qotd
Ohjelmoija ja kirjailijanalku. Blogaan kirjoittamisesta ja kustannusmaailmasta osoitteessa: https://www.kirjailija.blog/
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia13 aloitusta · 228 kommenttia
- Tämä on kieltämättä aika radikaali näkökulma, jos jossakin kustantamossa ajatellaan näin. Satutko muistamaan kuka sanoi ja missä? Kaivelisin tätä mielelläni vähän syvemmin.
- Tulokset julkaistiin ainakin STK:n Facebook-sivulla.
- Kaikki Suomessa tuntemani agentuurit ovat suuntautuneet ulkomaanmyyntiin, ja monet ovat lisäksi kustantamojen omistuksissa. Meillekin soisi silti tulevan joustavampia sopimusmalleja, vaikka epäilenkin, josko niitä tulee Suomen kokoisille markkinoille vähään aikaan saati koskaan. Varsinkin esikoiskirjailijalla voi olla vaikea vaatia kovin korkeita prosentteja itselleen, koska painosmäärät ovat pienet ja kirjan julkaisuun liittyy paljon kiinteitä kuluja (kansien suunnittelu, kustannustoimittaminen, jne), jotka täytyy kattaa jotenkin.
Omien tekijänoikeuksien valvonta on minusta tässä se mielenkiintoinen osuus, jota ihan oikeasti kannattaa tarkkailla soppareita tehdessä. Muistaakseni laki määrää oletuksena niin, että luovutetut oikeudet säilyvät kustantajalla niin kauan kun kustantaja hyödyntää niitä, eli ne säilyvät kustantajalla niin kauan kun kirjaa painetaan. Jos painoksia ei tehdä, oikeudet palautuvat tekijälle tietyn ajan kuluttua. Samanlaista kieltä käytetään usein myös kustannussopimuksessa, eli mukaan on liitetty (tai ainakin pitäisi liittää) klausaali, jonka perusteella oikeudet palautuvat tekijälle tietyn ajan jälkeen.
Tämähän on nykyään tietynlainen ongelma, koska tarvepainatus ja digitaaliset julkaisut hämärtävät rajoja siitä, miten esim. painoksia pitäisi sopimusten mukaan tulkita. Sen takia nyt on tietääkseni alettu siirtymään enemmän aikapainotteisiin soppareihin, eli kustantajalla on oikeus julkaista teosta esim. kolmen vuoden ajan, minkä jälkeen sopimus voidaan joko purkaa tai uusia. Tässä mielessä siis nyt on tietyllä tapaa paremmat sopimusmahdollisuudet kuin niillä, jotka ovat tehneet sopimuksen vuosia sitten ja joilla oikeudet eivät ole syystä tai toisesta ehkä palaudu, koska sopiessa ei osattu ottaa huomioon esim. tarvepainatusta.
Näistä muuten sellainen huomio, että Kirjailijanliiton ohjeiden mukaan jokaisesta julkaisuformaatista pitäisi aina sopia erikseen. Eli ei ikinä niin, että luovuttaa mitään kysymättä kaikki oikeudet kustantajalle, vaan luovutettavat oikeudet kuuluisi eritellä omine ehtoineen (kovakantinen, e-kirja, äänikirja, jne). Ja mitä enemmän oikeuksia myy, sitä enemmän niistä pitäisi myös saada palkkiota. Sitä en tiedä, toteutuuko tämä nykyään vaikkapa e-kirjojen suhteen, vai haluavatko kustantajat ne tällä hetkellä oletuksena suostuakseen edes ottamaan teosta julkaisuun. Käännösoikeudet sen sijaan myydään oletuksena erikseen, mutta kustantaja saattaa ottaa niistä provikkaa.
Näitä kaikkia voi onneksi selvittää tarvittaessa Kirjailijaliiton lakimiehellä, eli kun saa sopimuksen eteensä, niin ei kannata heti allekirjoittaa vaikka kuinka tuntuisi että pitäisi, vaan sopimus kannattaa ottaa kotiin ja katsoa sitä rauhassa, ehkä näyttää sitä parille kaverille ja samalla tarkastuttaa myös Kirjailijaliiton lakimiehellä. Ja neuvotella kannattaa aina. Varsinkin pienemmät kustantamot voivat olla valmiita malleihin, joissa vastuut jaetaan kustantamon ja tekijän kesken, jolloin oikeuksia voi olla helpompi jättää omaan hallintaan.
Hereilläolo siis ehdottomasti kannattaa kun on menossa neuvottelemaan, mutta näkisin sen niin, että joustoa löytyy jos on hyvät tiedot alasta ja on itsekin valmis tekemään kompromissin, kuten tässä Oprah Winfreyn tapauksessa.
Sitten tietysti jos haluaa säilyttää kaikki oikeudet tiukasti itsellään, niin omakustantajille löytyy monenlaisia palveluita, joiden kautta pystyy teettämään kirjan ammattilaisten avulla. Tällöin joutuu pistämään ensin omia rahojaan likoon, mutta sen jälkeen tekee paljon kovempaa voittoa. Jos on yhtään yrittäjähenkinen, niin nämäkin on nykyään täysin varteenotettava vaihtoehto. Ei meillä siis ainakaan päätökset lopu, kun tulee aika miettiä niitä sopimuksia. - Siitä vain kirjoitamaan! Ikä ei ole mikään este sille, jos siitä olet huolissasi, ja mikäs sen hauskempaa kuin saada oma tarina paperille ja muiden luettavaksi. Aloitin itse muinoin romaanisarjan kirjoittamisen 13-vuotiaana ja kynäilin sitä päivät pitkät, ja vaikkei tekstiä koskaan julkaistu missään, luen sitä välillä vieläkin omaksi ilokseni koska se muistuttaa minua siitä, miksi ylipäätään jatkan kirjoittamista.
Se kannattaa tietty hyväksyä, että ensimmäiset viisi, kuusi kirjaa ovat (suurella todennäköisyydellä) julkaisukelvottomia, mutta mitä aiemmin harjoittelun aloittaa, sen aiemmin siinä myös kehittyy. Tärkeää on kokeilla kaikenlaista, löytää se oma tyylinsä, jatkaa hyvien kirjojen lukemista... ja ennen kaikkea oppia editoimaan. Kannattaa siis rohkeasti vain lähteä kokeilemaan, miten pitkälle idea kantaa, ja olla valmis muuttamaan suuntaa jos jokin ei toimikaan. Hullultakin kuulostava ajatus voi toimia loistavasti jos sen toteuttaa oikein, mutta oikean toteutuksen löytäminen vaatii aikaa ja opiskelua.
Suomeksikin on nykyään kirjoitettu valtavan paljon hyviä kirjoitusopaita, ja monella paikkakunnalla järjestetään myös kursseja, missä voi löytää samanhenkistä seuraa ja niitä arvokkaita koelukijoita. Kirjastoissa yleensä kyllä osataan neuvoa, mistä näitä löytää :) - Muut paikalla olleet (tai Ylen nauhoituksen nähneet) saavat korjata jos olen väärässä, mutta itselleni jäi käsitys, että tämä koskee enemmän tietokirjoja kuin kaunokirjoja. Ajatuksena oli se, että jollei kirjailija itse osaa ilmaista kirjan aihepiiriä yhdellä lauseella (ns. loglinella), niin silloin kustantamon väelläkin voi olla vaikeuksia selittää sitä toisilleen ja viime kädessä kirjakaupoille. Näihin on kaunolle (lähinnä elokuvien kautta) kehitetty erilaisia kaavoja, eli sama periaate toimii kyllä myös fiktion puolella. Mikä ei siis välttämättä vielä merkitse, että se koko saate on yksinomaan logline, mutta voisin kuvitella että hyvin kirjoitettu logline/hissipuhe kyllä toimii käsikirjoituksen eduksi.
- Tässä ainakin oma listaukseni muutaman vuoden takaa: https://www.kirjailija.blog/2015/08/mita-mikakin-kustannusyhtio-julkaisee.html
Olen juuri työstämässä tästä päivitettyä versiota missä on mukana myös tietokirjat ja pienkustantajat, edellinen kun alkaa olla aika vanhentunut ja tehty turhan pienellä otannalla. Laita ihmeessä viestiä jollet malta odottaa kahta viikkoa artikkelin julkaisuun! Voin pistää listan takaisin aihepiiriä sivuavista kustantamoista, minulla kun on avainsanahaku tässä koneella. - Saa kirjoittaa vaikka koko romaanin puhekielellä. Tärkeintä on tekstin ymmärrettävyys.
- Tiedoston koko vaihtelee täysin formaatin ja sisällön perusteella, mutta tiedoston tiedoista näkee itse paljonko oma teksti on. Rajoite lienee enimmäkseen sitä varten, ettei kustantajan sähköpostilaatikko täyty maassiivisista tiedostoista. Isokin teksti on yleensä korkeintaan muutamia megoja, niin kymmenen vaatii jo yrittämistä esim. kuvien muodossa.
Vilkaisin huvikseni omaa tekstiäni, ja parisataasivuinen kässäri on vielä reippaasti alle megan PDF-tiedostona. Jollet siis tehnyt jotakin TOSI outoa tiedostoa luodessa, niin ei huolta! - Kiinnostaa kuulla tästä koko tarina. Jos ei tee mieli laittaa koko juttua tänne, niin laita sähköpostia (löytyy linkistä profiilista).
- Jos olet tarjoamassa käsikirjoitusta perinteiselle kustantajalle, kirjan nimestä ei kannata ottaa paineita. Kustantajalla on yleensä nimittäin hyvin paljon sanavaltaa nimen suhteen (kuten myös kansien ja kirjan takatekstin). Lisäksi jos aiempi teos on julkaistu kymmeniä vuosia sitten, ei välttämättä ole edes ongelma jos nimi pysyy samana. Maailmalla on saman nimisiä kirjoja paljon, Suomessa toki harvemmin, mutta osanimikaimat eivät ole mikään maailmanloppu.
Jos siis käsikirjoitus on vielä kesken, kirjoittaisin siis kirjan kaikessa rauhassa loppuun ja sitten ratkaisisin ongelman, sikäli kuin se ongelma onkaan. Joskus vastaus voi myöhemmin tulla salamana kirkkaalta taivaalta, ja jos todella pidät nykyisestä, säilyttäisin sen ainakin toistaiseksi. - Käsikirjoituksen ei tarvitse olla täydellinen mennessään kustantajalle, kunhan on valmis kuuntelemaan kustannustoimittajan neuvoa ja pystyy saatekirjeessä ilmaisemaan minkä tietää olevan pielessä. Toisaalta jos arvostelupalvelun palaute on ollut positiivista, saatat ehkä itse katsoa tekstiä liian kriittisesti. Voit joko näyttää tekstiä esilukijoille tai jättää sen lepäämään pariksi kuukaudeksi, jotta voit saada tekstiin tuoreemman näkökulman. Omiin taitoihin kannattaa luottaa! Tekemällä oppii, ja niin edelleen.
- Tämä ansaitsisi olla pysyvästi palstan etusivulla!
- Jonkin verran kustantajasta kiinni, mutta yksinkertainen on kaunista. Lyhyt ja ytimekäs on hyvä, eikä liikaa oman tärkeyden suurentelua. Aika pahasti saa kyllä mokata että sillä olisi paljon merkitystä.
Kysyin tätä itse asiassa suoraan kustantajalta viime syksynä, eli täällä asiasta paljon laajemmin: http://www.kirjailija.blog/2016/11/minkalainen-on-hyva-saatekirje.html - Tähän ei löydy kiveen hakattu sääntöä, mutta tässä oma mielipiteeni: tarinan tarvitsee lunastaa vain ne viitteet, jotka kiinnittävät lukijan huomion. Jos esimerkiksi erään henkilön punainen hiusväri kerää epätavallisen paljon huomiota, tämän hiusten odottaa olevan merkityksellisiä myöhemmin. Yksityiskohdilla on tarinallisesti tietenkin muitakin rooleja kuin juoni: ne voivat auttaa tunnelman luomisessa, henkilön tai paikan persoonan värittämisessä, tai tietyissä tilanteissa ne ovat symboleja jollekin muulle, mitä tarinassa tapahtuu. Tämän vuoksi on vaikkapa yleistä, että tarinassa sataa kun päähenkilön mieli on maassa. Sade on tietty niin käytetty että se on jo klisee, mutta kliseet syntyvät siksi että jokin niissä toimii. Teksti tuntuu luonnolliselta, kun yksityiskohtiin kiinnitetään huomiota vain silloin, kun henkilöt itse pitävät niitä tärkeinä. Onnea kirjoittamiseen!
- Väkeä tulee ja menee itse kunkin jaksamisen ja ehtimisen mukaan, mutta meillä on muutama jolla on jo julkaisusopimus, toisilla tulee vielä vasta hylsyjä. Pikaisesti laskien ehkä puolet aktiiveista kirjoittaa julkaisun perässä, puolet huvikseen. Kaikilla on aika omat asiat mihin teksteissä tarttuu, mutta palautettahan voi myös pyytää vain jostakin tietystä asiasta. Isoja rakenteellisia vinkkejä tulee vähemmän ja ne kannattaa yleensäkin jättää vähemmälle, koska tekstejä tulee luettua pätkittäin. Yleensä joku kyllä aina huomauttaa siitä yksityiskohdasta tai lauseesta, jota on itse pitänyt "riittävän hyvänä", eli ainakin omalta kohdaltani palaute on osunut sinne, minne kuuluukin.
Meillä on välillä ollut aika hiljaista, eli jos pienintäkään kiinnostusta riittää, niin kannattaa tulla kokeilemaan. Valtaosa palautteestahan on myös Drivessä, eli vaikkei pääsisi paikalle, palautetta voi silti saada ja antaa :) - Leppävaarassa on kirjoittajapiiri, jossa on kaikkia noita tarjolla :)
https://groups.google.com/forum/#!forum/sellon-kirjoittajapiiri - Aina kannattaa jatkaa. Sellaista tilannetta ei ole missä kannattaisi heittää pyyhettä kehään edes vaikka teksti olisi täysin kamalaa, koska kirjoittaminen on taito jonka oppii parhaiten tekemällä. Kirjoita tarina loppuun ja yritä olla ajattelematta sen hyvyyttä tai huonoutta liikaa, sitten katso tuntuuko teksti riittävän kypsältä siihen, että sen saisi muokkaamalla lukukelpoiseksi. Vaikkei saisikaan, olet silti oppinut kirjoittaessa jotakin, ja seuraava tarinasi on parempi. Toista tätä uudestaan ja uudestaan, äläkä unohda näyttää huonojakin tekstejä luottolukijoille. Etsi keinoja olla parempi, opi tunnistamaan omat vahvuutesi. Kyllä se siitä lähtee!
- Itse olen kanssa sellainen kirjoittaja että hyvätkin suunnitelmani muuttuvat toteuttaessa. Pidän listaa muutoksista mitä haluan myöhemmin tehdä, ja sitten palaan myöhemmin muuttamaan sen mitä tarvitsee muuttaa. Sen tulin oppineeksi kantapään kautta, että tarina kannattaa ensin kirjoittaa loppuun ja jos huomaa muuttelevansa tarinaa paljon, unohtamaan oikeiden lauseiden hakemisen ja keskittymään saamaan perusajatuksen paperille. Kun muutoksia tulee paljon, niin kielellisiin seikkoihin tarttuminen vie turhaan aikaa ja energiaa.
Kaikkia ideoita ei ole myöskään pakko kirjoittaa kokonaan auki, vaan teen aika usein sitä että kokeilen juonenkäänteitä ensin synopsiksena että näen miltä se oikeasti vaikuttaa. Välillä luonnostellessa löytää jonkin aukon tai virheen joka pistää palaamaan edelliseen versioon, mutta koska kokeilu on ollut ainoastaan synopsiksen muodossa, aikaa ei ole samalla tavalla palanut hukkaan. Samalla luonnoksista näkee, meneekö tarina oikeasti sinne minne haluaa sen menevän. Jos siis tarinalla on paha tapa rönsyillä, lyhyistä kokeiluista voi ehdottomasti olla hyötyä. - Olen ollut huomaavinani että Suomessa fantasiakin pysyy keskimäärin lyhyenä. Genrellä on kyllä silti tosi suuri merkitys, samoin kuin aiheella ja kohderyhmällä ja... no, lista sen kuin jatkuu. Vapauduin itse aika lailla sivumäärän pelosta noiden laskelmien tekemisen jälkeen, mikä oli kyllä aikakin, koska yritin koko ajan lyhentää tai pidentää tekstiä jonkin mielivaltaisen ideaalipituuden vuoksi, jonka olin vain saanut päähäni että tekstin "piti" olla. Ei niinkään yllättävää että tarina parani huomattavasti kun uskalsin lopultakin päästää mokomasta päähänpinttymästä :D
- Vastaus tosiaan riippuu paljon formatoinnista, mutta jos jonkinlaista osviittaa kaipaa, niin itse käytän sivun määritelmänä 1500 merkkiä tai n. 250 sanaa. Sana- tai sivumääristä ei kirjoitusvaiheessa kannata olla kovin huolissaan, mutta jos ne silti painavat mieltä, niin olen muutama vuosi sitten laskenut blogissani auki minkälaiset sivumäärät ovat ns. "ideaaleja" suomeksi kirjoittaessa: http://kirjailijana.varjohovi.net/2015/06/kuinka-pitka-romaani-on-sopivan-pitka.html