Vapaa kuvaus

"Laughter is timeless. Imagination has no age. And dreams are forever." Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

2

Kommenttia

56

  1. Tämän esiintymisen EI pitänytkään olla minkään valtakunnan comeback. Michaelin oli tarkoitus vain hakea palkintonsa mutta hyvää hyvyyttään suostui sitten vielä myös esiintymään. Ja haukuthan siitäkin vain lopulta seurasi...
  2. ...että mulle rakkain Jackson-levy on Dangerous. Isoveljelläni oli se vinyylillä ja odottelin aina innokkaana että veli tulisi kotiin laittamaan kiekon levariin. Levy iski kuin tuhat volttia vaahtosammuttimen korkuiseen tyttöön, eikä mikään muu musiikki tuntunut enää kuuntelun arvoiselta. Saattaa olla että Thriller, OTW ja Bad ovat niin taiteellisesti kuin kaupallisestikin suurempia menestyksiä (vai ovatko? En keskity paljoa noihin myyntilukuihin.), mutta aina kun kuulen biisejä Dangerousilta siitä tulee aivan eri fiilis. Ne muistot mitkä just mulle tulee sen levyn kuuntelemisesta tekee siitä mun ikisuosikin. Ainoastaan Heal the World ja Gone Too Soon ei toimi mulle.

    Myöhemmin (kun olin jo toipunut hieman Dangerousista) löysin Bad albumin johon jäin totaalisesti koukkuun. Dirty Dianan ensimmäiset kitaraniskut saa vieläkin joka kerta kylmät väreet kulkemaan pitkin kehoa, Man in the Mirror aiheuttaa kerta toisensa jälkeen lattialle virtaavan kyynelputouksen, eikä Smooth Criminal lakkaa kuulostamasta yhtä tuoreelta ja nerokkaalta kun 20 vuotta sitten.

    Kun ensimmäistä kertaa kuuntelin Thrilleriä niin olin suoraan sanottuna pettynyt. Olin jo kauemman aikaa tiennyt että se on kaikkien aikojen myydyin levy. En mä oikeen osaa selittää mitä odotin siltä, ehkä samaa fiilistä minkä koin pikkuskidinä ensimmäisen kerran kunnellessani Dangerousia. Siinä vaan istuin ja mietin että tässäkö tämä nyt oli, historian ostetuin kiekko? Mikä ihme tästä tekee NIIN mahtavan? Biisit oli kyllä hyviä ja tarttuvia, mutta en kokenut mitään "suurempaa valaistusta". Aloin kuitenkin kuunnella levyä enemmän ja mulle valkeni mikä siinä koukutti. Lopulta tietysti olin ihan hurmiossa, se vain vei vähän aikaa. Sitä levyä vaan oli hehkutettu niin hulluna että odotin pääseväni levyä kuunnellessa vähintään jonkinmoiseen nirvanaan.

    HIStory on aika sekavan oloinen viritelmä, siinä on pari killer biisiä (They don't Care About us ja Earth Song) mutta loput on vähän huiskittu miten sattuu. Karmea R. Kelly siirappi-sokeri huttu You Are Not Alone ja vieläkin hirveämpi valitusvirsi kyhäelmä Childhood (oliks tää oikeasti hitti?!?) ei kyllä iske, muuten kuin nyrkki vasten naamaa. Invinvincible kuuluu samaan kastiin. Liian monta kokkia tässä sopassa, toiset on yrittäny keittää puuroa kun muut onkin lähteny tekemään keittoa. Samat tyypit on aiemmin veivannu pari hittiä jollekin Brandylle, eipä paljon vakuuta. Michaelin olis kannattanu pitää ohjat tiukemmin omissa käsissään eikä turvautua niin paljon muihin biisintekijöihin. 2000 Watts on Miken koko uran pohjanoteeraus, tekee mieli heitää stereot ikkunasta kun kuulen sen biisin. Tosin Whatever Happens ja You Rock My World on ihan kelpo biisejä. Michaelin ääni muuten kuulostaa aivan oudolta tällä levyllä. Joidenkin biisien aikana oon ruvennu kelaamaan että onko toi nyt Mike vai joku taustalaulaja. No joo, ääni muuttuu vuosien saatossa mutta että tuolla tavalla...

    Off The Wall levyä en voi oikein verrata muihin Michaelin levyihin koska disco ei ole ihan mun juttu enkä siitä paljoa tiedä. Don't Stop 'Til you Get Enough on kyllä aivan uskomaton biisi, piti sitten discosta tai ei. Erittäin hallittu ja harkittu kokonaisuus jota on kyllä mukava joskus kuunnella ihan vaikka vaan Miken lumoavan äänen takia.

    Joku sano että on muotia haukkua Miken ysäri levyjä. En mä sitä ainakaan mielelläni tee, tuntuu pahalta sanoa mitään negatiivistä miehestä jonka albumit on tehny niin suuren vaikutuksen muhun. En mä kuitenkaan mitä tahansa halua niellä, pitää osata olla kriittinenkin. En kerta kaikkiaan voi vaan sokeasti ylistää kaikkia Michaelin hengentuotoksia, jokin iskee ja jokin ei. Jotkuit saattaa ajatella että mikä fani tuollainen on joka lähestulkoon haukku kaikki Dangerousin jälkeiset albumit. Kyllä niiltä löytyy paljon yksittäisiä helmiäkin, mutta kokonaisuuksina ne ei vaan enää toimi samalla tavoin kuin aikasemmat tuotokset.
  3. Taas näitä brittiläisiä "laatudokkareita"... Ensin väitetään että Mike on oikee criminal mastermind joka osaa manipuloida yleisöä miten haluaa, samassa hän onkin jäänyt 8-vuotiaan pikkupojan tasolle... mistä kiven alta nuo "asiantuntijat" oli kaivettu? Mikä ihmeen mediapsykologi? Onko se siis todella ihan oikee titteli, olenko tulossa vanhaksi? Sitten pari kohtaa jotka ainakin jäi vaivaamaan mua. Ne väitti että on epäilyttävää asentaa liikkeentunnistimet jotka ilmoittaa makuuhuoneeseen kun joku liikkuu käytävässä. Siis mitäh? Jos olisin starba niin kyllä mullakin sellanen olisi, ainahan saa lukea stooreja joissa kaiken maailman psykopaatit on tunketunu julkkujen makuuhuoneisiin tekemään god knows what. Sitten todettiin että Michael on täysin irrallaan todellisuudesta, hän on vainoharhainen kuvitellessaan että kaikki jahtaavat häntä. No jaa, ei se musta mitään vainoharhaisuutta ole. Kaiken maailman lastensuojeluviranomaiset, syyttäjät (Tom Sneddon), paparazzit ja fanit hengittävät niskaan 24/7 ja seuraavat joka liikettä. Jos se sitten on vainoharhaisuutta niin en kyllä voi Michaelia siitä syyttää. Se oli kyllä ohjelman paras toteamus että MJ on syntynyt yhteiskuntaan jossa pedofilia on pakkomielle. Michael yritetään väkisin sovittaa johonkin profiiliin. Jos se kerran olisi pedofiili niin kai se nyt herran tähden olisi jo tajunnut muuttaa käyttäytymistään. Tyypit väitti että Mike jatkaa sitä vaan jotta vois näyttää kaikille olevansa voittamaton, pystyvänsä tekemään mitä haluaa. Armoa, eikö tuo nyt ole jo aika paksua tuubaa. Huh, sainpahan edes vähän purkaa tuntojani :D
  4. ...on syntynyt 16. toukokuuta 1966, eli on siis 40 vuotias.