satum.murto

satum.murto profiilikuva
Joulu 2024
Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Liittynyt 16v sitten
0 aloitusta · 43 kommenttia
Uusimmat aloituksetSuosituimmat aloituksetUusimmat kommentit
nämä keskustelut on käsittääkseni ihan jokaisen omassa vapaassa harkinnassa eli ei oo pakko lukea näitä marisemisia jollei kiinnosta, mene itse pois täältä palstoilta jossei sua huvita lukea mun kirjoituksia,,,minä kirjoittelen tänne jos haluan koska tää on ihan oikeesti helpottanut mun oloani. En todellakaan odota että joku sanoisi mulle mitä tehdä ja sitten tekisin niin, kirjoittelen vaan ajatuksiani. Mukavaa kesänjatkoa vaan sullekin!
Kiitos sinulle kommentista. Kait tämä oman ylpeyden nieleminen on rakkautta, jonkun mielestä läheisriippuvuutta, mikä ero niissä sitten onkaan? On vain pakko myöntää itselle, että jotenkin on tätä pettämisjuttua itse kerjännytkin vaatimatta kait sitten liikaa toiselta. Minä olen se mikä olen, ja mies samaten.
Mutta jatkossa kyllä yritän pitää itsestäni enemmän huolta ja yrittää tosiaan kuunnella miestäni enemmän sekä analysoida asiota vähän vähemmän (helppo sanoa, vaikea toteuttaa...). Mutta olen päätynyt siihen tosiaan, että eroaminen veisi elämästäni niin paljon, että en sitä halua. Tottakai vaadin mieheltäni jatkossa uskollisuutta ja ennenkaikkea rehellisyyttä ja minun on vain pakko luottaa siihen että hän sen tekee. Mukavaa kesän jatkoa sinulle!
...niinpä parhaat on viety päältä, ja satumaata ei ole olemassa...me naiset vaan ollaan semmoisia että haaveillaan aika usein mahdottomia, pohditaan liikaa ja vaaditaankin liikaa. Jokaisessa meissä on puutteita ja vikoja ja pitää vaan yrittää ensin parantaa itseään, muuta ei voi. Mukavaa kesän jatkoa sinulle!
joo olen sama mummeli....
Ja tuo mitä kirjoitat, että en huomioi muita kuin oman näkökantani ei pidä paikkaansa, sen takia tännekin kirjoittelen, että saisin muiden näkökantoja ja pystyisin ymmärtämään asiat paremmin ja muuttamaan omaa käytöstäni...Olen saanut ihmisten kirjoituksista todella paljon apua ja lohtuakin. Ja minä osaan kyllä kuunnellakin. Asioiden liika analysointi ja dramatisointi on kyllä yksi vikani, myönnän, ja mieheni ei tyypillisenä miehenä aina pysy perässä.
Ja yks juttu vielä, tämähän on keskustelupalsta, ei näitä juttuja sinunkaan ole pakko lukea jos et kerran pidä "joutavasta jaarittelusta". Minulle tästä kirjoittamisesta ja toisten vastausten lukemisesta on ollut todella apua.
..olen kyllä sen jo aikaisemmin kirjoittanut, että tämä toinen nainen on naimisissa...
Vai hätävara, näin se sitten varmaan on, olen parempi vaihtoehto miehelle kuin yksin jääminen? Ja sekin on totta että minulla pitäisi olla enemmän ylpeyttä ja
tehdä päätös tälle farssille. Kiitos vaan kommenteista.
Olen vain ilmeisesti pelkuri luuseri, joka ei pysty irrottamaan itseään tästä sopasta. Olen hyvin koulutettu, vaikkakin tällä hetkellä työtön, ulkonäkö suhtkoht ok ja taloudellisesti kyllä pärjäisin eron jälkeen.Mutta kait se sitten vaan on niin, että edelleen rakastan miestäni, enkä halua erota vaan yrittää (taas) uudelleen. Olen kuullut ja lukenut niin monista samanlaisista jutuista, että tuntuu että kaikilla on jotain vaikeuksia, enemmän tai vähemmän. Täydellisen onnellista avioliittoa ja suhdetta ei ole olemassa, ja kun punnitsen omani liiton jatkamisen plussia ja eroamisen miinuksia, plussapuoli edelleen voittaa. Mieheni on myös kiltti, rauhallinen ja rakastaa lapsia ja esim rahoista emme ole koskaan riidelleet. Tai kiltti ja kiltti, ei tämä pettäminen nyt niin kilttiä ole...Minun täytynee nyt vain vihdoinkin tajuta ilmeisesti miesten ja naisten ajattelutavan ero ja se että mieheni ei osaa pukea tunteitaan ja ajatuksiaan sanoiksi niinkuin minä.
Kysyt: miten saan avioliiton takasin niinkun oli ennen. Vastaus: et mitenkään.
Pettämisesi on muuttanut suhteenne lopullisesti. Olet loukannut vaimoasi pahimmalla tavalla, hän ei enää luota sinuun ja hänestä tuntuu että et arvosta ja kunnioita häntä. Näiden takaisin saaminen on tosi vaikeaa, ellei mahdotonta. Mutta jos tosiaan rakastat häntä ja haluat olla hänen kanssaan, ja hän sinun kanssasi kaikesta huolimatta, te pystytte jatkamaan kunhan olette molemmat rehellisiä toisillenne ja itsellenne myös. Ei lahjojen ja kukkien ostaminen ja mielistely mitään auta, toisen huomioiminen ihan pikku arjen asioissa riittää ja yrittäkää keksiä vaikka jotain mukavaa yhteistä tekemistä.
Tärkeintä on nyt olla rehellinen, ja yrittää elää tätä päivää. Mutta tiedän kokemuksesta että vaimollesi se on vaikeaa, kun sydän on rikki. Mutta se paranee kyllä pikkuhiljaa...ehkä...
Lapsen syntyminen muuttaa niin paljon, ja vaatii niin paljon. Eikö teillä ole ketään kenelle voisitte jättää tämän 2-vuotiaan yökylään esimerkiksi silloin tällöin, että saisitte kahdenkeskistä aikaa? Miehelläsi on selvästi kolmenkympin kriisi, hän ei tiedä mitä haluaa ja hänestä varmaan tuntuu että "elämä on ohi"....
Yrittäkää nyt vielä keskustella, ja yritä myös kuunnella häntä...toivottavasti hän kuuntelee sinua.
No en tiedä kuulostaako tuo sinunkaan tapasi niin houkuttelevalta...miten teidän suhteenne sitten tällä hetkellä voi? Kirjoitat että nautit jokaisesta päivästä, miten miehesi?
Se on kyllä totta, että minun täytyy alkaa opetella itsekkääksi...ja pitää huolta ensisijaisesti itsestäni. Eihän sitä kukaan muu voi tehdä, eikä tee.
Olen tässä muutamana päivänä miettinyt soittamista tälle "kakkosnaiselle",
ja kysyä mitä hän tästä koko sopasta ajattelee. Hänhän on myös naimisissa, on lapsiakin, mutta mieheni mukaan hänkään ei ole ajatellut eroa. Mutta onko siitä soittamisesta mitään iloa kenellekään?
Enpä taida voida mieheeni enää luottaa, vaikeaa se on. Olen niin väsynyt pohtimaan mitä tehdä, osa minusta haluaa jäädä, osa lähteä. Ja mies vain vakuuttaa että hän ei halua erota, ja että hän vain haluaa korjata välimme.
Ja että muuten hän olisi jo lähtenyt. Uskallanko kolmannen kerran kuitenkin
aloittaa alusta. Haluaisin, mutta sydämeni on jo nyt aivan rikki, kolmatta pettämistä se ei kestä...Vai onko meidän suhteemme ohi, pitäisikö se myöntää.
Ehkä me emme vain kertakaikkiaan pysty elämään yhdessä kun tämä on tällaista taistelua. Olen koko avioliiton ollut "vastuuhenkilö" perheessämme, ehkä tehnyt liikaa ja mies on saanut tehdä mitä huvittaa, tässäkö siitä palkka? Hän on saanut olla niinkuin lapsi, eikä ole kasvanut aikuiseksi, ei ajattele muita tekemisissään...tekee vain mikä itsestä tuntuu hyvältä. Tai niinkait sitä pitäisi elää, mutta minun mielestäni se on itsekästä elämistä. Joku sanoi minua läheisriippuvaksi, mutta olen sitten mieluummin se kuin joku itsekäs vain omia halujaan toteuttava ihminen.
Joo Cissi osasi aika hyvin myös kuvata minua: en oikein näe itseäni kauhean naisellisena, vaikka minua on kyllä ihan kauniiksikin sanottu ja pidän itseäni lähinnä kodinhoitajana, olen aina pyörittänyt meidän perhettä, ottanut vähän liikaakin vastuuta kaikesta. Olen huolehtijatyyppi...liikaa huolehdin nytkin kaikista muista kuin itsestäni.
Täytyy nyt miettiä mitä teen, ja yrittää tosiaan huolehtia omasta itsestäni ensisijaisesti.
--ja lopettaa ekaks tämä pohdiskelu....
Kyllä tää tästä, ei tähän onneks kuole. Eilen juuri soitti eräs ystävätär jolta leikattiin rintasyöpä ja nyt hän on rankoissa sädehoidoissa, tukka lähtenyt, huono olo eikä jaksa mitään...Omat suhdekiemurat tuntuivat heti niin vähäpätöisiltä.
Se on totta että lapset kyllä huomaavat että kaikki ei ole hyvin, ja minä olen heidän kanssaan jutellutkin että meillä on vaikeaa. En minäkään haluaisi että oma tyttäreni olisi tällaisessa liitossa, en itsekään käsitä mikä tässä on niin vaikeaa. Lapset vaan on minulle niin tärkeitä etten haluaisi kaataa tätä heidän niskaansa....heillä on omiakin murheita.
Minäkin yritin 10 v sitten miestäni terapiaan, vastaus: en lähde vieraiden kanssa juttelemaan....Minun olisi vaan pitänyt silloin vaatia sitä.
Ei suhde toimi ilman kommunikaatiota ja seksiä, ja seksi taas ei onnistu ilman läheisyyttä, luottamusta ja puhumista. Näin on, tai siis ainakin minä koen näin.
En tiedä miksi haluan vielä jatkaa, kait se vaan on kaiken yhteisen eletyn elämän vuoksi ja siksi että vielä kuitenkin rakastan häntä, vaikka toisaalta minusta tuntuu että olen rakastanut jotain haavemiestä, tunnenko tätä nykyistä pettäjää?
Erota en haluaisi myöskään lasten vuoksi, vaikka he ovatkin aikuisia, perhe on aina minulle ollut ykkösasia. Haluan pitää perheen yhdessä ja ero kyllä jakaisi perheemme.
mä luulin että et enää tykkää munsta
...vai eläkeläisten tansseja, en ole uuden hakemista ajatellut...tämän yhden kanssa on vielä asiat selvittämättä. Enkä minä rahaa ajattele, kyllä minä eron jälkeen toimeen tulen ja pystyisin hommaamaan itselleni asunnon, ei ole siitä kysymys. Kysymys on nyt vaan siitä, voinko enää yhtään luottaa mieheni puheisiin ja miten tästä voisi päästä yli, vai voiko yleensä? Haluaisin ehkä vielä jatkaa avioliittoamme, mutta tällä hetkellä en tiedä.
Mikä ihmeen avoin suhde? Eli molemmilla saa olla muita suhteita (seksisuhteita?). Miksi sitä sitten yleensä on yhdessä jos haluaa "säpinää" muiden kanssa. Olen kai liian vanha ymmärtämään tätä. Minulle suhde/avo-/avioliitto tarkoittaa sitä että sitoutuu olemaan toisen kanssa, vaikka ei aina niin hauskaa ja säpinää olisikaan, ja tekemään omalta osaltaan mitä voi, että toisen kanssa eläminen on mukavaa. Minä ainakin kaipaan suhteeltani turvallisuutta ja luottamista, eihän avoimessa suhteessa voi niitä olla. Koskaan et tiedä mikä puolison suhde johtaa johonkin ja sitten oletkint tosi avoimessa suhteessa - yksin.
Tiedän että olisi pitänyt aikaisemmin tehdä jotain, silloin 10 vuotta sitten erota, hyvä nyt sanoa. Mutta kun silloin en tiennyt että tänään on tämä tilanne. Silloin selvitimme asiat , tai niin ainakin luulin. Ja sekin on totta että tällä hetkellä olemme kulissiliitossa. Enkä minä mitään sääliä kaipaa, itsepähän olen antanut asioiden mennä/olla näin. Mutta siinä olen eri mieltä, että on helppo lähteä. Ei ainakaan minulle.
Tämä vanha suhde ei ole jatkunut 10 vuotta, on viime aikoina alkanut uudelleen
kun meillä on asiat mennyt uudelleen solmuun, näin ainakin mies minulle sanoi. Vaikka eihän minun häntä tarvitse puolustella. Ehkä kuitenkin ollut mielessä tämä toinen nainen koko 10 vuotta....Mutta yhteistä tulevaisuutta he eivät ole kuulemma suunnitelleet, nainen on myös naimisissa.
Kiitos viestistä, meitä samassa jamassa olevia tuntuu olevan liikaa...
Ja sinun "tarinasi" on aika samanlainen kuin minun, ongelmiamme emme ole voineet selvitellä kun toinen ei kertakaikkiaan ole osannut puhua niistä. Minun mieheni toisaalta sanoo rakastavansa minua, mitä en kyllä enää oikein jaksa uskoa. Miten sitten voi tehdä minulle (ja perheellemme) näin?!
Jaksamista sinulle myös ja mukavaa kesän jatkoa...elämää tää tietenkin "vaan" on...
Mies tuli mökiltä käymään kotona ja lähti takaisin, en halunnut mukaan.
Kysyin häneltä että miten hän on voinut elää tällaista kaksoiselämää - kuulemma raskasta on ollut?! (entä minulla?)/haluaako hän erota - ei halua vaan haluaa saada meidän välimme kuntoon koska rakastaa minua? Sanoin hänelle että en kyllä ymmärrä tällaista rakkausta ja että miten hän on ajatellut tämän auttavan meidän väliemme selvittelyssä.- ei ole kuulemma miettinyt pahemmin asioita.
Mikä siinä on, että miehet (ja naisetkin) hyppäävät johonkin toiseen kainaloon kun tulee omassa aviosuhteessa vaikeaa. Onhan se helppoa toisaalta, saa heti hellyyttä jostain muualta mutta eihän se mitään auta, asiat vaan mutkistuvat, selvittämättömät asiat kasaantuvat. Ja miten voi uusi ihmissuhde toimia, kun vanha on jäänyt "kesken".
Joopa joo. Mietintäni jatkuu...
Kiitos sinulle! Olen kanssa vähän toisia viestejä ihmetellyt, toiset osaa olla vähän tylyjä! Ei kai mua kukaan neuvoa osaa, itse täytyy selvittää ja päättää.
En mä mitään valita, olen vaan yrittänyt saada vähän helpotusta itselleni kirjoittamalla, kun minulla ei ole ketään kenen kanssa juttelisin asiasta. Eikä meillä tosiaankaan ole asiat hyvin, joskus on ollut, kenellä nyt yleensäkään kaikki aina on niin hyvin...Tämä tänne kirjoittaminen on helpottanut mun omaa oloa, ja kirjoituspalstahan tää on...
2 / 3
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt