Olen 30-vuotias nainen. Ollaan miehen kanssa oltu teineistä asti yhdessä n.16. vuotta ja siitä nyt 3,5 vuotta naimisissa. Meillä on 2 vuotias ihana tytär ja olen yli puolenvälin raskaana. Nyt on kesän ajan parisuhde kipuillut toden teolla.
Mielestäni meillä on aina ollut suhteellisen tasapainoinen ja hyvä suhde. Toki ylä- ja alamäkineen. Eskoisen syntymä toki verotti reilusti kahdestaan elämään tottuneiden parisuhde aikaa. Nyt yhdessä suunnitellun vauvan antaessa kuulua itsestään miehen käytös muuttui välinpitämättömäksi ja omat menot alkoivat lisääntymään. Riidat lisääntyivät koska hoidin lapsen ohella kodin ja omat työt. Lapsi vieläkin huono nukkumaan. Yhden riidan yhteydessä sanoin miehelleni pahasti ja huusin, että muuttakoon muualle.
Tämän jälkeen mieheni ei ole osannut sanoakkaan enään haluaako elää meidän kanssamme vai ei. Kertoo vain, että on pidempään mennyt hänen mielestään huonosti? Olen sitten kesän häntä painostanut päättämään mitä haluaa. Nyt tilanne on kärjistynyt siihen, että hän etsii omaa asuntoaan ja avioerosta on puhttu. Varasin ajan periterapiaankin, mutta hän ei siihen suostu.Olen yksin sitten käynyt.
Olen aivan rikki ja ulalla. Pitääkö tilanne vain hyväksyä? Onko muilla samankaltaisia kokemuksia? Rakastan miestäni ja olin aina suunnitellut vanhenevani hänen kanssaan. En tiedä miten selviän?
Mielestäni meillä on aina ollut suhteellisen tasapainoinen ja hyvä suhde. Toki ylä- ja alamäkineen. Eskoisen syntymä toki verotti reilusti kahdestaan elämään tottuneiden parisuhde aikaa. Nyt yhdessä suunnitellun vauvan antaessa kuulua itsestään miehen käytös muuttui välinpitämättömäksi ja omat menot alkoivat lisääntymään. Riidat lisääntyivät koska hoidin lapsen ohella kodin ja omat työt. Lapsi vieläkin huono nukkumaan. Yhden riidan yhteydessä sanoin miehelleni pahasti ja huusin, että muuttakoon muualle.
Tämän jälkeen mieheni ei ole osannut sanoakkaan enään haluaako elää meidän kanssamme vai ei. Kertoo vain, että on pidempään mennyt hänen mielestään huonosti? Olen sitten kesän häntä painostanut päättämään mitä haluaa. Nyt tilanne on kärjistynyt siihen, että hän etsii omaa asuntoaan ja avioerosta on puhttu. Varasin ajan periterapiaankin, mutta hän ei siihen suostu.Olen yksin sitten käynyt.
Olen aivan rikki ja ulalla. Pitääkö tilanne vain hyväksyä? Onko muilla samankaltaisia kokemuksia? Rakastan miestäni ja olin aina suunnitellut vanhenevani hänen kanssaan. En tiedä miten selviän?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lapsen syntyminen muuttaa niin paljon, ja vaatii niin paljon. Eikö teillä ole ketään kenelle voisitte jättää tämän 2-vuotiaan yökylään esimerkiksi silloin tällöin, että saisitte kahdenkeskistä aikaa? Miehelläsi on selvästi kolmenkympin kriisi, hän ei tiedä mitä haluaa ja hänestä varmaan tuntuu että "elämä on ohi"....
Yrittäkää nyt vielä keskustella, ja yritä myös kuunnella häntä...toivottavasti hän kuuntelee sinua.