mielipidepankki

Vapaa kuvaus

Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, urheilusta, elokuvista, kirjallisuudesta, valokuvista, ruuasta - tai siis hyvästä ruuasta - juomisesta, onkimisesta, maalaamisesta, kävelemisestä, nukkumisesta, ajattelemisesta, keskustelemisesta, kylttyyristä, luonnosta, eläimistä, elävistä, puutarhanhoidosta, uhkapeleistä, korttipeleistä, matkustamisesta ja tietenkin omasta perheestäni. Yritän olla tietävä ja terävä, mutta myös nöyrä ja kiitollinen. Nautin elämäni jokaisesta jäljellä olevasta päivästä menneiden päivien lisäksi. Tässä iässä Stephen Hawkingin ajatus maailmankaikkeuden kiepsahtamisesta takaisin rutistumisvaiheeseen niin, että näkee tulevaisuuteen, muttei muista menneisyyttä, kiinnostaa ja viehättää yhä enemmän. Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

2050

Kommenttia

25521

  1. Edellisen viestin kirjoittaja ymmärsi asian vallan hyvin ja hänen indeksimallinsa oli erittäin kuvaava ja selvä. Tilannehan oli se, että bruttokansantuote oli alimmillaan Suomessa Ahon hallituksen aikan 2.kvartaalilla vuonna 1992. Siihen asti bruttokansantuote heikkeni koko ajan. Loppuvuotena 1992 ei silloinkaan päästy vielä mihinkään kunnon kasvuun, vaan vasta vuoden 1993 alusta. Noin puolet Ahon hallituksen ajasta oli siis erittäin huonon kasvun aikaa, kun muutokset olivat jatkuvasti miinusmerkkisiä, talous ei siis lainkaan kasvanut, vaan supistui koko ajan. Näin esim. vuosittain laskettujen bruttokansantuotteiden yhteenlaskettu määrä on Ahon hallituskaudella kaikkien aikojen surkeimpia Suomessa viimeisen vuosisataneljänneksen aikana.

    Tämä jatkuva miinusmerkkinen kasvu tarkoitti myös sitä, että BKT oli vuoden 1991 osalta suurempi kuin vuoden 1992 ja vielä vuoden 1993 osalta. Vasta vuoden 1994 osalta onnistuttiin nousemaan vuoden 1991 tason yläpuolelle. Siis Ahon hallituksen aikaisista täysistä vuosista kaksi kokonaista vuotta oli heikompia kuin vuosi 1991.

    Oheisen OECD -graafin mukaan Suomessa BKT:ssä päästiin samalle tasolle kuin vuoden 1990 alussa vasta vuoden 1996 lopussa, mikä tarkoittaa sitä, että koko Ahon hallituskausi oli tällä mittarilla umpisurkeaa aikaa.

    http://www.tat.fi/graafit/01BKT_kv_vertailua.pdf
  2. Talouden vahva rooli maailmanlaajuisessa päätöksenteossa ei näy vain siinä, että talousteoreetikoista osa ja sosiologit ovat sormi pystyssä varoittamassa seurauksista niin, ettei kritiikille päättäjien taholta korvaa lotkauteta. Jo pitemmän ajan luonnotieteen asiantuntijat ovat varoittaneet talouskasvun energiantuotannon seurauksista. Huudot kaikuivat pitkään kuuroille korville ja sitten solmittiin Kioton sopimus, josta kaikkein parhaimman tiedon äärellä istuva USA jättäytyi pois. Jos näissä luonnonktastrofeissa jotain hyvää haluaa nähdä, niin aika oikeudenmukaisesti ovat hurrikaanit osoitteensa löytäneet.

    Reaalisosialismin romahtaminen loi sellaisen harhan, että kapitalistinen markkinatalous siinä otti selkävoiton. Sitten alettiinkin ryminällä kulkea kohti tuota kapitalismia unohtaen tyystin kaikki kelvollisetkin kapitalismikritiikin ainesosat. Mentiin eteenpäin pelkillä "on" ja "off" -vaihteilla. USAssa tällainen ajattelu pelkistyy jakoon: Olet meidän puolellamme tai meitä vastaan.

    Tällä hetkellä on vaikea uskoa mihinkään suunnan muutokseen. Vaaditaan aina melkoista shokkihoitoa ennen kuin kyseenalaistetaan vallitsevat järjestelmät ja rakenteet. Siihen asti mennään näiden järjestelmien ehdoilla ja eletään täydellistä alamaislämää talouden hyväksi kyseenalaista mitään siihen liittyvää. Kaikki huonotkin muutokset kuten työttömyys, pätkätyöllisyys, matalapalkka-alatyön vallitsevuus otetaan annettuina. Ne kuuluvat tähän systeemiin ja sillä siisti, jos ne näyttävät kapitalistisen markkinatalouden sisäisen logiikan mukaisilta.

    Muutos. jos sellainen joskus tulee, lähtee liikkeelle katastrofista. Talousjärjestlmän kehitys ajaa ihmiset sellaiseen umpikujaan, josta ei ole ulospääsyä tai ympäristöseuraamukset alkavat julmemmin konkretisoitua. Siinä vaiheessa tuskin auttaa se, että pyritään hienosäätämään talousjärjestelmää tai edes suuretkaan talouselämän muutokset. Ihmiset joutuvat tekemään todennäköisesti ajatuksellisen, olemassaolonsa perusteita koskevan vallankumouksen. Joudutaan kysymään, mitä varten tässä oikein eletään. Tavarapaljouden ja laskennallisen omaisuuden jatkuvan kasvun vuoksi vai jostain muusta syystä. Ihmiset joutuvat pohtimaan, mitä on oikeastaan onnellinen elämä. Onnellisuuden pohtiminen on jäänyt tähän asti filossofien ja sosiologien huoleksi.

    Mammonanpalvonnalla on vielä paljon hyödyntämätöntä käyttövoimaa maailmassa. Siksikään muutoksen ei ole helppo uskoa nopealla aikataululla. Reaalisosialismin murenemisen jälkeen globaali maailmanvalloitus on alkanut eikä se hevin lopu ennen kuin viimeinenkin kivi on käännetty. Kiinassa, Intiassa ja muualla Aasiassa sekä kehitysmaissa näitä kääntämättömiä kiviä on vielä kasoittain.

    Maailmanvalloitus ei käy kuitenkaan kivuttomasti, mikä on nähty islamilaisyhteisöjen vastarintana. Nämä eivät halua luopua omasta onnellisuusteologiastaan, islamista mammonanpalvonnankaan hyväksi. Maailmassa on siis edelleen ihmisiä, jotka syystä tai toisesta asettavat muita asioita materialistisen hyvinvoinnin edelle. Toisessa ääripäässä ovat esim. sellaiset ihmistyypit, suurten yritysten johtajat esimerkiksi, joille mikään ei riitä. Palkitsemisoptioiden, miljoonakorvausten ja -myyntivoittojen mahtituotot alkavat olla jokapäiväistä elämää ja niitä pidetään oikeutettuina, koska se ne näyttävät olevan sitä järjestelmän sisäisen logiikan mukaan. Sen takia tuleekin törmäyksiä, kun ns. tavallisilla ihmisillä on edelleen menneen maailman moraalitaju tallella, minkä vuoksi he pitävät ylisuuria korvauksia sellaisina, joita ei voi minkään suhteellisuusteorin mukaan pitää ansaittuina.
  3. Markkinataloudesta ei suinkaan anneta kielteistä kuvaa. Kielteinen kuva annetaan sitä vastoi kapitalistisesta uusliberalismista, joka palvelee rahatalouden etuja, muttei valu ihmisten hyödyksi.

    Erittäin hyvä esimerkki tästä kehityksestä on työllisyystilanteen raju ja pysyväisluontoinen heikentyminen sekä kaikenlaisten osa-aikasuhteiden ja muiden pätkätöiden lisääntyminen. Tällainen kehitys on johtanut eriarvoistumiskehityksen alkuun. Syrjäytyminen on erittäin vakava sosiaalinen uhka. Tämän lisäksi talouden kysyntäpohja on murentunut, kun yhä enemmän osattomaksi jäävillä ei ole mahdollisuuksia kulutukseen. Tilanne oli tässä suhteessa täysin toisenlainen ennen rahatalouden voimakasta rynnistystä.

    Olet oikeassa siinä, että markkinatlouden ehdoilla toimivat yritykset ovat yhteiskunnan tukijalka, millä hyvinvoinnin vaatima lisäarvo tuotetaan. Tähän markkinatalousyhteiskunnat ovat panneetkin toivonsa. Sen vuoksi yrityksillä on yhteiskunnan näkökulmasta kaksi funktiota: Yritykset tuottavat mahdollisimman suuren määrän tavaroita ja palveluksia kulutuskysyntää varten. Toiseksi yritykset työllistävät kansalaisia tämän kulutuskysynnän kasvun myötä. Yhteiskunta puolestaan ottaa oman osinkonsa veroina sekä kulutuksesta että tehdystä työstä.

    Ongelma on vain nyt se, että tämäkaltainen markkinatalous on alkanut yskimään. Taloudellinen tuottavuus kasvaa kaiken aikaa, mutta se ei enää samassa suhteessa kuin ennen työllistäkään. Näin yhteiskunnan suhteellinen vero-osinko työn osalta jää pienemmäksi kuin ennen. Tämä vähäisempi työllistävyys puolestaan johtaa siihen, että kansalaisten kulutuskysyntä heikkenee, jolloin kulutusverotkin pienenevät. Lisäksi tämä johtaa kierteeseen, missä kulutuskysynnän pieneneminen johta edelleen työllisyyskehityksen huononemiseen ja tavarantuotannon supistamiseen supistuvilla markkinoilla. Hieman merkillistä on se, ettei tämä yhtään huoleta markkinatalousihmisiäkään. Yritysten tuottojen annetaan sen sijaa valua yritysten ulkopuolisiin elämään leikkirahaksi, jolla pelataan kasinorulettia yritysten kohtaloita arvuutellen. Tällaiset rahavirrat eivät uudista ja kehitä taloutta, kun raha menee pelirahaksi eikä investointeihin.
  4. Olet kovin huonosti seurannut politiikkaa viime kuukausina ja myös viime vuosina. Suosittelen nyt ensi alkuun oikein perehtymiskurssia Kokoomuksen puheenjohtajan Jyrki Kataisen kuntataloudesta ja kuntaliitoksista esittämiin kantoihin. Siis Kokoomuksen puheenjohtaja, Katainen ei ole edes SDP:n jäsen saati puheenjohtaja. Kun olet niihin tarkoin perehtynyt, tule sitten kertomaan tänne uudestaan sosialismin syvimmästä olemuksesta ja kuntaliitoksista. Vihjeeksi voi sanoa, että Heinäluoman kuntapuheet on vain pikkuista sanahelinää Kataisen harrastaman "pakkoevakuoinnin" rinnalla.
  5. Sinä luet SDP:n saavutukset hyvinvointi-Suomen perusteista Kuusisen hengenperinnön saavutuksiksi. Sosiaalidemokraatit eivät liene kovin kiinnostuneita, mihin saakka tuo hengenperintö ulotuu, mutta jos Kuusinen on sinulle suuri idoli, niin mikäs siinä. Taitaa olla sitten aika monelle muullekin kepulille, kun hyvinvointi- ja ennen kaikkea aggraarisosialismi on niin tuttu asia heille ja myös politiikan tärkein asia

    Kuten olen aiemmin kirjoittanut demareilla ei ole taipumusta nostaa henkilöitä jalustalle muita korkeammaksi eikä siten luoda Kekkosiakaan ... vai oliko se joku toinen Jumala josta mahdoit puhua. Demarien yksi poliittinen viisaus on yhteispelin harrastaminen, se on joukkue eikä yhden miehen sirkus kuten Keskusta. Nythän kylläkin Matti Vanhanen puheenjohtajakautensa aluksi kertoi, että hän luopuu Kepun sirkusperinteestä ja alkaa yhteismieheksi hänkin.
  6. Olen omin silmin nähnyt, millaista elämänmeno oli vielä 50- ja 60-lukujenkin maaseutu-Suomessa. Sen kepulaisen hyvinvointimallin seurauksena sitten 300 000 ihmistä lähti pakosalle, useimmat Ruotsin teollisuustaajamiin. Tilastollista tietoa hyvinvoinnin kehittymisesta Suomessa tarjoilee mm. Tilastokeskus, jonka lukuihin voi jokainen vapaasti tutustua, sillä ne ovat julkista tietoa.
  7. Mainiota, että otit esille vielä tuon kansan hyvinvoinnin. Katsoipa asiaa millä mittarilla tahansa, kansan elintaso on noussut kohisten hyvinvointivaltiososialismin myötä. Maatalous-Suomen keskimääräinen elintaso oli monikymmenkertaisesti heikompi kuin nykyinen, missä demarit ovat hääränneet päällepäsmäreinä. Eikö olekin kauheaa katsella?
  8. Huomasin itsekin tuon lauseen kirjoitettuani, että sen voi tulkita virheellisesti kuten sinäkin teit. Oikaisen siis. Tarkoitus ei ollut sanoa, että syrjäseutujen koko väestö olisi heikkolahjaista. Heikkolahjainenkin väestö jakautunee suhteellisen tasaisesti maan joka kolkkaan. Eli täsmälleen ottaen ajatus oli se, että Kepun öykkärimäinen ja valheellinen propaganda on purrut syrjäseuduilla nimenomaan siihen väestönosaan, jonka valmiudet ottaa asioista itse selvää ovat kaikkein heikoimmat. Tällaisia voittopuolisesti uskoon ja auktoriteetin sanaan elämänsä rakentavia on kaikkein helpoin jymäyttää. Ja tätä jymäyttämistä Kepu on vuosikymmenet maakunnissa harrastanut.

    Tunnet heikosti historiaa tai et halua katsoa totuutta silmiin. Suomalaisen hyvinvointivaltion perusteet ovat enimmäkseen olleet työväenliikkeen vaatimuslistalla jo sata vuotta. Maalaisliitto maltillisena oikeistopuolueena on minustakin kyllä jo varhain ollut tukemassa ainakin osittain näitä uudistuksia. Paras esimerkki välttämättömästä uudistamisesta olivat torpparilaiki ja siihen liittyvät uudistukset, jotka tunnetaan Lex Kallion nimellä. Maalaisliitto siis heräsi myös uudistukselle, kun ensin oli lyöty kivellä päähän ja melkein 40 000 ihmistä tapettu.

    Mutta marssijärjestys uudistuksille on ollut aina tämä. Demarit ovat niitä esittäneet ja vaatineet ja vähin erin Kepu on niille lämmennyt, kun se on samalla saanut vastikkeeksi erityiskohtelua maatalouden harjoittajille.

    Sinä näet sossujen toiminnan vimmana keskittää. Tästä ei ole kyse. Mitään keskittämistä ei keskittämisen ilosta tehdä. Demareille on tärkeintä ollut työväen edut ja uusia työpaikkoja on kautta Suomen historian itsenäisyyden onnistuttu luomaan vain taajamiin ja varsinkin hyvien liikenneyhteyksien äärellä oleviin taajamiin. Erityisesti sellaiset taajamat ovat suotuisia sijoituspaikkoja teollisuudelle, johon on maantie-, rautatie- ja meriyhteys sekä nykyisin myös lentoyhteys. Politiikka on siis ollut dynaamisuutta korostavaa, jotta syntyisi uutta ja nimenomaan sellaista, joka työllistäisi ja jakaisi hyvinvointia laajalti ja yhä enemmän. SDP:ssa on aina nähty, että Suomea ei voi eikä kannata kehittää maatalousvaltioksi.
  9. Mistä olet saanut päähäsi, että jokin vertailu olisi tässä tehty SDP:n näkökulmasta. Minulla ei ainakaan sellaista näkökulmaa ole. Yritin käsitellä kepulaiskannattajien sosialismiharhoja ja Keskustapuolueen todellista suhtautumista sellaisiin ilmiöihin, joita sen eräät kannattajat pitävät sosialismin ilmentyminä siitä päätellen, että tavan takaa väittävät sosiaalidemokraattien pyrkivän kohti sosialismia.

    Ymmärrän tietysti, että totuus kirpaisee, kun havaitaan, että Keskusta onkin se puolue, joka on vahvimmin puolustanut sosiaalidemokraattienkin aikaansaamaa hyvinvointisosialismia. Keskustan Anneli Jäätteenmäki on voimakkain sanoin syyttänyt Lipposen johtamaa SDP:tä tällaisen sosialismin hylkäämispyrkimyksistä kuten "Otsikossa kaikki" nimimerkin siteerauksista erinomaisella tavalla ilmenee.
  10. Uskalla vilkaista vähän ympärillesi, niin näet sen kauhukuvamaisen sosialismin. Eikö olekin hirveää? Minä tarkastelen asiaa vallitsevan yhteiskunnallisen todellisuuden pohjalta, sinä taas jostain unimaailmasta käsin.
  11. Kun katsellaan vielä parlamnetaarisen demokratian kehitystä Suomessa, ei voi vältty havainnolta, jonka mukaan parlamentarismin periaatteiden kunnioittaminen lisääntyi Kepun pääpuolueotteen livetessä sosiaalidemokraateille. Valtaa ei enää toisinnettukaan yläpuolelta annetuilla mahtikäskyillä ja erilaisilla vippaskonsteilta, vaan kunnioitettiin sitä tulosta, jonka kansalaiset vaaleissa antoivat. Liuttiin siis poispäin yhden totuuden järjestelmästä moniarvoista ja demokratiaa kunnioittaa järjestelmää. Kaikki puolueet Suomessa saavuttivat tänä uutena aikana hallituskelpoisuuden. Nootteja eikä kaupanhäirntävaikeuksia tilattu enää Paavo Väyrysen viimeiseksi jääneen yrityksen jälkeen.

    Varsin kummallinen on siis tämä suomalainen sosialismin malli, kun se ei vaadikaan yksipuoluejärjestelmää, työväenluokan ylivaltaa, vaan on kaikkein moniarvoisin järjestelmä Suomen itsenäisyyden historian aikana. Pannassa eivät ole kommunistit kuten 20- ja 30-luvuilla, pannassa eivät ole sosiaalidemokraatit kuten 50- ja 60-lukujen vaiheilla, pannassa eivät ole kokoomuslaiset kuten 60- ja 70-luvuilla eivätkä pannassa ole vennamolaiset kuten samoilla 60- ja 70-luvuilla olivat. On siis vallan mahdotonta menoa tämä nykyinen sosiaalidemokraattispainotteinen sosialismi. Juhani Suomikin pyörtyä kupsahtelee sen edessä.
  12. Tottakai kirjoitukseni kuuluu Keskustan palstalle, kun käsittelen siinä Keskustan kannattajien sosialismiin liittyviä harjoja ja sitä, kuinka Keskusta puolueistamme nykyään melkein voimakkaimmin tukee vallitsevaa suomalaista sosialismia. Keskusta (ja sen edeltäjät) ovat aina tukeneet aggraarisosialismia ja alueopolitiikan nimellä kulkevaa sosialismia, mutta ovat nykyään yhä enemmän alkaneet tukea myös sosiaalidemokraattien ansioksi luettavia hyvinvointi- ja koulutuspalvelusosialismia.

    Tämän perusteella voisi sanoa, että Keskusta on vahvasti sosialistinen puolue Suomessa, kun se tukee sosialismia hyvin laajalti. Jopa Vasemmistoliiton näkemykset esim. aggraarisosialismin suhteen ovat lievempää laatua.
  13. En osaa tuohon varmasti vastata, mutta saattaa se olla vähän niinkin, etteivät kokoomuspoliitikot ole oikein päässeet näyttämään osaamistaan, kun puolue oli hallitusvastuun suhteen pitkään paitsiossa. Ehkä siinä tuli sen ajan sukupolvelle vähän turhautumistakin politiikkaan. Onhan Kokoomuksella kuitenkin historiallista näyttöä, kun maan arvostetuin ja mielestäni myös taitavin poliitikko J.K Paasikivi oli kokoomuslainen.
  14. Kirjoituksesi on viisas. On syytä erottaa Takkulan vakaumus ja hänen epäkorrekti toimintansa puoluetta kohtaan.

    Takkulan toimintaa ei voi pitää mitenkään hyväksyttävänä ja puolueen pitäisi erottaa hänet välittömästi näin vakavan rikkeen eli puolueensa pettämisen johdosta. Keskustassa on vain sellainen perinne, että väärintekijät pyritään miellummin palkitsemaan teoistaan. Saa nähdä, millaisen palkinnon Takkula saa.

    Olet siis oikeassa siinä, ettei Takkulan ole suinkaan luovuttava kristillisestä vakaumuksestaan puolueensa hyväksi. Tämä vakaumushan ei ole tässä mikään rikkomus puoluetta kohtaan, vaan se, että hän ryhtyy toisen puolueen presidenttiehdokkaan vaalivankkuriksi.

    Jos Takkula ei voi hyväksyä Keskustan nykyistä politiikkaa, hänen olisi pitänyt itse erota puolueesta ja ryhtyä sitten Kalliksen sparraajaksi.
  15. Ei Juhantaloa tuomittu lahjuksen ottamisesta, vaan lahjuksen vaatimisesta ministerin toimessa. Hän yritti koplata omat velkansa viranhoidollisiin toimiin SKOPin kanssa. Jokunen virkamies aina silloin tällöin tuomitaan lahjuksen ottamisesta, tämä oikein vaati lahjuksen antamista. Onneksi rikos tuli ajoissa ilmi eikä Juhantalo päässyt oikeudettomasti hyötymään.
  16. Tarkoitatko oppiäidillä sitä, joka haukkui demarien oppi-isän Väinö Tannerin lyttyyn vai kenties sitä suomalaista, joka oli ajamassa Tanneria vankilaan? Muistatkos vielä, mistä syystä tämä demarien oppi-isä sinne vankilaan joutui?
  17. vielä jatkeeksi arvion suosituista/tai arvostetuista poliitikoista:

    1.J.K Paasikivi - erittäin arvostettu poliitikko eikä syyttä, sai kansan jakamattoman suosion osakseen. Paasikiven tarkempi kuuleminen olisi voinut säästää koko Suomen monelta harmilta jo vuonna 1939
    2.Mauno Koivisto - nousi suureen kansansuosioon hieman politiikan ulkopuolisen imagonsa vuoksi ja siksi, että häntä pidettiin viisaana ja realistisena talousmiehenä sekä sellaisena, joka ei hännystellyt Kekkosta
    3.Risto Ryti - Rytin henkilökohtaista takuuta Saksalle on pidetty suurmiestekona, joka myöhemmin on nostanut Rytin suureen arvostukseen.
    4.Johannes Virolainen - Keskustan ylivoimaisesti pidetyin poliitikko, oikeastaan oli epäsuosituin omiensa eli K-linjan keskuudessa
  18. Tuskin nyt ketään poliitikkoa erityisesti vihataan, mutta epäsuosittuja voi kylläkin olla. Samanaikaisesti tällainen poliitikko voi olla hyvinkin suosittu eli kansalaiset ovat täysin erimielisiä poliitikosta. Tässä vähän listaa.

    1.Taisto Sinisalo -pieni stalinistinen vähemmistö diggasi, enemmistö inhosi
    2.Paavo Väyrynen - kepulaisten ja vasurien (kommareiden) suosikki, muuten hyvin epäsuosittu
    3.Urho Kekkonen - sama kuin Väyrysen kohdalla, mutta suosio vaihteli
    4.Ahti Karjalainen - samat sanat kuin Väyrysestä
    5.Paavo Lipponen - kepulien epäsuosiossa, kaikki muut jollain lailla diggaavat
    6.Erkki Tuomioja - porvareilla suuria epäilyjä, vasurit ja keput kuitenkin pitävät Erkistä
    7.Kauko Juhantalo - vakavasta rikoksesta vankeuteen tuomittu, keput silti palkitsevat
    8.Eino Uusitalo - nuolemisen mestari uusine itsenäisyyspäiväideoineen ei sytyttänyt kansan enemmistöä, keput ja kommarit tietysti pitivät
    9.Arvo Korsimo - tunnetusti täysin häikäilemätön poliitikko, joka kerjäsi vaalirahaa neukuilta, kepujen ja kommareiden tykästämä
    10.Ilkka Kanerva - jotkut (naiset) tykkää, toiset inhoaa.
  19. Merkittävin lienee Väinö Tanner. Perusteluiksi riittäneen KKKorhosen täällä esitetyt tutkielmat, joita en ryhdy tässä toistamaan.

    Tannerin merkittävyys loppui kuitenkin sotavuosiin. Sen jälkeen merkittävin voisi olla yhdestä näkökulmasta Rafael Paasio, jonka kompromissipolitiikka nosti SDP:n taas hallituspuolueeksi. Kalevi Sorsa oli myös hyvin merkittävä, koska hänen kaudelleen osui paljon hallitusvastuuta. Paavo Lipponen on myös merkittävä demari EU-kauden pääministerinä. Ehkä kuitenkin kaikkein merkittävin sotien jälkeen on ollut Mauno Koivisto, joka oli monasti ministerinä, pääministerinä ja sitten kahden kauden presidenttinä.

    Tätä nimilistaa voi täydentää myös esim. Väinö Leskiselle, joka oli heti sotien jälkeen käytännössä merkittävin demari. Unohdettujen demarikykyjen listalla on nostettava saman ajan Unto Varjonen, jonka kuolema kuitenkin korjasi ennen aikojaan.

    Tämä litania kertoo siitä, että demareilla politiikan sisältö on ajanut henkilökysymysten edelle monasti. Puoluetta ei ole rakennettu yhden miehen varaan eikä puolueella välttämättä ole aina voimakastahtoisia haastajapuheenjohtajia kuten Keskustalla.

    Demareista tuskin löytyy montaa poliitikkoa, joka ei olisi heidän tämän hetkiseen makuunsa. Sellaisiakin toki löytyy ja sille on luontevat selitykset. Kyse on poliittisista loikkareista ja takinkääntäjistä. Missään puolueessa ei tällaisia koroteta jalustalle. SDP:n tunnetuimmat loikkarit ovat Otto W. Kuusinen, joka perusti Suomen kommunistisen puolueen ja oli muutenkin täysiverinen kommunisti. Muitakin vastaavia tapauksia oli kuten esim. Yrjö Sirola. Yksi sotien jälkeinen loikkari oli Aarre "sapeli" Simonen, joka perusti Kekkosta miellyttäneen puolueen TPSL:n, joka kuitenkin pian näivettyi marginaaliin ja lopulta hävisi kokonaan. Asevelisosialisteissa oli toinenkin ja vielä kuulumpi takinkääntäjä eli Väinö Leskinen, joka teki Kanossan katumusmatkoja ties mihin ja nöyrtyi Kekkosen ja Moskovan lipojaksi.
  20. Kes-kusta.
    21. 1248 / 1277
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt