qotd
Ohjelmoija ja kirjailijanalku. Blogaan kirjoittamisesta ja kustannusmaailmasta osoitteessa: https://www.kirjailija.blog/
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia13 aloitusta · 228 kommenttia
- Hyvä lisäys! Nimenomaan tarina ja tärkeys edellä, ja kaikki ylimääräinen pois :)
- Lukujen pituuden vaihtelu on täysin ok, niin kauan kuin yksittäisen luvun pituus ei paisu liian suureksi. Tasapitkät luvut olisivat itse asiassa varsin tylsät, koska lukujako auttaa rytmittämään tarinaa. En myöskään lähtökohtaisesti löydä mitään vikaa maailmasta toiseen hyppimisessä, koska se myös auttaa luomaan tarinalle rytmiä. Kannattaa luetuttaa teksti niin monella kuin pystyy ja tekemään isoja muutoksia vasta sitten, koska lukijoiden kokemukset voivat vaihdella hyvin paljon. Jollet ole vielä kirjoittanut koko tarinaa loppuun, tee se ensin ja mieti rytmitystä editoinnin yhteydessä.
- Laki koskee ihan yhtälailla proosaa. Poliittinen satiiri kuitenkin seuraa eri sääntöjä, sillä julkisuuden henkilöiden julkiset teot ovat vapaasti kritisoitavissa. On myös hyvä muistaa, että yllä olevat lakisitaatit vaativat kaikki loukatun osapuolen, eli mikäli tekijä on varma ettei kohde koe tulevansa loukatuksi, kaikki on sallittua. Hyvin tunnettujen henkilöiden kohdalla on myös se etu, että yleisö tuntee heidät riittävän hyvin erottaakseen todellisuuden satiirista, mikä suorelee satiristia lailta.
Kommentoin tuota Koljattia blogissa ja vertasin sitä Pääministerin morsiameen. Kun en tunne kysyjän tekstin yksityiskohtia, vastaus on väkisinkin "saa, muttei kannata". - Saa, mutta en suosittele. Lain mukaan kunnialoukkauksen määritelmä täyttyy, jos toinen "esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka [muutoin] halventaa toista".
Yksityiselämän loukkaamisena vuorostaan pidetään sitä, että "esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa". Tässä kannattaa huomioida ettei tiedon tarvitse olla totta, vaan että myös vihjaus tai kuva riittää. Käytännössä teksti on aina pakko luetuttaa lainatulla henkilöllä, jotta voi olla varma ettei lakia ole rikottu.
PS. Olen muutama vuosi sitten blogannutkin aiheesta, eli lisäajatuksia löytyy täältä: http://kirjailijana.varjohovi.net/2014/08/saako-romaanissaan-viitata-todellisiin.html - Kirjoita hyvä kirja, lukijat kyllä löytävät perässä. Suomalaista kaunokirjallisuutta myydään kustantajan kautta varsinkin Euroopan maihin. Jos sinulla on hyvin selkeä tavoite saada kirjasi joillekin tietyille kielimarkkinoille, voit tietysti myös pyrkiä teettämään siitä käännöksen ja tarjota sitä suoraan kyseiseen maahan. Suuremmilla kielialueilla kilpailu on tietysti kovempaa. On kuitenkin olemassa suomalaisia, jotka kirjoittavat englanniksi ja ovat ensin tulleet julkaistuiksi (tai julkaisseet omakustanteen) englanninkielisillä markkinoilla. Suoraan julkaisukielelle kirjoittaminen toki säästää käännöskustannuksissa, mutta toisaalta vaatii kirjailijalta hyvää kielitaitoa.
Suomalaista kirjavientiä voi tutkia tarkemmin Kirjallisuuden vientikeskuksen eli FILI:n sivuilta: http://www.finlit.fi/fili/kirjallisuusvienti/tilastoja-ja-selvityksia/ - Periaatteessa jännittävässä alussa ei ole mitään väärää. Jännitys on hyvästä ja auttaa lukijaa kiinnostumaan, mutta se ei usein yksinään riitä säilyttämään lukijan mielenkiintoa. Jollemme välitä pulassa olevasta henkilöstä, emme välttämättä jaksa seurata heitä siihen asti, että opimme tuntemaan heidät. Sama ongelma on tietysti läsnä kaikissa tarinoissa, mutta toiminnalla pakatuissa kohtauksissa se korostuu. Käytännössä kirjailijan on jollakin tavoin aivan alussa ansaittava lukijansa luottamus, jolloin lukija on valmis uhraamaan aikaansa ja huomiotaan siihen asti, että pääsee sisälle kirjan maailmaan.
Ilman tekstinäytettä on vaikea sanoa, toimiiko alku vai ei, koska kumpikin on mahdollista. Suosittelen hakemaan lukijoita, jotka vastaavat kohderyhmääsi, ja pyytää heitä kertomaan mitä ovat tekstistä mieltä. Tätä tehdessä kannattaa myös muistaa, ettei yksi tai edes kaksi mielipidettä vielä kerro koko totuutta. Lukijoiden puutteessa kaverin mielipiteestä voi tietty aloittaa, kunhan muistaa että kaverit harvoin antavat yhtä hyvää palautetta, kuin etäisemmät genreen perehtyneet lukijat. - Helmetin sivuilla lukee että järjestäjä on kirjasto, mutta todellisuudessa tapahtumaa pyörittävät vapaaehtoiset. Kirjasto tukee harrastustoimintaa lähinnä tarjoamalla tilat ja mainoksilla näkyvyyttä.
- Tässä on Kielikeskuksen ohjeet ajatusviivan käyttöön: http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/138
Ohjeesta: "Johtolause saattaa olla myös virkkeen keskellä. Tällöin sitaatti voi jatkua johtolauseen ja uuden vuorosanaviivan jälkeen pienellä alkukirjaimella ja samalla rivillä:
– Tästähän tulee hyvä mainos, Janne sanoi ja nauroi, – hienoa, Iina!"
Tässä kannattaa olla tarkkana siitä mikä oikeastaan on virke. Virke on "tekstin jakso, joka alkaa suuraakkosella ja loppuu niin sanotusti isoon välimerkkiin eli pisteeseen, huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin" (Wikipedia), eli esittämässäsi esimerkissä "Hei Matilda!" on yksi virke ja "Me olemmekin odottaneet sinua kauan" on toinen. Kun johtolause tulee kahden virkkeen väliin, on oikein käyttää johtolauseen perässä pistettä.
Sen sijaan jos virke kokonaisuudessaan on "Hei Matilda, me olemmekin odottaneet sinua kauan!", tulee johtolauseessa olla pilkku, eli sillä merkitään johtolauseen sijaitsevan virkkeen keskellä. Toisin sanoen kaikkia kohtia ei tarvitse korjata, vaan ainoastaan sellaiset, missä virke jatkuu johtolauseen jälkeen.
Onnea kirjoittamiseen! - Itse asiassa hyvin moni kirjailija tekee ainoastaan osa-aikatöitä. Tarkkaa lukua on hankala saada esiin tilastoista, enkä tiedä onko sillä paljoa merkitystä keskustelun kannalta.
Itse olen sitä mieltä, että Suomessa kannattaa panostaa taiteen tukemiseen, koska sillä on käytännössä mahdotonta elää muutoin. Tietty kirjailija voi jatkaa normaalia työtahtia palkkatyössä, mutta silloin se merkitsee väkisinkin että aikaa kirjoittamiselle jää paljon vähemmän kuin jos kirjailijalle maksetaan kokopäiväisestä kirjoittamisesta. Ilman apurahoja meillä olisi paljon vähemmän kotimaisia kirjoja kuin nyt, enkä usko että meillä olisi yhtä monia kirjailijoitakaan, koska monien olisi pakko valita kirjoittamisen ja uransa välillä. - Ihan aluksi: kirjoille on ihan normaalia, että ensimmäinen versio tarinasta tuntuu hölmöltä ja hankalalta, tai jopa ihan liian nololta näytettäväksi kenellekään. Kirjoittamisessa, niin kuin piirtämisessä puhutaan luonnoksista, eli luonnoksia syntyy tekstistä useita ennen kuin se löytää parhaan mahdollisen muodon. Kirjoita koko tarina ihan pelotta alusta loppuun, anna tekstin levätä vähän aikaa ja palaa sitten tekemään siihen korjauksia. Yritä olla arvostelematta (eli editoimatta) tekstiä liikaa samalla kun kirjoitat sitä, koska muuten alat helposti kyseenalaistamaan hyviäkin ideoita.
Seuraavaksi kysymykseen: "Jos koskaan uskaltautuisin laittamaan kässäriäni jollekin kustantamolle, mille kannattaisi laittaa? Lukevatko kustantamot lasten kirjoittamia tekstejä ollenkaan? Ja muutenkin, kannattaisiko kertoa ikäni ihan reilusti vai jättää kokonaan kertomatta? Tässä kaikki ovat vähän eri kannalla, niin haluaisin kuulla teidän mielipiteitä."
Kaikki suurimmat kustantamot, eli WSOY, Otava, Tammi ja niin edelleen ovat varmasti kiinnostuneita. Yleisesti ottaen kustantajan kiinnostusta voi mitata sillä, ovatko he julkaisseet aikaisemmin jotakin samanlaista. Jollei kustantajan verkkokaupassa esimerkiksi näy yhtäkään runokokoelmaa, on epätodennäköistä että heitä kiinnostaisi sellainen.
Iällä ei ole merkitystä julkaisukynnyksen ylittämisessä, vaan iästä saattaa olla jopa hyötyä. Olet ehkä joskus kuullut Eragonista, tai siis Perillinen-kirjasarjasta. Sarjan kirjoittaja Christopher Paolini aloitti sarjan kirjoittamisen 15-vuotiaana.
Ja kolmanneksi: on hienoa, että uskallat näyttää tekstiäsi muille ja että haluat saada palautetta. Vanmjäs antoi jo muutamia hyviä vinkkejä, ja tulet tulevaisuudessa huomaamaan löytäväsi silloin tällöin hyviä neuvoja koulusta, kirjoista, ja kanssakirjoittajilta -- hyviä ideoita löytää koko ikänsä. Minun vinkkini kuulostaakin siksi perään heti nurinkuriselta, mutta se on minusta eräs tärkeimmistä asioista, joita kehittyvä kirjailija voi oppia. Vinkki on tämä: kaikki palaute mitä tulet nyt ja tulevaisuudessa saamaan EI tule olemaan sellaista, mikä taatusti sopii juuri sinun tyyliisi ja juuri siihen tarinaan, jota olet kirjoittamassa. Älä siis koskaan ota saamaasi palautetta käskynä, vaan ainoastaan ehdotuksena, mutta ole aina valmis kokeilemaan uutta. Jossakin vaiheessa kirjoittajan elämääsi tulee tulemaan tilanne, jossa toisen henkilön neuvo voi johtaa sinut harhaan ja viedä tarinasi huonompaan suuntaan, ja voit jopa kadottaa kokonaan käsityksen siitä, kuka juuri sinä olet kirjoittajana. Palaute on välttämätöntä kirjoittajan kehitykselle, mutta yhtä välttämätöntä on oppia tunnistamaan niin sanotut "väärät hälytykset". Hyväksi todettu nyrkkisääntö on, että jos yksi lukija antaa sinulle palautetta jostakin, kiitä heitä ja lupaa harkita sitä. Kun kuitenkin kolme tai useampi antaa sinulle samaa palautetta, kiitä heitä ja harkitse asiaa ihan oikeasti.
Aloitin itse kirjoittamisen kolmetoistavuotiaana ja pyrin tällä hetkellä ammattikirjailijaksi. 12-14 on minusta ideaali-ikä aloittaa, ja toivon sinun nauttivan koko tulevasta matkasta. Äläkä koskaan heitä mitään pois, ei vaikka se kuinka nolottaisi! Joskus myöhemmin tulee vielä aika, jolloin jokaiselle tekstinpätkälle tulee käyttöä. Muista myös aina, AINA ottaa varmuuskopio.
Noin, olen viisauteni sanonut :D - Kirjoittamallahan se kirjoittaminen tosiaan kehittyy, tosin kirjoittamista voi tukea monella eri tavalla. Kirjoitin jokunen aika blogipostauksen omista ajatuksistani asiaan liittyen, niin linkkaan suosiolla siihen sen sijaan, että toistaisin tässä kaiken uudelleen: http://kirjailijana.varjohovi.net/2015/06/haluan-kirjoittaa-kirjan-mita-teen.html
- Omat verkkokaupat ovat tosiaan yllättävän kalliita. Veikkaan että halvin yhdistelmä on käyttää kolmannen osapuolen alustaa ja tilata ainoastaan kannet. Teki miten teki, editoija kannattaa ihan ehdottomasti palkata korjailun avuksi, koska ilman ammattilaisen apua on käytännössä mahdotonta löytää tekstille sitä ideaalimuotoa.
- Tartunpa tähän "hyvä ja halpa"-väittämään. On totta, että e-kirjan voi tuoda julkisuuteen hyvin minimaalilla rahamäärällä, nykyään kun löytyy ilmaisohjelmia, jotka auttavat tekemään taiton ja tallentavat tekstin vaadittavaan muotoon. Suosittu vaihtoehto on Calibre, tosin olen itse käyttänyt sitä yksinomaan e-kirjojen lukemiseen, en luomiseen.
Itse e-kirjan luominen ei ole ongelma, vaan sen myyminen ja markkinointi. Jos kirjasta haluaa rahaa, se täytyy laittaa verkkokauppaan, sitä täytyy mainostaa, ja sen täytyy houkutella lukijaa ostamaan. Omakustanteiden vaatiman työmäärän skaala on tietysti laajempi, kuin perinteisten kustanteiden: kirjaa voi halutessaan myydä käsin ja lähettää ostajille sähköpostin välityksellä, tai sitä voi myydä verkkokaupassa joko omalla alustalla tai esimerkiksi Amazonissa. Samoin taitto ja kansitaide voivat vaihdella ilmaisesta hyvän graafikon tekemään työhön. On tärkeä ymmärtää, että pieni panostus helposti tuo myös pieniä tuottoja, eli halvin ei aina ole paras.
Ajatellaan asiaa näin: oletetaan että haluat ottaa halvimman vaihtoehdon ja myydä e-kirjaa omilla verkkosivuillasi. Jos myyt kirjoja "käsin", eli pyydät lähettämään rahat tilille ja lupaat lähettää vaihdossa e-kirjan, kynnys ostaa on hyvin korkea ja monet niistäkin, joita tavoitat, jättävät ostamatta. Jos perustat verkkosivuillesi oman verkkokaupan, ongelma siirtyy vain askeleen taaksepäin, sillä pankkimaksuominaisuus on hyvin kallis ja vaatii erillisen sopimuksen pankkien kanssa. Kulutat satoja euroja ennen kuin olet myynyt kirjaakaan -- puhumattakaan sivujen muista kuluista. Kuluja tulee usein hyvin yllättävistä paikoista. Esimerkiksi .fi-domainin ostamiseen täytyy varata vähintään 50 euroa vuodessa.
Oletetaan seuraavaksi, että haluat käyttää kolmannen tahon tarjoamaa verkkokauppaa, jolloin ostaja tietää varmasti järjestelmän toimivan ja laskee ostokynnystä. Suomessa tällainen on Elisa Kirja, jolloin joudut suoraan luopumaan 30%:sta tuotoistasi Elisalle. Maailmalla tämä on Amazon, ja esimerkiksi Amazonin Kindle Direct Publishing -ohjelmassa (usein muodossa KDP) prosenttiosuus on sama. On totta, että perinteistä kautta kustannetuissa kirjoissa prosenttiosuus on huomattavasti vähäisempi, sillä ensin Amazon ottaa osuutensa, ja sen jälkeen jäävät tuotot jaetaan kirjailijan ja kustantajan välillä.
Kilpailu omakustanteiden välillä on kuitenkin kovaa, mahdollisesti jopa kovempaa kuin perinteisten kustanteiden, koska tarjontaa on niin paljon. Ostokynnys on korkeampi, sillä lukijat olettavat yhä omakustanteiden olevan huonompaa laatua, mitä ne usein ovatkin. Sinun täytyy tehdä päätös, kuinka paljon olet valmis sijoittamaan kirjan taittoon, oikolukuun, editointiin ja kansisuunnitteluun tavoittaaksesi suuremman ostajamäärän. Jokainen vaihe on paras teettää ammattilaisella, ja kulut nousevat taas nopeasti satoihin euroihin. Graafisesti taitava ja teknisesti näppärä tekijä voi myös saada siedettävää jälkeä aikaan ottamalla ammattilaisista mallia, mutta itse tekemisessä on aina riskinsä. Toisaalta e-kirja -alustat pyrkivät myös itse alentamaan ostajan kynnystä tarjoamalla työkalut, joiden avulla myös jokamies pystyy tekemään hyväksyttävää jälkeä. Työkalut ovat kuitenkin rajalliset, eivätkä takaa kirjan erottuvan samoilla työkaluilla luotujen kirjojen massasta.
Eli lyhyesti: pelkkä potentiaalinen ostajajoukko ei vielä riitä, koska se täytyy tavoittaa ja se täytyy houkutella ostamaan. Korkealaatuisia ilmaiseksi tuotettuja omakustanteita on varmasti olemassa, mutta totuus on, että laatu vaatii rahaa ja työtä. - Varmasti on. Toinen kysymys kuitenkin on, kannattaako. Ensinkin palkollinen editori on vain yksi ihminen, jolla on yksi mielipide. Jos kohdalle sattuu joku, jolla on samanlainen kirjamaku ja joka ymmärtää, mitä olet tekemässä, hyvä. Jos ei, olet luultavasti heittänyt rahasi hukkaan. Suosittelen ennemmin hakemaan palautetta muilta kirjoittajilta esimerkiksi kirjoituspiirien kautta. Erilaisia arvostelupalveluja kyllä on olemassa, ja jotkut varmasti hyötyvät niistä.
Lisäksi, vaikka editorilla olisikin suhde kustantamoon, sillä pääsee korkeintaan suoraan jonkin tietyn kustannustoimittajan pöydälle. Hyvät tekstit kyllä löydetään, jos ne osaa lähettää oikeaan kustantamoon. (Oikea kustantamo siis merkitsee sellaista, joka on kiinnostunut kirjoittamastasi genrestä, joka jakaa taiteellisen näkemyksesi ja jolla on tilaa siihen kustannusohjelmassaan. Mikään näistä ei ole itsestäänselvyys.) - Tarinarunko, esimerkiksi synopsis, auttaa, mutta hyvääkään suunnitelmaa ei kannata noudattaa orjallisesti. Kirjoittaessa syntyy lähes aina uusia oivalluksia, jotka voivat olla parempi kuin alkuperäinen suunnitelma. Tarinarungoissa voi myös syntyä se vaara, että tarina seuraa liian tiukasti juonta, eikä enää tunnu luontevalta.
Paras lääke rönsyilevään tekstiin ei välttämättä ole työtavan muuttaminen, vaan huolellinen jälkieditointi. Tarinoissa saa olla rönsyjä (vähemmän jos kyseessä on novelli) ja ne voivat jopa tukea tarinan teemaa olematta suoraan yhteydessä juoneen. Monesti rönsyilevät kirjoittajat eivät vielä kirjoittaessaan tiedä, mitkä rönsyistä tulevat olemaan merkittäviä tarinan kannalta. Kun tarinan on kerran kirjoittanut loppuun, sen voi kaikessa rauhassa lukea läpi ja leikata pois ne osat, jotka eivät tue kokonaisuutta. Tämä on täysin normaali osa kirjoittamisprosessia eikä mikään virhe, vaan nimenomaan asia joka joka tapauksessa tulee tehtyä.
Siinä mielessä "motivoitunut kerronta" onkin tietyssä määrin illuusio. Kun lukija näkee vain lopputuotteen, tämä näkee vain sen, minkä kirjoittaja on tarkoituksella jättänyt jäljelle. - Suosittelen hakeutumaan kirjoituspiireihin ja -kursseille. Parasta palautetta saa melkein aina kasvokkain.
- Tuosta kohdasta viisi täytyy sanoa, että tämä tosiaan toimii vain jos on kirjoittanut ylös joka ikisen sanan joka mieleen on tullut. Olen huomannut alikirjoittamisen olevan melkein yhtä yleinen ongelma kuin ylikirjoittaminen, ja meille alikirjoittajille on yleensä tarpeen yksi vaihe, jossa erikseen lisäilemme selityksiä ja kuvauksia, joita emme osanneet tai tajunneet lisätä aikaisemmin. Hyvä nyrkkisääntö kuitenkin on, että ihan lopussa poistaa sen 10%, koska jo pelkästään täytesanoista ja turhasta toistosta irtoaa helpostikin kymmenes.
- Ensimmäinen vaihe on helppo: sen kun tartut kynään ja paperiin ja alat latomaan sanoja paperille. Ideat kannattaa kirjoittaa ylös ihan vain raakilemuodossa, eli unohda korjailut ja säännöt siihen asti, että olet saanut tarinan ulos. Älä välitä, jollei tekstistä synny järkevää kokonaisuutta, äläkä mieti, mihin kohtaan mikäkin pätkä on menossa; kirjoita vain ylös KAIKKI. Sen jälkeen voit alkaa uudelleenkirjoittaa tekstiä ja korjailla sitä mielesi mukaan, sekä tietty luetuttamaan sitä muilla. Ensimmäinen askel on yleensä se hankalin, mutta kyllä se siitä.
Olen kirjoittanut asiasta pidemmän kommentin täällä: http://kirjailijana.varjohovi.net/2015/06/haluan-kirjoittaa-kirjan-mita-teen.html . Onnea kirjoittamiseen! - Nuortenkirjallisuuden sisällä ei ole kovin suurta merkitystä, mikä genre on kyseessä, jos kustantaja vain yleisesti julkaisee nuortenkirjallisuutta. Isoimmista kustantamoista ainakin WSOY ja Karisto ovat erikoistuneet nuortenkirjoihin. Muutkin kyllä julkaisevat niitä, jos ne istuvat muuhun kustannusohjelmaan (lukuun ottamatta Gummerusta).
- Älä rajoita itseäsi liian aikaisin. Kirjoita ylös kaikki juuri sellaisena kuin se tulee mieleesi äläkä välitä, vaikkei siitä heti synny kokonaisuutta. Jollet keksi jollekin nimeä tai olet hukannut sanan, merkitse se esimerkiksi hakasuluilla ja jatka kirjoittamista. Jos sinusta tuntuu, että materiaalia on jo paljon, kokeile kirjoittaa tarinasta lyhyt synopsis. Jos sinulla on vaihtoehtoinen idea, kirjoita toinenkin synopsis ja vertaile sitä ensimmäiseen. Täydellinen juoni muotoutuu vasta kun sinulla on riittävästi materiaalia, jonka avulla pystyt näkemään kokonaisuuden, ja senkin jälkeen ole valmis muuttamaan suunnitelmaasi vielä senkin jälkeen, kun olet kirjoittanut tarinan alusta loppuun. Pääpointti on: kaikki ensin talteen, jatka vasta sitten eteenpäin.