Vapaa kuvaus

" Kettu istuu kukkulan laella auringon laskun viimeisinä minuutteina. Tuulen puhaltaessa sitä hieman paleltaa; turkkiin on ilmestynyt talven aikana useita paljastuneita laikkuja. Kettu huokaisee hiljaa suunnaten katseen kohti kaukana häämöttäviä kaupungin valoja. Se tietää, että viime päivien suojaisa pesä on jätettävä ja lähdettävä välillä saalistamaan.

Ketun luolasta on tullut viimeaikoina sen turvallinen suojapaikka, jonka läheisyydestä se on löytänyt itsensä kaltaisia lajiyksilöitä. Osa noista laumaeläimiin kuulumattomista on kiiltäväkarvaisia ja osa takkuisempiturkkisia. Yhteistä heille kaikille on se, että talviturkki on katoamassa ja ihoa kutittaa kovasti.

Mutta kettu tietää, että voi halutessaan palata suojaisaan luolaansa ja tavata uusia tovereitaan. Joskus se saattaa hiipiä kallion kupeeseen hämärän tuntumassa tai öisin, ja toisinaan näin kevään aikana livahtaa paikalle keskellä kirkasta päivääkin.

Auringon viimeisissä säteissä alkaa ketun vierelle hangelle ilmestyä lyhyempiä punaisia ja pidempiä vaaleita karvoja. Kettu kääntyy, laskeutuu kallion kupeessa olevaan luolaansa ja tyynesti riisuu kalttaantuneen turkkinsa rippeet. Se pukee ylleen haalarin, nostaa vanhan tuohirinkkansa selkäänsä ja kaapaisee tervatut suksensa kallionseinämästä. Ulos astuessaan se näkee osin lumen peittämällä mättäällä pienen ketun jälkiä, joiden viereen hankeen alkaa ilmestyä isompia ihmisen jalanjälkiä.

Sen kauniin ja suuren ihmisen, jonka se sisimmässään tietää olevansa. " (Ketun iltasatu)



Tästä sadusta alkoi erään aloittelevan kirjoittelijan tarina. Mitä siitä seurasikaan, olisi jo monta uutta tarinaa kerrottavana. Mihin se tulee päättymään; sen näkee sitten aikanaan. Tärkeintä ei aina ole se, mitä kirjoitetaan, vaan mikä merkitys sillä on itselle. Ja muistuttaa välillä itseään, ettei jokaisen sanan tarvitse olla niin vakava asia :)



Elisakettu lasipallossa: suomi, nainen, varattu, perhe, työ, ystävät, metsä, vapaus, kaupunki ja maaseutu, rauha ja kiire.



Ja kuvan on maalannut eräs arvostamani kirjoittaja ja taiteilija.

Aloituksia

112

Kommenttia

11957

  1. Yhteisössä sattuu ja tapahtuu :)

    Voimme jakaa ajatuksiamme ja kokemuksiamme olematta niin fyysisesti läsnä toista, silloin kun tarvitsemme tilaa alati vaativalta ihmislaumalta. Voimme halutessamme sulkea silmämme ja korvamme, ei ole välttämätöntä reagoida jokaiseen kysymykseen tai näkemäämme. Eikä kukaan satuta meitä fyysisesti emmekä riko toisenkaan koskemattomuutta.

    Voi saada aikaan toveruuden kaltaisia bittisuhteita, tunnemme lämpöä jonkin sanoista tai koemme yhteenkuuluvuuden tunnetta ajatustasolla. Koemme mielipahaa tai jopa tuskaa toisen kokeman vääryyden vuoksi, joskus jopa yhteisöä kohtaan heitetty miekka saa meidät vastarintaan ja taisteluasemiin. Haluamme ryhmittyä, tehdä tilaa ja ottaa jäseniä tai ajaa pois niitä. Voimme nauraa tai itkeä mille tahansa, milloin tahansa, pelkäämättä menettävämme kasvojamme toisten katseiden alla. Ja toiset opastavat meitä löytämään sen itsemme mitä ajatuksillamme haluamme sanoa, oli ulosannettu muoto minkä näköinen tahansa. Toisinaan taas saamme piikkejä osaksemme ja koemme häpeää, raivoa tai jopa vihaa, tai koemme olevamme kiusattuja. Mutta pystymme kokemaan näitä ikäviäkin tunteita, kuuntelemaan sitä kautta itseämme, ehkä oppimaan ja ottamaan niitä vastaan oikeassakin elämässä.

    Tunnevaikutus voi olla joskus jopa niin suuri, että koukkuunnumme tähän yhteisöön. Kun omat tuntemuksemme heräävät pintaan, haluamme niitä lisää, juuri täällä, näiden hahmojen kanssa. Kehittelemme mielessämme kasvoja ja tarinoita tuon bittihahmon ympärille; uteliaisuus herää; kuka se oikein on.Tunnemme ja tunnemme ja sitten; poks! Mikä vaivaa minua, miksi olen niin onneton silti? Tulee hyvin, hyvin kylmä olo, paleltaa. Joku on vialla, joku pelaa pelejä mitä itse en osaa, minua huijataan. Voi ei : se naamioukko on jälleen täällä, yrittää ottaa otettaan minusta. Kauhea hätä, pelko tästä tunnetilasta. Ei ole mahdollista, mutta apua, tunnen narsistin täällä, tässä tietokoneen ruudun takana. Pakoreaktio. Pakko saada etäisyyttä ja nopeasti sittenkin. Pakko mennä ulos, ihmisten ilmoille; ja sivumennen sanottuna, parempi on mennäkin.

    Mitä tapahtui? Oliko se vain vainoharhaa, hätävarjelua, itsesuojelua vai jotain muuta? Vai johtuiko tuo karmaiseva tunnetila vain jostain tuttuuden tunteesta, kun vastavuoroisuutta ei ole, odottamamme reagointitavat puuttuvat, koska ihminen, joka avaruudessa viilettää, ei tunne sinua tai ajatuksiasi oikeasti, ei myöskään pysty osoittamaan tai antamaan sinulle takaisin niitä heijasteita joita odotit? Tunnetila, se on vain itsessämme, emme koskaan voi edellyttää että toinen kokee saman, olkoon kuka tahansa ja missä tahansa. Mutta on rikkautta antaa ja vastaanottaa myös mielikuvitusmaailmassa mitä kenelläkin on siellä jaettavaa. Siellähän nimittäin voi tapahtua ihan mitä tahansa...
  2. Tuo ikävän kaltainen suru...

    Kun koemme läheisyyden tunnetta jotakin kohtaan - olkoon ihminen, eläin tai bittihahmo -; saamme jotain ystävyyden tai toveruuden kaltaisia tunteita aikaiseksi. Me olemme, annamme ja saamme; vastavuoroisuuden periaatteella. Kun ero tuosta jotenkin läheisestä kohtaa meidät, saatamme tuntea kaipausta, jopa surua, toisinaan ikävää. Raskaimmillaan se jättää meidät hyvin yksinäisiksi. Yksinäisyys pahimmillaan voi olla olla jotain hyvin vavahduttavaa; niin riipaisevaa, että emme saa edes henkäystäkään aikaiseksi tuon musertavan painon alla. Suru on raskain silloin kun tiedostaa ettei koskaan, ei koskaan enää saa kokea tuota läheisyyttä juuri tämän kanssakulkijan kanssa. Emme ehkä ikävöi kulkijaa itsessään, vaan sitä tarvetta tai tunnetta, mitä se meissä itsessämme on herättynyt.

    Toisaalta ero saattaa olla myös hyvin vapauttavaa; saamme jälleen tilaa kohdata itsemme ja muut tarpeemme. Opettelemme tunnistamaan niitä kehon ja mielen viestejä, mitä sisällämme on; opimme tulkitsemaan paremmin itseämme; jonka jälkeen voi rakennustyö itseämme kohtaan jatkua. Ja jaksamme taas kulkea toveruuden tietä; antaen itsestämme ja taitoa myös vastaanottaa mitä kanssakulkijalla on annettavaa. Sitä kutsuttaneen myös jakamiseksi. Ja onneksemme me usein myös uudelleen kohtaamme.

    Lainaus MB ja A: "Olen yllättänyt itseni luomalla suhteen "yhteisöön", joka on olemassa vain tällä palstalla.. Olen tehnyt jälleen jotakin, mitä joskus olen vannomalla vannonut, että en minä ainakaan :D"

    Voisi kettu todeta etten minäkään. Niinkuin lukemattomat muut maailmaa kiertävät. Mutta, mitenkäs se menikään; älä koskaan sano, ei koskaan. :)
  3. Tapahtuneille asioille järre ei enää mahda mitään, mutta tee tulevaisuutesi takia itsesi vuoksi jotain. Tiedät että manipulointitekniikka on aluksi hyvin hienovaraista, hyvin herkkää; sitä ei meinaa tajuta alkuunkaan mistä on kysymys. Ihmettelee vain outoa oloaan, ymmärtää että jokin vialla. Säilytä tämä vaisto, muistat nyt paremmin. Sittem myöhemmin tajuat asian, huomaat selvemmät merkit, menet ymmälläsi. Vuoristoradan kiihtyvällä vauhdilla. Ja lopulta vaikka asia on ilmiselvänä edessäsi, et halua tai voi myöntää totuutta. Lopulta kun uskot....alat päästä tielle. Kirjoita kaikki tuntemuksesi ylös, niin pian kuin mahdollista. Lue myöhemmin niitä. Kirjoita lisää.

    Siitä tunnepuolesta. Tiedän täsmälleen tuon kaivoon hyppäämisen tunteen, sinne sitä on valmis loikkaamaan ja vaikka jäämään jos tarvis. Mutta se ei tee sinusta, aidosta ihmistä onnellliseksi. Etsi aitoa, oikeaa elämää. Löydä tunteet sisältäsi, myös ne jotka ovat sinne piilotettuina. Tämä herkkyys, tavallaan, on raskaskin vaate välillä kantaa, mutta se auttaa sinun itsesuojelutaipaleellasi elämää (!!kyllä, juuri niin) vastaan. Sitä tarvitaan. Koska olemme hyvin hauraita kohtaamaan uudelleen tuon pahan. Ei uskoisi, mutta niin se vaan on. Sieltä, mistä sitä vähiten odottaisi. Mutta älä silti alistu epäluottamukseen, on oikeitakin ihmisiä ja tunteita olemassa. Voimia sinulle, pidä hyvä huoli itsestäsi.
  4. No niin kamut. Sana ja tyyli on vapaa. Repikää tuosta aloituksesta. Kommentoikaa jos haluatte, ja millä aiheella mitä näette tai tunnette. Siinä kevyttä pähkinää purtavaksi kun raskaammat työt muualla on tehty. Kaikki viestini käyn lukemassa, vastailen kun ehdin. Vihjeitä on riittävästi. =)

    Tiedän että joku lukija ajattelee, että onko pöllömpää aloitusta laitettu liikkeelle, mutta mielipiteitäkin on monen näköisiä. Maailma on täynnä erilaisia ihmisiä. Erilaisia ihmisiä tarvitaan aina. Silti tunnemme tiedostetusti tai tiedostomattomattasti halua tai tarvetta samaistua joihinkin samankaltaisuuksiin. Kirjoittajia ja tekstejäkin on erilaisia. Aina joku lukee niitä ja kokee samaistumista, ne herättävät tunteita tai ajatuksia. Minunkin tekstejäni tarvitsee joku. Ihan niinkuin minäkin tarvitsen teitä.

    *ja niin elli hiihteli kukkulan rinnettä alemmas ja pysähtyi matkallaan vilkaisemaan Villapakan ikkunoista; "Kas, siellähän ne palstalaiset istuskelevatkin. Koolla on lapsia, naisia, miehiä; eri-ikäisiä, -näköisiä ja -kokoisia. Elli piipahtaa sisälle, käy hellästi halaamassa lynettin, määbään ja A;n, pysähtyen suikaten yxex:n poskelle suukon ja palauttaen paikatun nutun. Hän vilkuttaa lähtiessään kaikille palstalaiselle, joita kehoittaa jatkamaan kirjoituksiaan, postittaa kirjeen, tekee tilaa uusille tulijoille poistuessaan ulos ja lähtee laskemaan rinnettä alas, yhä kiihtyvämmällä vauhdilla; kohti toisenlaisia haasteita*