o1l123o7
Olen syntymähumalassa mutta en ympäristölle vaarallinen.
Luonteeltani olen erittäin optimistinen pessimisti.
Perusvärit: kalkkilaivan kapteenin ja maantien väri
Kirjoitan pelkästään rekatulla nikilläni.
Puskasta huutelee varjo-olentoni Puskasuleima, jolla on lupa mollata persoonaani kunhan tekee sen kotipaikkakunnan murteella.
Olen oppinut tuntemaan täällä aivan ihania ihmisiä sekä virtuaalihenkilöinä että osan myös livenä.
Omasta ja Puskasuleiman puolesta lähetän lämpimät terveiset kaikille.
Palstoilla tavataan!
Suosikkibändit/artistit: Hvorostovsky
Suosikkileffat: Tuntematon sotilas, Kurjet lentävät
Lempikirjat: Tuntematon Sotilas, Rikos Ja Rangaistus, Kilpi ja miekka
Vapaa-aikanani: Eläkeläisen elämähän on yhtä vapaa-aikaa
Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: Kaupungit ja kunnat, Kahvipirtti
Katson tv:stä mieluiten: Sydämen asialla, saksalaisdekkareita, luonto- ja matkailuohjelmia
Kotieläimet: Villakoirat sänkyjen alla
En pidä: Ei tule nyt mieleen muuta kuin kieroilu
Parhaat matkakohteet: Suomen Lappi, Bulgaria, Berliini. Tosin aika merkittävältä kokemukselta tuntui seistä Kiinan muurillakin.
Ruoka & juoma: Kaurapuuro ja maito
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Työskentelen: Oloneuvoksetar
Ase tai siviilipalvelus: Itsellä ei palvelusta, mutta mieheni on lääketieteen ja kirurgian sattumakorpraali (nostoväessä)
Yhdistykset/kerhot: Eläkeläiset
Siviilisääty: Varattu
Lapset: ---
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia28 aloitusta · 3298 kommenttia
- Mitäs kummaa siinä on?
Eurooppalaiset ovat niin fiksua porukkaa, että he oppivat vaihteiden käytön. - Täällä muisteltiin kotipihan lintuja, ja meilläkin on alkukesän muisto käen kukunnasta.
Mökkitie oli sen verran huonossa kunnossa talven jäljiltä, että jätimme auton tien varteen ja kävelimme perille käen kukunnan säestyksellä. Sen kevään ensimmäiset.
Yö oli niin ihana ja valoisa kuin vain Pohjois-Karjalan suviyö voi olla. Kevään ensimmäiset käen kukunnat pitää kuulemma laskea, jos haluaa tietää kuinka kauan on elonaikaa. Mehän innostuimme laskupuuhiin, mutta likempänä kahtasataa päätimme, että emme halua elää ikuisesti, kun ei ole takeita siitä, missä kunnossa yli kaksisataa vuotiaina olisimme.
Lanko oli mökin rappusilla nauttimassa kesäisänmaansa tarjoamasta valosta ja rauhasta, jollaista hänen varsinaisessa isänmaassaan ei ole tarjolla.
Käkeen hän oli ihastunut ja ihmeissään. Koskaan aikaisemmin ei käki ollut niin uutteraasti kukkunut. Tosin hän muutaman kerran myönsi hermostuneensa, kun se pähkö lintu kukkui kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa. Hän oli kerran oikein isännän äänellä jyrissyt, että halt dein Mund, Kuckuck, mutta eihän se käkönen saksaa ymmärtänyt. Koska syy kukkumiseen saattoi olla halu näyttää ulkomaalaiselle, kuka seudun oikea isäntä oli, päätimme narrata käkeä ja opetimme
lankomiehelle vapaan suomennoksen hänen lauseestaan.
Uskokaa tai älkää, niin parin päivän päästä käki otti ja lähti kauemmaksi korpeen. Ei kai lintukaan sitä kestä, että kun se vähän pitempään yrittää houkutella kesämorsiota, ilmestyy mökin rappusille iso mies karjumaan, että kita kii, käki! - Iloista, reipasta ja sateetonta Vappua!
- Terve taas!
Tuli tuosta muorin talkoilusta mieleeni meidän edellisen kotitalomme pihatalkoot.
Viihtyisää niissä oli, ja niin grillimakkarat kuin kahvitkin menivät kuin kuumille kiville.
Ensimmäisenä ilmaantui kokoontumispaikalle kaveri, joka muisti aina ilmoittaa tulleensa huilausporukan nokkamieheksi.
Kerrotalossa ei ole talkoita ollut, ellei oteta lukuun, että mieheni sai ensimmäisenä keväänämme minun yllytyksestäni kunnostetuksi sellaisen vastakkain istuttavan keinun. Lisäksi hän sai kaverinkin, ja keinulla oli menekkiä ensimmäisena kesänä. Nyt ovat silloiset keinujat vaihtaneet hiippakuntaa, ja minä nyt joskus yksikseni keinahtelen...
Jos täällä eteläisessä Hämeessä liikuskelette, niin tulkaa meille keinumaan. - Vappumarssille. Tottakai!
Sääli vain, että nuorempi ikäryhmä ei enää osaa näitä reippaita
työväenlauluja.
Viime vappuna juontaja sekoitti Kansainvälisen ja työväenmarssin. - Dostojevskyn Rikos ja rangaistus on ykkössarjassani; sarjassa sen tähden, että samanveroisia kirjoja on muitakin:
Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla,
Kozevnikovin Kilpi ja miekka, Gabriel Garcia Márquezin Rakkautta koleran aikaan, Hemingwayn Vanhus ja meri, muutama Steinbeck.
Seuraavassa listassani on joukko suomalaisia kirjailijanaisia: Anu Kaipainen, Marjatta Kilpi, Eeva Tenhunen, ja kirjaston poistomyynnistä löysin melkein aarteen: Marja-Leena Tiaisen Karjala Comeback.
Tottakai minä innolla luen Agatha Christietä ja Arto Paasilinnaa
ja vaikka satuja, kun sille päälle satun.
Runokirjojakin olen langennut hankkimaan, ja niiden kokoelma on yhtä kirjava kuin muutkin valikoimani: Kouluajoilta kummittelee hyllyssäni Vänrikki Stool. Mutta on siellä muutama teos, joita aina silloin tällöin lueskelen: Elvi Sinervon Runot 1931-56, Arvo Turtiaisen Runoja 1934-1968, Timo K. Mukan Punaista ja Esko Juhani Tennilän "Metsän väristä en väittele enää".
Aloittaja ei varmaankaan tarkoittanut, että pitää kertoa mahdollisimman paljon, mutta hyppäöäöhän hyli, jos et jaksa kahlata tätä litaniaa läpi. - Kuuntelin.Kiinnosti.
- USAko ei tee?
Onko sillä ja Natolla erivapaus lähtreä sotimaan minne vain? - Sopiiko kysyä missä kabineteissa on päätetty, että Suomessa avataan ovet Nato-maiden sotajoukoille?
Ministeritkään eivät näytä olevan asiaista selvillä. - Terve taas!
Kesä tulee niin, että kohina käy.
Mielelläni sitä säestäisin jollakin soittopelillä, mutta ainoa, jota osaan soittaa, on melodika -- sitäkin nuoteista.
Ei uskoisi, että monipuolisesti musikaalinen isä jättää jälkeensä täysin epämusikaalisen tyttären.
Nyt tuli paussi, kun hovi- ja keittiömestarimme ilmaantui ilmoittamaan, että grillikausi on avattu meidän parvekkeellemme.
TERVETULOA KAIKKI NÄLKÄISET! - Heippa ja kiitos lentomatkatovereille.
Niin lystiä oli, että kotiuduin tunti sitten.
Olen ihan poikki, kun taas joku jukuripää oli törmännyt kirkontorniin eikä päässyt omin neuvoin sieltä pois.
Kiukkupäissään hän oli katkonut luutansa kymmenen sentin tikkuihin, ja minä jouduin lennättämään hänet kotiin.
Siellä frouva odotteli armastaan, mutta minun kimppuuni hän ensiksi hyökkäsi. Olin hänen väittämänsä mukaan houkutellut kiltin miehen synnin teille.
Onneksi olin niin ruma, että ei ole pelkoa miehen uudelleen lankeamisesta. Kautta kiven ja kannon sekä isoisäni punaisen parran minäkin annoin juhlallisen vakuutuksen, että mikäli äijänkäppyrä ensi vuonnakin halailisi surkeasti kiljuen kirkontornia, saa hän minun puolestani olla siellä vaikka jouluun saakka.
Sitten minä lensin pois, mutta varsinainen pääsiäisjuhla oli kyllä
suurenmoinen ja ikimuistoinen. - Oi Liisa, Liisa!
Milloin olet viimeksi ollut pääsiäislennolla?
Entä katsellut pääsiäiskortteja?
Kahvipannuhan on aina luudan etupuolella, ja kissa istuu takana.
Arvaas muuten, suostuuko kumpikaan Pirtin kissoista kiltisti odottamaan, että joku ohjaa ne luudalle.
Molemmat ovat niin tottuneita luutalentäjiä, että kun Pirtin kuistille ilmestyvät ensimmäiset luudat, ovat kaverukset jo valitsemassa itselleen passelin kokoisia luutia.
Yhtenä pääsiäisen jälkeisenä arkipäivänä kissamme tulivat vaatimaan, että ne pitää lähettää sisäoppilaitokseen oppimaan kaunokirjoitusta.
Opittuaan ne lähettäisivät Eduskunnalle, valtion rautateille ja
eläinsuojeluyhdistykselle ukaasin, että ne on opetettava kirjoittamaan jotta osaisivat kirjelmöidä edellä mainituille instansseille vaatimuksen pääsiäispyhien tuplaamisesta.
Ensimmäinen pääsiäinen pysyisi paikallaan, ja toista pääsiäistä lennettäisiin sitten, kun on päästy kesähelteistä eroon.
Yritä nyt ennättää lähtöpaikalle. Siellä kissojen ja kahvipannun lisäksi odottaa Kahvipirtin pääsiäislentäjät m.r.y: laaja jäsenjoukko.
Jaa, että mikä on m.r.y.?
Jos on aikaa, niin yrittäkää vaikka kimpassa arvata... - Syksyisen värikäs vaahteranlehti on minun mielestäni ehdoton ykkönen!
- Ei voi. Kyllähän ennen vanhaan yritettiin monta konstia , niin hyvää kuin pahaakin, mutta ei siitä "parane".
Eihän sinisilmäiryydestäkään parane, vaikka k,uinka haluaisi harmaat silmät. - ... pisti laukun naulaan
Satu tuli saunasta, otti naukun laukusta. - Mahtoikohan olla avoliitossa Magdalan Marian kanssa?
Joku on ollut tietävinään, että lapsista hän olisi sanonut, että sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on jumalan valtakunta. - Aurinkoista aamua ja hyvää matkaa kaikille reissuun lähtijöille.
Ottakaa luudat mukaan siltä varalta, että ette ennätä kotiin silloin, kun pääsiäislento alkaa.
Liitytte letkaan sitten matkan varrelta.
Ihailin SkillaNin kädenjälkiä pirtissä. Valkoisista verhoista sain aiheen haukkua itseäni, kun olin työhuoneeseen ripustanut valkoiset pitsiverhot.
Nythän niiden avulla olisin voinut naamioida itseni keijuksi.
Eikä miksi tahansa keijuksi vaan oikein sadan kilon keijukaiseksi.
Tosin asiallisesti ajatellen Ainoni sopivat kylläkin paremmin noita-akan asuun kuin keijutytön hepeneisiin...
Olen katsellut, että naapurin heinäsaralla on leskenlehtiä, mutta nyt on saran toisella reunustalla puurämeikössä valkovuokkoja.
Nyt taitaa olla kevät. Toivottavasti se pysyy kesän tuloon asti.
Moikka! - Oi ihme!
Luin Skillanin ajatuksia tämän päivän liputuksesta ja ajattelin, että täällä liehuu vain K-kaupan lippu. Se on salossa öin ja päivin, siis tänäänkin.
Vaan eipäs olekaan. K-kauppias on vetänyt salkoon siniristilipun, ja minä kun olen epäillyt, että se K-kaupan lippu on naulattu tankoon.
Oman talon liputuksesta pitää huolen huoltomies. Vaikka nousisi kilpaa auringon kanssa, on meidän lippumme jo hulmuamassa on sitten mitkä kekkerit tahansa. Ja hyvä niin.
Mitäpä tässä tällä erää muuta kuin mahdollisimman kauniilla suomen kielellä toivotan oikein ihanaa suomen kieltä ja lähetän sydämelliset terveiset Mikael Agricolalle. - Kuka se täällä puhui puolukoista?
Vesi kielellä muistelen niitä marjoja, jotka paljastuivat lumen alta. Ihanan maukkaita ja vieläpä makeita.
Joskus kävi niin hyvä tuuri, että vieraammassa paikassa kyläillessämme eksyimme suolle. Ah! niitä karpaloita.
Puolukoita ja karpaloitakin ainakin Pohjois-Karjalassa on, mutta mansikoita en sielläkään ole tavannut, vaikka kesäpaikkamme ympäristö ihan luonnontilassa onkin.
Voi että, jospa edes kerran vielä pääsisi pujottelemaan timotein varteen metsämansikkaketjun. Tai ahomansikka, mutta mistäpä niitä ahomansikoita löytyisi, kun enää ei löydy ahojakaan.
Mutta onhan jotakin, josta uneksii ja haaveilee. - Oli se portti sen verran komea, että tunsimme itsemme muurahaisiksi!