mielipidepankki

Vapaa kuvaus

Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, urheilusta, elokuvista, kirjallisuudesta, valokuvista, ruuasta - tai siis hyvästä ruuasta - juomisesta, onkimisesta, maalaamisesta, kävelemisestä, nukkumisesta, ajattelemisesta, keskustelemisesta, kylttyyristä, luonnosta, eläimistä, elävistä, puutarhanhoidosta, uhkapeleistä, korttipeleistä, matkustamisesta ja tietenkin omasta perheestäni. Yritän olla tietävä ja terävä, mutta myös nöyrä ja kiitollinen. Nautin elämäni jokaisesta jäljellä olevasta päivästä menneiden päivien lisäksi. Tässä iässä Stephen Hawkingin ajatus maailmankaikkeuden kiepsahtamisesta takaisin rutistumisvaiheeseen niin, että näkee tulevaisuuteen, muttei muista menneisyyttä, kiinnostaa ja viehättää yhä enemmän. Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

2050

Kommenttia

25519

  1. Varsin erikoisesti tuo kuva päässäsi muodostuu, kun nimenomaan näillä mainitsemillasi reksiteröidyillä nimimerkeillä kirjoittaneet eivät siihen suuntaan millään lailla viitanneet, vaan päinvastoin osoittivat, ettei Kuusisella ole mitään painoarvoa SDP:n nykypolitiikassa. SKP:n politiikassa hänellä on saattanut aika aijoin ja jossain määrin olla ollutkin painoarvoa.
  2. Laajensit jälleen sanomaasi. Ja heti meni pahasti pieleen. Kuusinen ei ole mikään sosiaalidemokratian pioneeri. Sosiaalidemokratiaan ei kuulu väkivaltainen yhteiskuntajärjestyksen muuttaminen, vaan sosiaalidemokratia on leimallisesti parlamentarismia kunnioittava reformistinen liike, joka pyrkii eri elämänalueilla lisäämään ihmisten tasavertaisuutta sekä parantamaan elämisen puitteita. Tällä saralla O.W.Kuusinen ei ole tehnyt mitään merkittävää pioneerityötä. Sen sijaan esm. Väinö Tanner on sitä pioneerityötä tehnty paljonkin.

    Kuusinen pakeni henkensä edestä kuten moni muukin. Valkoinen terrori ja kostonhimo oli aivan pohjatonta kuten on historiallisissa selvityksissä todettu. Siinä ei säästetty edes naisia eikä aina lapsiakaan. Sosiaalidemokraateille on vain luettava kunniaksi se, että he pyrkivät kohtelemaan ihmisiä poliittiseen näkemykseen katsomatta ihmismäisesti. Valkoinen terrori, joka oli huomattavasti järjestelmällisempää ja enemmän uhreja vaativaa kuin punainen terrori, on verrattavissa Jugoslavian hajoamiseen liittyvien sisällissotien ihmisoikeusloukkarikoksiin. Punaista terroria ei tietenkään myöskään pidä vähätellä sen takia, että se oli vähäisempää. Yhtä häpeällisiä ne olivat kuitenkin tekoina.
  3. Nyt sinä muutit väitettäsi. Tuohon viimeiseen väitteesesi voi varauksetta yhtyä. Otto W. Kuusinen on tosiaankin suurin ja merkittävin Suomessa syntynyt sosialisti. Aivan samalla tavallahan Adolf Hitler oli suurin ja merkityksellisin Itävallassa syntytyt natsi.

    Tiedolla ei kuitenkaan ole paljon käyttöä. Adolf Hitler sattui syntymään ja varttumaan Itävallassa ja Otto W. Kuusinen puolestaan Suomessa. Merkittävimmän poliittisen uransa kumpikin loi kuitenkin synnyinmaansa ulkopuolella. Niin teki muuten Stalinkin. Ei meidän suomalaisten kannata olla erityisen ylpeitä Kuusisesta kuten ei itävaltalaisten Hitleristäkään, vaikka sinun ilmeisenä tarkoituksena on palauttaa tällaisten henkilöiden kunnia. Tällaista äärimmäisyysihmisten ihannointia esiintyy aika ajoin, mutta onneksi se on kuitenkin jonkinlaiseen mielenhäiriöön rinnastettava poikkeustila.
  4. Vapaat radikaalit ovat haitallisia osasia sydän- ja verisuonitautien kehittymisessä tai jotain sinnepäin. Sinä olet sillä lailla puolestasi haitallinen, että irrotat surutta tiedot niiden oikeasta kontekstista. O.W.Kuusisella ei ole ollut sisällissodan päättymisen jälkeen mitään tekemistä SDP:n kanssa, vaan hän loikkasi kommunisteihin ja vieläpä vieraan valtion sellaisiin.

    Yhtä älytöntä kuin sinun tekstisi olisi esim. kertoa itävaltaisille, ettei heidän ole syytä mitenkään kainostella oman poikansa Adolf Hitlerin muistelemista. Tai että meidän suomalaisten tulisi muistaa Mannerheim eritoten siitä, että hän oli venäläinen upseeri, joka palveli kunniakkaasti Venäjän armeijassa.

    Otto Wille Kuusinen ei ehtinyt juuri lainkaan luoda poliittista uraa itsenäisessä Suomessa. Silti sinä nostat hänet mainekkaaksi suomalaiseksi työväenliikkeen edustajaksi, kun hän toimi kommunistina vieraassa valtiossa. Kyllä meillä jotkut Kuusistakin suuresti kunnioittivat, mutta he olivat kaikki kommunisteja, ei sosiaalidemokraatteja.

    Tanner ei ollut Suomessa mikään kyläpoliitikko Kuusisen rinnalla. Kuusinen ei päässyt missään vaiheessa käyttämään mitään valtaa Suomessa. Kuusinen ei istunut yhdessäkään laillisessa ja kansainvälisesti tunnustetussa suomalaisessa hallituksessa, mutta Tanner kyllä istui. Veratuksesi on yhtä typerä kuin se, että sanoisit Urho Kekkosen olleen kyläpoliitikko kun hän vertaa Staliniin. Tottahan se maailman mitassa on, mutta ei sellaisesta huomiosta mitään merkitystä ole Suomessa ja Suomesta käytävässä keskustelussa.
  5. Kirjoituksesi osoittaa, ettet ole tutustunut lainkaan historialliseen tutkimukseen. Et edes pintapuolisesti, niin omituiset ovat käsityksesi. Aseellisia punakaarteja sen paremmin kuin suojelusjoukkojakaan ei perusteltu joka pitäjään vielä kesällä 1917 eli ajasta, josta puhuin. Tämä itsenäisyyttämme edeltävä vaihe lienee sinulle kokonaan hämärän peitossa.

    Työväenliike pani toivonsa laillista tietä tapahtuviin uudistuksiin kuten kesällä 1917 vielä nähtiin. Tämän tien katkaiseminen oli merkittävä syy myöhemmille tapahtumille.

    SDP oli mukana siinä hallituksessa, jonka aikana talvisota syttyi. Siinä mielessä olet oikeassa siitä, että SDP on osasyyllinen. Monet eivät kuitenkaan halua hakea syyllisiä sotaan suomalaisesta osapuolesta vaan ovat sitä mieltä, että NL yksinkertaisesti ja röyhkeästi hyökkäsi Suomeen. Ehkä teillä Kepussa on tästäkin toinen näkemys.
  6. Olet oikeassa siinä, että suomalaiset yritykset ja sen myötä myös työllisyys hyötyi NL:n kaupasta ja tässä Kekkosella on suuri rooli, siitä ei ole epäilystä. Mutta asia ei ole ihan yksiselitteinen.

    Idänkauppa oli ns. bilateraalikauppaa. Tällaisessa kahdenvälisessä kaupassa tavaranvaihto ei määräydy markkinaehtoisesti, vaan siitä sovitaan rajatussa maailmassa. Silloin kaupan mittareina ovat enemmän määrä kuin laatu. Suomi sai raaka-aineita, ydinvoimaloita, sähkövetureita, aseita ja koivuklapeja NL:sta ja myi sinne vastapainoksi sukkahousuja, verkkareita, kenkiä ja mitä nyt milloinkin sovittiin. Myöhemmin tulivat sitten myös teollisuuskompinaattien rakennustyöt Kostamukseen.

    Tällainen systeemi tuppaa heikentämään laatua. Suomen tavaranvaihdosta alkoi jossain vaiheessa jo noin kolmannes olla tätä kahdenvälistä kauppaa. Pitkään jatkuessaan se olisi väistämättä nakertanut kansainvälistä kilpailukykyämme ja vain lisännyt tarvetta lisätä kahdenvälisyyttä. Lopulta olisimme päätyneet osaksi NL:n sisämarkkinoita. Työllisyyttä olisi ollut, mutta elintaso olisi romahtanut lähemmäs noiden sisämarkkinoiden yleistä elintasoa.

    Ulkopoliittisista syistä teimme myös vähintäänkin kyseenalaisia kauppoja Kekkosen johdolla. Kuuluisimpia niistä ovat ydinvoimalakaupat. NL:n vuonna 1968 antama tarjous uudesta ydinvoimalasta ylitti halvimman läntisen tarjouksen noin kolmanneksella, minkä takia IVO pani vastaan. Kekkonen kuitenkin sopi venäläisten kanssa, että länsimaiden tarjoukset vuodatetaan vastoin kaikkia kauppasääntöjä niiden tarkistettavaksi. Tarkistuksen jälkeen NL sitten pudotti hintaansa täsmälleen samaksi kuin halvin länsimainen tarjous. Tässä yhteydessä on tullut kuuluisaksi myös Kekkosen Moskovasta IVOn johtajalle lähettämä kortti, jossa Kekkonen vain lähettää monitulkintaisesti terveisiä tälle johtajalle, jolle hän ei ole koskaan ennen lähetellyt mitään kortteja.

    Erikoisia olivat myös sähköveturikaupat. Veturien hinta oli saatu kaiketi hilattua riittävän alhaisen näköiseksi, kun veturit toimitettiin puutteellisina. Tarvittavat lisäasennukset tehtiin sitten Suomessa. Vetureista puuttuivat mm. istuimet, jossa kuljettaja ja apumies olisiva voineet junaa ajaessaan istua.

    Varsin kummallinen on väite siitä, että CIAn apu olisi perustunut yhteisymmärrykseen Kekkosen ja CIAn välillä. Miksi ihmeessä CIA olisi kertonut jollekin Kekkoselle, joka oli Maalaisliiton jäsen ja pääministerikin avustaan SDP:lle sotien jälkeisinä vuosina, jolloin rahallinen apu aloitettiin.

    Amerikkalaiset eivät suinkaan olleet tyhmiä. SDP:n saama apu oli väljennetty versio Marshall-avusta, jonka tarkoituksena oli nimenomaan hillitä kommunismin etenemistä. On aivan sama miten saatua rahaa käytettiin, jos sillä kyettiin torppaamaan kommunistien etenemistä. Ja Suomessa SDP onnistui siinä, erityisesti taistelussa ay-liikkeen vallasta, mikä sitten heijastui myös yleisemmin vallasta käytyyn taisteluun.
  7. Tanner ei ollut vielä vuonna 1917 ja 1918 niin merkittävä työväenjohtaja, että olisi voinut yksin tai samanmieleisten voimin estää tapahtumien kulkua. Realiteettien tajusi on tällä kohtaa todella heikko.

    Kapina oli vihe ja se oli ennen kaikkia kohtalokas virhe tuon kapinan aloittaneelle osapuolelle. Kapinaan oli kuitenkin syynsä ja ne olivat ymmärrettäviä syitä. Niiden syiden joukossa ei ollut päällimmäisenä yhteiskuntajärjestyksen muuttamisen halu itsearvoisesti, vaan kapina oli reagointia sille pettymykselle, jonka työväenliike koki kapinaa edeltävänä aikana. Elintarvikepula, järjestysvallan puuttuminen ja kiihotustoiminta olivat vain kapinan laukaisevia tekijöitä. Syyt olivat syvemmälle tyytymättömyydessä. Muutenhan ei sellaista joukkoa olisi saatu kapinaan ryhtymään.

    Viimeisimmän ja kovimman pettymyksen työväenliike koki vuoden 1917 kesällä. Työväenliike oli siihen asti pannut toivonsa revisionismiin, jota parlamnetaarinen systeemimme toteuttaisi. Valtiopäivät halusivat julistautua kesällä 1917 korkeimman vallan käyttäjäksi Suomessa. Käytännössä tämä tarkoitti itsenäisyysjulistusta ja sitä kannatti työväenliike ja ns. fennomaanit. Porvaristo vastusti itsenäistymistä ja tuki näin Venäjän väliaikaista hallitusta, joka hajotti valtiopäivät. Valtiopäiden jatkuvilla hajottamisilla ja muilla kikoilla lainsäädäntötyö saatiin pidettyä pysähtyneenä, mikä oli porvariston tarkoitus. Suurelta osin ruotsinkielinen porvaristomme ja virkamieskunta halusivat olla osa Venäjää, koska itsenäisyys olisi näille taloudellinen ja asemaa koskeva uhka. Porvaristo ja virkamieskunta ryhtyivät tukemaan itsenäistymistä vasta Venäjän bolshevikkivallankumouksen jälkeen, koska se nähtiin vielä suurempana uhkana kuin oma itsenäisyytemme parlamentaristisine tapoineen.

    Uudistusten pysähdyttäminen tarkoitti sitä, että työväenliikkeen ja maaseudun maattoman väestön elinolosuhteet pysyivät huonoina ja juopa sitten kasvoi elintarvikepulan kohdatessa nimenomaan näitä nälkäisimpiä suita. Kapinaan altista väestöä oli eteläisessä kartano-Suomessa, missä oli myös teollisuustyöväestöä. Tampereen pohjoispuolella ja Savossa ei tällaisia luokkaristiriitoja ollut, koska teollisuutta ei juuri ollut ja vähäiset torpparitkin olivat ns. sukutorppia ja sukulaisia ei ollut tapana syrjiä.

    Parhaiten kapina olisi voitu estää, jos porvaristo olisi alistunut työväestön tavoittelemalle maamme itsenäisyyspyrkimykselle ja suostunut avoimesti säätämään parlamentaarista tietä tarvittavia uudistuksia. Myöhemmin sitten kävikin niin, että uudistamisen tarve tunnustettiin ja porvarillinen oikeisto Maalaisliiton Kyösti Kallion johdolla toteutti torppariuudistuksen ja siihen liittyviä maanjakoja. Parlamentarismin myötä alkoi myös maltillisen vasemmiston vaatimuslista vähitellen tyhjentyä, kun uudistuksia toteutettiin työväestön olojen parantamiseksi. Uudistuksia siis alettiin tehdä, mutta vasta häpeällisen sodan opettamina.
  8. Otto Wille Kuusinen ei liene ollut vuoden 1918 jälkeen edes SDP:n jäsen. Hänestä tuli puolueloikkari eikä mikään puolue muistele kaiholla puolueloikkareita. Kuusinen vaikutti maanalaisessa kommunistisessa liikkeessä NL:sta käsin ja oli sitten NKP:n jäsen. Kuusisesta tuli siis kommunisti eikä sosiaalidemokraatti. Kommunismi eroaa jyrkäsri sosiaalidemokratiasta ja kommunistit ovat aina pitäneet sosiaalidemokraatteja pahimpina vihollisinaan, pahempina kuin porvareita, koska kommunistit pitivät sosiaalidemokraatteja luokkapettureina. Väinö Tanner oli näiden luokkapetturien varsinainen esikuva, jonka NL halusi ensimäisenä tuomittavaksi sotarikoksista.

    SDP:n sodanjälkeinen historia kuvaa hyvin sitä eripuraa, mikä vallitsi kommunistien ja ns. asevelisosialistien johtaman SDP:n välillä. Kuusisen tytär Hertta Kuusinen julisti kovaäänisesti Tshekkoslovakian tien olevan meidänkin tiemme sodan jälkeen. Sosiaalidemokraatit sanoutuivat jyrkästi irti tällaisesta ajatuksesta ja siitä sitten vähitellen kehkeytyikin yhteistyötä sosiaalidemokraattien ja Kokoomuksen kesken Kekkosen ja kommunismin kaatamiseksi, mikä huipentui epäonniseen Honka-liittoon.

    USAn suurlähettiläs on myöhemmin arvioinut, että sosiaalidemokraattien panos oli ratkaisvin siinä, ettei Suomesta tullut kommunistista valtiota. CIAhan myös rahoitti SDP:tä tämän vuoksi samaan aikaan, kun kommunistit ja Maalaisliitto saivat vaalirahoitusta NL:sta.
  9. Ok., historioitsija siis ottaa asioista selvää ja kirjoittaa historiaa sen mukaan välittämättä mistään yleisistä mielikuvista. Juhani Suomi voi näin hyvinkin tehdä, mutta niin voi tehdä myös vaikkapa Hannu Rautkallio, jonka painotukset ovat aika lailla toisia kuin Suomella.

    Juhani Suomi ei minusta voi olla ihan uskottava historioitsijana, jos Juhani Suomi lausuu poliittisia mielipiteitä aikalaispoliitikoista kuten hän tehnyt eräistä demaripoliitikoista. Jostain syystä monille historian lukijoille on syntynyt kuva, että hän tarkastelee historiaan tietynväristen silmälasien läpi. Tässä on kyse samantapaisesta uskottavuuskriisistä kuin aikanaan TANDEM-tutkijoilla oli. Poliittinen oppirakenne loisti takaa niin selvänä, että se herätti epäilyjä tendenssimäisestä tutkimuksesta.

    Ei objektiivista tutkimusta tietenkään ole yhteiskuntatutkimuksessa. Vähintäänkin joudutaan tekemään valintoja ja painotuksia ja etsimään sitä kokonaisnäkemystä, punaista lankaa. Joku voi epäillä uusliberalististen taloustieteilijöiden tutkimuksia poliittisävytteisestä tendenssimäisyydestä eikä varmaan aiheetta. Juhani Suomen epäileminen on merkki halusta etsiä totuutta, toisia näkökulmia. Hän ei ole lukijoiden piirissä kovin uskottava ja kyllä se minusta jonkinmoinen ongelma lienee myös hänelle tutkijana.

    Näet Kekkosen jotenkin poikkeusilmiönä, omassa kontekstissaan olevana. Siis myös tämän kontekstin poikkeuksellisena. Minä en näe siinä mitään ainutkertaista. On ollut ennenkin tilanteita, joissa jokin valtio on joutunut toisen painostamaksi. Miehitetty Ranska ja Norja olivat tästä esimerkkejä. Samanlaisia esimerkkejä ovat olleet NL:n satelliittivaltiot ja myös USAn painostamiksi joutuneet maat. Mitään yhtenäistä toimintamallia ei samantapaisista painostuskonteksteista löydy. Jotkut ovat ajautuneet katastrofiin (kuten Irak) ja toiset ovat yrittäneet selvityä silittämällä myötäkarvaan.
  10. Ei keristä tarvitse mihinkään bannata, jos hän vaan muistaa aina mainita olevansa Keskustan jäsen ja edustavansa keskustalaisia mielipiteitä. Ymmärrän tietysti sen, että Keskustan omassa piirissä voi tulla joku rajapyykki vastaan.
  11. En ole historioitsija enkä ole sellainen koskaan väittänyt olevanikaan. Historiaan olen silti yrittänyt jollain lailla perehtyä kirjallisuuden kautta sivuuttamatta sitäkään, mitä ole aikalaisena lähihistoriasta saanut nähdä. En tuntenut Kekkosta henkilökohtaisesti, mutta toki me kaikki silloin tunsimme maan isän lämpimän ja isällisen käden johdatuksen kansalaisina.

    Jos kerron, että tämä maan isä pyrki kaikin tavoin pitämään paitsiossa epämieluisiksi kokemiaan puolueita, niin eikö se olekaan totta, vaan vain jokin tarina ja vieläpä falski tarina. Eikö SDP:n ottopoikia enemmistön sijaan otettukaan hallitukseen, vaan kyse on vain jostain myytistä, falskista tarinasta? Eikö SMP:n vaalivoittoa ollutkaan vuoden 1970 ja sitä seuranneissa hajotusvaaleissa? Falskia kuvitteluako se vain onkin?. Nämä vähäosaiset pienviljelijät eivät sitten ehkä olleetkaan se suuri uhka idänpolitiikkamme jatkumiselle. Eino Poutiainen ei päässytkään pieraisemaan niin kovaa, että olisi kuulunut Pietariin asti.

    Tällaiset asiat ovat sellaisia, jotka eivät sovi -Aku - sinun tietoteoriaasi. Niitä ei sovi silloin myöskään esittää, kun ne eivät tue jotain kokonaisvaltaista näkökulmaa.

    Minun yksinkertaisen esittämä yksinkertainen kysymys oli se, että miten edustuksellinen parlamentarismi ja demokratia toteutui Kekkosen aikana ja miten sen jälkeen? Tämä on tietysti falski kysymyksenasettelu, sen tiedän jo etukäteen. Voisitko kuitenkin kertoa yksinkertiaselle historianharrastalijalle, että miksi se on niin falski.
  12. Olet tulkinnut asian väärin. Koivistoa kohtaan voi aivan hyvin olla kriittinen ja pitääkin olla silloin, kun aihetta on. Uskon, että sitä aihetta myös siihen on. Kekkosta pitää myös pyrkiä kohtelemaan mahdollisimman objektiivisesti. Tässä suhteessa Juhani Suomella on rasitteena se, että hän kovin leimallisesti asenteellinen tutkimuskohteidensa suhteen. On ylipäätään vaarallista antaa yhden henkilön monopoliksi jokin tutkimusaihe kuten Kekkonen. Vain Juhani Suomelle annettiin tilaisuus perehtyä kaikkeen Kekkos-materiaaliin. En usko, että Hannu Rautkallio olisi tässä tehtävässä sen parempi, koska hänellä taas näyttää olevan yhtä lailla vastakkaisia antipatioita kohteeseen kuin Suomella sympatioita. Seppisen Kekkostutkimus liikkuu näiden välimaastossa ja on jo selkeästi objektiivisemman oloinen. Hänenkin kohdallaan on rasitteena se, että hän on ollut itse ulkoministeriön virkamiehenä osallisena asioissa ja näkee kokonaisuuden mahdollisesti turhan suppeasta näkövinkkelistä.

    Parhaimmat Kekkostutkimukset varmaan antavat vielä odottaa itseään. Sellaiseen voi päästä nuori tutkija, jolla ei omakohtaista näköalaa Kekkosen aikaan. Sekin on kyllä puute, koska aikalaisnäkökulma silloin hämärtyy, vaikka objektiivisuus paraneekin.

    En ole lukenut Suomen uutta kirjaa. Sanoinkin jossain kohdin, että "lehtitietojen perusteella". Suomen näkökulma historiaan on kyllä luettavissa jo hänen aiemmasta tuotannostaan ja siihenhän on monikin ehtinyt jo tutustua. Suomen Kekkosympatiat ja Koivisto sekä demariantipatiat eivät ole minun keksintöjäni. Ne ovat varsin yleisiä mielikuvia olivatpa kuinka tosia tai ei. Tällöin on selvää, että ne nakertavat tutkijan uskottavuutta jo lähtökohtaisesti. Yhteiskunnallisten ilmiöiden tutkimuksessa tällaisessa uskottavuudella on merkitystä, koska historiaa ei voi painottaa yhteisesti hyväkstyillä mittareilla kuten jossakin luonnontieteissä. Esim. Kauko Juhantalolta ei voisi odottaa kovin objektiivista selvitystä 90-luvun talouslaamaan liittyneestä talousrikollisuudesta.

    Suomen uskottavuudesta kertoo jotakin sekin, että hän kertoi viestin kulkeneen edellään ja ovet sulkeutuivat sitä mukaa. Miehen maine siis tunnettiin hyvin, jos tämä pitää paikkansa.
  13. Jonkun ilmiön prevalenssitieto ei kerro vielä mitään saman ilmiön kausaaliketjuista. Juhan johtopäätös asiasta on se, että viinejä pitäisi panna kauppoihin myyntiin, jotta viisastuttaisiin. Todellisuudessa tällainen toimi vähentäisi viinin juojien keskimääräistä älykkyysosamäärää, kun tyhmemmätkin alkaisivat juoda. Viinin juominen ei siis lisää tai vähennä kenenkään älykkyttä, mutta älykkäämmät voivat valita viinin juomakseen suhteellisesti useammin kuin muut.

    Alkoholikysymyksissä on tärkeintä pyrkiä vähentämään alkoholin haitallista käyttöä ja lisäämään alkoholin hyödyllistä käyttöä. Alkoholihaitoista ja niiden synnystä on paljon tietoa olemassa. Haitat ovat terveydellisiä ja sosiaalisia (mm. rikollisuus, erilaiset konfliktit) sekä erilaisia vahinkoriskeja aiheuttavia. Hyödyistä ei kovin selvää kuvaa ole, mutta terveydellisenä hyötynä on alettu pitää esim. sydän- ja verisuonitautien osalta viinilasillisen juomista useammankin kerran viikossa. Alkoholin rentoutusvaikutusten suoria ja välillisiä vaikutuksia eri asioihin on mahdton mitata, mutta itse arvioisin ne hyvinkin merkittäviksi.

    Ihmettelen sitä, että alkholin saatavuus olisi jokin ongelma Suomessa. Meillä on laaja maan kattava vähittäismyyntiverkosto. Kaupungeissa ei ole mitään ongelmaa saada viinipullonsa. Meidän ei tule ehdoin tahdoin hankkia lisää haittakulutusta, minkä vähittäismyynnin levittäminen toisi mukanaan. Varsinkin nuoret juovat alkoholia ja myös viiniä päihtyäkseen. Nuorten päihtymyksellä tuskin on erityisiä myönteisiä vaikutuksia ja jos onkin ne peittyvät yleensä aina suurempien haittojen alle.
  14. Keris on nyt sitten oikein kunnolla virittelemässä vaalityötään. Jatka samaan malliin vaan, niin törkytutkimukset saavat kohta entistä hurjempia lukuja. Ehkä vaalipäivänä sitten mennäänkin jo yli 50 %:n. Eli yli puolet kepulaista äänestää Halosta suoraan ensimmäisellä kierroksella. Olisi siinä silloin naurussa pitelemistä. Seppo on jo hymyssä suin.
  15. Demokratian häväistyksestähän siinä on kysymys kuten sanot. Minä pyrin vain kertomaan sen, mikä oli tuollaisen ajattelun takana, en omaa mielidettäni siitä, miten se suhtautui demokratiaan muutoin. Kekkonen toimi demokratian sivuuttaen, koska hän katsoi lopputulosta keinoista niinkään välittämättä.

    Vaalirahaa ei saa vastikkeetta, mutta silti tulkintasi on vain yksi monien joukossa eikä välttämättä edes se seuraavaksi lähin veikkaus. Voihan nimittäin ajatella, että vaalirahaa tarvittiin ja sitä annettiin, jotta "oma" luottomies tulisi valituksi.
  16. Meillä Suomessa on jostain kumman syystä säilynyt maaseutu-kaupunki -vastakkainasetelma ja Keskusta on käyttänyt hyväkseen tätä pystymällä monopolisoimaan maaseudun äänet. Ruotissa tilanne on toisenlainen, Centern on puhtaasti aggraaripuolue. Nykyinen Keskusta on sekasikiö, joka yrittää puolustaa maaseutuväestön asiaa yhteisellä nimittäjällä, joka on maaseutu. Todellisuudessa maaseudulla asuvien ihmisten edut voivat mennä täysin ristiin. Tästä ristiinmenosta saatiin aikoinaa selvä näyttö SMP:n kohotessa merkittäväksi kilpailijaksi maaseudun äänistä.

    Suomen politiikkaa tervehdyttäisi ja selkeyttäisi kovasti, kun meillä olisi yksi koko maassa ääniä keraava oikeisto- ja yksi vasemmistopuolue. Sen lisäksi voisi olla sitten näitä yhden asian liikkeen puolueita kuten esim. ympäristöpuolue ja aggraaripuolue. Näin Suomessa olisi selkeämpi oikeisto-vasemmisto -jako politiikassa. Nykyisin kaikenmaailman keskustaporvarit (satuolennot) ruikuttavat sen porvariyhteistyön perään. Se on käsittämätön vaatimus puolueessa, jonka eduista enemmistö liittyy vasemmistolaisen politiikan harjoittamiseen.
  17. Suomen ja NL:n väliset suhteet rakennettiin osittain luottamuksen varaan. NL salli Suomen säilyttää itsenäisyytensä, mutta vaati kuitenkin omien näkökantojensa ehdotonta huomioon ottamista. Tässä suhteessa oli kaksi asiaa ylitse muiden: YYA-sopimus ja luotettava henkilö vastaamassa Suomen ulkopoliittisen linjan pysyvyydestä.

    NL:lla oli tsaristinen Venäjä-perinne ja myös sosialistisessa NL:ssa valta keskittyi paljolti yhden henkilön käsiin. Näitä yksiä olivat eritoten Josef Stalin ja Leonod Brezhnev. Stalin ilmeisesti myös hyvin pitkälle henkilöi kulloistenkin vastapuolen. Stalin esim. antoi tunnusta Paasikivelle jo vuodesta 1939 lähtien ja myös sotavuosina. Stalin piti suomalaisia itsepäisinä tolloina, joista Paasikivi oli lähes ainoa tervejärkinen poikkeus. Sodan jälkeenkin luottamusta voitiin alkaa rakentaa Paasikiven ja vain hänen kauttansa. Stalin ei kehenkään muuhun niin paljon luottanut. Paasikiven kohdalla tämä luottamus tarkoitti siis sitä, että Stalinkin mielestä Paasikivi käytti tervettä järkeä, kun muut olivat enemmän tai vähemmän itsepäisiä ja tyhmiä tolloja. Kun suhteet perustuivat luottamukseen, oli tärkeää saada tällainen luotettava henkilö pysymään vallassa ja keskittämään valta hänelle.

    Paasikiven seuraajana Urho Kekkonen alkoi olla ainoa mahdollinen valinta varsinkin, kun Kekkonen toi itseään tykö tällä luottamus-argumentilla. Valta piti olla yksissä käsissä, jotta olisi toisaalta luottamusta ja toisaalta varmuus linjan jatkuvuudesta. Demokratia Suomessa nähtiin NL:ssa tässä mielessä oikullisena ja epävarmana. Siksi Suomi sai säilyttää vain muodollisen demokratia, mutta tärkeissä kysymyksissä valta piti keskittää luottohenkilölle.

    Kun ulkopolitiikan hoito oli näin yksissä käsissä, oli myös selvää, että asioita pyrittiin hoitamaan mahdollisimman suoraan ja mutkattomasti. Tässä mielessä oli tärkeä luoda henkilökohtaiset suhteet aivan pämiestasolla. Tästä onnistunein suoritus oli Kekkosen ja Hrustsevin suorastaan ystävyyteen perustuvat suhteet.

    Kekkoselta ei siis odotettu sitä, että hän mutkistaisi Suomen ulkopolitiikkaa ja sen vuoksi asiat piti hoitaa suoraan eikä niitä missään tapauksessa ssanut alistaa jonkun eduskunnan päätettäväksi, koska lopputlos oli silloin aina epävarma.

    Kekkonen erosi Paasikivestä siinä, että hän oli aktiivisempi eikä Paasikiven tapaan tyytynyt vain reagoimaan NL:n ehdotuksiin tai vaatimuksiin. Kekkonen pyrki myös johdattelemaan NL:a tiettyyn suuntaan. Tässä henkilökohtainen ystävyyspolitiikka ja mahdollisimman suorat kontaktit palvelivat asiaa. Sen vuoksi Kekkosen mielestä tärkeitä asioita ei saanut jättää roikkumaan NL:n lähetystöön, vaan tiedon piti kulkea suoraan sellaisille tahoille, joilla oli todellista määräysvaltaa. KGB oli tässä mielessä suorempi väylä. Tällainen väylä saattoi olla myös etu silloin, kun lähetystöväki alkoi isovenäläiseen tapaan pullistella liikaa kuten Stepanovin lähetystökaudella.

    Luottamus edellytti siis pitkälti politiikan henkilöimistä. Paasikiven-Kekkosen linja ei ollut vain ulkopoliittisen linjan nimi, vaan se myös käytännössä tarkoitti sitä, että vain nämä kaksi olivat tarpeeksi luotettavia ja sopivia johtamaan ulkopolitiikkaa.

    Voi olla Kekkonen käytti hyväkseen tätä henkilöimisaspektia, mutta kyllä itse vaatimus oli varmaankin lähtöisin NL:sta. Kun luotettava Kekkonen kerran keksittiin, häntä ei haluttu vaihtaa, koska vaihdos toisi aina epävarmuustekijän kuvioihin. Itse asiassa pitäisi vakuuttua siitä, että seuraaja olisi vielä luotettavampi. Tässä mielessä Kekkonen alkoi 70-luvulla epäillä, että Ahti Karjalainen pyrki sivuuttamaan hänet. Kekkonen näki, että Karjalainen pyrki kaikin tavoin mielistelemään venäläisiä kysymättä itse asioissa aina presidentin kantaa. Karjalaisen ja Kekkosen skisma olikin maalle vaarallinen, jos se olisi johtanut kilpaan siitä, kumpi kelpaa paremmin NL:lle. Kekkosen yhdeksi suureksi teoksi voidaan nimetä se, että pysäytti keskustalaisen Ahti Karjalaisen kuningastien.

    Aika ja tavat olivat poikkeukselliset. NL:n toimintatapoja ei verrata Suomen nykyisten naapurien toimintatapoihin. NL:lla oli sota takanaan ja se pelkäsi revanssin mahdollisuutta. Sotahistoria on kuitenkin osoittanut, että historian nöyryytykset halutaan myöhemmin korjata. Siihenhän Hitlerinkin uho perustui. NL oli siten aiheellisesti huolestunut turvallisuuskysymyksistä ja Suomi oli yksi osa tätä turvallisuutta, kun maillamme on pitkä yhteinen raja. Jälkikäteen voi tietysti sanoa, että NL:n pelko Saksan osalta oli virheellinen, mutta 60-luvulla tätä ei voitu sanoa varmaksi. Kekkonenkin suhtautui kauan hyvin epäluuloisesti Länsi-Saksaan. Eikä NL:n epäluuloisuus tietenkään aiheetonta ollut, kun nyt katsoo tilannetta. Länsi on ulottanut valtansa koko läntiselle kaistaleella Venäjän naapuruuteen, kun NL:n aikana oli joka kohdassa satelliittien puskuri.

    Toivottavasti kirjoitukseni jossain määrin valottaa asiaa. Kekkosella lienee ollut useampia yhteysmiehiä KGB:ssa, mutta tärkeimmät suhteet olivat aina päämiestasolla. Niihin Kekkonen pyrki ja sitä ei vastapuolellakaan ollut syytä torjua.
  18. Mitähän "antiteesi" mahtanee tarkoittaa puhuessaan siitä, että enemmistö suomalaisista ei suosi avointa yhteiskuntaa.

    Jos puhutaan kansalaisten perusoikeuksista ja -vapauksista, suomalainen yhteiskunta täyttää kaikki länsimaiset mittapuut. Enemmistökö meistä haluaisi luopua näistä perusoikeuksista vai mistä on kyse? Mihinkähän tällainen näkemys oikein perustuu?
  19. Yritykset ovat todellakin olemassa pääasiassa työllistämistä ja työpaikkoja varten. Juuri sen vuoksi yhteiskunta kouluttaa ihmisiä, kaavoittaa teollisuus- ja muita yritysalueita, rakentaa niihin tie- ja muita liikenneyhteyksiä, puolustaa myös yrityksiä vieraan vallan tuholaisilta ja omilta rikollisilta, lähettää sammutuskaluston paikalle, kun sahat syttyvät palamaan (ja jostain syystä ne aina ennen laman tuloa alkoivat useammin roihahdella).

    Eihän yrityksistä ole ihmisille mitään hyötyä, jos ne eivät nimenomaan työllistä ihmisiä ja anna osaa voitostaan yhteiskunnalle. Silloin meikälaiset yritykset voisivat toki näperrellä pajoissaan mitä haluavat, mutta ainakaan Suomessa ei kellään olisi varaa ostella yrityksen tuotteita, jos ei työllistämisfunktiota olisi.

    Ei yrittäjiä mihinkään pakkorakoon tarvitse saattaa. Paljon olisi edetty eteenpäin jo sillä, jos palkkakustannusten ja pääomatulojen suhde yrityksissä lähentyisi sitä mitä se oli esim. 70-luvulla.

    Mikset ihmettele myös sitä, että työnantajilla on otsaa käyttää yhteiskunnan kalliisti kouluttamaa työvoimaa ja jopa vaatia muutoksia koulutuspainopisteisiin yritysten tarpeiden mukaan. Ettei vain se yrittäjien käsi olisi syvällä yhteiskunnan taskussa. Miksi sinä sellaista nimittäisit, jos se ei ole sosialismia.
  20. USA kulkee monilla sektoreilla kärjessä. Siellä on mm. vankeja yli kymmenkertainen määrä asukasta kohden verrattuna Suomeen ja muihin Pohjoismaihin. USAssa vankiloita on myös yksityistetty ja tuottavimmallaan päästiin olosuhteisiin, jossa ei ollut edes vartijoita eikä vankien tarvinnut altistua ylipäänsä ihmiskontakteihin.

    Missään Suomessa tai muissa Pohjoismaissa ei ole sellaisia slummeja kuin USAssa. Misään pohjoismaissa ei ole lähestulkoon sellaista köyhyyttä, mitä esiintyy USAssa. Pohjoismaita tuskin voitaneen pitää kokonaisuudessaan yhtenä slummina. Pohjoismaissa ei ole harrastettu kaiken tasaamista, vaan yhteiskunnnan kokonaisedun mukaista tasaamista, joka on taannut kohtuullisen toimeentulon kaikille. Tätä kutsutaan pohjoismaiseksi hyvnvointivaltiomalliksi.
    21. 1250 / 1276
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt