Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

115

Kommenttia

12252

  1. Puuttumatta siihen, mitä aiemmin on kommentoitu.

    Mieskin voi olla hyvin visuaalinen olento. Hän ei ehkä osaa tai tykkää niitä asioita, mihin mielestään nainen on kykenävämpi. Ja kyllä, monesti nainen on siinä taitavampi. Mutta ei sekään mikään nyrkkisäntö ole. Itselläni on ollut aikakausia ja on, etten viitsi panostaa moisiin asiohi huomiota. Joskus taas on.

    Ollessani naimissa ensimmäisen mieheni kanssa, hän tykkäsi kyllä jos puuhasin kotia, siivosin jne. Mutta ei sietänyt sitä, että kuljin remppavehkeissä ja pieruverkkareissa pitkin kyliä. Kun ehdotin ostavani snickersin työhousut, hän kielsi sen ehdottomasti, koka ne oli liian miehiset hänen mielestä.

    Hmm. Kysymyshän oli vain siitä, että ne työhousuina olisi ollut mukavemmat, käytännöllisemmät ja miellyttävämmät. Ei kai nyt joka asiassa tarvitse "naiseus"- tai "kauneus*-protikollaa noudattaa.

    Toinen puoliso pitää myös visuaalisuudesta. Tosin hän ei niin paljon laita painoarvoa joka tilanteessa. Oon nätti vaikka en meikkaa, pukeudun niihin fuckingpieruverkkaireihin, kuljeskelen huomiovaatteissa ja nokian saappaissa raivaussaha kädessä. Tosin katan myös kauniisti, jos koen tarpeelliseksi, laitan kauniit asetelmat ja sisustan kodin nätiksi. Mutta, pitänee ottaa se mielihyvä vastaan annettuna. Mieheni arvostaa taitojani tai hyvää silmää, ja itse ei jaksa vaivautua siihen. Olen toki iloinen siihen mihin hän vaivautuu. Oli kyse sitten puusepän hommista tai ruuanlaitosta.
  2. Sanoisin että pysyvyyteen vahvasti vaikuttaa halu kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa toista. Se on myös tahtotila.

    Toki jos toinen menettelee arvojamme vastaan, se kunnioitus ja arvostus raukeaa. Samoin käy rakkauden kanssa, Ja näin on molemmalle käynyt, aiemmin.

    Meillä puolisoni kanssa olemme lupautuneet kunnioittamaan toista, Jos jompi kumpi toimii tyhmästi saa siitä toki sanoa. Jos käyttyäytyy niin tyhmästi, että ehdoin tahdoin loukkaa toista, että tilanne ei ole pelastettavasissa, on tietoinen myös seurauksista.

    Ymmärtääkseni olet herttailusta puhunut hieman toisessa asianyhteydessä, mutta minä näen herttailun seuraavasti. Juu, olemme todella herttaisia toisillemme. Huomioimme toista. Muistutamme toisen arvosta. Ja siitä miten kiitollisia olemme että voimme olla yhdessä.

    Tällä millään ei ole mitään tekemistä sen kanssa, minkä ikäisiä olemme. Tai minkä näköisiä. Tai millaisen sosiaalisen statuksen kumpikin omaksumme. Ei myöskään henkilökohtaisilla mieltymyksillämme. Toki yhteistä meillä on niin paljon, että jaksamme keskustella toistemme kanssa, jakaa asioita. Ja ennenkaikkea, nauraa elämälle.

    Meillä ei ole keitä kasvattaa. Toki ympäristömme on tullut tietoiseksi poikkeuksellisen hyvästä suhteestamme. Myös siitä, mitä kolauksia se on kestänyt. Mutta uskoisin että se mikä meillä vahvasti esille tulee (kunnioitus) on eräänlainen signaali muillekin.
  3. Mielestäni te kaikki olette oikeassa, ainakin osittain. Mutta kiusaaminen ja siihen ajaneet syyt ovat monimutkaisempi kehittymisen tulos.

    Tässä eräs ammattikasvattaja puheenvuoreessoon sanoi että koulussa tulee käyttäytyä kuin susilauma. Eli opettaja ottaa sen susilauman johtaakseen ja lauma kuuntelee ja tottelee tätä. Jos vaikka johtajasusi kiletää kiusaamisen kaikki olomuodot, toistaa sitä niin kauan kuin tarpeen.

    Puhumme siis auktoriteetin kunnioittamisesta. Myös vanhempien tulee vetää tämä rooli päällensä. Ei lapsi johda laumaa.

    Toinen juttu on sitten se, mihin me jokaikinen syyllistymme. Alennumme toisarvoistamaan. Väheksymme milloin köyhiä, milloin rikkaita, naisia ja miehiä, eri-ikäisiä, uskontoon, polttiisiin näkemyksiin suuntautuneita, eri joukkueiden kannattajia, urheilullisiin ja ei-urheilullisiin, laihoihin ja lihaviin.... Kyllä me jokainen tiedämme mistä puhumme. Tästä maailmasta se lapsi imuroi sitten päähänsä nämä samat asiat ja alkaa toisarvoistamaan toista lasta ylentääkseen sillä itsensä, tai tarkoituksensenaa sulkea hänet pois piiristä.

    Onko möllömpää kuin kymmenvuotiaat huroittelemasa ja homottolemaasa toisiaan? Eihän heillä ole edes vielä eväitä sukupuoliseen kanssakäymiseen eikä ammatinvalintaan? Mistä nämä ajatukset sitten tulevat? No niinpä niin.

    Toinen juurisyy. Mistä sitten kiusaajan motiivit syntyvät? Tätäkin seikkaa olisi syytä miettiä. Miksi lapsi tuntee tarvetta eriarvoistamaan toista tai miksi hän haluaa sulkea jonkun piirin ulkopuolelle? Kyllä tämäkin on aikuisten olemassa olevissa selvitettävä asia. Nmittäin lapsi ei osaa puhua tunteistaan, peloistaan ja pahasta olostaan samoilla sanoilla kuin aikuinen. Ja hyvin usein tullessaan uhatuksi - väärinkin perustein - hän jää täysin aseettomaksi ja puhekyvyttömäksi. Jokainen kiusattu lienee kokenut tämän. Ja puhun kiusaamisesta niin lasten kuin aikuisten taholta. Tuon kiusaamisen synonyyminä käyttäisin myös väkivaltaa kaikissa sen muodoissaan.