Vapaa kuvaus

Aloituksia

299

Kommenttia

16298

  1. Suurin ongelma papeilla ja uskovaisilla juuri on se että tahtovat uskoa eivätkä tietää?

    Minusta yliopistossa ei tulisi olla mitään teologista tiedekuntaa, jottei tietoa ja uskoa sekoitettaisi keskenään. Yliopistosta tulisi valmistua vain tietäviä, eikä uskovia!?!?
  2. "Olen kuitenkin hämmästynyt siitä, miten suvaitsemattomia ja epäkohteliaita jotkut ateistit ovat. "

    Samoin kuin minä olen hämmästynyt, miten jyrkkiä jotkut uskovaiset ovat ja koittavat jatkuvasti käännyttää ateisteja Raamatun kohdillaan ihan kuin saisivat siitä "sulan hattuun", mikäli kääntyvät uskoon päin? Sitä saa mitä tilaa!?

    "Tälläkin palstalla on tuhansittain kirjoituksia jossa ateistit tulevat esittämään muka-totuuksia sen varjolla että tiede selittää sitä tai tätä. "

    Raamattuko on sinulle totuus ja sen pitäisi olla muillekin. Älä naurata! :) Eikö se ole käännyttämistä?

    "Mutta kun Jumalan olemassaoloa tiede ei voi mitenkään todistaa, ei edes kiistää. Tieteellä ei ole keinoja osoittaa etteikö Jumala ole voinut luoda maailmaa, tai olla olemassa. "

    Kuten ei myöskään Raamattunne esimerkiksi maapallon alkuräjähdystä tai evoluutiota. On kuitenkin todistettu ettei Jumalasta ole minkäänlaista havaintoa kuin sellaisilla henkilöillä jotka siihen uskoo ja senkä tulisi olla kaikille ainut totuus, minkä uskovainen on havainnut!?

    "Et osaa itse edes selittää miten voit olla tietoinen itsestäsi. Näin ollen, on selvää ettet tiedä hengellisistä asioista yhtään mitään. "

    Onko sellainen jotenkin parempi ihminen, joka tietää hengellisistä asioista??? Eikö parempi ihminen ole sinustakin sellainen ihminen, joka osaa esimerkiksi laskea "mitä on 1+1?", josta saadaan todistettava tulos, saati että jokin arvaisi sen tuloksen, joka olisi vaikka huomenna 3 ja viikon päästä 5?

    "Ateisti kieltää Jumalan olemassaolon siis puhtaasti oman "uskonsa" perusteella. "

    Ateismi ei ole uskonto. Meillä ei ole henkiolentoa mihin uskomme eli ateismi tarkoittaa jumaluskon puuttumista. Ateismi on paljon neutraalisempi vaihtoehto suhteessa "teismiin". Niin kauan kunnei ole puolueetonta havaintoa Jumalasta, niin voidaan ateismia tunnustaa jopa tieteeksi.

    "Jeesuksen opetusten mukaan toimiminen tarkoittaa sitä että ihminen tekee toisille hyvää."

    Onko lopulta jotakin Jeesustakaan ollut? Onko siitä puolueettomia todisteita Raamatun ulkopuolelta? Yhtä hyvin voin todeta että Taru Sormusten Herrasta tarinan Aragorn ja Gandalf jne. oli olemassa?! Olisiko mahdollista että Jumala ja Jeesus jne. olisivat vain olleet Raamatun kirjoittajan päässä yhtälailla kuin ko. TSH:n hahmotkin J.R.R Tolkienin päässä, joka eli omissa maailmoissaan tarinaa kertoessaan?
  3. "Itse olen ateisti. Siitä huolimatta kannatan kristillisiä arvoja. "

    Tällöin olet häpeäksi ateisteille.

    Esimerkiksi moraalikäsitykset eivät tule kristinuskosta. Homot tulisi kivittää ja pyhänä työtä tekevät tulisi surmata. Tarkoitettiin pyhänä sitten lauantaita tai sunnuntaita niin jonkun on aina oltava tuolloin töissä. Poliisitko tulisi surmata!? Mitä sellaiset lukee vanhan testamentin Mooseksen kirjoissa, mikäli niitä ei pidäkään noudattaa?