elisakettu

Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

115

Kommenttia

12272

  1. "mutta pointtini on siinä, kun ne vammat yleensä tuppaa osuun yksiin, että kuka sitten lopulta on uhri, minkä ja kenenkä?"

    Siis juuri tämä. Ja on omassa päässä rakennettu kuvitelma tuo muodostelma mihin viittasin. Hyvä kun toit esille tämän. Kysymys on mielenkiintoinen.

    "avaa mahdollisuuksia itsensä näkemiselle. "

    Tätä tavallaan tarkoitin kun sanoin että kokemuksistaan voi kiittääkin, niin sekopäiselle kuin se jostakusta nyt tuntuukin. Mutta kun me kaikki kierrämme tätä vuoren rinnettä omaan tahtiimme.
  2. Temppu; tarkoititko tuolla kommentilla sitä että kaksi kaltoinkohdeltua lasta löytää aikuisena toisensa ?

    Muodostelmasta seuraa asetelma uhri-narsisti tai uhri-uhri tai narsisti-narsisti ?
  3. Laita, laita! 1700-luku? Ootko Skotlannissa? Mielenkiinnolla odotan mitä olet löytänyt... Ja kirjoja ehdit kirjoittaa, mutta pääasia kun kirjoitat. Halutaan lukea niitä, nam!
  4. Voi äiti venäjän maa sun kanssa Mää; sait taas mut tukehtumaan melkein nauruun ...tarjoamaan turpaan... :-D
  5. Ojentaa vaeltajatoveri maljojen prinsessalle käpälänsä ja kehoittaa astumaan veljeskunnan kanoottiin. Siellä on hyvä matkata ja moni samalla tavoin kuten kettukin reissunsa aloittanut. Näet sotaa ja rauhaa, mutta eväspalaset jaetaan soturiporukan kesken. Ja matkalla uupuneen ottaa valmentaja A aina kainaloonsa, vie saunaan, syöttää herkkuja ja lykkää unten maille.
  6. Enpä tiedä siitä "täyspäisyydestä" mutta, kyllä parempi ihminen koen olevani nyt - hieman täyspäisempi - kuin ennen N-suhdetta. Kuten kommentoin pari päivää sitten, että kuka voisi uskoa, että jonakin päivänä, voi jopa kiittää kokemuksistaan.
  7. Aika mielenkiintoinen pointti. Ensin kyllä nousin takajaloilleni ajatuksesta että lähtisi tahallaan rikkomaan itseään, eli siis hakemalla kerjäämään verta nenästään. Mutta. Tiesin sen koko ajan. Että mahdoton yhtälö koko juttu on. Ja päätin että katsotaan, mitä tästä tulee. Tuli mitä tuli prkl. No tulihan sitä :-)
  8. :-D

    Mää: kirjoita kirja tai jotain, jooko? Uskon että sulla on aineistoa jo käsissäsi ja sitä tulee lisää matkan varrella.
  9. Otit Lynett hyvän huomioin tarkastelun alle.

    "Teimmekö sitä molemminpuolin, sillä kumpikin koki tulleensa epäreilusti kohdelluksi ?"

    Oon miettinyt samaa. Uhrivaiheessahan ei tunnisteta välttämättä aiheuttamaansa reaktiota, tai tunnustea asenteisuutta. Kyllä sitä on.

    Minä: oletin hänen haluavan asioita, joita sitten annoin ihan pyytämättä. Ja kun hän sitten reagoi niin kuin reagoi, eli ei arvostanut tekemääni, koska se itse asiassa loukkasikin hänen itsemäärämisoikeuksiaan tai selvää sanatonta viestintääni siitä, että olen hänen yläpuolellaan ohjaillekseni hänen tarpeitaan. Kun hän hyökkäsi vastaani, näin ne aggressiona, vihana minuutta tai edustamaani kohtaan. Jospa se viha kohdistui omiin narsistisiin kuvitelmiini, käsityksiini?
  10. Nukkeajatuksesta tuli vielä mieleen se, miten olin kuin nukke. Ja mielleyhtymä tuli sitten tuosta videosi lopusta, kuinkas kävikään. Mielenkiintoista...

    Lumiukosta ajattelen narsistisuhteen olevan yhtä lumiukkoa. Miettikääs omalle kohdalle :-)

    Ja kaunis biisi tämäkin, jälleen kerran (kaksi viivettä alussa)

    http://youtu.be/ubeVUnGQOIk
  11. elina 123 : voimia sinulle.

    Ei seurannut eikä kysellyt, kun teimme selväksi viimeisen kerran että parempi olla eri teillä. Saattoi se olla sitä, että hän ymmärsi myös sen, ettei tule mitään, tai oli jo uusi mollamaija kiikarissa, eräs mahdollinen syy että halusi osoittaa sen ettei todellakaan välitä; tai halusi että itse tarraudun häneen (suhdehan olihan sellaista kissan hännän vetoa, jossa hän ei luvannut suoraan mitään, antoi ymmärtää ja ei ollut sitten ymmärtänytkään, miten minä reagoin :-) )

    Muutama irrottautumisyritys meni kyllä reisille ensin tuota lopullista. Mikä kummempi pikku näytelmä siinä taisi käydä; ja hän osasi kyllä syyllistääkin minut noista irtiravistautumisistani. Ja syyttelyä tai vihjailujahan tuli vielä viestimuodossa, joihin kylmästi jätin ottamatta kanstaa.

    Paras irtatumisprosessi mielestäni - itselleni ainakin - on pitää niin matalaa profiilia kuin mahdollista. Täydellinen poissaolo, jos mahdollista. Että jalat kantaa ja ymmärtää. Sitten kohtaaminen ei järkytä enää tasapainoa.
  12. Kiitos aloituksesta, aiheuttaa mielenkiintoista pohdintaa tämä.

    Minun oletus on se, että kuka tahansa voi joutua narsistisuhteeseen. Me ei itse valita sitä. Ja kun sitä mahdottomuutta ei näe etukäteen samoin kuin suhteen päätyttyä. Tässä jos missä jälkiviisaus on kohdallaan.

    Minä koin hyvin voimakkaita ja raastavia tunteita. Haavat olivat ensin syviä ja pahimmalle tuntui se, että ihminen, johon olin luottanut, olikin vilpillinen ja toimi tahallisesti minun vahingoittamiseksi.

    Tavallaan fyysisesti ja osin henkisesti selvisin hyvin, koin alkutunteet suurina mutta pystyin antamaan anteeksi nopeasti. Ehkä tähän auttoi se, etten ollut vuosikausien suhteessa, vaan irrottauduin kun ymmärsin millaiseksi loppuelämäni muodostuisi jos jatkaisin. Ja vaikka suhteesta itsestä yli pääsinkin, niin ilmeisestikin silti koen vielä tarvetta puhua kokemuksista tai jakaa niitä. Sen verran syvät ovat henkiset ja sielulliset haavat. Ja halu ymmärtää ihmisten tekoja.

    Toisaalta se aukaisi muitakin haavoja ja on ohentanut panssariani. Koin tavallaan narsistisen romahduksen itse, kun minua satutettiin oikein kunnolla. Aloin siis itsetutkiskeluni syvemmällä tasolla tämän narsismin tutkiskelun myötä.
  13. Löytyi hyvä aloitus tuolta arkistosta.

    Ennakko-oletukset: *glunks*

    Minä olen kertonut eräästä hienosta ystävästäni, jota suorastaan inhosin alkuaikoina. Minun ennakko-oletukseni liittyivät siihen, että ajattelin tämän ihmisen katselevan minua ylhäältä alaspäin, jota en voinut sietää. Tämä mielessäni rakensin hänestä mahtailevan, tärkeilevän, joustamattoman ja kapeakatseisen materialistin, joiden arvoja saatoin sitten halveksia eli tätä myötä siis asetin itseni moraaliselle jalustalle, sielullisesti hänen yläpuolelleen.

    Olinko sitten kateellinen? Luultavasti. Ja häpeästä ja syyllisyydestäni minä myös aloin häntä mitätöimään, jos en julkisesti, niin ainakin mielessäni. Julkisesti ehkä kuitenkin, että annoin viestinnälläni ymmärtää, etten halua olla tuon ihmisen kanssa missään tekemisessä.

    Mutta aika ja näkemyserot muuttuvat. Tässäkin, kuten monessa muussakin asiassa; itsensä kuuntelu, merkitysten ymmärtäminen auttavat käsittämään omia sisimpiä, kätkettyjä tuntojaan. Ja kuoritaan sitä panssarikerrostumaa hitaasti riisuen, vähitellen pois.
  14. Niin totta Temppu. Olin aika tiukkanutturainen täti aikoinaan. Mutta se ei tehnyt minua onnelliseksi, vielä happamemmaksi vaan. Leikkimielisyys ja hulluttelu taas saa kanssaihmisetkin vapautumaan. Ja huomattavasti hauskempaa itselle. Naurusta seuraa hyvä, rauhallinen olo.
  15. Postauksessa mättää tosiaan jotain, ja aikatoiminnoissa.

    Mää; hiuksia nostattava video. Olen ennenkin sanonut, että sulla on uskomaton kyky löytää näitä; biisejä ja videoita.

    Linkkejä ei aina ymmärretä. Se on sinänsä sääli, koska visuaalisesti saamme suuria oivalluksia, kun emme kuitenkaan kaikkea kirjoitettua jaksa lukea tai ymmärrä. Minäkin alussa, palstalle tullessani, en tajunnut miksi pitää koko ajan biisejä laittaa. Se oli kai se sun eka Villapakkailta, kun ymmärsin että siinä on jotain muutakin. Biisien lisäksi visuaaliset videot, animaatiot, kuvat, tekstit jne ...joskus kuva voi selittää enemmän kuin tuhat sanaa. Kysymyshän on kognitiivisessa mielestä myös oppimis- ja hahmotuskyvystä; maksimoidaan annettu ja vastaanotetaan enemmän, joka asettelee ne palikat oikein päin.
  16. Neljännesosahullu: mietin vielä mitä sanoit toteutumattomista ikään kuin annetuista sanottomista lupauksista ja miten sitten mitään ei ikänään ollutkaan. Tämäkin oli hyvin tuttua minulle. Ja sitä pohti jälkeenpäin, tosiaan noiden flashbackien rymistellessä päälle kuin soturilauma; mikä totta, mikä valhetta ja milloin ymmärrän mistä kysymys?

    Totuutta kokonaan ei koskaan saada selville. Me lopulta emme voi tietää, mitä kaikkea N:n mielessä ja ajatusmaailmassa voi liikkua. Saamme ymmärrystä paljon, kun jaamme kokemuksiamme. Ja aika auttaa myös selkeyttämään menneitä tilanteita. Lopulta tulee rauha. Se kertoo, ettei tarpeen olekaan tietää kaikkea. Tietää ja ymmärtää sen, mikä oman olevan ja tulevan hyvinvoinnin kannalta on tärkeintä.
  17. *käpertyy mielissään puhtaana ja kylläisenä A:n hellan kupeeseen päiväunille; nostelee ajoin toista luomeaan kurkaten valmentajan sanomalehteä lukevan rauhallista olemusta*

    Kiitos A.

    Häpeä ja syyllisyys. Ne istuvat meissä kuin syntymämerkki. Kuka tiedostaen asian, kuka tuntien epämääräisen pahan olon. Näiden tunteiden takana voi olla useita syitä. Ja alati kohteensa vaihtavia. Joskus emme itsekään ymmärrä, mikä häpeää ja syyllisyyttä tuottaa.

    Niinhän se minullakin on. Tuntee, muttei kohdenna sitä oikein. Voi vaikka kanavoida ne tuohon edellä mainittuun kirjoitukseen suomien itseään kuvaannollisesti asialla, jolla ei ole todellisuuden kanssa tekemistä. Mutta todellisuuden löytyminen voi olla joskus hyvinkin pienestä seikasta kiinni. Se voi liittyä esimerkiksi toisen palstakirjoittajan sanomaan; yksinkertaisena ja selkeänä se piirtyy omaan mieleen toisen löydettyjen sanojen herättämänä.

    Minä teen jatkuvaa työtä näiden tunteiden kanssa. Viime päivinä useat kirjoittajat ovat maininneen häpeän. Minä painiskelen edelleen samojen asioiden kanssa: tekemättömien asioiden, keskeneräisyyksien, laiskuuden, menettämisen pelon ja ulkokultaisuuden kanssa. Koen näistä asioista häpeää, koska ne ovat arvoja, joita en haluaisi kantaa. Ja koen syyllisyyttä, koska en ponnistele riittävästi hakemalleni, tavoittelemalleni tielle.

    Olisiko sitten syytä välillä antaa anteeksi itselleen ja lakata hetkeksi suomimasta itseään? Hyväksyä olevansa se, joka on, ja uskoa tulevansa ajansaatossa siksi ihmiseksi, mihin pyrkii?
  18. Komppaan Tempun sanomaa. Silmäilin tuota ketjua, johon kai viittasit.

    Matkantekijät tarvitsevat kaikenlaista ravintoa reissunsa aikana. Ja vaellustovereilla on aina eri eväät taskussaan. Me tarvitsemme sitä. Virtuaalisesti: asiaa, tukea, vastauksia, jakamista. Joskus heittäydytään ja lujaa vapaalle. Joskus itketään toverin olkapäätä vasten. Toisinaan valvotaan öitä yhdessä. Ja mikäs sen mukavampaa kuin vaikka käpertyä murun kainaloon viltin alle.
  19. Tuot iloa meille kaikille
  20. Mulle tuli ihan kumma ajatus mieleen. Ei, et voi tarkoittaa sitä kuitenkaan...

    Kerron kuitenkin näkemykseni koska mielestäni tässä on hyvä meidän kaikkien pysähtyä hetkeksi: (pohjana siis tuo rikos-rangaistus)

    Palstailen rienmukkaasti. Sitten lähden nokka pystyssä palstalta jättäen tukijani, neuvojani ja kanssakulkijani pohtimaan ihan omassa rauhassaan juttuja. Minua jurppii tietysti se, ettei olettamaansa moraalisesti valioluokkansa priimusta oteta niin hyvin huomioon kuin tarve vaatisi. Eikä minua tai sanomaani ymmärretä siten kuin sen haluan esittää. Tai suojamuuristani en kestä toisten kirjoittajien negaatioita. Luimistelen ja häpeän omissa oloissani ja kuin varkain kurkin palstalle mitä puuhataan selkäni takana. Syyllisyydentuntoisena palaan palstalle kuitenkin pohtimaan asioita ja oletan ilman muuta istuvani entiselle pulpetilleni. Se osa syyllisyyttä jota en voi muuten kanavoida niin alan kaivaa verta nenästäni haastamalla riitää muiden kirjoittajien kanssa tai pyrkimällä lievään provosointiin. Josta seuraa narsistinen loukkaantumiseni, joko siitä kun ovat eri mieltä kanssani tai eivät autonomisesti ota mua mukaan piirileikkiin. Ja lopulta vanha kunnon opettaja saa ketun tajuamaan opetuksensa sisällön. Ehkä. Minkähän numeron saan kevättodistukseeni? Tai pääsinkö edes luokaltani?

    Hmm... Voisi se niinkin olla. Ja aivan taatusti jossain elämäni vaiheessa on ollutkin.
    21. 560 / 614
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt