Vapaa kuvaus

Hei. Ollaan ihmisiksi.

Aloituksia

47

Kommenttia

3017

  1. Valitettavasti me elämme tässä maailmassa, emmekä sellaisessa millaisessa itse haluaisimme.

    Haavekuvat eivät muuta todellisuutta.

    Itsekkäitä ihmisiä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Herkkäuskoiset ja hellämieliset ovat heille saalista, vaikka höppänät heitä kuinka rakastaisivat.

    Ihminen voi kuvitella rakastavansa myös sortajaansa ja ehkä pikkurikkeissä illuusio ei katoa, mutta kun tehdään todellisia vääryyksiä, rakkauden mahdollisuus punnitaan konkreettisilla punnuksilla.

    Rakkaus on olemassa, mutta kaikelle on aikansa ja paikkansa. Kun fundamentalisti painaa liipasinta, ei rakkaus auta.

    On muuten mielenkiintoista, että sama uskonto, joka suitsuttaa joka raossa ihmisen syntisyyttä ja pahuutta, edellyttääkin ajoittain jopa pyhimyksenomaista hyvyyttä samoilta perisyntisiltään.

    Elämä voi olla myös hienoa, myös ihan oikeassa maailmassa. Jos se ei sitä vielä ole, niin asialle kannattaa silloin tehdä jotain (konkreettista).
  2. Sanot, että noudatat raamatun "tahtoa".

    Luunpa kuitenkin, että et noudata aivan kaikkea, mitä raamatussa sanotaan, vaan olet valinnut sieltä joitain asioita, joita pyrit noudattamaan ja olet autuaasti jättänyt huomioimatta joitain toisia kohtia.

    Raamatun noudattaminenhan on sinänsä mahdotonta, koska siellä on keskenään ristiriitaisia asioita.

    Yksi hyvä testi siitä noudatatko raamatun oppeja on se, että oletko luopunut kaikesta omaisuudestasi ja seurannut Jeesusta. Oletko edes antanut puolet siitä hädänalaisille (Vaipanjako)?

    Näinhän se on. Jokainen valitsee sen, minkä haluaa. Sinä jotain ja se naapuri jotain hieman erilaista.

    Sinua näyttää kiinnostavan se, miksi luonnollisia asioita kuten sairauksia tulee joillekkin ja toisille taas ei (tai tulee toisenlaisia).

    Siihen ei tarvitä ketään ulkopuolista valitsijaa. Yksi asiaan vaikuttava tekijä on syy- ja seuraussuhde. Esimerkiksi flunssainen aivastaa suuntaani ja saan taudin. Toinen asiaan vaikuttava tekijä on sattuma. Esimerkiksi en kävellyt töihin, vaan hetken mielijohteesta (sattumalta) menin bussilla ja sain aivastuksesta.

    Myös luonnonvalinta ja laijen erikoistuminen vaikuttaa osin asiaan. Esimerkiksi saamani virus oli luonnonvalinnan ansiosta kehittänyt ominaisuuden, jolle minulla ei ollut vastustuskykyä. Joku toinen virus olisi voitu torjua, tätä ei.

    Oletko muuten ajatellut sitä, että jos sairaudet ovat seurausta rappeutumisesta, niin missä vaiheessa taudinaiheuttajat (virukset, bakteerit, riketsiat, alkueläimet, sienet ja loiset) on luotu?

    Mitä ne ovat tehneet ennen syntiinlankeemusta?

    Jos ne on luotu ennen syntiinlankeemusta, niin eikö jumalilla ollut jo valmis suunnitelma ihmisten syntiinlangettamisesta? Perisynti onkin siis jumalien niskassa, ei meidän hyväuskoisten huijatuksi tulleiden.

    Jos ne on tehty syntiinlankeemuksen jälkeen, niin silloin maailmaa ei luotu tälläisenä kun se nyt on, vaan kaikkitietävän on ollut pakko korjata kättensä jälkiä. Mikä kaikkitietäjä se sellainen on?
  3. Sinun jumalallasi on yksi tahto. Luultavasti samanlainen kuin sinullakin, koska se asuu vain sinun mielessäsi.

    Naapurisi päässä vaikuttaa jo hieman toisenlainen jumaluus, joka noudattaa naapurisi käsityksiä.

    Eikö olekkin mukava yhteensattuma, että suvaitsevaisen ihmisen jumalakin on suvaitsevainen ja hyväksyy jopa naispapit ja homot. Suvaitsemattomalla se jumalakin on samaa tiukkapipoista laatua kuin isäntänsä.

    Oletko muuten miettinyt sitä, että jos jokun jumala haluaisi olla vuorovaikutuksessa kanssamme ja vaikka sairastuttaa meidät, se ei suinkaan tee sitä jumaliseen tapaan selittämättömän ihmeen kautta, vaan luonnollisesti, ihan normaalien taudinaiheuttajien välityksellä.

    Eihän tavallisiin, järjellä selitettäviin asioihin tarvita jumalaa. Ne tapahtuvat ihan luonnon tavanomaisten toimintatapojen mukaan.

    Jos joku jumalista haluasi käyttää sairauksia ihmisten puhuttelemiseen, niin millaista sanomaa sillä mahtaisi puolestaan olla mehiläiselle, joka sairastuu loistautiin? Tai muurahaiselle, jonka aivoissa kasvaa loissieni? Eikö ole jonkin verran loogisempaa ajatella, että taudit toimivat ihan luonnollisesti ja etsivät omia eloonjäämismahdollisuuksiaan omassa ekologisessa lokerossaan, ilman että jokin jumala niitä erityisesti ohjaisi.

    Jos ei ole ihmeitä, niin ei taida olla ihmeiden tekijöitäkään.

    Älkää nyt, pliis, viitsikö ruveta toistamaan hellarien ja muiden hihhuleiden ihmeparannustarinoita tähän. Kuka tahansahan voi kertoa mitä tahansa! Vasta todisteet puhuvat vakuuttavasti.
  4. Tämä maailmamme on ihmeellinen paikka ja me sen asukkaat olemme kaikki ainutlaatuisia, kukin omalla tavallamme.

    Eiköhän intersukupuolisuuden käsittely ja käsittäminen ole normiuskiksellekkin aika vaikea asia, hihhulista puhumattakaan. Jos joku läheisistämme ei sovi uskontojen tarjoaman yksinkertaistetun maailmankuvan lokeroihin, se yleensä tuomitaan ja kyseistä henkilöä syrjitään.

    Jos ajattelemme asiaa kylmän loogisesti, niin silloin kirkon pitäisi suostua vihkimään intersukupuolinen henkilö kaikkien muiden, paitsi toisen intersukupuolisen kanssa.