Vapaa kuvaus

Aloituksia

299

Kommenttia

16298

  1. Jep, lisäksi työnantajat käyttää "ilmaista työtä" hyväkseen, eikä aio edes palkata ko. henkilöä palvelukseen vaan määräajan kuluessa umpeen otetaan uusi henkilö vanhan "ilmaisen työorjan" tilalle.

    Pointtini oli siis se, että taistelu kapitalismia vastaan olisi hyväksyttävää, mikäli ihmiset alkaisivat perään kuuluttamaan oikeuksiaan, eikä pyrkisi sellaisiksi "tekokerjäläisiksi" tyytymällä esimerkiksi leipäjonoon. Sehän on juuri se mihin kapitalistit on pyrkimässä! Työttömät ja köyhät suomalaiset on tuomittu kansanmurhatun rooliin. Pari yleislakkoa, niin moni asia voisi parantua Suomessa. Ei kapitalistitkaan saisi uunipaisteja tai hanhenmaksapalleroita ruokapöytään vaan saisi tyytyä säilykkeisiin? :D

    Kaikkea heikennetään ja leikataan...tasaverotus tästä enää puuttuisi. :(

    En ymmärrä tai hyväksy leipäjonoja, koska se on kapitalistien riemuvoitto!
  2. En ole porvari
  3. "Minkä ihmeen takia ateismia saa opettaa, levittää, tuputtaa ja tyrkyttää joka paikassa kaikelle kansalle?"

    Opetetaanko sitä ateismia jo koulussakin vai pidätkö biologian tunteja ateismina, kun biologian tunneilla puhutaan evoluutiosta ja sikiöstä eikä liioin "pyhästä hengestä"?

    Tupetetaan-itse en ole kertaakaan nähnyt missään rappukäytävässä ilmoituksia Ateistipiiristä, mutta Raamattupiirissä kylläkin joita te tuputatte, enkä maantien valaisinpylväissä "Jeesus tulee" -ilmoituksia. Ketä tässä oikein tuputtaa?

    Älä sä puhu mulle mitään tyrkyttämisestä. Muistan vielä palavasti kun jouduin viime vuonna tekemään töitä erään jeesustelija-hihhuli-kreationistin kanssa, joka vielä ratin takana rukoili auton liikkuessa että bensa riittäisi ja näin ollen vaaransi työkaverinsa hengen. Lisäksi usein kielsi evoluution olemassa olon 30 asteen helteessä ruokatauolla. Minusta työpaikka ei ole uskonnon tyrkyttämistä varten vaan olla pikemminkin neutraali ympäristö uskonnosta, kuten KOULUNKIN!

    Ateismi on neutraalisin vaihtoehto kuin mikään maailman uskonnoista!

    Uskonnonvapausko SUOMESSA, pyh! Uskontopakko ennemminkin. Esimerkiksi kaikkien uskovaisten ja ateistien lapset (sekä maahanmuuttajien lapset, peräisin toisesta uskonnosta) tulee seisoskella klo 8 aamulla aamunavauksesta tai muuten tulee poissaoloa (sen ajan voisi lapset mennä aamukävelylle opettajan kanssa, että heräisivät oppitunnille), ruokarukoukset on käytössä monessa koulussa ja niissä tulee olla lapsen läsnä tai muuten tulee poissaoloa, kevät- ja joulujuhlat ovat liian uskonnollisia (pakollisia) ja niissä pitää olla läsnä jokaisen tai muuten tulee poissaoloa. Kirkossa käynti on koulussa pakollista tai muuten tulee istua koulussa sen ajan kun muut on kirkossa (eikö ko. lapsi voisi olla kotona, kuten Jehovatkin).

    En pidä sitä oikeana, että ateistiperheen lapsia uhataan korvatulpilla ja silmälapuilla tai käytävällä seisomisella. Miksei niitä moisia "hartauksia" voi koululaitoksissa olla pitämättä!?

    Miten voit nähdä, että täällä on jokin uskonnonvapaus!?!? Milloin sellainen on tullut?
  4. "Minäkin sisällän saman pikku määrän järkeä kuten kaikki muutkin ihmiset. Oletuksesi minusta meni ihan metsään kuten oletukset aina menevät. Ei siis kannata oletella vaan käyttää järkeä ja kuunnella silloin kuin toinen puhuu. Älykäs ihminen kuulee ja näkee faktat eikä suinkaan olettele asioita.
    Oletit että olen lopettanut järkeilyn kokonaan. Kuten huomaat et voi olla oikeassa sillä järkeilyä tarvitsee kaikki ihmiset, myös olettajat jotka tietenkin järkeilevät aina väärin. Kannattaisi lopettaa olettelu sillä seuraavan kerran nakkikioskin jonossa joku karateharrastaja voi olettaa että aiot etulla. Olettelun sijaan aloita oman pikku järkesi käyttäminen. "

    Sinähän tässä kaikkein eniten oletat...uskominen on juuri sitä eli olettamista!

    Onhan sitä hyvä itselleen uskotella olevansa muiden yläpuolella, mutta tällöin varmasti joudut usein pettymään ettei sinua ketään halua kuunnella.
    Toiseksi oletko lukenut erään brittiprofessorin puolueettoman testin, jossa todettiin että ei-uskova on uskovaista ihmistä älykkäämpi.
    Uskonto ei tee ihmistä älykkääksi vaan harvinaisen tyhmäksi. Uskonto ei myöskään sivistä ihmistä lopulta yhtään, mikäli ihminen nyt ei satu tietämään mistä peräisin on jonkun tuomiokirkon kirkkohopeat tai kuka on maalannut jonkun kirkon alttaritaulun tms. Mutta mikäli se ihminen ei tiedä tiedeaineista mitään ja yksipuolisesti vaan uskonnosta, niin tällöinhän ihminen on aika tyhmä? Tieto ei välttämättä tosin tuo sitä yleissivistystä vaan elämän kokemuskin voi sitä tuoda.

    Olen aina ihmetellyt, miten kreationistit ja muut senkaltaiset uskovaiset ylipäätänsä kykenevät suorittamaan peruskoulun/lukion, kun siellä on heistä niitä kaikkein eniten inhottavampia tiedeaineita, esim. biologi, maantieto, fysiikka, matematiikka, kemia jne.