Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

115

Kommenttia

12272

  1. Napitakkin kunnolla :)
  2. Fantasiamaailmat niin. Eräs N-henkilö asui myös itse luomassaan kuvitelmassaan, jopa naurettavuuksiin asti. Hän oli poikkeuksellisen lahjakas, älykäs, osaava ja monitaitoinen lukuisissa asioissa, kaikkien naisten suuri unelma ja tavoitelma, taiteellinen jne. Tätä tarinaa hän syötti kuin hoitaja sosetta lapselle, päivästä päivään. Ei tullut asiaa vastaan, mistä hän ei olisi tiennyt tai ollut osaava. Eikä muuttanut tarinaansa vaikka aukkoja olisi osoitettavissakin. Ja jos selkeästi oli osoitettavissa, mistä hän oli tiedoissaan tai taidoissaan vaille, hän tietenkin mitätöi asian tavalla tai toisella, tai raivostui. Minä olin nukke siinä sivussa, mollamaijaksi minä itseäni olen joskus kuvannutkin. Alussa ehkä edustin hänelle jotain tarvitsemaansa, mutta kun en suostunutkaan menemään käsikirjoituksen mukaan, sain sanktioita. Taktiikka vaihtui sitä mukaa minkä hän kuvitteli opettavan parhaiten, tai kuten hän sanoi; takoi järkeä päähäni.

    Mutta. Jos hän eli fantasiamaailmassaan, niin elin minäkin. Jälkeenpäin tajusin sen hirvittävän tyhjän illuusion, kuplan, jonka sisään olin minut/hänet/meidät luonut. Siis minä ja minun fantasiani. Yksi syy jäljelle jääneeseen häpeään, typerät kuvitelmani.

    Siihenkin on syynsä. Minä olin luonut hänestä illuusion jo kauan ennen kuin niin kutsuttua suhdetta edes oli olemassa. Kuvittelin hänen olevan jotain muuta. Ja vaikka ymmärsin jo hyvin pian, ettei tuo ihminen ole sellainen, vaan vahingollinen itselleni, en silti voinut antaa periksi. Pidin aikani kiinni omasta haaveestani ennen kuin suostuin laskemaan irti.

    Lapsuudessa kasvattajani halusivat minusta kiltin ja nöyrän. Ja taatusti minusta silloin tehtiinkin oikea Herran enkeli. Haluttiin myös, että tulen edustamaan jotain erityistä, jotta säteet osuisivat kotiinkin päin. Mikä pettymys olinkaan, kun en ollut lahjakas urheilija enkä nainut kylän suurinta talollista, eikä nyhveröstä tullut edes lääkäriä tai asianajajaa. Kun vanhempana aloin kapinoimaan, kontrollimenetelmät olivat pelon käyttö ja ehdollistaminen kaikkien perustarpeiden osalta.

    Kontollointiin ja pelotteluun olen törmännyt parissa muussakin yhteydessä. Nämä ovat aika tavallisia käyttömenetelmiä suhteissa kun kohde halutaan pitää aisoissa, vaikkei NPH olisikaan. Mutta taustalla on aina ollut joku henkilön itsensä rakennettu kuvitelma, fantasia siitä millainen nukke minun kuuluisi olla. Ja sitä annettua kuvaa ei sitten saa paljastaa, ei kenellekään, kulissit täytyy pitää kasassa. Ja itse olen tähän talutusnuoraan suostunut. Aikani. Vastarintaakin voi olla monenlaista.

    Täytyy vain todeta, että olen ollut melkoinen pettymys joillekuille.:) Olen aikani tätä koulua käytyäni myös hyväksynyt sen, että minun ei tarvitse olla kiltti tai hyvä. Saan olla se mikä olen, oma itseni, vikoineen päivineen eikä minun tarvitse niitä piilotella tai yrittää lohkoa pahuutta irti itsestäni. Luulisin että tämä on suojakeino myös sille, etten enää aio elää kenenkään luomassa fantasiassa; en omasssa tai toisen luomassa.