Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

115

Kommenttia

12200

  1. Kuvasit sanoillasi omatkin tunteeni Pirppis. Kyllä minäkin ikävöisin palstalaisia. Tai surisin sitä mahdollisuutta, etten kuule heistä enää mitään.

    Palsta itsessään ei ole mulle tärkeä. Mulle on aina eri palstoilla merkannut ihmiset jotka niissä käy. Ajatukset, tunteet, sanoitukset, kokemukset jne. Ja joskus tulee jopa ymmärretyksi. Tai neuvotuksi. Tai lohdutetuksi. Aika monta vaikeaa rastiakin on nää palstat käyneet läpi. Mutta myös ilon ja naurun hetkiä.

    Muistelen vieläkin henkilöitä, joihin olen "tutustunut" jo yli kymmenen vuotta sitten. Miten he menivät elämässään eteenpäin, mitä vuoria on tullut ylitetyiksi ja miten he selvisivät.

    Tänään olen hauskutellut pohtimalla mitä sinkkulaiset puuhastelevat. Näen muutaman häärivän äitienpäivää, joidenkin viettävän lauantaipäivää. Yhden näen suunnittelemassa, toisen kirjoittamassa, jonkun työn touhussa. Sinut PP näen hissuttelevan kodissasi rentoutuneena. Ehkä kahvimukin tai drinkin kanssa. Taustalla soi musiikkia. Tilaa ympäröi seesteisyys, pehmeä valo ja tasapaino.

    En voi kieltää ettenkö pitäisi monesta palstalaisesta. En tietenkään kaikista, mutta jokaisella on kuitenkin arvonsa. Kuinka moni on tässä samaa mieltä? Ei todellakaan moni. Jos menetän teidät, eräällä tavalla surisin. Mutta muistaisin teidät silti. Ja minulla on monenmoisia muistoja eri henkilöistä. Ehkä karrikoin ne kansiin vielä jonakin päivänä :) Kun on uuden satuaikakauden aika.
  2. Typy, Mikkis, Harmis, Funis....vaikka ketä... olen pistänyt merkille että porukkaa puuttuu ihan helkkaristi.

    Toki monelle tulee vaiheita, ettei vaan kiinnosta. Niin se on mullakin ja toisinaan ei ole vain aikaa. Aina ihmettelen miten mulla joskus sitä on ollut.