MdK1
Eläkemummu, jonka tavoitteena on elää 100-vuotiaaksi.
Ei ole enää pitkä matka jäljellä!
Olen ollut Suomi24:llä v:sta 2001 lähtien, (vaikka S24 väittää että 9 kk).
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia0 aloitusta · 12 kommenttia
- Sateinen on aamu vieläkin. Mutta kyllähän siinä
tuli kävelyyn vauhtia ja herätys aivan mahtava! 😊
Energiat alkoivat virrata jo siinä kävellessä ja olin
varautunut ennen lenkille lähtöä keräämällä kaikki
käytävämatot eteisen oven suulle, jotta liian energian
saa heti käyttää hyväkseen.
Siitä koppasin ne lenkiltä tultua ja ripustin ”kaksois-
telineelle” parvekkeelle tuulettumaan.
Olen ihmetellyt samaa kuin Hil-lakin. Eikö ihmiset
tuuleta enää mattojaan, ei edes petivaatteitaan?
En ole nähnyt täällä asuessa (yli 7 v), että kukaan
muu kuin minä ja jo pois muuttanut somaliperhe,
jotka tuulettivat petivaatteet joka viikko.
Johtuneko siitä, että talossa asuu vanhuksia ja koti-
avustajien työtehtäviin ei ehkä sellaiset työt liity.
Mutta kai sitä Hil-la, meidänkin on totuttava kolk-
koon asuntoon, mistä kaikki kodikkuuden merkit
on poissa tehokkuuden tieltä. - Senkin takia meidän
on vaan kerättävä viimeiset voimanrippeet aamulla
ja yrittää pitkittää varastoimispäivän koittamista.
Laitetaan 100 vuotta tavoitteeksi! Pianhan nämä
vuodet näyttävät kuluvan. 😊 Vaikka aivan yksin.
Itse olen ollut vapaaehtoisessa eristyksessä yli
2400 päivää. Kun pandemia alkoi, niin sanoin
naapureille kahvittelun aikana, että kun kuulen
ensimmäisestä pandemiaan kuolleesta tässä
kaupungissa, niin en enää tule kahville porukkaan.
Se päivä koitti ja siitä on kulunut hieman yli 2400
päivää. Eikä ole mitään hätää! Yhteyksiä ihmisiin
on aivan riittävästi sairaalakäynneillä ja ostos-
reissuilla. - Elän ”hidasta elämää, mutta omalla
vauhdilla”.
Tiedoksi:
Koska kuitenkin olen sosiaalinen ihminen, niin tuli
pandemian aikana mieleen vanhat kaverit täällä
Suomi24:llä. - Huomasin, että meno sivustoilla oli
muuttunut hauskanpidosta riitelyksi, jopa ikä-
ihmisten sivuilla.
Minä olin kiitollinen ”uusi uhri”. Luin välillä aivan
kuin lohtuna profiilissani olleita juttuja, hyvässä
hengessä kirjoitettuja.
Sitten tuli huipennus kun Suomi24 työvälineitten
käyttäjät näyttivät mahtinsa, provosoivat aikansa
saamaan minut suuttumaan ja varastoivat tietysti
vastaukset omiin tarkoituksiinsa. Profiilini heitettiin
sivustoille. Itse näin vaan kaikki ”hyvät viestini”,
jonka jälkeen en voinut kirjautua vanhalla nimi-
merkilläni, enkä tiedä minkälaisia lisäohjeita toiset
lukijat saivat, mutta epäilen että kaikki esille provo-
soidut vastaukseni hyppäsi silmillenne. Tarkoitus
oli päivänselvä: mustamaalata minut julkisesti!
Tämä on laitonta ja asiasta onkin tehty poliisi-ilmoitus.
Suomi24 Käyttäjätuki ilmoitti minulle, että Suomi24
säännöissä ei ole ”kohtaa” missä se olisi kiellettyä.
Se on pelkkää semantiikkaa, jos sääntötekstissä ei
lue kirjaimellisesti profiilin kopioinnista ja levittämi-
sestä. Tietysti se lain mukaan on kielletty. - Järjen
käyttö ei ole kiellettyä. En ole edes ”julkkis”.
Kirjoitin jonkin aikaa puumerkillä MdK ja pääsin vih-
doinkin kirjautumaan, mutta kaikki entiset kirjoitukset
on ripoteltu ympäri Suomi24 sivuja, mitään ei ole enää
luettavissa samassa paikassa, Sen sijaan on kaikki
”kootut provosoinnit” hyvin arkistoitu. Tämä oli Suomi24
viimeisimmän ”uudistuksen” yhteydessä.
Täällä on pari henkilöä, joilla on pääsy Suomi24:n sisäisiin
järjestelmiin, IP-osoitteisiin tai estotyökaluihin. Palstalla
käytetään mielivaltaisia estoja, joilla estetään se, ettei uhri
pääse valittamaan tai ilmoittamaan asiattomuuksista
mitään kautta ”oikealle Ylläpidolle”.
Aina on vastassa ”palveluvirhe”. Ja mikä palveluvirhe sitten!
Tämä on vakavaa järjestelmän ja oikeuksien väärinkäyttöä.
Nyt jatkan tämän oman kämppäni siistimistä!
Hyvää perjantaita! - Hyvää huomenta!
Päivä on alkanut normaalisti, eli aamulenkillä. Ehdin tehdä
sen, ennenkuin sade palaa tekemään uuden kierroksen
alueellamme.
Oli ihanaa herätä ja tietää että koko tämä päivä on minun,
eikä tarvitse lähteä hihinkään, ei tehdä mitään välttämättä.
Eilinen päivä oli positiivinen siinä mielessä, että pääsin
vastaanotolle ystävällisen henkilöstön käsiin minuutilleen
varatulla ajalla. Sitten onnistuin ehtimään bussiin oikeaan
aikaan, vaihtamaan toiseen torilla.
Mutta ympärillä olevat asiat olisivat voineet olla paremmin.
Oli kaatosade. Oli se aika päivästä, kun bussit ovat täynnä
ihmisiä. En ole koskaan reagoinut, miltä kanssamatkustajat
tuoksuvat/haisevat.
Mutta kyllä nyt tungoksessa kaikki hajut iskivät vastaan.
Oli hajuvesipilviä, himopolttajan löyhkää, samoin valko-
sipulin hajua, hikeä… Päänsärky alkoi tuntua.
Silmäklinikan odotushuoneessa reagoin , kun oli nuori äiti
tä-tä-tä-iässä olevan vauvansa kanssa. Lapsi oli kiltti ja
”tätätteli” vaunussaan, mutta äiti hyssytti vaunua koko ajan,
niin että lapsi heilui edestakaisin. Äiti ei katsonut lastaan
ollenkaan, ei puhunut lapselle mitään lapsen tä-tättelystä
huolimatta. - Hänhän yritti aivan selvästi saada yhteyttä
äitiinsä.
Siinä tuli mieleen oman lapseni tä-tä-tä- kausi, jolloin
käytettiin kaikki tilaisuudet hyväksi sanavaraston kehittä-
miseksi. Ei ollut kännyköitä vielä keksitty. Muutenkin ihmet-
telen tuota vauvojen kauheata hyssytystä, sehän on kuin
yritettäisiin jo vaivana saada kehoon istutettua stressin
tunnetta, ikuista liikehdintää. Kyllä se stressi tulee kehoon
muutenkin tarpeen mukaan.
Vauvaiän toivoisi olevan lempeän ja stressittömän. Kesällä
ajattelin, kun näin jonkun nuoren äidin keskittyvän enemmän
kännykkään, kuin seurustelemaan oman vauvansa kanssa,
joka katseli ympärilleen ihmetellen. Valitetaan sitten, että
lapsilla on huono sanavarasto ja eivät osaa lukea tai ymmärrä
lukemaansa, Saattaisi olla kehittävää, jos lapsi olisi enemmän
huomion kohteena.
Mahtaako olla yksi syy, että teini-ikäisenä tehdään hirmutekoja,
eikä viihdytä kotona?
Tällaisia mietteitä syntyi eilen kun ”vahus kohtasi nykymaailman
arkipäivässään” .
Nyt olen turvallisesti takaisin vanhojen maailmassa, missä ei
tarvitse odotella kovin suuria vaihteluita. Riittää, kun arki-asiat
sujuvat turvallisesti tottumusten mukaan.
Tänään on pistetyllä silmälläni lepopäivä ja olen valmistautunut
ottamaan rennosti.
Hyvää torstaita itsekullekin! - Sateista huomenta!
Heräsin sateen lotinaan, eipä täällä tuollaista ääntä ole kuullut
kesälläkään.
Minulla on silmäklinikalle asiaa tänään ja jo sängyssä aloin
miettimään kuinka selviän mahdollisimman kuivana bussien
vaihdoista. - En omista varsinaista sadetakkia, ja sateenvarjo
kääntyy kyllä tuulessa nurinpäin, tiedä vaikka saisin lento-
kyytiä! – No, ehkäpä sade lakkaa tai ainakin heikkenee siihen
mennessä kun on pakko lähteä ulos.
Maahanmuutosta Hil-la kirjoitti.
Muistan kun vuosikymmeniä sitten, kun muutimme Ruotsiin,
niin moneen maahan oli erikoiset ehdot, että pääsisi siirto-
laisena maahan. Piti osata kieltä, piti olla riittävästi rahaa,
että pystyy itsensä elättämään tai olla työpaikka, joka odotti.
Kun me muutimme, niin mieheni meni ensin Ruotsiin (oli
sotalapsesta saakka ruotsinkielentaitoinen). Muutaman
päivän sisällä hän oli hankkinut sekä töitä että asunnon,
lähetti sähkösanoman: ”Töitä ja asunto on. Tule perässä!”
Olimme olleet tarkkoja papereittemme suhteen. Oli virka-
todistukset. Kävimme jopa poliisin luona pyytämässä
mahdolliset otteet rikosrekisteristä (!) että ei kenenkään
tarvitse epäillä meitä rikollisiksi, jotka tulevat ”elämään
siivellä”.
Omilla olemme pärjänneet hyvin.
Olen vaan ihmetellyt kuinka vuosikymmenien aikana on
maahanmuuttopolitiikka muuttunut. Laittomia muuttoja
tulee ilmi ja muutenkin saatetaan käyttää jopa kuolleitten
maahanmuuttajien tietoja omaksi edukseen.
Maahanmuuttajia tullaan tarvitsemaan, mutta muuttovirta
on saatava ruotuun. Pohjoismaissa on jo selvästi havaittu,
että syntyvyys laskee omien kansalaisten keskuudessa.
Mutta työt eivät suinkaan vähene.
Onnittelut Korppikselle kuvakirjan valmistumisesta!
Itsekin olen tehnyt mutamia kuvakirjoja: Hyville ystäville,
molemmille erikseen heidän täyttäessä 75 vuotta.
Toiselle kaikista konserttimatkoista kuvien ja hauskojen
tapahtumien kera. Toiselle kaikista asuntoautolla
tehdyistä matkoista, monien yhteydessä konsertti, kuten
kerran Lahdesa, missä olimme parkkeeranneet jollekin
torille. Laitoimme ruokaa, sivuikkuna oli auki. Ruoan
tuoksu houkutteli ”asiakkaita” ikkunan alle. Pari poikaa
olisivat tilanneet makkaroita. Kun kerroimme, että tämä
ei nyt olekaan makkarakioski, annoimme heille täytekeksit
käteen.
Yhden kuvakirjan olen tehnyt, kun poikani täytti 50 vuotta.
”Vauvasta keski-ikään”. Tällaiset kuvakirjat ovat todella
arvostettuja saajien keskuudessa.
Olen ajatellut, että olisi ollut kiva, jos olisi jaksanut tehdä
vastaavan kirjan omasta elämästään. Sota-ajasta ei ole
paljon kuvia, sitten tuli musta-valkoiset kuvat kun sai
ensimmäisen oman kameran, ns. ”matolaatikon”.
Värikuvat, jotka tulivat 60-luvulla, alkavat menettää värit.
Ja nykyään on tuhansia kännykkäkuvia sikin-sokin tieto-
koneen muistissa. – Joten toivottomalta näyttää omalla
kohdallani saada aikaan kuvakirjaa omasta elämästä.
Mutta kuvat säilyvät aina mielessä. Niitä muistellessa saa
välillä nauraa itsekseen.
Nyt saa riittää tältä päivältä. Toivottelen vaan kivaa jatkoa
päiväänne! Itse alan miettiä kuinka saan itseni mahdollisimman
"vesitiiviiksi". - Paloma kirjoitti:
”Tulivat meidän autossa kotiin farfarin hautajaisista ja
vanhempi sanoi miehelleni että nyt saat sitten sinä olla
meidän isoisä.”
Sama juttu oli, kun äitini kuoli 2000 (olisi muuten tänään
hänen 109-vuotispäivänsä) ja veljen poika, joka oli silloin
7 vuotta, oli itkenyt hautajaisissa, kun ei hänellä ole enää
mummua. Sitten oli pyyhkinyt silmänsä ja sanonut isälleen:
- Mutta M-täti, voisiko hän tulla mummukseni?
Veli oli sanonut, että sinun täytyy kysyä seuraavalla kerralla,
kun mennään käymään Ruotsissa. Ja niin hän tekikin.
Poika katsoi silmiin ja kysyi juhlallisesti: - Tahtoisitko tulla
mummukseni?
Kukapa tuollaiseen kysymykseen olisi voinut vastata kieltä-
västi? 😊 Sanoin, että tottakai haluan, niin kauan kuin sinä
mummua tarvitset!
Niinpä sitten lensin aina Suomeen, kun vanhemmat lähtivät
etelään aurinkolomalle. Ja kun kissat olivat poissa, niin me
hiiret tanssimme pöydällä. Ne oli hauskoja vuosia!
Nyt hän ei enää tarvitse mummua, asuu omassa asunnossa
ja on kuulemma oppinut ”mummulta” kaiken mitä huus-
hollissa täytyy osata. Äitinsä oli ihmetellyt, kuinka hyvässä
järjestyksessä hänen vaatekaappinsakin ovat. Äiti oli saanut
tietää että mummu on opettanut kuinka vaatteet viikataan
siisteihin pinoihin. 😊
Kaikkeen sitä mummuna saattaa joutua. Minä esimerkiksi
sain tehdä pojalle räpin, teksti on vieläkin osittain mielessä:
”Ruotsista tulee räppimummut,
mistähän löytäisi J: lle rummut?
Räppi vaatii kovaa komppia,
ettei tarvitse tyhjään pomppia.
Ulkona huojuu hyppyhäkki,
autotallissa nyrkkeilysäkki.
Mummu hyppii ja nyrkkeilee,
pyörällä lenkin vetäisee.
M-mummo on kova jätkä
vaikka onkin vaan pieni pätkä… jne
Oi niitä aikoja! - Hyvää maanantaiaamua!
Kun heräsin, niin muistin, että on tiistai ja ostospäivä.
Kuukauden suurostokset ja kauppaan menen aina heti, kun sen
portit avataan. - On niin rauhallista kierrellä kaikessa rauhassa,
kun ei ole vielä paljon asiakkaita, eikä tunne olevansa ruuhkan
tiellä. Pystyy keskittymään paremmin.
Niin täyttyi kärry reunoja myöten raaka-aineista ja muista ruoka-
tarvikkeista. Tiistaina saa seniorit 5 % alennuksen, jäsenillä voi
olla muitakin etuja, jotka laskevat ostosten hintaa.
Sitten kärry hissiin ja asunnolle. Oli jo reseptit mielessä, kun
latasin raaka-aineita pakasteeseen. Siinä on muutaman päivän
kokkausurakka edessä. Sitten on vapaata loppukuukausi siltä
osin.
Eilinen ilta oli jännittävä, kun pelkäsin saanko yhteyttä Atlantin
toiselle puolelle, mutta onnistuin aivan omaksi ihmeekseni.
Jännitti muuten tohtoriksi väittelevänkin puolesta, mutta se oli
turhaa. Tyttö esiintyi kuin ei muuta olisi tehnytkään kuin ollut
kameroitten edessä.
Huvitti vähän, kun hänen lähtiessään Amerikkaan, teki paikallis-
lehti jutun hänestä ja kirjoitti tytön lähtevän unelmiensa perässä
hakemaan tohtorin tutkintoa. Vähän siihen tyyliin, että nuorilla
on ”unelmansa”. – Nyt kuusi vuotta myöhemmin asia on selvä.
Määrätietoinen tyttö!
Filmauksen aikana näin myös yleisöä, eikä ollut vaikea arvata
että eturivissä istui hänen ”uunituore” aviomiehensä ja anoppi
ja muita lähiomaisia.
Onnitteluchatissa vilahti myös suomalaisten perheenjäsenten
viestejä.
Täällä on ollut kylmä yö. Nyt paistaa aurinko, mutta loppuviikolle
on luvattu rankkaa sadetta. Olisi nyt pidätellyt sitä sadetta huomi-
sen yli, kun on pakko lähteä kaupungille.
Tämän päivän ohjelmassa on pyykinpesua ja taidanpa aloittaa
pakasteen täyttämisen leipomalla sämpylöitä. Ostin tällä kertaa
skoonelaista ruisleipää, joka vetää vertoja Fazerin leiville. Itse
leivon tavallisesti saaristolaisleipää, mutta siihen tarvitaan mal-
taita, joita minulla ei tällä hetkellä ole, eikä täällä voi ostaakaan
niitä joka ruokakaupasta.
Välillä kasaantuu tekemistä enemmän jollekin päivälle. Välillä
saa sitten ottaa rennommin. - Luulenpa, että nyt on oiva tilaisuus
lähteä myöhästyneelle aamulenkille. Aamu on mennyt aivan
muissa puuhissa. - Kivaa päivän jatkoa! - Hyvää huomenta!
Olen ruvennut harjoittelemaan talviaikaan siirtymistä, eli
yritän nukkua vähän pitempään. Hyvin on onnistunut klo
8:aan asti nukkuminen, varsinkin nyt kun aamut ovat kyl-
miä ja pilvisiä. – Huomaa kyllä eron, jos lähtee tyhjällä
vatsalla liikkeelle, niin on paljon helpompi kävellä.
Jos lähtee aamiaisen jälkeen, niin puuro vatsassa tuntuu
liian painavalta ja hidastaa askeleita.
Tänä aamuna herätessä olivat ajatukseni kaukana toisella
puolella maapalloa, Chigacossa. Ajattelin veljentytärtä,
jolla on viime aikoina ollut elämänsä tärkeimmät koho-
kohdat: naimisiinmeno ja tänään tohtorinväitöstilaisuus.
Naimisiinmeno oli varmaan järjestetty tähän yhteyteen siltä
varalta, että saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla, jos tulee
kaukaa vieraita. Maailman tulevasta tilanteesta kun ei tiedä.
Rohkea tyttö! Hänen väitöskirjansa käsittelee asioita, joita
ei ikinä ennen ole huomioitu missään maailman kolkassa.
Pitäisi Trumpin olla mukana kuuntelemassa!
Itse aion olla tilaisuudessa mukana netin välityksellä tänä
iltana.
Eilen illalla oli tylsää ohjelmaa tv:ssä. En jaksanut katsoa.
Mietin siinä niinkuin äiti tapasi sanoa: ”Mitähän tekisi, että
mainittaisiin” ja sain idean Hil-lan seinien ripsumistyöstä,
että vielä iltamyöhällä otin ”pölyhuiskan”, kiipesin talous-
tikkaille ja ripsuin eteisen komeroitten päältä pölyt pois!
Komeroitten päällä on siniset säilytyslaatikot. Lajittelin kesä-
vaatteet niihin. Kahteen laatikkoon meni pestyt täkit. Sitten
vielä yksi laatikko, johon laitoin sellaiset vaatteet, joita en ole
käyttänyt pariin vuoteen. Vievät vaan tilaa vaatekomerossa.
Hyvä mieli oli tästäkin pienestä uurastuksesta nukkumaan
mennessä. Mutta aamulla muistutti kyllä kipeät jäsenet siitä,
että olin tehnyt outoja liikkeitä, nostellut laatikoita katon
rajaan. - No kyllä nämä vaivat paranevat uusilla liikkeillä!
Eilen sain pakasteen tyhjäksi. Minulla on tapana asettaa vesi-
kattila, missä on kiehuvan kuumaa vettä, pakastekaappiin ja
ovi kiinni, höyry sulattaa nopeasti. Sitten on vaan oltava nopea
kun jää sulaa ja kaappi lainehtii. Yleensä laitan reunapeltin
kaapin eteen, minne vesi valuu.
Nyt käytin pojalta saamaani vihjettä, kun on pieni pakastin:
puhalsin hiustenkuivaajalla niin että jäärouhe karisi. Kaavin
jääpalat alahyllylle ja siitä roskalapioon. Taidan ruveta jatkossa
käyttämään pojan kikkaa. Hän varoitti, ettei saa päästää vesi-
tippoja kuivaajaan.
Yksinäisen joulunviettoon minäkin valmistaudun, enkä jaksaisi
enää olla mukana siinä hössäkässä, mikä aina oli kun suku oli
koolla. Usein oltiin joulua viettämässä Suomessa ja tavattiin
kaikki sisarukset perheineen ja tietysti vanhemmat. Vanhemmat
halusivat aina kotiin yöksi, heitä ei saanut jäämään ”juhlapaikalle”.
Nyt ymmärtää heidän tunteensa, he halusivat hiljaisuutta ja
rauhaa ympärilleen. Olivat saaneet tarpeekseen siltä kertaa
lastenlastensa riemuhuudoista. Parhaimmillaan heitä oli
12 äänessä, myöhemmin vielä 2 lisää, mutta vanhemmasta
päästä alkoivat olla teini-ikäisiä ja omiin huoneisiinsa sulkeu-
tuneita.😊
Joskus olimme Suomessa uudenvuoden aikoihin.
Ja joskus tuli joku sisarusten perheistä Ruotsiin viettämään
joulua tai uuttavuotta.
Mutta niinhän se on, että lopulta jää vanhat yksin. Itsekin aivan
omasta aloitteesta olen toivonut, että nuoret viettävät joulun-
pyhät sillä tavalla kun se tuntuu oikealta joululta. Minä olen
sen jo ehtinyt kokea niin monta kertaa, etten toistoa kaipaa.
Olen aivan tyytyväinen kun joulu on yksinkertainen ja rauhaisa.
Pienet merkit joulusta riittävät.
Mutta luultavasti ainakin meidän ”kokkausihmisten” keittiöistä
alkaa kohtapuoliin keittiön tuoksut levitä naapurienkin neniin,
kun alamme jouluruokien ja leivonnaisten teon.
Aina on katsottava eteenpäin. Kyllä niitä positiivisiakin asioita
tapahtuu, jotakin kivaa on aina edessäpäin!
Iloista maanantaita! - Hyvää aamupäivää, joka kohta muuttuu iltapäiväksi siellä
Suomessa.
Olin myöhäisellä lenkillä, kun lämpötila ulkona oli lähellä
nollaa, enkä ole vielä laittanut lämpimämpiä ulkovaatteita
esille. Ei tuullut lainkaan, aurinko paistoi vielä kirkkaasti.,
mutta lehtien väriloistosta näkee, että syksy on.
Keräsin muutamia värikkäitä vaahteranlehtiä ja laitoin lehti-
”tupsun” yhden kukan maljakkoon keittiön pöydälle, Siinä
ne ”kuolleet lehdet” ovat vielä silmänilona, tosi kauniina
väriläikkänä.
Juttelin siskon kanssa, joka kertoi tehneensä pullia ja mai-
nitsi mm. kananmunista, joita hän laittaa taikinaan.
Laitatko sinä munia pullataikinaan? – kysyin. Joo, niinhän
sitä olemme oppineet tekemään, sanoi hän. Äiti laittoi
aina kananmunia pullataikinana, mutta useimmiten ne
olivat pitkoja, mitä hän teki. Harvemmin korvapuusteja.
Kerroin sitten siskolle, että kun muutimme Ruotsiin, niin
ihmettelin kuinka ruotsalaisnaiset osasivat tehdä hyviä
pullia. Kysyin, kuinka paljon kananmunia he taittoivat
taikinaan. – Muniako pullataikinaan??? Ei siihen laiteta
munia! Kyllä hyvä täyte riittää!
Sen jälkeen en ole kananmunia taikinaan lisännyt. Siitä
on nyt yli 60 vuotta.
Voiteluun käytän keltuaisia, lisään pienen lusikallisen
vettä ja sekoitan keltuaiseen, niin on helppo voidella
pullat. Vihjeen olen saanut ammattileipurilta ja lähetän
muille leipureille eteenpäin. 😊
On sunnuntai, mutta minulle ei ole päivillä väliä. Saatan
hiljentyä keskellä viikkoakin ja se on silloin pyhäpäiväni.
Taitaa olla perintöä nuoruusvuosilta, kun maalaistaloissa
ei esim. heinän- tai elonkorjuun aikana vietetyy pyhäpäiviä,
jos oli sateisia kesiä. Heinät ja viljat piti saada suojaan
”hyvän sään aikana”.
Tällaisista elämänehdoista ei tämän päivän nuorilla ole
minkäänlaista käsitystä. Mutta maatilat ovat suuria ja
koneellistettuja ja ne henkilöt, jotka vastaavat korjuutöistä,
tekevät varmasti pitkiä päiviä.
Hil-la mainitsi minun kukkienkasvatuksesta. En ole mikään
menestynyt kukkien kasvattajana, luulen että olosuhteet
joittenkin kukkien onnistumiselle ovat olleet otolliset.
Kuten tuo passioonikukka, joka kasvoi rinnekerroksessa
olevan huoneen ikkunalla, parveke yläpuolella suojasi sitä
helteeltä. Mutta sitten kun se alkoi kasvaa lisää, siirsin
sen lasiterassille (jota täällä Ruotsissa sanotaan ”eläkeläis-
kuvöösiksi”). Kuvöösissä sillä oli hengitystilaa, sopivat olo-
suhteet kaikinpuolin. Pelkkää sattumaa.
Posliinikukasta luin netillä, että se viihtyy pienessä ruukussa,
joka mielellään saa olla juurakoita täynnä. Ja ainakin tämän
kukkivan ruukun on täyttänyt juurakot. Olin jo aikonut vaihtaa
siihen mullan, mutta saakin näköjään jäädä tekemättä.
Olin jakanut sen vuosia sitten ja istuttanut toisen uuteen mul-
taan, jonka takia sen kukkiminen ei nyt ole lähtenyt käyntiin.
Ehkä 100-vuotispäiväksi on kukkia siinäkin!
Nyt lähden keräämään vaatteita tuuletukseen, niin olen valmis
kylmien ilmojen tuloon.
Leppoisaa lepopäivää! - Hyvää huomenta!
Aamu on "valjennut" harmaana, mutta lämpimänä. +14°
mittarissa jo 7-aikaan. Mutta on niinkuin mummun villa-
töppöset, harmaat.
Kun aukaisin sälekaihtimet ja vilkaisin ulos, niin mieleen
tuli heti runo! Pohjanpään "Kaksi vanhaa varista". :)
Lausuntataiteilija Yrjö Jyrinkoski toi meidän koululle
kiinnostuksen lukea runoja. Vuosi oli 1953. - Voin muistaa
vieläkin kaikki hänen ilmeensä ja eleensä tätä runoa
lukiessa.
Kaksi vanhaa, vanhaa varista
nuokkuu hiljaa pellon aidalla.
Ruskea on rinta kaisliston,
taivas harmaa. Sataa. Syksy on.
”Kurkikin jo lähti”, veljelleen
toinen virkkaa niinkuin itsekseen.
Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin
”niin maar; lähti”, sanoo takaisin.
Sitten vanhukset taas vaikenee.
Järven pintaan sade soittelee.
Sukii siivenselkää toisen pää.
Toinen joskus silmää siristää.
Höyhenihin niskat kyyristyy
Sataa. Hiljaista on. Hämärtyy
yli pellon mustan kynnöksen.
Tuntuu riihen tuoksu etäinen.
Kaksi märkää, vanhaa varista
nuokkuu aatoksissaan aidalla.
”Täytyy tästä…”, toinen havahtuu,
lentoon verkkaisesti valmistuu.
”Käyhän taaskin tarinoimassa.
Oli oikein hauska tavata.”
-L. Pohjanpää –
Tämä vanhojen varisten keskustelu on niinkuin meidänkin
vanhojen keskustelu: havaintoja omasta ympäristöstä, ei
tässä enää paljoa "actionia" tarvita.
Itseäni ei tunnu enää kiinnostavan edes, kuinka tämän maan
uusi hallitus saadaan toimimaan. Sitkeätä vaan tuntuu olevan.
Hil-lalla on varmaankin helpottunut olo, kun tuo silmävaiva
on nyt hoidossa ja muutaman viikon päästä täysin parantunut.
Kirurgina on varmasti ollut näppäräsorminen kirurgi.
Itselläni on ikuinen muisto (yli 30 cm pitkä arpi) sappikivi-
leikkauksen jälkeen 1976. Olin nuoren kirurgin ensimmäinen
"oikea" leikattava. Kysyinkin häneltä ennen leikkausta, osaako
hän ommella. Ompelutaito ei kuulemma todistusten mukaan
ollut kehuttava. Viisasteltiin siinä ennen leikkausta, mutta kun
sitten totuus paljastui, niin siihen loppui 2-osaisten uimapukujen
käyttö. Haava oli rintakehästä nivusiin. Kun haava arpeutui niin
se muuttui ohueksi köydeksi ihon pintaan. Kesti puoli vuosi-
sataa, ennenkuin tuo köysi pieneni narun tasolle.
Suomalaiset lääkärit ovat aina huomauttaneet "erikoisen rumasta
arvesta".
Nykyään pääsee sappileikkauksistakin pienillä rei´illä, joista ei
kovin rumia arpia synny.
On perjantai. Lenkki on tehty, aamiainen syöty. Käyn kaupassa
minäkin täydentämässä, mitä tärkeaa puuttuu. Muuten alan olla
maalissa pakasteen tyhjentämisen kanssa. Lataaminen alkaa
ensi viikolla muitten menojen välillä. On mm. silmäklinikalla käynti.
Kirjoittaminen keskeytyi kun sisko soitti. Meillä on tapana soittaa
toisillemme viikonloppuisin. Veljelle soitin illalla, kun häneltä
tuli viesti ja kuva,ja kun olivat käyneet vanhempien haudalla ja
laittaneet kanervia ja kuusenoksia, sekä kynttilän haudalle.
Hautojen hoitaminen on nykyaikana vaikeata, jos ei ketään omaista
asu paikkakunnalla. Ennen vanhaan ei vaihdettu asuinpaikkakuntaa,
jopa maata, yhtä usein kuin nykyään.
Itse olen päättänyt omalta kohdaltani, että minut polttohaudataan ja
tuhka levitetään muistolehtoon. Ei tule haudan kunnossapitohuolia.
Olen sanonut pojalleni, että kun näkee sinisiä kukkia niin voi muistaa
äitiänsä. Se riittää hyvin.
Siskon kanssa juttelu venähti ja aamupäivä katoaa käsistä.
Lähden nyt käväisemään kaupassa. Sitten menen katsomaan mikä
tilanne on parvekkeen kukkakorissa. Valkoiset pelargoniat ovat
vielä täydessä kukintavauhdissa, enkä raatsi niitä vielä hävittää.
Porsliinikukassa on viisi terttua. Tuoksuvat vahvasti illalla ja yöllä.
Toinen porsliinikukka siinä vieressä on lakossa. Ei vaan ala antaa
merkkiäkään kukkimishalukkuudesta. Olen yrittänyt jopa kietoa
sen oksarönsyjä kaveriinsa, mutta ei näköjään kiinnosta.
No olkoon sitten vanhana piikana tai -poikana.
Ei kukkokaan käskien laula.
Hyvää viikonloppua! - Hyvää päivää täältä naapurista!
Hil-lan avausta ei näkynyt aamulla. Lenkillä sitten
ajattelin, että olikohan se tänään, kun Hil-lalla oli
se silmäleikkaus.
Kun on puudutus vielä päällä, niin silloin ei yhdellä
silmällä jaksa kirjaimia tuijottaa kovin kauan.
On aina suuri helpotus, kun tuollaisista hoidoista
pääsee eroon. Hyvää toipumista, Hil-la!
Rokotuksista puheenollen, meillä on puutetta rokot-
teista ja vasta marraskuun alussa aletaan rokottaa
meitä vanhoja ja hoitopaikoissa olevia.
Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Lenkiltä tultua laitoin pestolohta uuniin. Se on ollut
pitkään mieliruokaani. Ja helppo laittaa. Vain hitunen
suolaa lohipalojen päälle, sitten pesto ”genovesen” ja
maustamattoman tuorejuuston sekoitus lohipalojen
päällä on tämän ruokalajin ”juju”.
(Fetajuusto-pestosekoitus olisi vielä maukkaampaa,
jos ei kärsi närästysvaivoista.)
Lidlin perunamuusi ei paljon pidennä ruoanvamistusta.
Olen ollut aika laiska viime päivinä ja toipunut lääke-
selkkauksesta, joka melkein tuntui vievän henkeni.
Entinen hyvä ennakointikyky petti. Muistutus lääkkeen
uusimisesta oli selvästi esillä, mutta kun on melkein
sokea, niin ei huomaa suuriakaan kirjaimia!
Täytynee ottaa kohta käyttöön naapurin muistutus-
systeemi. Hän liimaa post-it lappuja ulko-oveensa
muistuttamaan tärkeimmistä asioista.
En ole vielä aukaissut tv:tä. On varmaan tiedotettu,
mitä hallitusrintamalle kuuluu, saadaanko sitä vai ei.
Tuleeko uusi äänestys. Vai saadaanko yhden puolueen
vähemmistöhallitus. Elämä menee eteenpäin, olipa
kuka tahansa johdossa.
Nyt menen katsomaan, joko lohipaistos on valmis
ja jatkan päivän pikkupuuhia.
Hyvää torstaita, vaikka ei Markus-setää enää kuulla! - Olen lueskellut vanhoja ketjuja ja silmiini osui Toefflerin kirjaa
käsittelevä kappale v 2004:
"Siitä tuo Toffler kirjoittaa, mitä ihmisille tapahtuu kun heidät pakotetaan muuttumaan yhä uudestaan ja uudestaan. Ja että tulevaisuusshokki ei ole pelkästään ruumiillinen sairaus, se hyökkää myös psyyken kimppuun.
Näitä uusia ruumiillisia ja psyykkisiä sairauksia ei vaan osata vielä yhdistää tulevaisuusshokkiin,
emmekä ole oppineet sopeutumaan tässä kiihtyvässä aikakaudessa.
Tuo ajatuksen voimalla toimiminen on jo alulla.
Katsoin pari viikkoa sitten tieteisohjelmaa, missä englantilainen (vai oliko se amerikkalainen) tutkija oli koekaniinina. Hänen ranteeseensa, ihon alle, leikattiin pienen pieni "lähetin", jonka tarkoituksena oli antaa komentoja hänen sormilleen kouristua kun hän ajatteli kouristusliikettä.
Ehkä tulevaisuudessa voitaisiin saada halvaantuneitten jäseniin eloa leikkaamalla hermoihin tuommoisia pieniä apulaitteita.
Onhan pacemakerkin sellainen apuväline, sydämen lyöntien tahdistaja.
Jännittävää, jos elää vielä 30 vuoden päästä, nähdä mitä kaikkea on keksitty."
Tuokin ihme on nyt saavutettu!
https://feinstein.northwell.edu/news/the-latest/bioelectronic-medicine-researchers-restore-feeling-lasting-movement-in-man-living-with-quadriplegia - Vuosi 2026 on loppupuolella. Jutun kirjoitin kesäkuussa 2005.
Nyt voi arvioida, mitkä ennakoimiset kävivät toteen ja onko tullut
parannuksia, siinä tapauksessa: kenen hyväksi? - Paloma! Ostin viime viikolla uuden näppäimistön. Siinä
on valot alla. Valoa saa säädettyä kirkkaammaksi tai vai-
meammaksi näppäimen avulla. Näppäimistä on painava,
aivan kuin rautapala. Hyvä niin, että pysyy paikallaan, eikä
liu´u niinkuin kiekko jäällä.
Muuten se pistos silmään ei satu. Silmä "nukutetaan" tipoilla,
olet kai itsekin laittanut joskus tippoja silmiisi? Ei tämä sen
kummempaa! Lycka till!
(Huomasin, että jostakin ihmeen syystä uusi profiilini toimii.
Puhelinnumeroani ei aikaisemmin hyväksytty.
Ennenkuin arvostelulautakunta pääsee arvostelemaan kuvaa,
niin voin ilmoittaa että alkuperäinen kuva otettu Sri Lankalla,
muotoiltu graafiseksi läiskäksi.)