Vapaa kuvaus

Olen kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, urheilusta, elokuvista, kirjallisuudesta, valokuvista, ruuasta - tai siis hyvästä ruuasta - juomisesta, onkimisesta, maalaamisesta, kävelemisestä, nukkumisesta, ajattelemisesta, keskustelemisesta, kylttyyristä, luonnosta, eläimistä, elävistä, puutarhanhoidosta, uhkapeleistä, korttipeleistä, matkustamisesta ja tietenkin omasta perheestäni. Yritän olla tietävä ja terävä, mutta myös nöyrä ja kiitollinen. Nautin elämäni jokaisesta jäljellä olevasta päivästä menneiden päivien lisäksi. Tässä iässä Stephen Hawkingin ajatus maailmankaikkeuden kiepsahtamisesta takaisin rutistumisvaiheeseen niin, että näkee tulevaisuuteen, muttei muista menneisyyttä, kiinnostaa ja viehättää yhä enemmän. Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

2050

Kommenttia

25526

  1. Persujen negatiivisesta vaikutuksesta Suomen taloudelle olen periaatteessa samaa mieltä muuten, mutta se alkoi vasta tämän hallituksen aikana ja siinäkin rajoitetussa määrin. Soinin kaudella persut olivat Sipilän hallituksessa pelkkä apupuolue vailla omaa tahtoa. Se oli Soinin hillotolppa-hallitus persuperspektiivistä katsottuna. Siksi halla-aholaiset vallankumouksessaan onnistuivatkin. Nyt he todellakin jarruttavat sitä, missä Suomelle voisi tarjoutua uusia mahdollisuuksia.

    Nokian potentiaalista maailman suurimpina matkapuhelinvalmistajana kertoo se, että amerikkalainen Apple on nyt noin 4 biljoonan dollarin arvoinen yritys. Noin puolet Applen liiketoiminnasta muodustaa matkapuhelinliiketoiminnasta. Eli sen osan arvo on noin 2 biljoonaa dollaria. Sen arvo on suunnilleen sama kuin Suomen valtion budjetin arvo 20 vuodelta. Sen arvon 20. osalla maksettaisiin pois koko Suomen valtion velka. Tämä kuvastaa Nokian merkitystä siinä tapauksessa, että se olisi kyennyt jatkamaan maailman suurimpana matkapuhelinvalmistajana. Kyllä tuon kokoinen yritys olisi työllistänyt tänäkin päivänä valtavan määrän ihmisiä myös Suomessa ja tuottanut . Apple tuottaa liikevoittoa reilut 120 miljardia dollaria vuodessa. Jos tästä puolet tulee puhelimista, se tarkoittaa 60 miljardin voittoa. Tämä on muistaakseni voitto verojen jälkeen. Suomessa yritysvero on 20 %. Jos Applen kokoinen Nokian puhelintoiminnot olisivat tuottaneet suunnilleen saman ja vaikka vähän alakanttiin 50 miljardia euroa vuodessa, Nokia olisi maksanut siitä veroa vuosittain 10 miljardia euroa. Valtiolla ei ole mitään hätäpäivää eikä velkaa näin maksukykyisen veronmaksajan kanssa. Eli todella kalliiksi ovat tulleet ne mokaukset Suomelle ja Nokian osakkeenomistajille, mitä Nokian johto 2000- 2010 aikavälillä teki. Kuten sanoin kaikki tekniset ja innovatiiviset mahdollisuudet olivat olemassa. Käyttöjärjestelmät, näytöt kaikki työpöydillä suunniteltuna jo ennen Applea. Usko niihin vain puuttui ja itsetyytyväisyys voitti.
  2. Ukraina ei ole aiheuttanut sotaa. Se ei ole hyökännyt Venäjälle. Venäjällä ei ole oikeuta hyökätä Suomeenkaan, vaikka me emme nyt päästä Suomessa asuvia venäläisiä tapaamaan sukulaisiaan rajamme kautta.

    Ukrainan venäjänkielisimmillä alueilla Luhanskissa ja Donetskissa asui ennen sotaa arviolta 6,2 miljoonaa ihmistä. Samaan aikaan koko Ukrainan väkiluku oli noin 43 miljoonaa ihmistä. Valtaosa eli noin 35 miljoonaa asukasta asuu siten Ukrainan ei Venäjä-mielisillä alueilla eivätkä he ole olleet halukkaita pakenemaan Venäjän puolella. Sen sijaan Donetskin ja Luhanskin alueilta on paennut arvioiden mukaa kaksi kolmasosaa väestöstä, joista osa Ukrainaan. Ennen sotaa Venäjä-mieliset asukkaan asuivat jo täysin eristyksissä Ukrainasta eivätkä käytännössä eläneet Ukrainan hallinnon alaisina vaan kävivät käytännössä koko sotaa Ukrainaa vastaan vuodesta 2014 alkaen. Rintamalinja pysyi silloin samana, koska Venäjä ei itse osallistunut sotatoimiin vaan antoi lähinnä ase- ja asiantuntija-apua kapinallisille.

    Ukraina on itsenäinen valtio eikä Venäjällä ole mitään laillista oikeutta puuttua sen asioihin siinäkään tapauksessa, että Ukraina syrjisi maan venäjänkielistä vähemmistöä. Ukrainassa kuten Baltian maissakin se venäjänkielinen väestö on asettautunut maahan sen seurauksena, että NL oli vallannut näitä alueita itselleen. He ovat siten miehittäjien jälkeläisiä, jotka NL:n hajoamisen jälkeen surkuttelevat kohtaloaan, kun ensin ovat karkottaneet maiden alkuperäisväestöä Siperiaan ja ties minne. Ukrainan kohdalla toki monenkin muun valtion sotilassaapas on jyrännyt maan yli ja itsenäisyysvuodet ovat olleet vähäiset ennen vuotta 1991. Silloin Venäjä tunnusti Ukrainan rajat ja sai vastineeksi Ukrainassa sijaineet ydinaseet. Tämän tunnustuksen Venäjä on siis pettänyt totaalisesti.
  3. En huomannut kirjoittaneeni, että olen tunkemassa Suomen rahoja Ukrainan hallinnon tukemiseen. Ymmärtääkseni Suomi eivätkä muutkaan EU-maat ole tukeneet Ukrainan hallintoa vaan Ukrainan asevoimia ja antaneet kriisiapua maan asukkaille. Kannattaa seurata esim. Alfa-tv:ltä sen päätoimittajan Hannu Haukan Ukraina-raportteja. Hän käy itse viemässä Suomessa järjestämäänsä apua Ukrainan siviiliväestölle ihan eturintaman alueelle. Haukka teki näitä Ukraina-ohjelmia jo ennen sotaa yhdessä ukrainalaisten sotilaspastorien kanssa. Itsekin ole osallistunut rahallisesti hänen kamina- ja lastenapukeräyksiin sekä sairaalatarvikeräyksiin. Viimeksi hän on toimittanut 4-5 ambulanssia Ukrainaan. Todella kunnioitettavaa ja epäitsekästä inhimillistä toimintaa. Haukka on aito kristitty, joka toimii kristillisen vakaumuksensa mukaan. Hänenkin kauttaan menevä apu menee suoraan perille, kun hän on henkilökohtaisesti seuraamassa avun perillemenoa.

    Puola ymmärtää edelleen, että Ukrainan puolustussota on senkin etu. Ei Puola ole tässä suhteessa muuttanut kantaansa. Tietysti Puolallekin tulee rajat vastaan siinä, miten paljon se pystyy antamaan sotilasapua Ukrainaan ja vastaanottamaan väkeä Ukrainasta. Ukrainalla ja Puolalla on myös historiallisia kiistoja, jotka voivat vaikuttaa asenteisiin. Mutta Puolan oma eturintama-asema siellä kyllä ymmärretään.

    Mikään arvio ei tällä hetkellä ole toista realistisempi. Jos Ukrainan avustaminen lopetetaan, reaslistisin arvio on Ukrainan valtiollisen aseman loppuminen. Se liitetään pääosin silloin osaksi Venäjää. Ukrainan lounaisosassa on alue, jonka Unkari mielellään ottaisi itselleen. putler saattaisi hyvinkin palkita Orbanin tuollaisessa tapauksessa antamalla palasen Ukrainaa Unkarille ja ehkä jonkun toisen palan Valko-Venäjälle. Tässä skenaariossa seuraava valtauskohde olisi Moldova. Ja sitten katse kääntyisi Suwalkin käytävään, joka yhdistää Kaliningradin Venäjään. Jos Ukrainan puolustus alkaa heiketä Venäjällä ei ole mitään motiivia neuvotella Ukrainan kanssa mistään muusta kuin antaumisesta ehdoitta. Sodassa useinmiten kaikkien osapuolten talous kärsii. Suomenkin talous kärsi pahoin talvi- ja jatkosodan aikana. Puolustamatta jättäminen olisi kuitenkin tarkoittanut sitä, että Suomesta olisi tullut yksi sosialististen neuvostotasavaltojen liiton osavaltio, joka olisi saattanut itsenäistyä vuonna 1991 yhdessä Baltian maiden kanssa. Jos ei olisi, niin meitä suomalaisia olisi sankoin joukoin taistelemassa Venäjän puolesta Ukrainassa. Venäjähän värjää mielellään tuleviksi kaatuneiksi muita kuin etnisiä venäläisiä. Talouden kannattaa antaakin kärsiä, jos vaihtoehtona on Venäjän kaltaiselle sortovallalle alistuminen. Näkemyksesi edustaa kummallista ja epähistoriallista toiveajattelua Venäjän motiivien suhteen. Ei se pysähdy minkään Stop-kyltin eteen.
  4. Suomen talouden sakkaaminen ei johdu persuista. Nollakasvu alkoi finanssikriisistä ja Nokian romahduksesta. Ne olivat pääsyyt. Nokian heikentymisen jälkeen elinkeinorakenteemme palasi enemmän vanhaan metsä- ja metallisteollisuuspohjaan. Kannattavin osa teollisuuttamme oli Nokia-johtoinen teknologiateollisuus. Nokian johdon valtavan mittaluokan mokaukset ovat yksi huonon taloustilanteemme suurimpia syitä. Nokia oli maailman suurin matkapuhelinvalmistaja 2000-luvun alussa, mutta se menetti sen aseman Applelle täysin virheellisen johtamispolitiikan tuloksena. Nokialla oli kaikki teknologiset valkiudet kehittää samat härpäkkeet kuin Apple, mutta Nokian johto arvioi silloin, ettei härpäkkeitä osta kuin pieni eliitti. Toisin kävi. Tuo arviointivirhe on maksanut myös julkiselle taloudelle miljarditolkulla. Applen kokoluokan Nokia olisi edelleen Suomen pelastusrengas. Meillä ei olisi mitään hätäpäivää. Nyt Nokian kulta-aikoina pikkuriikkinen Nvidia on kasvanut Nokiaa satoja kertoja suuremmaksi yritykseksi ja ostaa "hyvikseen" miljardilla eli sille karkkirahalla Nokian osakkeita. Finanssikriisi, Nokian romahdus ja elinkeinorakenteen yksipuolisuus. Ei näissä ole mitään erityistä persuvaikutusta.

    Persujen huono vaikutus talouteen on tullut mukaan vasta nyt tässä hallituksessa. Persut jarruttavat sekä vihreää siirtymää että ulkomaisen työvoiman rekrytointia. Näissä on mahdollisuuksia Suomen talouden nosteella, mutta siihen persut eivät kannusta, koska he eivät näytä ymmärtävän asiaa tai näkevät siinä ristiriitaisia ideologisia asioita omiin tavoitteisiinsa verrattuna. Teknologiavaltaisuus ja ulkomaisen työvoiman kasvattaminen eivät tue persujen maahanmuuttovastaisuutta. Teknologiateollisuus on nimittäin myös ala, joka palkkaa halukkaasti osaajia riippumatta ovatko he kantasuomalaisia vai ulkomaalaisia.
  5. Sotakorvauslainaa ei ole tarkoitettu ihmisten tappamiseksi ja sodan kiihdyttämiseksi. Ne on tarkoitettu Ukrainan puolustuksen vahvostamiseksi. Venäjä on aloittanut sodan ja Venäjä on sitä kiihdyttänyt. Ukraina puolustaa vain isänmaataan rosvojoukon hyökkäystä vastaan. Ukrainassa ymmärretään, että periksi antaminen tarkoittaa koko Ukrainan liittämistä takaisin osaksi Venäjää, mitä se oli NL:n aikana. Se on tässä se vaihtoehto. Sitäkö sinä haluat?

    Ukraina taistelee koko Euroopan puolesta. Venäjä tavoittelee entisen NL:n aikaista valtiota ja etupiiriä puskurivyöhykkeeksi sen ja lännen välille. Venäjän tavoite ei jää Ukrainan liittämiseen. Ruokahalu kasvaa syödessä kuten se teki hitlerilläkin noin 85 vuotta sitten. Häntä ei haluttu pysäyttää alussa samoista syistä kuin Venäjääkään ei haluta riittävän tehokkaasti pysyättää nyt. Heräämisen vaihe tulee vasta sitten, kun Venäjä alkaa uhata EU-maiden suvereniteettia. Suomi on eturintamassa Baltian maiden ja Puolan kanssa siinä. Nämä myös näyttävät kaikkein parhaiten ymmärtävän Ukrainan puolustamisen tarpeellisuuden. Se on nimittäin paljolti samaa kuin oman puolustaminen mutta toisen valtion sisällä. Ruotsissa nähtiin toisen maailmansodan kohdalla sama. Heidän näkökulmastaan Suomi puolusti samalla Rutosia, kun esti NL:n etenemisen Ruotsin rajanaapuriksi.

    Persut eivät ole 2 %:n puolue seuraavissa vaaleissa Ukrainan tukemisen vuoksi. Päinvastoin he olisivat 2 %:n puolue, jos kertoisivat, etteivät halua tukea Ukrainaa vaan tukevat mieluummin Unkarin linjaa. Persujen alamäki johtuu ihan muista syistä kuin Ukrainan tukemisesta.
  6. Avaajan kysymys on silti ihan asiallinen. Ja sinunkin vastauksesi on oikein. Kysymys on aiheellinen sen vuoksi, että Euroopassa nimenoman persujen kaltainen laitaoikeisto on osittain hyvinkin Venäjä-mielistä. Laitaoikeisto jakautuu tässä asiassa aika vahvasti kahtia ja on todella hienoa, että meillä persut ovat valinneet sen paremman puolen. Kysymys on aiheellinen myös sen vuoksi, että ennen hyökkäyssotaa persut olivat vaalikonevastausten perusteella ja eräiden kansanedustajien näkemysten perusteella Suomen Venäjä-mielisin puolue. Vain Jussi Halla-aho on ollut selvästi pidättyväinen ymmärtämään Venäjää niin sodan aloittamisen jälkeen kuin ennen sitä. Myös Ruotsin ja Puolan laitaoikeistot suhtautuvat kriittisesti Venäjään. Toisin on esim. Saksan, Ranskan ja Hollannin laitaoikeiston osalta. Sen vuoksi epäilyt laitaoikeiston Venäjä-/Ukraina-politiikasta ovat aiheellisia. Aiheellisia ne ovat senkin vuoksi, että vain laitaoikeisto on selvästi EU-vastaista. Meidän persut eivät tässä eroa eurooppalaisista veljespuolueistaan, vaan ovat asettaneet EUsta eroamisen tavoitteekseen. Sekin on Venäjä-myönteistä politiikkaa sen vuoksi, että Venäjällä on sama tavoite heikentää Euroopan yhtenäisyyttä. Hajanaisen Euroopan kimppuun on helpompi hyökätä.

    Kommenttisi sävy on kyllä vähän kummallinen. Suomi ei ole upottanut Ukrainaan mitään ylimääräisiä miljardeja. Ne rahat, jotka on annettu Ukrainan sotilaalliseen apuun, ovat vähintään yhtä tehokkaita kuin Suomen puolustusvoimille annetut rahat. Niin pitkään, kun Ukraina kykenee torjumaan putlerin rosvojoukot, Suomellakaan ei ole suurempaa hätää.
  7. Galeottin analyysi tilanteesta ja keinoista ratkaista se on täysin oikea. Trumpia Ukrainan selvityminen ei kiinnosta pätkääkään. Hän pitää etusijalla vain USAn kaupallisia etuja ja omaa narsisimiaan. Trump ei tunnu erityisemmin kunnioittavan edes liittolaisensa EUn eikä edes naapurinsa Kanadan näkemyksiä yhtään mistään. Trump voi pyrkiä edelleen tekemään Ukrainan osalta diilin putlerin kanssa ohittaen eurooppalaisten näkemykset ja pakottaen Ukrainan rauhaan jonkinlaisella ota tai jätä uhkauksella. Koska USAn tydellinen vetäytyminen on huonon rauhan vaihtoehto, Euroopan maiden pitäisi ottaa lusikka kauniiseen käteen ja toimia Galeottin esittämällä tavalla. Euroopassa poliittiset johdot ovat vaan epäonnemmeksemme vätyksiä. Nykypäivän Churchilliä ei löydy sitten kaivamallakaan mistään. Churchill käsitti aikoinaan, ettei jos natseja ei pysäytetä manner-Euroopassa, ne ovat ennen pitkää myös Englannin kimpussa. Hullujen imperialistien ahneus kun on loputon.

    putler on todennäköisesti hitleria jonkun verran helpompi tapaus siinä suhteessa, että tämä vaikuta itsetuhoiselta, jos tulee takapakkia. hitlerhän oli valmis tuhoamaan kaiken, myös oman kansansa, jonka hän näki pettäneen johtajansa ja ansaisetse van kuolemansa sen vuoksi. putler ei toivottavasti ole niin suuren hulluuden ja harhojen vallassa. Venäjä elää toki kansallisessa hallusinaatiossa, missä se näkee historiaansa perustuen, että länsi on ottanut pysyväksi tehtäväkseen olla uhkaamassa sitä koko ajan nurkan takana ja käyttää häikäilemättä tilaisuuden kahmaista Venäjä itselleen, jos tilaisuus siihen tarjoutuu. Sen vuoksi Venäjän pitää olla sotilaallinen suurvalta, joka kykenee estämään lännen invaasion. Se on ikään kuin Venäjän olemassaolon ja toiminnan idea, puolustaa jatkuvasti maataan uhitalta, joista osa on todellisia ja suurin osa kuviteltuja. Venäjällä on todennäköisesti myös suuren luokan alemmuuskompleksi, koska se on taloudelliseksi kääpiöksi USA, EUn ja Kiinan rinnalla. Venäjän kansantaalouden tasoa voi verrata jonkun EUn B-luokan valtion kuten Italian ja Espanjan kansantuloon. Eikä Venäjä kehity, koska se panostaa vain sotatalouteen ja luonnonvarojensa myyntiin, nykyisin ale-hintaan lähinnä Kiinalle.
  8. Asia ei ole niin kuin väität. Voimme olla samaa mieltä siitä, että talouskasvu on ollut ainakin lähes olematonta vuoden 2009 finanssikriisin jälkeen eli noin 15 vuotta putkeen. Tämä on paljolti suomalainen ongelma. Monessa muussa maassa EUn sisällä on päästy parempaan talouskasvuun. Varsinkin nyt Orpon kaudella talouskasvu on ihan EUn hännänhuippua. Talouskasvun voimistamiseksi ei ole Suomessa tehty riittävästi töitä.

    Toinen asia on sitten se, minkä jo toin esille. Menoja ei ole enää kasvatettu entisten päälle. Orpon-Purran sakset on viuhuneet voimalla. Menoja ei ole myöskään suurella innolla kasvatettu vaan se on tapahtunut pakon sanelemana. Kurjuus johtuu siitä sekä odotettua huonommasta talouskasvusta. Kuten jo kerroin saimme niskaamme yllättäen ja odottamatta koronasta lakun ja Venäjän hyökkäyssodasta uuden laskun. Nämä molemmat maksoivat veronmaksajille kustannuksina ja samalla tekivät talouteemme vähintään Venäjän kaupan kokoisen loven. Osallistumme EUn pakotepolitiikkaan, avustamme Ukrainaa ja vahvistamme miljarditolkulla omaa puolustustamme. Kokonaislasku tästä on melkoinen. Nämä ovat niitä sinun kertomiasi "mitoitusvirheitä". Kolmas suuri kuluerä on kertunyt siitä, että väestön vanhentumiseen ei ole varauduttu riittävästi ja sote on ollut nimenomaan sen aluepoliittisten painotusten vuoksi kustannuksia kasvattava.

    Voimme aina miettiä vaihtoehtoja näille em. menojen lisäyksille. Jos olisimmekin jättäneet yritykset tukematta ja rokotukset antamatta koronan aikana emmekä olisi tehneet mitään lockdownia. Lasku olisi siinä tapauksessa laskettu kuolemantapauksina ja sairaanhoitokustannuksina ja yrityskomkurssisumana. Loppulaskua voi arvuutella 1990-luvun alun laman vastaavista seurauksista. Entäpä jos olisimme vähät välittäneet Venäjän hyökkäyssodasta ja ottaneet Unkarin asenteen asiassa. Olisimme ehkä voineet kaikkien muiden puolustusmenojen lisäksi peruuttaa myös hävittäjähankinnat tai ostaa vähän pienemmän erän Migejä Venäjältä. Voimme olla lisäämättä terveydenhoito- ja muita sotemenoja ja asettaa vanhusten lapsille velvollisuuden hoitaa vanhempansa vankeuden uhalla kuten Unkarissa on tehty. Tätä se konkretia olisi menojen mitoittamisesta.
  9. Kansantulo ei välttämättä kasva, vaikka yritys tekisi tulosta. Moni kansainvälinen yritys pyrkii tulouttamaan saamansa myyntirahat sellaisessa valtiossa, missä verotusta ei ole tai se on vähäistä. Yrityksillä ja varaikkalla ihmisillä on taipumus vältellä veroja. Kuuntele tästä asiasta vaikkapa Björn Wahlroosia.

    Sinulla on tyystin virheellinen käsitys siitä, mihin automaatio kykenee. Elät jossain nuuoruusvuosiesi ajassa siinä suhteessa. Teknologinen kehitys on jo niin pitkällä, että miehittämättömät avaruusalukset lentävät ilman lentäjää hyvin kauas. Lentokoneetkin pystyvät lentämään ilman lentäjää ja autot kulkemaan ilman kuljettajaa. Seuraavia askeleita on siirtää ajattelu- ja suunnittelutyötä tekoälylle. Se on suuren mittakaavan teollinen vallankumous. Automaatio ei tarvitse kovin paljon työvoimaa. Työvoiman tarve liittyy lähinnä rakennusvaiheeseen. Datacenterien rakentaminen on vielä rakkennustyötä, mutta ei tehdashallityyppinen rakentaminen nyt kummoista taitoa vaadi.

    Varmaan tulevaisuudessakin on aloja, missä ihmistyölle on tulevaisuudessakin kysyntää. Sitä löytynee esim. viihdetaiteen ja kulttuurin saralta. Tosin ei sekään ole kovin varmaan. Tulevaisuudessa tekoälyn avulla voidaan tehdä elokuvia ilman fyysisiä näyttelijöitä. On luultavaa, että voimme seurata mahdollisesti esim. Beatles-musiikkia niin, että bändin jäsenet näyttävät juuri niiltä nuorilta neljältä kaverilta, jotka yhtyeessä soittivat. Viihdeteollisuuskin voidaan automatisoida, samoin kuin terveydenhoito ja vanhusten hoito hyvin pitkälle. Kyse on lähinnä muutosvastarinnan määrästä. Lastenhoidon uskoisin pysyvän pitkään ihmistyönä. Mutta on hyvin vaikea löytää sellaisia aloja, mihin tekoäöy ei voisi ulottaa lonkeroitaan. Luulen, että ihmiset eivät nimenomaan halua suunnata sellaisille aloille, mihin automaatio ei yllä, tai pikemminkin mihin sillä ei ole tarvetta suunnata. Halpatyö voi kilpailla automaation kanssa. Tilanne on vaan se, että samanaikaisesti sekä ihmiset että koneet hyljeksivät näitä samoja töitä.

    Erikoisimpia teknologisia innovaatioita ovat olleet rinnakkaisvaluutat kuten bitcoin. Bitcoin-louhintaa voi tehdä kuka tahansa kuten kullankaivuutakin, mutta harvoilla on riittävästi resursseja siihen. Sana louhinta on hämäävä, koska kyse ei ole kaivostoiminnasta vaan erittäin monimutkaisten matemaattisten tehtävien ratkaisemista siihen tarkoitukseen soveltuvien hyvin hintavien tietokoneiden avulla.. Ne vaativat erittäin suuret määrät energiaa, mitä louhintayritykset tulevat myös myymään hyperskaalaajille ja datakeskuksille. Louhinnan tuloksentekokyky perustuu edullisen energian löytämiseen. Pohjoismaissa ilmeisesti esim. Bodenin alue Ruotsissa on yksi tällainen ja sen äärelle on asettinut louhintaa harrastavia. Palkinnoksi louhijat saavat bitconeja. Louhinta alkaa kuitenkin loppua, koska yli 90 % bitconeista on jo louhittu. Koko homman tavoitteena on luoda rinnakkaisvaluutalle toimiva, vakaa ja luotettava rahansiirtoverkko. Louhinta on siten eräänöaista avoimen lähdekoodin työstämistä. Ihminen ei ilman tällaisia työvälineitä kykene ratkaisemaan erittäin monimutkaisia laskutehtäviä ja monimuuttujaongelmia. Näillä koneilla on mahdollista hyödyntää niin suurta datamäärää hetkessä, että ihmiselle menisi varmaan useampikin sukupolvi laskutehtävien ratkaisemiseen.

    Voi olla, että tämän kehityksen seurauksena ihmiselämän käyttöä joudutaan miettimään uusiksi. Jos ei ole järkevää työtä, aikaa pitää kuluttaa muulla tavoin. Uskon, ettei tämä poista toimeentulon mahdollisuuksia. Päinvastoin se voi mahdollista kaikille samansuuruisen toimeentulon. Se on vain järjestelykysymys. Tämä on työstä vapautumisen projekti. Työn sijasta voimme toki harrastaa ja puuhastella mitä haluamme. Siihen on silloin paljon enemmän aikaa ja se voi tapahtua omaehtoisesti.
  10. Minunkin mielestäni uskonnot ovat osa maallista kulttuuria ja sen kulttuurin synty kytkeytyy ihmisen psykologisiin ominaisuuksiin. Uskonnon tarve on psykologinen tarve. Osa siitä on tarve kuulua johonkin ihmisyhteisöön ja tulla siinä hyväksytyksi. Uskontojen psykologinen syntyhistoria taas voi selittyä turvallisuuden tarpeella ja selitysten saamisen tarpeella puuttuville tietopohjaisille tarpeille. Elämän rajallisuuden näkeminen tunnetaan epätyydättäväksi eli uskontojen perustan on myös toiveajattelu elämän loppumattomuudesta. Rationaalinen ja objektiivisesti mitattava todellisuus on ihmisten järkeilyn mukaan riittämätön ja puutteellinen. Se antaa tilaa filosofisille selityksille, maailmankaikkeutta ja sen syntyä koskeville teorioille ja ihan keksityille selityksille.

    En ole sekoittanut mitään uskonnon todennattavuutta mihinkään vaan pelkästään viitanut siihen, miten uskonnot vaikuttavat päätöksentekoon. Niiden vaikutus on kyllä ihan historiallisen tiedon perusteella todennettavissa. Ristiretket ovat ihan oikeita tapahtumia, uskonnolliset juhlapyhät yleisinä vapaapäivinä on totta ja kirkoissa käymisen ja jumalanpalveluksiin osallistumisen voi kuka tahansa havaita arkitodellisuudessa. Israelin politiikassa viitataan avoimesti jumalalliseen johdatukseen ja joidenkin maiden koko poliittista järjestelmää perustellaan islamin uskolla. Ei siihen kovin kummoista mittatikkua tarvita havaitakseen tämä todellisuus. Kristinusko on vaikuttanut monin tavoin ja perustavanlaatuisesti meidän suomalaisten elämään. Sääntöpohjainen moraalikoodistomme on saanut paljon vaikutteita kristinuskosta ja voisi jopa väittää, että suurimmaksi osaksi perustuu siihen. Eri asia on sitten se, ovatko ihmiset onnistuneesti eri puolilla maailmaa huijanneet itseään uskomalla mahdollisesti täysin olemattomiin asioihin. Sitä on vaikeampi mitata sen paremmin luonnontieteellisin keinoin kuin muullakaan tavalla.

    Itse pidin itseäni jossain vaiheessa agnostikkona eli jätin uskonnolle sen mahdollisuuden, että sen ketoma todellisuus on totta, vaikka se ei näyttäytydy minulle henkilökohtaisesti totena. Sittemmin olen kääntynyt enemmän ateismin suuntaan, koska agnostikkona oleminen voisi tarkoittaa sitä, että suhtautudun samalla tavalla vaikkapa väitteeseen, että maan alla lymyävät peikot todellisuudessa ohjaavat käyttäytymistämme. Kun väitettä ei voi todentaa sen paremmin oikeaksi kuin vääräksi, niin minun siis pitäisi sillä perusteella jättää mahdollisuus sille, että näitä peikkoja voi olla olemassa, kun emme varmasti tiedä, ettei niitä ole siellä maan uumenissa ihmisten ulottumattomissa. Tai jossain muualla, valovuosien päässä Siriuksessa. Tai päämme sisässä, mihin joku heikäläisistä on asentanut näkymättömän ja lisääntymiskykyisen sirun. Agnostisuus sallii siis vaikka minkälaisen huuhaan olevan mahdollisesti totta. Ateismi pitää niitä lähtökohtaisesti huuhaana, ellei niiden perustaksi voida luoda minkäänlaista uskottavaa teoriaa. Uskonnoilla on kirjallinen ja ylisukupolvinen muistinvarainen perusta, mutta niin on esim. Kalevallakin. Emme jostain syystä ole kuitenkaan valinneet meille läheistä kalevalaista uskontoa vaan Lähi-idän yhden uskonnon. Olen aina vähän ihmetellyt, miksi se on valittu ja tehnyt niin suuren vaikutuksen moneen kansaan. Näiden Aabraham-uskontojen levinnäisyyshän on hyvin suuri. Sen voi nykyisin havaita, että rationaalisen tietopohjan lisääntyessä harppauksin, tarve uskontoihin on suuresti vähentynyt niissä maissa, joissa kansalaiset saavat mahdollisimman arvovapaata koulutusta. Sodat ja kaikenlaiset kriisit puolestaan helposti lisäävät uskontojen suosiota, koska niistä haetaan turvaa elämän epävarmuuteen. Nyt ollaan siirrytty epävarmuuden kasvamisen aikakauteen, mikä lisää uskonnollisuuden tarvetta ja se lisää samalla halua perustella poliittisia päätöksiä uskonnoilla. Trump käyttää avoimesti uskonnollisuutta politiikassaan, vaikka se hänen kohdallaan näyttää hyvin keinotekoiselta.
  11. Eivät yrittäjät perusta yrityksiä sitä varten, että saataisiin kansantulo kasvamaan. Yritysten ydintehtvä on tuottaa omistajilleen voittoa. Yrittäjien ole mikään pakko toimia kenenkään muun kuin omaksi hyväkseen, kunhan ne noudattavat lakia. Yritysten on kuitenkin kannattavaa huolehtia sosiaalisesta ja ekologisesta vastuusta, koska se voi olla pitkällä aikavälillä niiden oma etu, koska myös hyvällä maineella myydään tuotteita.

    Yritysten ei ole pakko työllistää yhtään työntekijää. Kehitys onkin kulkemassa siihen suuntaan, että yritykset pyrkivät eroon työntekijöistä. Automaatio ja digitalisaatio ovat mahdollistaneet tämän kehityksen jo pitkään. Tekoälyn kehittäminen tulee todennäköisesti johtamaan tässä varsinaiseen suureen vallankumoukseen. Se mahdollistaa autonomisuuden ja robotiikan kehittymisen niin, että ihmisiä ei enää tarvita likimainkaan kaikissa niissä työtehtävissä, joissa he nyt työskentelevät. Kuskittomat autot, lääkärittömät leikkaukset, tavaralogistiikka ovat esimerkkejä sellaisista, joita on jo alettu ottaa käytäntöön. Seuraava vaihe tulee olemaan suunnittelutyön korvaaminen tekoälyllä. Se pystyy keräämään muutamassa sekunninsadasosassa kaiken sen tiedon, jota tarvitaan jossain suunnittelutehtävässä. Ihmisiltä saattoi mennä aiemmin tähän kuukausiakin. Tulevaisuuden yritykset voivat olla suurten tekoälykeskusten orjia, koska ne eivät kykene toimimaan kilpailykyisinä ilman niitä.