Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

144

Kommenttia

13835

  1. Amen.
  2. Olen tynnyrissä kasvanut, sillä kuulen messiaanisesta uskonnosta nyt ensikerran. ** Näin se monella pakanalla on, kuten myös lain alla olevanna usmassa olevalla valistuneellakin.¨

    Valaisen Sinua. Jeesus on minun Messias, kuten muidenkin uudestisyntyneiden, ja kun juutalaisuudesta ei pääse eroon, on se minulla aina mukana, vaikka sen voin kertoa, että et tiedä yhtään mitään, miltä se tuntui olla sitä sodan jälkeen.

    Että mikä usko on messiaaninen juutalainen. Se on ihminen joka on juutalainen, mutta uudestisyntynyt ja tunnustaa Jeesuksen Heraksi, Messiaaksi.

    Eihän näistä Messiaasta juuri seuroissa puhuta, mutta Hänkin eli Juutalaisen, mutta myös Jumalan, Hän on Jeesus Nasaretilainen, myöhemmin Kristus, Messias. Siitä nimi.

    Ja sinä Kesitas olet kääntynyt juutalaiseksi.** Olenko. Minä olen juutalaista vanhemmista, Se ei juuri kääntymistä tarvitse, myös minun lapset ovat Jumalan omaisuuskansaa.

    Hyvä, kun et ollut elossa silloin 1940-luvulla, ne olis natsit sut polttaneet kaasukammiossa. ** Olin elossa sillä luvulla. Ja Hitler tappoi meitä n 5,7 miljoonaa, Stalin 11 miljoonaa, mutta ei minua. Synnyin sodan jälkeen Suomessa.

    En suorastaan piruile, vaan se on tätä minun humoristista kielenkäyttöä'ni, jota viljelen myös elävässä elämässä. * Tämä on hienoa tietää, jatketaan.

    En tiedä Israelista muuta, kuin sotauutisia, joita sieltä jatkuvasti vain kuulee. ** Niin, minulle tulee sieltä kirje joka toinen viikko vähimmässä määrin. Ja jos kysyn, montako raketti- iskua viime kesänä keskimäärin parhaillaan tuli kansamme keskuuteen, et usko, niitä tuli 24 kpl/ pv, ja He vastasivat kolmen kuukauden päästä

    Eiköhän Suomi reagois jos ruotsalaiset pommittaisivat meitä samoin, uskon silloin tilanteen teillekin valkenevan, missä kurimuksessa He asuvat.

    Mutta eikö tällä Palestiinan kansalla saa olla sitten mitään oikeuksia omaan maahansa. ** Missä se on?? Kerrotko tarkemmin, Palestiina?

    Millä perusteella Israel ryöväsi Palestiinan maan.** Minkä Palestiinan, kerro hieman tarkemmin, missä on rajat, mikä pääkaupunki, mikä hallinto? Ketkä naapurivaltioita??

    Olisi hyvin mielenkiintoista tietää, Palestiinan valtio?


    Eikait se Jerusalemi kuulu yksin juutalaisille, vaan onkait siinä palestiinallakin jotain osaa ja arpaa. ** Mitä, eikö Heitä asu siellä, minun käsityksen mukaan noin 1 miljoona, yhdenvertaisen akansalaisena, joilla on sosiaaliturva, mutta miniaseko yhdenkään JUUTALAISEN HENKILÖN NIMEN tai samarialaisen, joka asuu sosiaaliturvan piirissä arabeille ILMAN ANNETUISSA MAASSA. Juutalaiset ovat maksaneet omasta maastaan joka neliöstä omistajalleen, Turkin sulttaanille, tinkimättä, kertakorvauksena.

    Eikö palestiinan kansan joukossa ole sitten yhtään juutalaisia, jotka olisivat samanlaista valittua kansaa, vai onko he pelkästään pakanakansaa?** Nyt mennään jo niin paljon hukkaan, etten viitsi tuohon vastata, kai ne sitten on lestadiolaisetkin Hänen valittuja, jos Luther niin sanoo, ja Laestadius siitä saarnaa, ei muuta kun Daavidin tähti RY;N oven päälle. Vaikka se on kirouksen symboli.

    Eipä tosiaan lestadiolaista lähetystyötä tehdä Israelissa, kun meillä on sellainen käsitys, että he ovat hyljänneet oikean uskon jo silloin, kun naulitsivat Herransa ristille omaa pöljyyttään.** Jo on hyljännyt, silloin pitää MENNÄ KERTOMAAN, MIKÄ SE OIEKA ON? Mitä sinun mielestä sinne sitten pitää kertoa, sillä siellähän on jo yli 200 seurakuntaa, messiaanista Kristukseen kasteltuja Pyhiä.

    Uskon, ettei teillä ole kompetenssia viedä Heille Kristusta,, sillä teillä ei ole sitä.

    Jumala saa itse herättää tämän kansan, jos tahtoo, me ei siihen puututa, itsepähän ovat soppansa keittäneet. Tosin käyhän meidänkin porukkaa siellä toivioretkillä Jeesuksen jalanjäljissä. ** Näinähän se SAATANA ON USEILLE LAHKOILLE PUHUT. Pitkää kiinni omistanne.

    Onko sinne beetlehemiin vaikea päästä, kun se on palestiinalaisten puolella. ** Ei kai?

    Juutalainen uskonto ei siis ole kristinuskoa, miksi ei? ** Liian pitkä kertoa se sinulle, jos haluat, pyydä uusi aloite.

    Ei todellakaan meidän seuroissa ikinä puhuta näistä asioista, niin on hyvä kun edes täällä kuulee. ** Ette ole kristittyjä, silloin ei puhuta.

    Sanovat, että riittää, kun tulet seuroihin kuuntelemaan.** Ainoa lahko, joka ei tutustu Raamattuun, minkä teidän, kuudessa maassa asuneena.
  3. Amen.
  4. annoin selvän Raamatun kohdan (Room.5:18), joten sinun ei tarvitse yhtään selitellä. ** Paljon pitää selitellä, että sillä vauvakaste selviää, ei aivan Raamattu riitä.

    Et sinä ymmärrä uskomisen asioita ja olet pimentynyt omaan järkeesi ja sinun kanssasi on turha edes keskustella. Et ole myöskään mikään rehlinen. ** Jorkeni on minulle apuna, mutta se viisu on tullut rukouksessa Jeesuksesta Kristuksesta, eikä rauhan yhdistyksestä, kuten sinulla. Toisaalta olen lahjakkaista vanhemmista. On ylisesti todettu, että juutalaisten älykkyysosamäärä on yli 25 yksikköä keksimäärin muista korkeampi.

    Miten muuten oli se sinun uudestisyntymisesi, et vieläkään vastaa??

    Vanhan liiton pienet lapsetkin pelastuivat tietenkin uskon kautta.** Onko siitä viitteitä jossain Raamatussa, missä He kertovat sen??


    Vauvojen ja vaarien pelastustie on yhä sama: "uskon kautta". Vanhassa liitossa vain uskottiin tulevaan lupaukseen Jeesuksesta ja niihin tähtäsi vanhaliiton sakramentit pääsiäislammas ja ympärileikkaus.** Älä viiti hoopoilla, Room. 4:3
    Sillä mitä Raamattu sanoo? "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi".

    Jumala oli silloin Herra, ja usko Häneen luettiin vanhurskaudeksi.



    Kun sai palaamisen armon väärästä hengellisyydestä, * Voiko sitä palaamisen armoa syödä. Missä se on kirjoitettu, hieman outo näin evankelistalle, kun Raamattu ei tunne?? Mitä se on, onko sitä kaupassa.


    niin se oli toki uudestisyntymisen paikka ** Miten se sinulla???
  5. 1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
    2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin LASKEUTUVAN ALAS TAIVAASTA Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
    3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, JUMALAN MAJA IHMISETN KESKELLÄ! Ja hän on ASUVA HEIDÄN KEKSELLÄÄN, ja he ovat HÄNEN KANSANSA, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;

    Tulee mieleen, piruiletko, vai eikö teillä ole mitään opetusta, tai edes Raamattua. Pane osite, laitan niitä muutamia.

    Herätätte meidät vielä kerran eloon ja heittelette joka iikan tuliseen järveen, jossa tapahtuu toinen kuolema, niinkuin raamattu sanoo. Meistä ei jää juurta eikä oksaa, sanoo raamattu. * Niin sanoo.

    Jumala luo taa uudeksi kaikki. Alatte viljelemään maata ja käytte välillä kaupungissa, siinä uudessa Jerusalemissa, joka laskeutui alas taivaasta niinkuin morsian miehellensä kaunistettu, sanoo raamattu. ** Missä se on Raamatussa viljellään maata??

    Saatana ja kaikki rupusakki on tulessa tuhoutuneet viimeistä piirtoa myöten. Mitä muuten aijotte syödä' siellä uudessa maassa? Ettei voi syödä pääsiäslammasta, koska kuolemaa ei ole.** Lue se tästä.

    Ilm 22; 1 Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta.
    2 Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.

    Et voi läpsäyttää sääskeä pois vertasi imemästä, koska et saa tappaa mitään.** Miksi ei?. Mutta kukaan siellä ei ime toistaan verta, eikä tee pahaa, ollaan ylösnousemus ruumiissa.

    Et voi rakentaa taloa, koska puuthan kuolisi, kun alkaisit niitä kaataa. Miten olisi sen painovoiman kanssa, kun kiipeät siionin vuorelle ja vahingossa lipsahtasi jalkasi ja putoaisit rotkoon. ** Kaikki on valmiina, ei tarviste mitään rakentaa.

    Kenties leijailisit alas, ja vaikka hyppäisit Uuden Jerusalemin 5 km.n korkealta rakennuksen huipulta päistikkää alas. ** Kenties? Missä kohti se vastus on Raamatussa, tätä en löydä.

    Olet erinomainen raamatun tuntija, mutta näihin probleemiin et voi löytää sieltä vastausta. ** Mikä silulle on vielä epäselvää? Lue Ilmestyskirjan neljä viimeistä lukua, ja jos et ymmärrä, et osaa lukea tai et tajua ja silloin se ei ole minun vika

    Mihin uskoon nykyjuutalaisten Israelissa pitäisi kääntyä, että he kelpaisivat Jumalalle. ** Kristinuskoon.

    Mikä heidän uskonnossaan on väärää? En usko, että Juutalaiset milloinkaan kääntyvät omasta ikivanhasta perinneuskostaan jonku toisen uskoon. Yritäppä käännyttää juutalaisia, niin huomaat, ettei onnistu.** Olen kääntynyt juutalainen. Tiedän sen itse paremmin kun sinä. Meitä sanotaan Messiaanisiksi ja nyt on jo Jerusalemissa yli 200 Kristillistä seurakuntaa meidän ansiosta, mutta SRK; e tee siellä työtä, valitan.

    Eikö sinulla todella ole Raamattua, lue siitä, miten heimolleni käy Room. 11:26
    >> ja niin kaikki Israel on pelastuva, NIIN KUIN ON KIRJOITETTU on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. <

    Lestadiolaista siinä ei puhuta mitään, vastaa sinä siihen.

    Kes.
  6. Mutta vastahan olit sitä mieltä, ettei Vanha-Testamentti ole enää voimassa, vaan ainoastaan teille juutalaisille, jollainen sinäkin olet. ** Vanha testamentti on Juutalaisten kirja, vai onko sinulla muu käsitys.
    Jumala antoi itsensä lanseeraamisen vain Juutalaisille, eikö vaan, yhtään pakanaa EI SIINÄ OLLUT.
    Vanha testamentti kertoo Abrahamin ja Israelin Jumalasta, eikö vaan. Esimerkkinä 2. Moos. 5:1 Sen jälkeen Mooses ja Aaron menivät faraon luo ja sanoivat: "Näin sanoo Herra, ISRAELIN JUMALA: 'Päästä minun kansani viettämään minun juhlaani autiomaassa.
    Vt sisältää Israelin historian, lain, ylistyskirjallisuuden, runouden ja ennustukset. Kaikki niistä on voimassa vieläkin. Esimerkki Hes 37;2 5 He saavat asua maassa, jonka minä annoin palvelijalleni Jaakobille ja jossa teidän isänne ovat asuneet. He asuvat siinä ikiaikoihin saakka, he ja heidän lapsensa ja heidän lastensa lapset, ja minun palvelijani Daavid on heidän hallitsijansa AJASTA AIKAAN. Tässä on hyvä ennustus, Daavid on myös uuden Jerusalemin kuningas.
    MUTTA Ihminen elää LAIN ALLA HIIN KAUNAN, KUNNES HÄN UUDESTSYNTYY KRISTUSESSA, VEDESTÄ JA HENEGESTÄ, eli tämä on kaste. Sitten Hän elää kuten Room. 8 luku, sen muutama alkujae kertoo, vapaana laista ja synnistä.
    Miksi pitää erotella juutalaiset kristityt eri kastiin muusta kristillisyydestä? * Raamatussa sanotaan, Mark. 10:33 "Me menemme nyt Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja lainopettajien käsiin. He tuomitsevat hänet kuolemaan ja luovuttavat hänet pakanoille
  7. Lapset syntyvät uskovaisina maailmaan. Eivät ole itsessään uskovaisia, vaan syntyvät Jeesuksessa Kristuksessa. (Lukekaa Room.5:18), edellä jonka laitoin.** Kuulehan jo vääntäjä. Mistä luet Raamatusta, että lapsi syntyy Jeesuksen armoliittoon?? Lapsen osalta maailman luomiseta ei oloe tilanne muuttunut liittojen osalta mitenkään, UUSI IHMINEN SYTYESSÄÄN SYNTYY MAAILMAAN JUMALAN SIUNAAMAHA JA VARJELEMANANA, VANHURKAANA ( syntiä tekemättömänä ) mutta kun Hän aikuistuu, HÄNEN ITSE ON OTETTAVA VASTAA KRIRUS HERRANA, mentävä kasteelle, jossa saa Pyhän Hengen, sekä uudestisyntyä. Vain Hänen usko pelastaa aikuisen, Jumala itse viattoman lapsen, kuten kivetkin.

    Kaikki kansat syntyvät Herralle Siionissa (Ps 87 ). ** Juuri näin, ei Golgatalla. Maailman lapsista valta osa on syntynyt enne Jeesusta.


    Valkopukuisten joukossa (IlmK) on joka kielestä ja kansasta ihmisiä, sillä Jumala korjaa omansa jo lapsuudenuskossa monista kansoista joille ei edes saarnata valtakunnan evankeliumia, heidän epäuskonsa tähden. ** ei meille Pyhille sitä enää tarvita, menehän olemme jo uudestisyntyneitä Turha toteamus.

    Miksi et mene saarnaamaan eim. Taimaaseen?

    Niinkuin Nooa perheineen oli jo vanhurskas, kun arkkiin menivät, ja pelastuivat veden kantamana. Samoin kastekkin on hyvän omantunnonliitto Jumalan luona. * Mitä näillä on yhteistä, aivan tosissaan. Pysy nyt hieman edes asiassa. Me kastjat emme kasta muita kun uskoon tulleita Jeesukseen, joka kertoo ihmisten edessä – JEESUS ON HERRANI; seuraan Häntä.

    Näin siis kaste kuuluu sille, joka on sovitettu ja, jolla on hyvä omatunto, kuten on pienen lapsen tila syntyessään. *** Mutta, mutta, mutta VAIN JEESUKSEN OMAT PELASTUU, vauvoina Jumalan omat. Näytä kohta, missä vauvan usko pelastaa Jeesuksessa?

    Eihän sellaisen tarvitse uudestaan syntyä, joka on lapsuuden uskossa pysynyt.** Näin te NIKODEMUKSET LUULETTE.

    Kysyn toisen kerran, mihin sinä sen oman uudestisyntymisesi panit, kun tuli uudelleen lahkolaiseksi.

    Vanha liiton aikaan sanoma oli Juutalaiselle, lain alla, ei leistadiolaille, sekasorron alla.



    Mitä tulee tuohon vanhaan kasteen juhlalliseen kaavaan, sen tulisi kuulua: "tahdotko tulla uskossasi kastetuksi", niin se olisi Raamatun mukaisesti oikein. ** Juuri näin me anomme, kun kastamme.


    Uskovaiset tietää, että vauvat uskovat ja haluavat uskolla ottaa Jumalan valtakunnan vastaan. Millään muulla kun ei Jumalan valtakuntaa voi ottaa vastaan, kuin uskolla.** Jumalalla ei ole lapsenlapsia Weha, joten saatanan lapsenlapsista puhut.
  8. Ratkaiseva asia on vanhurskauttamisoppi, johon erinomaisesti kuuluu myös lapsikaste. ** Näytä yksi kohta raamatusta, missä VAUVAKASTE toteutuu.
    Nimittäin ns. vapaat suunnat opettavat, etteivät pienet lapset osaa ja ymmärrä uskoa ja näin tekevät uskosta, ihmisen oman teon. * Olet sinä hukassa.
    Tietosi Raamatusta on ohut, kuten vapaista suunnista. Vauva on itse Jumalan suojeluksessa niin kauan kun Hän erottaa oikean väärästä. Sitten Hänen ON TEHTÄVÄ USKON RATKAISU ITSE.
    Jumalalle jää vain yksi tehtävä. joh. 6:44
    Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.

    Ja tämä on itse Herran, ei Wehan lausunto.

    Näin he sulkisivat pienokaiselta, myös taivaaseen pääsyn, koska Raamattu opettaa, "ettei ilman uskoa voi olla otollinen Jumalalle" (Hebr.11:6) tai "jolla ei ole ** Miten sitä sulkee, koska Hän on Jumalan hoivissa.
    Kristuksen Henkeä, ei ole hänen omansa" (Room.8:9). Näin tiedän aivan varmasti, että he ovat nyt erehtyneitä henkiä, jo vanhurskauttamisopin suhteen.** Kristus tulee vasta sitten kuvioihin, kun isä on vetänyt ja lähtee seuraamaan Häntä, eikä jotain lahkoa, kuten sinä.

    Room.5:18. "Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän". ** Niin, miten tämä osoittaa vauvakasteen?

    Jo tämä kohta osoittaa, että Aadamin lankeemus toi kaikille ihmisille, myös vauvoille kadotustuomion, mutta Jeesuksen työ toi kaikille vanhurskauden ja elämän. ** Ei se kadotutuomiota tuonut VAAN LAIN, JOKA TUOMITSEE, pysy nyt Hieman asiassa. Tuomiot tulee vain omista synneistä. Mutta kun on uudestisyntynyt kasteessa ei nämä sido Pyhiä, kristittyjä. Ripotteluja VL;iä vain.
    Näytä perisynti Raamatusta`?

    Parannusta tehdään sitten uskon ja ymmärryksen kautta omista tekosynneistä, Jos on lapsuuden uskossa pysynyt, ei tarvitse, enään uudestaan syntyä. ** Vain saatana sanoo näin. Lue miten kävi Nikodemuksen
    Joh. 3:3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
    Kolme vuotta sitten väitit minulle, että ole uudestisyntynyt, kun olit sillä karkumatkalla lestadiolaisuudesta. Onko jutut taas muuttuneet.

    "Kaikki kansat syntyvät Siionissa, joka ainoa on siellä syntynyt" (Ps.87). Koska lapset uskovat ja ovat Jumalan lapsia, heidät halutaan myös kastaa armoliitosta osalliseksi. * Nämä kirjoitukset ei ole kirjoitettu lestadiolaisille vaan juutalaiselle.
  9. Ehtoollinen on tarkoitettu uskossa oleville, ei epuskoisille, sillä silloin he syöväöt ja juovat en tuomioksensa. Miten joku voi ehtoollisella ansaita ite slleentuomion Jumalan edessä , jos ehtoollinen on anteeksisaamisen paikka? ** Hienoa, että olet huomannut sen. Siellä pestään pois synnit.

    Ehtoollisleipä on Kristuksen ruumiin vertauskuva. Raamatussa on , että me olemme haudatut synteinemme Kristuksen ruumiin kanssa. Viini on uudenliiton, eli Kristuksen ylösnousemuksen uuden liiton merkki . ** Ei nyt aivan, se on Uusi liitto joka kerta, syntien aneeksi saamiseksi.

    Kuoleman valta on voitettu ja kaikki on tehty uudeksi. Tästä Raamatussa on, että olemme saaneet uuden ruumiin Kristuksessa. ** Tuossa ei saa mitään muuta ruumista kun omansa, vain KASTEESSA JEESUKSEEN SE ON MAHOLLISTA.

    Tämän työn kautta meillä ainoastaan on anteeksiantamus . Anteeksiantamus on evankeliumin kautta julistettava synninpäästö, ** Hah haa. Synninpäästökö, vai pitää olla oikein päästäjä, kätilö, että Golgatan työ joka tehtiin 2000v sitten tulee toteen.

    Voi suurat pakanallisuutta ja pahuutta.

    Jeesus ei silloin tarvinnut apua ihmiseltä, ei tarvitse nytkään.

    se ei ole sakramentti, * jos sinulla olisi edes hieman fiksuutta tai kielitaitoa, tajuaisit kuinka hukassa olet, sakramentti on todella sinulle oikea sana Kristuksesta.

    joka tehdään Kristuksen kärsimyksen muistoksi uskomme vahvistukseksi, vaan se on jumalan pelastussuunnitelma, jonka Jeesus jätti Pyhän Hengen virkana omille opetuslapsilleen hoidettavaksi. tästä on selvät ohjeet raamatussa * Vaikuttaa, ettei se sinun mielistäsi kauas päässyt kun jäi niille parille sadalle opetuslapselle. Niin monta heitä oli yhteensä.

    Hui sentään.
  10. Miten tuomio jatkuu, koska KAIKKI JOUTUVAT TUOMIOLLE, ei tuomituksi.
    Ne löytyy jakeista, Uskovien tuomiot, joiden KÄÄRÖJÄ EI AVATA, edes
    1Kor 3;11-15
    2 Kor 5;10
    Room 14;10

    Kansojen tuomio;
    Joel 3:1-3,4;12
    Matt. 25;31-46

    Viimeinen tuomio;
    Joh 5;29
    Ilm 20;11-15


    14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
    15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.

    Sitten alkaa elämä Jerusalemissa, jossa valona on Kristuksen valo ja Temppelissä ei ole yötä, eikä päivää.

    Ei käydä, kun Jerusalemissa. Tuhatvuotinen valatakuntakin on siellä. Miten voisi saatana olla sidottuna kuilussa, jalkojemme alla, ellemme itse ole maan päällä. Tapahtumat, joissa on hallintoa tai tuomiota on aina Temppelissä.
    Minun käsityksen mukaan tutkiva tuomio käydään taivaassa, ei maan päällä, joka on autiona ja tyhjänä, ainoastaan Saatana kuljeskelee täällä yksinään miettien syntyjä syviä. ** Saatan ei ole yksin, - Hän villitsee!!! 8 ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan.
    Yksin Hän ei ole.

    Ja miksi jotain tuomiota pitää ylipäänsä käydä, koska rikolliset joutuu kuitenkin samaan vaivan paikkaan ja eikai siellä tulessa nyt voi olla toisilla sen kuumemmat oltavat, oli enempi tai vähempi ansainnut tuomiotaan.** Jos olet Jeesuksen sydämeesi ottanut, ei kysellä mitä olet tehnyt, olet samassa armossa Jeesuksen Herruuteen, kun ristin ryöväri. Siinä lopullisessa tuomiossa tuomiotta jää vain uudestisyntyneet.

    Jos näin ajattelemme, helvetissä pitäisi olla erilaisia osastoja, joissa toisissa olisi kuumemmat paikat sen mukaan, mitä kirjoihin oli kirjoitettu. ** Saattaa siellä ollakin. Mutta meidän tehtävä ei ole kirkastaa helvettiä, vaan Kristusta. SRK;N suurin vika on se, että He puhuvat suurimmalta osin Helveistä ja saatanasta, eivätkä kerro miten suuri Kristus on.
    Kuolleet tuomittiin sen mukaan, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, sanotaan raamatussa.
    Et ole Melperin tavoin uskaltanut tuoda esille, uskotteko ikuiseeen piinaan helvetissä. ** Raamatun mukaan siellä ei ole iloa, vaan ikuinen piina, kuten vertauksessa rikas mies ja Lasarus, he sieltä näkevät Jerusalemin häät. En ole koskaan tätä salannut keltään. Paha siellä on olla ja ikuisesti.
    Tämähän on tärkeä asia tiedostaa. Minusta tuntuu, että uskonnot mieluusti pitävät tätä oppirakennetta pystyssä sen takia, että ihmiset pelkäisivät ja sen takia kääntyisivät uskoon.** Näin se tupaa olemaan. Kautta linjan. Ei tosin kaikki seurakunnat.

    Mutta raamatunselitystaitosi ovat kiitettävää tasoa. Harmi vain, että teitä osaajia on niin moneen junaan. ** Tätä junaa kuljettaa itse Kristus.
    Jos olet joskus ollut Jehovan Todistajien kanssa väittelyssä, heidän raamatuntuntemuksensa ovat vähintään yhtä korkealla tasolla kuin sinun, mutta tyystin erilaiset. * Minulla oli töissä JT n 10 vuotta, matkustimme yhdessä, ja kävin heidän kokouksessaan, sillä Jeesus käski koetella Henkiä. Olen jopa käynyt Heidän pääkonttorissa New Yörkissa. Heidän Raamattu poikkeaa enemmän alkutekstiä, kun tuo 1992 käännös. Hiltä uupuu Kristus, mutta rukoilevat Jumalaa suoraan kuten useat VL;t ja se on heille Herra.

    Mormonien uskonto on myös ihmeellistä. Mistäpä sen varmasti tietää, vaikka Jeesus käväisi Amerikankin mantereella, kun tiesi siellä olevan ihmisiä ja valtameri erotti siihen aikaan ihmiskunnan toisistaan luoksensa pääsemättömällä tavalla.** Ei käynyt eläissään. Hän ei käynyt muualla kun Israelissa ja Egyptissä. Mutta Hengessä Hän on USA;n mukana paljon. Olen asunut siellä. Ilman Usaa ei Jumalan omaisuuskansa olisi saanut omaa maataan takaisin.
    Eihän opetuslapset tienneet Amerikasta mitään, eivätkä päässeet viemään ilosanomaa heidän luokseen. ** Mutta lähetyskäsky on toteutettu, joskin ei VL piireissä. Meidän tehtävä on se ollut ja on toiminut.
    Muuten Manassen, Efrainmin veljen, Joosefin pojan jälkeläisiä on ¾ Uudella mantereella.
    Kaikki uskonnot lestadiolaisuutta lukuunottamatta ovat tulleet amerikasta ja vain lestadiolainen oppi on kuljetettu amerikkaan täältä. ** Ei nse sieltä ole tullut vaan Jerusalemista, ja siitä on haarauduttu, kuten lestadiolaisuuskin.
    Sinunkin oppisi on saattanut tulla amerikasta, uskontojen sulatusuunista.** Ei ole.
    Kes.
  11. Hän vaan otti ihmisen muodon. perinjtötekijät tulivat pelkästään äiti-Mariasta.
    Ruumiina ihmismuodossa Jeesus myös lähti "Otavaan", liekö perille päästyään vaihtanut ruumiinsa kuolemattomaan henki muotoon, emme tiedä, emmekä käsitä. ** Tiedämme, jos luemme sen Raamatusta. Hän on siellä siinä ruumiissa, missä lähti. Ruumishan ( Jeesus ) oli välillä tunnistamaton, välillä sen voi tunnistaa, ja Hän kulki läpi seinien, mutta saattoi tervehtiä käsipäivää.
    Olen elänyt unessa ja näyssä ajan, jolloin olin tilanteessa. Siitä löytyy tietoa netistä, mutta saat itse ehtiä sen, sillä se on siellä omalla nimelläni. Kommentoitu kautta maailman, positiivisesti.

    MIZVA on aivan uutta minulle, en ole ennen kuullutkaan. Onko sinun pidettävä näitä MIZVAN sääntöjä, yhden kerroitkin, luontoon ulostamisesta. Onko mustalaisilla tällaisia sääntöjä? ** Mustalaiset ovat Efraimin, eli Joosefin jälkeläisiä, siitä ne siisteys, vanhempien kunnioittaminen ja omaheimoisuus.

    Mustalaisten elämäntapa on kummallinen; *** Niin se on meidänkin, joskin emme ole niin orientoituneita.

    Mutta yhdessä asiassa sekoat: Olet aijemmin puhunut, että eläisimme tuhatvuotista valtakuntaa parhaillaan ja nyt sanoit, että se alkaa vasta Kristuksen toisesta tulemuksesta.** En ole koskaan sanonut sitä VL näin väittää. Milleniumia edeltää tempaus ja vaivan aika. Se alkaa, kuten sanoit, Hänen toisesta tulemisestaan Öljymäelle.

    Mitä sitten, kun tuhatvuotinen valtakunta päättyy?** Se päättyy siihen, kun saatana vapautetaan syvyyksistä. Tuhannen vuoden päästä.
    Ilm 20;7 Kun tuhat vuotta TULEE TÄYTEEN, päästetään Saatana vankilastaan,8 ja se lähtee liikkeelle, kiertää maan neljä kolkkaa ja johtaa kansat harhaan. Se eksyttää niin Gogin kuin Magogin ja kokoaa kansat sotaan, ja joukkoja on kuin meren rannalla hiekkaa. 9 Ne nousevat maan tasangolle ja saartavat pyhien leirin ja rakastetun kaupungin. Mutta taivaasta iskee tuli, ja se tuhoaa ne kaikki. 10 Saatana, noiden kansojen eksyttäjä, heitetään samaan rikinkatkuiseen, tuliseen järveen kuin peto ja väärä profeetta, ja siellä niitä kidutetaan yötä päivää, aina ja ikuisesti.
    Cog ja Ma gog ovat ala Venäjä ja Venäjä. Se löytyy vahoista kartoista. Samalla myös saatana voi vielä tehdä parannuksen Jeesukseen, saa nähdä tekeekö?
    Tämän milleniunin aikana on johdossa Daavid, kuten aiemmin kerroin, ja jumalattomat (vailla Jeesusta ) 5 Muut kuolleet eivät heränneet eloon, ennen kuin tuhat vuotta oli täyttynyt. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
    Ilm 20.6 Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.

    1 Tess .16 Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina.
    Mutta sen jälkeisiin tilanteisiin, kun saatana ensin kuljeksii, Panee Jumala pelin poikki, ja alkaa valmistelemaan uutta Jerusalemia, paratiisia, johon alunperin ihmisen loi. Siihen ei kuulu paha.
    Sitten tulee se viimeinen tuomio, missä Jeesus istuu Isän oikealla puolella. Mukana on myös Pyhät ja vanhemmat.
    Ilm 20;11 Ja minä näin suuren, VALKEAN VALATISTUIMEN ja sillä istuvaisen, JONKA KASVOJA MAA ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. ( Jumalan kasvoja ei voin vielä ihminen voi nähdä. )

    12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan. ( Tuomioista on kirjoitettu kymmeniä lauseita, mutta ensin tuomitaan kansat siitä, miten he ovat suhtautuneet Israeliin. Ovat He olleet vihamielisiä, vai siunanneet heitä. Toisen on ne Herätetyt jae 13 )
    13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan. ( Tässä tulee se tuomio joka tulee Heille, joita ei ole Kristukseen liietty, kasteessa tai parannuksessa, heitä RATKAISEE TEOT. Mm kastekin naiseen, kuten Jeesus sanoo. Yksikään ei pelastu, koska Jeesus pelastaa vain omansa, Hänet Herraksi ihmisten edessä tunnustava. Jos rukoilee Jumalaa, on jumalaton ja Hänelle Jumala sanoo – menkää pois en tunne Teitä.
  12. Raamattu on siitä kinkkinen eepos, että sitä voidaan tulkita monella tapaa ja ei vain tulkita, vaan raaamttu sanoo yhdessä paikassa sitä ja toisessa toista. ** Tämä ero tuntuu huimalta, Raamatun eri osissa, ensimmäisessä, jossa Jumala on Herra, on todella raakaa ja ramaattista, siellähän synnin palkka oli aina kuolema, ja elettiin tiukan lain alla. Välimiehiä ei ollut, joskin Jumala puhui ihmisille vain kuninkaiden ja profeettojen välityksellä.

    Toisessa liitossa Ihmisten ja Jumalan välille tuli Hänen poikansa, joka korotettiin Kristukseksi, kuoleman voittaneena. Tilanne muuttui. Tuli välimies ihmisen ja Jumalan välille, ja VAIN USKO HÄNEEN MAHDOLLISTAA edellisestä liitosta vapautumisen. Kuolemalla ei ole meihin enää valtaa, vaan fyysinen kuolemamme Kristukseen uskovina on kuoleminen iankaikkiseen elämään Jerusalemissa.

    Synti oli ennen selkeä rikkomus, josta oli syntilista. Kymmenen käskyä ja 520 Mizvaa, jotka oli annettu juutalaiselle, mutta sen mukaan elettiin. Oli mm niin erikoisia käskyjä, erämaa vaelluksella - 5. Moos. 23:13
    Ja sinulla olkoon aseittesi lisänä pieni lapio, ja kun siellä ulkona istut tarpeellesi, kaiva sillä kuoppa ja peitä sitten ulostuksesi.

    Tämän Mizvan rikkomisesta piti uhrata kuýyhkynen. On muuten mielenkiintoista, että meille juutalaisen taustan omaavilla, kuten mustalaisella, ei ole mahdollisuutta jättää peittämätöntä ulostetta koskaan maastoon, aikoinaan ihmettelin sitä. Jumala on kätkenyt sen sydämeemme.

    Nyt Jeesus on itse meille se kyyhkynen ja kärsi nämä jutut ristillä. Häneen uskoen näiden asioiden tahaton rikkominen ei tuo meille tuomiota, jonka Jumala panisi käytäntöön, vaan sen on Hänen edessään kärsinyt Jeesus.

    Nyt ei tarvitse tämän liiton aikana olla ”pappi”, vaan sen työn voi hoitaa jokainen saamallaan valtuutuksella, kunhan tunnustaa Jeesuksen Herrakseen. Ei ole tarvinnut syntyä Leevin sukuun, eikä mihinkään lahkoon.

    Siksi nämä Raamatun kirjoitukset tuntuvat joskus käsittämättömiltä, ennekuin Pyhä Henki uudestisyntyneelle ihmiselle sen kertoo. Tie sinne on, kuten teet Lexa, etsiminen Jeesuksen todistajaksi.

    Se on kyllä helppoa ksittää noin, että Jeesus antaa synnit anteeksi, eikä Jumala, ** Amen.

    Isä, Poika ja Pyhä-Henkihän ovat yhtä ja samaa persoonaa, ** Eivät ole, Jumala on Isä. Hän on oma persoonaa, ja ajattele, HÄNTÄ EI RIUSTIIN NAULITTU KOSKAAN VAAN POIKA naulittiin. Eli eri persoonat, mutta missä He ovat yhtä on meille Heidän jumalaisuus. Kumpikaan Heistä ei ole luotu, vaan He ovat luoneet meidät. Nimenomaan He. Joh 1;1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana ( Sana oli Jeesuksen nimi ennen ihmiseksi tuloa oli JUMALA, ei luotu, aina ollut).
    2 Hän oli alussa Jumalan tykönä. ( Molemmat olivat Taivaassa).
    3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. ( Kaikki luotiin sitten Jumalan tahdosta, Jeesuksen kautta )

    Miten sitten Pyhä Henki. Oliko Hän paikalla. Oli, Hän on myös persoona, nimeltään Jumalan VOIMA, VALO Jumalan HENKI. 1 Moos 1;1 Alussa loi Jumala taivaan ja maan. 2 Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja JUMALAN HENKI liikkui vetten päällä.

    Eli Henki oli täällä enne Jumalaa ja Jeesusta tiedustelemassa tilannet enkelin kanssa, josta tarvittaessa myöhemmin.

    He olivat kolme eri persoonaa, mutta He olivat yhtä, yhtä Jumalallista statusta.

    Tämä kolmiyhytys on meille hyvin läheinen, jos sitä tulee ajateltua.

    1. Joh. 5:8
    Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä
    Tässä kasteen merkitys; Henki tulee ihmiseen, ja tapahtuu Hengen voimalla, Vesi puhdistaa synnistä ja hautaa entisen liharuumiin, ja antaa Kristus ruumiin tilalle, ja sen synnin tuho on tämä Jumalan uhrilahja, Poikansa veri.

    Yhtenäisyydestä meitä Kristukseen. Esi- isäni eivät ottaneet vastaan Messiasta, luullen Hänen oleva suurempi maallinen kuningas, joten Sana sanoo.

    Gal. 3:28
    Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.

    Näin Sinäkin Kristuksessa olet yhtä Jumalalisessa hierarkiassa ja saat luvan olla Jumalan lapsi.

    Kes.