waskihanska

Vapaa kuvaus

O: Rahvasmainen, omasorttinen, globaalisuutta syynäilevä, kotona viihtyvä ja kotikentän sananvaltaa arvostava, hätäilemätön suomalainen eläkeläinen, uskontoihin uskomaton valikoitsija, vankasti aviossa. - Sota-aikaiseen syntyperään kuuluu lukeutuminen pieniin ikäluokkiin. Suuret ikäluokat tulivat sitten seuraavassa vaiheessa sotimisen päätyttyä. - Taka-ajatuksena valveutumiseen pyrkiminen sekä astelu murtomailla, poluilla, turuilla ja toreilla vakaasti ja vapaasti omat saappaat jalassa. ¬: Miljoona euroa (kuusi miljoonaa entistä Suomen markkaa) tosiaan laittaisin säästöön ja harkiten käyttäisin varoja mielekkäisiin tarkoituksiin. - Ensimmäiseksi hankkisin täältä Koti-Suomesta järvenrannalta hehtaaritontin ja rakentaisin jalasmökin - taustamusiikkina tuulen humina, aaltojen kohina ja sateen ropina. Yleisemmin musiikkimakuna loivan oloinen kotimainen ja vaikkapa fado. - Vaikka minulla ei miljoonia olekaan, verotin itse säästöpossuani ja ostin hiukan osakkeita, jotka ovat juuri nyt halpoja. Houkutus kokeilla sitä sijoittamista oli liian suuri. Nyt pitää vain odottaa, että vuosien mukana ajat paranevat ja osakkeitteni arvo nousee. O Paikoilleen jämähtämisen tehokkainta ehkäisyä ja torjuntaa on lähteminen kotimaan kierrokselle asteikkona Helsinki ja sivukulmakunnat ynnä kaikki siltä väliltä. Silloin tällöin ulkomailla käymisen jälkeen on aina parasta takaisinpaluu. - Suomen rantamaisemissa voisin viipyä loputtomiin kesät talvet, syksyt keväät. Meidän säämme ovat vaihtelevaisia ja käyvät minulle laidasta laitaan. - Sähköpostin saaminen ilahduttaa ja asioitten aprikointi, ruotiminen kiinnostaa. - Siis: o Vuodet eivät ole veljeksiä, sanottiin entisaikaan, mutta pitäisiköhän nykyään tasapuolisuuden merkeissä vertailla, jotta sisaruksia. Säätieteilijöitten sanomisia krtisoin joiltakin osin. He puhuvat mm. sateen uhkasta, vaikka kyseessä olisi täkäläisen ilmanalan tavanomainen vaihtelevaisuus. Ja osaa se painettu sanakin. Joku lehtimarkkinoinnin mainoslööppi yritti äskettäin väittää hyytävän kylmyyden tulevan Suomeen pohjoisesta. Ja lämpömittari painui peräti lähelle nollaa plussan puolella. Joka tapauksessa meikäläisäijä hyvillä mielin nyt niin kuin yleensä muinakin vuodenaikoina. Ruoka & juoma: lanttukukko, läskisoosi, uunimakkara, Karjalan paisti, uunijuusto, patasapuskat; maito, vesi, Sahti Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: --- Hakusanat: politiikka, yhteiskunta, Matkailu, kirjallisuus, mökkeily, sienestys, ystävyys, filosofia

Aloituksia

309

Kommenttia

1140

  1. Niin nuo tämän päivän (07.03.2012) uutistiedot kertovat, että itäisen Suomen vaalipiirejä yhdistellään. Kymi (Etelä-Karjala mukana) ja Etelä-Savo (Itä-Savo mukana) siis yhdistettäisiin ja uuden vaalipiirin kansanedustajien määrä olisi ehkä 17 edustajaa. Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon muodostamasta vaalipiiristä puolestaan valittaisiin 15 kansanedustajaa. Päätös on hallituspuolueitten puheenjohtajien aikaansaannosta, uutiset tietävät. Saattaahan tuo "uudistus" jopa mennä läpi hallituspuolueitten ryhmäkurin voimalla.

    Jonkinmoisena itäisen Suomen alkuperäis- ja osittaisasukkaana rohkenen mainita muutamia seikkoja. Tuo "osittaisuus" tarkoittaa sitä, että useitten kotiseutujeni joukossa ovat lapsuuteni ja nuoruuteni tienoona Pohjois-Karjala sekä nykyisenä asuinmaakuntanani Kymenlaakso. Ja onhan sitä tullut matkan varrella kuljeskeltua myös entisissä Mikkelin ja Kuopion lääneissä, niitten alueilla.

    Syynä ja perusteluna tähän vaalipiirien uudelleenryhmittelyyn on mainittu sekä Pohjois-Karjalan että Etelä-Savon vaalipiirien kansanedustajien vähäinen määrä, joka on aiheuttanut korkean kynnyksen edes yhden kansanedustajan valitsemiselle. Sitä ongelmaahan on tähän saakka useissa vaaleissa "hoidettu" mm. vaaliliittojen avulla. Muistaakseni mm. Pekka Ravi on päässyt eduskuntaan kristillisten äänien turvin. Ja v:n 2003 vaaleissa Jouni Backman taisi tipahtaa vaaliliiton takia. Vihreillä ei muistaakseni ollut vaaliliittoa silloin, kun Tarja Cronberg ei tullut valituksi pelkillä vihreitten äänillä.

    Omituiseltahan se saattaisi vaikuttaa, mutta miksi ei ole ajateltu yhteistä Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon vaalipiiriä, jos kerran yhdistellä täytyy? Tai jos on ajateltu, niin ei ole ainakaan toteutettu. Olisihan siinäkin asetelmassa äänikynnys alentunut jo merkittävästi, sikäli mikäli se kynnys on kynnysasia. Mitä tulee sitten tuohon ennakointiin, jonka mukaan Kymen ja Etelä-Savon vaalipiirin edustajamäärä tulisi supistumaan, niin vuotta 2015 koskevia väestötilastoja ei ole vielä olemassa. Tilanteeseen saattaa vaikuttaa vaikkapa itärajan takaa saapuvan väen eneneminen ja Suomen kansalaisuuden saaminen.
  2. Keskustelun aloittaja Pauke84 kiinnitti neljännessä teesikohdassaan huomiota väen vaurastumiseen. Siitä samasta aiheesta olen minäkin yrittänyt virittää keskustelua, mutta vaatimattomalla menestyksellä. Pauke84 on aivan oikeassa siinä, että monissa muissa maissa väki on saanut kerätyksi runsaammin varallisuutta kuin me suomalaiset. Kyllähän siinä yhteydessä toisaalta on aiheellista pitää mielessä myös historia eli sotien takia olemme joutuneet todella suureen ahdinkoon mm. Ruotsiin verrattuna. Silti yhä edelleen nykyäänkin vedotaan liiaksi sotien vaikutukseen.

    Asenteellisena ongelmana näyttää olevan se, että julkisvallan taholla katsotaan kansaa, kansalaisia ja yrittäjiä, liian yksipuolisesti verotuksellisina objekteina, kohteina. Suhtautumiseen tarvittaisiin muutosta. Ei kaiken tarvitse olla verottajan himon kohteena. Verotusta olisi suitsittava. Verotus ei oikein anna edes mahdollisuuksia kultamunia munivan kanakannan kasvuun. Pyydän anteeksi tuota vertausta kanakannan ja kansakunnan rinnastamisesta, mutta pitäähän se paikkansa, että julkisvalta on ollut verotuksen voimalla aktiivisesti tuhoamassa kansalaisten vaurastumista. Vähempikin verotusintoilu riittäisi.

    Politiikassa tilanne on kuitenkin semmoinen, että maan hallitukseen on kerääntynyt koko joukko himoverotuksen kannattajia eli vihreitä, vasemmistoa, kristillisiä (mm. alkoholiverotus) ja raharikkaita, joita äveriäitä itseään ei kansan ankara verottaminen hetkauta.

    Ajatellaanpa vaikka tavallisten kansalaisten pörssiosakkeitten omistusta, säästämistä ja sijoittamista pörssiosakkeisiin. Sitä kautta jo varsin vaatimattomillakin rahasatsauksilla (esim. tuhat euroa kerrallaan) on mahdollista osallistua sijoitustoimintaan. Pitää vain ostaa halvalla ja myydä kalliimmalla. Ja jaetaanhan niitä osinkojakin saman kaavan mukaan sekä pienosijoittajille kuin osakkeitten suuromistajille. Nykyinen hallitus on kuitenkin korottamassa osinkojen ja myyntivoittojen verotusta, jossa yhteydessä puhutaan lähinnä ökyrikkaista. Mm. vuosittaisten osinkotulojen verottomuuden alaraja (tuhat euroa ollut esillä) ollaan jättämässä pois. Ajattelematonta politiikkaa tavallisen kansan vaurastumisen kannalta.
  3. Valtion taloudessa olisi olennaista vähentää ulkomaille valuvan rahan määrää. Niihin määrärahoihin puuttuminen ei ole tainnut olla kovinkaan tiukkojen säästöleikkausten osoitteena. Siis katkaistaan Afganistanin sotaan osallistuminen ja kutsutaan pojat sieltä kotiin. Kehitysavusta pyritään karsimaan pois kohdemaissa sikäläisten vallanpitäjien korruptiokoneistoon katoavat rahat. Kun kerran Kreikalla on varaa hankkia uusia sotalaivoja, niin mitäpä sitä Kreikkaakaan rahoittamaan. Sama pätee Venäjän kohdalla eli kun kerran itänaapurillamme on varaa valtavaan asevarusteluun, niin miksi meidän pitäisi rahoittaa Venäjän valtiolle kuuluvia tehtäviä? Lisääkin listattavaa löytyisi.

    Valtion ja myös kuntien ja yhtä hyvin esim. sairaanhoitopiirien olisi huolehdittava rakentamisesta kelvollisesti. Ei ole taloudellisesti järkevää rakentaa niin huonosti, että kohta pitää remontoida vastavalmistunutta ja vielä uudestaan korjattava vasta remontoitua. Hometaloja ei pitäisi syntyä julkisen vallan sen enempää kuin yksityistenkään rakennuttamana. Budjetitkin olisi alun alkaen laadittava todellisiksi, etteivät kustannukset karkaisi huomattavasti korkeammiksi kuin mitä oli tarkoitus. Kalliiksi on tullut rakentaminen.

    Työttömyyskorvaukset ovat hankala asia. Työttömyysturva on hyödyllistä koko kansantaloudelle ja yhteiskunnalle. Ensimmäisen kerran Suomen historiassa 1990-luvun laman aikana meidän sosiaalinen turvaverkkomme oli niin hyvässä kunnossa, että laman takia meiltä Suomessa ei ryöpsähtänyt käyntiin massiivista muuttoliikettä, siirtolaisuutta ulkomaille. Arvokkaat väestöresurssimme säilyivät kuta kuinkin hyvin kotimaassa. Toisaalta syntyi kyllä pitkäaikaistyöttömien laaja väestöryhmä, jollainen oli aikaisempien lamojen aikana "hoitunut" siirtolaisuutena ulkomaille.

    Työllistyminen on asiana ja aiheena niin tärkeää, että sitä varten pitäisi rakentaa oma erillinen operointiprojektinsa. Mitä laajemmin työttömät pystyvät työllistymään, sitä parempi kansantalouden kannalta ja sitä vähemmän työttömyydestä koituu kustannuksia valtiolle. Työllistyneitten entisten työttömien verotulot ja kulutukseen käyttämä raha olisivat olennainen peristysruiske kaikin puolin. Nykyisin rajoitutaan liiaksi toisaalta työttömien moittimiseen tyyliin: "Kun eivät mene töihin". Toisaalta valtiokaan ei riittävästi kiinnitä huomiota semmoiseen toimintaan, jonka avulla työttömät voisivat työllistyä. Toki kaikenmoisia kurssituksia pyöritetään, mutta niitten merkitys on usein kovin kyseenalaista. Pitäisi saada aikaan todellista työllistymistä. Siinä asiassa tarvitaan muutosta ajatteluun ja politiikkaan. Politiikalla voidaan polkaista käyntiin operaatio, jonka avulla työttömät saadaan tarttumaan oman elämänsä kohentamiseen yhteistoimin julkisen vallan "opastajatutoreitten" kanssa. Se olisi aivan muuta operointia kuin määräaikaisen työttömyyskorvaushakemuksen lomakkeen täyttämistä.
  4. Kovalla kädellä on meillä eduskunnassa pidetty puoluekuria. Yhtenä konkreettsena osoituksena tilanteesta on kahden Vasemmiston kansanedustajan rankaiseminen oman ajattelun vuoksi. Sinänsä ankaran puoluekurin voimalla hallitus on onnistunut viemään läpi "voitolliseen" päätökseen kuta kuinkin kaikki hallituksen esitykset olivatpa ne kansalaisten kannalta miten haitallisia tahansa.

    Koska eduskunta on kuitenkin Suomen kansan valitsema edustusinstanssi, niin kiinnostuksella tässä ounastelen mahdollisuutta puoluekurin vastaisen käyttäytymisen yleistymisestä. Puoluekurille olisi tehtävä jotain.

    Olen muutamaan otteeseen jo aikaisemminkin kirjoittanut, että tehokkain puoluekurin murtamiskeino olisi puoluetuen jakaminen suoraan yksittäisille kansanedustajille sen sijaan että tuki jaetaan nykyään puolueille. Jakoperusteena on kuitenkin kunkin puolueen kansanedustajien lukumäärä, jotenka tuen jakaminen suoraan yksittäisille kansanedustajille ei puoluetuen määrää nostaisi. Jos kansanedustajat sitten katsoisivat aiheelliseksi jotain roposia antaa vaikkapa oman puoluetoimistonsa kassaan, niin se olisi yksin kansanedustajien itsensä päätösvallassa.
  5. Meillä Suomessa on meneillään erityisen ratkaiseva valtataistelu. Operoimisen aikataulullisena "dead-line"-rajana ovat seuraavat eduskuntavaalit, jotka järjestettäneen vuoden 2015 huhtikuussa ellei sitten järjestetä ennenaikaisia vaaleja. Kun tässä on puhuttu Kokoomuksen painoarvosta, niin juuri siitä on kysymys. Totta kai Kokoomus pyrkii kasvattamaan voimaansa, kannatustaan seuraavissa eduskuntavaaleissa.

    Viime vuoden kevään eduskuntavaalien jälkeen hallitusneuvottelut etenivät ilmeisesti Kataisen ja Wallinin ennakolta laatiman käsikirjoituksen mukaisesti. Ja vihreät heittäytyivät mukaan konklaaviin. Noilla kolmella puolueella on eduskunnassa 64 paikkaa eli melkein yksi kolmasosa. Hallitusneuvottelujen ensimmäisessä vaiheessa käytiin bluffauskierros, mikä ei tuottanut mainitun konklaavin ja vasemmiston hallitusta vielä siinä vaiheessa. Se ensivaihe kuitenkin antoi Kokoomuskonklaaville kelvollisen peitesyyn "neuvotella" myös Perussuomalaisten kanssa "teatterimielessä". Sekin vaihe oli pakko tehdä.

    Kun Keskusta oli puheenjohtajansa suulla julistanut jäävänsä oppositioon, niin tosiaankin seuraavaksi piti "hoidella" jytky-Perussuomalaiset. Kun konklaavi asetti riittävän kovat kynnysehdot, niin Perussuomalaiset jättäytyivät itse oppositioon, jonka perusteella puoluetta alettiin syyllistämään yhteistyökyvyttömäksi. Myöhemmässä vaiheessa presidentin vaalien yhteydessä sitten erityisesti Biaudet, Lipponen ja Arhinmäki jatkoivat operointia ja käyttivät uutterasti vihapuheleimauskirvestä. Ensi syksyn kunnallisvaalit näyttävät, onko konklaavin operointi tuottamassa tulosta eli rapauttamassa Perussuomalaisten kannatusta merkittävästi viime keväistä alhaisemmaksi. Varsinainen mitanotto on kuitenkin vasta v.2015.

    Vasemmiston lähteminen hallitukseen oli varsin luonnollista sen jälkeen, kun Perussuomalaiset oli saatu ulos hallitusneuvotteluista eikä Keskustasta ollut oppositiopuheittensa perujaksi. Kokoomusjohtoisen konklaavin ja vasemmiston yhteistyötä helpottaa molempien tahojen ideologinen taipumus keskittämiseen yhdessä EU-myönteisyyden kanssa. Tuntuu päivänselvältä ennakoida, että menettäjänä tässä kuviossa on vasemmisto. Kysymys voitaneen asettaa niin, että pääsemme ounastelemaan lähinnä sitä, kuinka alas vasemmiston kannatus mahtaa laskeakaan v:n 2015 ehdittäessä?
  6. Esko Ahon hallitus sääti yhdeksi vuodeksi eli vuotta 1995 koskien autojen käyttömaksun ja kun se maksu oli silloiisen käsityksen mukaan määrältään kohtuullisen alhainen, niin tuo uusi väliaikainen vero meni eduskunnassa läpi oikopäätä aivan sujahtamalla. Nyt samaa veroa ovat autonomistajat joutuneet maksamaan vuosittain ja maksun määrä on noussut täysin toiselle tasolle tuosta alkuperäisestä je kertaluontoiseksi kuvitellusta tasosta. Niin se käy. Kun pää saadaan auki, niin sen jälkeen alkaa vyörytys.

    Henkilöautoilua on rokotettu myös saastuttamisen johdosta. Pakokaasut ovat olleet yksi peruste autoilun verotuksen ankaruudelle ja ankaroitumiselle. Kuitenkaan valtio ei ole ollut mainittavalla tavalla rahoittamassa vähempipäästöistä autoilua eli mm. sähköautojen yleistymisen edistämistä. Jos sähköautot alkaisivat enenevässä määrin ja todella laajassa mitassa korvata polttomoottorilla käyviä autoja, niin varmaankin valtio perustelisi autoilun verotuksen korottamista valtion tulokertymän lisäämistarpeilla. Meneehän tuonne ulkomaillekin meiltä rahaa valtion toimesta kuin ränniin kaatamalla.
  7. Edessä on mielenkiintoinen aikajakso lokakuun kunnallisvaalien tuloslaskentailtaan saakka. Yritän hahmotella muutaman keskeisen asiajuonteen tarkkailun kohteeksi. Ensinnäkin tuo "ratsastaminen" vasta-jytkyllä ja heittelemällä impivaaralaissyytöksiä sekä siihen strategiaan edelleen kuuluvalla ahkeralla rasismi-kortin nostelulla eli siis miten tuommoinen "kampanjapaketti" pärjää lokakuun kunnallisvaaleissa? Presidentin vaalien (Lipponen ja Biaudet) perusteella arvioituna ennusta vaikuttaa kehnonlaisen suuntaiselta.

    Onnistuuko Perussuomalaiset puolueena jatkamaan menestystään myös lokakuussa? Tuohon edelliseen liittyen on todettava, että Perussuomalaiset ovat antaneet myös fakta-arsenaalia noille rasismisyytöksille. Vaikka Timo Soini yhdessä muun puoluejohdon ja nähtävästi myös puolueen laajan enemmistön toimesta luonnehtii puoluetta järjen käytön mukaiseksi asialliseksi ja sovinnolliseksi puolueeksi, niin katu-uskottavuuden suhteen riittää yhä tekemistä. Mitä sanoo äänestävä kansa?

    Entä Keskusta ja vasemmisto, Kokoomus? Miten on sitten Keskustan katu-uskottavuuden kanssa? Vastaus siihenkin kysymykseen saadaan lokakuun kunnallisvaaleissa. Sama pätee vasemmistolaisiin hallituspuolueisiin. Perusteltua syytä ilmeen kirkastamiseen ja kunnon kampanjoimiseen riittää. Ennen muuta SDP:n rankka romahdus on täysin mahdollista lokakuun kunnallisvaaleissa. Kokoomuksen taas voi ennakoida selviytyvän samalla tavalla kuin tähänkin saakka ja saavuttavan 20-25-prosenttisen kannatusosuuden ja jos Kokoomus häviäisi, niin se olisi jymy-yllätys.
  8. Valtion ja kuntien talouden krooninen epävarmuus ja Suomen velkaantuminen ulkomaille antaa aiheen miettiä, mitenkä me tavallinen väki osaisimme pärjätä tämmöisissä olosuhteissa. Rajallisen oman budjetin puitteissa taaplailu edellyttää kohtuullisuutta ja ihmisiksi elämistä. Entä sitten taloudellinen puskurivara pahoja päiviä ajatellen? Säästeliäästi elämällä meikäläinenkin on kyennyt keräämään hiukan pelivaraa, sinänsä hyvin vaatimattomassa määrin, mutta olenpahan kuitenkin onnistunut.

    Omasta puolestani pieneläkeläisenä olen arvioinut tilanteen niin, että olen sijoittanut vähittäin vuosien myötä pankkitililleni kertyneistä säästöistäni osan pörssiosakkeisiin. Idea on yksinkertaisuudessaan se, että pörssiosakkeitten ostaminen pitää tehdä alhaisten kurssien aikaan ja mahdollinen myyminen sitten, kun osakkeitten kurssit ovat nousseet. Tasavaltamme hallituksen osinko- ja myyntivoittoverotusta koskevat "uudistukset" vaikuttavat siis minunkin säästöihini.

    Minun vähäiset varani eivät riitä rantatonttien ja/tai kerrostaloasuntojen ostamiseen sijoitusmielessä. En ole hankkinut myöskään "antiikkia". Sinänsä vähäistenkin säästöjen sijoittamisessa harkittu hajauttaminen on suositeltavaa. Pörssiosakkeisiin sijoitaminen ei kovin suuria varoja vaadi. Jo tuollainen yhden tuhannen euron summa on sopiva yhden osake-erän ostamista varten. Hajauttamista olen noudattanut pörssiosakkeitteni kohdalla eli eri taloussektoreilla toimivia firmoja, siis "ei kaikkia munia yhteen koriin". Pörssiostokseni olen tehnyt pankin kautta suoraan itse enkä ole lähtenyt mihinkään rahastoihin sijoittamiseen.
  9. Käytännön lakimuutoksiin eteneminen tuloksia tuottamattoman "keskustelun" sijaan vaatii mitä ilmeisimmin kansanäänestyksen, jonka aiheena on pakkoruotsin poistaminen tai toisin muotoiltuna suomen kielen määrääminen valtakunnan ainoaksi viralliseksi kieleksi. Vähemmistökielten (mm. saame, venäjä, viro, ruotsi) asema järjestettäisiin sitten esim. vastaavalla tavalla kuin Ruotsissa on tehty. Riikinruotsalaista kielilakiahan arvostavat korkealle myös meidän oman maamme ruotsinkieliset.

    Eduskunnan tekemä lakimuutos mahdollistaa kansanäänestysksen järjestämiseksi aloitteen, kun sen taakse on kerätty 50.000 nimeä eli käytännössähän nimiä on oltava varmuuden vuoksi jonkun verran runsaamminkin. Kun kerran uuden puolueen rekisteröiminen onnistuu keräämällä 5.000 nimeä ja kun monet ryhmät ovat sen onnistuneet tekemään, niin eipä tuon yli 50.000 nimen kerääminen mikään mahdottomuus ole.
  10. Aivan olennaista aihetta tarkastelet Arvoisa "pundit". Olen omasta puolestanikin sattunut jotain sanomaan mm. Eero Heinäluoman viime aikaisista kannanotoista, joita en voi muuta kuin kummeksua. Kun hän (EH) katsoo aiheelliseksi peräti valtiopäivien avajaisissa eduskunnassa luonnehtia omaa ja samaa mieltä olevien ajattelua suvaitsevuudeksi ja toisin ajattelevia impivaaralaisiksi eristäytyjiksi, niin kovin on erikoista ajatuksen juoksutusta. Siis juuri niin kuin Sinä "pundit" kirjoitat: "Jotkut haluavat yksinoikeuden suvaitsevuuteen. Siihen kuuluu erimielisten leimaaminen suvaitsemattomiksi ja rasisteiksi." Nähtävästi EH tarkoittaa nykyisen Kataisen hallituksen kanssa toista mieltä olevia suomalasia eristäytymisen kannattajiksi niin kuin hän suoraan luonnehti viikko sitten lauantain (11.2.12) haastatteluohjelmassa. Totean jälleen, että Suomen eduskunnan puhemiehen mukaan siis ilmeisestikin mm. Ruotsi, Norja, Tanska, Iso-Britannia ja Sveitsi ovat turmiollisella tavalla eristäytyneitä eli impivaaralaisia maita ja valtioita. Kiekkumarallakkaa!
  11. Ajatkin muuttuvat. Millaisia ovat siten uudet asetelmat ja tilannearviot? Lukaisin jostain arvion Tanskan vasemmiston eli siis sikäläisten demarien vasemmalla olevan puolueen tekemistä virheistä. yksi oteamus oli, että puolue "akatemisoitui" ja samalla etääntyi tavallisesta vähävaraisesta väestöstä. Sisäpiireissä käydyt älymystön sisäänlämpiävät ideologiset syväluotaamiset olivat menivät tavallisten kannattajien hilseen ylitse ja kannatus romahti. Puolue teki tilanteesta päätelmiä ja korjasi toimintamenettelyjään. Kannatus on kääntynyt taas nousuun.

    Meillä Suomessa taitaa olla hyvin samankaltainen tilanne koko vasemmiston kohdalla kuin tuolla Tanskan radikaalilla vasemmistolla on ollut. Kun erinomainen tasa-arvoisuuden edistämisen tarkoitus kristallisoituu telaketjufeminismiksi ja kun hieno rauhan edistäminen johtaa maanpuolustuksen alasajamisen politiikkaan ja kun arvokkaasta luonnonsuojelusta pelkistyy pakkopolitiikkaa, niin eipä ihme, kun semmoinen ideologinen yhdistelmä menettää tavallisen väen kannatustaan.

    Edelleen kokonaisuuteen kuuluu vaikuttajien aktiivisuuden, ajan ja energian painottuminen Brysselin kanssa kontaktointiin niin, että kotimaan ja oman kansan asioista huoletiminen jää toisarvoiseksi, niin siinäpä sitä kokonaiskuvaa jo alkaa ollakin. Tuohon Brysselin kanssa kaveeraamiseen liittyy vielä käskytyksen vastaanottaminen sieltä EU-ytimestä, jonneka mm. SDP:n johto on halunnut Suomen viedä päämäärätietoisesti. Ja kun meillä kotimaassa sitten viriää kritiikkiä harjoitettua politiikkaa kohtaan, niin mokoma kriittinen suhtautuminen leimataan kurittomuudeksi ja impivaaralaisuudeksi. Siinä kritiikin torjuntatyössä Kokoomus vielä antaa vasemmistolle auliisti konsultointiapuaan. Brysselin suhteitten myönteisen hoitelunhan pitää olla kaikenlaisen kritiikin yläpuolella ja ulottumattomissa.
  12. Aikamoisessa asetelmassa on SDP tätä nykyä. Meinasin kirjoittaa, jotta pakkorakosessa, mutta en kuitenkaan ihan niin pahana pidä tuota puolueen saumapaikkaa. Joka tapauksessa SDP on nyt siinä samassa roolissa Kokoomuksen kamraattina, jollaisessa tilanteessa Keskusta oli viime vaalikaudella. Ja Kokoomus korjasi potin. Keskusta liki murskaantui.

    On se erityisen kiinnostava ilmiö tuo Kokoomuksen "teflonpinta", joka ei kärsi mistään hallituksen tunaroimisista. Kerran toisensa perään toiselle pääkumppanille tulee takkiin vaaleissa, mutta Kokoomus selviytyy kuin koira veräjästä. SDP:n tuhon tietä kulkeminen tuli mieleen mm. äskettäin, kun ministerit Urpilainen ja Ihalainen yrittivät selitellä hallituksen ikäviä tekemisiä television haastatteluissa. Siis SDP:n ministerit joutuvat laittamaan itsensä alttiiksi, kun taas kokoomuslainen pääministeri lienee ties missä näkymättömissä.
  13. Jatkan nykyisten näkymien tuumiskelua. Kansainvälisen vuorovaikutuksen mahdollisuudet ja muodot ovat nykyään laajemmat ja monipuolisemmat kuin aikaisemmin. Se on sitä globaalia kanssakäymistä. EU-alue korostuu helposti jopa liikaa, kun meillä Suomessa käsitellään kansainvälistä kontaktointia. Tuossa aikaisemmin jo mainitsin, mitenkä Venäjän kanssa harjoitettava kauppa tasapainottaa meidän tilannettamme, kun euroraha-alue on vaikeuksissa. Samalla myönteisellä ja monipuolistavalla tavalla vaikuttaa myös elpymässä olevan USA:n kauppa eikä pidä unohtaa muitakaan maita eli Brasiliaa ja espanjankielistä latinalaista Amerikkaa, Etelä-Afrikkaa, Intiaa, Kiinaa, Japania, jne.

    Jotta menetysimme globaalissa vuorovaikutuksessa, meidän olisi hyödyllistä ennakkoluulottomasti opiskella niitä paikallisia kieliä ja tutustua avara-asenteisesti niihin kulttuureihin, joissa olemme kanssakäymisessä. Kyllähän englanti on käyttökelpoinen kieli maailmalla ensi alkuun, mutta varsinainen menestys esim. kaupankäynnissä syntyy parhaiten kunkin maan omaa paikallista kieltä osaamalla. Tässä asiassa me suomalaiset voisimme hyvinkin pystyä jopa parempaan kuin vanhojen siirtomaavaltojen kolonialistisasenteiset kauppa-agentit.

    Myönnän hämmästelleeni suu ymmyrkäisenä eduskunnan puhemies Eero Heinäluoman sanavalintoja, kun hän valtiopäivien avajaisissa eduskunnassa katsoi asialliseksi varoittaa "impivaaralaisuudesta". Nyt tänään lauantaina 11. helmikuuta hän televisiohaastattelussa täsmensi tuota tarkoitustaan liittämällä impivaaralaisuuden eristäytymiseen. Kuitenkin hän kielsi tarkoittaneensa Perussuomalaisia ja Keskustaa. Jos omaan valuuttaan pitäytymistä pidetään eristäytymisenä, niin semmoisia maita ovat sitten Ruotsi, Tanska, Norja, Iso-Britannia, Sveitsi, ym. Nämä maat harjoittavat käsittääkseni kaikki monipuolista globaalia vuorovaikutusta menestyksellisesti.

    Omaan markkaan palaamisen vaihtoehtoa pitää pystyä puntaroimaan aivan asiallisessa mielessä ilman, että aiheen käsittelyä moitittaisiin eristäytymishakuisuudeksi. Pitäisiköhän tästä kaikesta tehdä semmoinen johtopäätelmä, että hätä ja jopa paniikki alkaa olla suuri hallituspuolueittemme keskuudessa.
  14. Tämän keskusteluketjun teemana on nimimerkin "talousoppi123" aloitus, jossa on ideana tarkastella 1990-luvun lamaa ja nykyistä tilannetta, vertailla ja tuumiskella puolelta sun toiselta. Jos tuon 90-luvun asetelman syvempi syyynäily on nimimerkin "Leuku" mielestä jälkiviisautta, niin hänellä kyllä riittää moitiskelun sarkaa kitkettäväkseen. Mm. kaikki maailman sotapelithän ovat vaihtoehtoisten strategioitten ja taktiikoitten malleineen ja vertailuineen hänen mielestään nähtävästi jonninjoutavaa jälkiviisastelua. Se siitä.

    Sinä "talousopp123" mainitset aloituksessasi mm. rakentamisen laadun ja se on yksi erittäin oivallinen esimerkki säästämisen mahdollisuuksista. Valtiokin voisi saada aikaan säästöä, kun kerralla toimeen tarttumisen myötä tehtäisiin talot ja tiet kunnollisesti niin, että vasta rakennettua ei tarvitsisi kohta valmistumisen jälkeen ryhtyä remontoimaan. Aivan liian usein on vielä jouduttu juuri remontoituakin korjaamaan uudestaan. Kyllä sillä tavalla kustannuksia kertyy. Kovin hämmentävää on rivikansalaisten mielestä myös täysin rakentamismääräysten mukaan tehtyjen rakennusten home- ym. ongelmat. Kuvio pätee tietysti yhtä hyvin myös kunnalliseen kuin kaikkeen muuhunkin rakentamiseen. Ja ennakkoon laaditut budjetitkin vielä monesti ylittyvät jopa roimasti.

    Tekemisen laatu on tärkeä asia ja laadusta huolehtiminen pätee yhtä lailla rakentamisen kanssa myös mm. lakien säätämiseen. Lakejakin joudutaan tavan takaa korjailemaan, kun "kaikkea" ei ole hoksattu ottaa huomioon, vaan yhteiskunnan todellisuus on yllättänyt lainsäätäjän.

    Tuo Suomen EU-jäsenyys ja sen hyväksymiseen liittyvät seikat on niin laaja vyyhti, että siihen helposti hukkuu koko tämä keskustelu. Sen verran kuitenkin totean, että meillä Suomessa Maastrichtin sopimuksen tekstiä mustana valkoisella paperilla ei jaettu kaikkiin talouksiin ennen kansanäänestystä. Se tiedon panttaaminen tapahtui ilmeisen tahallisesti. Olihan siinä tekstissä mainittu mm. yhteiseen rahaan liittyminen eikä Suomi tehnyt siltä osin tietääkseni poikkeusvarausta. Yleisestikin tarkastellen Suomen valtiojohto panttasi paljon olennaista tietoa ja niin tapahtui mm. maatalousneuvottelujen osalta.

    Tästä nyt meneillään olevasta taloustilanteesta eteen päin pääseminen on toinen puoli tätä keskustelua. Korot ovat todellakin nyt ratkaisevasti alhaisemmalla tasolla kuin 90-luvulla. Se on meille etu. Toisaalta alhaiset korot houkuttavat helposti liialliseen velkaantumiseen. Mukana oleminen eurorahassa sitoo Suomen talouspoliittisia käsiä toisin kuin mitä oli 90-luvulla oman rahan aikana. Ei devalvaatiota eikä revalvaatiota ole mahdollista tehdä. Euroraha kelluu. Devalvaation teoreettisena korvikkeena ja joustamiskeinona olisi mm. palkkojen alentaminen, mutta eipä taida se konsti olla realismia. Kyllä meidän olisi selvittävä tästä eteen päin normaalein menetelmin eli viisaalla talouden pitämisellä. Ja jos eurorahasta luopuminen on jossain vaiheessa viisasta, niin luovutaan ja otetaan oma markka takaisin.
  15. Todella kiinnostavaa ja myös tärkeää suorittaa vertailua tämän meneillään olevan ajan ja parin vuosikymmenen takaisten tapahtumien ja silloisen asetelman välillä. Aloittajaisiksi pitää mennä 1980-luvun puolelle. Silloin Holkerin hallitus vapautti rahamarkkinat, mutta ei laittanut valuuttaamme Suomen markkaa kellumaan. Maamme valtiojohto ei ymmärtänyt, että ne päätökset olisivat kuuluneet yhteen kuin siamilaiset kaksoset. Jäykän ja liki joustamattoman kovan markan politiikan seurauksena Suomen markan arvo vääristyi eli syntyi vajekupla, mikä entisajan oppien mukaan olisi pitänyt korjata devalvaatiolla. Kovan rahan politiikkaan ei kuitenkaan kuulunut tuo D-alkuinen sana, joka oli tabu. Kellutuksessa mitään vajekuplaa ei olisi syntynyt eikä myöskään devalvaation tarvetta, vaan markan arvo olisi joustanut automaattisesti tilanteen muutosten mukaisesti.

    Ulkomaitten valuutoissa otetut velat koituivat kohtalokkaiksi kahden vuosikymmenen takaisen laman vyöryessä päälle. Sitä tilannetta ei olisi syntynyt, jos markka olisi kellunut. Toisaalta tuskinpa niitä valuuttamääräisiä velkojakaan olisi silloin otettu niin massiivisesti kuin otettiin sen kuvitelman vallitessa, että "devalvaatiota ei enää koskaan tule" kuten talousasiantujat erheellisesti vakuuttelivat. Talouden vajeet paisuivat kuitenkin niin mammuttimaisiksi, että devalvoiti oli pakko tehdä. Ja valuuttavelat aiheuttivat täystuhon. Neuvostoliiton kanssa käyty bilateraali kauppa oli joutunut vaikeuksiin jo Holkerin hallituksen aikana. Neuvostoliiton romahduksestakin olisi kuitenkin selvitty vähemmillä haittavaikutuksilla, jos markkaa olisi kellutettu ja ulkomaankaupan taseet olisivat olleet balanssissa. Niin ei ollut.

    Suomen nykyinen tilanne on monessa suhteessa toisenlainen kuin tuo parin vuosikymmenen takainen asetelma. Venäjän vaikutus on tänä aikana myönteisen tasapainottava verrattuna tuohon 90-luvun alkuun. Ongelmat ovat nyt euroraha-aluesyntyisiä. Omaa syytämme on lähinnä eurorahaan mukaanmeneminen, mikä oli selvää hölmöyttä. Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia olivat meitä viisaampia ja fiksumpia. Eikohän tuo Paavo Lipposen silloinen pääministeriys liene ollut perussyy hänen pärjäämättömyyteensä presidentin vaaleissa. Äänestäjien muisti on pitempi kuin kaksi viikkoa.

    Siis nykyinen talouskriisi on euroraha-alueeseen liittyvää aivan olennaisessa määrin. Kaksi vuosikymmentä sitten tilanne oli toisenlainen, kun meillä oli oma raha. Siinä oman valuutan tilanteessakin olisimme voineet pärjätä aivan hyvin, jos meidän valtiojohtomme olisi osannut harjoittaa tervejärkistä valuuttapolitiikkaa. Jos me nyt jossain lähitulevaisuudessa ottaisimme oman rahan eli Suomen markan uudelleen käyttöön, niin se edellyttäisi parempaa taloudellista osaamista kuin aikaisemmin. Ja totta kai tuo parempi osaaminen on mahdollista eli sen kun vain toimisimme entistä viisaammin. On pötyä väittää, että oma raha johtaisi samaan kuin mitä tapahtui 90-luvun alkupuolella.

    Aina on haitallista velkaantua liikaa. Velaksi eläminen ei osoittautunut kannattavaksi kaksi vuosikymmentä sitten eikä se ole kannattavaa nykyäänkään. Kohtuullisuus on hyve kaikkina aikoina.
  16. Nyt tammikuun lopulla tasavallan presidentin vaalien ensimmäisen osuuden jälkeen on aiheellista palata aiheeseen, jonka otsakkeeksi kirjoitin "Impivaaralaisuus ja globalisaatio". Vaalituloksen (22.01.202) nojalla on todettavissa, että antaumuksellisimmat "impivaaralaisuuden" mollaajat eivät saaneet äänestäjien laajaa kannatusta. Eva Biaudet ja Paavo Lipponen katsoivat aiheelliseksi suunnata ankaraa syyllistämistä varsinkin Perussuomalaisiin puolueena ja sitä kautta Timo Soiniin presidenttiehdokkaana. Siitä samasta likasangon tyhjentelystä pääsivät osille myös Paavo Väyrynen ja yleinen eurokriittisyys. Biaudet ja Lipponen jäivät kampanjoinnillaan 2,7 ja 6,7 prosenttien kannatukseen eli yhteensä 9,4 prosenttia äänestäjistä arvioi "asialliseksi" tukea heidän näkemyksiään. Äänestäjistä 90,6 prosenttia siis ei antanut heidän käsityksilleen ja katsomuksilleen tukea.

    Nyt presidentin vaalien kahden vaiheen välisenä aikajaksona jäljellä olevat ehdokkaat (aakkosjärjestyksessä) Pekka Haavisto ja Sauli Niinistö kampanjajoukkoineen tavoittelevat Soinia ja Väyrystä äänestäneen kansan suosiota. Me kaikki muistamme, kuinka Biaudet hokemalla hoki omassa kampanjassaan "anti-Jytky"-termiä, jonka myös Lipponen piti osana kampanjaansa. Kun toimittaja äskettäin ensimmäisen kierroksen jälkeen kysyi Haaviston kampanjapäälliköltä Riikka Kämpiltä kantaa "anti-Jytky"- tai "vasta-Jytky"-termiin, niin Kämppi luonnehti tuota ilmausta epämiellyttäväksi vai oliko se vastenmieliseksi. Se suvaitsevainen linjahan on ollut tunnusomaista Haaviston kampanjalle kaiken aikaa. Vaikuttaa siltä, että "impivaaralaisuus" ei olekaan mikään vamma, kun käydään presidentin vaalien loppukampanjointia. Näkyisipä tuo suhtautuminen politiikassa myös presidentin vaalien jälkeenkin!
  17. Wanhoina aikoina kuvioihin on kuulunut ja kohtalaisen usein edelleen nykyäänkin kuuluu käytöstapoja, joita moni nuoremman polven edustaja saattaa luokitella patologiseksi fossiilisuudeksi.Aterioimisen aloittamista varten mies leikkaa lihan, esim. paistin, siipaleiksi ja hän ottaa ensimmäisenä lihaa lautaselleen, ellei sitten vaimo huolehdi tarjoilusta eli molemmat käytännöt pätevät. Kyllä vaimon suorittama perunoitten kuorinta on vallitsevana käytäntönä sekin joissain perheissä. Aterioidessa ruokapöydässä istutaan rauhallisesti ja jutellaan henkevästi. Hyvinkasvatetut lapset pysyvät hekin pöydässä ruokailun ajan eivätkä lähde kesken kaiken menemään menojaan. Aterioimisen lopuksi kiitetään ruuasta. Ja monissa perheissä pidetään arvossa myös ruokarukouksia.

    Wanhanaikaiseksi luonnehdittavaa perinteistä käytöstapaa näkee ruokailun lisäksi myös muussa elämässä. Herrasmies ottaa päähineen päästään hississä ja varsinkin, jos läsnä on naishenkilöitä. Mies avaa naiselle oven ja auttaa häneltä takin pois päältä. Istuutuessa herrasmies, gentleman, odottaa, että naiset istuvat ensiksi. Tupakoimisen ollessa nykyistä yleisempää entisaikaan miehen kuului antaa naiselle tulta tupakkaan. Tämä oli niin selkeä sääntö, että omana varusmiespalveluksen aikanani 1960-luvun alkupuolella ennen ensimmäiselle iltalomalle lähtöä vääpeli piti tarkastuksen, jossa jokaisella varusmiespojalla piti olla taskussa tulitikkuaski ja siinä kolme rikkipäätä näkyvissä, jotta tupakkaan tulen antamisen valmius oli taattu asian niin vaatiessa. Ne olivat niitä wanhoja aikoja.
  18. Nostan esille meidän perustuslakimme uudistamisen olennaisena seikkana tasavallan presidentin aseman sisäpolitiikassa ja EU-asioissa. Paljon puhutun parlamentarismin edistämisen nimissä presidentin valtaa on karsittu niin, että jäljellä on merkittävässä laajuudessa ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Tämän "uudistusprosessin" läpiviemistä on kehuskeltu vallankäytön parlamentarisoimisena. Joku kriitikko saattaisi tosin kysäistä "uudistajilta", että mahtaisiko kyseessä olla oman valta-aseman laajentaminen supistamalla presidentin "reviiriä"? Kysymys siis koskee valtataistelua. Vahva presidentti muodostaisi vallankäytön toisen pilarin ja kun presidentti valittaisiin suoralla kaksivaiheisella kansanvaalilla niin kuin nykyään, niin se on täysin länsimaisen demokratian ja kansanvaltaisuuden mukainen menettely.

    Rohkenen ajatella niin päin, että tasavallan presidentillä olisi oltava kunnollista sananvaltaa myös sisäpolitiikassa ja EU-asioissa. Presidentti olisi presidentti, valtion päämies ja hänen asemassaan olisi oltava vaikutusvaltaa koko poliittisen toiminnan kentällä. Jos perustuslakimme uudistamisessa valittaisiin tämä vaihtoehto, niin se olisi siis palaamista Suomen tasavallan alkuperäisen valtiojärjestyksen kannalle. Toki sitäkin olisi parannettava luomalla mm. perustuslakituomioistuin. Tai sitten olisi tosiaan mahdollista lähteä kokonaan uudelle tielle ja muodostaa Suomesta liittovaltio esim. Sveitsin tapaan, jossa siinäkin vaihtoehdossa demokraattisuus olisi ylimpänä ohjeena ja osviittana. Jos siitä vallanhimoiset puoluepoliitikot vetäisivät herneen nenäänsä, niin voitaisiin ottaa historian kirjat esille. Meidän kaikkien olisi aiheellista muistaa mm. "Hattujen sota" Ruotsin historiasta 1700-luvulta, jossa tilanteessa kuninkaalta oli riisuttu valta ja puoluepolitikointi johti turmiolliseen sotaan Venäjän kanssa.
  19. Niinpä niin. Minulle olisi kelvannut erittäin hyvin silloin 1920-luvun alussa säädetty perustuslaki, jonka mukaisesti tasavallan presidentinkin asema säilyi vahvana aina Koiviston valta-ajan loppupuolelle saakka. Koivistohan siinä toimi modernisoimisen "päämoottorina". Nyt Manu sitten katuu tekemisiään mutta liian myöhään. Viimeisten vajaan kahden vuosikymmenen valtarakenteitten "parlamentarisointi" näyttää tuottaneen ja tuottavan pelkästään epävarmuutta ja päätöksenteon sekavuutta.

    Toisaalta en sulje pois myöskään kokonaan toisenlaista perustuslakia verrattuna tuohon yli 90 vuotta sitten säädettyyn perustuslakiin. Mieleen tulee mahdollisuus, että ehkä olisi laadittava täysin toisenlainen perustuslaki. Malliksi voisimme ottaa Sveitsin valtiojärjestyksen. Siellä Alppimaassa kansanvalta versoo väestön lähikotitanhuoilta ja semmoinen päätöksenteon järjestys on demokratiaa parhaimmillaan. Paikallisella tasolla on vahva asema.

    Sveitsissä yhtenä erityispiirteenä on myös se, että "presidenttinä" toimii liittohallituksen säännönmukaisesti vaihtuva puheenjohtaja, Ja hallitukset ovat kaikkien puolueitten yhteishallituksia. Juuri sitä samaa käytäntöähän noudatetaan paikallisesti meillä Suomessakin useimpien kuntien kunnanhallitusten kohdalla.
  20. Niin, jos nyt kuitenkin jatkan hiukan vielä tuosta Viron valitsemisesta ensimmäiseksi vierailukohteeksi. Sodan jälkeisenä 45-vuotisaikajaksona elimme kylmän sodan aikakautta. Ja Viro oli silloin yksi Neuvostoliiton osavaltio. Noina vuosikymmeninä Ruotsi valikoitui niin presidenttiemme kuin pääministeriemme ensimmäiseksi vierailukohteeksi tavallaan aivan johdonmukaisin perustein. Tilanne kuitenkin muuttui Viron uudelleen itsenäistymisen myötä. Siitä huolimatta meidän valtiojohtomme on jatkanut tuota Neuvostoliiton ja kylmän sodan aikaista perinnettä ikään kuin itsestään selvyytenä. Kaikki ne presidenttiehdokkaat, jotka haluavat valita Ruotsin ensimmäiseksi valtiovierailun tekemisen kohdemaaksi, kaikki he ovat asenteellisesti "menneisyyden vankeja" ja pysähtyneisyyden aikakauteen jämähtäneitä. Timo Soini on ainoa raikkaan tuuletuksen tarjoava ja uutta uraa näyttävä presidenttiehdokas. Voimme lausua Kalevalaa lainatakseni: "Siitäpä tie menevi, ura uusi urkenevi!".
    21. 35 / 57
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt