengästyy portaissa. Ei ole syy olla päivääkään normaaleista töistä.

    Äänestä

Lapset on todistetusti viruslinkoja ! Professorit ja Italian pääministeri tietää sen varsin hyvin.

Äänestä
  • Älkää hyvät ihmiset päästäkö lapsia kouluihin ! Seurauksena on kuolemaa ja tauti tulee koteihin ! !

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Älkää hyvät ihmiset päästäkö lapsia kouluihin ! Seurauksena on kuolemaa ja tauti tulee koteihin ! !

    Jaa, kenelle? Ei ainakaan lapsille, sillä edes Ruotsissa ainuttakaan lasta ei ole kuollut. Eikä oikein ole kuollut missään muuallakaan. Pari poikkeusta on, mutta jopa vähemmän kuin influenssan kohdalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa, kenelle? Ei ainakaan lapsille, sillä edes Ruotsissa ainuttakaan lasta ei ole kuollut. Eikä oikein ole kuollut missään muuallakaan. Pari poikkeusta on, mutta jopa vähemmän kuin influenssan kohdalla.

    Kyllä ihan kaikissa ikäryhmissä COVID-19 on selvästi vaarallisempi kuin flunssa. Ettekö te trollit lue lehdistä muuta kuin sarjakuvat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ihan kaikissa ikäryhmissä COVID-19 on selvästi vaarallisempi kuin flunssa. Ettekö te trollit lue lehdistä muuta kuin sarjakuvat?

    Kyllä olen lukenut ja lapsille ei ole havaittu mitään vaarallista COVID-19:ssa. Ja, kyllä, norovirus ja jopa flunssa ovat lapsille vaarallisempia. Yksikään lapsi ei ole Suomessa ollut edes sairaalahoidossa, vaikka sairastuneita kyllä on.

    Ja on ihan sama pidätkö tästä faktasta, mutta Ruotsissa ei ole kuollut yhtäkään alle 20-vuotiasta.

    Äänestä

Minusta taas rajoituksia kannattaa nimen omaan ruveta purkamaan, koska mitään hätää ei ole. Lähinnä typerät hysteerikot ruikuttavat koko ajan. Tähän asti korona ei ole tappanut edes sen vertaa kuin tavallinen influenssa tappaa vuosittain. Monina vuosina influenssa on tappanut jopa yli 1000 ihmistä ja kukaan ei ole asiasta edes puhunut.

1900-luvulla on ollut monia influenssaepidemioita, jotka ovat tappaneet maailmanlaajuisesta miljoonia ihmisiä ja mitään karanteeneja ja rajoituksia ei tehty. Itse asiassa, tällä hetkelläkin maailmassa useita tauteja jotka tappavat yli miljoona ihmistä joka vuosi ja kukaan ei edes huomaa sitä.

Ja niille jotka sanovat, että korona tappaa työikäisiäkin niin työikäisiä kuolee tuhansittain joka ainoa vuosi. Ja joka vuosi pieni määrä työikäisiä kuolee influenssaan. Työikäisellä on paljon suurempi todennäköisyys kuolla auto-onnettomuudessa kuin koronaan.

Itse sanoisinkin, että koronan pelko on typeryyden huippu. Kannattaa elää kuin ennenkin ja ajatella, että koronaa ei ole.

Äänestä
  • Lisään... Itse esimerkiksi menen piakkoin parturiin ja sitten vien tietokoneen takaisin toimistolle ja lopetan etätyön tekemisen omin päin. Työnantajani on kehoittanut tekemään etätyötä, mutta siitä viis veisaan. Kyseessä ei nimittäin ollut tarkkaan ottaen käsky, vaan kehoitus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisään... Itse esimerkiksi menen piakkoin parturiin ja sitten vien tietokoneen takaisin toimistolle ja lopetan etätyön tekemisen omin päin. Työnantajani on kehoittanut tekemään etätyötä, mutta siitä viis veisaan. Kyseessä ei nimittäin ollut tarkkaan ottaen käsky, vaan kehoitus.

    Nauti koronastasi, sitten kun se osuu kohdallesi.

    Pyh... Koronan vaarallisuutta on pahasti liioiteltu, on satoja todennäköisempiä tapoja kuolla kuin koronaan. Jos korona tulee niin tulkoon, maailmassa on satoja pahempia tauteja (ellei tuhansia).

    Koronahysteria on mennyt jo naurettavuuden puolelle.

    Lisäys... Tästä syystä en ole katsonut yhtäkään uutislähetystä, tiedotustilaisuutta tai ajankohtaisohjelmaa yli kuukauteen enkä ole lukenut edes suomalaisia uutisia pitkään aikaan. Sillä nuo koostuvat lähinnä koronasta ruikuttamisesta, joka ei kiinnosta minua pätkääkään enää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisään... Itse esimerkiksi menen piakkoin parturiin ja sitten vien tietokoneen takaisin toimistolle ja lopetan etätyön tekemisen omin päin. Työnantajani on kehoittanut tekemään etätyötä, mutta siitä viis veisaan. Kyseessä ei nimittäin ollut tarkkaan ottaen käsky, vaan kehoitus.

    Höpö höpö, kyllä sinä trolli pysyt kotonasi yhtä tiiviisti kuin tähänkin saakka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisäys... Tästä syystä en ole katsonut yhtäkään uutislähetystä, tiedotustilaisuutta tai ajankohtaisohjelmaa yli kuukauteen enkä ole lukenut edes suomalaisia uutisia pitkään aikaan. Sillä nuo koostuvat lähinnä koronasta ruikuttamisesta, joka ei kiinnosta minua pätkääkään enää.

    Kovasti kiinnostaa kuitenkin kirjoittaa tänne palstalle, ja ihan samalla tyylillä kuin persut/demarit-kinastelu, jossa yllättäen kumpikin kiistelijä kirjoittaa ihan samalla tyylillä.

    Eikö S24 osaa palkata kunnollisia trolleja?

    Äänestä

Tää Mika Salminen on vaarallinen mies Suomen kansalle ja tulee vielä kalliiksi tällainen töpeksiminen kriittisillä hetkillä. Eiköhän tässä olla ryssitty asioita jo ihan tarpeeksi Tammikuun lopusta katsoen.

Eero

Äänestä
  • En tosiaankaan ymmärrä mikä järki nyt on päästää virus vapaasti riehumaan väestön keskuudessa? Menee kaikki aiemmatkin rajoitustoimenpiteet täysin hukkaan ja ruumiita tulee. Miksi ei yritetä tukahduttaa kun se on ehkä vielä mahdollista ja on jo nähty että tukahduttaminen on parempi vaihtoehto kuin joku laumaimmuniteetin hakeminen.

    En tosiaankaan ymmärrä mikä järki nyt on päästää virus vapaasti riehumaan väestön keskuudessa? Menee kaikki aiemmatkin rajoitustoimenpiteet täysin hukkaan ja ruumiita tulee. Miksi ei yritetä tukahduttaa kun se on ehkä vielä mahdollista ja on jo nähty että tukahduttaminen on parempi vaihtoehto kuin joku laumaimmuniteetin hakeminen.

    Eero

    Sitäpaitsi tässä pisteessä tuskin edes oltaisiin jos Helmikuussa olisi ryhdytty tarvittaviin toimenpiteisiin. No nyt on hyvä olla jälkiviisas. Myöhäistä kun paskat on jo housuissa.

    Eero

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En tosiaankaan ymmärrä mikä järki nyt on päästää virus vapaasti riehumaan väestön keskuudessa? Menee kaikki aiemmatkin rajoitustoimenpiteet täysin hukkaan ja ruumiita tulee. Miksi ei yritetä tukahduttaa kun se on ehkä vielä mahdollista ja on jo nähty että tukahduttaminen on parempi vaihtoehto kuin joku laumaimmuniteetin hakeminen.

    Eero

    Juuri tuota miettii jokainen järkevä suomalainen tällä hetkellä.

    Vaikka epidemian tukahduttamisessa epäonnistuttaisiin, oltaisiin ainakin yritetty eikä oltaisi yhtään sen huonommassa tilanteessa.

    THL suunnittelee jotakin, mitä julkisuuteen ei kerrota, eikä se ole mitään hyvää suomalaisten kannalta. Koko laitos tulisi lakkauttaa välittömästi.

    Äänestä

Salminen,HUSin Järvinen ja naaman lääppijä Saxen,kaikki sekopäitä. Nyt oli englantilaisten ja saksalaisten tutkimus,lasten hengitysilmassa ei vähempää virusta kuin aikuisilla.Maailmalla myöönnetään että viruksesta ei tiedetä tarpeeksi, niin että mitään täysin varmaa voidaan sanoa.Suomessa taasen näitä varmoja mielipiteitä tuntuu olevan,taas kerran.

Äänestä
  • Ainoa varma tosin on, että korona on lapsille käytännössä vaaraton. Tämä nyt on täysin tiedossa oleva asia. Yksikään lapsi ei Suomessa ole joutunut edes sairaalahoitoon ja Ruotsissa ei ole kuollut ainuttakaan lasta. Itse asiassa, influenssa on lapsille vaarallisempi kuin korona.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoa varma tosin on, että korona on lapsille käytännössä vaaraton. Tämä nyt on täysin tiedossa oleva asia. Yksikään lapsi ei Suomessa ole joutunut edes sairaalahoitoon ja Ruotsissa ei ole kuollut ainuttakaan lasta. Itse asiassa, influenssa on lapsille vaarallisempi kuin korona.

    Eli aikuiset voidaan tapattaa ja sairastuttaa, mutta lapset ja nuoret pääosin selviävät hyväkuntoisina. Tätäkö viranomaiset hakevat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli aikuiset voidaan tapattaa ja sairastuttaa, mutta lapset ja nuoret pääosin selviävät hyväkuntoisina. Tätäkö viranomaiset hakevat.

    Aikuisten "tapattaminen" on jo naurettavuuden puolelle menevää hysteriaa. Jos kerran pelkäät tätä sairautta, sinun pitäisi pelätä kaikkia muitakin sairauksia, jotka Suomessakin tappavat Suomessa tuhansia vuodessa (myös tuhansia työikäisiä). Joten kaikkien pitäisi pysyä eristyksissä koko elämäsi syntymästä kuolemaan tuolla logiikalla. Sillä sairaudet eivät tule koskaan loppumaan ja ihmisiä tulee aina kuolemaan sairauksiin.

    Joten rajoitukset pysyä ikuisesti, jos tällä logiikalla jatketaan. Jos kouluja ei avata nyt, ei niitä voida ikinä avata. Ei syksyllä, ei ensi vuonna, ei koskaan. Sillä korona ei häviä eikä tule häviämään mitkään muutkaan taudit ikinä elämämme aikana.

    Lisäys... Lisäksi normaaleilla työikäisillä todennäköisyys kuolla on erittäin pieni. Toki voi joutua tehohoitoon, mutta sillä ei ole merkitystä, jos selviää hengissä. Työikäisellä jopa tehohoidosta selviytymisen todennäköisyys on moninkertainen verrattuna vanhempiin. Loppujen lopulta, jopa työikäisellä on monia todennäköisempiä syitä kuin korona. Itsemurha esimerkiksi.

    Tuo ei pidä paikkaansa. Jos joutuu tehohoitoon, pysyvien keuhko- ja muiden sisäelinvaurioiden riski on hyvin suuri. Ei kiitos. Sinä voit ottaa ne, jos välttämättä haluat, (etkä sitten tartuta muita) mutta kansan enemmistö ei (tietenkään!) niitä huoli.

    Jaha, aivan kuten kymmenet muut sairaudet aiheuttaa ihan samalla tavalla pysyviä vaurioita. Ei korona poikkea mitenkään kymmenistä muista sairauksista eikä ole edes niin vaarallinen. Jos nyt tulee jokin pieni pysyvä keuhkovaurio niin ihan sama. Samanlaisia keuhkovaurioita saa tuhannet joka vuosi muiden syiden takia ja silti niiden kanssa eletään. Tupakoijat aiheuttaa kevyesti pahemman keuhkovaurion omin päin.

    Moni ei taida ymmärtää, että monii keuhkokuume aiheuttaa pysyvän keuhkovaurion (oli kyseessä sitten bakteeri tai virus) ja silti se ei paljon elämää muuta. Et edes näe päälle päin kenellä on keuhkovaurio tai ei. Et edes ollessasi normaalilla lenkillä hänen kanssaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisäys... Lisäksi normaaleilla työikäisillä todennäköisyys kuolla on erittäin pieni. Toki voi joutua tehohoitoon, mutta sillä ei ole merkitystä, jos selviää hengissä. Työikäisellä jopa tehohoidosta selviytymisen todennäköisyys on moninkertainen verrattuna vanhempiin. Loppujen lopulta, jopa työikäisellä on monia todennäköisempiä syitä kuin korona. Itsemurha esimerkiksi.

    Uskomatonta skeidaa levität. Kuka sulle maksaa tästä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aikuisten "tapattaminen" on jo naurettavuuden puolelle menevää hysteriaa. Jos kerran pelkäät tätä sairautta, sinun pitäisi pelätä kaikkia muitakin sairauksia, jotka Suomessakin tappavat Suomessa tuhansia vuodessa (myös tuhansia työikäisiä). Joten kaikkien pitäisi pysyä eristyksissä koko elämäsi syntymästä kuolemaan tuolla logiikalla. Sillä sairaudet eivät tule koskaan loppumaan ja ihmisiä tulee aina kuolemaan sairauksiin.

    Joten rajoitukset pysyä ikuisesti, jos tällä logiikalla jatketaan. Jos kouluja ei avata nyt, ei niitä voida ikinä avata. Ei syksyllä, ei ensi vuonna, ei koskaan. Sillä korona ei häviä eikä tule häviämään mitkään muutkaan taudit ikinä elämämme aikana.

    "Aikuisten "tapattaminen" on jo naurettavuuden puolelle menevää hysteriaa. Jos kerran pelkäät tätä sairautta, sinun pitäisi pelätä kaikkia muitakin sairauksia, jotka Suomessakin tappavat Suomessa tuhansia vuodessa "

    En minä eikä kukaan mukaan tietenkään pelkää sairauksia, jotka pystyy omalla toiminnallaan välttämään. Tuon viruksen kohdalla se on hankalaa, ksoka kaltaisesi tomppelit voivat levittää sitä. Yksikään tässä maassa liikkunut kulkutauti sitten tuberkuloosin ei ole ollut yhtä tappava kuin COVID-19 ja tiedät sen itsekin oikein hyvin. Yksikään flunssa-aalto ei ole tappanut satoja lääkäreitä eikä mikään mukaan tauti vuosikymmeniin. Suomessa kuolemia ei ole koska eristystoimet aloitettiin sentään sen verran ajoissa.

    "Jos kouluja ei avata nyt, ei niitä voida ikinä avata. Ei syksyllä, ei ensi vuonna, ei koskaan"

    Että sellaista teinin logiikkaa. Vieläkö puristelet finnejä vessan peiliin?

    " Itsemurha esimerkiksi"

    Siihen on koronaa helpompiakin tapoja, jos se nyt on ihan pakko tehdä.

    Hieman outoa politiikkaa, että pitääkseemme väkisin hengissä ne, jotka haluavat tappaa itsensä, pitää vaarantaa niiden terveys, jotka yrittävät parhaansa mukaan pysyä terveinä ja olla rasittamatta yhteiskuntaa. Ei ihan kaikkein älykkäimmälle toiminnalle vaikuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaha, aivan kuten kymmenet muut sairaudet aiheuttaa ihan samalla tavalla pysyviä vaurioita. Ei korona poikkea mitenkään kymmenistä muista sairauksista eikä ole edes niin vaarallinen. Jos nyt tulee jokin pieni pysyvä keuhkovaurio niin ihan sama. Samanlaisia keuhkovaurioita saa tuhannet joka vuosi muiden syiden takia ja silti niiden kanssa eletään. Tupakoijat aiheuttaa kevyesti pahemman keuhkovaurion omin päin.

    Moni ei taida ymmärtää, että monii keuhkokuume aiheuttaa pysyvän keuhkovaurion (oli kyseessä sitten bakteeri tai virus) ja silti se ei paljon elämää muuta. Et edes näe päälle päin kenellä on keuhkovaurio tai ei. Et edes ollessasi normaalilla lenkillä hänen kanssaan.

    Eli mitä tuota estämään mitään sairauksia, lopetetaan rokotuksetkin, koska aina voi sairastua johonkin muuhun. Jep jep.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskomatonta skeidaa levität. Kuka sulle maksaa tästä?

    Ylläpidon vakiotrolli, sama tyyppi joka tunkee palstalle persut/sdp-roinaa, jossa kummatkin ketjut on "yllättäen" samalla tyylillä kirjoitettuja, kuten tuokin.

    Suomi24 maksaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Aikuisten "tapattaminen" on jo naurettavuuden puolelle menevää hysteriaa. Jos kerran pelkäät tätä sairautta, sinun pitäisi pelätä kaikkia muitakin sairauksia, jotka Suomessakin tappavat Suomessa tuhansia vuodessa "

    En minä eikä kukaan mukaan tietenkään pelkää sairauksia, jotka pystyy omalla toiminnallaan välttämään. Tuon viruksen kohdalla se on hankalaa, ksoka kaltaisesi tomppelit voivat levittää sitä. Yksikään tässä maassa liikkunut kulkutauti sitten tuberkuloosin ei ole ollut yhtä tappava kuin COVID-19 ja tiedät sen itsekin oikein hyvin. Yksikään flunssa-aalto ei ole tappanut satoja lääkäreitä eikä mikään mukaan tauti vuosikymmeniin. Suomessa kuolemia ei ole koska eristystoimet aloitettiin sentään sen verran ajoissa.

    "Jos kouluja ei avata nyt, ei niitä voida ikinä avata. Ei syksyllä, ei ensi vuonna, ei koskaan"

    Että sellaista teinin logiikkaa. Vieläkö puristelet finnejä vessan peiliin?

    Ei tämä sen kummoisempi ole kuin laboratorioitten tuote, joka nyt sitten pistettiin jakeluun.
    Alkuperää on vaikea löytää, mutta Kiina voi olla vain harhautus. Todellinen syyllinen ei paljasta itseään jollei paljastu.
    Mikään luonnollinen virus ei tapa valikoimalla. Tästä on voitu tehdä useampi versiokin.
    Helppo tätä on ollut varmasti vaikka viedä maasta toiseen. Kyllä lentoasemilla huumeet ja aseet syynätään, mutta virusta voi elättää kyllä elatusaineessa ja viedä mukanaan.
    Ei olisi yllätys jos USA olisi takana huonojen välien vuoksi. Vaikka se tappaa USA:ssa olisi tosi läpinäkyvää jos se ei tappaisi ketään USAssa. Omia on ennenkin uhrattu kautta vuosituhansien, joku lahkokin tässä voi olla takana. Heitäkin USAssa on nähty uhraavan koko keräämänsä uskonlahkon veljet ja sisaret päästäkseen nirvanaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli mitä tuota estämään mitään sairauksia, lopetetaan rokotuksetkin, koska aina voi sairastua johonkin muuhun. Jep jep.

    Rokotukset todella kannaisi lopettaa jos vähänkin ajatellaan tulevien sukupolvienkin terveyttä.
    Puola ei halunnut sikapiikitystä ja heillä ei ollut ainuttakaan narkolepsiatapausta.
    Toisin oli maitten, jotka sen ottivat. Selitykset olivat niitä typerimmästä päästä olevia jälleen, jolla pyritään pääsemään rysästä ulos, kun on sinne joutunut. He selittivät sen olevan vain sattumaa. Voiko olla aaseja, VOI!

    Rokotukset voidaan lopettaa, jos tahdotaan ihmisten joukkokuolemaa. Et taida tietää historiasta kuinka monta miljoonaa jokainen näistä rokotettavista taudeista tappoi vuosittain. Jos rokotukset lopetetaan, tulemme näkemään paljon enemmän kuolemia kuin korona tulee koskaan aiheuttamaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Aikuisten "tapattaminen" on jo naurettavuuden puolelle menevää hysteriaa. Jos kerran pelkäät tätä sairautta, sinun pitäisi pelätä kaikkia muitakin sairauksia, jotka Suomessakin tappavat Suomessa tuhansia vuodessa "

    En minä eikä kukaan mukaan tietenkään pelkää sairauksia, jotka pystyy omalla toiminnallaan välttämään. Tuon viruksen kohdalla se on hankalaa, ksoka kaltaisesi tomppelit voivat levittää sitä. Yksikään tässä maassa liikkunut kulkutauti sitten tuberkuloosin ei ole ollut yhtä tappava kuin COVID-19 ja tiedät sen itsekin oikein hyvin. Yksikään flunssa-aalto ei ole tappanut satoja lääkäreitä eikä mikään mukaan tauti vuosikymmeniin. Suomessa kuolemia ei ole koska eristystoimet aloitettiin sentään sen verran ajoissa.

    "Jos kouluja ei avata nyt, ei niitä voida ikinä avata. Ei syksyllä, ei ensi vuonna, ei koskaan"

    Että sellaista teinin logiikkaa. Vieläkö puristelet finnejä vessan peiliin?

    Ai, niin kuin esimerkiksi aasialainen (50-luvulla) johon kuoli 2-4 miljoonaa ihmistä, mikä vastaa varmaan 4-8 miljoonaa nykyisin. Eikä tuolloin mitään pysäytetty. Siihen aikaan edes miljoonat kuolemat eivät olleet riittävä perustelu talouden pysäyttämiselle. Eikä aasialainen ole lähimainkaan pahin influenssa, se on espanjantauti.

    Ja muuten, lääkärit ovat tavallisia ihmisiä kuin ketkä tahansa muutkin. Heitä kuolee syöpiin, sydänkohtauksiin, aivohalvauksiin jne aivan samalla tavalla kuin muitakin. Lääkäreitä kuolee Suomessa joka vuosi ihan työikäisenä siinä missä muissakin ammateissa. Lääkärit eivät elä yhtään pidempään kuin muut ja sairastavat samat taudit kuin muut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aikuisten "tapattaminen" on jo naurettavuuden puolelle menevää hysteriaa. Jos kerran pelkäät tätä sairautta, sinun pitäisi pelätä kaikkia muitakin sairauksia, jotka Suomessakin tappavat Suomessa tuhansia vuodessa (myös tuhansia työikäisiä). Joten kaikkien pitäisi pysyä eristyksissä koko elämäsi syntymästä kuolemaan tuolla logiikalla. Sillä sairaudet eivät tule koskaan loppumaan ja ihmisiä tulee aina kuolemaan sairauksiin.

    Joten rajoitukset pysyä ikuisesti, jos tällä logiikalla jatketaan. Jos kouluja ei avata nyt, ei niitä voida ikinä avata. Ei syksyllä, ei ensi vuonna, ei koskaan. Sillä korona ei häviä eikä tule häviämään mitkään muutkaan taudit ikinä elämämme aikana.

    "Aikuisten "tapattaminen" on jo naurettavuuden puolelle menevää hysteriaa. Jos kerran pelkäät tätä sairautta, sinun pitäisi pelätä kaikkia muitakin sairauksia, jotka Suomessakin tappavat Suomessa tuhansia vuodessa (myös tuhansia työikäisiä). Joten kaikkien pitäisi pysyä eristyksissä koko elämäsi syntymästä kuolemaan tuolla logiikalla. Sillä sairaudet eivät tule koskaan loppumaan ja ihmisiä tulee aina kuolemaan sairauksiin. "

    Esim joku sydän ja verisuonitauti tai syöpä on ihan eri asia kuin tietoisesti alkaa altistamaan itseään tappavalle virukselle. Kaikki nyt tämän tietää!

    Eero

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisäys... Lisäksi normaaleilla työikäisillä todennäköisyys kuolla on erittäin pieni. Toki voi joutua tehohoitoon, mutta sillä ei ole merkitystä, jos selviää hengissä. Työikäisellä jopa tehohoidosta selviytymisen todennäköisyys on moninkertainen verrattuna vanhempiin. Loppujen lopulta, jopa työikäisellä on monia todennäköisempiä syitä kuin korona. Itsemurha esimerkiksi.

    "Lisäys... Lisäksi normaaleilla työikäisillä todennäköisyys kuolla on erittäin pieni. Toki voi joutua tehohoitoon, mutta sillä ei ole merkitystä, jos selviää hengissä. Työikäisellä jopa tehohoidosta selviytymisen todennäköisyys on moninkertainen verrattuna vanhempiin. Loppujen lopulta, jopa työikäisellä on monia todennäköisempiä syitä kuin korona. Itsemurha esimerkiksi."

    Ootko miettinyt mitä jokainen tehohoitopotilas maksaa yhteiskunnalle? Lisäksi aiheutuu siitä tehohoidosta turhaa inhimillistä kärsimystä potilaalle, heidän omaisille ja henkistä kuormitusta hoitajille mitä enemmän potilaita.

    Suomessa tehdään noin 900 itsemurhaa vuodessa mutta tää korona voi tappaa vaikka 90 000 jos pääsee kunnolla leviämään. Kukaan ei tiedä. Toki koronan aiheuttamat sosiaaliset ongelmat ja elannon menetys saattaa tuplata tai kolminkertaistaa itsemurhat mutta sekin olisi vasta 1800-2700 kuollutta vuodessa.

    Eero

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskomatonta skeidaa levität. Kuka sulle maksaa tästä?

    Taitaa olla Thl:n eli tuhon ja hävityksen laitoksen palkkalistoilla.

    Eero

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaha, aivan kuten kymmenet muut sairaudet aiheuttaa ihan samalla tavalla pysyviä vaurioita. Ei korona poikkea mitenkään kymmenistä muista sairauksista eikä ole edes niin vaarallinen. Jos nyt tulee jokin pieni pysyvä keuhkovaurio niin ihan sama. Samanlaisia keuhkovaurioita saa tuhannet joka vuosi muiden syiden takia ja silti niiden kanssa eletään. Tupakoijat aiheuttaa kevyesti pahemman keuhkovaurion omin päin.

    Moni ei taida ymmärtää, että monii keuhkokuume aiheuttaa pysyvän keuhkovaurion (oli kyseessä sitten bakteeri tai virus) ja silti se ei paljon elämää muuta. Et edes näe päälle päin kenellä on keuhkovaurio tai ei. Et edes ollessasi normaalilla lenkillä hänen kanssaan.

    "Moni ei taida ymmärtää, että monii keuhkokuume aiheuttaa pysyvän keuhkovaurion (oli kyseessä sitten bakteeri tai virus) ja silti se ei paljon elämää muuta. Et edes näe päälle päin kenellä on keuhkovaurio tai ei. Et edes ollessasi normaalilla lenkillä hänen kanssaan."

    Sinä voit hengittää niillä vaurioituneilla keuhkoillasi loppuelämäsi jos halut, itse valitsen mieluummin terveet keuhkot niin pitkään kun asiaan itse voin vaikuttaa. Ihan eri asia jos joku on itse hankkinut kymmenien vuosien tupakoinnilla itselleen keuhkoahtaumataudin tai ollut harvinaisen epäonnekas ja joutunut johonkin onnettomuuteen missä on keuhkot vaurioituneet. Nyt puhutaan laajalti koko maailmassa leviävästä viruksesta joka voi aiheuttaa todella monille terveillekkin ihmisille elinikäisen keuhkovaurion. Mistä tiedät ettei pysyvä keuhkovaurio muuta ja vaikeuta elämää merkittävästi? Onko sulla kokemusta asiasta?

    Eero

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli mitä tuota estämään mitään sairauksia, lopetetaan rokotuksetkin, koska aina voi sairastua johonkin muuhun. Jep jep.

    "Eli mitä tuota estämään mitään sairauksia, lopetetaan rokotuksetkin, koska aina voi sairastua johonkin muuhun. Jep jep."

    Jep, eli tuolla logiikalla koko lääketiede on turhaa sillä ainahan sitä johonkin kuolee, ennenpitkää vanhuuteen jos ei johonkin sairauteen tai tappavaan virukseen tai bakteeriin.

    Eero

    Äänestä

Tällä menolla tavallinen kausi-influenssa tappaa enemmän kuin korona, ei varmaan silti ole järkevää alkaa purkamaan rajoituksia.

Äänestä
  • Vaikka kausi-influenssakin tappaa joka vuosi noin 500 ihmistä ja pahojen epidemioiden aikaan jopa yli 1000 ihmistä, on monia muita syitä jotka tappavat enemmän. Suomessa on aika synkät itsemurhatilastot (ja tämä nykyinen kriisi synkentää niitä entisestään) ja itsemurhiin on kuollut noin 800 ihmistä vuodessa. Laman aikana kuoli pahimmillaan jopa 1500 ihmistä vuodessa. Valitettavasti nyt voidaan lähestyä tuota lukemaa (ehkä jopa ylittää), jos talous sakkaa pahasti. Ja tämä ei lopu edes koronan jälkeen vaan voi pysyä korkealla useiden vuosien ajan, ehkä jopa yli vuosikymmenen.

    Sitten on vielä terveyteen liittyvät kuolematm jotka myös nyt lisääntyvät ajan myötä. Alkoholin käyttö on jo lisääntynyt paljon, kuten on huonosti syöminen jne. Ja tietenkin kotiväkivalta ja vastaavat lisääntyy myös.

    Voin sanoa, että jos talous pahasti sakkaa, tulee ihmisiä kuolemaan pitkällä tähtäimellä vähintään 10 kertaa enemmän muihin syihin koronaan. Työikäisten kohdalla jopa vielä enemmän. Ja tämä on kylmä totuus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka kausi-influenssakin tappaa joka vuosi noin 500 ihmistä ja pahojen epidemioiden aikaan jopa yli 1000 ihmistä, on monia muita syitä jotka tappavat enemmän. Suomessa on aika synkät itsemurhatilastot (ja tämä nykyinen kriisi synkentää niitä entisestään) ja itsemurhiin on kuollut noin 800 ihmistä vuodessa. Laman aikana kuoli pahimmillaan jopa 1500 ihmistä vuodessa. Valitettavasti nyt voidaan lähestyä tuota lukemaa (ehkä jopa ylittää), jos talous sakkaa pahasti. Ja tämä ei lopu edes koronan jälkeen vaan voi pysyä korkealla useiden vuosien ajan, ehkä jopa yli vuosikymmenen.

    Miksi vääristelet ja vähättelet tätä ruttoa?
    Jos suomessa avataan kaikki ja annetaan taudin levitä vapaasti kansan keskuuteen tulee kuolonuhteja 10 000 kuukaudessa. Tätäkö haluat?

    Koronavirus ei ole rutto, tuo on hyvä esimerkki hysteriasta. Vaikka täällä avattaisiin kaikki Suomessa ei tule edes tuhatta ihmistä kuolemaan. Sen sijaan talouden rajoitukset tulee varmuudella tappamaan kymmeniä tuhansia ihmisiä seuraavien vuosien aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaikka kausi-influenssakin tappaa joka vuosi noin 500 ihmistä ja pahojen epidemioiden aikaan jopa yli 1000 ihmistä, on monia muita syitä jotka tappavat enemmän. Suomessa on aika synkät itsemurhatilastot (ja tämä nykyinen kriisi synkentää niitä entisestään) ja itsemurhiin on kuollut noin 800 ihmistä vuodessa. Laman aikana kuoli pahimmillaan jopa 1500 ihmistä vuodessa. Valitettavasti nyt voidaan lähestyä tuota lukemaa (ehkä jopa ylittää), jos talous sakkaa pahasti. Ja tämä ei lopu edes koronan jälkeen vaan voi pysyä korkealla useiden vuosien ajan, ehkä jopa yli vuosikymmenen.

    Sitten on vielä terveyteen liittyvät kuolematm jotka myös nyt lisääntyvät ajan myötä. Alkoholin käyttö on jo lisääntynyt paljon, kuten on huonosti syöminen jne. Ja tietenkin kotiväkivalta ja vastaavat lisääntyy myös.

    Voin sanoa, että jos talous pahasti sakkaa, tulee ihmisiä kuolemaan pitkällä tähtäimellä vähintään 10 kertaa enemmän muihin syihin koronaan. Työikäisten kohdalla jopa vielä enemmän. Ja tämä on kylmä totuus.

    Itsemurhien määrä väheni laman aikana ja on laskenut tasaisesti sen jälkeen.

    https://findikaattori.fi/fi/10

    Koronan aiheuttamat rajoitustoimet sen sijaan ovat säästäneet suuren määrän ihmishenkiä myös Suomessa, kokonaiskuolleisuus on laskenut selvästi.

    Alkoholinkäyttö on selvästi vähentynyt, samoin väkivalta kokonaisuudessaan, lievää nousua kotitehtävien määrässä.

    Ihmisten tapattaminen koronaan ei säästä yhtään ihmishenkeä myöhemmin. Ihmisten altistaminen taudille kyllä saattaa lisätä kuolleisuutta myös myöhemmin, ainakin se lisää hoidontarpeessa olevien määrää.

    Yksi ja sama trolli kirjoittaa tuota samaa roskaansa viesti toisensa jälkeen, kaikki silkkaa valehtelua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronavirus ei ole rutto, tuo on hyvä esimerkki hysteriasta. Vaikka täällä avattaisiin kaikki Suomessa ei tule edes tuhatta ihmistä kuolemaan. Sen sijaan talouden rajoitukset tulee varmuudella tappamaan kymmeniä tuhansia ihmisiä seuraavien vuosien aikana.

    Millä+perustelet+väitteesi?Taudin+tappavuus+on+ollut+luokkaa+0,66%+ja+jos+se+leviää+koko+väestöön+se+tarkoittaa+helposti+20+000+kuollutta,+jopa+enemmän.Kumpikaan+Suomessa+koettu+lama+ei+ole+lisännyt+kuolleisuutta+lainkaan+ja+kumpikin+vähensi+jyrkästi+itsemurhien+määrää+jopa+niin,+ettei+se+myöhemminkään+ole+noussut.Taloudelliset+nousukaudet+sen+sijaan+selvästi+lisäävät+itsemurhia.Tilasto+sen+kertoo:https://findikaattori.fi/fi/10

    Roskistako kehittelet tälläistä tarinaa. Olitko edes syntynyt 1990???
    1990 itsemurhia 1500 ! Se on tuplamäärä ennen ja jälkeen lamakauden.

    Äänestä

Kaikki te avaajat katsokaa BBC ym.ulkkomaan kanavia joissa näytetäään teho-osastoilta totuutta,taudissa kituvista ihmisistä. Lääkäreitä ym.jotka tekee itsemurhan kaiken kauhun keskellä.Suomessa tuudittaudutaan kaikkivoipaisuuden tunteeseen kun ei YLE näytä raadollista totuutta.Salminen,Järvinen,Saxen, ja Viisikko saisi olla seuraavat koronan uhrit.

Äänestä
  • Ja silti tuo on minimaalisen pieni osuus siitä mitä muutenkin kuolee vuosittain noilla alueilla. Koronaan ehkä kuolee paljon, mutta ei mitään verrattuna siihen, kuinka paljon muutenkin kuolee. Korona ei edes Italiassa, Espanjassa tai Britanniassa tule olemaan lähimainkaan suurin kuolinsyy tänä vuonna.

    Äänestä

  • Sankarihoitajat pelastivat ainakin 10 000 vanhusta Britannian, Espanjan, ja Italian vanhainkodeista, jokaisessa maassa. Eipä kuollut vanhuksia.

    Tosi Halloween kurpitsoita!

    Äänestä

  • Tehohoidossa on antaa viimeisimmät ja tehokkaat lääkkeet koronaan sairastuneille, siksi tehohoito tehoaa tehokkaasti, ja on vielä niin, että tehohoitoa tehohodon tehokkuuden vuoksi annetaan jokaiselle vanhukselle, joka ilman tehohoitoa olisi kuoleman vaarassa, tai ilman tehohoitoa vaarassa menehtyä koronaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sankarihoitajat pelastivat ainakin 10 000 vanhusta Britannian, Espanjan, ja Italian vanhainkodeista, jokaisessa maassa. Eipä kuollut vanhuksia.

    Tosi Halloween kurpitsoita!

    Ja samaan aikaan kaikissa noista maista kuolee joka vuosi satoja tuhansia vanhuksia jo pelkästään vanhuuteen. On kummallista, että ihmiset ei ymmärrä miten paljon vanhuksia kuolee joka ainoa vuosi. Kun hoivakotiin mennään, on ihminen jo niin huonossa kunnossa, että ihminen kuolee normaalisti jo parin seuraavan vuoden aikana keskimäärin. Toki useat jopa nopeammin. Ja tämä siis ihanteellisessa tilanteessa.

    Korona lyhentää monissa näissä tapauksissa elinikää maksimissaan pari kuukautta. Ja jos ajatellaan ihmisarvoista elämää, monien tapauksessa kuolema on lähinnä helpotus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja silti tuo on minimaalisen pieni osuus siitä mitä muutenkin kuolee vuosittain noilla alueilla. Koronaan ehkä kuolee paljon, mutta ei mitään verrattuna siihen, kuinka paljon muutenkin kuolee. Korona ei edes Italiassa, Espanjassa tai Britanniassa tule olemaan lähimainkaan suurin kuolinsyy tänä vuonna.

    Ei se kyllä kauaskaan jää. Kuolleisuuden nouseminen vähintään kaksinkertaiseksi, paikoinjopa 4-10 kertaiseksi kertoo, että ainakin joillakin alueilla koronavirus tulee olemaan yleisin kuolinsyy aivan ylivoimaisesti tämän vuoden tilastoissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja samaan aikaan kaikissa noista maista kuolee joka vuosi satoja tuhansia vanhuksia jo pelkästään vanhuuteen. On kummallista, että ihmiset ei ymmärrä miten paljon vanhuksia kuolee joka ainoa vuosi. Kun hoivakotiin mennään, on ihminen jo niin huonossa kunnossa, että ihminen kuolee normaalisti jo parin seuraavan vuoden aikana keskimäärin. Toki useat jopa nopeammin. Ja tämä siis ihanteellisessa tilanteessa.

    Korona lyhentää monissa näissä tapauksissa elinikää maksimissaan pari kuukautta. Ja jos ajatellaan ihmisarvoista elämää, monien tapauksessa kuolema on lähinnä helpotus.

    "Korona lyhentää monissa näissä tapauksissa elinikää maksimissaan pari kuukautta. Ja jos ajatellaan ihmisarvoista elämää, monien tapauksessa kuolema on lähinnä helpotus."

    Taas täyttä puuta heinää. Suurin osa sairastuneista vanhuksista on todennäköisesti juuri niitä parempikuntoisia vanhuksia, kun taas ne huonokuntoisimmat eivät ole saaneet tartuntaa, koska eivät muutenkaan liiku huoneistaan mihinkään.

    Olet suoltanut ketjun täyteen silkkaa potaskaa melkoisen vakavasta aiheesta. Tunnetko olevasi huipputason Linda nyt?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sankarihoitajat pelastivat ainakin 10 000 vanhusta Britannian, Espanjan, ja Italian vanhainkodeista, jokaisessa maassa. Eipä kuollut vanhuksia.

    Tosi Halloween kurpitsoita!

    Joo mutta kyllä nuo kuitenkin varmaan kuolevat myöhemmin :-()

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei se kyllä kauaskaan jää. Kuolleisuuden nouseminen vähintään kaksinkertaiseksi, paikoinjopa 4-10 kertaiseksi kertoo, että ainakin joillakin alueilla koronavirus tulee olemaan yleisin kuolinsyy aivan ylivoimaisesti tämän vuoden tilastoissa.

    Huoh...+Esimerkiksi+Britanniassa+kuolee+joka+vuosi++0,7-0,8+miljoonaa+ihmistä,+joten+taatusti+tämä+ei+nosta+kuolleisuutta+kaksinkertaiseksi.+Britanniassa+kuolleitten+määrä+on+jo+reippaassa+laskussa,+joten+vaikutus+on+reilusti+alle+10%.+Tuollainen+4-10+kertaiseksi+tuleminen+vaatisi+jo+että+noissa+maissa+kuolisi+yhteensä+yli+10+miljoonaa+ihmistä+ja+tätä+ei+tule+tapahtumaan.

    Äänestä

  • Juu, tosin influenssakin tappaa enemmän vuosittain. Ja sitten päälle vielä monet muut kuolinsyyt. Suomessakin kuolee yli 55 000 ihmistä vuosittain, joten ehkä tuokin kannattaa muistaa. Kukaan ei ole kuolematon ja jokainen kuolee johonkin.

    Äänestä

  • Ja hallitus hosuu purkujen kanssa. Pitäisivät nyt 2viikon tauot purkujen välissä, jotta vaikutukset näkyisivät ja seuranta toimisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu, tosin influenssakin tappaa enemmän vuosittain. Ja sitten päälle vielä monet muut kuolinsyyt. Suomessakin kuolee yli 55 000 ihmistä vuosittain, joten ehkä tuokin kannattaa muistaa. Kukaan ei ole kuolematon ja jokainen kuolee johonkin.

    Laita jo korkki kiinni.

    Tee nyt se itsemurhasi ja lakkaa trollaamasta, teinibimbo. Kaikki ovat huomanneet suuret kirjalliset kykysi, jo vuosia sitten.

    Äänestä

Miten ne nyt sitten siellä amerikassa ovat alkaneet purkamaan rajoituksia? Miksi?

Äänestä
  • Suljettujen ovien takana Valkoisen talon kabineteissa on saatettu todeta että ollaan pakkotilanteessa. Ruoantoimitusketjut ovat jo häiriintyneet pahasti. Sen takia paljon maataloustuotteita on heitetty pois ja teuraskarjaa jouduttu teurastamaan turhaan. Kenties Yhdysvaltoja uhkaava ruokapula ja mahdollinen yhteiskuntajärjestyksen romahtaminen on todettu olevan pelottavampia skenaarioita kuin korona, ja sitä ne varmaan ovatkin.

    Lisää spekulaatiota, Suomessa (ja varmaan monessa maassa) on saatettu pohtia samaa. Ei haluta ottaa riskiä yhteiskunnan koneistojen romahtamisesta, ja toimitusketjujen häiriintymisestä johtuva ruokapula ehkä yhtenä pahimmista uhkakuvista. Sanotaanhan että mikä tahansa sivistynyt yhteiskunta on vain kolmen puuttumaan jääneen lämpimän aterian päässä kaaoksesta ja anarkiasta.

    Äänestä

Purkua ei pitäisi tehdä näin nopeaan. Kaikki eivät voi sen vuoksi huonosti. Epäilen, että ne ovat samat perheet, jotka voivat huonosti jo ennen kovidia. Negatiivista usein uutisoidaan herkemmin. Sensaatio haku vaikuttaa usein toimittajien mielipiteisiin. Usko, että suuri osa kansalaisista hyväksyy asian tähden muutoksia yhteiskunnassa, tärkeämpää on, että elämä jatkuu. Ei todella tunnu järkevältä nyt löysätä. Ihmiset eivät ole paljoakaan vielä tajunneet. Nyt on aika hankkia suojaimia, käsineitä, lääkkeitä, rokotteita ja lisää infoa toisen kunnioittamisesta. Perheet ovat liikkuneet heimoittain ruokakaupoissa. Koirienomistajat juoksevat huohottaen kapealla tiellä ohi hiljentämättä, kassalle on rynnätty melkein päälleni niskaani huohottaen, että bussi jättää. Suomalaiset, vaikka tietäisivät asian, eivät toimi, kun eivät kehtaa. Heitä, meitä pitää määrätä, suositukset eivät tunnu purevan moniinkaan. Suosittelisin julkisilla paikoilla liikkuville kaikille maskia, silloinhan niistä olisi epäilevillekin hyötyä. Mielestäni tämä on niin vakava asia, ettei virkavallan taholta saisi tulla vähättelyä eikä virhetulkintoja.

Äänestä
  • Rajoituksia pitää nimen omaan purkaa, koska rajoitukset tulevat tappamaan kymmeniä kertoja ihmisä enemmän pitkällä tähtäimellä kuin korona.

    Olet oikeassa, tämä on vakavasti asia. Aivan kuten kausi-influenssa, jota pidän koronaa pahempana asiana.

    Äänestä

  • Ja muutenkin... Suomessa on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä alkuvuodesta, mutta eihän sillä mitään merkitystä ole kun he eivät ole kuolleet koronaan. Typerä koronaruikutus on vain vallannut kaiken tilan mediassa. Oikeasti koronaan kuoleminen on edelleen erittäin epätodennäköistä ja sitä on turha pelätä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rajoituksia pitää nimen omaan purkaa, koska rajoitukset tulevat tappamaan kymmeniä kertoja ihmisä enemmän pitkällä tähtäimellä kuin korona.

    Olet oikeassa, tämä on vakavasti asia. Aivan kuten kausi-influenssa, jota pidän koronaa pahempana asiana.

    A-virus saattaa olla tosiaankin ihan miltei yhtä paha...sen näyttää aika A-virus johtaa moninverroin vielä tällä hetkellä. Vaikka siihen myos rokotetaan.

    Paras on sitten siihenkin julistaa karanteenit tulevina vuosina jos rupeaa jossain menemään pahaksi....

    Äänestä

  • Jaa, olen siis trolli. No, sanotaanpa vaikka näin, että talouden romahdus lisää itsemurhia ja kaikenlaisia terveysongelmia niin paljon, että tuhansia ihmisiä vuodessa kuolee ennenaikaisesti seuraavan 10 vuoden ajan. Eli talouden romahdus voi aiheuttaa kymmenien tuhansien kuoleman. Tämä korona ei ole mitään tuohon nähden.

    Esimerkiksi vuonna 1990 oli 1500 itsemurhaa vuodessa. Kun talous parani, itsemurhien määräkin hiljalleen laski.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa, olen siis trolli. No, sanotaanpa vaikka näin, että talouden romahdus lisää itsemurhia ja kaikenlaisia terveysongelmia niin paljon, että tuhansia ihmisiä vuodessa kuolee ennenaikaisesti seuraavan 10 vuoden ajan. Eli talouden romahdus voi aiheuttaa kymmenien tuhansien kuoleman. Tämä korona ei ole mitään tuohon nähden.

    Talouden romahdus saadaan aikaan juurikin puolivillaisella sahaamisella sairastuttamisen ja rajoittamisen välillä. Jos epidemia tukahdutettaisiin, talous voisi mittaamattoman paljon paremmin. Jos ei ole mahdollista tukahduttaa juuri nyt kesää vasten (kun tilaisuus siihen keväällä haaskattiin säätämällä riittämättömät eristystoimet), pitäisi ainakin toimia niin, että se olisi edelleen mahdollista kun ihmiset seuraavan kerran vetäytyvät takaisin koteihinsa syksyllä. Se tarkoittaa, ettei tehdä turhaan mitään sellaista, mikä voisi edistää epidemian leviämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rajoituksia pitää nimen omaan purkaa, koska rajoitukset tulevat tappamaan kymmeniä kertoja ihmisä enemmän pitkällä tähtäimellä kuin korona.

    Olet oikeassa, tämä on vakavasti asia. Aivan kuten kausi-influenssa, jota pidän koronaa pahempana asiana.

    Eivät tule. Rajoitukset eivät tapa ketään, niiden purkaminen kyllä saattaa tappaa ja vammauttaa paljonkin ihmisiä.

    "Aivan kuten kausi-influenssa, jota pidän koronaa pahempana asiana."

    Sitä en epäile, sinulla on kaikki muukin väärinpäin ajattelussasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja muutenkin... Suomessa on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä alkuvuodesta, mutta eihän sillä mitään merkitystä ole kun he eivät ole kuolleet koronaan. Typerä koronaruikutus on vain vallannut kaiken tilan mediassa. Oikeasti koronaan kuoleminen on edelleen erittäin epätodennäköistä ja sitä on turha pelätä.

    Koronarajoitusten takia Suomessa on alkuvuodesta kuollut normaali vähemmän ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jaa, olen siis trolli. No, sanotaanpa vaikka näin, että talouden romahdus lisää itsemurhia ja kaikenlaisia terveysongelmia niin paljon, että tuhansia ihmisiä vuodessa kuolee ennenaikaisesti seuraavan 10 vuoden ajan. Eli talouden romahdus voi aiheuttaa kymmenien tuhansien kuoleman. Tämä korona ei ole mitään tuohon nähden.

    Esimerkiksi vuonna 1990 oli 1500 itsemurhaa vuodessa. Kun talous parani, itsemurhien määräkin hiljalleen laski.

    "Jaa, olen siis trolli."

    Niin olet.

    "No, sanotaanpa vaikka näin, että talouden romahdus lisää itsemurhia ja kaikenlaisia terveysongelmia niin paljon, että tuhansia ihmisiä vuodessa kuolee ennenaikaisesti seuraavan 10 vuoden ajan."

    Ei lisää. Kaksi edellistä lamaa eivät näy kuolleisuuden nousuna ja kummankin laman aikana itsemurhat vähenivät jyrkästi.

    "Eli talouden romahdus voi aiheuttaa kymmenien tuhansien kuoleman."

    Ei voi eikä aiheuta. Ei ole koskaan aiheuttanut.

    "Tämä korona ei ole mitään tuohon nähden."

    Kyllä on, se on jo nyt nostanut maailmanlaajuisesti kuolleisuutta selvästi pitkän ajan normaalien yläpuolelle, mitä yksikään taloudellinen lama ei ole 1900-luvun puolivälistä eteenpäin tehnyt.

    "Esimerkiksi vuonna 1990 oli 1500 itsemurhaa vuodessa. Kun talous parani, itsemurhien määräkin hiljalleen laski."

    Niin, siihen saakka itsemurhien määrä oli vuosi vuodelta kasvanut aina 1950-luvulta saakka ja kun lama alkoi, itsemurhien määrä lähti voimakkaaseen laskuun. Lasku hidastui talouden alkaessa taas kasvaa. Seuraavan kerran itsemurhat vähenivät voimakkkaasti vuosein 2009-2012 laman aikana.

    Tuostahan tuo näkyy

    https://findikaattori.fi/fi/10

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    A-virus saattaa olla tosiaankin ihan miltei yhtä paha...sen näyttää aika A-virus johtaa moninverroin vielä tällä hetkellä. Vaikka siihen myos rokotetaan.

    Paras on sitten siihenkin julistaa karanteenit tulevina vuosina jos rupeaa jossain menemään pahaksi....

    Rokotuksiin kuolee huomattavia määriä ihmisiä. Tilastoja ei vain tehdä kunnolla tai haluta julkistaa, koska tässä on myös todella suuri business menossa.
    Pidemmän päälle aina rokotuksista tulee haittoja enemmän ja enemmän...kuten tästä bandemiastakin voimme huomata. Ei ole tilastoitu tässäkään kuinka moni oli rokotettu ja mihinkä kun kuoli coronaan!!!!!!!!!!!!
    Tilastojahan tehdään vain oman pesän koristamiseksi ja rahan hankkimiseksikin monesti.
    On toki sitten lääkkeitä, joita tarvitaan, mutta nuo rokotukset pois.
    Rokotuksillahan tehtiin Afrikassa väestön vähennystäkin amerikkalaisten toimesta.
    Lapsia syntyy paljon ja kuolleisuuskin iso, mutta usalainen "viisas" keksi, että rokotetaan niin ei synny niin paljon lapsia ja ovat "terveitä". Sehän oli vain sanahelinää miljoonien kuoltua ja raivon kasvaessa tätä hommaa vastaan.
    Sen vuoksi kai tuolla ranskalaistakin konetta ammuttiin pari viikkoa sitten kun tulivat käynnille!?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronarajoitusten takia Suomessa on alkuvuodesta kuollut normaali vähemmän ihmisiä.

    Sama määrä kuoli kuin viimekin keväänä 2019 oli kuolleita, että piste!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sama määrä kuoli kuin viimekin keväänä 2019 oli kuolleita, että piste!

    Nope, rajoitustoimien takia kuolleisuus on tänä keväänä ollut normaalia matalampi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotuksiin kuolee huomattavia määriä ihmisiä. Tilastoja ei vain tehdä kunnolla tai haluta julkistaa, koska tässä on myös todella suuri business menossa.
    Pidemmän päälle aina rokotuksista tulee haittoja enemmän ja enemmän...kuten tästä bandemiastakin voimme huomata. Ei ole tilastoitu tässäkään kuinka moni oli rokotettu ja mihinkä kun kuoli coronaan!!!!!!!!!!!!
    Tilastojahan tehdään vain oman pesän koristamiseksi ja rahan hankkimiseksikin monesti.
    On toki sitten lääkkeitä, joita tarvitaan, mutta nuo rokotukset pois.
    Rokotuksillahan tehtiin Afrikassa väestön vähennystäkin amerikkalaisten toimesta.
    Lapsia syntyy paljon ja kuolleisuuskin iso, mutta usalainen "viisas" keksi, että rokotetaan niin ei synny niin paljon lapsia ja ovat "terveitä". Sehän oli vain sanahelinää miljoonien kuoltua ja raivon kasvaessa tätä hommaa vastaan.
    Sen vuoksi kai tuolla ranskalaistakin konetta ammuttiin pari viikkoa sitten kun tulivat käynnille!?

    Nyt kyllä Suomalaistenkin kannattaisi olla itsekkäitä, jos kerran täällä ollaan kehittämässä toimivaa rokotetta. Vaikka sitten niin, että kaikki voitot menisivät suoraan valtion kassaan. Tälläisissa todellla maalle rahanarvoisissa asioissa en todellakaan ymmärrä asennetta, että lahjoitetaan maaailmalle jotain näin arvokasta. Luuletko amerikkalaisten ja muiden olevan yhtä hyväsydämisiä ja lahjoittavan ensimmäiset 5,5, milj. ampullia Suomelle ilmaiseksi pelkästä kiitollisuudesta saatuaan miljoonabisneksensä pyörimään.

    Äänestä

  • Kaikenlaiset kottaraiset ne haluaakin lehtien sivuille.
    Jos haluaa huomiota niin tässähän sai sitten lisää.
    Kyllä se vaan Italiasta on nähty ettei maskeista ole mitään apua.
    Työssä hyvä tietty ja jos tie on pölyinen. Sairaalassa käytettävä jos tarttuvia tauteja, ainahan noita on käytetty. Kuitenkin maskien myynti on sekin business ja iso nyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaikenlaiset kottaraiset ne haluaakin lehtien sivuille.
    Jos haluaa huomiota niin tässähän sai sitten lisää.
    Kyllä se vaan Italiasta on nähty ettei maskeista ole mitään apua.
    Työssä hyvä tietty ja jos tie on pölyinen. Sairaalassa käytettävä jos tarttuvia tauteja, ainahan noita on käytetty. Kuitenkin maskien myynti on sekin business ja iso nyt.

    Miksi maskeja sitten sairaaloissakaan käytetään, jos niistä ei mitään hyötyä ole? Kaikki kirurgit ja hammaslääkärit, maskit pois ja säästätte pitkän pennin kuntayhtymien varoja.

    Äänestä

Suomi on nyt jo siinä tilassa, että kaikki sulut ja rajoitukset pitäis purkaa heti. Jos näitä turhia rajoituksia jatketaan, niin siitä se takuulla konkurssi tulee koko suomeen, josta on vaikea koskaan nousta. Nyt järkee tähän touhuun.

Äänestä
  • Nii, että niinku sillee.

    Jos päädyt hengityskoneen kautta hautaan, niin sieltä sun voi olla vielä vaikeempi nousta. Mut voit kai sä sitäkin yrittää, kukas sitä nyt haluais estää.

    Äänestä

  • Ei niitä nyt enää kannata purkaa kun kerran tekivät!!
    Parempi olisi ollut Ruotsin malli niin tätäkään hapatusta ei tarvitsisi pohtia minuuttiakaan.
    Ruotsi on niin järkevä, mutta niin ovat ruotsalaisetkin.
    Suomi on takapajula ja näkeehän sen keitä on eduskunnassa.
    Ei ainakaan kokoomusta eikä keskustaa tarvitsisi ollenkaan enää. Kuitenkin, katsotaan vaan, itsepäinen on kansa vaikka näkee miten naapurimaa osaa. Kuitenkin ruotsalaisia yritetään mollata kaikella lailla kun kateus on kansantauti.

    Äänestä

!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Vittu, lopettakaa jo toi helvetin kiehuminen.

Äänestä

"Onko tautiin miltei menehtynyt Britannian pääministeri Hoitolaitos ikäinen ? Ilman tehohoitoa olisi noutaja tullut. Jos Suomen tehohoidon paikat täyttyvät, alkaa tulla nuorempiakin uhreja"

Borishan olisi todellakin kuollut koronaan, mutta tehohoidon uudet koronalääkkeet, myos suoraan suoneen pelastivat hänet!

Tehohoidossa on saatavilla viimeisimmat tieteen saavutukset koronatautia vastaan.

Äänestä
  • Tehohoito+on+koronan+osalta+90%+valohoitoa+siitä+yksinkertaisesta+syystä,+että+tautiin+ei+ole+mitään+lääkettä+tai+erityistä+hoitoa+yleishoidon+lisäksi.Ihan+turha+rakentaa+mielikuvia,+kun+niille+ei+ole+perustetta.+Se+on+tilanne+Suomessa+la+muuallakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tehohoito+on+koronan+osalta+90%+valohoitoa+siitä+yksinkertaisesta+syystä,+että+tautiin+ei+ole+mitään+lääkettä+tai+erityistä+hoitoa+yleishoidon+lisäksi.Ihan+turha+rakentaa+mielikuvia,+kun+niille+ei+ole+perustetta.+Se+on+tilanne+Suomessa+la+muuallakin.

    Boris sai aspiriinia ja antibiootin.

    Happea annetaan edelleen kunhan puhkuminen alkaa voimistua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Boris sai aspiriinia ja antibiootin.

    Happea annetaan edelleen kunhan puhkuminen alkaa voimistua.

    Oletan tämän perusteella sinun olevan Boriksen hoidosta vastaava lääkäri...

    Äänestä

Yleisiä veskejä pitää karttaa!!! Näin se menee kun tutkimus etenee.....Maskipakko ---se lähes koko euroopassa laitettu pakolliseksi, kun liikkuu yleisissä tiloissa...On jo sanottava totuuskin välissä, että meillä ei ihan hallinassa tämä kaikelta osin ole.

Äänestä
  • Juu ja sitten ihmiset ostaa yhden ainoan maskin, jota käyttää ikuisesti. Ja tarkoitan tietenkin kertakäyttömaskia. Itse en ainakaan aio käyttää euroakaan maskeihin koko elämäni aikana. Joten rakennan maskin itse ja käytän sitä ikuisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu ja sitten ihmiset ostaa yhden ainoan maskin, jota käyttää ikuisesti. Ja tarkoitan tietenkin kertakäyttömaskia. Itse en ainakaan aio käyttää euroakaan maskeihin koko elämäni aikana. Joten rakennan maskin itse ja käytän sitä ikuisesti.

    Lisäys... Ja tietenkin kaulahuivi hoitaa ihan saman asian kuin maski. Jos maskia pitää käyttää, otan yhden kertakäyttömaskin ja käytän sitä ainakin satoja kertoja. Jopa siinä tapauksessa, että olisin saanut sen ilmaiseksi.

    Lisäys... Ja tiedetään jo, että monet pesevät kertakäyttömaskitkin ja käyttävät sitä uudestaan, vaikka se onkin kiellettyä.

    Ainoastaan ffp3-maski suojaa. Jokainen toki toimii tavallaan ja kantaa vastuun itse.

    Ffp3-maskit ovat lähinnä ylihintaista huijausta. Yritykset veloittavat monta euroa tuotteesta, josta ei pitäisi maksaa kuin muutaman sentin. Voin maksaa euron ffp3-maskista, jos sitä saa käyttää tuhansia tunteja. Muutoin pärjään ilmankin.

    Jos maskipakko on, pitäisi valtion maksaa kaikkien maskit ja jakaa ne ilmaiseksi. Tosin edes valtion ei kannata maksaa euroakaan yhdestä maskista.

    ffp2-maskin pitäisi myös suojata varsin hyvin, vaikka ei yhtä visusti kuin ffp3 joka tarjoaa parhaan mahdollisen suojan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoastaan ffp3-maski suojaa. Jokainen toki toimii tavallaan ja kantaa vastuun itse.

    Lisään... Toki ffp3-maskia voi käyttää tuhansia tunteja viis veisaten ohjeista. Voin sanoa varmuudella, että jos tuollainen ffp3-maskipakko tulisi monet tulevat käyttämään samaa maskia vuosia, vaikka paketissa lukee 10 tuntia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisäys... Ja tietenkin kaulahuivi hoitaa ihan saman asian kuin maski. Jos maskia pitää käyttää, otan yhden kertakäyttömaskin ja käytän sitä ainakin satoja kertoja. Jopa siinä tapauksessa, että olisin saanut sen ilmaiseksi.

    Eikö sinulla tosiaan ole muuta elämää kuin kirjoittaa tänne?

    Äänestä

  • Me emme maskeeraa. Italia ja Epsanja maskeeraa ja tulos on aivan mätä. EI AUTA!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ffp3-maskit ovat lähinnä ylihintaista huijausta. Yritykset veloittavat monta euroa tuotteesta, josta ei pitäisi maksaa kuin muutaman sentin. Voin maksaa euron ffp3-maskista, jos sitä saa käyttää tuhansia tunteja. Muutoin pärjään ilmankin.

    Jos maskipakko on, pitäisi valtion maksaa kaikkien maskit ja jakaa ne ilmaiseksi. Tosin edes valtion ei kannata maksaa euroakaan yhdestä maskista.

    Maskipakkoa ei tarvita. Jokainen päättää terveydestään itse niin kuin aina (esim. tupakoiko ja juopotteleeko).

    ...mutta nuo itseä suojaavat maskit pitää saada kiireesti kauppoihin kaikille ostettavaksi. Kansalaisilla on oikeus suojata itseään! Olemme oppineet elämässä vaikeampiakin asioita kuin maskin oikea käyttö. Ei voi olla niin, että ainoastaan sairaanhoitaja voi oppia maskin käytön. Älköön pidettäkö kansalaisia höynäytettävinä idiootteina.

    Ja maksimihinnaksi määritellään 1 euro maskilta (mikä on minusta kiskurihinta) ja silloin sitä pitää pystyä käyttämään ainakin pari viikkoa. Mitään ylihintaista roskaa ei hyllyille pidä ottaa.

    Äänestä

Tämä THL:n mollaaminen vaikuttaa jonkin trollitehtaan tilatulta tuotoksesta jolla pyritään horjuttamaan kandalaisten uskoa asiantuntijoihin ja instituutioihin. Tilaajina esim. D.Trump tai vaikkapa V.Putin.

Äänestä
  • Trump ja Putin haluavat heikentää kanadalaisten uskoa instituutioihin.

    Äänestä

  • THL:n kannanotot vaikuttavat trollitehtaan tilatulta tuotoksilta, joiden tarkoituksena on horjuttaa kansalaisten luottamusta "asiantuntijoihin" ja "instituutioihin". Tilaajana lienee Juhana Vartiainen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Trump ja Putin haluavat heikentää kanadalaisten uskoa instituutioihin.

    Inssituutit suoltaat 5G propagandaa tarkoituksenaan heikentää kansalaisten uskoa omaan harkintakykyynsä.

    Äänestä

  • Kyllä kanadalaistenkin usko on mennyt joooooo!

    Äänestä

Puhevikaisen Salmisen info: ÄÄ-ÖÖ-ÄÄ-ÖÖÖÖÖÖÖ. Opettelis ensin puhumaan ja sitten leikkimään mediassa asiantuntijaa.

Äänestä

Jonkun pitäisi löytää viestien deletoida niihin viesteihin, joissa uskotaan kritiikittä amerikkalaisiin tutkimuksiin ja dissataan suomalaista maailman luokan osaamista, ja ennenkaikkea objektiivisuutta!

Äänestä

Minusta koko idioottimainen koronahysteria on naurettavaa. Korona on vain hieman vaarallisempi kuin normaali influenssa ja tähän asti tappanut alle puolet normaalin kausi-influenssan määrästä. Ja suuremman influenssan aikaan influenssa tappaa kevyesti yli 1000 ihmistä vuodessa ja mitään suurta otsikkoa ei edes uutisiin tule, korkeintaan pieni maininta lopussa.

Itse asiassa, minusta rajoitteista pitäisi hiljalleen ja unohtaa koko korona. Ei korona ole mikään sellainen tauti, josta pitäisi tällaista naurettavaa hysteriaa tehdä. Joka vuosi on tauteja, jotka tappaa paljon enemmän joka ainoa vuosi ja sitä ei edes huomata.

Äänestä
  • Kausi-influenssa ja korona ovat kaksi aivan eri tason sairautta, johtuen siitä, että riskiryhmät on rokotettu influenssaa vastaan. Koronaa vastaan kaikkiriskiryhmät ovat valitettavasti housut nilkoissa. Kas, tästä syystä vain tämä tohina koronan ympärillä, jos et sitä tiennyt vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kausi-influenssa ja korona ovat kaksi aivan eri tason sairautta, johtuen siitä, että riskiryhmät on rokotettu influenssaa vastaan. Koronaa vastaan kaikkiriskiryhmät ovat valitettavasti housut nilkoissa. Kas, tästä syystä vain tämä tohina koronan ympärillä, jos et sitä tiennyt vielä.

    Silloin riittäisi pelkkä riskiryhmien eristäminen, joten toimet ovat silti liioittelua. Ja muuten, influenssarokote on vapaaehtoinen ja edes riskiryhmät ei sitä usein ota. Eikä edes kutsuta ottamaan rokotetta. Esimerkiksi omat vanhempani, jotka ovat yli 75-vuotiaita ei ole koskaan ottanut influenssarokotetta eikä heille ole tullut edes kutsua.

    Lisään... Ja influenssarokote pitää ottaa joka vuosi jotta sillä on merkitystä. Muutama vuosi sitten otettu on yhtä tyhjän kanssa. Ja voin sanoa, että aika harva ottaa rokotteen joka vuosi kuten pitäisi tehdä.

    Äänestä

  • ” Minusta koko idioottimainen koronahysteria on naurettavaa. Korona on vain hieman vaarallisempi kuin normaali influenssa ja tähän asti tappanut alle puolet normaalin kausi-influenssan määrästä”

    Mietis vähän miksiköhän näin ”vähän” on kuollut nyt koronaan ( eikö siellä eristyksissä tule mitään mieleen *lol* ) :) ?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Minusta koko idioottimainen koronahysteria on naurettavaa. Korona on vain hieman vaarallisempi kuin normaali influenssa ja tähän asti tappanut alle puolet normaalin kausi-influenssan määrästä”

    Mietis vähän miksiköhän näin ”vähän” on kuollut nyt koronaan ( eikö siellä eristyksissä tule mitään mieleen *lol* ) :) ?

    Suomalaisia ei ole mitenkään eristetty, monet kulkevat täysin vapaasti paikasta toiseen kävellen tai autolla ja kukaan ei estä. Leikkikentilläkin on paljon lapsia ja nuoret kulkevat pienissä ryhmissä pitkin kaupunkia ( vain yli 10 hengen ryhmät on kiellettyjä) koko ajan kenenkään estämättä. Kaupoissakin voi hillua vapaasti, parturissa käydä ja osa kuntosaleistakin on auki (kyllä, osa yksityisistä kuntosaleista ei koskaan mennyt kiinni). Itsekin käyskentelen joka päivä ulkona huvin vuoksi.

    Ja vaikka tämä kuvitteellinen eristys loppuisikin niin tuskin mitään merkittävää tapahtuisi.

    Äänestä

  • Ja taas saman trollin sama hevonpopaska.

    Yksikään flunssa ei ole nostanut kuolleisuutta moninkertaiseksi normaaliin sitten Espanjan taudin.

    Muuttaisit edes tekstiä välillä vaikka helpompi kai se on kopita ja pastettaa, kympin tyttönä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Silloin riittäisi pelkkä riskiryhmien eristäminen, joten toimet ovat silti liioittelua. Ja muuten, influenssarokote on vapaaehtoinen ja edes riskiryhmät ei sitä usein ota. Eikä edes kutsuta ottamaan rokotetta. Esimerkiksi omat vanhempani, jotka ovat yli 75-vuotiaita ei ole koskaan ottanut influenssarokotetta eikä heille ole tullut edes kutsua.

    Joko olet altistanut heidät koronalle? Jos se on niin vaaraton kuin väität, niin eikö heidän oilsi paras sairastaa se alta pois, omalta osaltaan nopeuttaisivat eristysten purkua.

    Äänestä

  • Ei ....iiii ...unohdeta tätä ...annetaan nyt pari vuotta olla tätä hiljaiseloa. Huijarit eivät pääse Floridan aurinkoon ja espanjan aurinkorannoille :-)
    Voihan olla, että rahalla saa ja hevosella pääsee? Onhan näitä lentoja jatkuvasti Finnairillakin ja kokeilin, saako varattua lennon...onnistui se. Sitten olisi vaan saatava joku lupa ja sehän äveriäiltä onnistuu ihan vissiin niin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja taas saman trollin sama hevonpopaska.

    Yksikään flunssa ei ole nostanut kuolleisuutta moninkertaiseksi normaaliin sitten Espanjan taudin.

    Muuttaisit edes tekstiä välillä vaikka helpompi kai se on kopita ja pastettaa, kympin tyttönä.

    Tämä ei todellisuudessa nosta kuolleisuutta missään kuin muutaman prosentin, jos siis katsotaan vuositasolla. Kuolleisuus nousi väliaikaisesti, mutta nyt se on jo reippaassa laskussa ja jo parin kuukauden päästä normaalilla tai jopa normaalia alhaisemmalla. Korona ei tule missään maailmassa olemaan tänä vuonna merkittävin kuolinsyy. Ei edes Italiassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja taas saman trollin sama hevonpopaska.

    Yksikään flunssa ei ole nostanut kuolleisuutta moninkertaiseksi normaaliin sitten Espanjan taudin.

    Muuttaisit edes tekstiä välillä vaikka helpompi kai se on kopita ja pastettaa, kympin tyttönä.

    Ja tuo väite on muutenkin naurettava. Espanjantaudin jälkeen on ollut useita flunssia, jotka on tappaneet miljoonia ihmisiä vuodessa. Mutta silloin se on ollut normaalia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja tuo väite on muutenkin naurettava. Espanjantaudin jälkeen on ollut useita flunssia, jotka on tappaneet miljoonia ihmisiä vuodessa. Mutta silloin se on ollut normaalia.

    Ilman rajoitustoimia Korona tappaa tehokkaasti. On tämä nähty.

    T. Mies Epsanjasta.

    Äänestä

  • Ei koronaa kyllä pidä unohtaa. Ja nyt kun opimme pitämään etäisyyttä kaikkiin , myös flunssaisiin, pesemme kätemme usein, niin luulen,että kausiinfluessaankin kuolee tämän jälkeen vähemmän ihmisiä. Mutta jos ohjeet menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos jälkiä jättämättä, niin tilanne on varmaan taas paha vähänpäästä.

    Äänestä

Annettiinhan homoudenkin levitä hallitsemattomasti

Äänestä
  • Mitenkäs tuommoinen tuli mieleen, ettei sitä olla vaan oltu levittelemässä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitenkäs tuommoinen tuli mieleen, ettei sitä olla vaan oltu levittelemässä?

    Minä en kyllä usko, että heterous tarttuu. Olen ollut monesti alasti saunassa heteron kanssa enkä ole huomannut sen jälkeen mitään erikoista.

    Äänestä

Oletan, että rajoitusten purkamisen takana on kuitenkin ajatus siitä, että vaikka virus jatkuisi vielä sen mainitut kaksi vuotta, niin sen jälkeen meillä ei ole olemassa enää minkäänlaista terveydenhuoltoa Suomessa jos taloutta ei saada rullaamaan edes osittain. Eli asiantuntijat varmasti pitäisivät mielellään rajoitukset vielä voimassa jos valtiontalous sen mitenkään kestäisi. Talouden romahdus tulisi johtamaan vielä suurempiin terveydellisiin ja sosiaalisiin ongelmiin, kuin hallittu rajoitusten purku ja valitettava riski viruksen uudesta leviämisestä. Onneksi en ole siinä asemassa, että joutuisin tuon päätöksen kanssa painimaan, kun hyviä vaihtoehtoja on tarjolla tasan nolla.

Äänestä
  • Tuollaisten realiteettien kanssa varmasti kamppaillaan. Suomen epidemiatilanne ei myöskään ole niin hyvä, että rajoitusten laajamittaiseen purkuun olisi varsinaisesti varaa. Ennemminkin niitä tulisi kiristää pyrkien tukahduttamaan koko epidemia.

    Tähän asiantilaan nähden onkin käsittämätöntä, että purkaminen haluttiin aloittaa nimenomaan kouluista. Oppilaiden meno kahdeksi viikoksi kouluun ei auta edes oppimista, ja talouteen sillä ei ole tuon taivaallista vaikutusta. Merkittävä osa vähäisestä pelivarasta haaskataan koulujen avaamiseen, ja talouden elvyttämiseen jää entistä vähemmän pelivaraa.

    Äänestä

Ei hyvänen aika siinä tarvita tutkijaa tietääkseen kuinka siinä käy. Jos korona ei ole totaalisen kadonnut, sen tietää että tauti leviää uudestaan kun rajoitukset puretaan. Kuinka hölmöinä viranomaiset sekä hallutus meitä oikein pitää? No, demarit kaivavat omaa kuoppaansa tässä ja tavallaan hyvä niin.

Äänestä
  • Hallutus, hallitus, hullutus, jallitus, ihan sama.

    Äänestä

  • Ensin ne yrittävät kaivaa joukkohautakuoppia suomalaisille.

    Kun tilanne paljastuu miten sossut ovat kansaa tapattaneet, alkaa olla jokaisen velvollisuus nousta vastarintaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ensin ne yrittävät kaivaa joukkohautakuoppia suomalaisille.

    Kun tilanne paljastuu miten sossut ovat kansaa tapattaneet, alkaa olla jokaisen velvollisuus nousta vastarintaan.

    Enemmänkin paljastuu miten typerää hysteriaa koko koronarajoitteet olivat. En ole vieläkään nähnyt ainuttakaan merkkiä siitä, että koronassa olisi mitään pelättävää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Enemmänkin paljastuu miten typerää hysteriaa koko koronarajoitteet olivat. En ole vieläkään nähnyt ainuttakaan merkkiä siitä, että koronassa olisi mitään pelättävää.

    ” Enemmänkin paljastuu miten typerää hysteriaa koko koronarajoitteet olivat. En ole vieläkään nähnyt ainuttakaan merkkiä siitä, että koronassa olisi mitään pelättävää.”

    - Kuuluisia viimeisiä sanoja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Enemmänkin paljastuu miten typerää hysteriaa koko koronarajoitteet olivat. En ole vieläkään nähnyt ainuttakaan merkkiä siitä, että koronassa olisi mitään pelättävää.

    Seuraa ulkomaiden uutisia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Seuraa ulkomaiden uutisia.

    Ne ovat vain vakuuttaneet lopullisesti, että koronassa ei ole mitään pelättävää ja kyse on pelkästä hysteriasta. Kuolinluvut eivät ole vieläkään mitenkään suuria. 1900-luvun influenssapandemioissa kuoli paljon enemmän eikä niistä tullut mitään tällaista paniikkia (jopa aasialaisessa ja hongkongilaisessa influenssassa). Joka vuosi kuolee 1,5 miljoonaa ihmistä tuberkuloosiinkin eikä se paljon hetkauta. Toki nuo kuolleet on kehitysmaissa, mutta minusta se on ihan sama.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Enemmänkin paljastuu miten typerää hysteriaa koko koronarajoitteet olivat. En ole vieläkään nähnyt ainuttakaan merkkiä siitä, että koronassa olisi mitään pelättävää.

    Eihän se siellä eristyksissä uhkaa. Sieltä on hyvä trollata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Enemmänkin paljastuu miten typerää hysteriaa koko koronarajoitteet olivat. En ole vieläkään nähnyt ainuttakaan merkkiä siitä, että koronassa olisi mitään pelättävää.

    No ei todella ole kukaan edes sairastunut lukuisista tuntemistamme, ei Suomessa eikä Virossa! USA:ssa on ystävän tutun tuttu vanha sairas henkilö kuollut.
    Iltapäivälehden tarina liki 50 vuotiaasta sairastuneesta ei kyllä ollut kovin aiheellinen meidän mielestämme. Hänellä oli sitten vielä keuhkoputken ahtautumakin, joten olihan se varmasti kokemus, mutta ei kertomisen arvoinen lehdissä.
    Parempi olisi ollut kertoa tilastoja vaikka rokotuksiin kuolleista lapsista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne ovat vain vakuuttaneet lopullisesti, että koronassa ei ole mitään pelättävää ja kyse on pelkästä hysteriasta. Kuolinluvut eivät ole vieläkään mitenkään suuria. 1900-luvun influenssapandemioissa kuoli paljon enemmän eikä niistä tullut mitään tällaista paniikkia (jopa aasialaisessa ja hongkongilaisessa influenssassa). Joka vuosi kuolee 1,5 miljoonaa ihmistä tuberkuloosiinkin eikä se paljon hetkauta. Toki nuo kuolleet on kehitysmaissa, mutta minusta se on ihan sama.

    Tuosta+oli+artikkeli+tänään+IS:ssa,+mutta+kyllä+ainakin+jotain+voi+päätellä+sairastuneiden+ja+kuolleiden+suhdeluvustakin.++Ja+näyttää+siltä,+että+noin+1/6+osa+sairastuu+koronaviruksesta,+kun+katsotaan+kaikkia+tehtyjä+testejä+ja+verrataan+todettuihin+tapauksiin(esim+Ruotsi+,UK,+Ranska).++Esimerkiksi+Ranskassa+kuolleisuus+on+nyt+14.71+%+todetuista+tartunnoista.Voi+hyvinkin+olla,+kuten+THL:n+entinen+pprofessori+varoitteli+mediassa,+että+kuolleisuus+on+huuomattavasti+suurempaa+kuin+yleisesti+nyt+uskotaan.

    Äänestä

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin tässä. Pääsemme demareiden hegemoniasta eroon.

Äänestä

Virologi sanoi UKssa että tartuntaluku täytyy saada "as low as possible,as long as possible".Täällä viisikkotytöt kuuntelee vanhoja setiä mm.Hetemäkeä,minkä alanmies lieneekään.

Äänestä
  • Jollain sentään on järkeä jäljellä.

    Äänestä

  • Ensimmäinen järkevä postaus koko ketjuun.

    Äänestä

Koronaan verrattuna influenssaan on rokote ja oireita lievittävä Tamiflu, jota Kela ei tosin suostu korvaamaan.
Influenssassa kuolee vanhuksia ym. huonokuntoisia perustautiinsa yleistilan heikentyessä.
Koronaan kuolee muutoin terveitä ihmisiä, joilla tulee vaikea keuhkotulehdus
ja puolustusjärjestelmän ylireagointi.

Virus leviää ilmateitsekin, mikä tekee siitä vaarallisen ja vaikeasti torjuttavan.

Jos virukseen ei kehity pitkäaikaista vastustuskykyä, ei siihen saada rokotettakaan.

Ainoa keino on pyrkiä olemaan saamatta tartuntaa ja se tietää eristystä.

Jos tauti leviää valtoimenaan, talous romahtaa vainajien kera.
Jos eristys jatkuu, niin talous romahtaa vähemmillä vainajilla.

Meillä on nyt tauti, jossa taloustieteilijöiden puheilla ei ole paljoa merkitystä. Talous romahtaa ja sillä selvä.
Sosiaaliset edut menevät vessanpöntöstä alas, kun ei ole rahaa jaettavaksi niin ei ole rahaa.

Jaetaan nyt miljardit, niin eipähän tarvitse enää vuoden kahden päästä jaella.
Jos koronaan kuolee, niin onhan se kuitenkin eri asia kuolla nyt kuin kahden vuoden päästä, saa pari vuotta elinaikaa eristyksellä.

Ehkä jossain vaiheessa tulee tilanne, että valtiotieteen maisterien sijasta lääketieteen edustajiakin kuunnellaan.
Tosin sitä ennen moni ehtii kuolla.

Äänestä
  • Nuo perusterveet, jotka kuolevat koronaan ovat kyllä todella harvassa. Valtaosa sairastuneista Suomessa on työikäisiä ja silti kuolleiden keski-ikä on 84 vuotta. Vain harva kuolleista on työikäinen ja jopa yli 90 prosentilla on ollut jokin perussairaus. Joten mikään ei viittaa tuohon mitä väität.

    Ja tuo väite, että immuniteetia ei tule alkaa olla todistettavissa naurettavaksi höpötykseksi. Missään ei ole tullut laajoja uudelleen sairastumisia, joten taatusti tulee jonkinlainen immuniteetti. Muutoinhan esimerkiksi Italiassa olisi jo raportoitu uudelleen sairastumisista. Joten immuniteetti tulee, mutta kestoa ei tiedetä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuo perusterveet, jotka kuolevat koronaan ovat kyllä todella harvassa. Valtaosa sairastuneista Suomessa on työikäisiä ja silti kuolleiden keski-ikä on 84 vuotta. Vain harva kuolleista on työikäinen ja jopa yli 90 prosentilla on ollut jokin perussairaus. Joten mikään ei viittaa tuohon mitä väität.

    Lisään... Ja vaikka immuniteetti kestäisi alle vuoden, voidaan sille silti kehittää rokote. Sitten se vain pitää ottaa joka vuosi kuten influenssarokote. Aika monen rokotteen vaikutus on lyhytaikainen mutta ei se niiden käyttöä estä.

    Äänestä

  • ” Ehkä jossain vaiheessa tulee tilanne, että valtiotieteen maisterien sijasta lääketieteen edustajiakin kuunnellaan.
    Tosin sitä ennen moni ehtii kuolla.”

    Hyvin sanottu!

    Äänestä

  • Puhe+siitä,+että+kuolee+nyt+tai+2+vuoden+on+naurettavaa.+Koronaan+kuolee+noin+0,5%+sairastuneista,+joten+turha+tehdä+koronasta+hysteriaa.+Vaikka+korona+tulisi,+on+kuolema+epätodennäköistä.+Monille+korona+muistuttaa+enemmän+flunssaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhe+siitä,+että+kuolee+nyt+tai+2+vuoden+on+naurettavaa.+Koronaan+kuolee+noin+0,5%+sairastuneista,+joten+turha+tehdä+koronasta+hysteriaa.+Vaikka+korona+tulisi,+on+kuolema+epätodennäköistä.+Monille+korona+muistuttaa+enemmän+flunssaa.

    ”+Puhe+siitä,+että+kuolee+nyt+tai+2+vuoden+on+naurettavaa.+Koronaan+kuolee+noin+0,5%+sairastuneista,+joten+turha+tehdä+koronasta+hysteriaa.+Vaikka+korona+tulisi,+on+kuolema+epätodennäköistä.+Monille+korona+muistuttaa+enemmän+flunssaa.”Vähemmänkuuluisia+viimeisiä+sanoja.

    Äänestä

  • Tuollainen kahden vuoden tulee itsessään tappamaan moninkertaisen määrän ihmisiä verrattuna koronaan. Ehkä parempi lopettaa tämä aivoton hysteria ja hyväksyä tauti elämään ja elää sen kanssa. Ei korona ole sen pahempi kuin monet muutkaan taudit, lähinnä hysteria on jo naurettavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhe+siitä,+että+kuolee+nyt+tai+2+vuoden+on+naurettavaa.+Koronaan+kuolee+noin+0,5%+sairastuneista,+joten+turha+tehdä+koronasta+hysteriaa.+Vaikka+korona+tulisi,+on+kuolema+epätodennäköistä.+Monille+korona+muistuttaa+enemmän+flunssaa.

    Lentäisitkö+sellaisen+lentoyhtiön+koneilla,+joista+0,5+%+putoaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”+Puhe+siitä,+että+kuolee+nyt+tai+2+vuoden+on+naurettavaa.+Koronaan+kuolee+noin+0,5%+sairastuneista,+joten+turha+tehdä+koronasta+hysteriaa.+Vaikka+korona+tulisi,+on+kuolema+epätodennäköistä.+Monille+korona+muistuttaa+enemmän+flunssaa.”Vähemmänkuuluisia+viimeisiä+sanoja.

    Ja+silti+tuo+on+totta.+Koronakuolleisuus+on+oikeasti+0,5%,+nuo+väitteet+suuremmista+kuolleisuuksista+on+puppua,+koska+missään+ei+testata+kuin+murto-osa+sairastuneista.+Esimerkiksi+Islannissa+on+sairastunut+1800+ja+kuollut+10+ja+siellä+on+testattu+eniten.+Ja+valtaosa+on+jo+parantunutkin.+Fakta+on+myös,+että+valtaosa+sairastaa+koronan+lähinnä+lievänä+ja+useimmilla+tauti+katoaa+muutamassa+päivässä.+Nuo+vakavat+sairastumiset+ovat+poikkeus,+ei+sääntö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lentäisitkö+sellaisen+lentoyhtiön+koneilla,+joista+0,5+%+putoaa?

    Jokaisella+ihmisellä+kuoleman+todennäköisyys+vuoden+sisällä+on+suurempi+kuin+0,5%.+Ja+esimerkiksi+80+vuotias+kuolee+vuoden+sisällä+monen+prosentin+todennäköisyydellä.+Ja+Suomessa+on+monia+tauteja,+joiden+kuoleman+todennäköisyys+on+monin+kerroin+korkeampi+kuin+koronassa+ja+silti+kukaan+ei+niitä+pelkää.Suomessa+kuolee+joka+vuosi+yli+55+000+ihmistä,+tämä+korona+ei+tilastoa+paljon+muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuollainen kahden vuoden tulee itsessään tappamaan moninkertaisen määrän ihmisiä verrattuna koronaan. Ehkä parempi lopettaa tämä aivoton hysteria ja hyväksyä tauti elämään ja elää sen kanssa. Ei korona ole sen pahempi kuin monet muutkaan taudit, lähinnä hysteria on jo naurettavaa.

    ” Ei korona ole sen pahempi kuin monet muutkaan taudit, lähinnä hysteria on jo naurettavaa.”

    T. Jim Jones

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokaisella+ihmisellä+kuoleman+todennäköisyys+vuoden+sisällä+on+suurempi+kuin+0,5%.+Ja+esimerkiksi+80+vuotias+kuolee+vuoden+sisällä+monen+prosentin+todennäköisyydellä.+Ja+Suomessa+on+monia+tauteja,+joiden+kuoleman+todennäköisyys+on+monin+kerroin+korkeampi+kuin+koronassa+ja+silti+kukaan+ei+niitä+pelkää.Suomessa+kuolee+joka+vuosi+yli+55+000+ihmistä,+tämä+korona+ei+tilastoa+paljon+muuta.

    ” Ja Suomessa on monia tauteja, joiden kuoleman todennäköisyys on monin kerroin korkeampi kuin koronassa ja silti kukaan ei niitä pelkää.”

    Kuten Aids, aivosyöpä ja haimasyöpä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lentäisitkö+sellaisen+lentoyhtiön+koneilla,+joista+0,5+%+putoaa?

    ...+ja+3%+vammauttaa+loppuelämäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ...+ja+3%+vammauttaa+loppuelämäksi.

    Vammauttaa ja vammauttaa, suurella osalla ihmisistä on jokin vamma ja sen kanssa silti eletään ja kukaan muu ei vammaa edes näe. Voin sanoa, että sinunkin tutuista monella on jokin vamma etkä siitä edes tiedä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Ja Suomessa on monia tauteja, joiden kuoleman todennäköisyys on monin kerroin korkeampi kuin koronassa ja silti kukaan ei niitä pelkää.”

    Kuten Aids, aivosyöpä ja haimasyöpä.

    Voisin halutessani luetella noiden lisäksi yli sata tautia joihin suomalaisia kuolee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuo perusterveet, jotka kuolevat koronaan ovat kyllä todella harvassa. Valtaosa sairastuneista Suomessa on työikäisiä ja silti kuolleiden keski-ikä on 84 vuotta. Vain harva kuolleista on työikäinen ja jopa yli 90 prosentilla on ollut jokin perussairaus. Joten mikään ei viittaa tuohon mitä väität.

    Ja tuo väite, että immuniteetia ei tule alkaa olla todistettavissa naurettavaksi höpötykseksi. Missään ei ole tullut laajoja uudelleen sairastumisia, joten taatusti tulee jonkinlainen immuniteetti. Muutoinhan esimerkiksi Italiassa olisi jo raportoitu uudelleen sairastumisista. Joten immuniteetti tulee, mutta kestoa ei tiedetä.

    "Nuo perusterveet, jotka kuolevat koronaan ovat kyllä todella harvassa. Valtaosa sairastuneista Suomessa on työikäisiä ja silti kuolleiden keski-ikä on 84 vuotta."

    Siitä ei ole uutisoitu, millaisessa kunnossa ovat. Boris ei vieläkään ole työkykyinen, Kiinassa jopa suurimmalla osalla selvinneistä jälkitauteja, osalla elinikäisiä vammoja.

    Viruskuorma vaikuttaa siihen, kuinka paljon ja kuinka vakavasti sairastuu. Siksi jo pelkkä hidastaminen vähentää kuolleiden ja vammautuneiden määrää. Viruksen hävittäminen tekisi niin vielä enemmän.

    "Missään ei ole tullut laajoja uudelleen sairastumisia, joten taatusti tulee jonkinlainen immuniteetti."

    Osalta lievästi sairastuneita ei ole löytynyt vasta-aineita lainkaan, joten jotain kummallista siinä on. Onko heillä sittenkin immuniteetti jotain muuta kautta vai onko se jo ehtinyt lakata vai mitä heille on tapahtunut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lentäisitkö+sellaisen+lentoyhtiön+koneilla,+joista+0,5+%+putoaa?

    Totta kai hän lentäisi. Hän ei koskaan käytä koneita joista putoaa vähemmän, koska joka tapauksessa ihmisiä kuolee enemmän kausiflunssaankin kuin lento-onnettomuuksissa.

    Onpa ihan vitun idioottimainen vertaus!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lisään... Ja vaikka immuniteetti kestäisi alle vuoden, voidaan sille silti kehittää rokote. Sitten se vain pitää ottaa joka vuosi kuten influenssarokote. Aika monen rokotteen vaikutus on lyhytaikainen mutta ei se niiden käyttöä estä.

    Lyhytikäinen ja vaarallinen. Sitä on näköjään vielä näitä rokotefaneja, jotka uskovat eivätkä tiedä!
    Eikö tuo sikapiikkikään ole enää muistoissa, onko dementiaa?
    Vanhuksia maaniteltiin sikapiikille pullakahvilla ja nyt kuolevat coronaan jos sen saavat. Siinä on vinha syy-yhteys!
    No, piikkifani on kuin narkomaani, lisää täytyy saada vaikka henki menisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lentäisitkö+sellaisen+lentoyhtiön+koneilla,+joista+0,5+%+putoaa?

    Tottakai lentäisin ja laskuvarjo vakiona, rahtiluukku raollaan.
    Fiksuko olet kun tälläistä kerrot??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Ei korona ole sen pahempi kuin monet muutkaan taudit, lähinnä hysteria on jo naurettavaa.”

    T. Jim Jones

    Hysteria ja kiellot tappavat Suomessa varmasti enemmän. Tilastoja odotellaan, mutta niitä ei tehdä varmaankaan, vaikka ne olisivat todella mielenkiintoista luettavaa jos totuuden pohjalla tehtäisiin.

    Äänestä

  • Juu, se oli ihan yhtä idioottomainen kuin omasikin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokaisella+ihmisellä+kuoleman+todennäköisyys+vuoden+sisällä+on+suurempi+kuin+0,5%.+Ja+esimerkiksi+80+vuotias+kuolee+vuoden+sisällä+monen+prosentin+todennäköisyydellä.+Ja+Suomessa+on+monia+tauteja,+joiden+kuoleman+todennäköisyys+on+monin+kerroin+korkeampi+kuin+koronassa+ja+silti+kukaan+ei+niitä+pelkää.Suomessa+kuolee+joka+vuosi+yli+55+000+ihmistä,+tämä+korona+ei+tilastoa+paljon+muuta.

    "Ja Suomessa on monia tauteja, joiden kuoleman todennäköisyys on monin kerroin korkeampi"

    Ja kaikissa niissä korona moninkertaistaa kuoleman todennäköisyyden.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Nuo perusterveet, jotka kuolevat koronaan ovat kyllä todella harvassa. Valtaosa sairastuneista Suomessa on työikäisiä ja silti kuolleiden keski-ikä on 84 vuotta."

    Siitä ei ole uutisoitu, millaisessa kunnossa ovat. Boris ei vieläkään ole työkykyinen, Kiinassa jopa suurimmalla osalla selvinneistä jälkitauteja, osalla elinikäisiä vammoja.

    Viruskuorma vaikuttaa siihen, kuinka paljon ja kuinka vakavasti sairastuu. Siksi jo pelkkä hidastaminen vähentää kuolleiden ja vammautuneiden määrää. Viruksen hävittäminen tekisi niin vielä enemmän.

    "Missään ei ole tullut laajoja uudelleen sairastumisia, joten taatusti tulee jonkinlainen immuniteetti."

    Osalta lievästi sairastuneita ei ole löytynyt vasta-aineita lainkaan, joten jotain kummallista siinä on. Onko heillä sittenkin immuniteetti jotain muuta kautta vai onko se jo ehtinyt lakata vai mitä heille on tapahtunut?

    "Osalta lievästi sairastuneita ei ole löytynyt vasta-aineita lainkaan, joten jotain kummallista siinä on. Onko heillä sittenkin immuniteetti jotain muuta kautta vai onko se jo ehtinyt lakata vai mitä heille on tapahtunut?"

    Tuota tutkimusta on tarkasteltu tarkemmin ja havaittu sen olevan täyttä sontaa. Mikään siinä ei pitänyt paikkaansa. Syy miksi vasta-aineita ei löydetty oli, että tutkimus oli suoritettu surkeasti.

    Ja muutoinkin, koskaan ei kannata uskoa ensimmäisiin tutkimuksiin. Aina pitää olla ainakin pari muuta saman tuloksen vahvistavaa tutkimusta. Ja jopa silloin tulos voi olla kaikissa näissäkin väärin, jos oletukset ovat vääriä (kuten etsitään väärää vasta-ainetta). Maailma on täynnä tutkimuksia, joiden tulokset kumotaan pian julkistuksen jälkeen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lyhytikäinen ja vaarallinen. Sitä on näköjään vielä näitä rokotefaneja, jotka uskovat eivätkä tiedä!
    Eikö tuo sikapiikkikään ole enää muistoissa, onko dementiaa?
    Vanhuksia maaniteltiin sikapiikille pullakahvilla ja nyt kuolevat coronaan jos sen saavat. Siinä on vinha syy-yhteys!
    No, piikkifani on kuin narkomaani, lisää täytyy saada vaikka henki menisi.

    Itse otan mieluummin rokotteen joka vuosi. En minä ainakaan pelkää rokotteita.

    On kummallista, että rokotevastaiset typerykset rääkyvät, kun rokotteista puhutaan. Ilman rokotteita Suomessa kuolisi tuhansia lapsia vuosittain erilaisiin tauteihin. Näin ennen vanhaan oli, suuri osa lapsista kuoli ennen aikuisikää. Vielä 30-luvun alussa oli täysin normaalia, että pari lasta perheestä kuoli tauteihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nuo perusterveet, jotka kuolevat koronaan ovat kyllä todella harvassa. Valtaosa sairastuneista Suomessa on työikäisiä ja silti kuolleiden keski-ikä on 84 vuotta. Vain harva kuolleista on työikäinen ja jopa yli 90 prosentilla on ollut jokin perussairaus. Joten mikään ei viittaa tuohon mitä väität.

    Ja tuo väite, että immuniteetia ei tule alkaa olla todistettavissa naurettavaksi höpötykseksi. Missään ei ole tullut laajoja uudelleen sairastumisia, joten taatusti tulee jonkinlainen immuniteetti. Muutoinhan esimerkiksi Italiassa olisi jo raportoitu uudelleen sairastumisista. Joten immuniteetti tulee, mutta kestoa ei tiedetä.

    Odotetaanpa vuosi-pari, niin ollaan jo viisaampia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisin halutessani luetella noiden lisäksi yli sata tautia joihin suomalaisia kuolee.

    Miksi luetella?
    Luettelin vain sellaisia mitä ei pelätä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vammauttaa ja vammauttaa, suurella osalla ihmisistä on jokin vamma ja sen kanssa silti eletään ja kukaan muu ei vammaa edes näe. Voin sanoa, että sinunkin tutuista monella on jokin vamma etkä siitä edes tiedä.

    Niin onkin jollain tutuillani vammoja myös jotkin heistä ovat sairaseläkkeellä ( siis kuluja yhteiskunnalle).
    Jos koronan vuoksi saa esim. keuhkovamman olisi tämä ainakin omassa ammatissa täysin selvä että joutuisin sairaseläkkeelle.

    Äänestä

Suomessa on tällä hetkellä 5.5 miljoonaa korona asiantuntijaa !!toinen tietää sitä ja toinen tätä että kyllä tietoutta löytyy!!mutta itse olen vahvasti sitä mieltä että rajotuksia pitäisi jatkaa ainakin kuukausi tai pari ja se on vain minun mielipiteeni!!

Äänestä
  • Itse täysin samaa mieltä, kuten varmaan moni muukin.
    Jaksamista kaikille.

    Äänestä

  • Tämä on myös minun mielipiteeni. Virus ensin pois, sen jälkeen tyhmimmät "talouden asiantuntijat" ja sitten aletaan hommiin.

    Äänestä

  • Näinpä.. tuntuu, että tässä on raha vs riskit

    Äänestä

Tartuntalääketiede osaa asiansa. Nyt on peruttu suuri määrä nk kiireetöntä hoitoa, jotta olisi tilaa koronapotilaille. Ihmisten hammashoito, kivuliaiden nivelten korjaus yms yms siirtyy ja siirtyy. Ei hyvä sekään.

Äänestä
  • Tuota ongelmaa ei olisi, jos virus olisi otettu hallintaan kovin ottein. Nyt tässä sitten kitkutellaan tyhjää edes takaisin.

    Äänestä

En tiedä liittyykö aiheeseen mitenkään, tuskin, mutta kun täällä on varsinainen viisastenkerho kokoontuneena niin vinkiksi että googlettakaa miten 60Ghz joka on osa 5G radiotaajuutta vaikuttaa happiatomiin ja sitä kautta esim. hemoglobiiniin.

Äänestä
  • Veikkaan että ei ainakaan kovin terveellisesti.

    5G pömpeleitä ei tarvita kuin ihmisten seuraamiseen ja kiusaamiseen. Vaikka niiden tuhoajat syyyllistyvät rikokseen, he ovat oikealla asialla.

    Äänestä

Lainaan Linnan "Tuntematonta sotilasta" : Suojele Herra Suomen kansaa etteivät Suomen johtavat herrat ja rouvat löisi päätään "korona-mäntyyn"! Covid 19

Äänestä

Suojainten käyttö pitkittää epidemiaa. Salainen raportti.

Äänestä

""Nuo perusterveet, jotka kuolevat koronaan ovat kyllä todella harvassa. Valtaosa sairastuneista Suomessa on työikäisiä ja silti kuolleiden keski-ikä on 84 vuotta."

Siitä ei ole uutisoitu, millaisessa kunnossa ovat. Boris ei vieläkään ole työkykyinen, Kiinassa jopa suurimmalla osalla selvinneistä jälkitauteja, osalla elinikäisiä vammoja.

Viruskuorma vaikuttaa siihen, kuinka paljon ja kuinka vakavasti sairastuu. Siksi jo pelkkä hidastaminen vähentää kuolleiden ja vammautuneiden määrää. Viruksen hävittäminen tekisi niin vielä enemmän."

Niin, ei ole todistettu millään sortin, että perusterveille tulisi tuosta jotain kumman komplikaatioita. Oletko sä joku saatanan homo, jolla on varaa sanoa jotain tautia vastaan??

""Missään ei ole tullut laajoja uudelleen sairastumisia, joten taatusti tulee jonkinlainen immuniteetti."

Osalta lievästi sairastuneita ei ole löytynyt vasta-aineita lainkaan, joten jotain kummallista siinä on. Onko heillä sittenkin immuniteetti jotain muuta kautta vai onko se jo ehtinyt lakata vai mitä heille on tapahtunut?"

Mistähän hintti on tällaisen saanut päähänsä? Kiinalainen piru kertoi ???? ???? ??'

Äänestä
  • Joku Porn Hubin koronamainos. Hyvään tarkoitukseen menee? Ja taatusti sun onneksi?

    Heh...

    Äänestä

  • "Oletko sä joku saatanan homo, jolla on varaa sanoa jotain tautia vastaan??"

    En missään tapauksessa. Olen hetero ja saatana on minulle sielunvihollinen, jota lyön Raamatulla päähän aina kun yletän sen tehdä. Yleensä en kun se pelkää minua. Tai sitten Raamattua.

    https://www.youtube.com/watch?v=e_mkvlmgaD0

    Äänestä

Ruotsissa ei tälläisiä ongelmia ole eikä ole muitakaan ongelmia ilmennyt!
Flunssaan ja muihin tauteihin kuolee paljon eikä heitä kirjata ja kuuluteta maailmalle kuin perin harvoin!
Suomessa osataan möhliä. On kuin kuuntelisi radion kuunnelmaa Knalli ja Sateenvarjo. Suomessa osataan kyllä möhliä vielä pahemmin!!
Voi sitä verrata kovin kurinalaista Italiaa ja Ruotsia. Ruotsilla menee ja tulee aina menemään paremmin.
Suomi meni suohon ja kiusaa omia kansalaisiaan monella muodoin. Yksi pahimmista on tuo hysterian lietsominen heti alusta alkaen.
Toinen se, että yrittäjät ajetaan nyt ahdinkoon.
Kolmantena rahaa jaetaan kuin vähä-älyiset olisivat sitä jakelemassa vaikka julkkiksille, jotka sitä vähiten tarvitsisivat.
Toipumisesta ei tiedä, näin kahelia toimintaa ei olisi uskonut. No, onhan tuolla tietty päättämässä asioista aivan liike-elämästä tuiki tuskin tuntevia urheilijoita ja julkkiksia ihan televisiosta alkaen.

Äänestä
  • Tosi hyvin sanottu.

    Äänestä

  • Ei minullekaan ole ongelma, jos ruotsalaisia kuolee. Kuolee heitä sitten koronaan tai autopommeihin, sekin on ihan sama minulle.

    Suomessa on "möhlitty" niin, että kokonaiskuolleisuus on laskenut, Rutto-Ruotsissa se on pari kuukautta ollut kymmeniä prosentteja koholla. Ruotsi näkyy kantavan kortensa kekoon väestöräjähdyksen estäimiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei minullekaan ole ongelma, jos ruotsalaisia kuolee. Kuolee heitä sitten koronaan tai autopommeihin, sekin on ihan sama minulle.

    Suomessa on "möhlitty" niin, että kokonaiskuolleisuus on laskenut, Rutto-Ruotsissa se on pari kuukautta ollut kymmeniä prosentteja koholla. Ruotsi näkyy kantavan kortensa kekoon väestöräjähdyksen estäimiksi.

    Vaikka kaikki koronakuolemat olisivat ylimääräisiä, ei tuo ynnäydy läheskään kymmeniin prosentteihin. Muista, Ruotsissa kuolee muutenkin yli 100 000 ihmistä vuodessa. Ja lisäksi, Ruotsissakin on noudatettu erilaisia ohjeita, joten muihin tauteihin kuolleisuus on samaan aikaan vähentynyt. Joten todellisuudessa kokonaiskuolleisuus ei ole pahemmin noussut.

    Äänestä

"Millä+perustelet+väitteesi?Taudin+tappavuus+on+ollut+luokkaa+0,66%+ja+jos+se+leviää+koko+väestöön+se+tarkoittaa+helposti+20+000+kuollutta,+jopa+enemmän.Kumpikaan+Suomessa+koettu+lama+ei+ole+lisännyt+kuolleisuutta+lainkaan+ja+kumpikin+vähensi+jyrkästi+itsemurhien+määrää+jopa+niin,+ettei+se+myöhemminkään+ole+noussut.Taloudelliset+nousukaudet+sen+sijaan+selvästi+lisäävät+itsemurhia.Tilasto+sen+kertoo:"_____________________________________________________________________________________Valetta.+Koronan+voimaksi+on+kerrottu+0,2-0,5%,+ja+se+on+useasta+eri+lähteestä+sama+luku,+ja+on+tarkentunut+jo+alaspain+siitä,+mitä+ensin+väitettiin.Lisaksi+korona+ei+ole+läheskään+niin+tarttuva+kuin+esimerkiksi+tuhkarokko+tai+muut+rokkotaudit.+Siksi+väeton+sairastuvuus+jää+muutamiin+kymmeniin+prosentteihin,+vaikka+yhtään+mitään+ei+tehtäisi.+Se+tulee+olemaan+myos+kausiluontoinen.Ja+ei+poikkea+perusbiologialtaan+muista+koronaviruksista.Se+ei+tule+katoamaan+yhtään+mihinkään+edes+rokotuksella.+Ei++A-viruskaan+ole+mihinkään+kadonnut,+eikä+tule+myoskään+katoamaan.Kaikki+huuto,+nyt+kaikki+ja+heti+tulee+päättymään+ja+vastaa+tilannetta,+että+lopulta+todetaan+etta+oltiin+juoksemassa+muurille+jota+ei+ole+olemassa+Sitä+mitä+huudatte+ei+tapahdu,+koska+se+on+maailman+tasolla+mahdoton+toteutuma.Mutta+idioottien+elämän+tämä+on+jo+tehnyt+hankalaksi,+ja+minunkin+jo+hiukan+siinä+sivussa.

Äänestä
  • "Mutta idioottien elämän tämä on jo tehnyt hankalaksi, ja minunkin jo hiukan siinä sivussa."

    Jaa että hiukan?

    Äänestä

  • :DVakavasti:WHO:n+laskema+virallinen+arvio+kuolleisuudelle+on+0,66%,+joka+kyllä+joillakin+alueilla+kuten+Italiassa+on+selvästi+alakanttiin.+New+Yorkissa+sitä+lähestytään,+samoin+Belgiassa,+mutta+koska+kummasakaan+kaikkia+taudista+johtuvia+kuolemia+ei+välttämättä+ole+yhdistetty+tautiin+ja+vasta+osa+väestöstä+on+sen+sairastanut,+on+kuolleisuus+ainakin+noilla+alueilla+selvästi+korkeampi.

    Äänestä

  • "Sitä mitä huudatte ei tapahdu, koska se on maailman tasolla mahdoton toteutuma"

    Niinhän sinä luulet, mutta tapasi mukaan olet väärässä. Tuo virus ei ole kovin vaikea voitettava ajan kanssa ja siksi se väistämättä tulee olemaan historiaa jonkin ajan kuluttua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Sitä mitä huudatte ei tapahdu, koska se on maailman tasolla mahdoton toteutuma"

    Niinhän sinä luulet, mutta tapasi mukaan olet väärässä. Tuo virus ei ole kovin vaikea voitettava ajan kanssa ja siksi se väistämättä tulee olemaan historiaa jonkin ajan kuluttua.

    Virusten "voittaminen" on pitkälti myytti, varsinkin tässä vaiheessa. Tämä virus ei tule koskaan täysin katoamaan, kuten ei mitkään influenssaviruksetkaan. Koronaviruksia on ollut aiemminkin eikä nekään koskaan täysin kadonneet.

    Sanoisin, että koronaa tulee esiintymään vielä 50 vuoden päästäkin, tosin se ei välttämättä enää ole näin paha. "Historiaa" korona tulee siinä mielessä toki olemaan, että tästä tulee vain yksi tauti muiden joukossa ja ihmiset sairastavat jatkossa myös normaalia kausikoronaa.

    Vaikka rokote tulisikin parin vuoden sisällä, tulisi koronan hävittämiseen silti menemään kymmeniä vuosia, jos taudista koskaan päästään muutenkaan eroon. Niin on ollut kaikkien muidenkin rokotettavien tautien kanssa, vaikka rokotuksia annettu vuosikymmeniä, ei rokotetut taudit ole kokonaan koskaan kadonneet (isorokko taitaa olla ainoa tauti, joka on täysin hävitetty).

    Lisään... Lisäksi tämän taudin immuniteetti kestää luultavasti 1-3 vuotta, joten rokotteita pitäisi antaa vuosittain valtaosalle maailman ihmisiä todella pitkän aikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    :DVakavasti:WHO:n+laskema+virallinen+arvio+kuolleisuudelle+on+0,66%,+joka+kyllä+joillakin+alueilla+kuten+Italiassa+on+selvästi+alakanttiin.+New+Yorkissa+sitä+lähestytään,+samoin+Belgiassa,+mutta+koska+kummasakaan+kaikkia+taudista+johtuvia+kuolemia+ei+välttämättä+ole+yhdistetty+tautiin+ja+vasta+osa+väestöstä+on+sen+sairastanut,+on+kuolleisuus+ainakin+noilla+alueilla+selvästi+korkeampi.

    Itse asiassa Belgia poikkeaa tilastoinnissa muista maista. Siellä on esimerkiksi koronakuolemiksi laskettu kaikki hoivakodeissa tapahtuneet epäilyttävät kuolemat, vaikka niitä ei olisi testattu. Muissa maissa vain testatut on laskettu. Osittain siksi siellä on korkeammat kuolinlukemat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Virusten "voittaminen" on pitkälti myytti, varsinkin tässä vaiheessa. Tämä virus ei tule koskaan täysin katoamaan, kuten ei mitkään influenssaviruksetkaan. Koronaviruksia on ollut aiemminkin eikä nekään koskaan täysin kadonneet.

    Sanoisin, että koronaa tulee esiintymään vielä 50 vuoden päästäkin, tosin se ei välttämättä enää ole näin paha. "Historiaa" korona tulee siinä mielessä toki olemaan, että tästä tulee vain yksi tauti muiden joukossa ja ihmiset sairastavat jatkossa myös normaalia kausikoronaa.

    Vaikka rokote tulisikin parin vuoden sisällä, tulisi koronan hävittämiseen silti menemään kymmeniä vuosia, jos taudista koskaan päästään muutenkaan eroon. Niin on ollut kaikkien muidenkin rokotettavien tautien kanssa, vaikka rokotuksia annettu vuosikymmeniä, ei rokotetut taudit ole kokonaan koskaan kadonneet (isorokko taitaa olla ainoa tauti, joka on täysin hävitetty).

    Mitenköhän+isorokko+saatiin+hävitettyä+jos+aikoinaan+ihmisten+(harhaan)+johtajat+olisi+puhuneet+yhtä+pehmousia+kun+sinä+täällä+palstalla?Jos+virus+olisi+99%+tappava+sinä+vaan+ilm.+pörittelisit+kotona+sormia+ja+piereskelisit+tuulihousuihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitenköhän+isorokko+saatiin+hävitettyä+jos+aikoinaan+ihmisten+(harhaan)+johtajat+olisi+puhuneet+yhtä+pehmousia+kun+sinä+täällä+palstalla?Jos+virus+olisi+99%+tappava+sinä+vaan+ilm.+pörittelisit+kotona+sormia+ja+piereskelisit+tuulihousuihin.

    Ensinnäkin, isorokon rokotteella saatiin elinikäinen immuniteetti. Tämä ei koronaviruksiin tule, rokotteella voi tulla maksimissaan parin vuoden immuniteetti. Lisäksi, ensimmäinen rokote isorokkoon keksittiin jo 1700-luvun lopussa. Joten kun isorokko hävitettiin vuonna 1980, oli siihen rokotettu jo pitkään.

    Isorokon hävittämiseen meni aikoinaan kovalla työllä satoja vuosia.

    Parempi että lopulta onnistuttiin kuin että se edelleen tappaisi ihmisiä.

    Äänestä

korona on salaliitto

Äänestä
  • Eikun sala liitto.

    Äänestä

  • Korona on hyvin koulutettujen lääkärien USA:ssa kehittämä bioase. Kenties uskonlahkon omistamakin.
    Alkuperän vaikeuttamiseksi se vietiin Kiinaan useampaankin paikkaan. Nykyäänhän kyllä huumeet ja aseet tarkastetaan, mutta bioaseita voi kuka vain kuljettaa mukanaan. Ne voidaan viedä vaikka pienissäkin erissä ja useamman ihmisen toimittamana.
    Tämä uusin käsityksemme. Motiivi voi olla mikä vaan uskonlahkoilla. Se voi olla Kiinan talousmahdin romahduttaminen, voi olla myös turismin tappaminen pitkäksi ajaksi tai sillä voidaan yrittää vähentää väestömäärää etc.

    Äänestä

Ok, mitähän itse tekisit? Pitäisit yhteiskunnan kiinni kaksi vuotta? Näitä tutkimuksia kyllä on, varmaan joku löytää toisen tutkimuksen jossa päätellään aivan päinvastaista. Ongelma on tiedon puute, ei kukaan tiedä (edes nämä tutkijat) mikä on oikein. Mitä tahansa tehdään, on opittava elämään sen riskin kanssa että tehdään väärin.

Avattiin yhteiskunta tai ei sinulla on onneksi valta päättää melko pitkälle, miten itse käyttäydyt.

Äänestä

Pöpö saa monet panikoimaan. Millähän kiihkoilijat kuvittelevat tulevaisuuden terveydenhuollon kustannettavan? Nyt ostamme vanhuksille lisävuosia miljoonan euron vuosihinnalla.

Äänestä
  • Olis halvempi viedä ne suoraan teuraalle ku täyttävät 70v? Kuitenki kuolevat flunssaan ensi vuonna?

    Äänestä

  • Valitettavasti vanhuus odottaa kaikkia niin SINUAKIN.Toivotko silloinkin että sinua ei hoideta ??

    Äänestä

"Mika Salminen (THL) harhautti jälleen meidät suomalaiset!"

Kaikki uunot suomalaiset harhautetaan jokaisessa viranomaisten toimenpiteessä, koska paskamedia syöttää teille vain ne negatiiviset puolet kulloisestakin toimenpiteestä.

Vahinko vain, ettei ihmisillä ole kykyä luoda kokonaiskuvaa asioista.

Äänestä
  • Hyvä että kaltaisiasi viisaita profeettoja ja oraakkeleita löytyy meitä miljardeja tyhmiä ihmisiä neuvomaan!
    Miljardit tyhmät ihmiset kautta maailman taistellaan turhaan pikku flunssaa vastaan.

    Äänestä

nuo hallituksen tilaamat tutkimukset vain koittavat uskotella kansalle, että totalitarismi on hyvä juttu

Äänestä
  • Joskus+totalirismi+on+huomattavasti+parempi+kuin+”vapaa+hölmöily”.Jos+maailmalla+riehuisi+rutto+mihin+kuolee+99%+ihmisistä+kuolee+ei+silloin+mitkään+hippiaatteet+voi+olla+vallalla.Ihminen+on+laumaeläin.

    Äänestä

  • ” nuo hallituksen tilaamat tutkimukset vain koittavat uskotella kansalle, että totalitarismi on hyvä juttu”

    Hillitse vihapuheesi ja käy polttamassa vaikka ennen kirkko.
    Mitäköhän sinunkin vanhempasi tai isovanhempasi ( jos ovat hengissä?) tai jonkin perussairauden vaivaamat kaverisi ( jos sinulla kavereita on?) mahtaisivat ajatella ajatuksistasi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joskus+totalirismi+on+huomattavasti+parempi+kuin+”vapaa+hölmöily”.Jos+maailmalla+riehuisi+rutto+mihin+kuolee+99%+ihmisistä+kuolee+ei+silloin+mitkään+hippiaatteet+voi+olla+vallalla.Ihminen+on+laumaeläin.

    nyt+totalitarismia+markkinoidaan+meille+kun+maailmalla+"riehuu"+rutto+johon+kuolee+0,0001%+ihmisistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” nuo hallituksen tilaamat tutkimukset vain koittavat uskotella kansalle, että totalitarismi on hyvä juttu”

    Hillitse vihapuheesi ja käy polttamassa vaikka ennen kirkko.
    Mitäköhän sinunkin vanhempasi tai isovanhempasi ( jos ovat hengissä?) tai jonkin perussairauden vaivaamat kaverisi ( jos sinulla kavereita on?) mahtaisivat ajatella ajatuksistasi?

    faktapuhe ei ole vihapuhetta vaikka sinä siitä vihastutkin

    Äänestä

  • timitys kirjoitti:

    nyt+totalitarismia+markkinoidaan+meille+kun+maailmalla+"riehuu"+rutto+johon+kuolee+0,0001%+ihmisistä.

    >>nyt+totalitarismia+markkinoidaan+meille+kun+maailmalla+"riehuu"+rutto+johon+kuolee+0,0001%+ihmisistä<<+5,50?+Luku+0,5%+on+lähempänä+totuuutta,+kun+katsotaan+tilastoja+Italiasta,+Espanjasta,+UK:sta,++Ranskasta+ja+Ruotsista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>nyt+totalitarismia+markkinoidaan+meille+kun+maailmalla+"riehuu"+rutto+johon+kuolee+0,0001%+ihmisistä<<+5,50?+Luku+0,5%+on+lähempänä+totuuutta,+kun+katsotaan+tilastoja+Italiasta,+Espanjasta,+UK:sta,++Ranskasta+ja+Ruotsista.

    Tuo+0,5%+koskee+siis+koko+väestöä,+eikä+pelkästään+sairastuneita.+Tuon+voi+lasksea+tilastoja+tutkimalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    >>nyt+totalitarismia+markkinoidaan+meille+kun+maailmalla+"riehuu"+rutto+johon+kuolee+0,0001%+ihmisistä<<+5,50?+Luku+0,5%+on+lähempänä+totuuutta,+kun+katsotaan+tilastoja+Italiasta,+Espanjasta,+UK:sta,++Ranskasta+ja+Ruotsista.

    ihan+sama+vaikka+olisi+1%+niin+luku+on+väestöön+suhteutettuna+todella+pieni+eli+ei+ongelmaa.

    Äänestä

  • timitys kirjoitti:

    ihan+sama+vaikka+olisi+1%+niin+luku+on+väestöön+suhteutettuna+todella+pieni+eli+ei+ongelmaa.

    Todella+pieni+ongelma?+Useimmissa+maissa+alle+1%+ihmisistä+kuolee+vuodessa.+Suomessa+kuolleisuus+normaalisti+on+lähellä+1%+ja+se+tarkoittaa+yli+50+000+ruumista+vuodessa.+Laitapa+siihen+toinen+prosentti+päälle+ja+koko+maa+hukkuu+ruumiisiin.Ajatelkaa+joskus+edes+kaksi+sekuntia+ennen+kuin+kirjoitatte.+Ihan+vain+siksi,+että+isänne+ei+ajattelut+edes+sen+aikaa+ja+vahinko+tapahtui.

    Äänestä

Yhteiskunnan sulkemisen jatkamista kannattavat vain ne, joiden palkka maksetaan julkisesta pussista. Siinäkin on pohja, tiedoksi vaan.

Äänestä
  • Suojainten käyttö pitkittää epidemiaa. Salainen raportti.

    Äänestä

  • Ei pidä paikkaansa. Itse olen yksityisyrittäjä ja kannatan totaalista karanteenia että saadaan tämä rutto kitkettyä kuten Australiassa, Uudessa Seelannissa ja Kiinassa tehdään.

    Moni länsimaa menee talous-> terveys asenteella = tuhon tie.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa. Itse olen yksityisyrittäjä ja kannatan totaalista karanteenia että saadaan tämä rutto kitkettyä kuten Australiassa, Uudessa Seelannissa ja Kiinassa tehdään.

    Edelleenkin tämä sairaus ei ole rutto, ei mitään sinne päinkään. Ylipäätään on koronan vaarallisuutta koko ajan liioitellaan. Mutta tietenkin median kaltaiset ammattimaiset valehtelijat haluavatkin ihmisten pelkäävän, koska se myy enemmän.

    Lisänä... Minusta jo nykyinen riittää hyvin. Esimerkiksi lenkillä saa rauhassa vaikka 10 kertaa päivässä. Itse jopa kehoittaisin ihmisiä lenkkeilemään entistäkin enemmän ulkona.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Edelleenkin tämä sairaus ei ole rutto, ei mitään sinne päinkään. Ylipäätään on koronan vaarallisuutta koko ajan liioitellaan. Mutta tietenkin median kaltaiset ammattimaiset valehtelijat haluavatkin ihmisten pelkäävän, koska se myy enemmän.

    Ruotsi menee ilman tätä Suomessa lietsottua hysteriaa. Tästä puhutaan lakkaamatta eikä jaksa enää kuunnella - sen verran liioiteltu ja vielä tuhottu elinkeinoelämää sekä jaettu rahaa rikkaille toimeentuleville aivan sairaanoloisesti.
    Rahaa on mutta ei sairaanhoitajille aikanansa, Ruotsiin menivät monet...tuo muistuu aina mieleen. Nyt on rahaa, vaikka ja kuinka yhtäkkiä jakaa mielipuolisesti, siltä ainakin vaikuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa. Itse olen yksityisyrittäjä ja kannatan totaalista karanteenia että saadaan tämä rutto kitkettyä kuten Australiassa, Uudessa Seelannissa ja Kiinassa tehdään.

    Moni länsimaa menee talous-> terveys asenteella = tuhon tie.

    Ei ole mikään rutto. Etkä ole yrittäjä, ei se puhuisi näin potaskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole mikään rutto. Etkä ole yrittäjä, ei se puhuisi näin potaskaa.

    ” Ei ole mikään rutto. Etkä ole yrittäjä, ei se puhuisi näin potaskaa.””

    Kyllä olen yksityisyrittäjä ja laitan siitä vaikka pääni pölkylle ja vannon sen kautta esi-isieni kunniavalan.

    Tälläinen on- off karanteeni tulee kaikkein kalleimmaksi yhteiskunnalle ja menetetään ihmishenkiä.

    Pitäis ottaa käyttöön paljon kovemmat otteet käyttöön karanteenirajoitusten suhteen. . Täyskaranteeni 3 viikkoa. Niin johan loppuis nuo tartunnat..

    Äänestä

Poistaa rajoitus > tulee lisää tartuntoja > sitten tiukannetaan rajoituksia, ehkäpä ulkonaliikkumiskielto. Mitä jos ensin mentäisii tähän nykyiseen malliin jonkin aikaa ja jos vaikka saataisiin rokote.

Äänestä
  • Rokotetta ei tänä vuonna tule, vaikka Trump mitä höpisee. Ei välttämättä edes ensi vuonna. Ja vaikka tulisi, rokotetta ei saada riittävästi kaikille pitkään aikaan, joten realistista on, että sitä pitää odottaa pari vuotta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotetta ei tänä vuonna tule, vaikka Trump mitä höpisee. Ei välttämättä edes ensi vuonna. Ja vaikka tulisi, rokotetta ei saada riittävästi kaikille pitkään aikaan, joten realistista on, että sitä pitää odottaa pari vuotta.

    Rokotteet ovat vaara, lukekaa ja googlatkaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotetta ei tänä vuonna tule, vaikka Trump mitä höpisee. Ei välttämättä edes ensi vuonna. Ja vaikka tulisi, rokotetta ei saada riittävästi kaikille pitkään aikaan, joten realistista on, että sitä pitää odottaa pari vuotta.

    Kyllä kait niitä rokotteita kehitetään eri puolilla maailmaa. Eri asia sitten ovatko ne turvallisia.

    Äänestä

Jos koko maailma pysäyttää tuotannon, kuljetukset, kaupan, viennin ja tuonnin, maanviljelyksen, ajaa kausityöläiset kotimaahansa, kieltää koulut ja ihmisten liikkumisen, niin ihan sama, mitä kahden vuoden kuluttua tapahtuu. Olemme kaikki silloin kuolleita ja kuoppaamatta. Harmageddon!
Ja kummallista muuten, että amerikkalaiset itse alkavat palata normaaliin elämään. Ilmeisesti pelottelevat muut kyykkyyn, että itse pääsevät niskan päälle taloudessa.

Äänestä

Työpaikkani kahvihuoneessa on kaapin oven sisäpinnalla meidän porukan
"Covid-Exit veikkaus-veto"

Kyllä/ei- vaihtoehdoista eräs on että THL tulee jarruttamaan sitä kuinka Suomalaiset saavat rokotteen kun se lopulta kehitetään. Toinen jarruttajaksi veikattava on STM.

Tulokset lasketaan loppuvuodesta 2022 ja nähdään kuka saa kymmenen pakettia Presidenttiä. Tasatuloksissa joudutaan arpomaan, mutta tuskin niin käy. Rastitettavaa on runsaasti.

Äänestä
  • Alappa sitten rastittelemaan. Mikä on "S-T-M" ?. Miten se "jarruttaa" ?.

    Äänestä

  • Toivottavasti ei koskaan mitään rokotetta edes keksitä!!
    Edellisistä on tarpeeksi uhreja saatu. Puola ei esim. osallistunut sikainfulenssarokotuksiin ja säästyi. Siellä ei tuota narkolepsiaakaan tullut ainuttakaan tapausta!!
    1955 poliorokotusskandaali on aika vähän saanut Suomessa palstatilaa!
    Rokotukset heikentävät kehoamme. Eipä tehdä tutkimuksia, moniko vanha ihminen oli pullakahvein rokotettu sikaflunssaa vastaan ja nyt coronan tullessa ja osuessa, potkaisi sitten tyhjää! Kukaan ei halua tehdä vastakkaista tutkimusta, rokotteita vain ylistetään lääkäreitten säestyksellä ja lammaslauma uskoo, mutta ei tiedä!

    Äänestä

J O K O - T A I !!
Kun kerran tämä huonompi vaihtoehto valittiin, niin mennään tämän mukaan sitten pari vuotta!!
Ruotsi valitsi oikein ja menee kaikinpuolin hyvin eikä ole ongelmia minkään purkamisessa. Talouselämäkin menee kohtuuhyvin, lentoliikenne vain kärsii tietty!

Äänestä
  • Talouselämä menee niin kauan ”hyvin” kunnes työpaikoilla alkaa olla liikaa sairastuneita suhteessa työntekijöihin.

    Juuri radiosta kuuntelin miten rakennustyömailla alkanut tulla sairastneita koska eivät voi tehdä etätöitä.

    Saksassakaan ei mene kuulemma hyvin.

    Äänestä

Australia, Uusi-Seelanti, Etelä-Korea ja Kiina ottivat korona-kriisin osalta jo heti alussa käyttöön tiukat pakottavat rajoitteet, joiden tavoitteena oli tukahduttaa tartunnat, ei vain "loiventaa" niiden määrää. Kuolemat miljoonaa asukasta kohti noissa maissa ovat noin tasolla 5 ja valtiot ovat päässeet ottamaan jo askelia kohti normaalimpaa elämää.

Ruotsi valitsi täysin erilaisen linjan ja Suomi edustaa jonkinlaista puoliväliä pääosin suosituksiin ja joihinkin pakotteisiin liittyvillä päätöksillään, jotka tähtäsivät vain tartuntamäärien loiventamiseen. Kuolemat miljoonaa asukasta kohti Ruotsissa yli 250 ja Suomessa yli 40.

Näiden tietojen valossa, mikä strategia on mielestäsi toimivin?

Äänestä
  • Strategian valintaa helpottaa huomattavasti se, että meillä nyt on punavihreä hallitus.

    Jos porvallinen hallitus johtaisi maata, valintojen teko olisi vaikeaa, sillä toisaalla olisi talouselämän etu ja toisaalla yksityisen pienen ihmisen etu ja elämän oikeutus.
    Porvarin olisi liki mahdoton tehdä päätöstä, jossa uhrattaisiin varsinkin riskiryhmässä olevat ihmiset.

    Vihervasemmiston on paljon helpompi katsoa kylmiä tilastoja, koska heidän ideologiaansa kuuluvat joukot ja massat. Yksilö on alisteinen yhteiskunnalle ja elää yhteiskuntaa varten, jonka etu ohittaa aina yksilön.
    Päätökset voidaan tehdä tilastollisesti huolehtien työväenlluokan taloudellisista eduista.
    Tällöin voidaan joukkojen puolesta uhrata riskiryhmässä olevien henki.

    Ruotsissa on sosialidemokraattinen hallitus eikä sillä ideologiansa mukaan ole mitään ongelmia jättää vanhukset ja riskiryhmäläiset yhteiskunnan ulkopuolelle.

    Koronastrategia tehdään yhteiskunnan "demokratisoiminen" päällimmäisenä ja siksi ei ole voitu ottaa yksityisiä laboratorioita koronatestaukseen, yksityistä laajaa terveydenhoitoa koronapotilaiden tutkimiseen ja hoitamiseen eikä yksityisiä terveysfirmoja suojavarusteiden hankkimiseen.
    Jos yksityinen kapasiteetti olisi otettu mukaan, muita hoitoja julkisissa sairaaloissa ei olisi tarvinnut perua nykyisessä määrin.

    Pukki kaalimaan vartijana Kiuru nyt esittää huolensa muiden sairauksien hoitojen viivästymisestä.

    Vallankumouksen yrittäminen jo vaatii uhrinsa.
    Perheministeri Krista Kiurun johdolla suunniteltava uusi sote on Kiurun mukaan vallankumouksellinen, suurempi kuin kansanterveystyön aikaansaama kaaos, joten uhreja olisi odotettavissa ilman koronaepidemiaakin.

    Äänestä

Suomen viranomaiset ovat tämä kriisin aikana osoittautuneet kaikki epäluottaviksi kaikilta muilta osin paitsi varmasti puolueilleen hyvödyllinä idiootteina.
On levätty laakereilla ja nostettu korkeita palkkoja, odoteltu ehkä vielä korkeammin palkattua sijoituskohdetta, mutta asiantuntemus ja joskus epäilyttää että jopa luetun ymmärtämistaitokin on kauan sitten unohdettu, jos sitä on joskus ollut(kaan).
Kun tarvitaan toimintaa, mallinnellaan ja oletellaan ja niissäkin päin p...ä.
THL:ltä odottaisi edes sen sen verran, että olisivat ajan tasalla meitä "edellä" oleviaa maissa tehdyistä haavainnoista ja tutkimuksista, mutta kun ei.
Onneksi jokainen voi itse lukea muun maailman medioista mennään, THL naulaa omat teesinsä ja niistä pidetään tiukasti kiinni.
Mistä tuo kertoo, ehkä siitä, että on totuttu lepäämän laakereilla, onhan tehty käypähoito ohjeet, mitä muuta voi vaatikaan, jokainen mallintakoon itse netissä onko kenties sairastunut koronaan vaiko ei ja sillä mallintamisella taitaa olla aika vaikea olla.

Äänestä

koronarajotusten purku tässä vaiheessa on aivan järjetöntä

Äänestä

ollaanko me riippuvaiisia ruotsista

Äänestä
  • Ei olla enää niin riippuvaisia kuin ennen - tai sittenkin ollaan

    Ennen seurattiin lähes kaikessa lainsäädäntötyössä Ruotsin mallia. Aina, kun päätettiin tehdä jokin uudistus tai jokin ulkoinen asia muuttui valtion viranomaiset, seurasivat tarkkaan naapurimaatamme ja raportoivat kuinka Ruotsi toteutti jonkun asian. Lentävänä lauseena oli usein - Ruotsissa tämä asia on hoidettu niin ja niin.
    Tosin pohjoismaisen yhteistyön puitteissa kaikkien Pohjoismaiden kanssa keskusteltiin ja kokoonnuttiin ja saatiin myös monia todella hyviä tutkimustuloksia ja toteuttamismalleja yhteiskunnan kehittämiseksi. Yhteistyö toimii yhä.
    Suomen liityttyä EU:hun, saatiin EU:lta runsaasti tietoa ja laajempia kokemuksia sekä yhteistyötä eri elämän alueilta. Tietysti myös päätökset yhteisestä politiikasta EU:ssa ohjasivat yleiseurooppalaiseen suuntaan. - Ruotsin osuus mallimaana sisäpolitiikan ratkaisuissa väheni. Samalla Ruotsilla oli epäonnea muutamissa omissa sisäpoliittisissa asioissa. Tästä syystä toiset Pohjoismaat eivät enää kritiikittömästi seuranneet perässä.

    EU:n osuus on nykyisin suuri. Toisaalta Suomi on ollut aiempaa enemmän antavana osapuolena, kuin kopioimassa toisten käytäntöjä. - Toisaalta on hyvä muistaa, että Ruotsi on meille hyvä ja tärkeä naapuri ja sikäli ollaan riippuvaisia. Samalla olemme kaksi sotilaallisesti liittoutumatonta valtiota, joilla on hyvin samansuuntainen rauhantahtoinen politiikka Itä-Meren alueen asioista. - Myös teollisuudessa, kaupassa ja finanssisektorilla olemme tällä hetkellä monessa suhteessa riippuvaisia toisistamme. Meillä on paljon yhteisyrityksiä, yrityksiä toistemme maissa sekä pankkimaailmassa suuriakin sidoksia, yhteinen historia, tavat, kulttuuri, lainsäädäntö (suurin osin) ilmasto jne....

    Äänestä

edelleen koronan ei ole ohi ja testeja pitää tehdä lisaa

Äänestä
  • korona on ihan hirveä

    Äänestä

Strategiaa muutettiin nyt sitten tänään. Enää ei pyritä rajoittamaan tautia. Ohjaava tekijä on nyt selvästi sairaalapaikat ja niiden riittävyys. Hallitus varmistaa poikkeuslailla enää ainoastaan sen, että voi määrätä lääkärit ja hoitajat ylitöihin ja kieltää näiden lomat.

Harmi juttu Suomen vientiteollisuudelle, jolla ei ole resursseja koronan varalta. Tehtaat menevät nyt helposti kiinni, kun avainhenkilöitä alkaa sairastumaan.
Todennäköisesti hallitus ei ole ymmärtänyt lainkaan, että suurteollisuuden seisottaminen koronan takia on kustannustasoltaan kertaluokkia kalliimpaa kuin pienien ravintoloiden ja vastaavien sulut.

Äänestä
  • Vittujako noita kommareita kiinnostaa...

    Äänestä

Thl:n tilannekatsauksen mukaan tänään koronasta

- toipuneita on ainakin 3500

- kuolleita on 240

240/37.4 = 6.4

Luvut koskee Suomea.

Äänestä

korona on karmea tauti

Äänestä

Ihan uskomaton ukko ja vielä uskomattomampaa että veronmaksien rahoilla maksetaan hänenkin (5000plus euroa) palkkansa. Mietin että mikäköhän on puoluekirja joka häntä suojaa. Sipilän ja Kataisen hallitushan aikoinaan THL:n uudelleenjärjesteli nykyiseen sotkuunsa joten mies lienee kokkari ja kekkari.

Äänestä

mika salminen hetemäki duo ulos näistä valtion viroista

Äänestä
  • Kyllä!! Täysin samaa mieltä!

    Äänestä

Oikeiston talousahne virkamiehistö käyttää vasemmistohallitusta marionettina joka tulee kantamaan poliittisen vastuun suomalaisten murhaamisesta.

Äänestä
  • Osittain oikeassa osittain väärässä. Eli talousahne elinkeinoelämä ja myös palkansaajajärjestöt painostavat poliitikkojen ja eräiden "kansalaisten" avulla ylintä virkamiesjohtoa ja tämä puolestaan käyttää SDP:stä, Vasemmistoliitosta, Keskustapuolueesta ja RKP:stä koostuvaa hallitusta marionettinään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Osittain oikeassa osittain väärässä. Eli talousahne elinkeinoelämä ja myös palkansaajajärjestöt painostavat poliitikkojen ja eräiden "kansalaisten" avulla ylintä virkamiesjohtoa ja tämä puolestaan käyttää SDP:stä, Vasemmistoliitosta, Keskustapuolueesta ja RKP:stä koostuvaa hallitusta marionettinään.

    Olihan siellä vihreetkin ihan kuutamolla, kun ei saada maahanmuuttajia tuotua Suomeen.

    Äänestä

Etelä-Koreassa+kuolleisuus+on+0,7%+ja+Japanissa+vielä+huomattavasti+pienempi.+Japanissa+elämä+on+jatkunut+normaalina.+pelko+heikentää+immuunipuolustusta+ja+Japanissa+ei+ole+lähdetty+hysteriointiin,+joten+ihmisillä+on+keskivertoisesti+hyvä+mieli+eivätkä+he+ole+peloissaan+kuten+monet+Suomalaiset.Pelokasta+ihmistä+on+helppo+hallita.+Sillä+meiltäkin+on+viety+vapauksia+ja+valtiovelkaa+ja/tai+verotusta+tullaan+kiristämään+eli+kaikilta+tullaan+viemään+tämän+epidemian+ylidramatisoinnin+ja+tyhmien+poliittisten+päätösten+vuoksi.Sairaalat+laittavat+tik+tok+videoita+kun+heillä+on+tylsää.+Verratkaa+vaikka+SARS+tms+taudin+kuolleisuuteen,+aivan+eri+luokkaa+ja+tämä+on+lähempänä+kausiflunssan+kuolleisuutta.+Esimerkiksi+italiassa+98%+koronaan+kuolleista+oli+ollut+valmiiksi+vähintään+yksi+sairaus+jo+alla.+Amerikassa+luvut+ovat+suuret+elintavoista+ja+mittaustavasta+johtuen.+Amerikassa+koronakuolemaksi+lasketaan+kuolema+jossa+ei+tiedetä+onko+henkilöllä+ollut+koronaa+ollenkaan+ja+kuollut+syöpään.+Syy+löytyy+WHO:sta+jonka+Bill+Gates+omistaa+käytännössä,+sillä+Bill+Gates+oli+2.+suurin+rahoittaja+ja+jenkkien+lopetettua+ainakin+hetkellisesti+WHO:n+rahoituksen+Bill+Gatesista+tuli+suurin+rahoittaja+WHO:lle.Bill+Gatesilla+on+monia+sijoituksia+ja+patentteja+koronaviruksiin+ja+rokotteisiin+liittyen.+Ottaisitko+sinä+Bill+Gatesin+lääkeitä+tietäen+että+hän+haluaa+vähentää+populaatiota?

Äänestä

Eilen tiedotettiin:

Täysi ikäisten koulutuksessa suositellaan etäopetusta lukukauden loppuun, eli toukokuun loppuun, josta alkaa kesäloma. Alaikäiset palaavat kouluun porrastetusti, mahdollisuuksien mukaan ja erityisvarotoimin parin viikon ajaksi ennen kesäloman alkua. Tarkoituksena on ilmeisesti sosiaalihuollollisesti helpottaa tilannetta kotona. Monilla ei ole hyvä olla kotona ja varmaan Suomessakin on lapsia jotka saa ruokaakin lähinnä koulussa.

Etätyösuositus jatkuu ja tilannetta arvioidaan uudelleen vasta kesän jälkeen.

Äänestä
  • Suomi on maana epäonnistunut. Viherkommunistit ovat pilanneet isänmaamme.

    Äänestä

Keskinkertaiset tollot filmaa olevansa korkeita virkamiehiä, laskut tulee perästä, sitten ei oltukaan sitä mieltä.

Äänestä

Kenenkä etuja se THL ajoi silloin sikaflunssan aikaaan?

Äänestä
  • Tuskinpa narkolepsialasten. Sama öykkäröinti jatkuu nytkin. Rokotetta haikailevat ja sitten kun tuo ilmestyy, tietty turvallinen on kuten Pandemrixkin. Vielä vastuuvapaus jotta korvauksia ei tarvitse maksaa eikä anteeksi pyydellä.

    STM ja THL melkoinen parivaljakko. Toinen toistaan tukevat, ja hallituksessa paha paikka, kun kokemusta ei ole nimeksikään tällaisten torppaamiseksi.

    Äänestä

  • Vähän vaikeata sanoa. Periaatteessa pitäisi ajaa Suomen kansalaisten etuja. - Oli aika häkellettyvä kokemus, kun STM:n kansliapäällikkö, sanoi toissailtana, että maskit käyttöön. Hän oli aiemmin kertonut, ettei niistä ole apua. - Miksiköhän kymmenet miljoonat EU-maiden kansalaiset käyttävät maskeja.

    Äänestä

Maaiman sadut aina päättyvät. Jumalanpelko on voitettu Kansaneläkelaitoksen ja herrainpelon kautta.

Äänestä

Kepulainen maakuntahallinto tulee ja pelastaa tilanteen...

Siis hallintoa lisää, kolmas hallinnon taso tulossa... Tekee samat päätökset kuin nyt kunnanvaltuusteot tekevät...

Äänestä

Miksi hyysätä ja viljellä tätä Koronaa kun sen voisi hävittääkin kuten monissa maissa on tehty esimerkkinä Norja .

Äänestä

IHAN SELVÄ JUTTUHAN TÄMÄ ON !
HUOMASIVAT TEHNEENSÄ EMÄMUNAUKSEN JA NYT ON KIIRE MENNÄ RUOTSIN MALLIIN !
Tässä vaan Suomessa oltiin rahan perässä, vaikka osattiin asia kierosti hoitaa muka vanhuksia suojellen!
Näkeehän puolisokeakin, että rahaa jaettiin rikkaille ja firmat ajetaan konkurssiin, paitsi tietysti esim. Finnair ja muut rikkaitten rahoittamat yhtiöt, joissa nautitaan hyväveli-palkkoja, kymmeniä tuhansia euroja kuukaudessa.
Kyllä tosi on, että viis veisasivat ennenkään vanhuksista ja sairaanhoitohenkilöstöstä.
Nyt vain kilpeä kiillotettiin ja otettiin kaikki mahdollinen saatava hyöty bandemiasta.
On mielenkiintoista seurata miten tämä tekopyhä homma jatkuu.
Ei ole kukaan kuittejakaan näyttänyt ns. palauttamistaan rahoista.

Äänestä
  • Oliko tämä siis vain vuosisadan puhallus, jossa miljardivelat jaettiin hyvävelien taskuihin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko tämä siis vain vuosisadan puhallus, jossa miljardivelat jaettiin hyvävelien taskuihin?

    ainoa järkevä kommentti vähään aikaan. koska totuus on tarua ihmeellisempää like alice down the rabbithole and dr rashid buttar

    Äänestä

  • niin siis tarkoitit varmaan valtion omistamaa yhtiötä finnairilla

    Äänestä

  • Eihän nyt enää kukaan Ruotsin malliin tahdo. Kannattaa hiukan seurata tiedotusvälineitä maailmanlaajuisesti, lisäksi Ruotsissa myönsivät jo pari viikkoa sitten, että malli oli suuri erehdys.

    Äänestä

  • Omistatko hautaustoimiston, kun niin voimakkaasti kannustat jo aikoja sitten vääräksi osoitettua Ruotsin mallia?

    Äänestä

Kansalaistottelemattomuuden aika on koittanut!

Ihmisten ei tule alistua tämän herran, eikä hallituksen sadistisiin itsestään selviin kokeiluihin.

Äänestä
  • Veroja maksavan uhrilampaan asema ei kiinnosta.

    Kansalaistottelemattomuuden aika on todellakin koittanut.

    Äänestä

Musta Enkeli on puhunut pulina pois .

Äänestä

Mikko...lääkäri...onko kukaan tarkistanut ...HUH HUH jospa Mikko on vain Mikko joka haluaa tulla julkisuuteen kun on Mikko....

Äänestä

Mikä tämä Mikko on. Vittu rappujen siivooja joka pääsi vahingossa YLE:,n ruutuun ja nyt paistattelee ruudussa . Ei tätä jätkää hävetä yhtään. Hyvä että neuvolaan lasten pariin edes uskallettaisiin päästää...

Äänestä
  • Ehkä häntä onnistaa. Pääsee SMT:n tai THL:n palvelukseen erikoisalanaan lasten tartuntataudit :-D

    Äänestä

https://www.verkkouutiset.fi/professori-illle-meilla-on-jo-rokote-saannokset-viivyttavat/#df27b1c4

Onko 2020 se vuosi jolloin väkilukumme kääntyy laskuun? Ja onko se tarkoituskin?

Anyway. Aion vierailla isovanhempieni luona pätkääkään välittämättä siitä, että kuormittuisi terveydenhuolto.

Se kun ei ole viimeksi kuluneen 20 vuoden aikana hoitanut minua muutoin kuin jos on ollut henkeä uhkaava tilanne. Sairauksissa keskittynyt poistamaan tiloistaan mahdollisimman nopeasti ja halvalla. Sekä hoitamatta.

Korttitalo. Puhalletaas vähän....

Äänestä

No amerikkalaisethan parhaita neuvojia vasta onkin. Kesäkuuhun mennessä 100000kuollutta, ja kuolee yhtä paljon, kun maailmansodassa yhteensä.

Äänestä
  • Voi V...u :)
    Yhdysvallat 320 miljoonaa ihmistä,Suomessa 5-6miljoonaa..matematiikkaa tueksi?

    (toki Suomen hallitus voittaa Yhdysvaltain lääketieteen)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi V...u :)

    Kiina saastuttaa enemmän kuin Suomi, ei siinä mitään matematiikkaa käytetä.

    Äänestä

Ole sinä jatkuvasti epäonnistuva hysteerinen itkupilli vaan hiljaa! Teitä on nyt kyllä vähän liian paljon meidän suomalaisten joukossa. Valitettavasti te levitätte tuota hysteriaa toisiin epävarmoihin suomalaisiin koko ajan. Housuihinsa paskojien joukko sen kun kasvaa! - Ettekö tajua että ihmiskunnan pitää ottaa koronat ym. kulkutaudit vastaan jatkaen samalla normaaleja toimintoja (kuten mm. Ruotsi tekee!) eikä kykkimällä jossain karanteenissa kuin pelokkaat pupujussit! Tauti korjaa heikot mutta terveemmät ja vahvemmat pelastuvat ja yhteiskunta pelastuu ja kansantalous pelastuu jne.. Näin on tarkoitettu! T

Äänestä
  • Nii ja me miesten miehet ei pelätä mitään/ ketään.
    Emme käytä suojia ylä emmekä alpäässä koskaan!
    Vaikka maailma palais ympäriltä tai virukset viuhuis oikealla ja vasemmalla.

    Äänestä

PALATAANPA ALKUUN......MIKA SALMINEN, EPÄVARMA, VASTUUTA MUILLE PUKKAAVA, ÄÄRIMMÄISEN HIDAS JA KOROSTAN, TIETÄMÄTÖN VASTAAMAAN JA OTTAMAAN VASTUUTA,,,,, JUURI TÄLLÄISET JOO MUSTATUNTUU MIEHET YRITTÄVÄT JUURI NYT OHJATA RUOTSIN KARANNUTTA KONTROLLIA. HYI HELVITTI, EI ENÄÄ TÄLLÄISIÄ ARPOJIA TÄHÄHÄN MAAHAN. TUOLLAISEEN VASTUUSEEN EI....EI EIIII.

Äänestä

Sama meno jatkuu, millä perusteella muualla voidaan epidemia tukahduttaa mutta Suomessa se on mahdotonta. Maanantain päätökset jäävät historiaan katastrofaalisena virheenä. Tässä hyviä linkkejä maskien käytön hyödyistä. https://maskikauppa.fi/blogs/news/linkkeja-hengityssuojaimista

Äänestä

Olisikohan Mustan Enkelin nyt aika kuunnella viisaampia kuin mitä THL:lästä löytyy.
Todelliset asiantuntiat ovat kirjoittaneet mitä pitää tehdä.

Äänestä

ei nepurut pelkästään koronaan liity vaan muten ihmisten esim tuloihin ja siihenttä eivät tylsisty ihmisetkotia

Äänestä

THLn pääjohtajan kanssa olen samaa mieltä Mika Salmisesta. Hän on oikeastaan ainoa, joka aina on esiintynyt hyvin ja johdonmukaisesti. Ja niinkuin sanottu, hallitus tekee päätökset koulujen avaamisesta esimerkiksi.
Ja jos itse et itseäsi ja perhettäsi opeta suojelemaan itseäsi, niin ei THLstä eikä hallituksesta kukaan tule henkilökohtaisesti sinua pitelemään kädestä, että nyt tehdään näin. Kun kerran tiedetään, että tauti on hyvinkin tarttuva, jokainen itse tekee ratkaisunsa kuinka hyvin haluaa suojautua. Nyt on ainakin tietoa, kuinka se pitäisi tehdä. Aikuisilla melken omaa tyhmyyttä jos nyt vieläkin sairastuu tai tartuttaa toiset olessaan kipeä ja silti likkuessaan muualla. Ehkä karanteenien valvomisessa olisi parantamisen varaa yhteiskunnan taholta. Nt valvotaan autoilla kokoontuvia nuorisojoukkoja eikä karanteenista poistuvia, joita yhdessäkin oaikassa oli kai yli sata. Tärkeysjärjestys Suomessa aina hukassa.

Äänestä
  • Mika Salminen on liian usein erehtynyt keskeisissä arvioissaan.
    Todennäköisesti hänen tavoitteensa laumasuojan saamiseksi lamauttaa yhteiskunnan ja aiheuttaa siten lisää massiivista tuhoa maan taloudelle.
    Nyt koulujen avaaminen tilanteessa, jossa meillä on merkittävästi tautia liikkeellä, aiheuttaa tarpeettoman lisäriskin maan talouden avaamiselle.

    Mutta tottakai jokainen vastaa omasta terveydestään ja katsoo, ettei lähistöllä ole ylimääräisiä ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mika Salminen on liian usein erehtynyt keskeisissä arvioissaan.
    Todennäköisesti hänen tavoitteensa laumasuojan saamiseksi lamauttaa yhteiskunnan ja aiheuttaa siten lisää massiivista tuhoa maan taloudelle.
    Nyt koulujen avaaminen tilanteessa, jossa meillä on merkittävästi tautia liikkeellä, aiheuttaa tarpeettoman lisäriskin maan talouden avaamiselle.

    Mutta tottakai jokainen vastaa omasta terveydestään ja katsoo, ettei lähistöllä ole ylimääräisiä ihmisiä.

    Salmi on aivan PÖNTTÖ UUNO ukko!

    Äänestä

  • Tarkoitat kai puhunut muunneltua totuutta johdon mukaisesti. Miksihän tuo korona levisi keskisuomessakin ensimmäiseksi KUNNALLISIIN VANHUSTEN HOITOKOTEIHIN. Ja niitti sieltä läjä päin hoidokkeja hautaan. Ehkä Salminen tietää tästäkin paljon? Mutta ei pupata aiheesta halaistua sanaakaan. Uutisissa ei missään vaiheessa ole kerrottu yksityisten raharikkaiden hoivakodeista olisi kuollut edes kärpästäkään! Kyllä kapitalisteilla on aina riittänyt julmuutta, kun kyse on ollut rahasta ja vallasta. Ehkä jossakin vaiheessa tulee pahat oltavat ja maksun aika kapitalisteillekkin. Ei pitäisi unohtaa historian arvokkaita opetuksia. Mutta kertaus on opintojen äiti SANOTAAN!

    Äänestä

Jos ei muuten saada tautia liikkeelle, niin Hangon regatta viimiestään.

Äänestä

Kunpa puheet ja teot olisivat linjassa. Eipä tässä muuta.

Äänestä

En tule Hangon regattaan tänä vuonna,koska en ole käynyt siellä ennenkään.

Äänestä

Olen samaa mieltä. Voisitteko kertoa onko lapset saaneet koronatartuntaa koulusta tai päiväkodista? Nyt meille kerrotaan ettei yhtään jatkotartuntaa ole tapahtunut, vaikka pääkaupunkiseudullalaitettiin kymmeniäkouluja ja muutama päiväkotikin karanteeniin korona altistusten takia. lapsilla on kuitenkin ollut runsaasti tartuntoja koulujen avaamisen jälkeen Kertokaa jos lapsenne7 perheenne on sairastunut koronaan mistä tartunnat ovat tulleet? Oletteko päässeet testeihin ,jos on olut oireita vanhhemmilla ja lapsilla ?

Äänestä
  • Ongelmana monien ajatusmaailmassa on, että he unohtavat sen, että lapset eivät olleet pelkästään kotona koulun/päiväkodin ulkopuolella. Ei, he tapaavat kavereitaan ja liikkuvat ulkosalla ja pienemmät lapset ovat olleet leikkipuistoissa. Missään vaiheessa lapsia ei ole suljettu sisätiloihin ja kielletty tapaamasta muita lapsia koulun ulkopuolella. Koska koulun ulkopuolella ei ole samanlaista kontrollia, voi lapset saada koronan jopa helpommin joissain tilanteissa, jos vanhemmat eivät ole tarkkoja.

    Itsekin olen nähnyt nuorisoporukoita liikkeellä koko koronaepidemian ajan, myös silloin kun koulut olivat kiinni.

    Äänestä

Onko Salminen homo?

Äänestä
  • Siitä miehestä lienee MONEKSI! En tosin ole varma onko hän edes mies? Ehkä munille potku kunnon vauhdin kanssa . . . PALJASTAISI TOTUUDEN. Sanoo ei huuhkaha fani.

    Äänestä

Tutustuin oheseen, kannattaa itsekin tutustua; www.laktoferriini.fi.

Äänestä

Ei tuo äijä ole korkeassa virassa ja isolla palkalla ansioittensa puolesta. Sen kuulee ja näkee sokea reettakin, kun pitempään seuraa. Vaan hyväveli verkoston asettamana televisiossakin patsastelee. Naama rusottaa punakkana taitaa olla . . . PERSO / HANAKKA LAATU JUOMILLE?

Äänestä
  • Oikeassa olet! kun kuuntelee äijää niin ei voi olla huomaamatta äijä on, kuin vasemman jalan saapas. Puhuu ja pupattaa koitaa manipuloida kansaa nippelitiedoilla, koska ei muuhun kykene. Olisiko aika äijää kurssittaa ja saatta pupatukset nykytasolle? Todellakin palkka äijällä on varmasti päivittynyt. Ehkä hänellä parempi ura esim. . . . rukkaskauppiaana toreilla?

    Äänestä

"Torstaina julkaistussa yhdysvaltalaisselvityksessä ennustetaan koronaviruksen leviävän todennäköisesti vielä 18 kuukaudesta kahteen vuoteen, kunnes 60-70 prosenttia väestöstä on saanut tartunnan.

– Ajatus siitä, että tämä on pian ohi uhmaa mikrobiologiaa, sanoi tartuntatautien tutkimuskeskus CIDRAP:n johtaja Mike Osterholm.

Uudessa selvityksessä Yhdysvaltoja suositellaan varautumaan pahimpaan tilanteeseen, joka pitäisi sisällään toisen suuren aallon koronavirusinfektioita syksyllä ja talvella. Selvityksen mukaan parhaassakin tapauksessa ihmisiä tulee yhä kuolemaan virukseen.

Koronavirus COVID-19 on uusi tauti, johon kellään ei ole immuniteettia, selvityksessä kerrottaan. Laumaimmuniteetin kehittymisessä voi kestää heidän mukaansa jopa kaksi vuotta."

Suomessa on matkailun ja talouden takia luotu harha että parantunut koronatilanne olisi rokotteiden ansiota, ei kausivaihtelun nythän on kesä ei hengitystieinfektiokausi. Viime kesänä 2020 covid-19 lähes katosi ja ilman rokotteita. Moni kuvitteli pandemian olevan jo ohi, mutta syksy ja talvikausi oli ensimmäistäkin aaltoa pahempi.

Äänestä
  • Suomi kyllä ottaa KAIKEN HYÖDYN ! tästä pandemiasta. Valtiovallan korkeita virkoja myöten on tässä mukana ja THL:n röhisiä ukko manipuloi kansaa tuon tuosta. Valtio hyötyy selvää rahaa siis PALJON RAHAA! Kun hoitelee sairaat kelan avustuksia saavat MAAN POVEEN! . . . ja vielä ns. luonnollisella tavalla.

    Näin valtion rahaa säästyy todella suuria määriä verorahaa. Vaikkapa HILJAISEN ISÄNTÄ MIEHEN kaupat tehneisiin hornetti hankintoihin. Rahoista riittää vielä mm. ministerien ruokamenoihin. Suoraan virka-asunnon ovelle tilattuna.

    Siellä sopii sukulaisten ja ystävienkin POIPSIA! vierailuillaan kalliita herkku ruokia SUORAAN KANSAN PIIKKIIN!!!!!! Ruokia jotka pitävät naisihmisenkin laihana KUIN SUKKA PUIKKO! Tämmöistä kutsutaa röyhkeydeksi / sikailuksi. Rehellistä työtä tekeviä kohtaan ja heidän rahoillaan.

    Näiden isän maan mätäpaiseiden olisi aiheellista saada kunnon selkäsauna supi suomalaisella napakalla KOIVUHALOLLA! Niin ettivät parii viikkon kykenisi S - kirjaintakaan sanomaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomi kyllä ottaa KAIKEN HYÖDYN ! tästä pandemiasta. Valtiovallan korkeita virkoja myöten on tässä mukana ja THL:n röhisiä ukko manipuloi kansaa tuon tuosta. Valtio hyötyy selvää rahaa siis PALJON RAHAA! Kun hoitelee sairaat kelan avustuksia saavat MAAN POVEEN! . . . ja vielä ns. luonnollisella tavalla.

    Näin valtion rahaa säästyy todella suuria määriä verorahaa. Vaikkapa HILJAISEN ISÄNTÄ MIEHEN kaupat tehneisiin hornetti hankintoihin. Rahoista riittää vielä mm. ministerien ruokamenoihin. Suoraan virka-asunnon ovelle tilattuna.

    Siellä sopii sukulaisten ja ystävienkin POIPSIA! vierailuillaan kalliita herkku ruokia SUORAAN KANSAN PIIKKIIN!!!!!! Ruokia jotka pitävät naisihmisenkin laihana KUIN SUKKA PUIKKO! Tämmöistä kutsutaa röyhkeydeksi / sikailuksi. Rehellistä työtä tekeviä kohtaan ja heidän rahoillaan.

    Näiden isän maan mätäpaiseiden olisi aiheellista saada kunnon selkäsauna supi suomalaisella napakalla KOIVUHALOLLA! Niin ettivät parii viikkon kykenisi S - kirjaintakaan sanomaan.

    Hieno+täysin+asia+pitoinen+kommentti.+On+mukavaa+huomata+että+ei+kaikki+kansalaiset+ole+vietävissä,+kuin+pässiä+narussa+TEURAAKSI!+Vaan+löytyy+omaa+järkeilyä+sekä+ajattelua+kuten+suomalaiselle+pitääkin+kuulua.+Ja+vielä+parempaa+on++se+suomesta+löytyy+nykyäänkin+sitä+aitoa+kapinahenkeä.+Henkeä+jolla+on+saatu+asioita+järjestykseen+ja+kiihko+laahtarit+sinne+minne+kuuluvatkin.++Muistellaampa,+vaan+vapauttavaa+kansalais-sotaa+eli+vapaussotaa+pois+sika+porvareiden+IKEESTÄ!+Jälleen+olisi+aika+ja+pitäisi+ns.+VIRUKSET+POISTAA!+jotka+ihmisyyttä+tänä+päivänä+lyttäävät.+Minä+olen+valmis+VAIKKA+NYT+JUST+TÄLTÄ+ISTUMALTA!+jos+plutonan+komentajalta+tulisi+käsky.+Suomen+päättäjät+ovat+99%+:sti+isänmaansa+Euroopan+Unionille+myyneitä.++Määkivät,+kuin+aivottomat+lampaat+samaan+ääneen+mitä+Euroopan+Unionissa+sanotaan+ja+määrätään.++Ja+jos+suomen+ylimmällä+on+jotakin+julki+kommentoitavaa++.+.+.+On+se+Venäjän+arvostelua+ja+lyttäämistä+saadakseen+pisteitä+Euroopan+Paska+Unionilta.++Eräs+kyseen+alainen+virkaa+tekevä+matkustelee+jatkuvasti+peräämässä+jo+voimassa+olevia++ihmisoikeuksia.++Nykyinen+Venäjä+entinen+Neuvostoliitto+.+.+.+.+suomen+olisi+kiitettävä+Venäjää.+Kiitettävä+siitä+itäinen+suuri+naapurimme+loi+maan+nimeltä+SUOMI!+Sotakorvaukset+koulivat+suomalaiset+maailman+johtavammaksi+laivanrakentajiksi.+Ja+yleensä+koko+metalliteollisuuden+ylös+nousu+.+Se+on+Neuvostoliiton+ansioita.+Ennen+suomessa+rakennettiin+vuotavia+sekä+natisevia+laivoja+NIITTAUS+TEKNIIKALLA.+Neuvostoaika+opetti+suomalaiset+rakentaman+sotakorvauslaivat+HITSAUS+TEKNIIKALLA!+Suomi+toimitti+paljon+myös+vetureita+entisen+Neuvostoliiton+rautateille.++Joten+kiittäkää+nykyiset+valtiomiehet+ja+AKAT!+Rikkauksistanne+ja+lonkanveto+viroistanne+ylisuurine+palkkoinenne+suurta+itäistä+naapuriamme+VENÄJÄÄ!!Terv.+Isän+maallinen+mies.

    TUTKIKAA asioita, älkää aina uskoko sanasta sanaan valtamedian "myyviä" otsikoita aiheineen. TIESITTEKÖ, että venäläiset eivät periydy Slaavilaisesta väestöstä?

    NYKYTEKNIIKAN tarkkuuden kehityksen ansiosta, tutkijat hämmästyivät saadessaan vastauksia DNA testien kautta, jotka eivät valehtele.

    DNA on ikään kuin ihmisen sormenjälki, joka on aina yksilöllinen. Kenellekään ei löydy vastaavuutta toiselta ihmiseltä, ei edes identtisiltä kaksosilta.

    VENÄLÄISET OVAT PERIYTYNEET SUOMALAISISTA! Täytyy sanoa, että olin kaatua tuolilta takaperin persiilleni lukiessa julkaistuja tuloksia.

    Ilmankos toisen maailmansodan jälkeen RAUHA on säilynyt ilman pelon häivääkään.

    Välillämme oli lukematon määrä yhteisiä mm. kauppasopimuksia, saimme heidän kautta elämiseen tarvittavia tavaroita, sekä elintarvikkeita, (Ja edullisinta lämpöä verrattuna muualta euroopasta tulevaan kaasuun, että sähköön, ym, ym.)

    Ja rauhallinen yhteiselo naapurin kanssa olisi jatkanut huoletonta linjaa, ellemme olisi päättäneet lähteä sotilasliitto NATOn kelkkaan ja aloittaneet sotimaan heitä vastaan "kolmantena pyöränä" sekaantuen Ukrainan sotaan, joka oli alkanut veli-Venäjän kanssa v. 2014

    https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/viovio/136349-venalaiset-ovat-etnisia-suomalaisia/

    Äänestä

Meikäläinen media on täysillä mukana tässä pelkopornon leitsonnassa. Nytkin Iltiksen toimittaja meuhkaa uutista Floridan olevan pandemian kourissa. Olisi tarkistanut lähteensä. CBC jäi jo päiviä sitten kiinni tilastojen vääristelystä saman artikkelin kanssa. Olivat lisänneet viime vuoden tilastoista 300 kuolemaa ja väittivät niitä heinäkuussa tapahtuneiksi. Jenkeissä on nyt menossa kampanja, jotta saadaan maskipakko mahdollisimman laajaksi ja kohteina erityisesti ne osavaltiot, jotka eivät ole sulkuja toteuttaneet ja siksi pärjäävät hyvin. Maskipakolla saadaan taas mellakoijat kätevästi piiloon, kun uusi väkivaltaisten mielenositusten sarja alkaa. Ja se alkaa hieman ennen kuin äänestyshuijaukset julkaistaan. Niinhän tuo Pelosti totesi, että "the Storm is on".

Äänestä

Rokotteita ei ole kuin 2 miljoonaa annosta makaamassa varastossa.

Äänestä

Alkanut näyttämään vartiaismaisia ilmeitä huolestuttavasti.

Äänestä

mrna+Rokotusten+ja+kuolleisuuden+tämänhetkinen+10%+nousu+kulkevat+käsikädessä.Yleensä+rokotus+antaa+suojaa+tartuntaa+vastaan++mites+tässä+kävitäysin+rokotetut+sairasti+ja+levitti+koronaa++yhtälailla+kuin++kaikki+muutkin.+Ainoa+oljenkorsi+mihin+voitiin+tarttua+huonossa+rokotteessa+oli+ehkäisee+vakavaa+tautiakohtaanmites+sen+todistat.influenssaan+kuoli+ennen+suurimäärä+ihmisiä++kas+kummaa+se+hävisi+maailmasta.Median+propakandakoneisto+ylistää+rokotusta+kuin+venäjän+uutiset+ukrainan+sotaa.tietoa+voi+hakea+muualtakin++,+kun+raharikkailta+lääketehtaiden+omistajilta+tai+niiden+omista+tutkimuksista.mrna+piikityksen+terveys+katastrofia+ei+koskaan+myönnetä+julkisesti.-injektiopiikki.com-koronarealistit-myös+Elina+Hytönen+on+koonnut+tutkimustuloksia-järjenääniSanna+Marin+kirjoitti+2010+sikainfluenssasta+onko+jotain+yhtäläisyyksiä+koronaan:Nyt+se+sitten+vihdoin+selvisi:+sikainfluenssauhkaa+ei+todellisuudessa+ollutkaan.+Ainakaan+siinä+määrin+kuin+media,+poliitikot+ja+lääketieteen+ammattilaiset+uhan+vaarallisuudesta+varoittelivat.+Mutta+kuka+oikein+hyötyi+possujen+kärsillä+ja+saparoilla+lietsotun+hysterian+ylläpitämisestä?Rokotevalmistajat+saivat+yksin+Suomelta+100+miljoonaa+euroa+paksumman+lompakon+rokotteista,+joiden+vaikuttavuudesta+terveyden+laatuun+ja+tilaan+on+heikosti+näyttöä.+Euroopan+tasolla+possurokotekustannukset+kipuavat+miljardeihin.+Pelko+ja+uhka+ovat+aina+olleet+tehokkaita+markkinointikeinoja+ja+näiden+varjolla+on+helppo+myydä+kansalle+kuin+kansalle+palanen+turvallisuudentunnetta.+Massahysterian+saavutettua+kipupisteensä+ei+järjelle+tai+tosiasioille+enää+ole+sijaa+julkisessa+keskustelussa.+Päätöksenteosta+tulee+kiihotetun+kansanjoukon+lepyttämisen+airut.+Sanaparsi+”mitä+jos”+onkin+yksi+tehokkaimmista+holtittoman+rahanmenon+oikeuttavista+taikasanoista.+Esirippu+laskee+ja+lääketeollisuus+kumartaa+katsomossa+töllöttäville+aivottomille+lampaille.Lääketeollisuus+kuljettaa+lääkäreitämme+vuosittain+varsin+avokätisesti+erilaisiin+seminaareihin+ja+koulutustapahtumiin+ympäri+maailmaa.+Esimerkiksi+Tampereen+kaupunginhallituksen+henkilöstöjaostolle+tulee+vuosittain+hyväksyttäväksi+kymmeniä+tämänkaltaisia+seminaarikutsuja.+Toiminta+on+mahdollista,+koska+siitä+hyötyvät+sekä+matkojen+kustantajat+että+vastaanottajat.+Lääkeyhtiöt+saavat+sanomansa+perille+ja+kenties+myötämielisemmän+suhtautumisen+tuotteisiinsa+eli+pidemmän+päälle+lisää+rahaa,+kaupunki+saa+maksutonta+koulutusta+lääkäreillensä+ja+lääkärit+saavat+kokemusta,+tietoa+ja+tärkeydentunnetta+matkoiltansa.+Tilannetta+voidaan+halutessa+perustella+myös+asiakkaan+hyödyn+näkökulmasta:+saavathan+sairaatkin+tuhansien+eurojen+arvosta+ammattitaitoisempaa+apua+vaivoihinsa.+Toiminnan+eettisyys+on+kuitenkin+helposti+myös+kyseenalaistettavissa.+”Lahjuksilla”+on+aina+hintansa+ja+lopulta+laskun+maksavat+kuluttajat+lääkkeiden+hintojen+sekä+vääristyneen+kilpailun+ja+tarjonnan+muodossa.Lääketeollisuus+on+yksi+vaikutusvaltaisimmista+nykypäivän+poliittisista+viiteryhmistä+ja+se+toimii+samalla+paperisella+polttoaineella+kuin+mikä+tahansa+kapitalistinen+instituutio+–+rahalla.+Samalla+kun+rikkaita+länsimaita+suitsutetaan+erektio-+ja+elintapatautilääkkeillä,+ei+kehitysmaihin+tahdo+riittää+edes+historiallisen+kehityksen+näkökulmasta+yksinkertaisimpia+lääkkeitä+ja+rokotteita.+Suomenkin+100+miljoonan+possurokoterahalla+olisi+ollut+mahdollista+estää+lukematon+määrä+lapsikuolemia+kehitysmaissa.+Toinen+vaihtoehto+olisi+ollut+laittaa+rahat+kotimaassa+ennalta+ehkäisevään+sosiaalityöhön,+päihdetyöhön+ja+terveysvalistukseen.+Nämä+jos+mitkä+ovat+todellisia+”mitä+jos”+arvoisia+resurssikohteita.+Ehkä+saamme+vielä+oikeudenmukaisuutta+rahanmenoon,+kunhan+kansa+saa+taakseen+miljardien+arvoisen+lobbauskoneiston,+jolla+voidella+päättäjiä?

Äänestä

Idiotismus😂

Äänestä

NAZ

Äänestä

Syyttääkö salminen sokerin hintaa ja alkoholin saatavuutta omastakin lihavuudestaan, vai miksi taas pitää olla holhoamassa verojen nostolla eikä viinejä saisi missään nimessä tuoda ruokakauppoihin? Koska sosialistinen holhoaminen vihdoin loppuu Suomessa?
Juurikkn nuo rajoitukset ja holhoaminen on se millä ne ongelmat ihan itse luodaan, ei sitä sosialisti kykene koskaan ymmärtämään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Amerikkalaistutkimusten mukaan koronarajoituksien purkaminen on käsittämätöntä tyhmyyttä tässä vaiheessa juuri alkanutta epidemiaa.
Korona tulee kestämään ainakin kaksi vuotta ja varmasti paljon pidempäänkin, jollei rokotus pelasta.

https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/6bdd8888-80c9-4b99-9377-0cb3d77b4b54

THL:n tulisi keskittyä löytämään johtava asiantuntija jatkuvasti epäonnistuvan Mika Salmisen tilalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu