o1l123o7
Olen syntymähumalassa mutta en ympäristölle vaarallinen.
Luonteeltani olen erittäin optimistinen pessimisti.
Perusvärit: kalkkilaivan kapteenin ja maantien väri
Kirjoitan pelkästään rekatulla nikilläni.
Puskasta huutelee varjo-olentoni Puskasuleima, jolla on lupa mollata persoonaani kunhan tekee sen kotipaikkakunnan murteella.
Olen oppinut tuntemaan täällä aivan ihania ihmisiä sekä virtuaalihenkilöinä että osan myös livenä.
Omasta ja Puskasuleiman puolesta lähetän lämpimät terveiset kaikille.
Palstoilla tavataan!
Suosikkibändit/artistit: Hvorostovsky
Suosikkileffat: Tuntematon sotilas, Kurjet lentävät
Lempikirjat: Tuntematon Sotilas, Rikos Ja Rangaistus, Kilpi ja miekka
Vapaa-aikanani: Eläkeläisen elämähän on yhtä vapaa-aikaa
Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: Kaupungit ja kunnat, Kahvipirtti
Katson tv:stä mieluiten: Sydämen asialla, saksalaisdekkareita, luonto- ja matkailuohjelmia
Kotieläimet: Villakoirat sänkyjen alla
En pidä: Ei tule nyt mieleen muuta kuin kieroilu
Parhaat matkakohteet: Suomen Lappi, Bulgaria, Berliini. Tosin aika merkittävältä kokemukselta tuntui seistä Kiinan muurillakin.
Ruoka & juoma: Kaurapuuro ja maito
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Työskentelen: Oloneuvoksetar
Ase tai siviilipalvelus: Itsellä ei palvelusta, mutta mieheni on lääketieteen ja kirurgian sattumakorpraali (nostoväessä)
Yhdistykset/kerhot: Eläkeläiset
Siviilisääty: Varattu
Lapset: ---
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia28 aloitusta · 3298 kommenttia
- Aamujen aamua, ystävät!
Ihana aamu onkin. Taivas ihan taivaansininen, eikä pilvenhattaraakaan näy.
Kyllä tällaisena päivänä kelpaisi mummolaan pyöräillä, jos vain olisi mummola, pyörä ja osaisi vielä ajaakin. Tai uskaltaisi. Minähän saan korkeanpaikan kammon istuessani fillarin satulaan.
Kuinkahan minä viiden vanhasta joka päivä istuin savupiipun juuressa katsomassa lähimaisemia, uneksimassa ja kirjoittamassa mitä milloinkin pieneen sinikantiseen vihkoon. Vihkon piilotin päreen alle, kun äiti komensi minut milloin syömään, milloin marjastamaan tai sienestämään ja milloin muuten vain.
Korkeanpaikan kammosta ei ollut hajuakaan, ja kiipeilin puisskin kuin Cheeta, se Tartsanin apina. Kiipeilyn seurauksena olen sellainen kuin olen; ihan sananmukaisesti puusta pudonnut ja vähän säikähtänyt!
Älkää nyt kuitenkaan pelästykö. Muuan rauhallinen tyyppi, jonka kanssa olen loppiaisesta 1952 hengaillut, voi todistaa, etten ole ympäristölle vaarallinen.
Ihanaa suvista syyspäivää kaikille! - Unohtui mainita, että iästä riippumatta jokaisella on oikeus osallistua keskustelemaan muilla kiinnostavilla palstoilla
- Seitsemänkymppisillä on elämänkokemusta ja näkemystä. Kuitenkin he elävät nykyaikaa, näkevät ja kuulevat saman, mitä kaikki muutkin.
Kirjoitus- ja ynnälaskutaito on opittu jo alakoulussa,
Kun läppärin nappulaista on oppinut naputtelemaan sanoja, on jokaisella oikeus kirjoitella nettiin.
Kaiken maailman seksiläpätykset eivät kiinnosta, ja vanhanaikainen (?) kasvatus on opettanut olemaan käyttämättä rivoa ja roisia kieltä.
Vanha sanonta on, että joka härjillä kyntää, se härjistä puhuu.
Ei kenenkään ole pakko poiketa nettikahville mummojen ja vaarien kanssa.
Mutta kenelläkään ei myöskään ole oikeus sanoa, että 70 on tarpeeton. - Huomenta!
Heräsin huminaan ja siihen, että verhojen raosta näkyi puunoksa, joka pysyi ihan liikkumattomana. Petikaveri oli täydessä unessa, joten hän ei kuullut, kun sanoin: - Hei! Tää laiva seisoo. Ollaan jo satamassa.
Humina tosin vielä jatkui ja jatkuu edelleenkin. Automaattinen tuuletushan se täällä jymisee kuin laiva ikään.
Onneksi oivalsin erehdykseni ja kiiruhdin lataamaan kahvinkeittimen. Ilman aamukahvia en onnistu heräämään kunnolla.
Unessa taitaa olla tämä läppärikin, sillä en millään päässyt kirjautumaan.
Lopulta ärähdin puoliääneen, että antaa peen olla. Mikäpä tässä on puskasulemoidessa.
Nyt ainakin näytti sininen Venlastiina-kirjaus olevan tuolla alapuolella, joten on jännittävää nähdä kumpi varjo-olentoni tämän allekirjoittaa...
Niin että oikein hyvää päivää pirtin täydeltä kaikille joko toiselta tai toiselta.
Ja kaunista ruskaa! - Tänään näyttää olevan taas suvi, vaikkei olekaan sunnuntai.
Skillan kysyi, milloin me lähdemme.
Maanantaina on aikainen aamuherätys, että koko päivä ei mene matkustamiseen vaan on aikaa palloilla kaupungillakin.
Nukumme Tallinnassa kaksi yötä, ja palaamme kotiin häntäpään paatilla, että
ehdimme vähän pyöriä siellä sun täällä.
Olen tässä juonut pari mukillista kahvia, syönyt kaksi herkullista voileipää ja vähän sekä pelaillut että selaillut.
"Aamuateria" on vielä ottamatta, ja puolisoni on siitä huomautellut jo muutamaan otteeseen. Täytynee käydä noutamassa lääkelaatikko vaatekomeron ylähyllyltä...
Eilen muuten silmini osui jonkun asiantuntijan kirjoitus, jossa julistettiin, ettei lääkkeitä saa pitää liian lämpimässä eikä myöskään jääkaapissa. Paras paikka lääkkeille on vaatekaapin ylähylly!
Olisi röyhistellyt rintaani, mutta jätin pöyhistelemättä. Enhän tiennyt, että olin noudattanut suositusta vaan tunkenut lääkelaatikon siihen ainoaan paikkaa, johon se mahtui!
Ja nyt "herkuttelemaan" (yäk) - Onko tuolla kirjatulla nikillä jokin aikaraja?
Taas häipyi kirjattu Venlastiina ties minne. - Täällä taas!
Sään valtias ei ole vielä päättänyt sataako tänään vai paistaako...
Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, ensi yönä on taivas tiheässä pilvessä, jos olen oikein käsittänyt kuuasiaa. Muistini mukaan ensi yönä pitäisi olla punainen kuu.
Vaan mitäpä tässä jossittelemaan!
Jos herätään yöllä oikeaan aikaan, niin sittenpähän selviää niin pilvet kuin kuukin. Tai sitten ei. - Hauskaa huomenta!
Arvatkaa, sataako vai paistaako täällä! Jeesaan sen verran, että muuan mummeli päätti lopettaa aamusäikähdykset vessan peilissä ja tilasi permanentin maanantaiaamuksi.
Vielä sen peilistä virnuilevan noita-akan olisin urhoollisesti kestänyt, mutta sitten siellä yhtenä aamuna murjotti fammuvainaa eli isän äiti. Se oli liikaa!
On se niin väärin, ettei ihminen saa olla itsensä näköinen vaikkei mikään kaunotar olisikaan!
Tietysti sitten permanenttimaanantaina pitää tulla vettä ihanan kesäisen sunnuntain jälkeen.
Tansseissakin sentään oli parempi tuuri, kun vierestä vietiin...
Nyt rupeaa tulemaan kiire. Onneksi jo eilen etsin sateensuojani ja suihkumyssyn. Ehkä niitten avulla olen suvun ainoa kiharapää vielä kotonakin.
Eipä sitten muuta kuin Skillanille sydämellisesti tervetuloa kotipirttiin! - Se on sitten taas KESÄ - on ollut jo monta tuntia, vaikka aamulla tuli vettä niin paljon, ettei sitä sumun seasta kunnolla erottanutkaan.
Ehkä siellä suvi-illan vieno tuuli hiukan koivujen alaoksia keinuttelee, mutta aurinko suorastaan nauraa, ja sinisellä taivaalla ei ole kuin muutaman höyhentyynyn sisus auringonkylpyjä ottamassa.
Uteliaisuuttani poikkesin kuuntelemaan taalainmaalaista hengellistä musiikkia ja sitä tietä pidin parin tunnin konsertin itselleni aiheina mitä silmiin osui. Siinä sivussa keittiömesteria onnistuneesti leikkinyt puoliskonikin sai osuutensa,
Yhden kerran painostin hänet jopa katsomaan, kun Hitlerin plagiaatti johti Ievan polkkaa. Ohi mennessän hän huomautti, ettei konsertissa passaa nauraa. Koska saman polkan esittivät Wiener Sänger Knaben, utelin, uskoisiko herra keittiömestari Helsingin suurkirkon poikakuoron Cantores Minores laulavan Ievan polokan yhtä reippaasti kuin itävaltalainen veljeskuoronsa.
Puolisoni ei uskonut, ja ehdottomasti hän oli sitä mieltä, etteivät "pikku kantturamme" edes unissaan laulaisi sitä.
Olin samaa mieltä, ja siinäkään ei tullut kiistaa, kun kehaisin, että oli se Salomaan Hiski vain mestarismies.
Eipä sitten muuta kuin hellurei ja hellät tunteet! - Kannatan Makriinan tekemää vaatimusta: Kekkonen takaisin!
- EIKÄ!
Minun mielipidettäni ei ole koskaan kysytty mitään asiasta! - Taas tänäänkin on selvästi kesä. Taivas on vaaleansininen, eikä tuulenhenkäystäkään käy.
En muista kenen runosta ja mistä on seuraava loppulause: - Kesä jatkuu, kesä...
Se sopii tähän aamuun, joten jatkukoon rauhassa! - Ynnämuiselle kiitos selkeästä kirjoituksesta. Ihan oikeassa olet.
Ojankaivuuta olen juuri tänään muistellut, vaikka itselläni onkin ollut vähän toisenlaiset työkalut kuin esim. lapio. Lunta tosin olen joskus kotipihasta luonut mutta sitäkään en henkeni pitimiksi.
Tämä ojankaivuumuistelmani on vuosikymmenten takainen, jolloin esikoisemme oli ollut ensimmäistä päivää koulussa. Hänen paras kaverinsa oli myös tuore ensiluokkalainen. Poikettuaan kotonaan hän tuli hiki hatussa meille, kun oli tärkeää asiaa. Hän halusi tietää, aikooko hänen kaverinsa mennä yhteiskouluun.
Melkein suuni jäi hämmästyksestä selälleen, kun en oikein tajunnut pojan kysymystä. Onneksi sain pienen miettimistauon ennen kuin kaveri kysyi uudelleen.
Vastasin pojalle, että emme vielä ole miettineet sitä, kun esikoisemme meni vasta kansakoulun ensimmäiselle luokalle.
Siihen tämä 7-vuotias koululainen ohjeisti minua: - Kyllä se on pakko mennä. Eihän nykyisin pääse edes hätäaputöihin ojaa kaivamaan, jos ei ole käynyt vähintään keskikoulua!
Ja nyt jännään, ilmestyykö nikkini jostakin
Tällä sivulla se oli, kun aloitin kirjoittelun.
Mahtaakohan olla homman nimi se, ettei tänne enää haluta kaiken maailman mummoja kirjoittelemaan.
Terveisin: Venlastiina - Tuo laulu tuo mieleeni Varnan kultahietikon.
Se on eräs niitä matkakohteita, jotka vuosi vuoden jälkeen löydämme muistojemme kirjasta. Tai oikeastaan pitäisi puhua muistojemme kirjoista; olemmehan tehneet ensimmäisen ulkomaanmatkamme teini-ikäisinä jo silloin, kun jotkut pröystäilivät matkustaneensa ulkomaille Ruotsiin. Meidän päämäärämme oli Romania.
Se oli ensimmäinen ikimuistoinen matkamme, ja sen jälkeen niitä on tehty sinne sun tänne, ja aiomme matkustella niin kauan kuin voimia riittää ja matkarahaa tietysti myös.
Myös iskelmä "Hopeinen kuu luo merelle siltaa..." On kuin meidän matkoiltamme sävelletty ja sanoitettu.
Vuoren rinteellä amfiteatterissa olimme konsertissa. Ilta oli etelän tumma, täysikuu paistoi Mustaanmereen luoden merelle sillan.
Joskus olemme ihmetelleet, että meillä on matkoiltamme on vain hyviä, kauniita ja hauskoja muistoja.
Eivätkä ne muistot ole pelkästään etelästä. Myös Suomen Lapissa olemme eläneet monia ikimuistoisia hetkiä, ja sääsket ovat rokottanet meihin pysyvän Lapinhulluuden. - Voi Skillan!
Ei sen meidän mekastuksemme tarkoitus ollut ajaa Sinua uuden pirtin perustamispuuhiin. Se on kova homma, ja Sinä olet yksin täällä raatanut.
Kiitos nyt kuitenkin. Täällä on ihanan viihtyisää.
Muutaman punaisen pelakuun toin tuohon ikkunalaudalle tai vaihtoehtoisesti kuistille. Ne näyttävät olevan sisukasta lajiketta. Aikaisin keväällä ostimme niitä samanlaisia parvekkeelle, ja ne kun vain leviävät ja kukkivat todella runsaasti ihan kuin niillä olisi keskinäinen kilpailu.
Tunnustan naputelleeni tänne piiiitkän-piiiitkän vodatuksen, mutta taas se lennähti ties minne.
Yritän nyt salaa saada tämän lähtemään....
Terveisiä kaikille! - Olipa lyhyt ja ytimekäs aloitus!
Unohtamaan en pysty, mutta nyt ei kirjoittaminenkaan onnistu, sillä hiljaiseksi väitetty puolisoni potee puheripulia.
Kirjoita siinä sitten rauhassa!
Taidan poiketa Kahvipirttiin muistelemaan menneitä sekä surullisia että iloisia lapsuus- ja nuoruusmuistoja. - Meni vähän totiseksi tämä omaisuuksien hallita. Täällä nimittäin tuli puheeksi edunvalvonta.
Siinä pitäisi olla todella tarkkana ja tuntea edunvalvojaksi valittava henkilö.
Olemme Pohjois-Karjalassa tutustuneet mukavaan vanhaanrouvaan, jolla on kaksi lasta. Toinen asuu Etelä-Suomessa ja toinen lähellä äitiään.
Tämä lähempäni asuva on varsinainen hulttioperillinen, ryyppää, rällää ja käy äidiltään vaatimassa rahoja. Äiti-parka peloissaan käveli pankkiin nostamaan summan, ja hulttio häipyi sen siliän tien ja ilmestyi seuraavan kerran uhkailemaan heti, kun edellinen summa oli törsätty.
Joku tuttava oli neuvonut rouvalle, että hänen kannattaisi hankkia edunvalvoja, niin hulttioperillinen ei enää voisi pakottaa äitiään nostamaan pankista rahaa.
Vanharouva teki työtä käskettyä, hankki virallisen edunvalvojan ja huomasi ostoksille lähtiessään, ettei hän itselleenkään voinut nostaa kuukaudessa kuin kaksikymppiä!
Vuokra ja sähkölasku menivät suoraan tililtä, ja ruokaostokset merkattiin kirjaan. Myös ne kauppias laskutti tililtä.
Kun asunto oli talviaikaan kylmä, rouva muutti toiseen asuntoon, jonka edunvalvoja oli hänelle hankkinut. Se oli yhtä kylmä ja ränsistynyt ja lisäksi kilometrien päässä "ihmisten ilmoilta".
Onneksi löytyi ihminen, joka otti yhteyden kunnan suuriin pamppuihin, ja vanhus pääsi asumaan ihan keskustaan.
Hänen puhelimensa ei vastaa, joten en lähes vuoteen ole kuullut hänestä mikään. Saattaa olla, että hän on siirtynyt manan majoille.
Tämä tarina on totta joka sana, ja vieläkin suurempia hankaluuksia hänen osakseen tuli, mutta eiköhän tämä riitä opastukseksi siitä, että on ehdottomasti otettava selvää henkilöstä, jonka valtuuttaa edunvalvojakseen, - Aamupäivää Pirttiin!
Minäkin olin aikeissa kommentoida syömättä oppimisesta juuri samalla hevostarinalla, mutta hidas olin, ja pari nopeampaa oli jo muistuttanut siitä, mitä tapahtuu, kun oppii olemaan syömättä.
Nykyisillä eväillä sen oppiminen ei minulta onnistuisi. Sattuu olemaan petikaverini vähän liiankin hyvä keittiömestari.
Olenkin luvannut hänelle palkankorotuksen heti, kun hän voittaa lotossa kymmenen miljoonaa.
Tuon tiedotuksen olen varmaan jo ennenkin julistanut Pirtissä, mutta kun nämä ympyräni tuppaavat olemaan niin pieniä, alkavat asiat toistaa itseään.
Skillan kirjoitti, että haaveita pitäisi olla koko loppu elämän ajaksi.
Ihan oikeassa olet!
Minä vain olen lakannut haaveilemasta jo Tallinnan-matkastakin - muista matkailuista puhumattakaan.
Onneksi matkamuistoja menneiltä ajoilta olisi vaikka muille jakaa, ja aika usein me täällä kahdestaan muistelemme yhteisiä matkojamme ja olemme onnellisia siitä, että meillä on ollut mahdollisuus matkustella jo silloin, kun Ruotsikin oli ulkomaa, jonne tarvittiin passi ja viisumi!
Jaahas! Telkkari on äänessä, ja Jyväskylässä on taas ollut väkivaltaisuuksia.
Eipä tässä muuta voi kuin toivoa, että rähisijät saataisiin kuriin, ja maassa vallitsisi rauha ja hyvätahto...
Terveisin Venlastiina. - Me olemme aivan pienistä pitäen sinutelleet vanhempiamme sekä tätejä, setiä, enoja ja molempia isoäitejämme.
Äitini (synt. 1910) kertoi, että kun he lapset teitittelivät äitiään ja isäänsä, oli isä sanonut, ettei jumalaakaan teititellä, joten heidän perheessään sinutellaan vanhempia.
Isäni sinutteli äitiään, mutta äiti puhutteli anoppiaan kolmannessa persoonassa. Sen tavan hän oli oppinut anopiltaan, joka ei sinutellut eikä teititellyt miniäänsä vaan puhutteli häntä tyyliin "mitäs Bertalle kuuluu?".
Myös vanhimman pojan vaimo oli famullemme kolmas persoona.
Ilmeisesti syynä oli se, että kaksi vanhinta poikaa oli hairahtunut naimaan suomenkieliset Bertat.
Nuorimman pojan vaimo ei ollut nimeltään Bertta vaan Helga, ja hän ja famu olivat keskenään DU. - Terve taas!
Kannanpa minäkin korteni kekoon.
Sen kunniaksi, että meidät on Laurin päivänä kutsuttu serkkutytön
80-vuotispäiville, päätin tehdä viidennen mansikkakakun ihan pienen ajan sisällä, ettei pääse taito unohtumaan eikä inspiraatio loppumaan.
Eikä tietenkään mansikka-aika päättymään.
Kas tässä, olkaapa hyvät.
Mansikat ovat suoraan kotikylän mansikkamaalta...
Eikä tässä tällä kertaa tämän kummempia.
Voikaapa mainiosti ja nauttikaan sateitten välillä paistavasta auringosta.